Watched films in 2017

28.12.
Teatteri

Nautin. Herätti samat tunteet ja ajatukset, kuin alkuperäinen trilogia jo pikkupoikana.

27.12.
Blu-ray

Uusintakatselu, lisää tähtösiä tuli vissiin puolikas tai kokonainen.

Nähty herkässä teini-iässä vissiin kolme kertaa, toista kymmentä vuotta pitkälti viimekerrasta. Vaikka muistikuvat itse elokuvasta olivatkin hyvät, näyttäytyi tää silti aika tuoreena. Kuvaus - erinomaista laajakulman käyttöä, todella viimosen päälle toteutettu visuaalinen puoli. Joo, se rakkausteema on häiritsevä, mutta en vieläkään osaa millään nähdä Leonia perverssinä, vaan palkkamurhaajaksi yllättävän hellänä kasvattajana. Mikään Leonin toimissa ei viittaa muuhun. Mutta tuo nuoren tytön orastava seksuaalinen herääminen ja isähahmoon syvästi rakastuminen kieltämättä karmii. Vaikeita, vaikkakin luonnollisia, teemoja käsittelee taustalla puhuttelevasti, kun taas päällimmäisenä on Mathildan menneisyys ja tulevaisuus mahdottoman groteskina kasvukertomuksena, jota loppukohtaus hienosti korostaa. Gary Oldmanin aggressiivinen ylinäyttely miellytti yhä. Todella tyylikäs kokonaisuus.

26.12.
HBO

Mahdollisuudet vänkään yhteiskuntakritiikkiin aikalailla pilattu noin jokaisella kauhuelokuvan kliseellä.

25.12.
HBO

Tylsää homostelua.

1.12.
Netflix

Kauheen kiva ylläri. Pääkaksikon keskinäinen kemia sekä näyttelytyö on uskottavinta iäisyyksiin. Jännät hetket ovat ihan oikeasti jänniä. Hassut virheet kerronnassa antaa helposti anteeksi.

27.11.
Netflix

Alussa mainiota huumeriippuvuuden rinnastamista tuttuihin demoneihin. Sitten kekseliäisyydet rajoittuvat lähinnä erilaisiin tapoihin satuttaa ihmistä. Tehosteet näyttävät pitkälti ihmisen tekemiltä. Sitä parempaa uusversiointia kyllä.

25.11.
Teatteri

Taistelukohtaukset ovat poikkeuksetta todella hienoja ja realistisia. Draaman osalta ylläripylläri juosten kustu. Viihtyvyyden kannalta on miellyttävää, että taistelukohtaukset sekä sotatoimet yleensä vievät valtaosan kestosta.

22.11.
Netflix

Alkuun yllättävänkin kekseliäs, mutta vikat parikymmentä minuuttia on niin tarpeetonta ja turhaa paskaa, ettei tästä sitten tullut mitään.

20.11.
Netflix

Ei ollut niin suora Evil Dead -kopio, kuin kuvittelin. Itseasiassa vallan viihdyttävä.

19.11.
HBO

Benis

18.11.
HBO

Keskinkertaiseksi kutsuminen olisi kehu, muttei tuo nyt tuskallinenkaan ollut. Kovin kesy kyllä oletuksiini nähden.

6.11.
Yle Areena

Uusintakatselu, ei muutoksia.

Edelleen liki ylittämätön tekniikan sekä riipivän ja tiiviin tunnelman mestariteos. Siinä samalla tietty suvereeni moraali- ja etiikkatutkielma.

4.11.
DVD

Uusintakatselu, ei muutoksia.

Paluu Eraserheadin pariin vuosikymmenen jälkeen oli siinä mielessä pelottavaa, että se oli aikioinaan suosikkielokuvani, mutta nyt tiedostaen tuolloisen fanipoikuuteni, heräsi liiankin vahva epäilys elokuvan laadusta. Twin Peaksin katselu sekä aiemmin pimenevät illat taasen auttoivat pääsemään ennakkopeloista yli.

