Login
Watched in '20
Sort by:
Showing 1-50 of 90
Decade:
Rating:
List Type:
23
6.4
5.9
Naples In Veils (2017)
28.12.2020, YLE Areena
Mysteerikästä mysteeriä, jossa kaikki on niin kovin mysteeristä. Retrospektiivisesti katsottuna varsin ennalta-arvattava loppupuolen twist – jota en itse tosin etukäteen hoksannut, koska jostakin syystä oon yleensä todella huono ennakoimaan niitä – taittaa elokuvan mysteerinoirista psykologiseksi draamaksi, mikä on periaatteessa ihan kiva idea, mutta on kyllä tässä tapauksessa aivan yhdentekevä, kun koko leffassa ei paljon muuta tehdä kuin haahuillaan ja ollaan ärsyttävän salaperäisiä. Miespääosan ilmeisesti vastustamattoman seksikkääksi mutta mun mielestä lähinnä lipevän luotaantyöntäväksi tarkoitettu habitus ärsyttää myös.
Mysteerikästä mysteeriä, jossa kaikki on niin kovin mysteeristä. Retrospektiivisesti katsottuna varsin ennalta-arvattava loppupuolen twist – jota en itse tosin etukäteen hoksannut, koska jostakin syystä oon yleensä todella huono ennakoimaan niitä – taittaa elokuvan mysteerinoirista psykologiseksi draamaksi, mikä on periaatteessa ihan kiva idea, mutta on kyllä tässä tapauksessa aivan yhdentekevä, kun koko leffassa ei paljon muuta tehdä kuin haahuillaan ja ollaan ärsyttävän salaperäisiä. Miespääosan ilmeisesti vastustamattoman seksikkääksi mutta mun mielestä lähinnä lipevän luotaantyöntäväksi tarkoitettu habitus ärsyttää myös.
Keaster's rating:
99
4.8
5.9
Jade Warrior (2006)
26.12.2020, YLE Areena
Satunnaisista camp-arvoista ylimääräinen puoli pistettä, muutenhan tämä nyt on aivan hirvittävä tekele. Järki ja logiikka loistaa poissaolollaan, asiat on selitetty tarpeettoman ja ärsyttävän sekavasti ja epäselvästi, ja CGI näyttää pääasiassa ihan perseestä syntyneeltä.
Satunnaisista camp-arvoista ylimääräinen puoli pistettä, muutenhan tämä nyt on aivan hirvittävä tekele. Järki ja logiikka loistaa poissaolollaan, asiat on selitetty tarpeettoman ja ärsyttävän sekavasti ja epäselvästi, ja CGI näyttää pääasiassa ihan perseestä syntyneeltä.
Keaster's rating:
5
6.5
5.6
22.12.2020, tietsikka
Kaikessa pöhelyydessään erittäin viihdyttävää ja laadukasta pre-code-screwballia.
Kaikessa pöhelyydessään erittäin viihdyttävää ja laadukasta pre-code-screwballia.
Keaster's rating:
9
6.6
6.8
20.12.2020, tietsikka
Viimeistään tässä vaiheessa elokuvaharrastusta nämä puhuvaa päätä & apoteoosia -tyylillä toteutetut dokkarit alkaa kyllä tökkiä. Aika urakalla. Arkistomateriaalia tässä on vähän normaalia enemmän, mikä on ihan hyvä, koska sellaista katsoo paljon mieluummin kun jotain aivotonta fanituspeukutusta, ja Iceberg Slim oli suhteellisen mielenkiintoinen sälli ja kiinnostaa todellakin lukea sen kirjoja, mutta yleisesti ottaen oon jotensakin sitä mieltä että hohhoijaa. On myös kiinnostavaa miten Icebergistä annetaan kuva sympaattisena ja rakastettavana vanhempana herrasmiehenä, mutta tämän nuoruutta – jolloin sällillä oli ilmeisesti tapana vetää naisia turpaan aika säännöllisesti ja harrastaa kaikenlaista muutakin kohtalaisen väkivaltaista ja epämiellyttävää – käsitellään tyyliin muutamalla lauseella ja ikään kuin ohimennen. Muutenkin dokkarin asenne paritusta kohtaan on todella ihaileva, kunnioittava ja glorifioiva, mitä yritetään sitten välillä korjata jollain ihan överinäennäisellä ja pienimääräisellä soosoolla, mikä taas on mun mielestä aika kyseenalaista, koska hyi vittu mitä hommaa. Ei siis sillä että sitä nyt missään nimessä tarvitsisi sen kummemmin moralisoida toiseenkaan suuntaan, mutta tämän dokumentin suhtautuminen asiaan on kyllä typerryttävän naiivia.
Viimeistään tässä vaiheessa elokuvaharrastusta nämä puhuvaa päätä & apoteoosia -tyylillä toteutetut dokkarit alkaa kyllä tökkiä. Aika urakalla. Arkistomateriaalia tässä on vähän normaalia enemmän, mikä on ihan hyvä, koska sellaista katsoo paljon mieluummin kun jotain aivotonta fanituspeukutusta, ja Iceberg Slim oli suhteellisen mielenkiintoinen sälli ja kiinnostaa todellakin lukea sen kirjoja, mutta yleisesti ottaen oon jotensakin sitä mieltä että hohhoijaa. On myös kiinnostavaa miten Icebergistä annetaan kuva sympaattisena ja rakastettavana vanhempana herrasmiehenä, mutta tämän nuoruutta – jolloin sällillä oli ilmeisesti tapana vetää naisia turpaan aika säännöllisesti ja harrastaa kaikenlaista muutakin kohtalaisen väkivaltaista ja epämiellyttävää – käsitellään tyyliin muutamalla lauseella ja ikään kuin ohimennen. Muutenkin dokkarin asenne paritusta kohtaan on todella ihaileva, kunnioittava ja glorifioiva, mitä yritetään sitten välillä korjata jollain ihan överinäennäisellä ja pienimääräisellä soosoolla, mikä taas on mun mielestä aika kyseenalaista, koska hyi vittu mitä hommaa. Ei siis sillä että sitä nyt missään nimessä tarvitsisi sen kummemmin moralisoida toiseenkaan suuntaan, mutta tämän dokumentin suhtautuminen asiaan on kyllä typerryttävän naiivia.
Keaster's rating:
7
5
7.1
Echo (2019)
19.12.2020, YLE Areena
Muotokieleltään vahvasti Roy Anderssonin mieleen tuova lyhyistä, arkisista segmenteistä yhteen nidottu pieni kollaasielokuva. Jälki on usein lähes dokumentaarista. Kaikista katsomistani jouluelokuvista Kaiku on muuten varmaan vähiten ärsyttävin ja tyypillisen länsimaisen joulun vallitsevaa todellisuutta kuvaavin, ja kuitenkin samaan aikaan aika lämmin ja sympaattinen filmi.
Olin muuten kerran Islannissa. Islannissa on muuan kauppaketju nimeltänsä Bónus, tyyliin paikallinen Sale, enkä ole vielä näiden kuluneiden parin vuoden aikana päässyt ylitse siitä, kuinka luotaantyöntävä Bónuksen logo on.
Siis kattokaa nyt tota. Minkä helvetin tähden yksikään voittoa tavoitteleva yritys, tai vittu, mikään tietoisesti organisoitunut yksilö, taho, ryhmä, instituutio, MIKÄÄN OLENTO tämän pallon päällä haluaa identifioitua tähän... tähän järkensä menettäneen turpaanvedetyn porsaan irvikuvaan??? Siis mää en vaan pääse tästä yli. Mun älyllinen kapasiteetti ei riitä käsittämään tai ymmärtämään tätä. Mitä saatanaa. Aivan uskomatonta.
