Rainaloki 2019

17.10. DCP

14.10. DCP

13.10.

17.9.

16.9.

15.9.

14.9.

17.8.

11.8.

Kersana tämä oli kieltämättä kovempi. Fraser ihan pystyvä seikkailija, vaikka onkin sittemmin ns. hävinnyt kuvasta. Muutama uusi läppä aukesi näin vanhempana, mutta enemmänkin olisi voinut.

10.8.

9.8.

28.7.

27.7.

24.7.

23.7.

Hämmästyttävän epäuskottava kostosatu, jossa on kuitenkin napakka ääni ja kuva. Ei ole ensimmäinen kerta, kun aavikolta on löydetty epäinhimillistä tsemppiä edessä odottavaan haasteeseen. Miehiset pakarat sen sijaan vilkkuu vähän samaan tapaan kuin Bronson-pätkässä 10 to Midnight. Olisi uskaliasta tämän päivän Amerikassa.

23.7.

18.7.

16.7.

16.7.

Lomalla ei useinkaan jaksa välittää katsooko jotain laadukasta vai ei. Tällaista wanna play a game -käppää tällä kertaa. Viihdyin, vaikka älyttömyyksien päälle ympätään vielä epälooginen loppuhuipennus. Jengiä delaa.

15.7.

Edelleen toisiksi paras Rambo. Ihme, jos syksyllä tilanne muuttuu.

14.7.

11.7.

Riipaiseva kuvaus alkoholismista, toisesta välittämisestä ja kuolemasta. Oikeastaan myös parasta näkemääni Cagea. Ennen pidin ukkoa lähinnä ylinäyttelevänä nettimeeminä, jos pikkuisen liioitellaan. Tällä kertaa pysyy homma hanskassa. Lipitin olutta leffan aikana, joskin ankarampi ryyppäys tuntui lopputekstien jälkeen varsin epämiellyttävältä ajatukselta.

11.7.

Pitkään näkemättä ollut jatko-osa koki lopulta hetkensä viime yönä. Alkuperäiseen peilaten satiiri on tallella, mutta kaikki on vähän nössömpää ja toisaalta enemmän perseilyyn taipuvaista. Robottitappelu näytti jo tuskastuttavan kankealta. No, tästä selvittiin vielä kuivin jaloin. Kolmannen saatan jättää niille sijoilleen.

10.7.

30.6.

17.6.

Urbaanit pelot olivat ajankohtaisempia 70-luvulla, ja silloin ei välttämättä auttanut edes arkkitehdin tienestit. Mel Gibsonin matalapalkkaisen kyttähahmon urahtelut asiasta vuonna 2019 tuntuvat sen sijaan tunkkaiselta provolta. Ketään ei edes raiskata! No mutta. Rahainsäilöntälaitoksen keikkaamisessa on terää, mutta Heat-tasot jää saavuttamatta. Loppu pyörii erittäin hitaalla temmolla jonkinlaisissa Tarantino-sfääreissä. Esikuviin on ohjaajalla vielä matkaa.

16.6.

Vince Vaughn näsäviisaana, mutta ennen kaikkea täysin ylivoimaisena kaljupäisenä vankilatappelijana (tai pikemminkin teloittajana) on jo ideana varsin väkevä, eikä itse elokuva ole oikeastaan hassumpi. Tymäkkää tekemistä aina hupaisasta, videopelimäisestä juonenkuljetuksesta mätkintäosuuksien asianmukaiseen kuvaamiseen. Ohjaaja Zahlerin tekemiset rupesivat nyt kiinnostamaan ihan tosissaan.

14.6.

Kurt Russell lähtee retkelle, mutta retkeen ladatut odotukset osoittautuvat hitusen liian suuriksi. Ehdin myös miettiä (taas), että josko haihtuneet elokuvantuijotushimot lähtisivät uuteen nousuun legendaarisen näyttelijähahmon myötä lännenelokuvamiljöössä. Elokuvan alkukantaisen brutaali, mutta realismiin taipuvainen ote ei tullu yllätyksenä, mutta lopun materiaali osoittautui jopa harvinaisen tylyksi.

1.6.

30.5.

Annos törkyä herättää leffahimot taas henkiin. Tai sitten ei. Paljasta pintaa riittää, eikä tiukan paikan tullen tohdita karkuun lähteä, vaan kiljutaan. Alastomien naisten kylpiessä vaaleanharmaassa, limaisessa nesteessä kaupungin viemärissä on pääkohderyhmän viimeisetkin toiveet täytetty. Ainakin paperilla.

18.5. DCP

4.5.

Michael Douglasilla on vaihteeksi rankka päivä. Mies viilettää Pepe Willbergmäisessä letissä Japanissa. Siellä ihmetellään kulttuurieroja ja kiroillaan. Hyvin tyypillinen "kovaotteinen" 80-lukulainen kyttäelokuva tämä on, joskin ylipituus taisi hieman vaivata (jouduin keittämään kahvit kesken leffan). Perusasiat ovat kunnossa.

28.4.

Kun arjen ahdistuksen pystyy sysäämään sivuun moneksi tunniksi muun muassa populaarikulttuurin, mässäilyn ja kaljoittelun (ja toisinaan liikunnan) avulla, sitä tuntee itsensä lopulta melko onnekkaaksi. Eraserheadissa ahdistusta ei noin vain päästäkään pakoon, vaan se pimentää likimain koko todellisuuden aina sen vääristymiseen asti. Kovassa krapulassa tämä voisi olla melko vaikeaa katsottavaa.