Paluu oli oikeastaan, kuin en olisi koskaan elokuvaa sellaisenaan nähnyt, vain pätkiä siitä. Painajaismainen ja lohduton miljöö sekä ainutlaatuinen tunnelma ovat selvästi tuttuja, mutta useat kohtaukset tuntuivat vierailta. Isyyden vaietut pelot näyttäytyvät nyt luonnollisesti aivan uudessa valossa. Mahtavaa oli myös todeta, että tässähän on jo oikeastaan kaikki oleellisimmat Lynchin tavaramerkit. Varsinkin Twin Peaksin upean kolmoskauden jälkeen tämä herättää minussa suurta nautintoa. En lähde elokuvaa tulkitsemaan näinkään julkisesti. Minulle riittä, että se puhuttelee minua henkilökohtaisella tasolla suunnattomasti. En ole edelleenkään nähnyt kovin montaa elokuvaa, joka loputtuaan jättää näin sanattomaksi. Pimeä ja ahdistava tunnelma, tätä tukeva taidokas kuvaus sekä äänisuunnitelu ovat vertaansa vailla. Huikea elokuva yhä.

29.10.
Netflix

Samuel L. Jackson huutaa ja kaikki kuolee. Kestoa karvan alle kolme tuntia. Loppujakso on kieltämättä todella kiihkeä, mutta ekat pari tuntia on valitettavasti niin tylsää meuhkaamista, ettei oikein auta pelastamaan elokuvaa.

20.10.
Teatteri

Todella komea ja tunnelmallinen eka puolisko on aika tehokkaasti vesitetty, kun tokan puolen päätapahtuma on Harrison Fordin päälleliimattu comeback, puhumattakaan lopun paljastuksesta. Lisääntymiskykyiset replikantit ei oikein jaksa säväyttää ja transteemat sekä ilmastonmuutokset ovat aika teennäisiä. Ryan Gosling tuijottaa jälleen pätevästi, mutta alkaahan tuo olla jo nähty. Audiovisuaalisesti upea elokuva, kyllä.

4.9.
Netflix

4.9.
HBO
Uusintakatselu, ei muutoksia.

Lokikirjassa merkintä reilun seitsemän vuoden takaa, eikä se niin tuoreessa muistissa ollutkaan kuin kuvittelin. Uusintanakin mykistävää, äärimmäistä terroria.

30.7.
Netflix

Nimestä tietty jo voikin päätellä, että tulevan pitää spagettiwesternapinointia, mutta kyllä mä kieltämättä Tarantinolta jotain tyylitajua odotin. Väkivaltaa on vain väkivallan vuoksi ja sitä on kiva ihailla. Musiikit eivät sovi kuvaan alkuunkaan, tääkin on varmaan joku nyökkäys spagettien suuntaan niiden ja "epänormaaleihin" musiikkeihin, mutta eipä auta. Eikä kyllä omaperäisyydestäkään voi missään kohdin puhua.

22.7.
HBO Nordic

Olin aivan varma, että oon nähnyt tän joskus alta kymmenvuotiaana, mutta kaikki tapahtumat olivat niin tuttuja, että on varmasti paljon myöhemminkin katsottu.

Hauska ja kekseliäs, toimii jäljittelijöistä huolimitta vieläkin.

15.7.
Netflix

Tässä oli nyt sitä "enemmän", mitä jäin odottamaan. Kaikin puolin se älykkäämpi ja moniupuolisempi puolisko. Etenee jälkipuoliskolla täysin ennalta-arvaamattomaan, sanoisin todella yllättäväänkin suuntaan. Lopetus pysäytti.

14.7.
Netflix

Elokuvan alussa ilmoitetaan rehellisesti, että tämä on Von Trierin hyväksymä, muttei valvoma, lyhennetty sekä sensuroitu versio. Pikagoogletus antoi luvan katsoa, kyseessä ei siis ole siinä mielessä sensuroitu, että Von Trierin vittuiluvisio kärsisi. Ja joo, kyllä sitä pippelitouhua on tässäkin varmasti tarpeeksi.

