Login
Watched in '23
Sort by:
Showing 1-50 of 58
Decade:
Rating:
List Type:
28.12.2023
Keaster's rating:
74
7.3
7.3
1.11.2023
Elokuvaharrastus katkesi puoleksi vuodeksi käytännössä kokonaan, koska gradu, joka on kuitenkin nyt finito, joten continuiamo!
Elokuvaharrastus katkesi puoleksi vuodeksi käytännössä kokonaan, koska gradu, joka on kuitenkin nyt finito, joten continuiamo!
Keaster's rating:
20.3.2023
Tyylillisesti aivan helvetisti miellyttävämpi dokkari kuin viimeisten vuosikymmenten aikana muotiin nousseet musiikkivideoleikatut, hyperaktiiviset, poliittis-ideologiselta sisällöltään yleensä suuntaan tai toiseen vahvasti latautuneet puhuva pää -tekeleet. Tässä meillä on sen sijaan eeeerittäin lungisti, jopa raukeasti etenevä kuvaus Kreetan saaren minolaisesta kulttuurista parisentuhatta vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Kamera viipyilee Knossoksen ja Akrotirin raunioissa kaikessa rauhassa, kun peribrittiläinen kertojaääni informoi meitä samanaikaisesti minolaisista ja heidän uudelleenlöytymisestään 1900-luvun taitteessa sir Arthur Evansin toimesta. Valitettavasti informatiivista sisältöä olisi voinut olla hieman enemmänkin - vaikka toisaalta pidänkin, kuten todettua, dokkarin tyylillisestä otteesta huomattavasti, se myös kaipaisi nähdäkseni hieman tiedollisesti syvempää sukellusta aiheeseensa. Vaikka filmin nimessä mainitaan Atlantis, ei kyseessä kuitenkaan ole mikään varsinainen atlantiksenmetsästys, vaan koko nimi mainitaan ensimmäistä kertaa vasta elokuvan loppupuolella, kun kertojaääni raportoi, että Platonin kirjassaan kuvaaman Atlantiksen sivilisaation on täynyt tarkoittaa Kreettaa ja minolaisia. Mistä en sivumennen sanoen ole henkilökohtaisesti aivan samaa mieltä, mutta se on sitten toinen keskustelu!
Tyylillisesti aivan helvetisti miellyttävämpi dokkari kuin viimeisten vuosikymmenten aikana muotiin nousseet musiikkivideoleikatut, hyperaktiiviset, poliittis-ideologiselta sisällöltään yleensä suuntaan tai toiseen vahvasti latautuneet puhuva pää -tekeleet. Tässä meillä on sen sijaan eeeerittäin lungisti, jopa raukeasti etenevä kuvaus Kreetan saaren minolaisesta kulttuurista parisentuhatta vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Kamera viipyilee Knossoksen ja Akrotirin raunioissa kaikessa rauhassa, kun peribrittiläinen kertojaääni informoi meitä samanaikaisesti minolaisista ja heidän uudelleenlöytymisestään 1900-luvun taitteessa sir Arthur Evansin toimesta. Valitettavasti informatiivista sisältöä olisi voinut olla hieman enemmänkin - vaikka toisaalta pidänkin, kuten todettua, dokkarin tyylillisestä otteesta huomattavasti, se myös kaipaisi nähdäkseni hieman tiedollisesti syvempää sukellusta aiheeseensa. Vaikka filmin nimessä mainitaan Atlantis, ei kyseessä kuitenkaan ole mikään varsinainen atlantiksenmetsästys, vaan koko nimi mainitaan ensimmäistä kertaa vasta elokuvan loppupuolella, kun kertojaääni raportoi, että Platonin kirjassaan kuvaaman Atlantiksen sivilisaation on täynyt tarkoittaa Kreettaa ja minolaisia. Mistä en sivumennen sanoen ole henkilökohtaisesti aivan samaa mieltä, mutta se on sitten toinen keskustelu!
Keaster's rating:
567
8.4
8.3
Man with a Movie Camera (1929)
10.3.2023
Urkusäestyksellä Tampereen tuomiokirkossa uusintakatsottu. Henkeäsalpaava kokemus!
Urkusäestyksellä Tampereen tuomiokirkossa uusintakatsottu. Henkeäsalpaava kokemus!
