Watched films in 2021

28.2.
Blu-ray

Uusintakatselu.

En jaksa edes arvailla monesko kerta tai kuinka kauan on edelliskerrasta, mutta eipä tuon teho hälvene. Eastwood on normaalin ihmisen näkökulmasta moraaliton poliisi, joka ei vilpittömästi näe omaa moraalittomuuttaan mukamas suuremman tarkoituksen takaa. Esimiehet ja kaupungin johto ovat kyvyttömiä, koska uskovat lain noudattamiseen ja nuhtelevatkin vielä. Kyvyttömyys näkyy kyllä hiljaisena hyväksyntänä kiistattoman tehokkuuden edessä, koska kenkää ei ole mitenkään mahdollista saada. Ei vaikka virkamerkkiä tarjotaan omatoimisesti. Kuten viime vuosina on tullut surullisen selväksi, ei Dirty Harryn maailma ole mikään fasistinen fantasia, vaan pelottavan todellinen. Tallentaa erinomaisesti kaupunkilaisten trauman hyvin muistissa olevasta Zodiac-sarjamurhaajasta sekä vaanivan hullun pelon ja tekojen järjettömyyden.

23.2.
Blu-ray

Uusintakatselu.

Laura Dernin vähemmän tasapainoinen äiti on oikea noita ja haluaa unelmavävy Nicolas Cagen tosissaan hengiltä. Hillittömän väkivaltainen absurdi komedia, lattea rakkaustarina, ihmeellinen Ihmemaa Oz/film noir -tribuutti/hybridi ja perinteinen road movie ei sekään ole tasapainoisin mahdollinen kokonaisuus. Nuoren naisen seksuaalisuudesta tekee mielenkiintoisia havaintoja yhden yksilön otannalla. Willem Dafoen Bobby Peru (kuten se maa) kuuluu kyllä merkittäville sijoille ikimuistoisimpien pahisten joukkoon. Muuten ei ihan kohdannut todella lämpimien muistojeni kanssa. Cage osaa laulaa.

18.2.
DVD

Uusintakatselu.

Liki 15 vuotta tästäkin vierähtänyt ja 4 1/2 tähden pisteytys osoittaa ainakin sen, että nuorena jaksoi puhutella. Bronson on liberaali arkkitehti, aseistakieltäytyjä Korean sodassakin vielä, josta tulee tunteeton ja voittamaton vigilante, kun vaimo kuolee ja tytär raiskataan Jeff Golblum and Gangin toimittamassa epäonnistuneessa ryöstössä. Sen pituinen se. Bronson ei kovin vakuuttavasti kykene tunteitaan ilmaisemaan. Elokuva yrittää kovasti olla vakavasti otettava käsitellessään suurkaupungin vaaroja, poliisin alimiehitystä ja äärikonservatiivista itsepuolustusajatusta, mutta oikeasti se kaipaa vain lisää törkyä ja näyttäviä kuolintapoja ollakseen edes viihdyttävämpi. Eihän tällainen saa olla tylsä. Muistini mukaan ainakin kolmososa onnistui tässä huomattavasti paremmin. On tämä kyllä kieltämättä aika vaivattomasti luettavissa myös nimenomaan vigilantismin puolustuksena, nyt sen näen. Bronson saa kuitenkin tyydytyksensä tappamalla "tavan" ryöstäjiä (kanssaihmiset ovat tästä hämmentävän mielissään), eikä koskaan edes löydä Jeff Goldblum and Gangiä. Kritiikkiä haitallisia asenteita kohtaan toki löytyy, mutta aika pahasti ontuu ja jäi ainakin tällä kertaa em. huomion alle. Väkivallan vihollista voisi ehkä jopa luonnehtia elokuvaksi, josta aika on ajanut vähän ohi. Termi, jota yleensä inhoan.

