Watched in 2015

31.12.

Vuosi 2015 oli mukava lopettaa upean elokuvan parissa hyvässä viinipöhnässä. Pör pör.

31.12.

Nyt taitaapi olla Eric Rohmerin kokopitkät elokuvat sitten nähtynä. Väittäisin, että kahvilaranska ei toimi kenenkään käsittelyssä paremmin, koska Rohmerilla tuntuu olevan omituinen taito tehdä tilanteista aitoja ja uskottavia. Pienet asiat, kuten epäistuvan hiuspannan asettelu kesken dialogin tekevät kohtauksista eläviä ja juuri siksi niin kiinnostavia.

The Tree, the Mayor and the Mediatheque on poliittisinta näkemääni Rohmeria. Pidin siitä, miten ohjaaja tekee vastakkainasettelua idyllisen maaseutuelämän ja kulttuurin välille sen sijaan, että maaseudun uhka olisi riistokapitalistinen kaupunkihelvetti. Näin mies luo dilemman juuri Ron Fricken pieruista pitävien kaupunkilaisidealistien mieliin, kun se ihana maaseutu ei enää olekaan altavastaaja jollekin kasvottomalle, vaan juuri nimenomaan taiteelle ja henkiselle kehitykselle.

Kyllä se Ron Frickekin ihan hyviä leffoja tekee...

29.12.

Päätin näin vihdoinkin alkaneiden pakkasten kunniaksi katsoa jotain todella kylmää. Rakkauden suurin vahvuus on se, että se ei herätä oikeastaan mitään tunteita mihinkään suuntaan, mikä kuvastaa omalla tavallaan vanhojen ihmisten merkitystä yhteiskunnassa. Rakkauden suurin heikkous on se, että se ei herätä oikeastaan mitään tunteita mihinkään suuntaan, jolloin minulle jäi se sama tunne, mikä minulle jää suurimmasta osasta Haneken elokuvia - olisin voinut ihan hyvin olla ilmankin.

27.12.

Maailmanlopun aiheuttavat virustartunnat ovat aina melko kiinnostava lähtökohta elokuville, mutta liian usein aihe pilataan jollain tuplakatanat kourassa pomppivilla rankkailijoilla nahkahousuissa hidastusten ja pomppumetallin saattelemina. Tällä kertaa paska metalcore ja nolot nahkavaatteet loistavat poissaolollaan, mutta World War Z näyttää siitä huolimatta todella rumalta. Cardiffin WHO-laitoksen B-siipeen pääsemiseksi laadittavan suunnitelman tekemisen aikoihin taas huomasin olevani aidosti kiinnostunut elokuvan tapahtumista. Jerusalemin CGI-zombieaaltojen aikana halusin laittaa television kiinni. En siltikään voi vihata elokuvaa, jossa Brad Pitt pelastaa maailman tartuttamalla epäsuorasti tyttärelleen superaidsin.

22.12.

Ihan kivalla idealla varustettu erilainen jouluelokuva kaatuu aivan hävyttömän rumaan visuaalisuuteensa. Leffa yrittää näyttää mahdollisimman isobudjettiselta, kun taas kaikki sen menossa oikein huutaa pienen budjetin kulttielokuvaa. Rare Exportsilla olisikin valtavat määrät potentiaalia, jos se muistuttaisi teknisesti Kuutamosonaattia eikä yrittäisi apinoida Hollywood-sontaa.

16.12.

1960-luvun neuvostoelokuvassa pohditaan ilahduttavan kypsästi kommunismin ja puolueen eroa. Jaloa aatetta ylistetään maasta taivaisiin, mutta elokuva tekee selväksi, että järjestelmä ei pysty toimimaan niin kauan, kun puolue ei toimi periaatteidensa mukaisesti. Rohkea ratkaisu tekee elokuvasta mukavan monitasoisen pelkän kommunismin ylistyslaulun sijaan.

15.12.

