Leffalista 2016
Sort by:
Showing 1-50 of 79
Decade:
Rating:
List Type:
8.12 Finnkino
new
Jokseenkin tutuilla urilla mennään, hatarien ennakkotietojeni perusteella kuvittelin että jotain uutta avaruusseikkailujatkumoon olisi tuotu.

salappa's rating:

8 Mile (2002)
7.12 Netflix
rewatched
Tämän olen muuten käynyt katsomassa aikanaan leffassa, joten katseluiden välissä jokunen aika ehtinyt kulua. Yllättävän jees edelleenkin.
rewatched
Tämän olen muuten käynyt katsomassa aikanaan leffassa, joten katseluiden välissä jokunen aika ehtinyt kulua. Yllättävän jees edelleenkin.
salappa's rating:

The Passenger (1975)
25.11 TV
new
Leffa jossa ei tapahdu oikein mitään, mutta kummasti jäi silti pöyrimään mielen päälle.
new
Leffa jossa ei tapahdu oikein mitään, mutta kummasti jäi silti pöyrimään mielen päälle.
salappa's rating:

Norwegian Wood (2010)
23.11 Areena
new
Alkuun varsin tökerön oloinen leffa on lopulta juuri niin outo ja omalla tavallaan hauska kuin Murakamin kirjatkin. Leffa tuntuu ehkä vähän turhankin uskolliselta kokoelmalta kirjan kohtauksia, mutta toimi mulle näinkin.

Phoenix (2014)
20.11 Areena
new
Periaattessa hyvä idea käsitellä saksalaisten syyllisyydentuntoja, mutta toteutus vaan jotenkin.. no epäuskottava.
new
Periaattessa hyvä idea käsitellä saksalaisten syyllisyydentuntoja, mutta toteutus vaan jotenkin.. no epäuskottava.
salappa's rating:

The Big Short (2015)
2.10 Netflix
new
Tää oli oikeastaan yllättävän hyvä, ja ennenkaikkea riittävän hauska.
new
Tää oli oikeastaan yllättävän hyvä, ja ennenkaikkea riittävän hauska.
salappa's rating:

28.9 Finnkino
new
Aika vähän tarjoili mitään uutta tiedon tai edes uuden näkökulman muodossa. Citizenfour:n katseluttaisin näistä Snowden-leffoista ennemminkin kuin tämän, koska tarina on semmoista settiä ettei mitään dramatisointeja edes kaipaa.
Tosin ei tässäkään mitään vikaa ollut ja Gordon-Levitt on jopa huvittavan itsestäänselvä valinta Snowdeniksi.

Beyond (2010)
22.9 Netflix
new
Rappioalkoholistien tytär tapaa kuolemaisillaan olevan äitinsä ensimmäistä kertaa vuosiin. Sovintoa ja anteeksiantoa haetaan, ei ehkä niinkään äidille, vaan tyttärelle itselleen.

20,000 Days on Earth (2014)
18.9 Netflix
new
Tämmöiselle aloittelevalle Cave-fanaatikolle tämä mystinen musadokkari toimi erittäin hyvin.
new
Tämmöiselle aloittelevalle Cave-fanaatikolle tämä mystinen musadokkari toimi erittäin hyvin.
salappa's rating:

Spring Breakers (2012)
10.9 Netflix
rewatched
Piti ihan katsella onko tässä mitään spesiaalia jäljellä toiselle katselukerralle. Ja kyllä siellä välissä jotain sopivan häiritsevää gänstäteinisekoilua oli muutama ripaus jäljellä, mutta pitää vastaavasti sanoa että paljon on ihan rehellistä tyhjäkäyntiä, joka ei johda tai johdattele yhtään minnekään.

8.9 Finnkino
new
Melko korostetun yksiulotteinen kuvaus vaatimattoman miehen vaatimattomista odotuksista ennen vaatimatonta maailmanmestaruusottelua.
Mutta kyllähän mä tästä tykkäsin kovin.

4.9 Netflix
rewatched
rewatched
salappa's rating:

Broken (2012)
2.9 Netflix
new
Tämä ei taida (vielä) olla meikän suosikkilistalla: "Dark Movies: No Cure For Depression", mutta voisi olla. Masentavan hieno leffalöytö.
new
Tämä ei taida (vielä) olla meikän suosikkilistalla: "Dark Movies: No Cure For Depression", mutta voisi olla. Masentavan hieno leffalöytö.
salappa's rating:

The Lunchbox (2013)
31.8 Netflix
new
Aika kevyeksi kirjeenvaihteluksi jäi, odottelin hienoisesti enemmän.
new
Aika kevyeksi kirjeenvaihteluksi jäi, odottelin hienoisesti enemmän.
salappa's rating:

30.8 Netflix
new
Netflix-poimintana katseluun taas yksi klassikko ja tästähän mä tykkäsin. Mukavan hämyistä tunnelmaa. Samoilla vauhdeilla piti vielä katsoa Casablanca perään.

Das Boot (1981)
24.8 Netflix
rewatched
Edellisestä katselusta on kyllä tosi kauan, mutta lopussa viimeistään muistui mieleen että onhan tuo katseltu kuitenkin. Koska jaksoin katsoa kaksi ja puolituntisen leffan putkeen (theatrical cut), niin hyvin Das Boot upposi vieläkin.