15.2.
DVD

John Malkovich on iso paha nimeltä Cyrus the Virus. Haluasin nähdä dokumenttia, miten tähän päädyttiin. Pöyristyttävän huono huumori, etenkin se oletettavasti tahaton, muuntuu edukseen. Nicolas Cage mongertaa etelää. Lopputekstit muuttavat elokuvan buddy-komediaksi. Sitä ennen Steve Buscemin vekkulisarjamurhaaja pelastaa meidät korniuden yliannostukselta. Vihaan syvästi ala-asteen diskon balladeja. On tällä ysärin hömppätoiminnalla selvästi oma viehätyksensä myös myöhäisheränneelle.

Jälkikäteen (pari päivää myöhemmin) juolahti ajatus, että mitä jos hölmöys, imelyys ja kornius onkin itsetarkoituksellista hassuttelua, itsensäkin parodiointia, niin kuin kieltämättä onkin viitteitä, niin sittenhän ollaan jo nerouden tiellä. Vähän kuin vaikka Texas Chainsaw Massacre 2, joka on kiistatta nerokas. Rotudiversiteetti tarkoittaa Con Airille luovempia rasistisia herjoja ja törkeitä stereotypioita. Tämä saa olla jollekin myös ongelmallista. On tää kyllä kaikkinensa niin röyhkeä elokuva, että näin jälkiviisana on pakko korottaa alkuperäistä pisteytystä.

13.2.
Tallenne

Viipyilevä kamera nielee näyttelijöitä ja jokainen pitkä otto, tai oikestaan kohtaus ylipäänsä, on omalla tavallaan raastava siivu miehisestä kriisistä, pitkät otot eivät vain anna senkään vertaa armoa. Mitä kiusallisempi kohtaus, sitä tuskallisemman pitkäksi se on venytetty. Improvisoinnin todellinen määrä on epäselvää, mutta uskomaton pääkolmikko em. tehokeinojen ohella saavat toistuvasti unohtamaan katsovansa fiktioelokuvaa. Niin kivuliaan aito ja epätyydyttävä, että vähän paradoksaalisestikin pidän sitä ehdottomana mestariteoksena, mutta en välttämättä halua kokea sitä uudestaan, ainakaan niin pitkään kuin muistan siitä mitään.

9.2.
Netflix

Mr. Woo goes to Hollywood ja kaikki on hölmyilyistä huolimatta varsin kivasti. Varmaan puoli tuntia kestävä loppukahnaus on huikeaa tykitystä. Lance Henriksenillä on varmasti ollut kurkku kipeä kuvauksissa.

8.2.
DVD

B-sci-fiä, teinidraamaa ja macho-öyhötystä varsin tasapainoisessa ja hyvin tunnistettavasti ohjaajansa näköisessä satiirissa. Ihastuttavan kyyninen ihmis- ja maailmankuvassaan, mutta häiritsevän hauskaa seurattavaa. Aika paljon on kyllä samaa henkeä, kuin Tri. Outolemmessä.

Tuntuu kyllä käsittämättömältä, miten silmille hyökkäävä fasistinen kuvasto ja imperialismin äänekäs kritiikki ei aikoinaan ainakaan amerikkalaisille kriitikoille auennut. Luulisi vuoden 1997 olleen jo valmis tällaiselle. Lähes yhtä kummaa on, miten ihmeessä tämä ei ole vielä Arrow:n katalogissa?

7.2.
Blu-ray

Visuaalisesti häikäisevä ja aavemaisessa tunnelmassaan luomoava.

1.2.
Blu-ray

Luottaako itseensä, oletuksiinsa, silmiinsä, läheisiinsä? Entä ihmisten rehellisyyteen vai kierouteen? Ainakin siihen, että Kiyoshi Kurosawa tarjoaa tolkuttoman kylmää kyytiä tuntuu voivan luottaa. Onnistuu olemaan ihon alle menevän selittämättömyytensä ohessa myös jälleen täysin omanlaisensa sarjamurhaajatarina. Paljon samoja teemoja sekä tarinan elementtejä, kuin Curessa - ei toisintoa, mutta jostain syystä hitusen häiritsi ainakin näin ensikosketuksella.