Manoel de Oliveiran leffassa Michel Piccolin esittämä elämänsä ehtoopuolella oleva näyttelijä menettää perheensä auto-onnettomuudessa, ja muut ovat aivan äimän käkenä, kun mies haluaa nauttia yksin olemisesta nuorten naisten jahtaamisen sijaan, sillä tottakai vanhojen miesten tulee juosta nuoren lihan perässä. Pystyin samaistumaan iäkkään ihmisen elämään erittäin hyvin, ja tätä tunnetta vahvisti koko elokuvan kestänyt vessahätäni...

14.12.

Nuoren (alle 35v) Tom Cruisen vanhemmat lähtevät matkalle, ja ainoa tapa täyttää heidän lähtönsä jättämä tyhjiö on tilata luksushuora. Pian nuori (alle 35v) Tom Cruise huomaakin pyörittävänsä bordellia. Leffana Risky Business ei oikein tiedä olisiko se kasariseksikomedia vai omituista tunnelmointia. Tangerine Dreamin musiikki on itsessään hyvää, ja se pyörii taustalla ihan kivasti rullaavissa tunnelmoinneissa, mutta tunnelmoinnit ovat hyvin out of place, kun seuraavassa kohtauksessa teinit vonkaavat pesää kommellusten saattelemina. Sekametelisopasta haluaisi pitää enemmän, mutta lopputulos yhdistelee väärällä tavalla yksikseen ihan toimivia ääripäitä. Onneksi leffassa sentään nähdään nuori (alle 35v) Tom Cruise tanssimassa ilman housuja.

13.12.

Kari Hietalahti kaappaa lentokoneen ja sössönsöö mössöntöö. Ei tämmöinen sonta ansaitse, että siitä kirjoitetaan tai puhutaan.

CGI oli muuten rumempaa kuin Broken Arrow'ssa. Saavutus kai sekin.

13.12.

John Travolta päättää, että on aika varastaa ydinohjuksia Christan Slaterin valvovan silmän alta. Aavikolla on varaa kohkata ja keharoida mielin määrin. Tulitukea Slaterille antavat hyvikset lentävät lopussa ilman mitään kunnollista syytä päin vuorenseinämää. Travolta tappaa eräässä kohtauksessa ryöstöoperaation rahoittajan, minkä jälkeen hän yrittää puhaltaa tupakansavut halveksuen ruumiin päälle. Arvon skientologi puhaltaa savut noin puolen metrin päästä ohi paikallaan möllöttävästä ruhosta.

Muistelin, että Broken Arrow olisi aivan umpisurkea elokuva. Alun CGI-lentelyn perusteella ajattelinkin niin, mutta ohjuksia kantaneen lentokoneen putoamisen jälkeen leffa muuttuukin hyväksi ysäritoiminnaksi.

10.12.

Poliittisten vankien kaltoinkohtelua rangaistuslaitoksessa kuvastava elokuva on tekniseltä toteutukseltaan erinomaista jälkeä, mutta leffan tapa esittää pahiksensa vinonaamaisina hönöperseinä ei miellytä sitten yhtään.

10.12.

Kertakaikkisen mestarillisella työnhakutaistelulla alkava elokuva kuvastaa ja enteilee hieman ehkä vahingossakin, miksi massatyöttömyyteen ajatuneessa valtiossa Hitlerin kaltaiset ihmiset nousevat valtaan.

8.12.

Saksalaislapset osaavat ilahduttaa leikkimielisellä hyppelyllään.

8.12.

Ruotsalaisen TV-dokumentin aihe identiteettivarkauden kohteeksi joutuneiden ihmisten nykyelämän vaikeudesta on mielenkiintoinen, mutta tekninen toteutus niin mielenkiinnoton kuin TV-dokumentilta sopii odottaakin.

7.12.