Enemy at the Gates (2001)
17.8 Netflix
new
Tää oli jotenkin niin hämmentävän tökeröä sotadraamaa että sopivassa mielentilassa tästäkin osasi ottaa ilon irti!
new
Tää oli jotenkin niin hämmentävän tökeröä sotadraamaa että sopivassa mielentilassa tästäkin osasi ottaa ilon irti!
salappa's rating:

Look Who's Back (2015)
13.8 Netflix
new
Tämä oli oikeastaan yllättävänkin jees, vaikka vähän alkuun aattelin onko leffalla mitään uutta sanottavaa.
new
Tämä oli oikeastaan yllättävänkin jees, vaikka vähän alkuun aattelin onko leffalla mitään uutta sanottavaa.
salappa's rating:

3 Simoa (2012)
23.5 Areena
new
Lassella ei ole kenkiä ja Lasse tykkää Dillingeristä. Varsin perinteisen mallinen kotimainen komedia, mutta varsin tuoreilla naamoilla. Eli yllättävän jees, ainakin kun näitä (kotimaisia kohelluksia) tulee harvemmin katseltua.

Cria Cuervos (1976)
8.4 Areena
new
Ana Torrent ruskeine silmineen esittää suorastaan häkellyttävän vangitsevasti vanhempansa menettänyt tyttöä, joka ruokkii muistoja äidistään. Ja jonka lapsen maailmassa kuolema ei ole koskaan kovin kaukana. Hieno tapaus.
"Cría cuervos y te sacarán los ojos" (Kasvata korppeja, niin ne nokkivat silmäsi.)

7.4 Areena
new
Hidastempoista tunnelmointia ja kauniita kuvia Espanjan maaseudulla. Suuremmat analyysit jää väliin, koska seuraava leffa tyhjensi pajatson.

3.4 Areena
new
Kuvaavampi nimi lienee olisi ollut Gellhorn&Hemingway, mutta ehkäpä loogista laittaa se tunnetumpi nimi ensin. Vaikka leffa seurailee enemmän sotakirjeenvaihtaja Gellhornia, ja oli toisaalta huomattavasti kiinnostavampi siltä osin.
Talvisodan syttyessä Suomessa olleen Gellhornin Suomen keikkakin huomioidaan leffassa ja kyllähän tv-leffan muutenkin ajankulukseen katsoi.

Play (2011)
30.3 TV
new
Varsin puhutteleva ja hyväkin leffa osiltaan, mutta kyllä silti jokin Östlundin tyylissä tökkii. Ehkä kyseessä on vain huonot muistot Turistin rautalankahuumorista, tai sitten tässäkin syyllistytään turhaan alleviivailuun.

In the Valley of Elah (2007)
19.3 Areena
new
Varsin perinteistä kaavaa kulkeva rikosdraama Irakin sodan (nuorista) veteraaneista. Mikä ehkä selittää miten leffa on jäänyt jotenkin tuntemattomaksi, vaikka kyseessä onkin varsin hieno ja onnistunut kuvaus. Mainio areenaleffapoimintakin (taas) vaihteeksi.

The One I Love (2014)
13.3 Netflix
new
No tämä oli sitten riittävän omituinen parisuhdedraama. Katselulistalla ollut jo tovin, mutta eihän mulla selvästikään ollut mitään käsitystä leffasta ennakkoon. Sopivan kiemuraista ja parani oikeastaan vain loppua kohti, mikä aina hyvä merkki.

11.3 TV
new
Hitusen omituinen romcom, mutta ei kyllä riittävän omituinen eli hömpän puolelle kallistui mitä pidemmälle eteni.

Zwischen Welten (2014)
10.3 Areena
new
Mukavan simppeli saksalaisleffa miten sotilaiden tuominen näihin kriisipesäkkeisiin ei ole mitenkään simppeliä. Toisaalta mikäpä on.
new
Mukavan simppeli saksalaisleffa miten sotilaiden tuominen näihin kriisipesäkkeisiin ei ole mitenkään simppeliä. Toisaalta mikäpä on.
salappa's rating:

Son of Saul (2015)
9.3 Finnkino
new
Hilpeillä tunnelmilla jatketaan Roomin jälkeen ja kyllähän tämäkin oli odotetun hieno kuvaus. Lopusta tuli heti leffan päättymisen jälkeen hivenen outo fiilis, mutta nyt kun katselusta on tovi kulunut, niin kokonaisuus tuntuu erittäin onnistuneen ahdistavalta. Toinen juttu mikä tästä jäi mieleen oli hivenen rauhattomaltakin tuntunut kuvaustyyli, joka ei juuri hengähdystaukoja katsojalle tarjonnut.

Load more items (29 more in this list)
Surkean viime vuoden leffasaldon jälkeen mennään teemalla "vähemmän sarjoja, enemmän leffoja". Saa nähdä miten käy.
Puolivälipäivitys: nyt kävi näin.
Puolivälipäivitys: nyt kävi näin.
Added to
People who voted for this also voted for
Watched films in 2015 (jawing in Finnish)
Watched in 2015
Movies watched in 2016
Films watched - Katselut 2016
Films watched in 2016
Seen in 16
Rainaloki (loppuvuosi 2017)
Helsinki city nightclubs and bars i've visited
Films watched - Katselut 2015
Watched in 2016
Seen in 2015
New Year's resolution (2014)
Movies watched in 2016
Watched in 2014
Watched films in 2017
More lists from salappa
Leffalista 2021
Leffalista 2018
Leffalista 2020
Movie Diary 2013
Leffalista 2019
Movie Diary 2014
Favorite Lists