Watched films in 2016

27.12.
Digiboksi

Steve McQueen on tietty uskomattoman tyylikäs ja takaa-ajokohtaus maineensa veroinen. Muutenkin peruslaadukas pollarijännäri.

26.12.
DVD

Uusintakatselu.

Mitä rakentavaa tästä nyt sanoisi? Varmaan kovinta ja munakkainta toimintaa jenkeistä ikinä. Niin äärimmäisen hiottu ja tiivis, jollain tavalla jopa realistinen, että on kuin seuraisi tapahtumia livenä.

25.12.
Netflix

Alkaa lupaavasti, Eisenberg kiteyttää todella yllättävän hyvin puheripulisen mulkun persoonan. Kerrontamuoto vain on väsynyt.

17.12.
Netflix

Uusintakatselu.

Tää on vissiin jo aikamoinen meemielokuva, mutta on se kyllä tolkuttoman tyylikäs.

11.12.
Netflix

Uusintakatselu.

Realistinen huumekuvaus, joka näyttää myös sen himon sekä syyn sille, eikä osoittele sormella.

10.12.
HBO Nordic

Olis kivampi ellei pimppivitsit olisi niin hallitsevia.

6.11.
Netflix

Ainoa funktio tällä on tietty olla jänskä ja onnistuu siinä erittäin hyvin. Muuten hyvin väsynyttä toistoa, vaikka tää vissiin joku esiosa olikin. Saatana on herra ja se oli vallan mukava ylläri.

1.11.
DVD

Visuaalisesti upea, monisyinen ja tiivistunnelmainen.

31.10.
Netflix

Uusintakatselu, ei muutoksia.

Ei tule montaa muuta kolmetuntista, käytännössä juonetonta elokuvaa mieleen, joka imisi näin syvälle sisäänsä. Huikea, päättymätön juhlista toiseen juoksu, dekadenssi etten sanoisi, uuvuttaa kuin olisi itse mukana. Visuaalisesti äärimmäisen näyttävä, joka korostuu komealla teräväpiirtoprintillä sekä ajattoman tyylikäs. Aina erinomainen Marcello Mastroianni määrittää "cooliuden". Kliseisesti voisi sanoa hipovan täydellisyyttä.

30.10.
Digiboksi

Olihan tuo tyttöystävän kuolema ja sen herättämät tuntemukset tarinan kuljettajana vähän laimeaa, mutta muutoin (ja tästäkin huolimatta) oikein viihdyttävä.

Annoin viimeksi näköjään vain puoltoista tähteä.

29.10.
Yle Areena

Ylitettyään chileläisen eliniän odotuksen noin kaksinkertaisesti, alkoi Jodorowsky vähän hassuttelemaan. Surrealismi on niin vahvasti kiinni kerronnassa, vailla irrallisuuksia, että kyllä tuo tällaista vanhaa Jodo-fania lämmitti. Sen sijaan Jodon itsensä ajoittainen pomppiminen ruudulla tuntui vähän kornilta ja harmitti. Ilman tätä olisi kieltämättä aika vaikea uskoa maestron ikää, niin lähellä ollaan paikoin nuoruutensa happohuuruista mystiikkaa ja magiaa. Tässä kuitenkin ollaan suht arkipäiväisissä oloissa, ainakin aiempiin töihin suhteutettuna. Näyttelijäkaartin sisäsiitoisuus on poikkeuksellisen paikallaan. Brontis Jodorowsky esittää tyrannimaista isoisäänsä katsojaa ravistelevalla antaumuksella. Upea Pamela Flores, joka tietääkseni ei sentään kuulu Jodorowskeihin, saa polvet vetelämmiksi, kuin 'bout kukaan muu näyttelijä iäisyyksiin.

Pienistä, sanotaanko nätisti, epätäydellisyyksistä huolimatta erittäin vahva paluu. Mitä enemmän elokuvaa summaa jälkikäteen, sen hienommalta se tuntuu ja ratkaisut perustellummilta. Vähän leikkisämpi kaveri voisi kutsua tätä Jodon omaksi Amarcordiksi.

27.10.
Netflix

Hölmö ja tarpeeton, mutta huisin viihdyttävä. Toiminta on näyttävää ja suht tyylikästäkin.

27.10.
Netflix

Tää olikin mukava yllätys. Dramaturgisesti odotetusti tietysti vähän kökkö, mutta lyhyen pohjustuksen ja vielä lyhyemmän lopetuksen väliin jäävä pitkä, käytännössä katkeamaton, toimintakohtaus on uskomattoman isopallista ja tiivistä vyörytystä. Huikea väkivaltafantasia.

23.10.
Digiboksi

Uusintakatselu

Pidin kyllä ekalla katselullakin, nyt oli tietty parempi pysyä kiinni tuon Bond-putken jälkeen. Vakavastiotettavin sarjalainen sitten Kultasormen ja laadullisesti myös saman tasoinen.