Riso amarosta voi kyllä rehellisesti sanoa sen tihkuvan seksiä pulssia nostavalla tavalla ilman, että elokuva menee kertaakaan tirkistelyksi tai halvaksi perseen tunkemiseksi kameraan.

6.12.

Hipit yrittävät pilata maailman, mutta onneksi jämerä valtio pistää takkutukat ruotuun. Punishment Park on parempi, jos sen katsoo tulevaisuuden worst case scenariota esittelevänä scifidystopiana tarkkanäköisen valtiovaltakuvauksen sijaan.

6.12.

Risto Jarvan näkemys suomalaisten lomailusta on melkoisen osuva huumorinsa puolesta, mutta rakenteeltaan se on vain kokoelma yksittäisiä sketsejä. Huumoripuoli pelittää mallikkaasti, mutta jäin kaipailemaan hieman yhtenäisempää kokonaisuutta.

2.12.

John Saxon saapuu planeetalle ja ilmoittaa valloittaneensa sen. Schmuke Schmyschmalkerille tämä ei käy laatuunsa ja mies lähtee etsimään seitsemää samuraita munasarjatissipallialuksellaan. Seikkailussa on välillä hyvää meininkiä ja viihdyttävää käppää, mutta elokuva yrittää liikaa tahallista hauskuuttamista puujalkavitseillä, jotka eivät olleet lähellekään niin hyviä kuin roskainen yleistunnelma.

2.12.

Italialaispoliitikot esittävät omien puolueidensa edustajia korruptioskandaalia käsittelevässä elokuvassa, jossa kaikki ovat ostettavissa tarpeeksi isolla tukulla tuohta. Hands Over the City on poliittisena elokuvana jo äärimmäisen pätevä, mutta oikeiden poliitikkojen mukaan saaminen osoittaa, miten meno on ihan aidosti vain oman navan ajattelemista ja rahallisen hyödyn maksimointia.

2.12.

Neukkumykässä punainen nainen joutuu kaitsemaan vankina olevaa valkoista upseeria. Molemmat joutuvat ihan vahingossa autiolle saarelle, jossa sitten yhteiselon myötä herää vähän ihastumista. Ympäröivän maailman sijaan parivaljakko kuitenkin tuomitsee toisensa ihan itse eikä romanssista tule mitään ellei jonkun mielestä ole tosi romanttista ampua toista kuoliaaksi.

30.11.

Mustalle listalle päätyneet elokuvantekijät haluavat kertoa kokemastaan vääryydestä laittamalla Woody Allenin hupsuttelemaan ruudulle todella rasittavasti ja koko elokuvan pilaavalla tavalla. Silloin kun Allen ei ole hassuttelemassa, on The Front aivan erilainen - hyvin mielenkiintoinen - elokuva kommunismin pelosta ja siitä syntyneistä järjettömistä lieveilmiöistä. Allenin ollessa ruudulla se on huono komedia.

29.11.

Kasariscifissä kehitetään laite, jolla voi kokea muiden kokemia asioita. Pahat suuryritykset haluavat hyötyä tästä väärillä tavoilla ja se ei sovi Christopher Walkenille sitten mitenkään. Leffan ongelmaksi nousee sen rakenteen hajanaisuus, sillä se ei osaa oikein päättää, miltä kantilta se laitteen mahdollistamia kysymyksiä tarkastelisi. Välillä vihjataan, että ihmiset haluavat elämäänsä jotain elämää isompaa, välillä päästään kauhukuviin mielten hajoamisesta. Lopulta kuitenkin mennään siihen tylsimpään "aseteollisuus haluaa tämän pahoihin suunnitelmiinsa" -ratkaisuun, jolloin aikaisemmat ideat heitetään suoraan romukoppaan. Tällaisena elokuva tuntuu ajatuskartalta, jossa on useita erillisiä ideoita, joista jokaiselle on annettu hieman ruutuaikaa yhtäkään ideaa lopullisesta tuotoksesta karsimatta.

28.11.