Keaster's rating:
210
8.2
8.1
An Autumn Afternoon (1962)
12.2.2023
Maanläheisen rehellinen, pyyteetön ja syvää, ainoastaan elämänkokemuksen kautta hankittavissa olevaa viisautta ja ymmärräystä henkivä, muotokieleltään täydellinen elokuva, Ozun arvon mukainen joutsenlaulu. Syksyinen iltapäivä muistuttaa minua hieman toisesta suuresta, lähes tarkalleen samaan aikaan päivänvalon nähneestä, vuoria liikuttavasta draamasta, jossa ei niin ikään tapahdu yhtään mitään, eli Giuseppe Tomasi di Lampedusan kirjoittamasta ja sittemmin Viscontin filmaamasta Tiikerikissasta. Molemmat ovat hidastempoisia meditaatioita muutoksesta, ja molempien pääosassa on jo ikääntynyt perheenpää, jonka on tehtävä vastentahtoinen päätös jälkikasvunsa naittamisesta edelleen. Vaikka Tiikerikissan prinssi Fabrizion ja Syyskuisen iltapäivän Hirajaman motiivit ja näin ollen teosten käsittelemät teemat poikkeavat jossakin määrin toisistaan - prinssi Fabrizio haluaa turvata sukunsa ja sitä myötä vanhojen perinteiden jatkuvuuden, vaikka hänen päätöksensä naittaa siskonpoikansa nousevaan ja sivistymättömään kauppiassukuun käy itse asiassa juuri niitä perinteitä vastaan, joita hänen tarkoituksenaan on suojella, kun taas Hirajama ei halua itsekkäistä syistä pitää tytärtään luonaan ja näin evätä tältä sitä onnea, joka perinteiden tähden vielä 60-luvun alun Japanissa oli naisten saavutettavissa ainoastaan avioliiton kautta - on niissä tästä huolimatta jotakin perustavanlaatuisesti samaa. Monumentaalisen vähäeleisyytensä ja väriloiston ylittävän vaatimattomuutensa lisäksi molemmat teokset tuntuvat ikään kuin puhuvan samaa kieltä: sekä Tiikerikissa että Syksyinen iltapäivä kertovat lopulta, ytimessään, meidän kaikkien yhteisistä matkakumppaneistamme, muutoksesta, kuolemasta ja kaiken elävän väistämättömästä kuihtumisesta.
Maanläheisen rehellinen, pyyteetön ja syvää, ainoastaan elämänkokemuksen kautta hankittavissa olevaa viisautta ja ymmärräystä henkivä, muotokieleltään täydellinen elokuva, Ozun arvon mukainen joutsenlaulu. Syksyinen iltapäivä muistuttaa minua hieman toisesta suuresta, lähes tarkalleen samaan aikaan päivänvalon nähneestä, vuoria liikuttavasta draamasta, jossa ei niin ikään tapahdu yhtään mitään, eli Giuseppe Tomasi di Lampedusan kirjoittamasta ja sittemmin Viscontin filmaamasta Tiikerikissasta. Molemmat ovat hidastempoisia meditaatioita muutoksesta, ja molempien pääosassa on jo ikääntynyt perheenpää, jonka on tehtävä vastentahtoinen päätös jälkikasvunsa naittamisesta edelleen. Vaikka Tiikerikissan prinssi Fabrizion ja Syyskuisen iltapäivän Hirajaman motiivit ja näin ollen teosten käsittelemät teemat poikkeavat jossakin määrin toisistaan - prinssi Fabrizio haluaa turvata sukunsa ja sitä myötä vanhojen perinteiden jatkuvuuden, vaikka hänen päätöksensä naittaa siskonpoikansa nousevaan ja sivistymättömään kauppiassukuun käy itse asiassa juuri niitä perinteitä vastaan, joita hänen tarkoituksenaan on suojella, kun taas Hirajama ei halua itsekkäistä syistä pitää tytärtään luonaan ja näin evätä tältä sitä onnea, joka perinteiden tähden vielä 60-luvun alun Japanissa oli naisten saavutettavissa ainoastaan avioliiton kautta - on niissä tästä huolimatta jotakin perustavanlaatuisesti samaa. Monumentaalisen vähäeleisyytensä ja väriloiston ylittävän vaatimattomuutensa lisäksi molemmat teokset tuntuvat ikään kuin puhuvan samaa kieltä: sekä Tiikerikissa että Syksyinen iltapäivä kertovat lopulta, ytimessään, meidän kaikkien yhteisistä matkakumppaneistamme, muutoksesta, kuolemasta ja kaiken elävän väistämättömästä kuihtumisesta.
Keaster's rating:
92
6.4
6.3
Sympathy for the Devil (1969)
11.2.2023
Mikä tahansa audiovisuaalinen materiaali Rolling Stonesista 60-luvulla tai 70-luvun ensimmäisellä puoliskolla pitää minun mielenkiintoni vangittuna täydellisesti ja siksi tiesin, että tulen nauttimaan Sympathy for the Devilistä täysin riippumatta siitä, kuinka kaakkoon elokuvan godardmittarit on väännetty. Ja olivathan ne melko kovalla, täytyy sanoa, mutta Rollareiden studiojammailuja katkovat poliittisyhteiskunnallisesti kantaaottavat, erittäin randomia sekä verbaalista että kuvallista kieltä puhuvat, pitkillä otoilla kuvatut kohtaukset eivät ole lainkaan niin häiritseviä kuin ne voisivat potentiaalisesti olla. Kaikesta epämääräisyydestään ja surrealistisuudestaan huolimatta ne virtaavat esteettisesti miellyttävällä tavalla ja onnistuvat välittämään katsojalle hyvin todentuntuista ajankuvaa vuodelta 1968, jolloin koko läntinen maailma oli sitä perustavanlaatuisesti muokanneen kulttuurivallankumouksen villeimpien pyörteiden vietävänä, ja jonka keskiössä olivat muun muassa tämän "dokumentin" pääosassa musisoivat viisi nuorta miestä.
