Watched in 2017
Sort by:
Showing 1-50 of 272
Decade:
Rating:
List Type:

Joulukuu
31.12.
Vuosi hoidettiin päätökseen aloittamalla LotR-maraton. Yli kolme ja puoli tuntia pitkässä pidennetyssä versiossa on 26 minuuttia pitkät lopputekstit. Lisätyt kohtaukset ovat lähinnä satunnaisia parin lauseen dialoginpätkiä sinne tänne. Ne eivät anna mitään lisäarvoa elokuvalle - oikeastaan ne vain vievät pois sen tehosta, koska kohtaukset on vain ympätty johonkin väleihin. Näin ollen ne rikkovat monia dialogikohtauksia ja tekevät seuraavista otoksista töksähteleviä. En siis suosittele pidennettyä versiota kenellekään.
Itse leffassa on hyvä seikkailumeininki meneillään. Puvustus on ensiluokkaisen upeaa katsottavaa ja kirjan miljöö saavutetaan hyvin. Casting on onnistunutta.
Lopputrilogia jatkui vuoden 2018 puolella, joten voitte nyt hetken aikaa odotella seuraavaa versiota leffapäiväkirjastani, koska sellainen on tulossa.

Nosoki's rating:

The City of the Dead (1960)
30.12.
Christopher Lee lähettää oppilaansa tutkimaan outoja juttuja vanhaan kylään, jossa sumu peittää kaiken yliampuvan aavemaisesti. Paholaista palvovat satoja vuosia vanhat noidat tekevät vähän tuhmuuksiaan oikein viihdyttävällä tavallla. Päähenkilön tappaminen kesken elokuvan on toimiva ratkaisu ja myös spoileri, eli älkää lukeko äskeistä. Lavasteet ja erikoistehosteet ovat hienoja.

Day of Anger (1967)
26.12.
Lee Van Cleef saapuu kaupunkiin opettamaan idiootin lailla pönöttävälle hönöperseelle pyssysankariuden salat. Sitten pitää kostaa vääryyttä tehneille ja lopulta oppipoika kohtaa mestarinsa ammuskelussa. Meininki on miehistä ja mieskeskeistä spagua hyvin tyylipuhtaasti esitettynä. Musiikit ovat erinomaisia koomista aasiajelua lukuun ottamatta.

22.12.
Jackie Chanin kirjekaverileffassa on honkkariksi massiiviset tuotantoarvot. Gangsterifilminä alkava elokuva muuttuu nopeasti Aku Ankasta otetuksi pelleilyksi, jossa kirjeissä valehdelleen kukkakauppiaan pitää esittää megarikasta kylään saapuvalle tyttärelleen. Huumori ei ole mitään Fui-On Shingiä juoksemassa huutaen kummituksia karkuun, mutta jokin siinä on niin typerää, että se hymyilyttää. Lopputaistelu köysitehtaalla on aivan huikea.

17.12.
Keisuke Kinoshitan propagandaelokuvassa on kohtaus, jossa mies tokaisee pojalleen "katso tuota Yamakasaa". Sen jälkeen heitä kohti juoksee useita miehiä samuraikalsareissa pakarat vilkkuen. Tästä lähtien Yamakasa on minulle termi, joka tarkoittaa miehen pakaroita samuraikalsareissa.

Hitch Hike (1977)
16.12.
Franco Nero ja Corinne Clery matkustavat ympäri maita ja mantuja kunnes vaarallinen rikollinen päätyy takapenkille uhkailemaan. Psykopaattimaneereita vetävä David Hess ei tällä kertaa oikein onnistu luomaan kunnollista vaaran tuntua, joten hänen kanssaan autoilu on välillä jopa tylsää seurattavaa. Viimeiset puoli tuntia taas Hessin poistumisen jälkeen tutkitaan kevyesti ihmismieltä ja päädytään hyytävään loppuratkaisuun. Nämä loppuminuutit ovat sitten melkeinpä mestarillisia. Siksi voisin jopa suositella Hitch Hikea, koska jos alku iskee jollain tavalla, saa elokuvasta varmasti paljon enemmän irti kuin minä.