Loisteliaassa Technicolor-värimaailmassa hehkuvassa elokuvassa nainen saa tehdä valinnan uran ja junanpohjan välillä ihan itse.

28.11.

Tylsässä wuxia-klassikossa hypitään ja pompitaan kolme tuntia. Taistelukohtaukset eivät pahemmin sytytä, mutta niitä ei olekaan paljoa. Juoni ei jaksa kiinnostaa massiivisen keston verran sitten millään, vaikka yksittäisinä pätkinä katsottuina kohtaukset voisivat olla ihan ok.

24.11.

Kaksi seniiliä vanhaa lesboa höpisee kotivideoidensa päälle.

21.11.

1910-luvun saksalaismykässä opitaan hieman oopiumin vaaroista. Länsimaalaismies esittää Nung-Tschang -nimistä kiinalaista aivan hävyttömän rasistisesti eikä muu elokuvakaan ole sieltä PC-ihmisten Shangri-La'sta. Tämä irvokkuus tuo elokuvaan samanlaista viehätysvoimaa mitä esimerkiksi tänä vuonna katsomastani The Savage Innocentsista löytyy. Hahmojen feikkiys saa heidät tuntumaan ihmisten sijaan nimenomaan huumeista syntyvältä silloin tällöin takaraivossa kolkuttavalta riippuvuudelta oikeiden kiinalaismiesten sijaan. Lopulta elokuva tuntuu sanovan, että huumeet ovat paha juttu, mutta ihan tavallinenkin maailma on aivan hirveä paikka, jossa ei ole mielekästä elää.

Leffassa nähdään aivan huikeita black metal -hallusinaatioita, joissa satyyri hytkyy vuohen päällä samalla kun neitseelliset naiset tanssivat hänen takanaan ilakoiden paljastavissa kaavuissa.

21.11.

Ingrid Bergmania ahdistaa ilmeisesti ihan hitsin paljon jäädä kiinni pettämisestä, mutta katsojaan ahdistus tai seurausten vakavuus eivät välity, jolloin elokuva on melkoisen jähmeä tapaus.

18.11.

Ennen tätä vitsailin, että ei paljoa kiinnostaisi katsoa, kun Jasper Pääkkönen paskoo olohuoneen matolle. Vaikka Pääkköstä ei leffassa nähdäkään, on olohuoneen matolla paskaa viitisen minuuttia filmin alkamisesta.

Muuten elokuvassa olikin oikeastaan kyse siitä, miten päihdeongelmaiset ovat vain eksentrisiä hassuttelijoita ja kuinka ainoastaan miehillä on oikeus sekoilla ja bailata, koska naiset haluavat sisimmässään pelkästään hoitaa vauvoja.

14.11.

Kiinalaismies ja japanilaisnainen menevät naimisiin ja alkavat välittömästi väitellä siitä, kumman kotimaassa on paremmat taistelulajit. Sitten pitääkin esitellä oman maan parhaita juttuja vetämällä toista pataan. Lopulta kirjeväärinkäsityksen takia japanilaiset yrmytkin saapuvat paikalle aikeinaan vetää kiinalaismiestä neukkuun yhteisen hyvän nimissä. Suhteellisen väkivallattomana pysyvä kung fu -elokuva ei juuri sisällä viittä minuuttia pidempiä taukoja taisteluista, joita on paljon ja jotka ovat aivan mielipuolisen hienoja. Huumoripuoli tasapainottelee toimivan ja liian idioottimaisen välillä, mutta ainakin hyväntahtoinen palvelija joutuu koko ajan välikädeksi pariskunnan avioriidoissa.

14.11.