Muotokieleltään vahvasti Roy Anderssonin mieleen tuova lyhyistä, arkisista segmenteistä yhteen nidottu pieni kollaasielokuva. Jälki on usein lähes dokumentaarista. Kaikista katsomistani jouluelokuvista Kaiku on muuten varmaan vähiten ärsyttävin ja tyypillisen länsimaisen joulun vallitsevaa todellisuutta kuvaavin, ja kuitenkin samaan aikaan aika lämmin ja sympaattinen filmi.
Olin muuten kerran Islannissa. Islannissa on muuan kauppaketju nimeltänsä Bónus, tyyliin paikallinen Sale, enkä ole vielä näiden kuluneiden parin vuoden aikana päässyt ylitse siitä, kuinka luotaantyöntävä Bónuksen logo on.
Siis kattokaa nyt tota. Minkä helvetin tähden yksikään voittoa tavoitteleva yritys, tai vittu, mikään tietoisesti organisoitunut yksilö, taho, ryhmä, instituutio, MIKÄÄN OLENTO tämän pallon päällä haluaa identifioitua tähän... tähän järkensä menettäneen turpaanvedetyn porsaan irvikuvaan??? Siis mää en vaan pääse tästä yli. Mun älyllinen kapasiteetti ei riitä käsittämään tai ymmärtämään tätä. Mitä saatanaa. Aivan uskomatonta.
Keaster's rating:
154
6.6
6.5
18.12.2020, YLE Areena
Aika lupsakkaan tahtiin etenevä fiilistelylänkkäri, jossa Marlon Brando on jollain aivan totaalisen omalla tripillänsä, mitä on äärimmäisen viihdyttävää seurata. Kathleen Lloyd on suloinen.
Aika lupsakkaan tahtiin etenevä fiilistelylänkkäri, jossa Marlon Brando on jollain aivan totaalisen omalla tripillänsä, mitä on äärimmäisen viihdyttävää seurata. Kathleen Lloyd on suloinen.
Keaster's rating:
120
6.7
7.2
A Fantastic Woman (2017)
17.12.2020, YLE Areena
Teknisesti erittäin oppikirjamaisen virheettömästi eli toisin sanoen jotensakin tasapaksusti ja tylsästi tehtyä draamaa, mutta elokuvan kantavana voimana vakaasti seisova Daniela Vega nostaa tämän kyllä keskivertoa paremmaksi tapaukseksi. Ilman transsukupuolisuus-tematiikkaansa ja Vegan todella vahvaa pääosaroolisuoritusta tämä tuskin jaksaisi kiinnostaa suunnilleen ketään, koska nämä kaksi aspektia ovat ainoat asiat, jotka tekevät elokuvasta millään tavalla harmaasta massasta poikkeavan. Elokuvan tasoisen kompleksin rakentaminen vain kahden pilarin varaan on tietenkin hieman kyseenalaista, mutta tässä sentään kuvataan ja käsitellään transsukupuolisuutta hyvinkin mielenkiintoisesti ilman että liikutaan jossain "katsokaa minua minä olen elokuva joka kertoo yhteiskunnallisesti herkästä aiheesta enkä haasta mitään tai ketään paitsi kaikkein puusilmäisimmät konservatiivi-idiootit ja olen niin liikuttava ja koskettavakin vielä oi minua saisinko Oscareita" -leveleillä t. brokeback mountain. Tai no, jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin eipä tämäkään kyllä ihan liikaa katsojaansa haasta, vaan moraalinen asetelma hahmoineen on aika mustavalkoisesti jaettu alusta alkaen, mutta pahimmalta nyyhkyvasaroinnilta ja sympatiapisteiden kerjäämiseltä hattu kourassa sentään säästytään, ja lopputulos on kiinnostava.
Teknisesti erittäin oppikirjamaisen virheettömästi eli toisin sanoen jotensakin tasapaksusti ja tylsästi tehtyä draamaa, mutta elokuvan kantavana voimana vakaasti seisova Daniela Vega nostaa tämän kyllä keskivertoa paremmaksi tapaukseksi. Ilman transsukupuolisuus-tematiikkaansa ja Vegan todella vahvaa pääosaroolisuoritusta tämä tuskin jaksaisi kiinnostaa suunnilleen ketään, koska nämä kaksi aspektia ovat ainoat asiat, jotka tekevät elokuvasta millään tavalla harmaasta massasta poikkeavan. Elokuvan tasoisen kompleksin rakentaminen vain kahden pilarin varaan on tietenkin hieman kyseenalaista, mutta tässä sentään kuvataan ja käsitellään transsukupuolisuutta hyvinkin mielenkiintoisesti ilman että liikutaan jossain "katsokaa minua minä olen elokuva joka kertoo yhteiskunnallisesti herkästä aiheesta enkä haasta mitään tai ketään paitsi kaikkein puusilmäisimmät konservatiivi-idiootit ja olen niin liikuttava ja koskettavakin vielä oi minua saisinko Oscareita" -leveleillä t. brokeback mountain. Tai no, jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin eipä tämäkään kyllä ihan liikaa katsojaansa haasta, vaan moraalinen asetelma hahmoineen on aika mustavalkoisesti jaettu alusta alkaen, mutta pahimmalta nyyhkyvasaroinnilta ja sympatiapisteiden kerjäämiseltä hattu kourassa sentään säästytään, ja lopputulos on kiinnostava.
Keaster's rating:
271
7.6
7.4
Angst (1983) (1988)
11.12.2020, tietsikka
No tässä on kyllä psykopaattielokuvien isää & äiteetä, jää Hohdot ja American Psychot ja Natural Born Killersit ynnä muut kyllä ihan kakkoseksi. Todella tiivistunnelmainen, kuumeinen ja häiriintynyt teos, joka ei kuitenkaan missään vaiheessa tulvi yli äyräiden tai ammu överiksi, vaan pysyy aivan jäätävän vertahyytävän kuumottavana koko pituutensa ajan. Klaus Schulzen musiikki on kyllä elementissään tässä, ja innovatiivinen ja tyylitajuinen kameratyö loistaa. Tunnelmallisesti ja temaattisesti Angstilla on aika paljon yhteistä muutamaa vuotta myöhemmin ilmestyneen John McNaughtonin Henryn kanssa.
No tässä on kyllä psykopaattielokuvien isää & äiteetä, jää Hohdot ja American Psychot ja Natural Born Killersit ynnä muut kyllä ihan kakkoseksi. Todella tiivistunnelmainen, kuumeinen ja häiriintynyt teos, joka ei kuitenkaan missään vaiheessa tulvi yli äyräiden tai ammu överiksi, vaan pysyy aivan jäätävän vertahyytävän kuumottavana koko pituutensa ajan. Klaus Schulzen musiikki on kyllä elementissään tässä, ja innovatiivinen ja tyylitajuinen kameratyö loistaa. Tunnelmallisesti ja temaattisesti Angstilla on aika paljon yhteistä muutamaa vuotta myöhemmin ilmestyneen John McNaughtonin Henryn kanssa.
Keaster's rating:
149
6.7
6.7
Ecstasy (1933)
11.12.2020, YLE Areena
Aikaansa nähden erittäin kunnioitettavan rohkea teos on kuitenkin niin läpeensä tahmaisessa melodraamaliemessä uitettu, että vain reippaan tunnin mittaisesta kestostaan huolimatta elokuva tuntuu välillä laahaavan aivan hämmentävän tarmokkaasti paikallaan. Propsit kuitenkin siitä, että naisen seksuaalisuutta ei suinkaan käsitellä pelkästään lipputuloja nostavasta eksploitatiivisesta näkökulmasta, vaan ihan oikealla ymmärryksellä ja jopa kunnioituksella.
Eilen asiaa funtsittuani ja omaa cinefiilihistoriaa reflektoidessani muuten huomasin ensimmäistä kertaa, että itse asiassa yllättävän monet varhaiset äänielokuvat tuntuvat mulle aika raskailta, sillä niissä on usein aivan omanlaistansa kankeutta ja tökeryyttä, kun huippuunsa hiottua mykkäelokuvan taikaa ja siihen niin oivasti soveltuvaa kerronnan tyyliä ja visuaalisuutta yritetään päivittää seuraavalle levelille, vaikka tähän vaadittava tekniikka ja ymmärrys ei vielä ole aivan täysin hallussa, usein loistaen oikeastaan lähes täysin poissaolollaan. Poikkeuksia, kissoja ja koiria on jne.