Mikä tahansa audiovisuaalinen materiaali Rolling Stonesista 60-luvulla tai 70-luvun ensimmäisellä puoliskolla pitää minun mielenkiintoni vangittuna täydellisesti ja siksi tiesin, että tulen nauttimaan Sympathy for the Devilistä täysin riippumatta siitä, kuinka kaakkoon elokuvan godardmittarit on väännetty. Ja olivathan ne melko kovalla, täytyy sanoa, mutta Rollareiden studiojammailuja katkovat poliittisyhteiskunnallisesti kantaaottavat, erittäin randomia sekä verbaalista että kuvallista kieltä puhuvat, pitkillä otoilla kuvatut kohtaukset eivät ole lainkaan niin häiritseviä kuin ne voisivat potentiaalisesti olla. Kaikesta epämääräisyydestään ja surrealistisuudestaan huolimatta ne virtaavat esteettisesti miellyttävällä tavalla ja onnistuvat välittämään katsojalle hyvin todentuntuista ajankuvaa vuodelta 1968, jolloin koko läntinen maailma oli sitä perustavanlaatuisesti muokanneen kulttuurivallankumouksen villeimpien pyörteiden vietävänä, ja jonka keskiössä olivat muun muassa tämän "dokumentin" pääosassa musisoivat viisi nuorta miestä.
Keaster's rating:
3459
7.9
8.4
Aliens (1986) (1986)
6.2.2023
Herran pieksut, jumalauta!!! Tykkiä tavaraa saatana! Siinä missä ensimmäisessä Alienissa loppujen lopuksi tapahtuu melko vähän ja elokuvan viehätysvoima piilee sen piinaavassa klaustrofobisessa jännityksessä, on jatko-osa täyttä ja viimeisen päälle hiottua scifitykittelyä alusta loppuun. Aliens ei olisi voinut syntyä parempaan ajankohtaan: hiljattain täyden analogisen loistonsa saavuttanut, henkseleitään paukutteleva erikoistehosteteknologia on juuri tarpeeksi kehittynyttä, jotta elokuva toimii eikä sitä katsoessa tarvitse miettiä ja kohteliaasti hyväksyä sen maailman visuaalista kuppaisuutta, vaan leffa näyttää oikeasti helvetin hyvältä - erityisesti KAVI:n filmikopiona elokuvateatterissa katsottuna! Toisaalta sitä eivät myöskään vaivaa Hollywoodin sittemmin liiankin vakiintuneet ja muotteihinsa kangistuneet toimintaelokuvan mallit, vaan Aliens tuntuu erittäin vahvasta kasarilatauksestaan huolimatta aidosti tuoreelta vielä tänänkin päivänä. Harvoin on näin puhdasverinen toimintaelokuva koskettanut tätä katsojaa näin syvältä ja perustavanlaatuisesti. Sigourney Weaver on aivan saatanan kovassa tikissä ja lapsinäyttelijä Carrie Henn on täydellinen valinta rooliinsa, koska vaikka tällä on elokuvassa suuri osa ja paljon ruutuaikaa, ei tyttö tunnu kertaakaan ärsyttävältä tai herätä myötähäpeää, kuten Hollywoodin lapsirooleilla on tunnetusti yleensä tapana tehdä, vaan Hennin hahmo on sekä tunnelman, narratiivin että äitiyteen liittyvien teemojen kannalta keskeinen ja kantaa erinomaisesti oman painonsa.
Herran pieksut, jumalauta!!! Tykkiä tavaraa saatana! Siinä missä ensimmäisessä Alienissa loppujen lopuksi tapahtuu melko vähän ja elokuvan viehätysvoima piilee sen piinaavassa klaustrofobisessa jännityksessä, on jatko-osa täyttä ja viimeisen päälle hiottua scifitykittelyä alusta loppuun. Aliens ei olisi voinut syntyä parempaan ajankohtaan: hiljattain täyden analogisen loistonsa saavuttanut, henkseleitään paukutteleva erikoistehosteteknologia on juuri tarpeeksi kehittynyttä, jotta elokuva toimii eikä sitä katsoessa tarvitse miettiä ja kohteliaasti hyväksyä sen maailman visuaalista kuppaisuutta, vaan leffa näyttää oikeasti helvetin hyvältä - erityisesti KAVI:n filmikopiona elokuvateatterissa katsottuna! Toisaalta sitä eivät myöskään vaivaa Hollywoodin sittemmin liiankin vakiintuneet ja muotteihinsa kangistuneet toimintaelokuvan mallit, vaan Aliens tuntuu erittäin vahvasta kasarilatauksestaan huolimatta aidosti tuoreelta vielä tänänkin päivänä. Harvoin on näin puhdasverinen toimintaelokuva koskettanut tätä katsojaa näin syvältä ja perustavanlaatuisesti. Sigourney Weaver on aivan saatanan kovassa tikissä ja lapsinäyttelijä Carrie Henn on täydellinen valinta rooliinsa, koska vaikka tällä on elokuvassa suuri osa ja paljon ruutuaikaa, ei tyttö tunnu kertaakaan ärsyttävältä tai herätä myötähäpeää, kuten Hollywoodin lapsirooleilla on tunnetusti yleensä tapana tehdä, vaan Hennin hahmo on sekä tunnelman, narratiivin että äitiyteen liittyvien teemojen kannalta keskeinen ja kantaa erinomaisesti oman painonsa.
