Watched films in 2023

31.12.
Blu-ray

Moninkertaisesti kalliimpi jatko-osa on myös aika tavalla isompi ja röyhkeämpi. Mukana myös Christopher Lee Tohtori Katetrina. Money well spent. Kulutus- ja kehityskultturin satiiri on ilmeisempää ja parodioi samalla korvia särkevän kovaäänisesti itseään ja jatko-osia yleensä. Käytännössä lapsiystävällisempi, piirrettymäinen The Texas Chainsaw Massacre 2.

30.12.
Blu-ray

Uusintakatselu.

On hauska ja menevä. Efektit ja nukketyö hienoja. Myös muistikuvia lapsiystävällisempi väkivallan osalta. Tässä tapauksessa ihan hyvä juttu.

25.12.
Netflix

Reboot-trilogian keskimmäinen osa olisi ihan hauska tapaus rehellisenä väkivaltaelokuvana, sillä efektit näyttävät hyvältä ja väkivallan määrä on aika korkea, mutta ottaa itsensä ja pyrkimyksensä olla vakavaa elokuvaa naurettavan tosissaan. Ken tietää, nouseeko kyseinen naurettavuus vuosikymmenten perästä positiiviseksi seikaksi. Nyt lähinnä säälitti.

25.12.
Yle Areena

Uusintakatselu.

Vähän samaan tapaan, kuin Mansikkapaikka, saa The Straight Story samastumaan vanhaan jäärään. Jäärällä on liikuttava tavoite tavata halvauksen saanut veljensä, jota jääräpäisesti toteuttaa tunnetusti satojen kilometrien matkan ruohonleikkurilla. Matkalle mahtuu lisää aidosti liikuttavia huomioita ihmisyydestä ja matkalla ei ole kyynisyydelle sijaa. Ja sehän toimii, outoa kyllä. Richard Farnsworth on upeassa roolissa.

16.12.
Netflix

Musiikkivideon tai mainoksen dramaturgisella tajulla toteutettu homoelokuvan klassikko on epätervettä patriotismiöyhötystä, mutta tyhjyydessään varsin hauskaa. Lentokohtaukset ovat hienoja, vaikken aivan osta kuvaamiensa tapahtumien laillisuutta. Kiinnostavaa on, miten poikkeaa täysin siitä Tony Scottista, millaisena tämän tyylin miellän - myönnettäköön 2000-luvun elokuviensa vuoksi.

15.12.
MTV Katsomo

Lähtokohdiltaan toimiva suomalaisvirolainen folk horror ei odotuksia nostanut, mutta harmittaa lopputuloksena, koska missä epäonnistuu, epäonnistuu todella ja luokattoman tyylittömästi. Käytännössä kaikkien modernin kauhun kliseiden kierrättäminen turhauttaa, vaikkei yllätä. Suurin ongelma oikeastaan peittää kaikki muut ongelmat (joita riittää, mutta eivät vaivaa) alleen. Kamera-ajot, kuvakulmat, ympäristö, hahmotkin ja oikeastaan kaikki ovat copy-pastetettu kauhun seminaalitöistä toivoen ettei kukaan huomaa tai huomatessaan hihkutaan. Tämä on niin tyylittömästi toteutettua, ettei voida puhua mistään kunnianosoituksesta, sillä sitä omaa tyyliä nyt ei edes Koputuksesea ole. Loppuralli toimii luopuessaan muusta, kuin jännityksen luonnista.

9.12.
Blu-ray

Uusintakatselu.

David Cronenbergin omakohtaisesta ja perin mieltäylentävästä avioerokuvasta ei häiritsevyys suoranaisesti kaikkoa uusintojen tai elämän etenemisen myötä. Ruumiillistuneen vihan teeman kuvaaminen pientä lasta muistuttavien mutanttien kautta aiheuttaa ns. tunteita. Viha tässä tapauksessa, joka nämä vihan lähettiläät saa liikekannalle, ei ole tiedostettua silmitöntä tai epäreilua kostonhimoa. Vaan enimmäkseen tiedostamatonta ja ymmärrettävää reagointia aiempaan kaltoinkohteluun tai vastaavaan. Vihan kohteet ovat myös huomionarvoisia. Psykiatrian ihmeelliset jatkokehitelmät eivät näytä saavan Cronenbergiltä erityistä arvostusta.

Second Sight'n BD ei ole aina täydellinen (ei siinä mikään häiritse, mutta äsken katsottu Indicatorin Hardcore taas oli), mutta etenkin siihen vanhaan Future Filmin DVD:hen verrattuna aika eri planeetalta. Oliver Reed aivan liian lyhyessä kylpytakissa pääsee kyllä oikeuksiinsa.

9.12.
Blu-ray

Lopulta aika ilmeinen Etsijät-mukaelma onnistuu näyttämään 70-luvun lopun pornobiseksen melkoisen sleazynä olematta itse sitä alkuunkaan.

9.12.
Blu-ray

Kappas. Mario Bavan goottipönötys on tunnelmallinen ja visuaalisesti miellyttävä. Siinä on myös piilevä mielenterveysteema.