Aikaansa nähden erittäin kunnioitettavan rohkea teos on kuitenkin niin läpeensä tahmaisessa melodraamaliemessä uitettu, että vain reippaan tunnin mittaisesta kestostaan huolimatta elokuva tuntuu välillä laahaavan aivan hämmentävän tarmokkaasti paikallaan. Propsit kuitenkin siitä, että naisen seksuaalisuutta ei suinkaan käsitellä pelkästään lipputuloja nostavasta eksploitatiivisesta näkökulmasta, vaan ihan oikealla ymmärryksellä ja jopa kunnioituksella.
Eilen asiaa funtsittuani ja omaa cinefiilihistoriaa reflektoidessani muuten huomasin ensimmäistä kertaa, että itse asiassa yllättävän monet varhaiset äänielokuvat tuntuvat mulle aika raskailta, sillä niissä on usein aivan omanlaistansa kankeutta ja tökeryyttä, kun huippuunsa hiottua mykkäelokuvan taikaa ja siihen niin oivasti soveltuvaa kerronnan tyyliä ja visuaalisuutta yritetään päivittää seuraavalle levelille, vaikka tähän vaadittava tekniikka ja ymmärrys ei vielä ole aivan täysin hallussa, usein loistaen oikeastaan lähes täysin poissaolollaan. Poikkeuksia, kissoja ja koiria on jne.
Keaster's rating:
873
8.2
7.8
Aguirre: The Wrath of God (1972)
9.12.2020, DVD
Uusintakatselu, viime kerrasta niin monta vuotta aikaa, että huomasin tämän olevan täynnä kohtauksia, joista mulla ei ollut mitään muistikuvaa. Popol Vuh, Andien seudun viidakko ja hyvin originaalia sekopääenergiaa tihkuva Kinski valloittavat mielen, saksaa vääntävät ja kovin germaanisilta näyttävät espanjalaiset kummastuttavat, Herzogin omalaatuinen satunnainen huumori kummastuttaa sitäkin enemmän, ja apinakohtaus on edelleen yksi suurista.
Uusintakatselu, viime kerrasta niin monta vuotta aikaa, että huomasin tämän olevan täynnä kohtauksia, joista mulla ei ollut mitään muistikuvaa. Popol Vuh, Andien seudun viidakko ja hyvin originaalia sekopääenergiaa tihkuva Kinski valloittavat mielen, saksaa vääntävät ja kovin germaanisilta näyttävät espanjalaiset kummastuttavat, Herzogin omalaatuinen satunnainen huumori kummastuttaa sitäkin enemmän, ja apinakohtaus on edelleen yksi suurista.
Keaster's rating:
2423
7.1
7.5
Total Recall (1990)
21.11.2020, DVD
Uusintakatselu. Mun kirjoissa tämä on varmaan kasari-ysäritoiminnan kirkkain kruunujalokivi. Räkäinen ja usein todella makaaberi kieli poskella -läppä on tässä huippuunsa hiottua, Verhoeven ymmärtää Arnoldin olemuksen ja potentiaalin ja cinemaattisen käytettävyyden paremmin kuin luultavasti kukaan muu koskaan (paitsi Cameron ekassa Terminaattorissa), ja todellisuuden luonteella edestakaisin twistaava käsikirjoitus on aivan todella priimakamaa, kiitos Dickin alkuperäisteoksen.
Uusintakatselu. Mun kirjoissa tämä on varmaan kasari-ysäritoiminnan kirkkain kruunujalokivi. Räkäinen ja usein todella makaaberi kieli poskella -läppä on tässä huippuunsa hiottua, Verhoeven ymmärtää Arnoldin olemuksen ja potentiaalin ja cinemaattisen käytettävyyden paremmin kuin luultavasti kukaan muu koskaan (paitsi Cameron ekassa Terminaattorissa), ja todellisuuden luonteella edestakaisin twistaava käsikirjoitus on aivan todella priimakamaa, kiitos Dickin alkuperäisteoksen.
Keaster's rating:
2035
7.1
7.8
15.11.2020, Netflix
Uusintakatselu, joskin tästä mulla ei kyllä ollut käytännössä mitään muistikuvaa, enkä todellakaan muistanut tämän olevan näin vitun tiukka! Hatunnosto Gibsonille ja muille panostuksesta, jonka tyypit ovat jaksaneet nähdä elokuvan yleisen autenttisuuden tunnun eteen, vaikka kaikki historialliset yksityiskohdat eivät ilmeisesti aivan paikallaan olekaan. Perusjuonikaavaltaanhan kyseessä on itse asiassa hyvin tyypillinen ja Hollywoodiksi tunnistettava teos, mutta nämä pohjalementit on koristeltu niin antaumuksellisesti, kunnioituksella ja rakkaudella, että lopputulos tuntuu todella tuoreelta, uudelta ja kirkkaalta.
Uusintakatselu, joskin tästä mulla ei kyllä ollut käytännössä mitään muistikuvaa, enkä todellakaan muistanut tämän olevan näin vitun tiukka! Hatunnosto Gibsonille ja muille panostuksesta, jonka tyypit ovat jaksaneet nähdä elokuvan yleisen autenttisuuden tunnun eteen, vaikka kaikki historialliset yksityiskohdat eivät ilmeisesti aivan paikallaan olekaan. Perusjuonikaavaltaanhan kyseessä on itse asiassa hyvin tyypillinen ja Hollywoodiksi tunnistettava teos, mutta nämä pohjalementit on koristeltu niin antaumuksellisesti, kunnioituksella ja rakkaudella, että lopputulos tuntuu todella tuoreelta, uudelta ja kirkkaalta.
Keaster's rating:
8.11.2020, DVD
Corto Maltese on kevyesti maailman parhaita sarjakuvia kautta aikain, viinassa uitettua Tinttiä vailla vertaa. Tämä vuosituhannen alkupuolen animaatiofilmatisointi saa kiinni sarjakuvien tunnelmasta suorastaan häkellyttävän onnistuneesti, ja on kaltaiselleni wanhaa kunnon seikkailua rakastavalle nostalgiselle historioitsijaromantikolle kuin hunajaa rakastajattareni rinnoilla.
Corto Maltese on kevyesti maailman parhaita sarjakuvia kautta aikain, viinassa uitettua Tinttiä vailla vertaa. Tämä vuosituhannen alkupuolen animaatiofilmatisointi saa kiinni sarjakuvien tunnelmasta suorastaan häkellyttävän onnistuneesti, ja on kaltaiselleni wanhaa kunnon seikkailua rakastavalle nostalgiselle historioitsijaromantikolle kuin hunajaa rakastajattareni rinnoilla.
Keaster's rating:
1981
7.6
7.9
In Bruges (2008)
7.11.2020, DVD
Aika mones uusintakatselu. In Brugesista on vuosien saatossa tullut tavallaan yks mun suosikkielokuvista – kyseessä ei oo samalla tavalla sydäntälämmittävä tai mielen perimmäisiä sopukoita kutkuttava mestariteos kuin ihan kaikkein suurimmat suosikit, mutta In Bruges on elokuva, jonka katson koska tahansa erittäin mielelläni, koska se on kevyt, viihdyttävä, ja etenkin hauska, mutta mikään näistä elementeistä ei tee siitä sisällöllisesti yhtään sen heikompaa, toisin kuin tapahtuu harmillisen usein usein näitä adjektiiveja tavoittelevien nykyelokuvien kohdalla. Kaikki elementit ovat sulavassa tasapainossa keskenään, tempo on juuri oikea, ja koko paketti on vain kaikin puolin onnistunut ja tasan osiensa summa, ei enempää eikä vähempää. Myös mun kokemuksen mukaan yks parhaita seuraleffoja feat. beer, koska tästä tykkää tyypistä riippumatta melkein kaikki, osa vähemmän, suurin osa aika paljon, mutta harvassa on ne jotka ei ollenkaan.