1.2.
DVD

The Rockin suurin, ehkä ainoakin, varsinainen ongelma mulle on liika kesto. Isoa toimintaelokuvaa, kun tehdään, on rakennekin herkästi vähän sillisalaattimaista, mutta ei tuo kyllä häiritse. Parhaimpina hetkinään helposti parhaita näkemiäni toimintaelokuvia, mutta jatkuvaan jytinään ja ryminään valitettavasti uupuu ja kiinnostus laskee. Samaten, kun koko ajan paahdetaan täysillä, on hiljaiset jännitteettömät kohdat vain tylsiä. Taiten tehtyä överitoimintaa, mutta koska laji ei ole koskaan ollut minulle läheinen, ei se mitenkään vertaannu vaikka Die Hardin hienouteen. Ysärikornista- tai coolista en oikein myöskään saanut hassua lisäarvoa. Kunnon hyvistä erikoistehosteista kyllä. Michael Baylle terveisiä - maks. 100 minuutin 25-vuotisjuhlaversio. Esim. kaiken Nicolas Cagen hahmon kehitykseen liittyvän voit surutta leikata pois.

25.1.
DVD

Hahmojen esittely suoritetaan suoran toiminnan ohessa, eikä vauhti pahemmin siitä hiivukkaan. Vasta tarpeeton kliimaksi kiskoilla vähän lässähtää jännityksen kannalta anteeksiantamattomiin epäloogisuuksiin ja sivullisten poiston vuoksi. Ihanan imelä Hollywood-lopetus on varmaan pakollinen, mutta sietämätön. Keanu Reeves on niin palikka, ettei edes Sandra Bullock ärsytä. Tässä on kuitenkin puoleksitoista tunniksi aivan erinomaista toimintajännäriä, johon näkisin mielelläni Hollywoodin edes joskus vielä pyrkivän. Toisaalta sitten tiedä, onko viimeinen parikymmentä minuuttia niin tarpeetta venytettyä, jos kerran Dennis Hopper lyhenee coolisti.

21.1.
DVD

Uusintakatselu.

2010 näemmä viimeksi, seuraavaksi tuskin hetkeen. Kyllähän tämän katsominen muuttuu vaikeammaksi Vanhempana ja Viisaampana tm, mutta myös keinot avata katsojan näkemyksiä tuntuvat vähän pakotetuilta. Provokaatio ei itsessään enää lämmitä samalla tavalla. Todellista shokkia ihmisen mädäntyneisyydestä ei enää tarjoa. Osin koska on näinkin tuttu, osin koska ihmisen pahuutta kuvastavat hahmot ovat niin räikeitä karikatyyrejä. Toisaalta sensaatiomedian kritisointi ei kai koskaan vanhene ja kovat keinot ovat tietty toivottavia. Professorin viimehetken pohdiskelu on aiheellisudeestaan huolimatta aika nolo tyylirikko. Mutta. Ainutlaatuisen vahva, haastava, häiritsevä, unohtumaton ja kaikesta huolimatta puhutteleva. Todella vaikea keksiä sopivaa pisteytystä nyt kun on selvää, ettei se aivan täysiäkään enää saa.

20.1.
Netflix

Nörttipoika kunnostaa vanhan louskun, voimaantuu tästä ja tulee huolestuttavan itsevarmaksi. Lousku onkin tappajalousku. Nörttipoika ja lousku tulevat riippuvaisiksi toisistaan. Tarjoaa ihan hyvän vertauskuvan vaikka mille rippuvuudelle, mutta on juoneltaan niin hupsu, ettei oikein muuten lähde. Ei ole tarpeeksi roskainen tälle höpsöyden määrälle. Carpenterin musiikit ovat elokuvan paras osa, vaikka vielä aika kaukana Carpenterin kärkipäästä. Taitaa olla itsetarkoituksellinen, 50-luvulle nyökkäävä, b-elokuva, mutta harmillisen tylsäksi jäi. Netflixin printti oli ainakin tekstuurin osalta todella positiivinen yllätys, mutta kuvasuhde oli näköjään väärä.

18.1.
Blu-ray

Uusintakatselu.