Vallan mielenkiintoinen nuoren naisen elämäntarina, joka maineestaan huolimatta ei missään nimessä ole (itseisarvoisen) pornografinen. Ei sen enempää, kuin vaikka Idiootit tai Antichrist. Provosoiva tietty joo, mutta se nyt on itsestään selvää. Helposti lähestyttävä satumainen episodikerronta on oivallinen muoto näin epäkonservatiiviselle tarinalle. Toki sitä vähän enemmän Von Trieriltä odottaisi, vaikka epäreilua lieneekin.

11.7.
Netflix

Panomies panee, kunnes siskon ilmestyminen asuntoon meinaa ajaa panomiehen tavan runkkariksi. Sisko yllättää panomiehen runkkaamasta, panomies lähtee panemaan pitkin kyliä (vähän homostelee siinä sivussa) ja sisko viiltää tällä välin ranteensa. Tää on käsittelevinään seksiaddiktiota, mutta on tätä jokseenkin hankala ottaa tosissaan. Vähän kliseinen ja hassu, mutta silti ns. ihan ok.

7.7.
Netflix

Pari vuotta teillä tietämättömillä ollut pariskunta järjestää pippalot ja vain sankari (rouvan ex-mies) osaa aavistella jotain. Lahkon propogandavideotkaan eivät vielä kummemmin epäilytä muita. Sitten paikoillaan junnaamisen jälkeen muutama vieraista tapetaan ja elokuva loppuu. Lopussa selviää jännästi, että Los Angeles on täynnä näitä lahkoja. Vuppiduu.

6.7.
Netflix

Keanu Reeves on vähemmän yllättäen ihan paska, tytöt nättejä ja elokuva pysyy yllättävään hyvin kasassa, vaikkei tietty mitään annettavaa olekaan.

3.7.
Teatteri

Ulkona jyllää apokalypsi täydessä vauhdissa, tuskainen ja tappava tartuntatauti leviää hetkessä ja jotain selittämätöntä pahaa on lähistöllä, mutta pelottavinta on ihminen itse. Ulos ei uskalla mennä ja sisällä ei uskalla olla. Hyvin pitkälti jokainen teko, kaikki toimet ovat uskottavia ja täten erittäin realistisia, joita näyttelijät hienosti hoitavat. Kauhu rakentuu hitaasti ja paranoidisti ilman lapsellisuuksia ja helppoja säikyttelyjä. Nuorison epäuskoisen hämmentynyt pärinä lopputekstien tullessa viimeistään vakuutti ratkaisuiden olevan oikeita.

20.6.
Netflix

Hyvin pitkälti kaikessa edeltäjäänsä parempi. Äärimmäinen realismiin pyrkiminen on vieläkin läsnä, kaikkinensa vain vaikuttavammin.

18.6.
DVD

Uusintakatselu, ei muutoksia.

Vaihteeksi taas näitä lukuisia kertoja, mutta viimeksi kymmenen vuotta sitten katsottuja. Onhan tää edelleen upea kuvaus yksinäisyydestä ja väkivaltafantasioista, jotka nyt sattuvat myös konkretisoitumaan. Nyt kun tuo ääri-islamistinen terrorismi on arkipäivää, näkee Taksikuskinkin vähän eri tavalla. Eipä kait nistien ja parittajien tappaminenkaan oikein hyväksyttävää pitäisi olla, mutta valitettavasti sitä vaan huomaa hiljaa hyväksyvänsä tuon.

5.6.
DVD

Takuulaadukasta brittikauhuilua. Christopher Lee patsastelee värisyttävästi ja itse Mendesin vuohi käy näyttäytymässä vakuuttavasti. Vasemman käden polulla on niin kova meno, että tää on varmaan ollut melko shokeeraava aikoinaan. Hyvin on aikaa kestänyt tämäkin.