Aika mones uusintakatselu. In Brugesista on vuosien saatossa tullut tavallaan yks mun suosikkielokuvista – kyseessä ei oo samalla tavalla sydäntälämmittävä tai mielen perimmäisiä sopukoita kutkuttava mestariteos kuin ihan kaikkein suurimmat suosikit, mutta In Bruges on elokuva, jonka katson koska tahansa erittäin mielelläni, koska se on kevyt, viihdyttävä, ja etenkin hauska, mutta mikään näistä elementeistä ei tee siitä sisällöllisesti yhtään sen heikompaa, toisin kuin tapahtuu harmillisen usein usein näitä adjektiiveja tavoittelevien nykyelokuvien kohdalla. Kaikki elementit ovat sulavassa tasapainossa keskenään, tempo on juuri oikea, ja koko paketti on vain kaikin puolin onnistunut ja tasan osiensa summa, ei enempää eikä vähempää. Myös mun kokemuksen mukaan yks parhaita seuraleffoja feat. beer, koska tästä tykkää tyypistä riippumatta melkein kaikki, osa vähemmän, suurin osa aika paljon, mutta harvassa on ne jotka ei ollenkaan.
Keaster's rating:
4301
7.9
8.1
25.10.2020, Netflix
Äxännes uusintakatselu. Noin miljoonaan kertaan nähtynä jaksaa edelleen viihdyttää ainutlaatuisuudellaan syistä, joita en edes yritä pukea sanoiksi. Tällä kertaa kiinnitin erityisesti huomiota siihen, kuinka paljon tämä ammentaa Hollywoodin klassisista noireista ja dekkariflikoista, ajaen ne kuitenkin ennen käyttöönottoa coenilaisen oksasilppurin läpi.
Äxännes uusintakatselu. Noin miljoonaan kertaan nähtynä jaksaa edelleen viihdyttää ainutlaatuisuudellaan syistä, joita en edes yritä pukea sanoiksi. Tällä kertaa kiinnitin erityisesti huomiota siihen, kuinka paljon tämä ammentaa Hollywoodin klassisista noireista ja dekkariflikoista, ajaen ne kuitenkin ennen käyttöönottoa coenilaisen oksasilppurin läpi.
Keaster's rating:
73
7.4
7.4
Coup de torchon (1981)
18.10.2020, YLE Areena
Hiljakseen eteenpäin ajelehtiva psykologinen trilleri(hkö) 30-luvun ranskalaisessa Afrikassa. Paino on ennen kaikkea sekä ranskalaisessa siirtomaakulttuurissa ja sen epämiellyttävässä arvomaailmassa, että erinomaisissa hahmoissa ja näiden välisessä dynamiikassa. Laiskasilmäinen ja lupsakka Philippe Noiret loistaa pääosassa, mitä energinen ja sähisevä Isabelle Huppert tukee mainiosti.
Hiljakseen eteenpäin ajelehtiva psykologinen trilleri(hkö) 30-luvun ranskalaisessa Afrikassa. Paino on ennen kaikkea sekä ranskalaisessa siirtomaakulttuurissa ja sen epämiellyttävässä arvomaailmassa, että erinomaisissa hahmoissa ja näiden välisessä dynamiikassa. Laiskasilmäinen ja lupsakka Philippe Noiret loistaa pääosassa, mitä energinen ja sähisevä Isabelle Huppert tukee mainiosti.
Keaster's rating:
212
7.7
7.5
Ariel (1988)
18.10.2020, YLE Areena
Aika monennes katselukerta, mutta tällä kertaa italiaanoystävien kanssa! Edelleen aivan erinomaista laatukaurismäkeä, ja mielestäni ehkä paras tapa lähteä tutustumaan Akin tuotantoon. Tällä kertaa huomioin muun muassa, että juonellisesti elokuvassa tapahtuu kestoonsa nähden häkellyttävän paljon. Lisäksi mainittakoon, että Ranskan uusi aalto on toki vahvana kaikissa Kaurismäissä, mutta tässä (ja tyyliin Arvottomissa) se loistaa ehkä kaikkein kirkkaimpana.
Aika monennes katselukerta, mutta tällä kertaa italiaanoystävien kanssa! Edelleen aivan erinomaista laatukaurismäkeä, ja mielestäni ehkä paras tapa lähteä tutustumaan Akin tuotantoon. Tällä kertaa huomioin muun muassa, että juonellisesti elokuvassa tapahtuu kestoonsa nähden häkellyttävän paljon. Lisäksi mainittakoon, että Ranskan uusi aalto on toki vahvana kaikissa Kaurismäissä, mutta tässä (ja tyyliin Arvottomissa) se loistaa ehkä kaikkein kirkkaimpana.
Keaster's rating:
470
6.9
7
The War of the Worlds (1953)
19.7.2020, YLE Areena
Monessa suhteessa hyvin mielenkiintoinen tapaus. Päällimmäinen huomio on, että tekijät ovat laittaneet niin paljon painoarvoa erikoistehosteille, että tästä syystä ihan kaikki muu elokuvassa on aivan armottoman KÖKKÖÄ, siis herranjumala sentään. Näyttelytyö, dialogi ja käsikirjoitus yleensä ovat aivan häkellyttävän amatööritasoista matskua ja kuin suoraan jostain ö-luokan Kuinka tehdä elokuva –oppikirjasta. Erityisesti elokuvan kliimaksissa korostuva uskonnollinen lataus on häpeilemättömässä tökeryydessään verratonta, ja laittaa pohtimaan tuotantotiimin mahdollisia kytköksiä fanaattisiin maailmanloppulahkoihin. Yleistä ilmapiiriä hallitseva kylmä sota & apokalypsi –paranoia on myös itsessään kiehtovaa, mihin liittyen on muuten mielenkiintoista huomioida, ettei Venäjää/Neuvostoliittoa mainita kertaakaan, vaikka maailman valtioita ja niiden välisiä kytköksiä noin muuten kyllä luetellaan oikein olan takaa. Lisäksi elokuvan läpeensä penetroiva pommi/armeija-stondis on aika luotaantyöntävä.
Ylivoimainen suosikkihetkeni oli kuitenkin noin 36 minuutin kohdalla, kun täysin moitteettomassa kunnossa oleva sotilas panikoi ja juoksee päistikkaa muutamaan orastavaan tulipesäkkeeseen syttyen äänekkäästi palamaan. Darwin Awards –kamaa.
Monessa suhteessa hyvin mielenkiintoinen tapaus. Päällimmäinen huomio on, että tekijät ovat laittaneet niin paljon painoarvoa erikoistehosteille, että tästä syystä ihan kaikki muu elokuvassa on aivan armottoman KÖKKÖÄ, siis herranjumala sentään. Näyttelytyö, dialogi ja käsikirjoitus yleensä ovat aivan häkellyttävän amatööritasoista matskua ja kuin suoraan jostain ö-luokan Kuinka tehdä elokuva –oppikirjasta. Erityisesti elokuvan kliimaksissa korostuva uskonnollinen lataus on häpeilemättömässä tökeryydessään verratonta, ja laittaa pohtimaan tuotantotiimin mahdollisia kytköksiä fanaattisiin maailmanloppulahkoihin. Yleistä ilmapiiriä hallitseva kylmä sota & apokalypsi –paranoia on myös itsessään kiehtovaa, mihin liittyen on muuten mielenkiintoista huomioida, ettei Venäjää/Neuvostoliittoa mainita kertaakaan, vaikka maailman valtioita ja niiden välisiä kytköksiä noin muuten kyllä luetellaan oikein olan takaa. Lisäksi elokuvan läpeensä penetroiva pommi/armeija-stondis on aika luotaantyöntävä.
