Movie Diary 2009 (In Finnish)

Katsottu: 28.12.2009, Kasarmi, PC

Visuaalisesti paljon tajuttoman upeita luontokohtauksia, sumuiset järvet, pilvinen taivas ja vehreät metsät on kuvattu todella kauniisti. Muutenkin teknisesti hyvin vakuuttava tapaus, kamera liikkuu komeasti, musiikit on tunnelmalliset, ympäristöä käytetään hyväksi nerokkaasti ja lisäksi yleinen ulkonäkö on hienon tyylitelty. Näyttely on hyvin vakuuttavaa, varsinkin mainiot lapsinäyttelijät on erittäin epä-ärsyttäviä ja uskottavia. Tarina on melko yksinkertainen, mutta kuitenkin omaperäisesti toteutettu kasvutarina, jossa on utuista tunnelmaa ja symboliikkaa. Myös tuo mystinen tunnelma tässä syntyy mukavasti yksinkertaisista asioista eikä mistään yltiöoutouksista. Sisältöä olisin kaivannut vähän jotakin lisää, tarina on ajoittain vähän turhankin yksinkertainen (mun makuuni). Kerronta on ajoittain heikkoa, henkilöiden välisiä suhteita tarkastellaan vaan parista eri näkökulmasta ja tässä on ihan turhaa asioiden toistoa (yksi draamakuvio toistuu ainakin kolme-neljä kertaa tarinassa) ja paikallaan laahaamista (draamakuvion toistumisesta huolimatta tilanne tai hahmot ei kehity mihinkään). Eli kokonaisuus on sisällöltään vähän epätasainen mutta fantastisen näköinen, varsin lupaava ohjaajadebyytti.

Katsottu: 27.12.2009, Kasarmi, PC

Yhden mielenkiintoisen irc-keskustelun johdosta munkin oli pakko ladata Pyunia, että näkisi tältä kruunaamattomalta paskakuninkaalta jonkun "teoksen" ja tietäisi sitten onko se niin hirveää mitä väitetään. Olihan se, mutta hyvällä tavalla, ihan saatananmoista huutonaurua. En oo ennen tiennyt, että näyttely voi olla näin huonoa mitä se on tässä. Juoni ja varsinkin sen kuljetus on ihan randomia, enkä edes aloita noista musiikeista. Hyi saatana, oikeesti kaikki kusee, siis ihan kaikki. Taistelukohtaukset on myös jotain ihan saakelin kökköä. Ne koostuu yleensä paskasta koreografiasta, paskasta kameratyöskentelystä, paskoista ääniefekteistä ja paskoista leikkauksista täysin vääriin paikkoihin, yhteisvaikutuksesta huomaa selkeästi ettei ruudulla tapahdu oikeasti yhtään mitään. Yleensä näitä tappeluita myös pohjustettiin siten, että kohta tappelevien tyyppien naamoihin zoomattiin vuorotellen ja ne huusi toisillensa kaks minuuttia AAAARRRRGGGHHHH RAWWWWRRRRR MURRRRRRRHHH -settiä. Ihan vitun eeppistä. Lisäksi erityismaininnan ansaitsee erityispaskasti toteutettu takaa-ajokohtaus, joka oli koostettu sillain, että vuorotelleen zoomattiin takaa-ajajan ja takaa-ajetun ähiseviä naamoja, mitä kesti vielä varmaan valehtelematta 5 minuuttia. Arvosana on laitettu sillä periaatteella, että tää olis niin yks tähteä kun olla ja voi, mutta jostain syystä nauratti ihan liikaa ja en sitten oikeen tiiä.

