Watched films in 2023

2.2.
Disney+

Thomas Vinterbergin kipeä ja ahdistavakin elokuva väärin perustein yhteisön tuomitsemasta lastentarhanopettajasta sisältää niin äärettömän tarkkanäköisiä havaintoja massahysteriasta, lasten satuiluista ja kusipäistä, mutta myös aidosta välittämisestä, että se sai minut vähän suunniltani, enkä oikeastaan halua enempää siitä "puhua". Tuntuu liian uskottavalta jaksaakseni uskoa, etteikö sama meno tapahtuisi tälläkin hetkellä jossain.

1.2.
Blu-ray

Uusintakatselu.

Oli tarkoitus katsoa piraatti-Yojimbo aika pian Yojimbon jälkeen vertailun vuoksi, mutta vuoden päivät siinä vahingossa menikin, eikä tuo tarkoitus nyt oikein täyttynyt. Yhäkin on kiinnostavaa, kuinka Clint Eastwoodin hahmo saa katsojalta täyden tuen jo ennen sitä yhtä ainoaa hyvää ja pyyteetöntä tekoa, johon ei ole varsinaisesti sotkeutunut. Paskojen ihmisten täyteisessä väkivaltaisessa pop up -kylässä on aika epämiellyttävä ilmapiiri. Onneksi Eastwood tuo positiivista pöhinää mukanaan. Elokuvan suurin ongelma on tieto siitä, että vielä kovin paljon parempaa kaikilla aloilla on luvassa. Tekninen taituruus (vaikka jälkikäteen katsottuna tämä ei ole vielä ns. mitään) peittää vakuuttavasti tosiasian, että tämähän on pohjimmiltaan vielä halpa B-elokuva, jolla ei välttämättä ole kovin suuria pyrkimyksiä. Ja plagiaattina ei voida väittää kovin omaperäiseksikään.

30.1.
Teatteri

Chan-wook Parkin uutukainen onnistuu olemaan tyylitietoista, selvästi omanlaistaan romanttista jännäriä, vaikka periaatteessa koko tarina on tuttua kierrätystavaraa.

30.1.
Blu-ray

Uusintakatselu.

Täysin amerikkalaistunut kolmososa on varsin tyypillinen ajan ja paikan hassuttelu-slasher, eikä sillä näin ole kovin paljoa edeltäjien kanssa tekemistä. Hauskaa paskaa. Pinhead jeesuksena ja tämän pieni baarikahakka ovat kyllä muistettavia tapahtumia. Nelisen minuuttia pidempi vaihtoehtoinen versio ei sisällä mitään tarpeellista, eikä laserdisciltä noudettu matsku ole kovin miellyttävän näköistäkään.

29.1.
Blu-ray

Uusintakatselu.

Ensimmäisen osan jonkinnäköisenä taustatarkkailijana ja kreditoimattomana editoijana häärinyt Tony Randel ohjasi sekopäiseksi synkeydessään yltyvän isomman ja näyttävämmän jatko-osan, joka ei ole enää kovin kiinnostunut yksilötasolla seksuaalisuudesta, mutta yleisemmin kivusta ja nautinnosta sekä erityisesti näistä yhdessä senkin edestä. Etenee myös selkeämmin painajaismaastoon, mikä tekee narratiivisen logiikan hapuiluista taas sillä tavalla loogista, mutta ottaa jo jonkun askeleen tapaisen sinne komiikkaankin. Helvetin labyrinttien ja erilaisten kivuntuottotapojen kuvauksessa erittäin, erittäin vaikuttavaa kuvastoa ja tunnelma on jälleen jämäkkä. Parani uusinnalla ja tuntui myös huomattavasti paremmin ymmärrettävältä.

28.1.
Blu-ray

Uusintakatselu.

Clive Barkerin debyyttiohjaus on huikean tunnelman ja kuvaston täyttämää seksuaalisten turhautumien ja itsensä kivun ja nautinnon kautta löytämisen tutkimusta, joka loppupäässä vähän kompuroi sisäisessä logiikassaan. On hyvin vakava, jolloin tuon jopa huomaa, mutta ei se sentään ihmeemmin häiritse, eikä pääse koomisuuden puolelle, kun katsoja on hyvin sisässä. Elokuvasta riippumattomista syistä aloin nuokkua aivan lopussa, joten hyvä tekosyy laittaa taas uusintajonoon. Oli myös tarkoitus katsoa kakkonen heti perään. Andrew Robinson on ilmeisen muuntautumiskykyinen näyttelijä - 16 vuotta aiemmin Dirty Harryssä yksi amerikkalaisen elokuvan parhaista psykopaattirooleista, Hellraiserissä lähes Keanu Reevesin veroinen palikka.