3.12.
Blu-ray

Ohjelmoidut lihakset ei ehkä pitäisi toimia, kuin roska-arvojensa kautta tai vaan kalkkunana, mutta huomaan jaksavani sen kanssa varsin viihtyneenä muistakin syistä. Miljöö on jälleen tarkoin valikoitu ja ylläri ylläri Claudio Simonettin score toimii. Alati yllättävät juonikuviot ja syvälliset ihmisyyspohdinnat ovat Terminator ja Blade Runner -vaikutteineen riittävän kaukana taas ollakseen muutakin, kuin kopiota. Kädenväännön merkityksen miehisyyden todellisena mittarina olin aivan unohtanut jonnekin ekaluokalle ja haitarimallisten ilmanvaihtoputkien toimivuus ihan sisustuselementtinä täytyy pistää korvan taakse.

2.12.
Blu-ray

Ollakseen muka pelkkä Pako New Yorkista rip-off, on Sergio Martinon B-klassikolla hurjasti annettavaa ja aika paljon odotettua vähemmän ilmeisiä yhteyksiä esikuvaansa. Päähahmo, tapahtumapaikka ja pelastuskuvio joo, mutta ne ovat vain runko ihan omillaankin seisovalle elokuvalle. Sen sijaan olisi kiinnostava tietää, kuinka paljon New Yorkin tuhon jälkeen vuonna 2019 itse on tietoisesti tai tiedostamatta inspiroinut Ihmisen poikia. Ne yhteydet ovat taas hämmentävän ilmeisiä.

Komeissa lavasteissa ja ympäristössä toteutettu post-apokalyptinen tieteisseikkailu on törkyisen viihdyttävää ja ylettömyydessään muutenkin ihan vain nautintoa. Efektit näyttävät hyvältä, ei ehkä kiiltokuvista innostuvasta katsojasta, mutta niistä huokuu into ja penninvenytyksen jalo taito, näyttämättä kuitenkaan halpistelulta.

1.12.
Blu-ray

Uusintakatselu.

Viitososa on loppupuolen hassuttelua lukuunottamatta aika yhdentekevää jatko-osaa, mutta etenee kuitenkin ongelmitta ja harmittomuutensa vuoksi en sitä oikein huonoksikaan voi mieltää. Virkistävän rehti oli tässäkin Michael Myersin ylösnousemus. Ei vain yksinkertaisesti kuollut viimeosan lopussa. Tuttu ja toimiva kaava ei ehkä herätä Perjantai 13. -jatkisten tapaista myötähäpeän sekaista naurua, mutta eipä herätä juuri tunteita muutenkaan. Ei mitään muistikuvaa seuraavien osien selityksistä. Veikkaan, että jossain vaiheessa oli pakko lähteä lapasesta. Ja onhan se uudistuttava, jatko-osien tunnetusti kun on parannuttava sarjan jatkuessa.

11.11.
Blu-ray

Uusintakatselu.

Tony Scottin harvinainen onnistuminen oli yllättävänkin törkeä muistikuviini nähden, jostain reilun 15 vuoden takaa. Badlandsin ja honkkarimelodraaman "kunnioittava" yhdistely ysärin Hollywood-toimintaan ei ihan vakavasti ottaen istu Scottin tyylitajulla, mutta korniusmittarin huutaessa vaaraa pari tuntia, sitä tahtoo jo vakavasti kyseenalaistaa koko touhun naurettavuuden ja vaan hyväksyä, että vittu tää on kova. Sivuhahmokatalogi on riemastuttava, kuten näiden ylilyödyt näyttelysuorituksetkin.

5.11.
Blu-ray

Uusintakatselu.

Kolmososalle olisi nyt riittänytkin kiinnostusta, mutta ei ollut samaan erään saatavilla, enkä kokenut tarvetta maksaa muita enempää elokuvasta, jonka viimekatselulla kauan, kauan sitten olen tuominnut huonoimmaksi ikänä. Irrallisena se on helppo katsoa sitten joskus.

Halloween 4 on odotetusti helppoa ja harmitonta. Se ei yritä olla verrattavissa alkuperäiseen, vaan on aika rehtiä ryönää. Tiedä sitten, kuinka tosissaan tehty, mutta totisesta on kaukana. Kapeaharteinen, kyttyräselkäinen ja muutenkin hassun näköinen Michael Myers ei ainakaan pelkoa herätä. Palannut ja palanut Donald Pleasence tuntuu olevan taas kiinnostunut, vaikka ilmeisen väsynyt onkin. Sekä Myersin että Loomisin kuvioissa olo kymmenen vuoden takaisen tulipalon jäljiltä selitetään yhdellä lauseella ohimennen tyyliin "he melkein kuolivat siinä tulipalossa". Tämäkin on jotenkin virkistävää, kun miettii millaisia keinoja ne pari muuta ajan slasher-pahista välillä tarvitsivat. Naurettava, mutta samanaikaisesti silti jollain tavalla häiriintynyt loppuylläri on melkoinen kirsikka kakun päällä kaikkien super-loogisten käänteiden jälkeen. Kun jatko-osille ei alkujankaan ollut sijaa, on tämä parempi suunta, jos kyt kerran on mentävä.

4.11.
Netflix

Liki kymmenkertaisella budjetilla tehty jatko-osa (jännästi muuten näistä ainoa, jota en ollut aiemmin nähnyt) jatkaa tunnetusti suoraan alkuperäisen lopusta. Alussa on vielä ihan käypää kameratyötä, Dean Cundeyhän jatkoi kameran takana, mutta kaikki palaset ovat aivan levällään, uusia hahmoja tulee ja menee, ja tututkin ovat nyt tyhjiä kuoria. Verisenä pidetty kakkososa ei joko kiinnostanut sen vertaa, että olisin mitään merkittävää gorea kohdannut tai Netflixin printti on leikattu. Saksassahan esimerkiksi pyörii edelleen yleisemmin leikattu BD, joten tiedä häntä. Suurin ongelma lienee se jatko-osalle tyypillisin murhe, ettei syvennä hommaa tai lähde riittävästi uusille teille, eikä toisaalta osaa myöskään heittää lekkeriksi. Iloton, jossei nyt täysin arvotonkaan. Nelos- ja vitososilta taas odotan jonkinlaista nautintoa, koska ne tiedän rehellisen typeriksi, vaikka liki 20 vuotta viime kerrasta onkin.