Katsottu: 26.12.2009, Kasarmi, PC

Ihan pätevää ihmissuhdepyöritystä Allenilta. Espanjan komeat kaupunki- ja luontomiljööt sekä näyttelysuoritukset loistavat. Tarina on oikein näppärää tunteiden vuoristorataa, joskin olisin kaivannut siihen vielä enemmän kiemuraa ja huumoria, tällaisenaan se on vähän laimea, tosin hyvin kirjoitetut hahmot ja mainiot näyttelijät onneksi paikkaavat tätä puutetta. Johansson, Hall ja Bardem esittävät hienosti Woodymaisen friikihtäviä ja neuroottisia hahmojaan sekä Cruz sai tulisen temperamentin omaavasta Maria Elenan hahmosta Oscarin, melko ansaitustikin. Suurin valittamisen aihe on ihan vitun typerä kertojaääni, joka pelkästään selostaa tapahtumien taustoja, aliarvioi katsojaa ja on muutenkin ihan saatanan retardi lisäys. En näe sillä mitään funktiota ja vielä suurempi arvoitus on, että mitä ihmettä Allen on yrittänyt saavuttaa sillä? Kuitenkin Woodyn persoonallisella otteella tehty, rakkautta ja hahmojaan oivaltavasti käsittelevä, ihan nautittava teos. Jos Johansson + Cruz + pimiö -kohtaus olis kestänyt vähä kauempaa niin olisin antanut puolikkaan lisää. Öhömöhöm.

Katsottu: 25.12.2009, Kasarmi, DVD

No ääh. Jotenkin vois varmaan sanoa, että yksittäiset kohtaukset ja tarinat toimii, mutta kokonaisuus ei. Hyvät puolet on monien taholta jo jauhettu, enkä varmaan mitään uutta osaa sanoa, mutta sanotaan nyt silti. Hieno käsivarakuvaus ja tuntemattomat näyttelijät saa yhdessä aikaan kovin autenttisen vaikutelman ja tällainen realistinen tunnelma vallitsee koko teoksen ajan. Justiinsa realistisuutta painottava ote on toimiva ja erityisesti ennen lopputekstejä tuleva tietoisku camarrosta antaa elokuvalle hienon säväyksen. Varsinkin tarinan keskittyminen aidoilta ja ihmismäisiltä tuntuviin tavallisiin hahmoihin, eikä yhteenkään romantisoituun mafiosoon tahi sankariin, on hieno ratkaisu. Suurimmaksi ongelmaksi mulle tässä muodostuu vaan se, että näihin hahmoihin ei keskitytä eikä syvennytä tarpeeksi. Eri tarinat vaihtuvat toisiinsa ilman kummempia selityksiä ja vaatii voimaa keskittyä missä milloinkin mennään. Näitä eri ihmiskohtaloita kerrotaan jopa viisi ja yli kaksituntisesta kestostaan huolimatta niistä ei kerrota tarpeeksi ja useat jää täysin etäiseksi katsojalle. Tämän vuoksi koko elokuvasta puuttuu vetovoimaa ja se jättää ihan täysin emotionaalisesti kylmäksi, tappokohtauksetkin shokeeraavat vain hetken yllättävyydellään eivätkä aiheuta sen kummempaa reaktiota. Gomorran faktakeskeinen tunnekylmyys on tosin täysin tietoinen ratkaisu, mutta tällainen lähestymistapa ei vaan juurikaan toimi mulle. Hence, ***.

Katsottu: 24.12.2009, Kasarmi, PC

HIMO SEKSY HALLE BERRY KISSA NAINEN SUPER VOIMAT NAHKA ASU TOIMINTA ELOKUVA ERITTÄIN HAUSKA ONE LINER VAUHDIKAS KUVAUS TAPA MUKAANSA TEMPAAVA OMA PERÄINEN JUONI KUVIO HYVÄN NÄKÖINEN CGI NYKY POPPI MUSIIKKI = TÄYDET PISTEET.