Psykopaatti-intiaani pakenee laitoksesta ja päättää kostaa hänet sinne määränneille kallonkutistajille kidnappaamalla heidät ja dumppaamalla nämä aavikolle. Samalla intiaani tekee taikojaan pelotellakseen hyvisjoukkoamme. Lähtökohdat kuulostavat ihan hyvältä roskalta, mutta elokuva on vain liian huonosti tehty ja tylsä, jotta siitä voisi nauttia millään tasolla. Metsästyskiväärin kaliiberista kuitenkin tulee plussaa, koska se tekee sellaista jälkeä, että tekijät ovat tainneet sekoittaa kiväärin ja kranaatinheittimen keskenään.

14.11.

Olivier Gruner vaeltelee länsistä villeimmässä kunnes hän ystävystyy hönömoodissa näyttelevän Beverly Hills 90210:n Steven kanssa. Maanviljelijät pitäisi ilmeisesti pelastaa ja ainoa tapa tehdä näin on voittaa taisteluturnaus. Turnausmeininki on jees, mutta se alkaa vasta noin tunnin kohdalla. Siihen asti elokuva on lähinnä tylsä. Marc Singerin esittämä superpaha saksalaistaistelija ZIEGFRIED VON TROTTA on aivan huikea ilmestys pahuudessaan ja taistelutaidottomuudessaan, joka on naamioitu siten, että Singer ei vain välitä kenenkään iskuista. Lopputaistelussa miehen silmä puhkeaa, ja puhjennut silmä vaihtelee aina välillä, koska olisi ollut liian vaikeaa muistaa kumpi se puhjennut silmä nyt olikaan.

Turnauksen pääpalkinto on muuten 500 dollaria. Silti siellä nähdään taistelijoita useammasta eri maailmankolkasta. Heidät vieläpä esitellään varta vasten turnausta varten maahan saapuneiksi.

14.11.

Ysäritoiminnan budjetin tietää olevan kohdillaan, kun jatko-osaa varten ei ole varaa palkata CHAD McQueenia. Tilalle tullut Jeff Wincott onkin kaikin puolin parempi vaihtoehto päärooliin. Leffakin on reilusti toimintapainotteisempi ja viihdyttävämpi kuin ensimmäinen osa. Lopussa nähtävästä aivan helvetin törkeästä haulikkoteurastuksesta plussaa - kuten myös siitä, että lopputaistelussa pääpari ei tunnu tekevän mitään muuta kuin pudottelevan jekkumielessä rivipahiksia korkeista paikoista kuolemaansa.

11.11.

Narusen varhaisessa mykkäelokuvassa lapsensa jättänyt näyttelijätär palaa vuosia myöhemmin hakemaan penskan takaisin adoptiovanhemmiltaan ja yllättyy, kun lapsi ja nykyiset vanhemmat rakastavatkin toisiaan eivätkä ole valmiita vaihtokaupoille.

11.11.

Platon, Aristoteles, Wittgenstein, Nosoki, Selänne...

Minulla ei ollut mitään tarvetta nähdä Sel-kahdeksan-nnettä uudestaan. Onneksi katsoin myös noin tunnin verran ekstroja, joissa oli lisää Selänteen filosofointia esimerkiksi siitä, miten hän haluaa olla hyvä jätkä, mutta ei enää välitä siitä, pahastuuko joku hänen rahalla pröystäilystään, ja siitä, miten hän ei halua viettää aikaansa ikävien ihmisten kanssa.

10.11.

Odotin Shamelessin kansikuvan perusteella katsovani törkyä. Sainkin poliziottescoa. Poliziottesco oli erinomainen. Olen tyytyväinen.

Hymähdin DVD:n alussa tulevaa varoituslaatikkoa, että DVD-julkaisu on kasattu useammasta printistä, jotka ovat eri kielillä, jotta kasaan on saatu pisin mahdollinen versio. Printin laatu vaihtui tasan yhdessä kohtauksessa ja huonompilaatuista materiaalia oli yhteensä vähemmän aikaa kuin varoituslaatikkoa ennen elokuvaa.

9.11.