Keaster's rating:
15
7.9
6.6
The Forgotten Pistolero (1969)
5.2.2023
eli kuinka Aiskhylos kääntyy länkkäriksi. Oresteian viimeinen osa on pudotettu narratiivista pois kenties siksi, että voisin kuvitella sen tulkitsemisen villin lännen kontekstissa olevan hieman haastavaa ja potentiaalisesti myös harmillisen antiklimaattista, ja ensimmäinen osakin käsitellään oikeastaan kokonaan yhden noin kymmenenminuuttisen flashbackin aikana, joten Il pistolero dell'Ave Maria kertoo lähinnä Oresteen eli Sebastian Carrascon matkasta lapsuudenkotiinsa äitiänsä ja tämän rakastajaa murhaamaan. Motiivina ei kuitenkaan ole puhtaasti huvitarkoituksellinen parrisiidinen ilottelu, vaan Sebastiania vituttaa varsin aiheellisesti, että tämän äiti teurasti yhdessä rakastajansa kanssa toistakymmentä vuotta takaperin Sebastianin sodasta palaavan isän Agamemn... kenraali Juan Carrascon kesken tämän kotiinpaluujuhlan. Tästä loukkaantuneena Sebastian ratsastelee uskollisen lapsuudenystävänsä seurassa läpi Meksikon vetäen säännöllisin väliajoin pahista turpaan, kuten kunnon länkkärisankarin kuuluu. Kaikenkaikkiaan Il pistolero dell'Ave Maria on melko keskilaatuista spagua, mutta sitä pinnan alta ohjailevat kreikkalaisen tragedian perussävelet tekevät siitä keskivertoa mielenkiintoisemman tapauksen ainakin kaltaiselleni sekä kreikkalais-roomalaisen maailman että wanhan lännen aficionadolle.
eli kuinka Aiskhylos kääntyy länkkäriksi. Oresteian viimeinen osa on pudotettu narratiivista pois kenties siksi, että voisin kuvitella sen tulkitsemisen villin lännen kontekstissa olevan hieman haastavaa ja potentiaalisesti myös harmillisen antiklimaattista, ja ensimmäinen osakin käsitellään oikeastaan kokonaan yhden noin kymmenenminuuttisen flashbackin aikana, joten Il pistolero dell'Ave Maria kertoo lähinnä Oresteen eli Sebastian Carrascon matkasta lapsuudenkotiinsa äitiänsä ja tämän rakastajaa murhaamaan. Motiivina ei kuitenkaan ole puhtaasti huvitarkoituksellinen parrisiidinen ilottelu, vaan Sebastiania vituttaa varsin aiheellisesti, että tämän äiti teurasti yhdessä rakastajansa kanssa toistakymmentä vuotta takaperin Sebastianin sodasta palaavan isän Agamemn... kenraali Juan Carrascon kesken tämän kotiinpaluujuhlan. Tästä loukkaantuneena Sebastian ratsastelee uskollisen lapsuudenystävänsä seurassa läpi Meksikon vetäen säännöllisin väliajoin pahista turpaan, kuten kunnon länkkärisankarin kuuluu. Kaikenkaikkiaan Il pistolero dell'Ave Maria on melko keskilaatuista spagua, mutta sitä pinnan alta ohjailevat kreikkalaisen tragedian perussävelet tekevät siitä keskivertoa mielenkiintoisemman tapauksen ainakin kaltaiselleni sekä kreikkalais-roomalaisen maailman että wanhan lännen aficionadolle.
Keaster's rating:
41
6.1
6.2
4.2.2023
Italiaanoa puhuva goottikuumottelu on paikoin tarpeettoman hidas ja viipyilevä, mutta tehty kuitenkin sellaisella pieteetillä ja omistautumisella, ettei kiinnostuskissaa tarvitse naulata kiinni seinään, vaan linnapatsasteluja ja kummituskuumotteluja katselee aivan mielellään, erityisesti jos kädessä on lasillinen hyvää apulialaista primitivoa.
Italiaanoa puhuva goottikuumottelu on paikoin tarpeettoman hidas ja viipyilevä, mutta tehty kuitenkin sellaisella pieteetillä ja omistautumisella, ettei kiinnostuskissaa tarvitse naulata kiinni seinään, vaan linnapatsasteluja ja kummituskuumotteluja katselee aivan mielellään, erityisesti jos kädessä on lasillinen hyvää apulialaista primitivoa.