Project: Shadowchaser (1992)
9.12.
Frank Zagarinon esittämä robotti-ihminen haluaa leikkiä Die Hardia pilvenpiirtäjässä. Koneen voi pysäyttää vain syväjäädytyksestä sulatettu ex-jalkapalloilija (käsimunattaja, ei oikea jalkapalloilija), jota luullaan arkkitehdiksi. Hidastetusti lasin läpi lentämistä on kiitettävästi, mutta siitä huolimatta jatko-osa on vielä reilusti parempi. Tuotantoarvot ovat upeaa b-luokan ysärikäppää.

Victor and Victoria (1933)
8.12.
Saksalaiskomediassa mies pukeutuu naiseksi ja se on ihan hulvatonta. Sitten nainen esittää naiseksi pukeutuvaa miestä. Tämä on vielä hulvattomampaa ja naisesta tulee megaluokan tähti. Naista esittävää miestä esittävä nainen kaatuilemassa lavalla on ilmeisesti niin hulvatonta, että Orionin yleisössä pari ihmistä vaikutti tukehtuvan nauruun. Omilla kasvoillani paistoi koko elokuvan ajan asiakaspalvelijan ilme tuhannen markan seteliä käsiteltäessä.

Eighth Happiness (1988)
5.12.
Chow Yun-Fatin tähdittämässä komediassa nähdään autenttinen Iines Ankka -hetki, kun Cherie Chungin esittämä nainen vaatii rikasta poikaystäväänsä hajottamaan kellonsa ja autonsa merkiksi siitä, että mies rakastaa häntä. Romutuksesta huolimatta Chung lähtee toisen miehen matkaan. Chow soittelee öisin häiriösoittoja veljensä rakkaalle, ja tästä huolimatta elokuva esittää hahmonsa jostain syystä symppiksinä. Kaikki on niin loukkaavaa ja poliittisesti epäkorrektia, että se naurattaa.

Fighting Elegy (1966)
5.12.
Seijun Suzukin elokuvassa parodioidaan miehistä machokulttuuria ja siitä syntyviä fasistisia järjestöjä, joissa pullistellaan toisten hakkaamisella ja tyhjänpäiväisellä tappelulla, jota tehdään vain siksi, että voidaan olla muiden silmissä kovia. Ymmärrän hyvin, mitä elokuva parodioi, mutta sen huumori ei aivan nappaa mukaansa.

3.12.
Herttaisessa ja melko tyhjänpäiväisessä nuorisokuvauksessa poika ja tyttö haluaisivat viettää aikaa yhdessä, mutta vanhemmat ovat lähinnä sitä mieltä, että tuollainen paska ei tähän taloon astu jalallaan. Siistiäkin siistimpi mopo on ratkaisu kaikkeen.

The Warped Ones (1960)
3.12.
Koreyoshi Kuraharan nuorisokuvauksessa mennään eteenpäin kovaa vauhtia ja huutaen. Nuorisorikollisen kiinnijäämisestä vastuussa olleelle lehtimiehelle pitäisi kostaa, ja oikea tapa siihen näyttäisi olevan toimittajan naisystävän piinaaminen. Lyhyessä ja ytimekkäässä elokuvassa pureudutaan hyvin siihen, miten nuoret jäävät yhteiskunnassa väliinputoajiksi.

1990: The Bronx Warriors (1982)
2.12.
Tulevaisuuden Bronxissa katujengit pitävät majaa toistensa vieressä, random-tyyppi vetää rumpusooloa rannalla, ja jonkun tuottajan toyboyltä näyttävä nuori muskelimasa kävelee ympäriinsä aivan liian tiukoissa farkuissa. Fasismi on ilmeisesti myös pahasta.

The Party's Over (1965)
2.12.
Snobimainen ja pään sekoittamisesta kiinnostunut taidekollektiivi munailee eräänä iltana bailatessaan. Tapahtumien todellinen kulku pitäisi peitellä, mutta omasta elämäntavastakaan ei haluta luopua. The Party's Overissa nähdään hyvää pelleilyä, lontoobailausta ja vähän pohdintaa siitä, ettei tämä nyt ole kaikkea sitä, mitä ihmisen kuuluisi haluta.