Pitkä 'Cannes cut'. Se minulle tutuin ja mahdollisesti jatkossakin se "go to" -versio. Internetin fanipojat sanovat tässä olevan vähemmän Goblinia, kuin teatteriversiossa, mutta en kyllä allekirjoita.

Taisi olla tuossa Document of the Deadissä maininta, että Dawn koostuu Romerolle joinkuin ominaisesti huomattavan lyhyistä otoista ja toden totta, harvassa on yli kahden tai kolmen sekunnin otot. Kovin usein en tällaisesta niin perusta (tai luultavammin kun kiinnitään huomion tuohon, on se niin usein huonosti toteutettua ns. Hollywood-mössöä), mutta onhan tuo aivan täydellinen tapa ylläpitää alun täydellistä kaaosta. Vaikka tapahtumat rauhoittuvat, nopeat leikkaukset ja perspektiivin vaihdokset antavat ymmärtää, että missään vaiheessa ei tilanne ole täysin kenenkään hallussa. Miten en tätä viime katselulla (vajaat kaksi kuukautta sitten) huomannut, kertoo muodon tarkoituksenmukaisuudesta. Boilerihuonekohtaus, jossa Flyboy tötöilee revolverin ja zombin kanssa on yksi hieno esimerkki huikeasta keksileiäisyydestä. Perspektiivi vaihtuu lennosta välillä Flyboin, välillä zombin ja välillä kimpolevan luodin silmin. Kaaosta ja epätoivoa.

Sai nyt entistäkin enemmän ajattelemaan Romeron tavattoman julmaa ihmiskuvausta. Vaikka Romeron näkemys on poikkeuksellisenkin luottavainen ihmisen empatiakykyyn, lähimmäisenrakkauteen ja yhteisöllisyyteen, ei tämä ainoastaan käänny ihmisen heikkoudeksi, vaan on suuri harppaus kohti ihmiskunnan tuhoa ja syrjäytystä. Siksi Dr. Millard Rauschin ikoniset tv-paasaukset musertavat. Dummies! Tuostakin huomiona lisää realismin tuntua, joka ei kyllä Future Filmin DVD + 14" Salora -kombolla välittynyt - tohtorismieshän pilkkii suorassa lähetyksessä paasattuaan kolme viikkoa, kuinka tärkeää on ampua läheisiään päähän. Univajetta käsitellään toki ohi mennen muutenkin, mutta tuo on jotenkin äärimmäisen totta.

17.1.
Tallenne

Mun silmissä hyvin tyypillinen vakavampi Hollywood-western. Näyttävä ja viihdyttävä, mutta päähenkilön ristiriitaisuuden ja motiivien pohdinta jäävät vähän valjuiksi, kun kiirehditään selittelemään, mitä kukin on tehnyt aiemmin sekä mitä on tulossa. Etunimi sukunimi esittäytyy etunimi sukunimelle, jotka ovat toisilleen sukua, ettei katsoja joudu hämilleen. Kun Cooperin hahmolla vihdoin menee kuppi nurin, on jälki riemastuttavan tylyä. Ainoa naishahmo rakastuu tulisesti itseään kaksi-kolme kertaa vanhempaan Cooperiin, koska tämä puolusti tätä, vaikka ei omien sanojensa mukaan tiennyt aiemmin mitään rakkaudesta. Cooperilta ei saa vastakaikua, mikä lievittää tuon väsynyttä väkinäisyyttä melkoisesti. Iloittelua ja hassuttelua ei onneksi ole lainkaan.

11.1.
Blu-ray

Vekkuli-Ringo palaa vähemmän vekkulina (ei-huutavana) meksikolaisena kypsempään ja muutenkin laadukkaampaan jatko-osaan. Jatko-osassa Ringon sankaruus on katsojallekin helpommin sisäistettävissä, eikä Ringo ole enää ensisijaisesti random pojanjullikka. Hyvännäköinen, kiva pikku spagetti aamupäivään.

10.1.