Keaster's rating:
57
6.7
7
2.2.2023
Jaa-a, enpä muista koska olisin viimeksi nähnyt näin vahvoja ajatuksia ja tunteita herättävän elokuvan. Hyvässä ja pahassa. Toisaalta pidän erittäin arvokkaana sitä, että tekijät ovat saaneet tallennettua kameralle aivan silmitöntä ihmis- ja eläinkunnan teurastusta ja sitten levittäneet tätä kuvamateriaalia näin suuressa mittakaavassa eteenpäin aikana, jolloin tällainen kama ei tavoittanut yleisöä aivan yhtä helposti kuin nykyään. Africa Addio oli kuitenki melkoinen menestys useissa länkkärimaissa ja sen kävi katsomassa varsin suuri määrä ihmisiä, joista lähellekään kaikki eivät aivan varmasti olleet perillä esimerkiksi Afrikan vastenmielisestä salametsästysskenestä - tosin en sitten tiedä, oliko tällä elokuvalla mitään konkreettista vaikutusta asiaan, koska sama sairas meininkihän siellä on jatkunut ja jatkuu edelleen, valitettavasti. Taltioitua on saatu myös autenttista ja erittäin häiriintynyttä kuvamateriaalia muutamista sellaisista aseellisista konflikteista ja sisällissodista, joista ei Wikipedian mukaan ole olemassa mitään muuta audiovisuaalista tallennetta kuin tämä.
Toisaalta elokuvassa on myös paljon erittäin kyseenalaista settiä. Ensinnäkin tekijät ovat itse selkeästi osallisina joissakin varsinkin villieläimiin kohdistuvissa brutaaleissa teurastuskohtauksissa, joita he sitten ääniraidalla tuomitsevasti kritisoivat. Samaten tekijöiden tapa kritisoida kaikkea väkivaltaa ja väärintekoa, mutta sitten kuitenkin heti seuraavassa kohtauksessa tai jopa samaan aikaan zoomailla todella sensaationhakuisesti hirtettyihin apinoihin, irtokäsiin, kaikenlaiseen väkivaltaan ja groteskiin ruumiskamaan on hieman irvokasta, näin lievästi sanottuna. Lisäksi tekijöiden mielestänsä puolueettomat mutta ajoittain kyllä huomattavan paljon eurooppalaisten suuntaan kallistuvat poliittiset kannanotot nostattavat katsojan kulmakarvaa siellä sun täällä.
Sitten taas toisaalta Africa Addio on kuvattu aivan todella tyylikkäästi, ja kaikki tekniset seikat ovat muutenkin aika viimeisen päälle. Nostan kuvausryhmälle hattua rohkeudesta ja loppujen lopuksi pidän kuitenkin tärkeänä, että tätä tavaraa on päästy levittämään näin laajamittaisesti ihmisten ulottuville, mainitsemistani erittäin huomionarvoisista ja kyseenalaisista asiainlaidoista huolimatta. Elokuvan kertoja on tosin mielestäni aivan perseestä, sillä paitsi että hänen selostamansa asiat ovat yleensä erittäin valmiiksi pureskeltuja ja ideologisesti latautuneita, ne myös tykitetään katsojan korviin ja silmiin sellaisella konekivääritulitempolla, ettei tämä edes ehdi kunnolla pureskella, analysoida ja sulattaa annettua infoa, kun seuraavaa puskee jo sisään. Mikä ei ole hyvä asia.
Jaa-a, enpä muista koska olisin viimeksi nähnyt näin vahvoja ajatuksia ja tunteita herättävän elokuvan. Hyvässä ja pahassa. Toisaalta pidän erittäin arvokkaana sitä, että tekijät ovat saaneet tallennettua kameralle aivan silmitöntä ihmis- ja eläinkunnan teurastusta ja sitten levittäneet tätä kuvamateriaalia näin suuressa mittakaavassa eteenpäin aikana, jolloin tällainen kama ei tavoittanut yleisöä aivan yhtä helposti kuin nykyään. Africa Addio oli kuitenki melkoinen menestys useissa länkkärimaissa ja sen kävi katsomassa varsin suuri määrä ihmisiä, joista lähellekään kaikki eivät aivan varmasti olleet perillä esimerkiksi Afrikan vastenmielisestä salametsästysskenestä - tosin en sitten tiedä, oliko tällä elokuvalla mitään konkreettista vaikutusta asiaan, koska sama sairas meininkihän siellä on jatkunut ja jatkuu edelleen, valitettavasti. Taltioitua on saatu myös autenttista ja erittäin häiriintynyttä kuvamateriaalia muutamista sellaisista aseellisista konflikteista ja sisällissodista, joista ei Wikipedian mukaan ole olemassa mitään muuta audiovisuaalista tallennetta kuin tämä.