Puolikas tähtönen lisää edelliskerrasta.

16.10.
DVD

Uusintakatselu

Liki ns. täydellisyyteen asti hiottu kokonaisuus, jossa kaikki tukee kaikkea. Aivan kuin aihe itsessään ei olisi jo häiritsevä, on se kerrottu peribrittiläisen kylmästi likaisten värisävyjen miljöössä, käytteän pieniä ahdistavia tehokeinoja. Tähän lisäksi Karlheinz Böhmin huikea, aidosti sekä riipaiseva että karmiva, ristiriitojen kyllästämä roolisuoritus. Lopussa jää edelleen suu auki tuijottamaan hämmentyneenä pimeyteen.

25.9.
Netflix

Uusintakatselu

Rakenne on nähty ja käy tylsäksi. Sisältää vallan mainiota provokaatiota, joka onnistuu olemaan jotenkin sekä hauskaa että väsynttä.

Kolmesta ja puolesta kahteen ja puoleen.

18.9.
Digiboksi

Pirullisen (hehe) intensiivinen ja tyylikäs. Lopputwistailu yllättää tosissaan, vaikka vähän hätäiseen lopulta askeltaakin.

11.9.
Netflix

Eipä ollut mitään lisättävää tai ylipäänsä annettavaa. Myötähäpeää aiheuttavaa rappiä ja ghettouhoa. Eipä muuta. Sääli sinänsä.

20.8.
Digiboksi

Oon aina pitänyt Brosnania heikoimpana Bondina, ja tämä taisi olla syy siihen. Edeltäjissä tuo oli vielä ihan siedettävä. Tää on ainoa Bond-elokuva, jonka hölmöyksiä ei pysty katsomaan sormien läpi. Tässä ei vaan toimi mikään, mitenkään. Täysin tyylitön, mauton ja älytön. Ihan kaikessa. Madonnasta tuskin tarvitsee mainita. Tai Halle Berryn näyttelystä.

14.8.
Digiboksi

13.8.
Digiboksi

Toimintakohtauksissa on hyvää meininkiä, Jonathan Prycen ylinäyttely hupaisaa ja huumori muutoin perseestä. BMW-mainostaminen on vähän häiritsevää.

11.8.
Digiboksi

9.8.
Digiboksi

6.8.
Digiboksi

Alkoi kyllä lupaavasti, mutta meni äkkiä perusräjäyttelyyn. Tässä tuntui olevan itse Bondilla ihmeen vähän ruutuaikaa. Tai sit Dalton on vaan seinäruusu.

5.8.
Digiboksi

Alkaa käymään jo vähän puuduttavaksi tuo mielikuvitukseton saman kaavan käyttö, jossa vain räjähdysten määrä kasvaa. Moore oli kyllä kokonaisuudessaan hyvin pätevä Bond, kunhan pääsi vauhtiin.

3.8.
Digiboksi

Tästä ei ainakaan voi sanoa, että olisi toiminut paremmalla Bondilla.

2.8.
Digiboksi

31.7.
Netflix

Uusintakatselu, puolikas pois.

Onhan tässä aika räikeitä tyylirikkoja ja sormella osoittelua, mutta kuitenkin tunteita sekä ajatuksia herättää kovasti. Pienen ydinjoukon muutos puoliulkoisesta suunnasta kuvastaa hienosti koko skinhead-kulttuurin muutosta synonyymiksi rasismille.

31.7.
Digiboksi

29.7.
Digiboksi

Bond can into space.

28.7.
Digiboksi

Tää on niin petusvarmaa Bondia, ettei tästä osaa oikein sanoa mitään erityisen hyvää tai huonoa. Moore parantaa otettaan koko ajan.

25.7.
TV

Christopher Lee kova, Moore alkaa päästä jyvälle ja se sama perkeleen pellepoliisi, kuin edellisessä Moore-Bondissa, on pilata koko elokuvan. Onneksi ei ollut enempää ruutuaikaa.

24.7.
Digiboksi

Tässähän oli mahdollisuudet vaikka mihin, loppukirikin on aika huikea. Noin muuten todella laiska ja Lazemby on mitäänsanomaton. Näillä on selvä yhteys.

21.7.
TV

Tunnari on tietty kova, muuten suurilta osin aikamoista pelleilyä. Vihdyttävä joo ja on tällä hetkensäkin.

18.7.
TV

Hassuttelu muuttuu pikkuhiljaa hölmöilyksi. Torkahdin vähän, ei haitannut.

14.7.
TV

Tasaisen ylämäen jälkeen oli alamäki jo odotettavissakin. Tää menee jo aikalailla kokonaan sinne hassuttelun puolelle. Huomattavasti positiivisen puolella silti ollaan. Sankarimme kylmä tunteettomuus kuolemaa tahi menetystä kohtaan ilahdutti edelleen.