1.11.
Blu-ray

Uusintakatselu.

Sehän on päivälleen 20 vuotta ensikatselusta, jonka merkityksestä sekä henkilökohtaisesti että harrastuneisuuden puolesta olen kai riittävän monesti kirjoittanut. Olkoon vaikka vähän subjektiivista (ei oikeesti), on Halloween ehdottomasti mestariteos. Kameratyö, jännityksen rauhallisen vakaa luonti, tunnelma, musiikki, Michael Myersin arvoituksellisuus, Donald Pleasencen roolityö ja olemus. Vittu kaikki. Mahtavaa.

31.10.
SkyShowtime

Clancy Brown vakuutti, että vähän voi etsiä uutta hassua paskaa kuitenkin. Tällä on aika hyvä meno läpi elokuvan. Itse elokuva toimii hassuna paskana varmaan edeltäjäänsä paremmin, koska on hauska myös sitä yrittäessään. Silleen käänteisesti jälleen. Kuinka huono voisi edes olla elokuva, jossa sheriffi Clancy Brown (vielä ihan elävien kirjoissa) katselee myhäillen nussivia pupuja, samalla pupua sylissään silitellen?

29.10.
SkyShowtime

Hyvin pitää kiinnostuksen yllä, vaikkei tarina henkilöstä toiseen siirtyvästä kirouksesta tai sen esitystapa ihan uniikki olekaan. Hyppypomppupelottelut saavat vähän turhan ison siivun, mutta tukevat sentään jollain tavalla päähahmon mielenterveyden tilan arvuuttelua. Visuaalisesti tylsä olemus yrittää vakuuttaa katsojan kääntämällä kameran nurinpäin maisemakuvauksessa, koska Ari Asterkin sai kehut tästä varmasti omasta oivalluksestaan.

23.10.
Netflix

Uusintakatselu.

David Zuckerin tulo puikkoihin teki ihan hyvää. Kuten jokunen hauska näyttelijävalintakin. Suurin osa edes jollain tavalla hauskuuttavista jutuista tässäkin hauskuuttaa vain typeryytensä puolesta, mutta kokonaisuus omaa jonkilaisen langan, eikä ole täten samanlaista sotkua, kuin kakkososa.

22.10.
Netflix

Uusintakatselu.

Alussa jokunen typeryydessään hymyilyttävä juttu (ja James Woods), mutta nämä eivät pitkälle kanna loppuelokuvan ollessa tuskastuttavan lapsellista eritehuumoria ja ihan vaan sotkua, mutta jostain ihmeen syystä katselu ei kuitenkaan ole erityisen tuskaista. Olkoon vaikka sitten jotain nostalgiaa.

19.10.
SkyShowtime

Jordan Peelen ilmeinen Spielberg-tribuutti on vahvaa kerrontaa ja visuaalisesti taitavaa tilan hyödyntämistä, mutta loppujakson spektaakkeli jättää varsin ristiriitaisen, ellei jopa pettyneen olon. Avoimemmaksi jäävä ja vähemmän "näyttävä" loppu olisi toiminut aiemman kanssa paremmin. Riiston teemoja ei pakota millään muotoa ja ne voi yhtä hyvin jättää huomioimatta ja katsoa vain, kuin mitä tahansa kesäistä blockbusteria ajoilta, jolloin niilläkin oli annettavaa.

17.10.
Blu-ray

Uusintakatselu.

Jännä, ei löytynyt tätäkään Listalin päiväkirjoista, joten viimekerrasta on jotain kymmenen vuotta kauemman, kuin luulin. Vaikka Shaun of the Dead on pääpiirteissään hyvinkin syöpynyt mieleeni, on sen kanssa mielettömän hauskaa. Monellakin tavalla. Nörttimäiset elokuvaviittaukset riemastuttavat, koska ne, jotka mulle ovat nyt ilmeisimpiä ovat juuri sellaisia ja sellaisiin elokuviin, joilla itsekin nörtteilisin, jos olisin nuori elokuvantekijä tekemässä vastaavan kaltaista elokuvaa. Myös yllättävä temaattinen syvyys miellyttää. Periaatteessa voisin pisteyttää hyvällä omallatunnolla puolikkaalla ylöspäinkin, mutta lopun käytännössä gag reel päättää toisin. Hauska sinänsä, mutta turhan iso kontrasti varsinaiseen loppukohtaukseen. Melko varmasti seuraavaa katselua ei ihan yhtä pitkään tule lykättyä.

16.10.
SkyShowtime

Uusintakatselu.