28.4.

Salem-nimisen kaupungin asukkaiden kollektiivinen sytytyslanka on poikkeuksellisen lyhyt, ja tätä lankaa lähdetään polttamaan tuomalla esiin somemaailman uhkakuvia sekä siellä yksilölle asetettuja kohtuuttomia vaatimuksia. Koska kyseessä on genre-elokuva, voidaan hienovaraiset lähestymistavat toki unohtaa. Hommat kärjistyy vähän turhankin äkkiä, mutta toisaalta leffan asennetta pitää arvostaa ja voi olla, että osalla katsojista on hieman vaikeaa sulattaa näkemäänsä.

21.4.

Näennäisestä sisällön köyhyydestään huolimatta Spring Breakers tuntuu jotenkin raikkaalta tapaukselta. Tiettyjen juonellisten odotusten romuttaminen sekä visuaalinen, jopa "trippimäinen" kerronta sai lähes unohtamaan sen seikan, että sitä seurasi puolitoista tuntia nuorten naisten sekoilua, ironisen (anteeksi) typerää dialogia ja gangstahassuttelua. Britney Spears muuten soi seuraavan päivän päässä. Ihanaa.

13.4. 35 mm

13.4. DCP

12.4. 35 mm

Kari Sorvalin pahishahmo on elokuvan kunkku. Tapahtumissa ei useinkaan tunnu olevan mitään tolkkua, mutta sitten tv-lupatarkastaja surmataan. Näytöksen tekninen toteutus sakkasi sen verran pahasti, että fiilikset eivät kovin korkealle nousseet. Ei väkisin.

12.4. 35 mm

Viinanjuonti on hauskaa.

8.4.

1.4.

Vaimoke nirhataan taloudellisten erimielisyyksien takia (mikä kuningasajatus) ja sitten podetaan tunnontuskia ja nähdään näkyjä. Juoni ei juuri etene, ennen kuin sitä aletaan yliluonnollisin (kauhu)elementein selittämään. Thomas Jane on ei-niin-rehdin maalaisjuntin roolissa yllättävän vakuuttava.

30.3.

Tarantinon tarinan rippeitä noudattelevassa mediasatiirissa on särmää, mutta kuvakerronnallisen ADHD:n pahentuessa loppua kohden alkaa katsojakin jo turtua. Puoleen väliin asti varsin kelpo menoa. Sizemoren ja Downey Jr:n habitus on tässä sitä luokkaa, että vauhtia riitti luultavasti vapaallakin.

25.3.

24.3.

Parisuhteessa voi olla sellainen hyöty, että saattaa nähdä vähän eri sortin elokuvia kuin mitä normaalisti itse valitsee katsottavaksi. Ihan mitä tahansa ei yhteisen ajan vuoksi viitsi väijyä, mutta Miyazakin animaatiot ovat luultavasti juuri niitä, joiden kautta japanilaisen animen tuntemusta lähtisin syventämään. Henkien kätkemä taisi olla toinen tällainen. Satumaisessa seikkailussa on mielenkiintoisen tarinan lisäksi hullunkurisia hahmoja sekä varsin tarkkanäköistäkin pohdintaa ihmisyydestä ja yhteiskunnasta. Tähän tuskin mikä tahansa perusdisney pystyy. Miyazakit omalta osalta tuskin jäävät tähän.

18.3.

Mafiaelokuvat. Onhan näitä muutama nähtynä ja paljolti varmaan siksi, että ns. kovat tekijät tuntuvat lajityypin parissa viihtyvän. Coenin parivaljakon tuotoksista tämä oli vasta kolmas näkemäni, ja luultavasti lähellä heidän tuotantonsa terävintä kärkeä.

Elokuvassa asetetaan mielenkiintoisesti vastakkain eri tyyliset vallantavoittelukeinot ja eettiset säännöstöt. Vanha koulukunta luottaa aseeseen ongelmanratkaisukeinona, mutta toisaalta haluaa pitää sopimuksista kiinni ja tarjoaa alaisilleen luottamusta. Päähenkilö pyyhkii perseensä näillä koodistoilla, mutta kamppailee puolestaan oman moraalinsa kanssa. Tämän lisäksi diplomatia ei pure ihan joka jamppaan.

Reilu kuukausi sitten menehtyneen Albert Finneyn pomohahmon räiskintäkohtaus riemastutti överillä kasariotteellaan.

17.3.

Onnistunutta vitutuksen ja henkisen romahduksen kuvausta ensimmäiset puoli tuntia. Sitten meno vähän latistui. Yllättävän kepeätunnelmaista mustaa komediaa, vaikka tapahtumat ovat mitä ovat. Potentiaalia olisi ollut parempaankin.

15.3.

Taisin joskus tätä aloitella katsomaan, mutta kesken jäi. Nytkin teki tiukkaa. Energiavampyyriys ja alaston nainen eivät vain kahdeksi tunniksi riitä. Cannonille kuitenkin hatunnosto hyvästä, talouden kuralle laittaneesta yrityksestä. Tässä taisi olla jopa zombeja? Ehkä vanhana katson uudestaan. Carlsen!

10.3. DCP

7.3.

Lisätty listaan, vaikka minisarja onkin kyseessä. Tästä onkin pöhisty ja sanottu jo oleellinen, joten tyydyn vain toteamaan, että kotimaisia tuotantoja karttavalle tämä oli helvetin positiivinen yllätys.

22.2.