Nuori tyttö ei näe tulevaisuuttaan muiden ikätovereiden kanssa kaljaa litkiessä. Herätysliike vaikuttaisi tarjoavan jotain omaa itseä suurempaa. Ilahduttavasti elokuvassa nähtävät nuoret ovat oikeasti nuoria, eikä heidän ole pakko olla nuoria kauneimmasta tai komeimmasta päästä. Montako kertaa muistatte nähneenne nuorisokuvauksissa oikeita selkäfinnejä?

Rikollisjoukko kidnappaa kasan eri tavalla pershulluja ihmisiä samaan huoneeseen. Jännitteet kasvavat melko suuriksi, mutta homma lähtee lapasesta siinä vaiheessa kun vangitut ihmiset pääsevät vapaiksi - aseistettuina. Oshiman yhteiskuntakuvaus on täynnä vihaa ja kapinaa.

1.12.
Itsenäisessä Star Wars -prequelissa yritetään miellyttää vanhoja Star Wars -faneja tekemällä aluksista ja vempeleistä ensimmäisen trilogian kaltaisia, mutta mukaan on silti pitänyt tunkea uutta virtaviivaisen coolia designiä, joka sotkee estetiikan puristinäkökulmasta katsottuna. CGI:llä tehty Peter Cushing näyttää aivan kamalalta ja tuntuu todella kovan luokan loukkaukselta. Rogue Onen suurin ongelma on kuitenkin siinä, ettei sen tarina voisi vähempää kiinnostaa. Tavanomainen seikkailu tuntuu harvoin näin pirun tylsältä.

Marraskuu
The Ghost and Mrs. Muir (1947)
26.11.
Maailman paras kiinteistönvälittäjä esittelee asuntoja nuorelle leskirouvalle. Erään talon kohdalla välittäjä rupeaa huutamaan: "EI EI EI TE ETTE VOI OTTAA TÄTÄ TALOA!". Jostain syystä myyntipuhe on niin hyvä, että asuntonäyttö järjestyy välittömästi. Ensimmäisen tuulenujelluksen kohdalla kiinteistönvälittäjä juoksee paniikissa huutaen pois talosta. It's a deal - kaupat tuli.
Talossa pitää majaansa huonokäytöksinen merikapteeni, joka hokee blasted-sanaa enemmän kuin nykyteinit oumaigaadia. Pari nokittelee toisiaan ja eiköhän siinä jotain kipinääkin synny. Nainen kuitenkin rakastuu toiseen mieheen, joten kapteeni odottaa rauhassa siihen asti, että nainen kuolee. Sitten kaikki on todella romanttista ja onnellista.

24.11.
80-luvun post-apocalypsestä karanneet yli-ikäiset punkkarinuoret varastavat auton ja kaahaavat sillä päin superjätettä kuljettavia rekkoja räjäyttäen kokonaisen tunnelin. Sylvester Stallonen pitää juosta tuulettimien läpi pelastamaan loukkuun jääneet. Mukana menossa on musta mies, joka uhrataan kesken matkan. Viggo Mortensen tutustuu läheisesti tunnelin sisäkaton kanssa. Romanssi suorastaan murskaa miehen.

Johan Ulfstjerna (1923)
21.11.
Kapinallispoika ja hänen kapinalliskaverinsa päättävät murhata kansaa huonosti kohtelevan kuvernöörin. Murhajutut tietävät varmaa kuolemaa, joten niistä selville pääsevä isä tekee ultimaattisen uhrauksen. Lopun melodramaattisuus oman lapsensa pelastamisesta ja tulevaisuuteen panostamisesta toimii todella hyvin.

Girl with a Suitcase (1961)
21.11.
Claudia Cardinale kruisailee rikkaan nulikan kanssa. Nulikan tavoite on ilmeisesti odottaa niin kauan, kunnes Cardinalelle tulee vessahätä ja kaasuttaa huitin helvettiin naisen ollessa pusikossa. Suunnitelma epäonnistuu, koska ilmeisesti Cardinale lorottaa liian nopeasti. Onneksi nulikka pääsee vihdoin eroon naisesta autokorjaamolla, jotta nulikan alaikäinen velipoika pääsee rakastumaan naiseen ja ostamaan tälle tavaroita ja hotellihuoneöitä. Vastakaikua ei oikein tunnu tulevan. Rannalla poikaa kuin paskaa tuijottava turpiinvetoäijä on aivan mahtava ilmestys.

