Watched in 2016

29.12.

Rogue One on niin Lucasin näköinen elokuva, että sitä voisi jopa luulla hänen luomuksekseen. Rogue One on siis juuri niin fanipoikamainen, muovinen ja käsittämättömän typerä. Tarinan tarkoituksena on vain paikkailla sitä Uuden toivon jättämää porsaanreikää tarinassa, kuinka helppoa Kuolemantähden tuhoaminen oli. "Hei, nyt sinäkin ymmärrät! Tämähän oli koko ajan ideanamme!" Taistelukohtaukset ovat kaavamaisia, CGI-hahmot rumia ja tunnetasolla tarina herättää melkein yhtä paljon tunteita kuin ewokien kuolema Jedin paluussa.

Jotta Rogue One olisi edes hivenen kiinnostava elokuva, pitäisi sen saada kertoa tarinansa rohkeasti, kertoa se aivan itsenäisesti. Sijoittaa siis tarinansa vielä kaukaisempaan menneisyyteen kaukaisessa galaksissa. Tai tulevaisuuteen. Nyt reilu kaksituntinen on vain köyhää fan serviceä.

21.12.

21.12.

Hyvä Luoja, kuinka kauan kesti, että otin niskasta itseäni kiinni katsoakseni Seitsemännen sinetin. Ja kuinka taivaallinen elokuva tämä onkaan.

17.12.

7.12.

5.12.

30.11.

18.11.

Elokuvassa puhuttiin liian vähän Kevin Costnerista ja siitä, kuinka hän Huhupuhetta...-elokuvassa bylsi Huttingerin äitejä ja tyttäriä kolmessa polvessa.

9.11.

Toinen katselukerta.

7.11.

Tavallaan Doctor Strangeen sopii sen yltiöpäinen tietokoneanimointi, sillä koko elokuvan visuaalinen ilme perustuu siihen ajatukseen, että ihmismielen on vaikea käsitellä näkemäänsä. En jaksa siltikään hyväksyä sitä tarpeeksi hyväksi tekosyyksi sille, että elokuva on ruma kuin kuppainen kulli tai muut Marvel-filmit. Toiminnan älykkyys ja kiinnostavuus ovat myöskin jotakuinkin samaa luokkaa.

26.10.

Kevin Costner bylsii äitiä ja tyttäriä kolmesta sukupolvesta, mutta kaikki on hauskaa, kivaa ja oikein, koska se on Kevin Costner eikä Richard Gere. Richard Geren kanssa kaikki olisi ollut hauskaa, kivaa ja taivaallista.

26.10.

26.10.

Väsyneitä kyyneleitä fetissipornosta ja dollareista. Jotain tämä kai koitti sanoa raadollisuudesta ja vanhenemisesta, mutta koko elokuva tuntuu vain täysin keskeneräiseltä. Lisäksi koko kuvaustyyli vaikuttaa ennemmin tirkistelevältä kuin valaisevalta tai keskustelua aiheuttavalta.

23.10.

Zootopia kyseenalaistaa yhteiskunnan normit, käsittelee polttelevia aiheita ja tekee haaveista totta. En tiedä. Ehkä siksi pidän tästä vähän liikaakin. Miesten maailma, väkivalta ja kaikki maailman byrokratia on niin hienosti kriittisessä valossa, etten vain voi olla pitämättä.

23.9. HIFF

Oma Rakkautta ja anarkiaa -festaripiipahdus oli tänä vuonna koulukiireiden vuoksi hyvin minimaalinen, mutta Mungiun vierailua ei sopinut jättää väliin. Hanekemainen mysteeri aukeaa vähitellen ja julmasti, mutta vaatii auetakseen kastojalta tarkkaavaisuutta ja kriittistä silmää. Mungiu ei siis liikoja selittele. Valmistujaiset on täydellisen tiivistunnelmainen kasvu- ja rikostarina, jossa korostuu niin sukupolvien väliset erot kuin isänmaan epärehellisyys.

23.9. HIFF

En ole täysin varma, kuinka hyvänä ideana pidän lähes tauotonta kertojaääntä. Letters From Warissa kertojaääni ei kuitenkaan selosta, mitä päähahmo on tekemässä, mutta sen sijaan sen, mitä hän on sota-aikana rintamalla tuntemassa. Rakkaus on suurta ja ikävä on suurta, mutta hellittelysanat eivät katsojan tunteisiin iske. Kertojaäänten (mies ja nainen) tarinoita enemmän katsojaa kiinnostaa elokuvan visuaaliset avut, joiden ansiosta Angola näyttää kauniilta ja sota veriseltä ja julmalta.

18.9.

Näkyvä musiiki on suuressa osassa ja hyvinhän se toimiikin. Hienojen musiikillisten ansioittensa lomassa Once on myös ollakseen moraalinen kasvatusopas modernin ihmisen selkärangattomuudesta. Tahtoisin pitää elokuvasta kokonaisuutena enemmän, mutta 80-minuuttisesta kestosta huolimatta siinä on liian paljon tyhjää pääosakaksikon roolisuoritusten ympärillä.

