Watched in 2021

31.12.

30.12.

26.12.

23.12.

20.12.

18.12.

6.12.

3.12.

19.11.

5.11.

27.10.

20.10.

Toinen katselukerta.

20.10.

Ohjaajan Legion-versio.

18.10.

18.10.

10.10.

7.10.

30.9.

28.9.

24.9.

Toinen katselukerta.

3.9.

Toinen katselukerta.

19.8.

Perunassa on paljon itua, mutta niin saviseen maahan on viljelty, ettei se pääse oikein kunnolla kukkimaan. Genren maastossa ei osata päättää, kuinka paljon fantasiaelementtejä otettaisiin ja suuri osa vitseistä tuntuu jo vuoden viivästymisen jälkeen vanhoilta. Parhaatkaan jutut eivät pääse lentoon, kun käsikirjoituksessa ei niihin omistauduta. Leikkauksen ongelmallisuudesta kertoo myös se, kuinka paljon parempi elokuvan traileri on kuin kokopitkä kokonaisuus.

29.7.

28.7.

28.7.

26.7.

21.7.

20.7.

Toinen katselukerta.

19.7.

19.7.

16.7.

15.7.

14.7.

12.7.

Jossain tämän kovan kuoren alla piilee oikein hyväkin elokuva. Kuitenkin se tapa, miten elokuva puuskuttaa vigilantismin genrekaavoissa, hautaa sen kuorensa alle. Hahmot ovat karikatyyrejä, minkä kautta kaikki hahmojen väliset suhteet ovat kylmiä. Karikatyyrimäisten hahmojen myötä myös huumori on tavattoman yksioikoista ja valmiiksi naurettua, tai suunnattoman kuivaa. Kuitenkin se, miten elokuvan teemassa haastetaan sattuman mahdollisuuskia onnistuu kiehtomaan ja kääntämään koko elokuvan kurssin melkein plussan puolelle.

8.7.

Elokuva paasaa perheestä kuin Fast & Furious -elokuvasarja, ja lätinöillään elokuva onnistuu jotenkin olemaan vielä tyhjempi kuin yksikään vindieseli. Elokuvalla taitaa olla kaksi hetkeä, joissa on oikeasti jotain tunnelatausta; muuten elokuva kompastelee kompastelemistaan. Tätä myötä myös itse elokuvan päätarinan loppuunviemisen kanssa elokuvalla tulee jopa kiire 133-minuuttisesta kestostaan huolimatta.

5.7.

Hertzfeldtin lyhyanimaatioista koottu kokopitkä on aikamoinen tunnelataus. Tekninen toteutuskin upea siinä, miten avantgardistinen animaatio koettelee animaatioelokuvan rajoja mediana.

23.6.

Toinen katselukerta. Malliesimerkki siitä, miten haastava elokuva ei ole vain premissinsä, tai kuinka ei kompastuta omaan nokkeluuteensa. Jännittävä, saumaton ja upea.

22.6.

On elokuvalla hetkensä, mutta valtaosa elokuvasta on niin hetketöntä. Erämaassa meno on vain sekavaa ja järjetöntä vääntöä asuntovaunun ja kukkuloiden välillä, mille koko huoltoaseman vanhan herrasmiehen tarina ja elokuvauksellinen toteutus on hyvää vastapainoa.

7.6.

Petzoldilla on uskomaton kyky luoda elokuviensa maailmoja. Siinä Yellakin on sitä terävintä Petzoldia. Itä ja länsi. Hotellit ja neuvotteluhuoneet ovat kylmiä, ja Hossin hahmo tuntuu vieraalta kaikkialla. Kameratyö on hienoa, ja Hoss jälleen kerran uskomaton.

5.6.

Lapsuuden viattomuus ja viattomuuden särkyminen. Valtava salaisuus kalvaa Jamesia sisältä, ja salaisuuden pitämisellä on hintansa painavamman trauman. Perhe-, luokka- ja traumakuvauksena todella hieno.

5.6.

Anderssonin uniikki tyyli terävällä satiirillaan iskee. Unenomaiset tilanteet, kuvat ja hahmot kohtauksesta toiseen ja houreesta toiseen. Valitettavasti ei kuitenkaan ole ehkä se tasalaatuisin andersson, vaan onhan tässä nyt kevyet kompastumisensakin.

4.6.

Toinen katselukerta. Kuinka raikas uudelleenkatselu olikaan, sillä niin vähän elokuvasta yhdeksän vuoden jälkeen muistin. Kerronnaltaan niin hieno ja visuaaliselta tyyliltään niin lumoava.