13.7.
TV

Tässä onkin sitten kaikki tasapainossa, noin niinkun Bond-tasolla. Härveleitä tulee koko ajan lisää, vielä mennään jossain uskottavuuden ja hassuttelun rajamailla. Ihan hyvässä mielessä. Pääpahis on kivasti mukana alusta alkaen aika normaalina ihmisenä, eikä silittele kissoja pimeässä. Tarina on sopivasti irti todellisuudesta, mutta sinänsä melko realistinen.

12.7.
TV

Uusintakatselu tietty tämäkin, en kyllä enää tätä tulevien Bond-katselujen kohdalle kirjoita.

Vallan mainio Bond-seikkailu, hieman edeltäjäänsä laadukkaampi.

11.7.
TV

Uusintakatselu.

Oikein viihdyttävä ja tyylikkäänpuoleinen bondi ilman kummempia kotkotuksia.

9.7.
Digiboksi

Hämmentävän suoraviivaista, peräti helppoa Buñuelia. Porvarit ovat taas kovin outoa sakkia.

9.7.
HBO Nordic

Nähty useammankin kerran, kymmenisen vuotta edelliskerrasta.

Oon tästä aina pitänyt kuin hullu puurosta, mutta nyt aukesi aivan eri tavalla film noir -perinteille kumartaminen, joka tekee tästä entistäkin maukkaamman.

24.6.
Yle Areena

Uusintakatselu. Olen tämän nähnyt hädin tuskin yläasteikäisenä, muistikuvat eivät kummoisia olleet.

Tyylikäs, tunnelmallinen ja ainakin mun silmään edelleen omaperäinen.

23.6.
Netflix

Tää olikin mukava yllätys. Vähän ylipitkä sketsi, kun Hitler tupsahtaa keskelle Berliiniä armon vuonna 2014. Aidosti hauskoja tilanteita ja ei-niin-taidokasta elokuvantekoa. Vähän kuin saksalainen Borat.

20.6.
Yle Areena

En oikein tahtonut saada tästä kiinni. Alusta alkaen tuntui, kuin olisin nähnyt tämän ennenkin ja tuntui tuo muutenkin vähän höntiltä. Valolla ja varjoilla leikittelee hienosti ja lopetus oli kyllä vallan mukava.

6.6.
Netflix

Nähty toki useita kertoja, viime näkemästä tovi. Ei ainakaan tällä vuosikymmenellä.

Kyllä tämä edelleen toimii täysillä, varmaan parasta satiiria Godardin Viikonlopun ohella. Irvokkaan humoristinen ylinäyttely ja liki kuvottavan realistinen sekä loputtomalta tuntuva väkivalta ovat yhdistelmänä niin äärimmäisen provosoivaa, että huomasin jo pyöriväni kiusaantuneena sohvalla. Oon vissiin tullut vanhaksi. Kaikkihan on tästä muuten jo sanottu, myös omasta toimestani joskus.

24.4.
Netflix

Nyt vähän harmittaa, etten käynyt katsomassa isolta kankaalta. Päällekäyvä, äärimaskuliininen hypertoiminta olisi varmasti ollut vieläkin huikeampi kokemus teatterissa.

Koko elokuva on käytännössä yhtäjaksoista, hengästyttävää, upeasti suunniteltua toimintakohtausta. Maailman tilaa ei pohtia ehdi. Tänä päivänä hyvä niin, sillä riski muuttua viherpropagandaksi on turhan suuri.

11.4.
Yle Areena

Jälleen äärimmäisen hieno lapsuuskuvaus mykistävän Ana Torrentin kautta. Selvää sukulaissieluisuutta Mehiläispesän hengen kanssa, mutta siinä, missä tuo oli samaa magiikka, kuin Tarkovski ja Malick, kulkee Korppi sylissä bergmanilaisen kylmiä ja synkkiä lohduttomuuden polkuja.

4.4.
Yle Areena

No nyt! Tämä on sitä eniten rakastamaani elokuvallista ilmaisua. Selittämättömän maagista, niin kaunista ja mukaansa vievää kuvastoa, että hetkeksi unohtaa katsovansa elokuvaa. Näennäisesti juuri mitään ei tapahdu, mutta samalla jokaisessa kuvassa on kaikki, mikä on elämässä tärkeää tai merkityksellistä. Sama pätee näyttelijöihin, jotka eivät turhia puhele, mutta kasvoilta näkyy kaikki, ihan kaikki.

Verisen sisällissodan päättyminen, tämän kokeminen lapsen silmin sekä riemukas Francon aikakausi ovat luonnollisesti tarinan ytimessä, mutta en koe tämän tiedon juuri vaikuttavan elokuvan universaaliin teeman elämän yksinkertaisesta kauneudesta lapsuuden viattomuuden läpi. Yksinäinenkin lapsi näkee elämänsä aina valoisana mielikuvituksensa avulla. Ei näin kauniita elokuvia ole kovinkaan monta.

25.2.
Blu-ray

21.2.
Netflix

Kylmän realistinen, joskin vähän etäinen.