Valitettavan epätasaiseksi jäävässä seikkailuelokuvassa nähdään törkeän rumaa kuvan nopeuttamista ja turhia vaijeripelleilyjä. Leffan taistelukohtaukset ovat itsessään komeasti koreografioituja, mutta niitä on aivan liian vähän. Huumori on sekoitus todella raivostuttavaa vammailua ja hyvää vammailua. Leffan ensemble cast menee hukkaan, koska suurin osa saa vain noin minuutin verran ruutuaikaa. Tämä on huutava vääryys esimerkiksi Cynthia Rothrockin kohdalla, jonka lopputaistelukohtaus on upea. Jonkin hienon toimintakohtauksen jälkeen tuntuu aina tulevan jotain, mikä laskee mielialaa, mutta loppujen lopuksi on vaikea olla vihainen elokuvalle, jossa Yuen Biao hyppää voltilla alas talon katolta ja jatkaa stuntin jälkeen samassa otossa pelastustehtäviä nappaamalla naisen syliinsä ja juoksemalla pois huudellen samalla repliikkejä.

9.11.

Hollywoodin screwball-klassikon meno oli sen verran lähellä honkkarihuutoa, että näin sieluni silmin remaken, jossa Cary Grantin tilalla nähdään Chow Yun-Fat, murhaajaveljeä esittää Fui-On Shing ja Teddy Rooseveltina hyppii Eric Tsang.

8.11.

Hyvinkin paljon dokumenttia muistuttava elokuva onnistuu hämäämään katsojaansa jättämällä perinteisen juonenkerronnan kerronnan taka-alalle ja keskittyen näennäisesti satunnaiseen kaupunkisotimiseen ja terroriin, joista sitten kuitenkin muodostuu elokuvan selkäranka ja juoni. Tapahtumat tuntuvat tämän vuoksi läheisemmiltä kuin mitä ne luultavasti olisivat selkeässä tarinaelokuvassa.

8.11.

Intohimon valtakunta on reilusti Aistien valtakuntaa parempi elokuva, koska se ei pyri tylsinä näyttäytyviin shokkiarvoihin. Tämän ansiosta pystyin itse jopa pääsemään sisälle elokuvan hahmoihin noin henkisellä puolella. Siellä jossain oli ihan kiva elokuva.

1.11.

Barakan kuvamateriaali on välillä todella hienoa, ja sitä on kiva katsella, mutta kyllä leffasta tuli etenkin siinä tapahtuvien riistokapitalismirinnastusten vuoksi sellainen olo, että Ron Fricke tykkää haistella omia pierujaan.

31.10.

Toivoin varovaisesti Fred Dekkerin kirjoittamalta kauhukomedialta samanlaista pelleilyä kuin Lötköjen yössä, mutta sen sijaan sain vain umpisurkealla hassuhuumorilla varustetun ja äärimmäisen tylsän hassuttelukomedian kauhumausteilla. Liika itsetietoisuuden alleviivaaminen latistaa tunnelmaa melkoisesti.

30.10.

Enpäs tiennytkään, että Slava Fetisov on yhtä hyvä ajamaan autoa kuin Dany Heatley.

28.10.

Jumala keksii 10 juttua, jotka kirjoitetaan halkoon, joka työnnetään Chuck Hestonin takapuoleen - ainakin miehen näyttelystä päätellen. Nelituntisen epookin puvustus ja lavasteet ovat näyttäviä, mutta siinä on liikaa hävyttömän rumaa back projectionia. Patsasteluun turtuu näin massiivisen keston aikana melko pahasti, vaikka Hestonin naama tarjoaakin loputtomasti virikkeitä komedialle.

Leffan parasta antia on Vincent Price, joka näyttää joka kohtauksensa taustalla eksyneeltä - aivan kuin näyttelijä itse olisi aina kameran kuvatessa herännyt, ja miettinyt itsekseen, että mitä helvettiä minä teen menneisyyden Egyptissä kehtaamatta kuitenkaan kysyä asiasta keneltäkään ettei vain nolaisi itseään.