27.5.
Blu-ray

Uusintakatselu, ei muutoksia.

Se on just ja just, aivan siinä ja siinä, ettei hajoa omaan erinomaisuuteensa. Eri mielentilassa tällainen puhdas ja silkka nerous luultavasti menisi viheltäen yli.

2000-lukulainen vastine Peilille 2001: Avaruusseikkailun (megalo)maanisilla ihmiskunnan synty- sekä olemassaolokysymyksillä. Tietty ihan omilla arvoillaan, nuo nyt väistämättä tulevat mielehen ja mun mielestä käyvät kivasti vertauksena. Visuaalisesti taas käsittämättömän kaunis ja tunteiltaan vahvimpia miesmuistiin. Ehkä jopa Malickin kovin.

23.5.
Teatteri

Nörttivaistoni kihelmöi jälleen. Ennalta-arvattava useassa kohtaa. Kyllä. Tämä pitänee ilmaista heti alkuun. Mutta katselun aikana tuo ei häirinnyt tippaakaan. Muuten hyvin taidokasta, jämptiä ja helvetin hyvännäköistä scifijännäriä mukavasti siellä esikoisen ja Prometheuksen välimaastossa yhdistäessään aluksen ahtautta sekä suureellista maailmojen kuvaa. Alien-lajin syntyyn saadaan vastaus, joka on sinällään mainio, mutta vie ikävästi tältä oleellista mystiikkaa. Kokonaisuutena silti äärinautittava ja jään innolla odottamaan jatkoa.

16.5.
DVD

Uusintakatselu.

Täähän oli pettymys, vaikka oonkin joskus aiemminkin nähnyt. Suurin ongelma on, ettei tämä yksinkertaisesti ole hauska, pääpaino kun on komiikalla. Joitain kekseliäitä slapstick-juttuja, kuten irtokäsi, mutta pääsääntöisesti huumori on melko lapsellista. Verta on vähintäänkin tarpeeksi, mikä luo entisestään vaikutelmaa pitkitetystä sisäpiirin vitsistä. Lopetus on absurdiuudessaan varmasti elokuvan parasta antia. Olis saattanut vaatia kaljaa.

13.5.
Netflix

Uusintakatselu.

Useiden katselujen, mutta vuosikymmenen tauon jälkeen edelleen armoton. Hurjat kamera-ajot, oudot lattiatasokuvakulmat ja nopeudessaan lähes ahdistavat leikkaukset tuovat saatanallisen tunnelman hermostuttavan tehokkaasti näköjään myös suht valoisaan olohuoneeseen. Innovatiivisuus kameratyössä ja hyökkäävässä editoinnissa antaa näyttelytyön täysin anteeksi.

8.5.
DVD

Uusintakatselu, ei muutoksia.

Vähän kuin kahden edellisen summa tai jotain. Tolkuttoman kaunista luontokuvausta, pohdiskelua ihmisyydestä sekä rakkaustarinan tyyppinen välttämättömänä linjana.

6.5.
DVD

Uusintakatselu, puolikas lisää.

Pysäyttävä, taistelujaksoissaan helvetillisen intensiivinen ja realistinen, varmasti ainutlaatuinen sotaelokuva. Pelko näkyy jokaisessa hahmossa (joista yksikään ei kivasti nouse toistaan tärkeämmäksi) ja useammallakin eri tavalla. Sankareita tai yleviä tavoitteita ei tunneta. Sanomattakin selvää tässä vaiheessa, että myös visuaalisesti tyrmäävä.

5.5.
DVD

Uusintakatselu, puolikas pois.

Tällainen suht suoraviivainen kolmiodraama ei ole tarinana sieltä mielenkiintoisimmasta päästä, mutta toimii yllättävän hyvin loppua kohden. Tarina on sikäli toissijainen, koska visuaalisestihan tää on pakahduttavan kaunis, varmasti yksi upeimmista koskaan. Richard Geren pällistely ei vakuuta, joskaan ei ärsytäkään kuten tavallisesti. Todella kiivaan heinäsirkka-suurpalo-hätävarjelunliioittelu-kiinniotto -jakson jälkeen on varsinainen loppukohtaus väistämättä harmillisen lässähtänyt.