Toisaalta elokuvassa on myös paljon erittäin kyseenalaista settiä. Ensinnäkin tekijät ovat itse selkeästi osallisina joissakin varsinkin villieläimiin kohdistuvissa brutaaleissa teurastuskohtauksissa, joita he sitten ääniraidalla tuomitsevasti kritisoivat. Samaten tekijöiden tapa kritisoida kaikkea väkivaltaa ja väärintekoa, mutta sitten kuitenkin heti seuraavassa kohtauksessa tai jopa samaan aikaan zoomailla todella sensaationhakuisesti hirtettyihin apinoihin, irtokäsiin, kaikenlaiseen väkivaltaan ja groteskiin ruumiskamaan on hieman irvokasta, näin lievästi sanottuna. Lisäksi tekijöiden mielestänsä puolueettomat mutta ajoittain kyllä huomattavan paljon eurooppalaisten suuntaan kallistuvat poliittiset kannanotot nostattavat katsojan kulmakarvaa siellä sun täällä.
Sitten taas toisaalta Africa Addio on kuvattu aivan todella tyylikkäästi, ja kaikki tekniset seikat ovat muutenkin aika viimeisen päälle. Nostan kuvausryhmälle hattua rohkeudesta ja loppujen lopuksi pidän kuitenkin tärkeänä, että tätä tavaraa on päästy levittämään näin laajamittaisesti ihmisten ulottuville, mainitsemistani erittäin huomionarvoisista ja kyseenalaisista asiainlaidoista huolimatta. Elokuvan kertoja on tosin mielestäni aivan perseestä, sillä paitsi että hänen selostamansa asiat ovat yleensä erittäin valmiiksi pureskeltuja ja ideologisesti latautuneita, ne myös tykitetään katsojan korviin ja silmiin sellaisella konekivääritulitempolla, ettei tämä edes ehdi kunnolla pureskella, analysoida ja sulattaa annettua infoa, kun seuraavaa puskee jo sisään. Mikä ei ole hyvä asia.
Keaster's rating:
36
6.4
6
29.1.2023
Wienen Caligaria seuraava temaattinen jatkotyö puhuu samaa kieltä edeltäjänsä kanssa, mutta ei aivan tavoita Caligarin oudon kulmikasta mutta silti niin luontevaa dynaamista virtausta. Genuine on naurettavan lyhyenä, 43 minuuttiin editoituna versionakin hieman laahaava, jopa jumittava rykelmä kohtauksia, joista useat tuntuvat viipyilevän paikallaan aivan tarpeettoman pitkiä aikoja. Elokuva ei oikein kulje, siitä ei tule etenemisen tuntua, vaan enemmänkin se köhii jonkinlaista eriskummallista stagnaatiota. Tästä huolimatta Genuinen katsoo mielellään, jo pelkästään puhtainta saksalaista ekspressionismia henkivien lavasteiden, näyttelytyön ja yleisen estetiikan tähden, eivätkä tarina tai mitkään muutkaan elokuvan yksittäiset komponentit ole hullumpia. Olisi mielenkiintoista nähdä kuinka alkuperäinen puolentoista tunnin ediitti toimii, mutta jos sen tempo ja rytmi eivät olennaisesti poikkea tästä puoleen lyhennetystä versiosta, minun on vaikea kuvitella, että se toisi elokuvaan mitään olennaisesti uutta.
Wienen Caligaria seuraava temaattinen jatkotyö puhuu samaa kieltä edeltäjänsä kanssa, mutta ei aivan tavoita Caligarin oudon kulmikasta mutta silti niin luontevaa dynaamista virtausta. Genuine on naurettavan lyhyenä, 43 minuuttiin editoituna versionakin hieman laahaava, jopa jumittava rykelmä kohtauksia, joista useat tuntuvat viipyilevän paikallaan aivan tarpeettoman pitkiä aikoja. Elokuva ei oikein kulje, siitä ei tule etenemisen tuntua, vaan enemmänkin se köhii jonkinlaista eriskummallista stagnaatiota. Tästä huolimatta Genuinen katsoo mielellään, jo pelkästään puhtainta saksalaista ekspressionismia henkivien lavasteiden, näyttelytyön ja yleisen estetiikan tähden, eivätkä tarina tai mitkään muutkaan elokuvan yksittäiset komponentit ole hullumpia. Olisi mielenkiintoista nähdä kuinka alkuperäinen puolentoista tunnin ediitti toimii, mutta jos sen tempo ja rytmi eivät olennaisesti poikkea tästä puoleen lyhennetystä versiosta, minun on vaikea kuvitella, että se toisi elokuvaan mitään olennaisesti uutta.
Keaster's rating:
910
8.1
8
27.1.2023
Uusintakatselu.