27.10.

Japanilaisessa feelgood-leffassa kiertelevä näyttelijäseurue saapuu pikkukylään pyytämään rahoitusta esitystään varten. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja lopulta esitys on menestys, joka koskettaa kaikkia. Välillä vähän turhaan lässytykseen sortuva elokuva tuntuu liian pitkältä, vaikka suuria haukkumisen aiheita siinä ei ole. Minäkertojasta nyt en koskaan tunnu pitävän.

27.10.

Nelituntinen Angelopoulos eteni tähti per tunti -periaatteella viineistä punaisimman ja lajitelmista juustoisimman kera.

24.10.

Seijun Suzukin palkkatappajaleffa erottuu joukosta kerrontatyylillään. Joskus elokuvissa saatetaan jättää turhia siirtymiä näyttämättä ja keskittyä esittämään vain leffan kannalta oleelliset tapahtumat, mutta Branded to Kill tuntuu tekevän asian päinvastoin, etenemällä niin, että päätapahtumat itse jäävät välillä kokonaan pois ruudulta. Leffaan kestää tämän takia jonkin aikaa päästä sisälle, mutta kun esitystyyliin tottuu, siitä nauttii, koska ainakin se uskaltaa olla jotain omaperäistä ja erilaista.

Palkkatappajat tykkäävät ilmeisesti riisistä.

24.10.

Aistien valtakunta oli vähän liian in your face makuuni, koska pelkkä pornolla shokeeraaminen ei ihan enää onnistu nykypäivänä ja minun oli liian vaikea sijoittaa katselukokemukseni 1970-luvulle, vaikka elokuvia on mahdollista katsoa myös aikakautensa tuotteena. Pornoilua on myös niin paljon, että koin katsovani vain tylsää nylkytystä, jolloin en edes yrittänyt päästä sisälle hahmoihin.

Naurahdin DVD:n takakannessa olevia hehkutuksia elokuvan runollisesta kuvakerronnasta, koska itse leffa alkaa aivan hävyttömän törkeällä kullizoomilla. Runoutta parhaimmillaan.

24.10.

Poikaporukka tuohtuu, kun yhden klopin sisko raiskataan ja tapetaan. On aika tehdä jotain valtoimenaan ympäriinsä juoksenteleville rikollisille, eli jeeppi täyteen aseita ja menoksi. Onneksi joka kadunkulmassa tapahtuu koko ajan rikoksia, joten tapettavaa riittää. Valitettavasti toimintaa on siitä huolimatta vähän, ja se on melko tylsää käppää. Tämä harmittaa entistä enemmän siksi, että Young Warriors alkaa todella typeränä ja siksi melko hauskana kasariseksikomediana ennen muuttumistaan kovaotteiseksi toimintaleffaksi. Olisin katsonut mieluummin pelkästään ensimmäiseksi mainitun enkä näiden kahden hybridiä.

23.10.

Juuri poliisina aloittanut Jamie Lee Curtis ampuu Tom Sizemoren kaupassa ja saa tästä kovat nuhteet, koska mitään asetta ei löydy eikä poliisi ilmeisesti saa tappaa ihmisiä huvin vuoksi. Aseen poissaolo johtuu siitä, että tilanteen todistanut rikas liikemies otti pistoolin itselleen, ja nyt on hänen aikansa vetää full on crazy -moodi päälle. Ilmeisesti tämä keikuttaa naispäähenkilömme venettä, koska hän päätyy yhteen kaikesta tappamiseen liittyvästä kiihottuvan miehen kanssa. Sitten yhtäkkiä mies ei olekaan super ja on aika tappaa tämä elokuvan lopussa tulevassa ammuskelussa, joka onkin oikeastaan koko filmin ainoa toimintakohtaus.

22.10.

Donald Rumsfeldilla on melkoisen ärsyttävä pärstä.