Ylivoimainen suosikkihetkeni oli kuitenkin noin 36 minuutin kohdalla, kun täysin moitteettomassa kunnossa oleva sotilas panikoi ja juoksee päistikkaa muutamaan orastavaan tulipesäkkeeseen syttyen äänekkäästi palamaan. Darwin Awards –kamaa.
Keaster's rating:
13
6.8
7.4
Taxi for Tobruk (1961)
16.7.2020, YLE Areena
Kompakti, dynaaminen pikkuelokuva, jonka olemassaolosta ainakaan minä en ollut koskaan kuullutkaan, vaikka tässä kuitenkin on ihan Lino Venturaa ja Charles Aznavouria messissä. Kansallisten ja kulttuuristen rajojen ja lokeroiden kuvitteellisuus on hyvä ja tärkeä aihe, eikä sitä käsitellä elokuvassa kuin vain aavistuksen ylikorostetusti, mikä suotakoon anteeksi kun kaikki muu toimii aivan mainiosti.
Kompakti, dynaaminen pikkuelokuva, jonka olemassaolosta ainakaan minä en ollut koskaan kuullutkaan, vaikka tässä kuitenkin on ihan Lino Venturaa ja Charles Aznavouria messissä. Kansallisten ja kulttuuristen rajojen ja lokeroiden kuvitteellisuus on hyvä ja tärkeä aihe, eikä sitä käsitellä elokuvassa kuin vain aavistuksen ylikorostetusti, mikä suotakoon anteeksi kun kaikki muu toimii aivan mainiosti.
Keaster's rating:
6.6.2020, Netflix
Coltrane-dokkari yrittää kovasti tehdä pesäeroa genrensä peruskonventioihin käyttämällä hieman vähemmän puhuvaa päätä, ja enemmän arkistomateriaalia ja animoituja väliosia, tässä kuitenkaan ihan täysin onnistumatta. Vaikka Coltranen elämää ja uraa käsitellään melko pintapuolisesti, ei tämä kuitenkaan tunnu munattomalta faktojen latelulta tai aivottomalta idolisoinnilta, vaan elokuvasta henkii aito ja puhdas kiinnostus ja kunnioitus aihettaan kohtaan. Toki sitä olisi mieluusti kuunnellut ja katsonut syvempää analyysiä Coltranen musiikista ja sen erityispiirteistä, mutta tällaisenaankin kyseessä on viehättävä yleiskatsaus ja perehdytys maailman vittu ikiaikojen kovimman saksofonistin elämään.
Coltrane-dokkari yrittää kovasti tehdä pesäeroa genrensä peruskonventioihin käyttämällä hieman vähemmän puhuvaa päätä, ja enemmän arkistomateriaalia ja animoituja väliosia, tässä kuitenkaan ihan täysin onnistumatta. Vaikka Coltranen elämää ja uraa käsitellään melko pintapuolisesti, ei tämä kuitenkaan tunnu munattomalta faktojen latelulta tai aivottomalta idolisoinnilta, vaan elokuvasta henkii aito ja puhdas kiinnostus ja kunnioitus aihettaan kohtaan. Toki sitä olisi mieluusti kuunnellut ja katsonut syvempää analyysiä Coltranen musiikista ja sen erityispiirteistä, mutta tällaisenaankin kyseessä on viehättävä yleiskatsaus ja perehdytys maailman vittu ikiaikojen kovimman saksofonistin elämään.
Keaster's rating:
10
5
5.1
28.5.2020, Wikipedia
Maailman ensimmäisiä pornoelokuvia. Arvosanaa tälle ei kyllä voi antaa, mutta katsomisen arvoinen on todellakin. Huvittavaa huomata, että tässä on kököstä sinnepäin sutaistusta juonesta lähtien kaikki tyylilajinsa peruselementit ihan tasan omilla paikoillansa jo.
Maailman ensimmäisiä pornoelokuvia. Arvosanaa tälle ei kyllä voi antaa, mutta katsomisen arvoinen on todellakin. Huvittavaa huomata, että tässä on kököstä sinnepäin sutaistusta juonesta lähtien kaikki tyylilajinsa peruselementit ihan tasan omilla paikoillansa jo.
51
6
7.1
Eaux d'artifice (1953)
28.5.2020, Wikipedia
Kävin tänään Villa d'Estessä, joka on paitsi kaunis, inspiroiva ja vaikuttava rakennus- ja puutarhakompleksi, myös mainio esimerkki katolisten kirkon miesten suhtautumisesta sellaisiin kristillisiin perushyveisiin kuin vaatimattomuus, nöyryys ja kurinalaisuus. Lueskellessani nyt iltasella tämän mestan historiaa törmäsin tähän Kenneth Angerin lyhäriin, josta en muista ennen kuulleenikaan.
Ja vaikutuin! Kuvauksen ajankohta on valittu suurella ymmärryksellä, sillä vähäistä mutta kirkasta valoa heijastava, kaikkialla purskahteleva, helmeilevä, valuva, soliseva, leikkivä vesi ja Vivaldin sävellys ovat täydellisessä harmoniassa keskenään. Filmin vahvat kontrastit, oikeasti tumma musta ja valkoinen valkoinen, korostuvat kauniisti toisiaan vasten, ja innovatiiviset kuvakulmat luovat usein kankaalle/ruudulle epätodellisen abstrakteja, alati liikkeesä olevia, lähes hypnotisoivia kuvioita, joita voisi helposti sopivassa mielentilassa tuijotella vaikka tuntikausia. Elokuvan visuaalinen ilme on jo itsessään niin viehättävä ja valloittava, että oikeastaan tämä olisi pärjännyt mainiosti ilman 1700-lukulaisiin naisten hepeneisiin puettua ympäriinsä tassuttelevaa kääpiötäkin, mutta eipä tästä varsinaisesti haittakaan ole.
Kävin tänään Villa d'Estessä, joka on paitsi kaunis, inspiroiva ja vaikuttava rakennus- ja puutarhakompleksi, myös mainio esimerkki katolisten kirkon miesten suhtautumisesta sellaisiin kristillisiin perushyveisiin kuin vaatimattomuus, nöyryys ja kurinalaisuus. Lueskellessani nyt iltasella tämän mestan historiaa törmäsin tähän Kenneth Angerin lyhäriin, josta en muista ennen kuulleenikaan.
Ja vaikutuin! Kuvauksen ajankohta on valittu suurella ymmärryksellä, sillä vähäistä mutta kirkasta valoa heijastava, kaikkialla purskahteleva, helmeilevä, valuva, soliseva, leikkivä vesi ja Vivaldin sävellys ovat täydellisessä harmoniassa keskenään. Filmin vahvat kontrastit, oikeasti tumma musta ja valkoinen valkoinen, korostuvat kauniisti toisiaan vasten, ja innovatiiviset kuvakulmat luovat usein kankaalle/ruudulle epätodellisen abstrakteja, alati liikkeesä olevia, lähes hypnotisoivia kuvioita, joita voisi helposti sopivassa mielentilassa tuijotella vaikka tuntikausia. Elokuvan visuaalinen ilme on jo itsessään niin viehättävä ja valloittava, että oikeastaan tämä olisi pärjännyt mainiosti ilman 1700-lukulaisiin naisten hepeneisiin puettua ympäriinsä tassuttelevaa kääpiötäkin, mutta eipä tästä varsinaisesti haittakaan ole.
Keaster's rating:
95
6.7
7
The Day of the Locust (1975)
26.5.2020, YLE Areena
En oo lukenut Nathaniel Westin alkuperäisteosta, mutta tätä katsoessa ja jälkireflektoidessa tuli kyllä vahvasti sellainen fiilis, että tässä on taustalla selvästi jotain paljon suurempaa, selkeämpää, vaikuttavampaa ja ytimekkäämpää, jota elokuva yrittää epäonnistuneesti tavoittaa. Fokus tuntuu puuttuvan, ja teos lähinnä haahuilee kaksi ja puoli tuntia Hollywoodin mädännäisyys –teeman ympärillä saamatta siitä irti mitään tarpeeksi rehellistä ja suoraa. Kliimaksi ja Karen Blackin roolisuoritus ovat kyllä erinomaisia.