AH! Vaikka kreikkalainen teatteri on minun sieluni kieltä, niin on myönnettävä, että amerikaanotkin osuvat joskus maaliin, ja parhaimmillaan vieläpä aivan henkeäsalpaavalla magnituudilla. Kuka pelkää Virginia Woolfia on kaikkia aisteja hivelevä, ei ainoastaan täydellisyyttä kohti kurotteleva vaan siitä myös tukevan otteen saava mestariteos, todellinen näyttelijöiden elokuva, joka on juuri sitä, mihin filmattu teatteri voi parhaimmillaan päästä niin, että lopputuloksessa on mukana parhaat puolet näistä kahdesta toisiaan tukevasta, mutta silti keskeisesti erilaisesta taiteen muodosta. Suurin kiitos tästä kuuluu tietenkin Edward Albeen fantastiselle alkuperäisteokselle, mutta elämänsä terässään olevien Burtonin ja Taylorin toisiaan tukevat, uskomattomat näyttelijäsuoritukset ovat se tekijä, joka todella nostaa tämän elokuvan lähes kaikkien muiden teatterifilmatisointien yläpuolelle ainakin tämän katsojan kirjoissa. Nicholsin tulkinta on niin intensiivinen, hikinen ja iholle käyvä, että sen tunnelmaa voisi oikeasti leikata veitsellä. Mustavalkoinen kuvaus vahvoine kontrasteineen viimeistelee elämyksen.
Uusintakatselu.
AH! Vaikka kreikkalainen teatteri on minun sieluni kieltä, niin on myönnettävä, että amerikaanotkin osuvat joskus maaliin, ja parhaimmillaan vieläpä aivan henkeäsalpaavalla magnituudilla. Kuka pelkää Virginia Woolfia on kaikkia aisteja hivelevä, ei ainoastaan täydellisyyttä kohti kurotteleva vaan siitä myös tukevan otteen saava mestariteos, todellinen näyttelijöiden elokuva, joka on juuri sitä, mihin filmattu teatteri voi parhaimmillaan päästä niin, että lopputuloksessa on mukana parhaat puolet näistä kahdesta toisiaan tukevasta, mutta silti keskeisesti erilaisesta taiteen muodosta. Suurin kiitos tästä kuuluu tietenkin Edward Albeen fantastiselle alkuperäisteokselle, mutta elämänsä terässään olevien Burtonin ja Taylorin toisiaan tukevat, uskomattomat näyttelijäsuoritukset ovat se tekijä, joka todella nostaa tämän elokuvan lähes kaikkien muiden teatterifilmatisointien yläpuolelle ainakin tämän katsojan kirjoissa. Nicholsin tulkinta on niin intensiivinen, hikinen ja iholle käyvä, että sen tunnelmaa voisi oikeasti leikata veitsellä. Mustavalkoinen kuvaus vahvoine kontrasteineen viimeistelee elämyksen.
Keaster's rating:
43
7.3
7.1
Kino-Eye (1924)
22.1.2023
Vertovin kiehtovat visuaaliset kokeilut ja agitprop-tykittely pöhisevät tässä varhaisessa teoksessa jo täydellä höyryllä ja ovat suuri ilo silmälle kutitellen ainakin minun sisäistä esteetikkoani useammastakin oikeasta paikasta. En tiedä eroaako tämä nyt sinänsä laadussaan muista Vertovin ja muiden neukkupioneerien nappiosumista, mutta ehkä olin katsomishetkellä vain erityisen vastaanottavaisessa tilassa kaikesta 20-luvun neuvostoliittomodernismin kärkipäästä hyökyvälle hengästyttävälle ajankohtaisuudelle ja intohimolle, mistä Kinoglaz on mainio, lähes elävältä tuntuva esimerkki.
Vertovin kiehtovat visuaaliset kokeilut ja agitprop-tykittely pöhisevät tässä varhaisessa teoksessa jo täydellä höyryllä ja ovat suuri ilo silmälle kutitellen ainakin minun sisäistä esteetikkoani useammastakin oikeasta paikasta. En tiedä eroaako tämä nyt sinänsä laadussaan muista Vertovin ja muiden neukkupioneerien nappiosumista, mutta ehkä olin katsomishetkellä vain erityisen vastaanottavaisessa tilassa kaikesta 20-luvun neuvostoliittomodernismin kärkipäästä hyökyvälle hengästyttävälle ajankohtaisuudelle ja intohimolle, mistä Kinoglaz on mainio, lähes elävältä tuntuva esimerkki.
Keaster's rating:
177
8.3
8.2
Ballad of a Soldier (1959)
20.1.2023
Aivan saatanan tiukka, järkyttävän liikuttava ja kaunis, maineensa ansainnut sotadraama. Tarina on yksinkertainen: liekköhän edes kahtakymmmentä täyttänyt Aliosha-niminen sälli tuhoaa puolivahingossa muutaman saksalaisen tankin toisessa maailmansodassa ja saa tästä palkinnokseen viikon mittaisen loman, jotta voisi käydä korjaamassa kotitalonsa vuotavan katon ja morjenstaa samalla rakasta äitimuoriaan. Matka rintamalta kotiin ja takaisin on kuitenkin sodasta johtuvien hidasteiden tähden pitkä ja kinkkinen, minkä lisäksi matkantekoa hidastavat jalkansa menettänyt ja tämän seurauksena vaimonsa hylkäämistä harkitseva sotamies, jota päähenkilömme päätyy naiivissa hyväntahtoisuudessaan auttamaan, sekä kaunis, sulhasensa luo matkustava nuori nainen, jonka kanssa Aliosha päätyy jakamaan tavaravaunun. Melodraama ei lyö koskaan yli, vaan kantaa painonsa ja koskettaa syvältä. Elokuva on myös visuaalisesti täydellisessä harmoniassa itsensä kanssa ja virtaa kuin runo.