3.5.
DVD

Uusintakatselu, ei muutoksia.

Tässä kävi sitten taas näin, uusintakatselmuksia jälleen luvassa. Teini-iässä loppuun kulutettu, pitkän tauon jälkeen näemmä edelleen se mestariteos, joksi olin sen muistoissani kullannut.

Visuaalisesti upea ja tunnelmaltaan melkolailla maaginen, unenomainen balladi. Kamera ei varsinaisesti viipyile, mutta tallentaa jokaisen hetken niin ikimuistoisen maalauksellisesti, että on kuin huippuvalokuvaajan kollaasia katselisi. Näissä kuvissa kylmäveriset ja tyystin tunteettomat murhat ovat aika kummittelevia. Pääkaksikko elää irrallaan todellisuudesta, koska voivat ja sillä hetkellä haluavat. Ei siksi, ettei lähtökohdat antaisi parempaa mahdollisuutta.

1.5.
Teatteri

Eka puolisko, vaikkakin nautittavaa vetelehtimistä, on heikoimpina hetkinään kuin setämies-Malick apinoimassa nuorta ja vetreää itseään. Kamera hyörii ja pyörii vähän itseriittoisena. Noin puoliväli antaakin sitten kameratyölle perustellumman pohjan, joka tuo häiritsevyydessään mieleen lähinnä Inland Empiren. Tän jälkeen rauhallisempi huojuminen tuntuukin taas turvalliselta Malickilta. Puhdasta magiaa ei tavoita, tosin suurkaupunkimaailmaan se ei mahtuisikaan. Loppu on upea vastakohta tuolle kaupunkimaisemalle. Kaikkineen todella kaunis elokuva.

30.4.
DVD

Uusintakatselu, ei muutoksia.

Leone kaavaili tätä päätyökseen, jonka teko oli tarkoitus aloittaa Hyvien, Pahojen ja Rumien perään. Suunnittelun on tosin sanottu kestäneen koko aikavälin.

Suurien tunteiden elokuvaa jälleen, jossa yksilön pahuus ja kykenemättömyys empatiaan (plus naisviha vielä piälle) tuodaan äärimmäisyydessään esille vasta, kun hahmo on tullut tutuksi, jolloin katsoja kokee yllättävän aitoa pettymystä ja inhoa hahmoa kohtaan. Väkivalta on vastenmielistä ja paikoin loputtoman tuntuista, harvoin edes rikollisten moraalikäsityksillä perusteltuja. Väkivalta vain on osa näiden elämää - vallankäytön- ja näytön yksinkertaisin muoto. Inhorealistinen väkivallankuvaus palvelee kerrontaa kontrastina kauniille kuvaukselle etenkin hetkinä, jotka voisivat mennä romantisoinniksi herkästi. Etenkin nuoruuskuvaus olisi kaikessa nostalgiassaan helposti turhan irrallinen sekä romanttinen ilman kahta jakson eri puolille ajoittuvaa äärivahvaa väkivaltakohtausta. Näiden kautta on viimeistään selvempää, missä miesten kanssa mentin vikaan, että näistä kasvoi tuollaisia saastaisia ihmisperseitä vailla mitään moraalinrippeitä.

Surullinen ja ristiriitainen elokuva, joka jättää myös ilmoille arvoituksen, kuinka iso osa sisällöstä olikin todellisuudessa ooppiumihouretta.

29.4.
Digiboksi

Ei nyt mikään tolkun elokuva, mut kova meno.

23.4.
DVD

Uusintakatselu. Nähty useasti, viimekerrasta ainakin kymmenen vuotta. Ei muutoksia.