15.9.

Visuaalinen ilme on elokuvan harvoja iloja, kun muuten kaikki on niin keskinkertaista ja mitäänsanomatonta. Leikkaus ontuu, kun elokuvan rytmi tekee yhtäkkisiä harppausksia etsiessään hahmoilleen helpostusta elämään.

1.9.

28.8.

25.8.

24.8.

Tahdoin toivoa, että Suicide Squad toisi jotain uutta supersankarielokuvien pariin, koska onhan kyseessä superpahiselokuva. Ja jotain uutta Suicide Squad jaksaakin antaa suunnilleen vartin verran, kun elokuvan hahmot esitellään ensikertaa katsojalle: materialistinen maailma on synkkä ja moraalittomat pahikset (tai oikeastaan Harley ja Jokeri) heijastelevat nykypäivän ja antiikin ongelmia.

Valitettavasti elokuva kuitenkin kompastelee aivan samoissa paikoissa, joissa loputtomat Marvel-filmatisoinnit. Juoni on typeristä typerin, savisten kuplamuovipahisten piekseminen sielutonta ja hahmot itsessään epäkiinnostavia. Kaikista hahmoista eittämättä typerin on Viola Davisin esittämä Amanda Waller, jonka kehitys on kohuttua Jokerin vähäistä esiintymistäkin suurempi synti.

12.8.

28.7.

26.7.

20.7.

6.7.

5.7.

22.6.

13.6.

1.6.

31.5.

Tereska kokee liian nuorena liian paljon. Jopa asioita, joita ei pitäisi ihmisen kokea lainkaan. Nuoren Tereskan armoton hinku tulla hyväksytyksi ajaa hänet lopulta hyväksikäytön uhriksi eikä kylmät ja köyhät lähiöt lupaa minkäänlaista parannusta elämään.

25.5.

20.5.

Toinen katselukerta.

18.5.

Toinen katselukerta.

4.5.

Civil War on vähän kuin katsoisi veljesten tappelua: tässäkin veljeksillä on tappelussa säännöt, ettei kasvoihin saa lyödä, jotta ketään ei sattuisi ihan liikaa. Tämän vuoksi Civil War on varsin sielutonta mätkimistä, josta puuttuu vaaran tunne kokonaan eikä katsojan tarvitse pelätä sankareiden puolesta. Elokuvassa koitetaan herätellä jotain tunteita Purppuranoidan tunnontuskia kuvatessa ja lopputaistelun pienessä kliimaksissa, mutta pyristelyksi tahtoo tunnemaailman kuvaus jäädä näin tunnevammaisessa kohelluksessa.

3.5.

1.5.

23.4.

17.4.

14.4.

13.4.

Presidentin miehissä on hyvää draamaa ja jännitystä siinä lomassa, missä kerrotaan myös hienoa tarinaa. Spotlight keskittyy niminäyttelijöidensä avulla kertomaan katolisen kirkon kauhutarinaa tutkivien journalistien näkökulmasta. Elokuva on sen luokan kujanjuoksua, että kaikki draamalliset elementit ovat vain pakotteita, joilla saadaan tarina kerrottua. Mark Ruffalo juoksee melkein koko kaksituntisen, jotta elokuva vaikuittaisi jotenkin vauhdikkaalta ja hahmojen ongelmat työnsä ääressä korostuisivat.

Leikkikenttä kirkon vieressä, neulanjäljet peittävä kädenliike ja murahtelu naapuripedarin talon valokuvalle. Oh, the drama.

9.4.

Parempaa sarjakuvafilmatisointia, mutta ei mikään merkkipaalu elokuvallisesti muuten. Deadpoolin vitsit ovat pääasiassa vähän valmiiksinaurettuja, mutta kun pariin otteeseen vitsi naurattaa, naurattaa se todella. Yllätyksiltä vältytään täysin, mutta väkivalta on törkeydessään melko kutkuttavaa.

6.4.

Guy Maddin on epäilemättä mielenkiintoisimpia nykyohjaajia ja The Forbidden Room mielenkiintoisimpia ilmestyksiä viimevuosilta. Tarina tarinan sisällä ja vielä tarina tämänkin tarinan sisällä saattaa sekoittaa katsojaa pikkuisen, mutta kokonaisuus on melkolailla ainutlaatuinen. Voi olla, että toisella katsomiskerralla The Forbidden Roomin solmut aukenevat enemmän, ja tykästyn elokuvaan vielä entisestään.

5.4.

4.4.

Jäin kaipaamaan puhuvia hiiriä ja luonnekkaita pahiksia. Ilkeä äitipuoli ja sisarpuolet ovat vain mustavalkoisen ilkeitä, koska Ella on niin mustavalkoisen kiltti ja hyvä. Leikkaus on kömpelöä ja loppupuolella elokuva ryntäilee, jotta tarina ehdittäisiin kertoa loppuun asti.

3.4.

1.4.

24.3.

10.3.