Ihan hirveän tarkasti ei ole alkuperäinen enää muistissa vajaan kolmen vuoden jälkeenkään, joten ei tämä liki 20 vuoden takainen uusinta ihan vertailusta käynyt. Vieraan maailman, enimmäkseen aasialaisten, tuoreiden kauhuelokuvien uusintaversioinnin Hollywoodissa aloittanut tai ainakin suosioon saattanut The Ring on vihreä. Se on niin naurettavan vihreä, että Philipsin ambilight-systeemi toistaa lähes koko ajan vain eri sävyn vihreää. Se oli hauskaa, koska muistikuvani elokuvasta olivat vihreä filtteri ja Naomi Watts. Vihreys ei ärsytä, varmaan koska se huvitti. Elokuvana The Ring ei ole huono. Hölmöjä ja aukokkaita ratkaisuja, joita ei voi piilottaa mystisyyden verhon taakse, sillä tunnelma ja tarinankuljetus on aika maanläheistä. Raskas pikkuvanha nulikka on raskas, mutta tunnelma ihan pitää, vaikkei nyt jännitystä ainakaan minussa aiheuttanut. Watts on laiskimmillaankin sen verran vakuuttava, että kannattelee omillaankin keskinkertaista elokuvaa, niin ettei sen katsominen pitkästytä. Loppu eli kaivoreissun jälkeinen aika ei toimi ja tuntuu, kuin olisi niitä lopputekstien jälkeisiä kohtauksia, jotka ovat muka tärkeitä, mutta kuitenkin lopputekstien jälkeen sullottu.

15.10.
SkyShowtime

Uusintakatselu.

Kohta kolmekymppinen Clerks tarjoaa jo sellaista ysärinostalgiaa, ettei se käy varsinaisesti nostalgiasta, vaan rehellisestä ajankuvasta, joka nyt on tehty aikanaan ja tuntuu niin tuoreelta, että ikäkriisiä puskee, jos ajattelee vuosilukuja. Paskanjauhanta on pitkälti selvästi käsikirjoitettua ja näyttelijät amatöörejä, mutta silti kaikki tuntuu aidolta ja luonnolliselta, epäelokuvamaiselta. On myös pitkiä ottoja sekä leikittelevää leikkuuta. Kiinnostus ei laske hetkeksikään ja vie mukanansa. Edelleen hauskaa, miten NC-17-ikäraja oli jo lyöty, toki valitus meni läpi, ja meiltähän löytyy tälläkin hetkellä suoratoistopalvelusta ikärajalla 6.

13.10.
SkyShowtime

Hihi, perjantai 13. ja vielä yksi Perjantai 13. saatavilla. Voi juku, mikä perjantai 13. Otsikko lupaa Jasonin ottavan Manhattanin, oletettavasti väkisin, mutta poukkoilee jollain abiristeilyllä tunnin verran välillä ilmestyen aivan tyhjästä sopivasti tappamaan jonkun. Kylähullu-Ralphin korvike Kukalie on vakuuttunt Jasonin olevan laivalla, muuten ei katsojakaan tietäisi tätä. New Yorkiin jotenkin päästyämme ei vieläkään lunasteta mitään odotuksia mistään hauskasta. Väittäisin myös, että se Manhattan jäi näkemättä. Täysin iloton ja mielenkiinnoton kahdeksas osa on sitten sitä tyhmää paskaa, josta en onnistu saamaan mitään irti ja menee nyt sen verran maku yhden elokuvan vuoksi, että varmaan riitti loppuvuodeksi uuden hauskan tyhmän paskan metsästys. Kisakunto taisi pettää.

12.10.
SkyShowtime

Amy Heckerling palasi ysärin puolessa välissä ansiokkaasti tutkimaan teinien sielunelämää. Tällä kertaa perheystävällisesti ja itsetietoisen yliampuvasti. Satiirimaisesti jopa, en vaan ole ihan varma, mihin satiiri kohdistuisi. Hullaannuttavan herttainen elokuva etenee alkuun jäätävällä vauhdilla ja saa monesti ihmettelemään, miten voin nauttia tällaisesta herttaisesta ilostelusta. Clueless on myös aika tavalla elokuvallisesti tarkkaavaisempi, kuin siinä mielikuvassa, joka minulla on siitä ollut jo varmaan ysärin puolelta. Loppupuolen rakkauden löytämisen kuviot ei ihan iske muun elokuvan tapaan (vaikka huomasin hymyileväni, kuin idiootti loppukohtauksessa), muttei missään nimessä häiritsekään. Paitsi ehkä sen puolikkaan pisteen verran. Alicia Silverstone on huikea, kuten hahmonsa isää esittävä Dan Hedaya, jonka oikeastaan jokainen kohtaus saa aikaan vahvaa räkänaurua.

11.10.
SkyShowtime

Viihdyttävä Päiväni slasher-murmelina -hupailu lässähtää loppua kohden, kuten kai tapana, mutta peittää koko kestoltaan hienosti PG-13-rajoitteet, eikä mikään häiritse.

10.10.
SkyShowtime

Uusintakatselu.

Kasarin keskeisimpiä teiniseksikomedioita oli nähtynä aiemmin, arvioidaan 18 vuotta sitten, josta ei kummoisia muistikuvia ollut ja sellaisena sitä lähdin väsyneenä katsomaan. Aika pian selkiää, ettei Kuumat kinkut olekaan teiniseksikomediaa, vaikka kaikki siihen rehellisyyden nimissä viittaakin. Komediaa toki teinien seksielämästä, mutta silviissiin vakavasti ja ihan draaman keinoin, että aihetta käsitellään raa'asti, mutta kypsästi ja vailla kohnotusta. Tyttöjen näkökulma on poikkeuksellinen ja Jennifer Jason Leigh'n 15-vuotiaan hahmon seuraaminen on autenttisen kiusallista myös katsojan roolissa, sillä eihän sitä tuon ikäisen puuhia voi katsella. Abortin käsittely sekin poikkeuksellista. Ei mitään tunteiden korostamista, saati sensaatiokikkailua. Päätös ja toimenpide. Tämän ympärillä elokuva ehdottomasti aidoimmillaan. Hahmokaarti on mainio ja nuoret näyttelijät oivallisia. Se äänekäs huumori, lähinnä Sean Pennin hahmon kautta on oikeasti aivan hauskaa, mikä yllätti samalla mitalla, kuin kaikki muukin.