Oletan katsoneeni 66 minuutin version aikoinaan, sillä se on ollut Future Filmin DVD-seteissä mukana. Nyt katsottu 102 minuutin "definitiivinen" versio jätti tunteen, ettei tälle myöhemmälle päivitykselle ole oikein mitään syytä. 2000-luvun materiaali on lähinnä Romeron zombie-elokuvien sattumanvaraisen cast and crew:n kotibilettä, eikä se sen enempää kiinnosta, kuin miltä kuulostaakaan. Kuvausten sivusta seuraaminen ja Romeron sekä Savinin rennot haastattelut ovat sitten hyvinkin mielenkiintoista katseltavaa. Vanha opiskelijatyö tosin kaipailisi paikoin tekstityksiä.

8.1.
Blu-ray

Tunti Sadakon sympatiseeramista, yksi ansiokas kauhukohtaus ja puoli tuntia kirkumista päättyen lopputulokseen, joka jo videosta tiedetään. Selittelyllä selittämätön uhka pois ja tämän kautta myös mielenkiinto. Ei aukea motiivit tälle. Tylsäkin on ja kirsikkana nordic blu-rayn kuva on aivan saatanan ruma. Näyttää, kuin elokuva olisi kuvattu suoraan VHS:lle. Voi silti hyvin ollakin. Olisi varmaan pitänyt pysyä alkuperäisessä ajatuksessa ja ostaa jostain Arrow:n alesta ykkösosa ja unohtaa jatko-osat. Ei nää sinällään ajan haaskausta olleet, mutta tuntuivat kyllä vähän verottavan jälkikäteen ykkösosan tehoja. Kerta varmaan riitti.

5.1.
Blu-ray

Jostain syystä pidin alkupuoliskon jämädekkaritouhusta, joka on enimmäkseen toisintoa ykkösosasta ja vähän hölmökin. Tahti on melko verkkainen, joten siinä varmaan yksi syy. Ykkösosan sivuhahmo ei näköjään tiedä mitään tapahtumista, vaikka oli melkolailla läsnä. Vähintään joka toisella hahmolla on nyt yliluonnollisia voimia. Loppupuolikkaalla löytyykin jo uusia juttuja ja sitten onkin sen verran sekavaa, että vähän harmittaa alun puolesta.

3.1.
Blu-ray

Ihmisen pahuus puhuttelee maallisella ja yliluonnollisella tasolla. En ihan kaikista teknisistä ja kerronnallisista keinoista innostunut (varmaan halusin oikeasti K. Kurosawaa), mutta erityisesti loppujakso on yllättävänkin karmivaa ja yksinkertaisesti tehokkuudessaan oikeastaan virheettömän oloista. Sadakon tarina ja motiivit kyllä avataan, mutta missään vaiheessa ei tunnu turhan selitellyltä tai helpolta. Loppu jää miellyttävän auki, vaikka päähahmo yhdessä katsojan kanssa tietääkin jo, kuika selvitä kirouksesta. Pohjimmiltaan ilmeisen tiukasti kiinni japanilaisissa perinnekauhutarinoissa ja hienosti nykyaikaistettuna. Tosin nykyaika ei taida enää olla ihan osuva ilmaisu, koska VHS.

2.1.
Elisa viihde

Ei näin kliseistä, kornia ja katsojaa aliarvioivaa paskaa näe edes Salatuissa elämissä tai muissa kotimaisissa saippuoissa, joita joutuu sivusta kärsimään. Käsittämätön määrä kyvyttömyyttä yhdessä elokuvassa. Loukkaavan surkea ja olisi varmasti tehnyt vihaiseksi, ellei olisi tarjonnut niin monia nauruja. Alun kohtauksessa, jossa päähahmon miesystävä hakkaa tämän vyöllä sai mut nauramaan enemmän, kuin varmaan mikään esim. viime vuonna. Ja tämä ei kerro mitään minusta. En kyllä jatkossa enää keskity näihin vaimon valintoihin. Voisin opetella taas vaikka lukemaan. Tai pesemään vessaa hitaasti. Ja nyt joudun katsomaan tota kuvaa hamaan tappiin saakka. Joskus kansikuva oli aina se tuorein lisäys.