Katsottu: 23.12.2009, Kasarmi, DVD

Aika totaalisen upea. Ensinnäkin tuo (ilmeisesti) kokeilullinen animaatiotapa näyttää ihan käsittämättömän hienolta ja sitä käytetään usein luovasti (esimerkiksi yhdessä kohtauksessa kaikkia paitsi päähenkilön liikkeitä nopeutetaan) kaikenlaisilla kikoilla, mikä on mahtavaa. Dokumenttina toimii myös ihan kympillä. Mukana on omaelämänkerrallista elementtiä, sillä teos kertoo ohjaajansa yrityksestä etsiä kadonneita muistojaan sota-ajasta. Eli dokumenttinakin tämä on vähän kokeilullinen. Sotaelokuvana tämä on myös aivan ensiluokkainen. Kriittisyys sotaa kohtaan ja vaikutus ihmismieleen tuodaan ilmi hahmojen muistojen kautta. Lisäksi loppupuolella nähtävä aito kuvamateriaali sotatantereelta koko elokuvan kestäneen kauniin animaation jälkeen ei tunnu ollenkaan irralliselta vaan just erinomaiselta lisäykseltä, koska se omalla tavallaan shokeeraa ja antaa elokuvalle ihan omanlaisen säväyksen. Tarina etenee loogisesti ohjaajan tavatessa sodasta selviytyneitä ja kuullessa heidän muistojaan, niitä seuraten aina seuraavan henkilön luokse. Kärkikastia sekä animaationa, dokumenttina että sotaelokuvana. Loistava.

Katsottu: 22.12.2009, Kasarmi, PC

Finnkino on mulkku ja esitti Antichristia Porissa vain sen ajan, kun itse olin tuplagineksessä hajoamassa. Tästä syystä koin oikeutetuksi ladata tämän koneelle.

Melko huikea psykologinen kauhutrippi kylläkin. Pikkasen vaikea pureskeltava, sen verran symboliikkaa ja outouksia vilisi, etten kaikkea voi väittää ymmärtäneeni ja jotkut asiat jäi vähän pimentoon, mutta luulisin päällisin puolin tajunneeni mitä von Trier tässä yrittää kertoa. Tarinaltaan tämä on hyvin yksinkertainen, mutta mukaan on sekoitettu yliluonnollisia asioita, viittauksia raamattuun ja muutenkin paljon mystiikkaa, mikä tekee siitä niin vaikuttavan ja monitasoisen. Upean utuista metsämiljöötä hyödynnetään yhdessä tarinan kanssa. Visuaalisesti tässä on paljon täydellisiä kohtauksia, esimerkiksi mustavalkoiset prologi ja epilogi sekä luontokohtaukset ja jopa nuo CGI:llä tehdyt eläimet on komean näköisiä. Dafoelta ja Gainsbrougilta myös melkoinen taidonnäyte, melko vaikeissakin paikoissa pystyvät olemaan uskottavia eivätkä ylinäyttele, joka on vaarana tuollaisissa kohtauksissa. Noista kovin graafisista seksi- ja silpomiskohtauksista en osaa sanoa onko ne niin perusteltuja, jotenkin tuntui, että Trier on saattanut laittaa niitä mukaan ihan vaan vittuillakseen. En oikein pidä niistä senkään takia, että ne särkevät tämän hienon tunnelman ajoittain. Kuitenkin todella vakuuttava teos.

Katsottu: 21.12.2009, Kasarmi, DVD

Rewatch, ilmeisesti kovin tarpeellinenkin sellainen, koska on muistanut ollenkaan, että tämä on näin pöljä filmi. Käsivaralla kuvaaminen on kyllä toteutettu mainiosti, leikkauksia ei edes paljoa käytetä ja kaikki kameran liikkeet tuntuu asiaankuuluvilta. Ulkonäkö on muutenkin oikein komea, rämäinen kerrostaloasuntola on miljöönä loistokas. Tunnelma ajoittain kohdallaan kun sitä luodaan ahdistavilla tilanteilla, mutta ihan turhan usein käytetään halpoja säikäytyskikkoja. Kuvaus on siis kunnossa, mutta tarina on valitettavasti melkoista höttöä. Selkeät epäkohdat, turhan kliseiset kohtaukset ja ennalta-arvattava juoni häiritsivät mua liikaa ja ne lohkaisivat ison palasen tunnelmasta, viimeisen naulan arkkuun lyö vielä hervoton ylinäyttely. Tarinan plussapuoli on tosin se, että sen lopetus on jätetty sopivan avoimeksi ja katsojan annetaan itse miettiä epidemian syitä. Teknisesti onnistunut mutta sisältö onkin sitten pelkkää puuroa, joten ei toimi ei.