8.10.
SkyShowtime

Olipas hyvä, että alussa on vaihteeksi kertaus, oikein kertojalla, en olisi varmaan muuten pysynyt kärryillä. Nuori neiti herättää vahingossa ajatuksenvoimallaan Jasonin henkiin, josta seuraa odottamattomia tapahtumia. Seiskaosa yrittää yliluonnollisilla kikoilla jotain uutta ja vissiin vakavaa lisää, mutta nyt ei jotenkin enää jaksanut kiinnostaa edellisten tavoin. Muutenhan tämä on, uskomatonta kyllä, samaa ei kovin yllättävää kaavaa noin tapahtumien suhteen. Hauskuus vaan puuttuu oikeastaan tyystin. Lukuunottamatta Jasonin pakkomiellettä vaihtaa astaloita vaikka kesken leikin. Keskeltä metsää löytyy nopeaan tarpeeseen muun muassa toimintakuntoinen raivaussaha. Minulle ilmestyi melkoinen ihottuma käsivarteen haavakalvon jäljiltä. Se oli yllättävää ja sen seuraaminen rasvattuna TV:n hehkusta kimmeltäen kiinnostavaa.

7.10.
SkyShowtime

Mua jostain syystä huoletti, että jatko-osa olisi vain jotenkin vesitetty ja lapsille sopiva variantti. Tämä huoli osoittautui turhaksi heti, koska maailmassa (Amerikassa) on kutakuinkin kaikki päin vittua ja juuri mikään ei kiinnosta yhtään ketään. Snake Plissken saa tutunoloisen keikan, eikä tätäkään kiinnosta, kuin vittuilu. Eli lähtöasetelmiltaan lupaava, jossei mitenkään yllättävä. Paitsi outoihin odotuksiini nähden. Kaamea cgi naurattaa, kuten riippuliitelykin, mutta tyly asenne on koko elokuvan läsnä, eikä siitä mitenkään voi olla pitämättä. Edeltäjäänsä puhtaammin ihan rehellinen B-elokuvakumarrus vailla sen suurempia ulottuvuuksia, kuten Carpenterin tämä myöhäisempi toimintatuotanto muutenkin. Tai jotain parodiallisia elementtejä aikakautensa toimintaelokuvaan voi toki nähdä. Epäsuosittu mielipide, mutta myöhempi Ghosts of Mars teki kaiken tämän silti paremmin ja vieläpä ilman Kurt Russellia.

29.9.
SkyShowtime

Tässä nyt hyvä esimerkki, mitä mielenkiintoista sisältöä SkyShowtimesta löytyy. Tai löytyi, koska nimikkeet vaihtuvat näemmä aika tiuhaan ja tämäkin piti kiirehtiä, kun ilmoitti olevan katsottavissa enää yhden päivän. Muuten sovellusta ei kauheen varauksetta voi suositella. Ne perus ongelmat printtien laadun sattumanvaraisuudesta joo, mutta ei oo kyllä vuosiin mikään suoratoistopalvelu näin paljon nykinyt ja takkuillut. Ei tällaisesta VHS-ajan harrastajan pitäisi häiriintyä, mutta tuskin tulen jatkamaan tilausta enää, kun Twin Peaks on kokonaan katsottu.

Roman Polanskin Vuokralainen on aikamoisen pitkään haluttanut nähdä, mutta kuten yleensä näiden kanssa, en ole oikein mitään asialle tehnyt. Tai uudelleen kiinnostuksen herätessä, ei enää DVD:hen pysty. Yhtäaikaisesti häiritsevää mustaa komediaa sekä jännäriä, kuinka ihmiset ovat yleensä perseestä ja identiteetin menettämisen pelosta. Ehkä myös rapisevasta mielenterveydestä. Polanskin esittämän päähahmon taustoja ei avata, joten senkin osalta avoinna vaikka millaisille tulkinnoille. Pienillä ja mitättömältä tuntuvilta yksityiskohdillakin on valtava merkitys kokonaiskuvaan ja mahdollisen mysteerin aukeamiseen, jotka saattavat, kuten itselläni seuraavana päivänä lenkillä, pamahtaa mieleen myöhemmin ja taas tuntuu häiriintyyneltä. Ilmeisemmät seikat, mitkä kertovat jonkin haiskahtavan eivät nekään mitenkään kasvoille hyökkää. Hohtoa enteilee vastaavien teemojen ja arvuuttelun kanssa ja on jotenkin hassua, ettei Vuokralainen juuri koskaan tule vastaan keskusteluissa. Polanski ei tietty kauheen suosittu persoona ole, mutta tää on varmaan enemmänkin vaan mennyt ohi.