19.11.
Olen nähnyt kaikki Twilightit.
Vihaan itseäni, koska olen nähnyt kaikki Twilightit.

The Sniper (1952)
19.11.
Mies työntää kätensä polttavan kuumalle hellalle, joten lääkäri toteaa, että liesi on naisten työväline - ei miesten. Hanki kuule poika vaimoke ja anna sen kokata sinulle.
Ilmeisesti mies ymmärtää tämän väärin, koska hän alkaa ampua naisia kiikarikiväärillä.
The Sniper tarjoilee ihan kelvollisen keskustelunavauksen vallitseviin sukupuolinäkemyksiin ja naisvihaan.

Cat People (1982)
18.11.
Yksin kotona -perheenisä haluaa pimpsaa pantterilta, mutta välillä hän ei tiedä, onko pantteri seksikäs kissanainen vai Malcolm McDowell. Leffassa nähdään paljon kiinnostavaa tyylittelyä, hienoja erikoistehosteita sekä paikoitellen jopa eroottisiakin juttuja. Giorgio Moroderin rumpukoneentäytteiset synamusiikit ovat erinomaisia.

17.11.
Idiootit päättävät ryöstää rahakuljetuksen saadakseen rahaa kantaräkälänsä vuokrasopimuksen uusimiseksi. Ongelmaksi muodostuu se, että pankin rahankuljetusautossa on rahan sijaan huumeita ja perään lähtee luotiliivitakissa törttöilevä Daniel Baldwin.
Pidin luotiliivitakkeja erittäin cooleina 7-vuotiaana, mutta näin jälkikäteen voisin todeta, että ne ovat aivan järjettömän nolon näköisiä - vieläpä huonolla tavalla. Daniel Baldwinin läsnäolo aiheuttaa paljon koomisia hetkiä, ja päähenkilöparivaljakon yleinen typeryys on ihan viihdyttävää seurattavaa. Toimintaelokuvaksi Harrikassa ja Mallussa on turhan vähän äksöniä, mutta jokin sen menossa viehättää.

13.11.
Juonenkuljetukseltaan aivan susipaskassa mykkäfilmissä rönsyillään sinne tänne ja välillä unohdetaan kaikki yksittäisen random-jakson tullessa kuvioihin. Psykopaatin lailla pahoille itävaltalaisille makaronia syöttävä voimamies pystyy luomaan elokuvaan satunnaisia naurunhetkiä, mutta suurimmaksi osaksi elokuvan huumori on hassuttelevaa perseellepotkimista. Tekniseltä toteutukseltaan leffa on aivan elokuvaitaiteen alkuaikojen tavaraa, eli nykyisin aivan itsestäänselvänä pidettäviä kuvaratkaisuja ei käytetä, vaan tilalla on jotain, mikä ei pidä liikkeen rytmiä yllä sitten mitenkään. Yksi komea kohtaus leffasta sentään löytyy. Siinä ylitetään rotko hypnoottisen kauniissa köysiveivausjaksossa. Uusi restauraatio näytti aivan mielettömän hyvältä, mikä on noin niinkuin elokuvahistorian säilyttämisen ja kertomisen näkökulmasta hienoa.

Highlander (1986)
12.11.
Kuolemattomat tappavat toisiaan kilpaa. Meno on typerää hömppää, mutta se on minun typerää hömppääni.
Kuolemattomat tappavat toisiaan kilpaa. Meno on typerää hömppää, mutta se on minun typerää hömppääni.
Nosoki's rating:

Marked for Death (1990)
11.11.
Nyt on kaikki hyvät Steven Seagalit rewatchittu, joten voin odottaa miehen heittämistä leijonille ahdistelukohujen vuoksi ja odottaa noin 10 vuotta kohun laantumista, jolloin minulla on taas lupa pitää miehen tekemästä väkivaltaviihteestä. Sitä ennen en kyllä suostu enää kehumaan mitään hänen tekeleitään tai ostamaan hänen nimellään varustettua kiikarikivääriä.
Leffassa ammuttiin pahiksia ja siskoa. Välillä pahiksia myös hakattiin.