31.5.

Toinen katselukerta. Valmistuin, ja yksi Perryn parhaista oli poistumassa Mubista, ja uudeleenkatselu oli paikallaan, kun elokuva sivusi alaani. Hahmot ovat nerokkaita, dialogi luonnollista ja lentävää, missään ei ole mitään vikaa.

31.5.

McCarthyn lähdeteos on erinomainen, Hillcoatin adaptaatio oikein hyvä. Ajatukset siitä, mihin kaikkeen ihminen on valmis selviytyäkseen, milloin on aika luovuttaa ja millaiset ovat postapokalyptisen maailman valtasuhteet nostetaan kaikki niin hienosti esille tässä. Maailma on julma ja kaunis, ääniraita hieno.

28.5.

Costa nostaa sellaiset tabut maailmassaan taas esille, että en voi taas kuin kunnioittaa ja hämmästellä. Kipeä luokkakuvaus kipeistä hahmoista, ja koko maailman ahdistavuus painaa rintaa. Hienoa cinemaa portugalilaismestarilta.

26.5.

Sade kuuluu meille on ideana niin paljon enemmän kuin elokuvana. Päällekäin nitoutuvat muistitekstit toimivat niin paljon paremmin teoriassa kuin käytännössä, sillä Costan imelyyksiin asti ylettyvä pelastusmatka on jotain täysin sietämätöntä. Representaatiot itseään toistavasta historiasta valtarakenteineen toimivat aina tähän asti jokseenkin hyvin. Koko elokuvan monikerroksisuus siinä, miten kuvissa on paitsi Columbus-elokuva, elokuvan making of, uutiskuvat ja tarinallistettu Bolivian sisäinen kriisi, riemastuttaa noin teknisenä ajatuksena ja toteutuksena.

26.5.

Alita on valitettavan yllätyksettömillä latteuksilla turboahdettu toimintatykitys. Kaikki hahmot ovat pelkkiä arkkityyppejä vailla syvyyttä ja elokuvan pakotettu romanttinen juonikuvio koko painonsa puolesta ajanhukkaa. Plussaa on annettava kuitenkin toimintakohtauksista, joissa tuntuu olevan ihan oikeaa vaaran tunnettakin paikoin mukana. Valitettavaa vain on, että valtaosa tappeluista on vain niin videopelimäisesti kirjoitettu, kun kalinatohinoiden jälkeen antagonisti hyppää pakoon pelastuakseen tuon tuosta.

18.5.

Tapa, jolla Owusu esittää elokuvan historialliset kerrostumat Brasilian segregaatiopolitiikasta, ei voi kuin tyrmistyttää. Narratiivi kertoo rinnakkaistarinat orjakaupasta aina 1920-luvulle, 1920-luvulta ysärille ja ysäriltä edelleen tähän päivään lyömättä lyöntiäkään huti. Owusu on elokuvansa mestari, ja hänen elokuvansa sivaltaa kivuliain iskuin.

12.5.

Elokuvalla on suuntansa amerikkalaisena luokkakuvauksena, mutta ei sitten kuitenkaan välttämättä sitä kaikkein terävintä muotoa. Tunteetn, joita pyritään välittämään Fernin (McDormand) yllättävien jälleennäkemisten kautta muiden nomadien kanssa, eivät missään vaiheessa tunnu aidoilta tai suurilta, kun eron hetketkään eivät ole olleet katsojalle näennäisesti suuria. Toki muodon puolesta puhuu elokuvan osin fragmentaarinen kerrontatapa, jossa vuodenajat ja työt vaihtuvat melkein leikkausten välissä, mutta tällä tavalla puuskuttaessaan eteenpäin elokuvasta puuttuvat ne vilpittömimmät tunteet.

Fernistä on tunnistettavissa tietty ihmistyyppi, ja McDormand on roolissaan oikein mainio. Muuten lähinnä amatöörinäyttelijöistä koostuva casting on oikein herkullinen, ja hillitty käsivarakamera tuo arkisiin kohtaamisiin aitoudentunnetta.

8.5.

Sotilaiden armottoman joutilaisuuden representaatiot ja Murica-kritiikki ovat elokuvan parasta antia. Toisaalta taas joutilaisuuksissaan sotilaat hakevat huumorinsa niin mauttomasti, ja kun elokuvan tapa hakea nauruja heidän kanssaan, ei tekeminen vakuuta. Dialogi on parhaimmillaan todella nokkelaa, mutta meno on valtaosin nokkelaa huomattavasti nolompaa.