28.9.
SkyShowtime

Nelososan pikkupoika kaivaa isona poikana, taas eri näyttelijän esittämänä, Jasonin ihan itse (sattumanvaraisen kaverin ollessa mitään kyseenalaistamatta toki mukana) haudasta ja lyö rautatangon tämän ruumiin lävitse, johon iskee salama herättäen Jasonin henkiin. Ruumiiksi varsin vetreä Jason pistää tuulemaan ja kohtaa muun muassa larppareita. Riemastuttavana alkava vakavasti otettava kuutososa ei kaikkia asettamiaan odotuksia lunasta loppujakson ollen sitä tyypillistä, mutta suuntahan on oikea. Herättää vakavia kysmykyksiä, millainen lainkaan olisi suhtautumiseni tähän nyt, jos olisi ollut osa nuoruuttani, sillä parhaimmillaan tuo jopa Unissakävelijät mieleeni. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan, tietty.

27.9.
SkyShowtime

Uusintakatselu.

Vuosi sitten uudelleen katsottu Perjantai 13. -uusversio sai kiinnostumaan tämänkin uudesta mahdollisuudesta kymmenen vuoden jälkeen ja hyvä niin. Vanha yhden tähden pisteytys antoi ymmärtää sekä tän olleen niitä ehdottomasti huonoimpia uusversioita että uusinnalla voisi olla oikeasti paikkansa. Eroaa monin ratkaisuin Wes Cravenin versiosta, jotka ovat päteviä nykyaikaistamisen ja omillaan toimimisen kannalta. Aidohko julmuus on läsnä tavalla, joka ei nykyään ole niin yleistä. Hahmot toimineenkin ovat yllättävän uskottavia. Elokuvana sillä ei ole samalla tavalla sanottavaa väkivallan näyttämisestä yhteiskunnallisen aspektin loistaessa poissaoloaan, eikä kliinisen ilmeensä vuoksi tavoita tietenkään samaa alkukantaisuutta, mutta yllätti todella. Kuvauksen, leikkuun ja musiikin saralla välttää kaikki ne ärsyttävyydet, joita jo osaa odottaa. En jaksanut innostua tyttären henkiin jäämisestä lopussa, vaikkei tämä tietenkään edustakaan 70-luvun kyynisyyttä, mutta isukin päätös palata kiduttamaan Krug hengiltä kyllä lämmitti, jolloin tuokin ratkaisu lakkasi häiritsemästä. Melkein tekisi jo mieli kutsua hyväksi elokuvaksi (2000-luvun uusversiona se sitä kyllä on), mutta koska se ei tuo sinänsä mitään uutta, maltan mieleni ja totean sen olevan vaan ihan jees.

26.9.
SkyShowtime

Nerokas vitososa oivaltaa, että kuka vain voi olla Jason. Tämän edellisessä osassa tappanut pikkupoika, nyt isona poikana. Tai tämän pikkupojan silmien edessä haudasta kaivettu Jason itse (mutta tää olikin vaan nyt ison pojan painajaista, lälläslää - kunnes..). Tai jopa random ambulanssikuski, jonka syyksi mielellään kaikki laitetaan, vaikkei ihan viattomalta vaikuta hämmentävässä lopussa entinen pikkupoikakaan. En taida kestää tätä kutkuttavaa tunnetta yrittäessäni tulkita, mitä tämä kaikki tarkoittaa tai mikä on totuus. Enkä luonnollisesti malta odottaa, mihin seuraavissa osissa päädytäänkään. Kaikki viittaa siihen, että tätä on ihan lähdetty tekemään pelkkänä pelleyilynä, eikä minulla ole mitään sitä tai lopputulosta vastaan.

Jatko-osista ensimmäinen, joka ei koe tarpeelliseksi avata kertauksella, vaan aloittaa heti suurilla kysymyksillä Jasonin sielun ja ruumiin tilasta sekä ilmeisesti päähahmoksi nousseen entisen pikkupojan mielenterveydestä. Jälkimmäisen kanssa ei tarvi tosin kauaa leukaa silitilellä, kun tämä dumpataan pöpilään metsän keskelle, jossa sitten alkaa tapahtua jänniä.

25.9.
SkyShowtime

Vähän poikkeaa nelososa kaavasta, vaikkei nyt merkittävästi, mutta vähän, eikä onnistu maistumaan vieläkään puulta. Super-kiinnostavat hahmot jopa eroavat toisistaan. Ei niitä sentään nimeltä muista. Luovia tapoja ihmisen tappamiseen ja satuttamiseen sekä hienoja efektejä. Periaatteessa tämähän on jo enemmän, kuin odotin. Mihinkään tunnelmaan ei onnistu tämäkään, mutta eihän se hassuttelu-slashereiden kanssa niin justiinsa ole - pääasiassa, että on hauskaa.

24.9.
SkyShowtime

Kumma kyllä ei ole kaavamaisella ja kohtuu ennalta-arvattavalla kolmososallakaan ihmeellistä annettavaa, kuin mitä siltä nyt uskaltaa odottaa. Odotettua tarkoitustaan palvelee vallan hauskasti.

23.9.
SkyShowtime

Otin SkyShowtimen vain Twin Peakskin vuoksi, mutta siellähän on varsin kiinnostavaa sisältöä. Eikä siis vain Perjantai 13. -jatko-osia, joita ei sitten siltä jokunen vuosi sitten hommatulta jenkki-DVD-boksilta saanut katsotuksi, koska suurin osa ei toiminut edes korvaavalta laitokselta.

