Rainaloki 2019

26.12. DCP

26.12.

8.12.

2.12.

1.12.

28.11. DCP

24.11.

24.11. DCP

22.11. DCP

Camp-henkinen italoscifi kolahtaa tai ei vähän päivästä riippuen. Tällä kertaa tähdet olivat oikeassa asennossa, eikä fiilistä ollut pilaamassa edes lapsinäyttelijä Giovanni Frezzan kaltainen kammotus. Mielikuvituksellisia hahmoja, koulunäytelmä-tason dialogia ja läjäpäin kaikkea kummallista paskaa. Mitenköhän yhä näkemätön Pako New Yorkista maistuu tämän jälkeen?

21.11. 35 mm

Politscho... Politschozz. Italocrime tai siis tuo vaikeamman kirjoitusasun omaava (ala?)genre, oli itsellä korkkaamatta esikuvien ollessa jokseenkin hallussa. Filmi on aina kiva formaatti kunhan se saadaan pyörimään. Päähahmo tekee pilke silmäkulmassa mitä lystää. Äijän suorittamaa turpiinvetoa seuraillessa ei voinut olla hymyilemättä. Paljon on myös kaahailua, ehkä hienoimpana hetkenä päähenkilön koeajo rikollisjengin keikkakuskiksi: vuorotellen kuvataan kaupunkiajoa Milanossa ja kurvailua jollain helvetin hiekkakentällä. Vaihtelevista tapahtumista huolimatta draaman kaari ja jännitys jää melko lussuksi, eli mikään Dirty Harry ei tosiaankaan ole kyseessä. Ehkäpä seuraava polit... on parempi.

20.11. DCP

Edwige Fenech oi kyllä. Juonen koukerot ovat pari päivää leffan jälkeen jo hämärän peitossa, mutta jotain on pakko välillä kommentoida. Kallionkielekkeen reunalla huristelu tietää yleensä vain yhtä lopputulemaa ja kyseisessä kärryssä viilettänyt kaksikko osasi jopa yllättää. Tai sitten olin vain pöhnässä.

17.11.

5.11. 35 mm

2.11.

28.10.

26.10.

17.10. DCP

14.10. DCP

13.10.

17.9.

16.9.

15.9.

14.9.

17.8.

11.8.

Kersana tämä oli kieltämättä kovempi. Fraser ihan pystyvä seikkailija, vaikka onkin sittemmin ns. hävinnyt kuvasta. Muutama uusi läppä aukesi näin vanhempana, mutta enemmänkin olisi voinut.

10.8.

9.8.

28.7.

27.7.

24.7.

23.7.

Hämmästyttävän epäuskottava kostosatu, jossa on kuitenkin napakka ääni ja kuva. Ei ole ensimmäinen kerta, kun aavikolta on löydetty epäinhimillistä tsemppiä edessä odottavaan haasteeseen. Miehiset pakarat sen sijaan vilkkuu vähän samaan tapaan kuin Bronson-pätkässä 10 to Midnight. Olisi uskaliasta tämän päivän Amerikassa.

23.7.

18.7.

16.7.

16.7.

Lomalla ei useinkaan jaksa välittää katsooko jotain laadukasta vai ei. Tällaista wanna play a game -käppää tällä kertaa. Viihdyin, vaikka älyttömyyksien päälle ympätään vielä epälooginen loppuhuipennus. Jengiä delaa.

15.7.

Edelleen toisiksi paras Rambo. Ihme, jos syksyllä tilanne muuttuu.

14.7.

11.7.

Riipaiseva kuvaus alkoholismista, toisesta välittämisestä ja kuolemasta. Oikeastaan myös parasta näkemääni Cagea. Ennen pidin ukkoa lähinnä ylinäyttelevänä nettimeeminä, jos pikkuisen liioitellaan. Tällä kertaa pysyy homma hanskassa. Lipitin olutta leffan aikana, joskin ankarampi ryyppäys tuntui lopputekstien jälkeen varsin epämiellyttävältä ajatukselta.

11.7.