Aivan saatanan tiukka, järkyttävän liikuttava ja kaunis, maineensa ansainnut sotadraama. Tarina on yksinkertainen: liekköhän edes kahtakymmmentä täyttänyt Aliosha-niminen sälli tuhoaa puolivahingossa muutaman saksalaisen tankin toisessa maailmansodassa ja saa tästä palkinnokseen viikon mittaisen loman, jotta voisi käydä korjaamassa kotitalonsa vuotavan katon ja morjenstaa samalla rakasta äitimuoriaan. Matka rintamalta kotiin ja takaisin on kuitenkin sodasta johtuvien hidasteiden tähden pitkä ja kinkkinen, minkä lisäksi matkantekoa hidastavat jalkansa menettänyt ja tämän seurauksena vaimonsa hylkäämistä harkitseva sotamies, jota päähenkilömme päätyy naiivissa hyväntahtoisuudessaan auttamaan, sekä kaunis, sulhasensa luo matkustava nuori nainen, jonka kanssa Aliosha päätyy jakamaan tavaravaunun. Melodraama ei lyö koskaan yli, vaan kantaa painonsa ja koskettaa syvältä. Elokuva on myös visuaalisesti täydellisessä harmoniassa itsensä kanssa ja virtaa kuin runo.
Keaster's rating:
148
5.8
5
18.1.2023
Attack of the 50 Ft. Woman on malliesimerkki raflaavalla nimellä ja julisteella ratsastavasta eksploitaatioelokuvasta, jonka näiden perusteella olettaisi olevan puhdasta ö-luokan cinemaattista kultaa, mutta joka todellisuudessa on sangen pitkäveteinen, vain reilun tunnin mittaisessa pituudessaankin ajoittain puuduttavaksi käyvä avioliittodraamaa scifiin sotkeva jumittelu. Ufokohtaukset ovat kuppaisuudessaan ihan viehättäviä, mutta loppujen lopuksi vain muutamien minuuttien mittainen jättiläisnaisen varsinainen hyökkäys jättää kyllä jälkeensä hieman epätyydyttävän, jopa huijatun olon. Käytetyt tehosteratkaisut ovat mielenkiintoisia.
Attack of the 50 Ft. Woman on malliesimerkki raflaavalla nimellä ja julisteella ratsastavasta eksploitaatioelokuvasta, jonka näiden perusteella olettaisi olevan puhdasta ö-luokan cinemaattista kultaa, mutta joka todellisuudessa on sangen pitkäveteinen, vain reilun tunnin mittaisessa pituudessaankin ajoittain puuduttavaksi käyvä avioliittodraamaa scifiin sotkeva jumittelu. Ufokohtaukset ovat kuppaisuudessaan ihan viehättäviä, mutta loppujen lopuksi vain muutamien minuuttien mittainen jättiläisnaisen varsinainen hyökkäys jättää kyllä jälkeensä hieman epätyydyttävän, jopa huijatun olon. Käytetyt tehosteratkaisut ovat mielenkiintoisia.
Keaster's rating:
Load more items (8 more in this list)
in the Year of our Hare, 2023. I am a disco dancer and Nostradamus was my cousin. Often we used to go and eat hotdogs together after the evening lectures, but he wasn't that much into BDSM, as I later found out.
Not in IMDB:
L'effort des hommes (Jean-Gabriel Périot, 2022) **½
8.3.2023
Scenic View (Maija Blåfield, 2023) ***
8.3.2023
Seagulls Scream on the Weekend (Maria & Frederik Stuut, 2022) ***
8.3.2023
Floating Birds (Hajra Panezai, 2022) ***½
8.3.2023
Les hommes de la nuit (Judith Auffray, 2022) *½
8.3.2023
Toinen raide (Antti Lempiäinen, 2022) ***
9.3.2023
Das Rotohr (Paul Drey, 2022) ***
12.3.2023
Edouard Goerg à Cély (André Sauvage, 1928) *½
14.3.2023
Not in IMDB:
L'effort des hommes (Jean-Gabriel Périot, 2022) **½
8.3.2023
Scenic View (Maija Blåfield, 2023) ***
8.3.2023
Seagulls Scream on the Weekend (Maria & Frederik Stuut, 2022) ***
8.3.2023
Floating Birds (Hajra Panezai, 2022) ***½
8.3.2023
Les hommes de la nuit (Judith Auffray, 2022) *½
8.3.2023
Toinen raide (Antti Lempiäinen, 2022) ***
9.3.2023
Das Rotohr (Paul Drey, 2022) ***
12.3.2023
Edouard Goerg à Cély (André Sauvage, 1928) *½
14.3.2023
RSS Feed