Warrendale (1967)
11.11.
Häiriökäyttäytyvien lasten hoitokodista kertova dokumentti näyttää aikansa kokeellisia lastenhoitokeinoja, kuten runsaan kontaktin ja halaamisen kautta paikallaanpitelyn vaikutuksia ongelmallisiksi leimattujen tapausten parissa. Ajankuvana ja hieman lobotomiaa ja sähköshokkeja empaattisemman hoitokeinon kuvaajana asiat sellaisenaan näyttävä dokumentti on aivan loistava.

Hard to Kill (1990)
10.11.
Hyvien Seagalien rewatch-putkea pitää selkeästi nopeuttaa, koska pian miehen elokuvia ei ole enää luvallista katsoa tulevien paljastusten vuoksi. Nyt en ole vielä kuullut niistä, joten LA LA LA LA LA LA LA KOVA ÄIÄ LA LA LA LA LA LA. Seuraavaksi poistan kaikki viittaukset Seagalista hänen elokuvistaan, Kevin Spacey.
Leffassa ammuttiin pahiksia ja vaimo. Välillä pahiksia myös hakattiin.

5.11.
Aivan susipaskana potkuja perseelle tarjoilevana komediana alkava kolmas muskettisoturielokuva parantaa ilahduttavasti koko ajan. 20 vuotta ensimmäisen osan tapahtumien jälkeen D'Artagnan päättää kasata remmin kokoon uudestaan. Chuck Heston ei hääräile enää kardinaalina, vaan uusi pahis on tullut tilalle. Uusi pahis ei ole niin valovoimainen kuin Heston, ja häneen liittyy ärsyttävän paljon kommellushuumoria. Onneksi muu elokuvan huumori on sellaista ensimmäisen osan kaltaista törkeää alempiarvoisten kyykyttämistä, että sen parissa viihtyy. Yläluokkalaiset eivät pysty ymmärtämään, miksi palvelijat vinkuvat maalitauluja ilmassa pitäessään siitä, kun joku saa vähän osumaa huonosti tähdätystä kuulasta. Taistelut ovat poikain seikkailun ja bojojoing-efektien välimaastoa.

Robinson Crusoe on Mars (1964)
5.11.
Marsiin haaksirikkoutuva astronautti perustaa oman yhdyskuntansa, johon kuuluvat egyptiläisvaatteissa oleva alien-orja ja apina. Lopulta astronautti tajuaa, että häntä palveleva alien on vähän niinkuin ihminen, mutta tottakai vähän alempiarvoinen. Elokuvaa ylistetään suvaitsevaisuuden ilosanomaksi. Visuaalisesti se on ihan näyttävä, mutta loppujen lopuksi melkein kaksituntisessa elokuvassa tapahtuu hyvin vähän.

Lokakuu
Prix de Beauté (1930)
29.10.
1930-luvun alun mykkäelokuva olisi luultavasti hieman huonompi, jos se ei olisi mykkä. Mitään uutta tai erikoista se ei tarjoile, ja oikeastaan se on melkoista jämäpaskaa genressään, mutta satun silti pitämään näemmä myös keskinkertaisesta mykkäelokuvasta enemmän kuin keskinkertaisesta äänielokuvasta. Siksi ehkä pitäisi nähdä joskus leffan ääniversio ihan vertailua varten. Mitään en kyllä ole asian eteen tekemässä.

Alien Contamination (1980)
28.10.
Hidastempoisessa Alien-ripoffissa räjähtelevät avaruusmunat tappavat ihmisiä. Ostin elokuvan pelkästään Arrow'n BD:n kannen takia, joten siihen verrattuna lentelevää yksisilmähirviötä oli valitettavan vähän, mutta ilahduttavasti nautin elokuvan käppämäisestä Tom Clancy ja huumeviidakko Kolumbiassa -meiningistä... avaruusmunilla. Leffassa ei tapahdu oikeastaan mitään, mutta virnuilin silti sen typeryydelle ja nautin 80-luvun alun futuristisista tiedemieskoneista.