Katsottu: 19.12.2009, Kotona, DVD

Nämä Woodyn neurodraamakomediat on kyllä jotain niin parhautta. Tätäkin vallitsee koko filmin ajan sellainen Allenille tyypillinen, omaleimainen pessimistinen optimismi. Dialogi on kyllä ihan käsittämättömän hulvatonta tykitystä, edellisestä setistä ei ole edes vielä toipunut kun seuraava hyökkää jo päälle. Sitten tässä huumoria syntyy kanssa ihan täysin absurdeista tilanteista, melko randomista tarina- ja kuvakikkailusta, neljännen seinän rikkomisesta ja runsaista populäärikulttuuriviittauksista. Hulppeiden Keatonin ja Allenin kemiat pelaa yhteen loistavasti. Tarina tässä nyt ei ole oikeastaan mitenkään erikoista, just sitä ohjaajalle tyypillistä sinne sun tänne pomppoilevaa ihmissuhdesekoilua, joka ei oikeastaan pääse missään vaiheessa yhtään mihinkään, mutta toimii ihan kympillä, on hervottoman hauska ja tukee leffan sanomaakin loistavasti. Se näissä Woodyn teoksissa on myös sympaattista ja ilahduttavaa, että ne kertoo omalla persoonallisella tavallaan aina jotain niin oleellista ja niin oivaltavaa elämän suurista pienistä asioista. Taitaa olla toistaiseksi oma suosikki Allenilta.

Katsottu: 19.12.2009, Kotona, DVD

Ei mitään uutta tahi mielenkiintoista sanottavaa mullakaan tästä. Visuaalisesti ihan komea ja muutenkin teknisesti onnistunut teos, mutta sisällöltään armottoman keskinkertainen. Tarina on sen verran höperöä, että se syö liikaa tehoa elokuvalta ja tekee tästä ajoittain tosi puuduttavan katsottavan. Ihan pätevää, joskin alleviivattua ja dramatisoitua, mutta silti toimivaa yhteiskuntakritiikkiä ja draamankaarta oli Cameron saanu aikaiseksi. Ongelma on vaan se, että käsikirjoitus on ihan vitun ennalta-arvattava, useasti katsominen on tylsää kun tuntuu, että on nähnyt kaiken tämän jo ennen ja tietää mitä seuraavaksi on tulossa. Näyttely on yllättävän toimivaa kehnon materiaalin huomioonottaen, Worthington ja kumppanit ovat vaan niin kovin karismattomia. Lopun taistelu oli vähän korni ja kliseinen sekin, mutta kuitenkin niin eeppinen ja näyttävä, että se viihdytti ihan mukavasti. Siinäkin tosin vaan ärsytti yksi hahmo, joka oli niin saatanan RAWRR VITTU RUAARRGGHH MÄ OON PAHIS ÖÖRRRRR, että ei helvetti. Just kun on hyvä syke päällä filmissä niin se tulee ruutuun örisemään paskoja onelinereitaan, ei voi muuta kuin epäuskoisena vetää facepalmia. Vituttavaa. Pisteytys tälle riippuu kaikilla varmaan siitä, että kuinka paljon antaa tekniselle toteutukselle painoarvoa, itsellä sisältö painaa usein enemmän, joten en kokenut tätä kovinkaan ainutlaatuiseksi.

Katsottu: 18.12.2009, Kotona, DVD

Rewatch *****. Tämä oli kyllä odotettavissakin. Haneken debyytti on Haneken paras. Kuuluu kyllä ehdottomasti maailman parhaimpiin elokuviin ja omiin suosikkeihin hurahtaa myös. Kertakaikkisen täydellinen kuvaus länsimaisen yhteiskunnan materialististen elämänarvojen ja -tapojen turruttavasta voimasta. Arvostelunkin väänsin tykkiin, saa käydä lukemassa ja haukkumassa jos kiinnostaa, en jaksa sen enempää tähän nyt horista.