Periaatteessa ykkösosan toisintoa, mutta hauskaa, koska ei enää ota itseään millään tavalla vakavasti. Liekö leikeltyä (edit: faktatarkistus kertoo kyllä, mutta jo teatteria varten), koska tapot ovat aika hätäisiä, mutta hassua silti. Hahmot ovat yhdentekeviä ja käytännössä keskenään samoja, mitä nyt yksi taisi istua pyörätuolissa, mutta näin sitä olettaakin ja jollain tavalla hauskaa sekin. Objektiivista kriittistä tarkastelua ei tietenkään kestä, mutta tuhnuisen slasherin (jollaiselle mun sydämessä on aina tilaa) tarpeet kyllä täyttää ja pidin sellaisena riittävästi. A Bay of Blood -yhteydet eivät voi olla sattumaa.

14.9.
HBO

Uusintakatselu.

Ykkös- ja kakkoskausi tuli katsotuksi päivän alta kahdessa viikossa, enkä enää missään nimessä, alkuunkaan, allekirjoita näkemystä, että Lauran murhaajan paljastuttua olisi sarja heikentynyt. Oli sillä hetkensä, mitkä eivät aivan täysillä innostaneet, mutta kaupunki jatkoi elämäänsä sarjan kehittyen siihen suuntaan, josta se nimenomaan muistetaan myös sarjaa katsomattomien toimesta.

Tuli kulje kanssani sitten. Liekö koskaan iskenyt tällaisella voimalla? Kakkoskauden päätösjakso eiliseltä vielä luonnollisesti vahvasti korvien välissä, niin on kokemus hieman eri tasoa, kuin pidemmällä tauolla. Ainoa syy, millä pidättäydyn viidestä tähdestä on, koska tämähän nyt on esiosaelokuva TV-sarjalle, joka ei ilman sarjan tukea saisi samaa hurjaa voimaa tai kävisi kovin hyvin järkeen. Loppusetti Lauran murhasta aika liki musersi minut. Sheryl Lee on luonnonvoima.

Ja sitten pikimmiten kolmoskauden pariin, joka muistoissani enemmän, kuin kaikki edeltävä yhdessä.

Edit: Ja The Return tuli päätökseen 6.10. Ei sille oikein löydy sopivia sanoja. Pelkkiä ylistyssanoja, joita lienee turha listata. Oli se sitten TV:tä tai elokuvaa, hankala edes verrata muuhun, kuin Lynchin omaan maailmaan. Puhdas mestariteos ja sellainen päätös, jonka Twin Peaks ehkä ansaitsee, mutta ei osaa odottaa. Katsominen on välillä emotionaalisesti niin raskasta, vaikka ehdottoman palkitsevaa, ettei sitä ihan niin vain saa mielestään. Kuten Mulholland Drive, ei mysteerien ratkomisella ole merkitystä, kokemus on ennen kaikkea subjektiivista heittäytymistä ja sellaisena ihan jotain liki käsittämätöntä. Kyle MacLachlanin omistautuminen, varsinkin fyysinen sellainen Dougie-hahmolle, on sekin aivan huikeaa ja saa arvostamaan tätä entistäkin enemmän.

9.9.
Blu-ray

Mario Bavan viimeiseksi jäänyt elokuva ei ole sitä visuaalista yltäkylläisyyttä, mutta tuttu goottilaisuus modernissa ympäristössä ja rakoilevan mielenterveyden kuva on todella kutkuttavaa.

28.8.
Netflix

Uusintakatselu.

Tarkkaavainen ja yhä ajankohtainen (jännittävä ajatella, että valmistuessaan ollut enemmänkin profetiaalinen, jolloin tosi-tv ei oikein ollut vielä juttu), josta saattaisin nauttia enemmänkin sellaisessa todellisuudessa, jossa esimerkiksi Videodrome ja Brazil eivät olisi valmistuneet jo merkittävästi aiemmin. Jännä on myös se seikka, että sekä Cronenberg että Gilliam olivat Truman Show'n ohjaajapohdinnoissa.

27.8.
Sensommar Filmfest, DCP

Uusintakatselu.

Sympaattisella, kotikaupungin laidalla järjestetyllä festarilla oli pakko kokea Mansikkapaikka, kun mahdollisuus avautui. Puiset tuolit pitivät huolen, ettei vanheneva perse olisi paljoa enempää kestänyt. Esityskelpoista filmiprinttiä eivät valitettavasti onnistuneet löytämään, mutta ei annettu sen häiritä.

Haikea ja monin tavoin kaunis henkilökuva puhuttelee jälleen uusin tavoin tuntuen itselleni jo varsin henkilökohtaiselta ja on aika hämmentävää samaistua vahvasti liki kasikymppiseen yksinäiseen jäärään. Kuvissaan ikimuistoinen ja monipuoliset keinot ihmisen mielen sisään pääsemiseksi unijaksoista pelkkiin Victor Sjöströmin kasvoihin antavat jatkuvasti tolkutonta mielenkiintoa ja aihetta elämän suurten kysymysten tutkailuun.

26.8.
Blu-ray

Uusintakatselu.

Kovin piti katsoa Legion cut, mutta kummasti ei houkutellut VHS-tason inserttien katselu. Uusinta vie puskista tulleen shokin kaiken toimivuudesta ja korostaa studion vaatiman manauskohtauksen irrallisuutta, joka kohtauksena itsessään on toki voimakas. Mielettömän vahvaa ja mystistä, ja studion vaatimia selkeitä yhteyksiä alkuperäiseen lukuunottamatta muistuttaa enemmän, miten Kiyoshi Kurosawa myöhemmin käsitteli vastaavaa aihetta Curessa, kuin Manaaja-elokuvaa. Saati jatko-osaa yleensä. George C. Scottin ja Ed Flandersin kemiat edelleen huikeaa. Ei ehkä enää yllä viiteen tähteen tässä muodossa lopun valitettavan epätasaisuuden vuoksi, mutta sekin huomioiden, ei kyllä kauas jää.