En ole ihan varma, onko Zulawskin uusimmassa jotain ihmeellistä tajuttavaa, jos tuntee esimerkiksi kirjailijan teokset ja taustat ja ideologiat niiden takana. Koska en itse niitä tunne, niin en saanut elokuvasta oikein mitään irti. Jos tuntisin ne, niin pitäisin Cosmosta silti luultavasti liian paljon katsojaltaan vaativana, jotta osaisin nauttia siitä, ehkä. En myöskään pitänyt elokuvan visuaalisesta ilmeestä. Zulawski-fanboylle Cosmos oli valitettava pettymys.

Cruel Story of Youth (1960)
28.10.
Oshiman nuorisoelokuva tutkailee hieman sukupuolirooleja 60-luvun alun Japanissa esittäen ne ehkä hieman liian pysyvinä ja muuttumattomina totuuksina niiden mieskeskeisyyden tarkastelun sijaan. Nuorten rooli maailmassa nuorisokulttuurin puhkeamisen aikoihin on kuitenkin ihan kivaa tapitettavaa. En siltikään ole vielä innostunut täysin mistään Oshiman elokuvasta. Siksi tilasin niitä juuri viisi lisää...

Knightriders (1981)
27.10.
Ed Harris larppaa ritariturnajaisia moottoripyörillä. Stuntit ovat komeita, mutta kaksi ja puoli tuntia kestävä leffa on todella hidastempoinen ja yllättävän vähän roskainen. Sen sijaan elokuva muuttuu alkutaistelujen jälkeen vakavaksi pohdinnaksi outsider-kulttuurista ja maailmanmenoon sopimattomuuudesta markkinatalouden jyllätessä ja pilatessa kaiken oikeasti undergroundin. Pidin leffasta yllättävän paljon, mutta ymmärrän myös, jos se vaikuttaa joidenkin silmissä lähinnä tylsältä.

Le Pont du Nord (1981)
27.10.
Rivette tarjoilee jälleen vaeltelevaa pööpöilyä komean näköisissä paikoissa. Tunnelma on aina viinipöhnäisen mystinen. Lopetus on mahtava kaikessa törkeydessään.

On Deadly Ground (1994)
21.10.
Paikallinen öljy-yhtiö käyttää viallisia venttiilejä, joten Steven Seagal tappaa kaikki firmalle työskentelevät duunarit ja räjäyttää koko paskan suojellakseen luontoa.
Vaikka luonnonsuojelusanoma on aivan naurettavan korni, on elokuvalle annettava tunnustusta siitä, että se yrittää jotain luontolässytystä kaljaäijien miesyleisölle suunnatussa tappoviihteessä.

Flesh & Blood (1985)
21.10.
Tämä ei ollut osa Cinemaissí-festaria.
Hieman muistikuviani huonompi se oli kuitenkin.
Tämä ei ollut osa Cinemaissí-festaria.
Hieman muistikuviani huonompi se oli kuitenkin.
Nosoki's rating:

Load more items (222 more in this list)
Vuosi 2017 tulee pitämään sisällään elokuvia, joista sitten kirjoitan tänne.
Yritän pitää tekstit suht ajan tasalla, mutta joskus voi olla parin viikon viivettä kun ei vain ehdi.
Ei kirjoitushetkellä IMDB:ssä
15.10.
Diego del Pozo - Cantalao (2016) **½
Cinemaissí-ennakko

Added to
26 votes
To Watch - Film Lists
(312 lists)list by PulpRoman
Published 7 years, 6 months ago
5 comments

People who voted for this also voted for
Movie Diary 2014
Watched in 2013
Film Journal 2015
Film Journal 2K16
Watched in 2016
Aprakadabra's Movie Diary - 2014
Watched in 2013
Watched in 2015
Films Watched in 2014
Elokuvapäiväkirjuli 2012
Movie diary 2013
Leffapäiväkirja 2012
2014
Miika's Movie Diary - 2015
Movies Watched in 2011 - Rakas päiväkirja...
More lists from Nosoki
Watched in 2014
Watched in 2016
Watched in 2015
Watched in 2013
My Film-related Dreams
Watched in 2012
Watched in 2011