Pitkään näkemättä ollut jatko-osa koki lopulta hetkensä viime yönä. Alkuperäiseen peilaten satiiri on tallella, mutta kaikki on vähän nössömpää ja toisaalta enemmän perseilyyn taipuvaista. Robottitappelu näytti jo tuskastuttavan kankealta. No, tästä selvittiin vielä kuivin jaloin. Kolmannen saatan jättää niille sijoilleen.

10.7.

30.6.

17.6.

Urbaanit pelot olivat ajankohtaisempia 70-luvulla, ja silloin ei välttämättä auttanut edes arkkitehdin tienestit. Mel Gibsonin matalapalkkaisen kyttähahmon urahtelut asiasta vuonna 2019 tuntuvat sen sijaan tunkkaiselta provolta. Ketään ei edes raiskata! No mutta. Rahainsäilöntälaitoksen keikkaamisessa on terää, mutta Heat-tasot jää saavuttamatta. Loppu pyörii erittäin hitaalla temmolla jonkinlaisissa Tarantino-sfääreissä. Esikuviin on ohjaajalla vielä matkaa.

16.6.

Vince Vaughn näsäviisaana, mutta ennen kaikkea täysin ylivoimaisena kaljupäisenä vankilatappelijana (tai pikemminkin teloittajana) on jo ideana varsin väkevä, eikä itse elokuva ole oikeastaan hassumpi. Tymäkkää tekemistä aina hupaisasta, videopelimäisestä juonenkuljetuksesta mätkintäosuuksien asianmukaiseen kuvaamiseen. Ohjaaja Zahlerin tekemiset rupesivat nyt kiinnostamaan ihan tosissaan.

14.6.

Kurt Russell lähtee retkelle, mutta retkeen ladatut odotukset osoittautuvat hitusen liian suuriksi. Ehdin myös miettiä (taas), että josko haihtuneet elokuvantuijotushimot lähtisivät uuteen nousuun legendaarisen näyttelijähahmon myötä lännenelokuvamiljöössä. Elokuvan alkukantaisen brutaali, mutta realismiin taipuvainen ote ei tullu yllätyksenä, mutta lopun materiaali osoittautui jopa harvinaisen tylyksi.

1.6.

30.5.

Annos törkyä herättää leffahimot taas henkiin. Tai sitten ei. Paljasta pintaa riittää, eikä tiukan paikan tullen tohdita karkuun lähteä, vaan kiljutaan. Alastomien naisten kylpiessä vaaleanharmaassa, limaisessa nesteessä kaupungin viemärissä on pääkohderyhmän viimeisetkin toiveet täytetty. Ainakin paperilla.

18.5. DCP

4.5.

Michael Douglasilla on vaihteeksi rankka päivä. Mies viilettää Pepe Willbergmäisessä letissä Japanissa. Siellä ihmetellään kulttuurieroja ja kiroillaan. Hyvin tyypillinen "kovaotteinen" 80-lukulainen kyttäelokuva tämä on, joskin ylipituus taisi hieman vaivata (jouduin keittämään kahvit kesken leffan). Perusasiat ovat kunnossa.

28.4.

Kun arjen ahdistuksen pystyy sysäämään sivuun moneksi tunniksi muun muassa populaarikulttuurin, mässäilyn ja kaljoittelun (ja toisinaan liikunnan) avulla, sitä tuntee itsensä lopulta melko onnekkaaksi. Eraserheadissa ahdistusta ei noin vain päästäkään pakoon, vaan se pimentää likimain koko todellisuuden aina sen vääristymiseen asti. Kovassa krapulassa tämä voisi olla melko vaikeaa katsottavaa.

28.4.

Salem-nimisen kaupungin asukkaiden kollektiivinen sytytyslanka on poikkeuksellisen lyhyt, ja tätä lankaa lähdetään polttamaan tuomalla esiin somemaailman uhkakuvia sekä siellä yksilölle asetettuja kohtuuttomia vaatimuksia. Koska kyseessä on genre-elokuva, voidaan hienovaraiset lähestymistavat toki unohtaa. Hommat kärjistyy vähän turhankin äkkiä, mutta toisaalta leffan asennetta pitää arvostaa ja voi olla, että osalla katsojista on hieman vaikeaa sulattaa näkemäänsä.