Ei nyt ihan kahdella kuukaudella venähtänyt, että löysin aikaa tälle. Tällaista se on. Dollaritrilogiasta on jäljellä parhaat tekniset ratkaisut, nekin vieläkin pidemmälle vietynä. Rytmitys ja kuvan sekä musiikin yhteensovitus on sanalla sanoen täydellistä. Morriconehan loi musiikin jo käsikirjoituksen pohjalta, jota Leone soitatti kuvauksien taustalla. Vakava, liki surumielinen eepos, jossa on paljon tuttua lännenteemaa, mutta jokainen hetki, kokonaisuudesta puhumattakaan, on silti ainutlaatuinen. Hikiset ja likaiset miehet lähikuvissa ovat hahmoina huikeita ja monipuolisia uudella tavalla. Perheen murhaajaksi lavastettu rikollisjengin pää lienee loppujen lopuksi ihmisenä vähiten läpimätä paskiainen. Oikeutetuksi katsomallaan kostoretkellä olevan Bronsonin hahmon tuntemuksiin on toki helppo samaistua, mutta tuollaisen ruumiskasan jälkeen jättäminen tuskin lienee millään moraalikäsityksellä perusteltavissa. Fondan pahan ruummillistuma on yksi kaikkien aikojen ikimuistoisimmista ja kylmimmistä pahiksista. Ferzettin rautatiejumala tietty tekee oman ulottuvuutensa edellisen pitelemättömään pahuuteen. Claudia Cardinalen hahmo, joka on luultavasti elokuvan keskeisin, jää ainakin alkupuolella mulle edelleen vähän etäiseksi (paremman ja lievemmän termin puutteessa), mutta alan uskoa tämän olevan jotakuinkin tarkoituksellista, koska vasta paljastuttuaan huoraksi, löytyy kosketuspinta vaivattomammin. Tämän oleellisen tiedon nojalla ovat hänen motiivinsa selkeämmät ja koko hahmo ymmärrettävempi.

Tarina on jälleen hyvin simppeli ja vähän tutun oloinen, mutta kerrontatapa edelleen tuore ja sen herättämät tunteet hämmentävän suuria. Lopputaisto, kuten nyt muutkin muistettavimmat kohtaukset ovat elämää suurempia.

7.4.
Teatteri

Hyi vittu.

1.4.
Blu-ray

Tää olikin vallan positiivinen ylläri. Oon varmaan vähän nörtti näiden Alien-juttujen suhteen, mutta oli kyllä tosi hankala löytää varsinaista kritisoitavaa. Hyvin mielenkiintoinen, pitää erinomaisesti ottessaan sekä näyttävä.

18.3.
Digiboksi

Visuaalisen ilmeen lisäksi myös sisältö on käytetty. Väkivallalla ilostelu vie kyllä mukanaan, mutta aika sotkuinen ja päämäärätön elokuva tämä on.

15.3.
Netflix

Tää olikin näköjään sellainen vekkulielokuva, jossa välillä hassutellaan ja välillä muistetaan tehdä elokuvaa. Viihdytys lieneekin tälle pääfunktio, siinä onnistuu.

8.3.
DVD

Uusintakatselu, nähty kymmenisen kertaa junnuna. Ei muutoksia.

Heti ekoista kuvista on selvää, että nyt seuraa suurta. Hitaasti, pitkillä ja hiljaisilla kohtauksilla saadan odottava ja tiivis tunnelma, joka jatkuu saumattomsti toisen kolmanneksen toiminnalla päättyäkseen yhteen elokuvahistorian intensiivisimpään jaksoon. Visuaalisesti sekä ylipäänsä teknisesti huikea. Sympaattisten päähahmojen kohdalla on helppo unohtaa, että ovat toinen toistaan niljakkaampia ihmisperseitä.

6.3.
DVD

Uusintakatselu, ei muutoksia.