27.1.
Blu-ray

Uusintakatselu.

Hämmentävän hyvin muistissa 11 vuoden jälkeen, mutta edelleen yksinkertaisuudessaan varsin tehokas, toiminnassa uskottava ja hyvin mukaansa imevä. Vaikka mun on varmaan keskimääräistä helpompi päästä yliluonnollisten tarinoiden sisään, en usko vieläkään olleeni sokea virheille. Niitä ei yksinkertaisesti merkittävästi ole. Ymmärtää hienosti pysyä erossa suurista teemoista tai juonikikkailuista ja keskittyy tarinan kannalta vain oleelliseen ja, mihin voimavarat ja osaaminen ilmeisen hyvin riittivät, jolloin ei pääse kompuroimaan vahingossakaan.

23.1.
Tallenne

Deadin itsemurhaan saakka käsittelee aihettaan vitsinä saadakseen katsojan kai koukkuun. On vähän arveluttavaa, miten Deadin vakavat mielenterveysongelmat ovat hauska juttu ilman mitään muuta perustetta, kuin viihdyttävyys. Euronymouksen suurudenhullulla kukkoilulla on ne luontaiset koomiset piirteensä, ei nekään korostusta vaatisi. Tämän jälkeen vaihtaa sensaationhakuisuuten, kunnes loppu lisää vielä sentimentalismia päälle. Faktoja tuskin on olemassakaan, joten niistä ei sinänsä voi välittääkään, mutta täysin viihteellisyyden ehdoilla toimiva kerronta ei ole se toimivin muoto haastavalle ja hyvin tutulle tarinalle. Ei taida olla ihan suunnattu ns. alan ihmisille. Jollain sairaalla tavalla kuitenkin nautin, että musiikkona arvostamaani, mutta ihmisenä halveksumaani Varg Vikernesiä esittää juutalainen näyttelijä.

22.1.
HBO

Uusintakatselu.

Uusinta vahvisti, ettei mitään (ainakaan oleellista) jäänyt ekalla kerralla huomaamatta. Pikkuälykäs mustien tuntoja ja rasismia välillä hauskastikin tutkiva elokuva, joka kärsii ennen muuta lapsellisesta huumorista. Tätä varten on ihan oma hahmonsa. Aiheidensa käsittely on paatosvapaata.

17.1.
Blu-ray

Uusintakatselu.

Ekalla kerralla en pitänyt juuri yhtään. Paitsi siististä väkivallasta ja sekin ärsytti, että vähän pidin siitä. Nyt en oikein valitettavaa keksi. Kaikki, mikä viimeksi huokailutti (lähinnä kaikki), nyt innosti. Aivan mainiota hassuttelua.

16.1.
Blu-ray

Uusintakatselu.

Videodrome on pysynyt ajankohtaisena ja ajattomana, teemoiltaan mukautuen muuttuvaan maailmaan. Se kestää myös useita katseluita menettämättä tehostaan yhtään. Loppu on aina vaan äärimmäisen vahva ja kuin summauksena koko elokuvasta puhuttelee miltei fyysisesti. Tai jotain. Imee sisäänsä täysin ja tämä on vieläkin veikeää sisältö ja teemat huomioiden. Kaiken päälle Rick Bakerin groteskit käytännön tehosteet, niin ei sinänsä ole ihme, että Videodrome on näin vankkumattomasti ollut ehdoton mestariteos mulle jo varsin kauan.

16.1.
Blu-ray

Uusintakatselu.

Olen aika varma, etten ole Scarfacea sitten yläasteen katsellut. Aikalailla ulkoa se silloin tuli opeteltua ja vähän epäilytti, etten enää pitäisi siitä. Aika vaikeaksi on tehty olla pitämättä tällaisesta ylettömyyden, koomisen melodraaman ja kukkoilun sekä rajujen väkivaltapurkausten kolmituntisesta. Tekninen osaaminen on luonnollisesti myös kunnossa ja scorekin mainio. En osaa vakuuttuneesti sanoa, onko kaikki ylettömyydellä hekumointi ja full retard -hahmot onnistunutta satiiria vai mitä, mutta elokuva toi nyt mieleen enemmän Showgirlsin, kuin yhdenkään gangsterielokuvan. Al Pacinon huuto on kieltämättä sekin lämmittävää. On vähintään kiinnostavaa, että elokuvassa, joka ei sisällä yhtään perinteisessä mielessä pidettävää hahmoa, nousee silti Tony Montanan kaltainen sietämättömän myrkyllinen kusipää pidettäväksi.