En oo lukenut Nathaniel Westin alkuperäisteosta, mutta tätä katsoessa ja jälkireflektoidessa tuli kyllä vahvasti sellainen fiilis, että tässä on taustalla selvästi jotain paljon suurempaa, selkeämpää, vaikuttavampaa ja ytimekkäämpää, jota elokuva yrittää epäonnistuneesti tavoittaa. Fokus tuntuu puuttuvan, ja teos lähinnä haahuilee kaksi ja puoli tuntia Hollywoodin mädännäisyys –teeman ympärillä saamatta siitä irti mitään tarpeeksi rehellistä ja suoraa. Kliimaksi ja Karen Blackin roolisuoritus ovat kyllä erinomaisia.
Keaster's rating:
276
7.3
7.3
25.5.2020, YLE Areena
Tästä jäi vähän sellainen fiilis, että Jarmusch yrittää samaan aikaan tavoitella sekä kaurismäkeläistä (tai 80-90-lukujen jarmuschilaista) lakonisuutta, että tunteellista ja ilmeikästä draamaa, mutta tämä tasapainottelu kahden vastakohdan välillä ei toimi, sillä nämä tyylit ovat hyvin pitkälle toisensa poissulkevia. Näin ollen elokuvan hahmot jäävät ilmeisestä yrityksestä huolimatta niin ontoiksi, että paitsi että ennakoin lopun dramaattiseksi tarkoitetun juonenkäänteen, niin koin sen myös emotionaalisesti täysin yhdentekevänä – mikä on sinänsä aikamoinen saavutus, sillä yleensä reagoin tällaisiin jopa silloin, kun kyseessä on hieman paremman luokan perushollywood, oikeasti laadukkaista filmeistä nyt puhumattakaan. Lisäksi elokuvan runous, ja sitä kautta suuri osa koko teoksen filosofisesta ulosannista, on mielestäni melko mitäänsanomatonta, vaikka ydinsanoman arjen kauneudesta ja siitä kumpuavista mestariteoksista ja näitä tuottavista taiteilijoista rutiinien lomassa ympäri maailman allekirjoitan tietenkin täysin. Yritän tällä sanoa, että on toki päivänselvää, että moinen arkirunous voi parhaimmillaan olla aivan yhtä mestarillista kuin mikä tahansa Byron, Shakey, Ginsberg, Whitman tms., mutta nämä nimenomaiset runot vaan nyt ovat mielestäni aivan yhdentekeviä, muutamia ihan nokkelia yksityiskohtia lukuunottamatta, ja tämä syö ankarasti pohjaa elokuvan sanomalta, jonka mukaan kaikki ovat potentiaalisesti kykeneväisiä mestarillisen taiteen luomiseen, vaikka tästä kyllä periaatteessa yhtä mieltä olenkin.
Tästä jäi vähän sellainen fiilis, että Jarmusch yrittää samaan aikaan tavoitella sekä kaurismäkeläistä (tai 80-90-lukujen jarmuschilaista) lakonisuutta, että tunteellista ja ilmeikästä draamaa, mutta tämä tasapainottelu kahden vastakohdan välillä ei toimi, sillä nämä tyylit ovat hyvin pitkälle toisensa poissulkevia. Näin ollen elokuvan hahmot jäävät ilmeisestä yrityksestä huolimatta niin ontoiksi, että paitsi että ennakoin lopun dramaattiseksi tarkoitetun juonenkäänteen, niin koin sen myös emotionaalisesti täysin yhdentekevänä – mikä on sinänsä aikamoinen saavutus, sillä yleensä reagoin tällaisiin jopa silloin, kun kyseessä on hieman paremman luokan perushollywood, oikeasti laadukkaista filmeistä nyt puhumattakaan. Lisäksi elokuvan runous, ja sitä kautta suuri osa koko teoksen filosofisesta ulosannista, on mielestäni melko mitäänsanomatonta, vaikka ydinsanoman arjen kauneudesta ja siitä kumpuavista mestariteoksista ja näitä tuottavista taiteilijoista rutiinien lomassa ympäri maailman allekirjoitan tietenkin täysin. Yritän tällä sanoa, että on toki päivänselvää, että moinen arkirunous voi parhaimmillaan olla aivan yhtä mestarillista kuin mikä tahansa Byron, Shakey, Ginsberg, Whitman tms., mutta nämä nimenomaiset runot vaan nyt ovat mielestäni aivan yhdentekeviä, muutamia ihan nokkelia yksityiskohtia lukuunottamatta, ja tämä syö ankarasti pohjaa elokuvan sanomalta, jonka mukaan kaikki ovat potentiaalisesti kykeneväisiä mestarillisen taiteen luomiseen, vaikka tästä kyllä periaatteessa yhtä mieltä olenkin.
Keaster's rating:
139
7.6
7.7
23.5.2020, YLE Areena
Kunnon hyvää ja räkäistä italiaanoa.
Kunnon hyvää ja räkäistä italiaanoa.
Keaster's rating:
47
6.9
7.1
15.5.2020, YLE Areena
Jos satuit kuulumaan italalaiseen(/keskieurooppalaiseen) vasemmistoon ja/tai elokuvantekopiireihin 70-luvulla, on tämä epäilemättä juuri sinun elokuvasi. Jos et, niin kaksi ja puoli tuntia kuluu todennäköisesti lähinnä turhautuneesti tuhahdellen ja pärskähdellen elokuvan inside-hekottelulle. Käsikirjoituksellisesti tämä on myös jokseenkin tasapaksu – rikas mies pettää vaimoaan ym. -skenaariot on tässä vaiheessa elokuvaharrastusta jo nähty niin monta kertaa, että saa olla aika poikkeuksellisen kekseliäästi ja taidokkaasti kerrottu tapaus, että tämän katsojan kiinnostus pysyy yllä. Cannesissahan tämä aikanaan sai jotain palkintoa, luultavasti koska a) raati koostui lähinnä keskieurooppalaisesta vasemmistosta ja b) jos Ettore Scola -kaliiperin ohjaaja tekee elokuvan, jonka näyttelijäkaartiin kuuluu Marcello Mastroianni, Ugo Tognazzi, Vittorio Gassman etc., teoksen laadulla ei oikeastaan ole juuri merkitystä, kunhan se on tyylillisesti eurooppalaista cinemaa, sillä se kyllä palkitaan lopputuloksesta riippumatta.
Jos satuit kuulumaan italalaiseen(/keskieurooppalaiseen) vasemmistoon ja/tai elokuvantekopiireihin 70-luvulla, on tämä epäilemättä juuri sinun elokuvasi. Jos et, niin kaksi ja puoli tuntia kuluu todennäköisesti lähinnä turhautuneesti tuhahdellen ja pärskähdellen elokuvan inside-hekottelulle. Käsikirjoituksellisesti tämä on myös jokseenkin tasapaksu – rikas mies pettää vaimoaan ym. -skenaariot on tässä vaiheessa elokuvaharrastusta jo nähty niin monta kertaa, että saa olla aika poikkeuksellisen kekseliäästi ja taidokkaasti kerrottu tapaus, että tämän katsojan kiinnostus pysyy yllä. Cannesissahan tämä aikanaan sai jotain palkintoa, luultavasti koska a) raati koostui lähinnä keskieurooppalaisesta vasemmistosta ja b) jos Ettore Scola -kaliiperin ohjaaja tekee elokuvan, jonka näyttelijäkaartiin kuuluu Marcello Mastroianni, Ugo Tognazzi, Vittorio Gassman etc., teoksen laadulla ei oikeastaan ole juuri merkitystä, kunhan se on tyylillisesti eurooppalaista cinemaa, sillä se kyllä palkitaan lopputuloksesta riippumatta.