Kaikin puolin kypsempi ja valmiimpi, kuin edeltäjänsä. Maailmankuva on tosin vähemmän kylmä kumppanuuden tarpeen vuoksi. Visuaalinen loiste antaa jo huomattavasti enemmän, muttei vielä loista täydellä teholla. Tarpeeton tiivistäminen (Cinecittàa lienee syyttäminen) vähän häiritsee, joka selittänee pienet epäloogisuudet.

Huikeiden tukevien roolien vuoksi Eastwoodin hahmo ei oikein vaikuta kehittyvän. Volontén alati pilvessä oleva, mielipuolinen Kristus-hahmo ansaitsisi paljon syvemmänkin paneutumisen. Kotkankasvoinen Van Cleef kokomustissaan on melkoinen ilmestys.

2.3.
DVD

Uusintakatselu, ei muutoksia.

Hurjan joukon tuomat muistot saivat kovan tarpeen palata Leonen, tuon (varhais)nuoruuteni sankarin, pariin. Dollareita en olekaan varmuudella yläasteiän jälkeen katsellut. Mennään taas kronologisesti läpi, mitä mun vanhoista kokeilmista löytyy aikavälillä x.

Huisin viihdyttävä Yojimbon uusversio on ns. hyvä alku. Rujo ote sadistisen mustalla ja lakonisella huumorilla sekä rosoisella kuvastolla muutamine hienoine lähikuvineen antaa kyllä lupauksen tulevasta, mutta jää kokonaisuutena raakileeksi. Leonen tolkuttoman väkivaltaisessa lännenmaailmassa sankarikin on vähintään yhtä moraaliton, kuin pahikset.

1.3.
DVD

Uusintakatselu, ei muutoksia.

Tässä olis lieviä, mutta harmillisia spoilereita.

Ensimmäinen elokuva, jonka Peckinpah sai työstää ilman studiopaineita. Se näkyy ristiriitoina. Väkivalta, niin miesten välinen kuin etenkin naisiin kohdistuva, on jälleen inhorealistista ja pysäyttävää. Mutta kuitenkin elämäntaparaiskari keskeyttää mielipuuhansa pohdiskellakseen toimiensa mielekkyyttä ja tyttärensä siittäneen hunsvontin pään tilannut sadistinen El Jefe onkin lopulta haltijoissaan tyttärenpojastaan, eikä päällä ole enää mitään merkitystä. Warren Oatesin maaninen tulkinta pistää miettimään yhtäläisyyksiä Peckinpahin uraan ja elämään. Ryypäten läpi tehtävänsä, joka on välillä oma, välillä muiden, mutta koko matkan tulee takuulla kusetetuksi ja päähänpotkituksi. Likainen ja rähjäinen koston enkelimme menettää kiinnostuksen ihmisyyttä kohtaan, eikä täysisummainen palkinto päästäkään enää auta eteenpäin.

Tämä ei ole Hurjan joukon kaltainen välitön mestariteos, vaan hitaammin päässä vielä loppumisen jälkeen kypsyvä, yhteenynnäystä vaativa. Mestariteos yhtä kaikki.

23.2.
Netflix

Uusintakatselu, ei muutoksia.

Väkisin tulee verrattua Heatiin, mikä ei sinänsä ihme ole, sillä aikamoiselta toisinnolta välillä tuntuu. Tarinallisesti ei pahemmin yhteyksiä löydy, mutta tunnelmanluonnin osalta on aika samoilla jäljillä. Loppua myöden eritoten. Huippulaadukas elokuva ilmanmuuta, kun vain pystyisi näkemään itsenäisenä teoksena. Jälkimmäinen klubikohtaus on kyllä silkkaa magiaa.

9.2.
DVD

Uusintakatselu, ei muutoksia.

1988 Turner Preview -versio, joka on vissiin lähimpänä Peckinpahin visioita. Kuinka lähellä, sitä emme tiedä. Rauhallinen kerronta, loistava hahmokehitys, Dylanin alakuloiset sävelet sekä rajut väkivallan purkaukset luovat kummallisen tunteikkaan joutsenlaulun Lännen ikoneille.