14.1.
Blu-ray

Virkistävän looginen straight to video -kasaritöhnä joko ei tajua tai tajuaa varsin hyvin olevansa limittäin huutonaurua ja ripulia. Tässäkin ilmeisesti hauskaksi tarkoitetut jutut naurattavat kyllä uskomattomalla typeryydellään, ei kekseliäisyydestä tai osuvuudesta. Hahmot, tarinankuljetus ja näyttely on pääosin niin ala-arvoista, että tämän täytyy merkitä jotain syvempää. The Coroneriksi ristitty urbaanin legendan murhamies ei tietääkseni tuon ammattikunnan edustaja ihan virallisesti ole, mutta on kuitenkin elellyt kymmenen vuotta ränsistyneen sairaalan kellareissa, jossa tämä heräsi ruumiinavauspöydällä henkiin. Sairaala oli tuolloin ihan kunnossa. Kaveri päätyi pöydälle kuolleena ja aika pahasti kai palaneen näköisenä auto-onnettomuudesta, jossa tälle ei näkemämme mukaan käynyt kuinkaan. Tyttöystävä kuoli irtipoikki menneeseen käteen, joka tulee vielä nousemaan dramaturgisesti merkittävään rooliin.

13.1.
Blu-ray

Juan Piquer Simónin kulttisplatter ei hillittömyydessään vedä myöhemmälle Slugsille aivan vertoja, mutta murha-set-piecet ovat totta vie upeita ja toki se päälimmäinen syy olemassaololle. Hupsun giallon juonikuviot ja punasillit aikansa amerikan slasherin sleazen kanssa saavat kyllä hauskan elokuvakokemuksen, jonka asenne naissukupuoleen saattaisi närkästyttää, ellei olisi aivan kaikessa muutenkin suhteellisen over the top, niin sanotusti. En osannut myöskään ihan vakavasti ottaa sen käsitystä lapsuuden traumoista ja näiden seurauksista. Seuraavalla kerralla sitten englanninkielisenä, on kuulemma mainio dubbaus. Uskon että tulen silloin löytämään jotain merkittävää.

10.1.
HBO

Uusinkin Batman-elokuva on kuulemma sekä maailman paras elokuva että Batman-elokuva. Sillä on oikea tavoite olla yhtä synkkä ja väkivaltainen, kuin aiheensa todellisuudessa, mutta kolmetuntisen jälkeen voi synkkyyden kiteyttää Robert Pattinsonin tummiin hiuksiin ja meikkiin sekä Nirvanaan. Väkivalta lopulta kaatuu siihen supersankarielokuvan kuoppaan, jossa sittenkin pitäisi olla lapsille sopiva. Tapellaan paljon, mutta edes silmä- tai aurinkolasit eivät hajoa. Miljöö on riittävän ankea ollakseen kiinnostava, mutta liika supersankaripoukkoilu saa kaiken tuntumaan vähän tyhjältä ja keston perusteettomalta. Hyvinä hetkinään oikein onnistunut.

8.1.
Blu-ray

Brian Yuznan kolmososa ei enää jää toistamaan sinänsä erinomaista kaavaa, vaan tarttuu alkuperäisen yllättäviin sekä älyykkäisiin huomioihin ja jatkokehittää niitä uuteen suuntaan. Kivun tuottaminen itselleen lievittää kivualiasta ihmislihannälkää. Sadomasokismikuvasto ja psykoseksuaalinen alavire sokean ja ikuisen rakkauden teeman kanssa luovat melkoisen keitoksen. Huumori on nyt tummanpuhuvaa ja vähemmän ilmeistä sekä yleisesti pienemmässä roolissa. Eritiivis tunnelma etenkin loppua kohden on sekin varsin synkeää. Lopetus, lopputuloksesta puhumattakaan, yllätti.

6.1.
Blu-ray

Uusintakatselu.

Vuoden ensimmäiseksi elokuvaksi viime vuoden ehdottomasti yksi kovimmista ensikokemuksista. Kova polte ollut uusinnalle, en ihan vuotta jaksanut, mutta sentään vuodenvaihteen yli.