Keaster's rating:
14
5.7
6.8
Have a Good Trip (2020)
13.5.2020, Netflix
Elokuvallisilta arvoiltaan perusmatskua, on puhuvaa päätä, animaatioväliosia jne., ei mitään yllätyksiä.
Itse aihe taasen ansaitsee muutaman sanasen. On mielenkiintoista ja myös aika hienoa, että Netflixkin on alkanut tuottamaan tällaisia psykedeeleihin ei-negatiivisesti suhtautuvia tuotantoja, ja onhan siellä jo vuosikausia ollutkin valikoimassa aihepiiriä käsitteleviä dokkareita. Toisaalta tämä ei-negatiivinen suhtautuminen saattaa usein kääntyä täysin kriitikittömään peukuttamiseen, mikä ei toisaalta myöskään ole välttämättä kovin fiksua. Tämä nimenomainen tapaus tuntuu korostavan lähinnä psykedeelien hauskaa ja humoristista puolta enemmän tai vähemmän tunnettujen julkisuuden persoonien omakohtaisten kokemusten kautta, mutta myös niiden transsendentiaaliset aspektit on tuotu jossakin määrin mukaan, kun taas negatiivisia kokemuksia on leikattu mukaan tasan yksi (Ben Stiller). Toisaalta sinänsä kyllä ymmärrän myös tällaisen lähestymistavan, sillä vuosikymmenten perusteeton mustamaalaus on syytä oikoa esimerkiksi laajamittaisen lääkinnällisen käytön mahdollistamiseksi, ja tällaiset elokuvat/dokumentit ovat epäilemättä toimivia keinoja siihen, mutta on kuitenkin tärkeää tiedostaa, että jos näitä substansseja kohtelee epäkunnioituksella ja väliinpitämättömällä asenteella ja sekakäyttäen yhtä sun toista päällekkäin, ne ovat potentiaalisesti vaarallisia, ja tämän aspektin korostaminen on olennaista. Siksi tällaiset hassuttelukeskeiset ja kritiikittömät dokkarit ovat hieman kyseenalaisia.
Donovan kyllä sivutettiin ihan totaalisesti tässä, vaikka se oli tyyliin kaikkein mielenkiintoisin haastateltavista. Bill Kreutzmannia olisin mieluusti myös kuullut lisää.
The times they are a-changing t. rylani
Elokuvallisilta arvoiltaan perusmatskua, on puhuvaa päätä, animaatioväliosia jne., ei mitään yllätyksiä.
Itse aihe taasen ansaitsee muutaman sanasen. On mielenkiintoista ja myös aika hienoa, että Netflixkin on alkanut tuottamaan tällaisia psykedeeleihin ei-negatiivisesti suhtautuvia tuotantoja, ja onhan siellä jo vuosikausia ollutkin valikoimassa aihepiiriä käsitteleviä dokkareita. Toisaalta tämä ei-negatiivinen suhtautuminen saattaa usein kääntyä täysin kriitikittömään peukuttamiseen, mikä ei toisaalta myöskään ole välttämättä kovin fiksua. Tämä nimenomainen tapaus tuntuu korostavan lähinnä psykedeelien hauskaa ja humoristista puolta enemmän tai vähemmän tunnettujen julkisuuden persoonien omakohtaisten kokemusten kautta, mutta myös niiden transsendentiaaliset aspektit on tuotu jossakin määrin mukaan, kun taas negatiivisia kokemuksia on leikattu mukaan tasan yksi (Ben Stiller). Toisaalta sinänsä kyllä ymmärrän myös tällaisen lähestymistavan, sillä vuosikymmenten perusteeton mustamaalaus on syytä oikoa esimerkiksi laajamittaisen lääkinnällisen käytön mahdollistamiseksi, ja tällaiset elokuvat/dokumentit ovat epäilemättä toimivia keinoja siihen, mutta on kuitenkin tärkeää tiedostaa, että jos näitä substansseja kohtelee epäkunnioituksella ja väliinpitämättömällä asenteella ja sekakäyttäen yhtä sun toista päällekkäin, ne ovat potentiaalisesti vaarallisia, ja tämän aspektin korostaminen on olennaista. Siksi tällaiset hassuttelukeskeiset ja kritiikittömät dokkarit ovat hieman kyseenalaisia.
Donovan kyllä sivutettiin ihan totaalisesti tässä, vaikka se oli tyyliin kaikkein mielenkiintoisin haastateltavista. Bill Kreutzmannia olisin mieluusti myös kuullut lisää.
The times they are a-changing t. rylani
Keaster's rating:
42
5.6
7.1
10.5.2020, YLE Areena
Elokuvan julisteen ja suomalaista nykykomediaa koskevan vähäisen, mutta riittävän tietämykseni perusteella päättelin, että tässä on kyseessä joku Luokkaputous Hirviberg -sarjan huumorin riemuvoitto, ja koska elokuvan ensimmäiset minuutit näyttivät vahvistavan käsitystäni, olin lähellä sulkea koko toosan käyttääkseni aikaani johonkin hyödyllisempään, kuten esimerkiksi hiomattoman laudan innokkaaseen silittämiseen, mutta jokin sai minut silti jatkaamaan katsomista. Onneksi näin, koska suhteutettuna ennakko-odotuksiin, tämä on varmaan suurin yllättäjä koskaan. Huumori on pääosin oikeasti hauskaa, ja syntyperäisenä oululaisena olin myös ihastunut ja ällistynyt siitä, kuinka häkellyttävän autenttisen pohjoispohjanmaalainen meininki tässä on, todella, enkä suinkaan tarkoita vain murretta. Näyttelijät ovat pääosin erinomaisia, erityisesti Johannes Holopainen muistuttaa hyvin läheisesti useampaa henkilökohtaisesti tuntemaani ihmistä, ja elokuvan sanoma rohkeudesta ja rehellisestä itsensä hyväksymisestä on kaikessa yksinkertaisuudessaan ja itsestäänselvyydessään voimakas ja mainiosti esitetty. Huomautettakoon myös, että vaikka tämä on nimellisesti itsestäänselvyys, kovin harva sitä tuntuu elämässään käytännössä osaavan toteuttaa, joten tällaiset taidolla ja rakkaudella tehdyt muistutukset ovat perusteltuja.
Hauskaa oli myös huomata, että vaikka örinäbläkkis ynnä muu tuplabasarihevi on suunnilleen ainoa musalaji, josta en oo koskaan oikein perustanut varhaisteini-iän hyvin lyhyeksi jäänyttä Bodom-vaihetta lukuunottamatta (toinen musalaji johon en oo päässyt, en usko pääseväni, enkä oikeastaan edes halua päästä sisään on sitten tietenkin muovinen radiomusa, jonka Bill Hicks osaa määritellä itseäni paremmin), niin tätä katsoessani ja kuunnellessani saatoin ehkä viimeinkin hitusen päästä tästä jyvälle. Ennen kuin kukaan niistä noin kahdesta ja puolesta tätä listaa lukevasta henkilöstä ehtii niitata lemmikkijänistään seinään, täsmennän että en nyt suinkaan usko että tällainen elokuva on varsinaisesti tiivistys koko kulttuurista, mutta ehkä se voi toimia eräänlaisena... suunnannäyttäjänä. Ymmärsin nimittäin tätä katsoessani, että ilmeisesti tämän kulttuurin ytimessä on kaiken muun ohessa myös sellainen tietty kieli poskella -meininki, joka on mulle tuttua ennen kaikkea goa(trance)-hippien parista (ja toki myös punkkareiden ja muiden vapaiden määrittelemättömien erilaisten nuohoojien ja tuusaajien keskuudesta). Itse asiassa näissä kahdessa alakulttuurissa taitaa olla monista eroavaisuuksistaan huolimatta myös aika paljon yhteistä.