24.8.
Disney+

Uusintakatselu.

Ensikatselulla vuonna 12 inhosin hyvin pitkälti koko sydämestäni, joten uusinta oli sikäli aiheellinen. Mediasatiiri ei vieläkään ihan osu, mutta hauskaa oli. Tommy Lee Jones on kova.

23.8.
Netflix

Ihan hauska kierre raiskaus ja kosto -elokuvaan, mutta kärsii hitusen päähahmon motiivien ja käytöksen epäuskottavuudesta taustojen seljetessä ja tarinan vakavoituessa. Miesten sikailu vielä tarinan rakennusvaiheessa menee ihon alle, jolloin jäi odottamaan (lue: toivomaan) väkivaltaista käsittelyä. Ulkoisesti tyylitietoinen ja tiedostaakin selvästi olevansa pohjimmiltaan eksploitaatiossa kiinni, vaikka salonkikelpoisena esittäytyykin.

21.8.
Netflix

Uusintakatselu.

Viihdyttävä, mutta pintapuoliseksi jäävä tarina soluttautujasta mafiassa. Näyttelypuoli toimii, vaikka sekin kovasti tuttua kaavaa.

19.8.
Blu-ray

Uusintakatselu.

Parhaita esimerkkejä tasapainoisesta komedian ja kauhun yhdistelystä. Hauska kuin mikä, mutta ottaa aiheensa ja itsensäkin riittävän vakavasti onnistuakseen herättämään muitakin tunteita, kuin hauskuutusta. Efektit ovat kultaa.

15.8.
HBO

En sitten millään voinut olla ajattelematta käytännössä koko elokuvan ajan, onko Benedetta Paul Verhoevenin jonkinnäköinen Ken Russell -tribuutti. Ilmeisen, muttei tietenkään välttämättä tarkoituksellisen The Devils -yhteyden lisäksi on efektitkin The Lair of the White Wormia. Pidin mm. kuvastosta (sekä kaikki kiva väkivalta/seksi että melko pelkistetty miljöö) ja ääneen naurattavasta järjestäytyneen uskontokunnan rahanahneuden sekä tekopyhyyden kritiikistä, mutta epäilenpä etten ihan kaikesta saanut kiinni. Lopussa iski myös väsy, joka ei ollut elokuvan syytä.

10.8.
Netflix

Uusintakatselu.

Tämäkin viimeksi teatterissa ja ihmeen hyvin muistissa, vaikkei nyt likikään samanmoista vaikutusta tehnyt. Hyvin viihdyttävä ryöstöelokuva, joka ei sisällä lainkaan Spike Leen myöhemmän kauden ongelmia mm. paasauksesta, mutta ei myöskään anna juuri muuta, kuin sitä viihdettä. Pienet sivuhuomiot yhteiskunnan tilasta (lapset ja väkivaltaiset videopelit, erityisesti mustien mustille kohdistama ihannoivan sävyn väkivalta) osuvat kaikille ymmärrettävään tasoon ja pysyvät humoristisina.

9.8.
C More

Puoleen väliin varsin tehokasta ja julmaakin jännäriä, ja ennakko-odotuksiin nähden myös todella yllättävä ja keskittymään pakottava (paskaa käytännössä taustakohinaksi odotin). Valitettavasti hyökkäyksen motiivin valjettua laskee kiinnostus aivan liikaa ja on hetkeksi kuin mikä tahansa tylsä nykykauhu. Loppurallia kohden ottaakin jo täyden pelleilymoodin, joka on taas ehdottomasti eduksi ja saa aiemman lässähdyksen tuntumaan ihan vaan parodialta. Lopputulos on ehdottoman positiivinen. Alun selittämätön hyökkäys muistuttaa vain hyvässä The Strangersiä, mutta on varmaan kokonaisuuden kannalta hyvä idea lähteä omilleen.

8.8.
Blu-ray

Uusintakatselu.

Teatteriversio tietenkin, ei ole enää pidennettyyn hei paluuta.

Manaajan uusinta onkin sitten pitkin vuotta käväissyt mielessä, ihan pyöreiden vuosiensa kunniaksi. Viimeksi eilen ruohoa leikatessa eli jännittävästi joitain tunteja ennen tietoa Friedkinin poismenosta.

Kylmää kyytiä antaa vieläkin melkoisesti ja jälleen hieman eri tavoin. Ei tarvitse uskoa korkeampiin tai pahoihin voimiin, ei tarvitse olla hengellinen sitten mihinkään suuntaan. Ei välttämättä tarvitse edes välittää elokuvan koko teologisesta ulottuvuudesta, kuin etäisenä lankana, saadakseen monisyisistä teemoista sekä itselleen sopivasta symboliikasta irti jotain todella suurta. Hyvän ja pahan taistelua, jossa ei joko ole voittajia tai vain uhrautumalla voi saavuttaa muille jotakin, ehkä. Varhaisteinin sisäiset pulmat purkautuvat rajusti ulospäin uuvuttaen sekä kantajansa että vanhemman. Kaikennäköistä on. On myös karmiva, jos ei halua juuri muuta nähdä.