Elokuvan julisteen ja suomalaista nykykomediaa koskevan vähäisen, mutta riittävän tietämykseni perusteella päättelin, että tässä on kyseessä joku Luokkaputous Hirviberg -sarjan huumorin riemuvoitto, ja koska elokuvan ensimmäiset minuutit näyttivät vahvistavan käsitystäni, olin lähellä sulkea koko toosan käyttääkseni aikaani johonkin hyödyllisempään, kuten esimerkiksi hiomattoman laudan innokkaaseen silittämiseen, mutta jokin sai minut silti jatkaamaan katsomista. Onneksi näin, koska suhteutettuna ennakko-odotuksiin, tämä on varmaan suurin yllättäjä koskaan. Huumori on pääosin oikeasti hauskaa, ja syntyperäisenä oululaisena olin myös ihastunut ja ällistynyt siitä, kuinka häkellyttävän autenttisen pohjoispohjanmaalainen meininki tässä on, todella, enkä suinkaan tarkoita vain murretta. Näyttelijät ovat pääosin erinomaisia, erityisesti Johannes Holopainen muistuttaa hyvin läheisesti useampaa henkilökohtaisesti tuntemaani ihmistä, ja elokuvan sanoma rohkeudesta ja rehellisestä itsensä hyväksymisestä on kaikessa yksinkertaisuudessaan ja itsestäänselvyydessään voimakas ja mainiosti esitetty. Huomautettakoon myös, että vaikka tämä on nimellisesti itsestäänselvyys, kovin harva sitä tuntuu elämässään käytännössä osaavan toteuttaa, joten tällaiset taidolla ja rakkaudella tehdyt muistutukset ovat perusteltuja.
Hauskaa oli myös huomata, että vaikka örinäbläkkis ynnä muu tuplabasarihevi on suunnilleen ainoa musalaji, josta en oo koskaan oikein perustanut varhaisteini-iän hyvin lyhyeksi jäänyttä Bodom-vaihetta lukuunottamatta (toinen musalaji johon en oo päässyt, en usko pääseväni, enkä oikeastaan edes halua päästä sisään on sitten tietenkin muovinen radiomusa, jonka Bill Hicks osaa määritellä itseäni paremmin), niin tätä katsoessani ja kuunnellessani saatoin ehkä viimeinkin hitusen päästä tästä jyvälle. Ennen kuin kukaan niistä noin kahdesta ja puolesta tätä listaa lukevasta henkilöstä ehtii niitata lemmikkijänistään seinään, täsmennän että en nyt suinkaan usko että tällainen elokuva on varsinaisesti tiivistys koko kulttuurista, mutta ehkä se voi toimia eräänlaisena... suunnannäyttäjänä. Ymmärsin nimittäin tätä katsoessani, että ilmeisesti tämän kulttuurin ytimessä on kaiken muun ohessa myös sellainen tietty kieli poskella -meininki, joka on mulle tuttua ennen kaikkea goa(trance)-hippien parista (ja toki myös punkkareiden ja muiden vapaiden määrittelemättömien erilaisten nuohoojien ja tuusaajien keskuudesta). Itse asiassa näissä kahdessa alakulttuurissa taitaa olla monista eroavaisuuksistaan huolimatta myös aika paljon yhteistä.
Keaster's rating:
142
7.9
8
9.5.2020, YLE Areena
Taidolla tehtyä ja erittäin katsomiskelpoista italiaanoa, joskin elokuva tuntuu kyllä paikoin olevan vähän turhan otettu omasta erinomaisuudestaan. Parahillaan Roomassa asustavana olentona sain erityiskiksit kaupunkikuvastosta ja kielestä (pssst YLE, lisää näitä).
Taidolla tehtyä ja erittäin katsomiskelpoista italiaanoa, joskin elokuva tuntuu kyllä paikoin olevan vähän turhan otettu omasta erinomaisuudestaan. Parahillaan Roomassa asustavana olentona sain erityiskiksit kaupunkikuvastosta ja kielestä (pssst YLE, lisää näitä).
Keaster's rating:
304
6.2
6.6
Café Society (2016)
8.5.2020, YLE Areena
Tämä elokuva on Woody Allenin ohjaama Woody Allen -elokuva. Koska satun kuitenkin suuresti pitämään Woody Allen -elokuvista, katsoin tämän mielelläni, vaikka myönnettäköön, että juutalaisläppä alkaa olla paikoin jo vähän kulunutta. Vaikka Café Society onkin Woodyn tuotantoa tunteville hyvin yllätyksetön teos, eroaa se kuitenkin olennaisissa määrin jenkkileffojen valtavirrasta pysyäkseen ilahduttavana katselukokemuksena.
Tämä elokuva on Woody Allenin ohjaama Woody Allen -elokuva. Koska satun kuitenkin suuresti pitämään Woody Allen -elokuvista, katsoin tämän mielelläni, vaikka myönnettäköön, että juutalaisläppä alkaa olla paikoin jo vähän kulunutta. Vaikka Café Society onkin Woodyn tuotantoa tunteville hyvin yllätyksetön teos, eroaa se kuitenkin olennaisissa määrin jenkkileffojen valtavirrasta pysyäkseen ilahduttavana katselukokemuksena.
Keaster's rating:
27
6.2
6.6
7.5.2020, YLE Areena
Suomalaisen elokuvataiteen suuria mestariteoksia. Allu Tuppurainen on syvimpään skutsiin inkarnoitunut ja siellä vuosikymmeniä yksin asustanut Charlie Chaplin. Roskaamista, väliinpitämättömyyttä, luonnon epäkunnioittamista ja kulutuspsykoosia käsittelevät teemat on esitetty yksinkertaisesti, mutta mistään pätkääkään tinkimättä, ja ennen kaikkea suurella sydämellä.
Suomalaisen elokuvataiteen suuria mestariteoksia. Allu Tuppurainen on syvimpään skutsiin inkarnoitunut ja siellä vuosikymmeniä yksin asustanut Charlie Chaplin. Roskaamista, väliinpitämättömyyttä, luonnon epäkunnioittamista ja kulutuspsykoosia käsittelevät teemat on esitetty yksinkertaisesti, mutta mistään pätkääkään tinkimättä, ja ennen kaikkea suurella sydämellä.
Keaster's rating:
Load more items (40 more in this list)
Viime vuosina on tullut katsottua elokuvia aika vaihtelevaan tahtiin – välillä ei ollenkaan, toisinaan hieman enemmän, mutta joka tapauksessa reippaasti vähemmän kuin vuosikymmenen alkupuolella. Kiintymys elokuvaa kohtaan ei sen sijaan ole suinkaan kadonnut mihinkään, mutta sitä on vaan ollut kaikenlaista muuta puuhaa, ja taiteen saralla oon myös keskittynyt paljon enemmän kirjoihin ja musan luukuttamiseen. Internetitse en oo kuitenkaan päätynyt minkään leffa-/musa-/kirjayhteisön pariin lähellekään samassa mittakaavassa, kuin Listalissa aikanaan. Ja kun sitten kuitenkin aina välillä huvittais jakaa näitä kokemuksia toisten ihmislajin edustajien kanssa myös kirjoitetussa muodossa, niin totesin, että mitäpä sitä nyt turhia säätämään, kun voi vaan jatkaa siitä mihin jäi! Niin että.
The movies and short films I've watched in the year of our Hare 2020.
The movies and short films I've watched in the year of our Hare 2020.
Added to
RSS FeedPeople who voted for this also voted for
Watched in 2021
Watched in 2021
Film Journal 2019
Film Journal 2020
Watched in 2019
Seen in 21
Films watched 2019
Watched in 2019
Games Played Since Joining Listal
Watched In 2020
Seen in 2020
Watched in 2022
Watched in 2020
Watched in 2022
Watched films in 2022
More lists from Keaster
Books read in '11
Watched in '23
Read in '22
Read in '14
Personal Favorites
Watched in '12
Watched Short Films