Katsottu: 18.12.2009, Kotona, DVD

Alkuun vaikutti suhteellisen hulvattomalta sekoilukomedialta huikealla verbaaliakrobatialla, mutta loppua kohden alkoi muuttua yhä enemmän ja enemmän psykologiseksi teokseksi, mikä olikin sangen mainio lähestymistapa aiheeseen. Taylor ja Burton loistavassa vireessä, eikä kahta sivuosaa näyttelevätkään jää korkean tason alapuolelle. Koko elokuvan pääpaino on hillittömällä dialogilla, jota tulikin jo kehuttua. Se on aivan hulvattoman hauskaa, monitasoista ja siihen on piilotettu paljon hahmoista ja teemoista paljastavia seikkoja. Myöskin lopun twisti (jos sitä nyt sellaiseksi voi sanoa) on varsin erinomainen. Oikeastaan vasta sen jälkeen elokuvan teemat alkaa hahmottua ja yhtäkkiä koko teoksen näkeekin aivan eri valossa. Neroutta.

Katsottu: 13.12.2009, Kaverilla, DVD

Tiukkaa rikoselokuvaa Coeneilta. Nosti kyllä veljeksien pisteitä silmissäni, nyt näyttäisivät osaavan rikoselokuvien tehtailemisen erinomaisesti, mutta kaikki näkemäni huumorielokuvat (Voi veljet missä lienet, Big Lebowski, Ladykillers) onkin ollut sitten suhteellisen pläääh. Tässä on kuitenkin myös ihan toimivaa mustaa huumoria ja dialogi on ehkä hulvattominta pitkiin aikoihin, meinasin oikeasti kuolla nauruun puhekohtauksien aikana ja varsinkin näissä "yah yah" -keskusteluissa. Näyttely vasta onkin erinomaista, se ei tosin mikään ongelma koskaan tunnu olevankaan Coen-elokuvissa. Lumiset miljööt on upeita ja valkoinen maailma näyttää joskus varsin kekseliäistäkin kuvakulmista kuvattuna mahtavalta. Käsikirjoitus on myös hulppea, tarina kietoo ihmiskohtalot yhteen loisteliaasti. Tosin muutamat juonen sivupolut (esimerkkinä Marge Gundersonin ja Mike Yanagitan tapaaminen kahvilassa) on mielestäni ihan turhia lisäyksiä, joka on laitettu mukaan luultavasti vaan pituuden ja huumorin lisäämisen vuoksi (Big Lebowskista en muuten tykkää just tämän takia, koska se on mun mielestä kokonaisuutena vaan pelkkää randomia "höhö mitä jos seuraavas kohtaukses se olis kylvys ja sit sinne tulis kolme nihilistiiii" -juttua toisen perään). Elokuvan teema koko rikoskierteen turhuudesta tuodaan esille hienon tyhjentävällä tavalla, komea musiikkikin enteilee tapahtumien vääjäämätöntä päätepistettä. Melkeinpä veljeksien paras.

Katsottu: 12.12.2009, Kotona, DVD

Hmm, en nyt oikeastaan tiedä mitä tästä sanoisi, tuntuu taas todella vaikealta elokuvalta pukea sanoiksi. Tolkuttoman kaunis ainakin, sekä sisällöltään että ulkonäöltään. Värejä käytetään voimakkaasti pääparin kulkiessa neljän eri vuodenajan läpi, musiikit on tunnelmallisia ja puvustuskin erittäin näyttävää. Muutenkin visuaalisesti aivan uskomattoman näköinen teos. Elokuva koostuu kolmesta eri tarinasta, joiden pääosassa on aina yksi pari ja jotka liittyvät toisiinsa vain heikosti. Käsikirjoitus sisältää kyllä monia surullisia kohtaloita ja täyttymätöntä rakkautta, mutta kokonaisuus vaan jäi jotenkin vähän irralliseksi mulle. Jumalaisen upea ja koskettava teos rakkaudesta, mutta jotain mä nyt jäin tästä vielä kaipaamaan.

Katsottu: 11.12.2009, Kotona, PC

Kaksi ja puoli tuntia käsikirjoitusta ilman mitään logiikkaa, epäkohtia, onnetonta huumoria ja karikatyyrisia hahmoja. Tarinalta ja kerronnaltaan tämä on aivan esimerkillinen floppi. Kohtauksesta hypitään toiseen ilman selvää logiikkaa, katsojalle ei selitetä hahmoista, tapahtumista tai miljööstä _yhtään_ mitään ja elokuva kumoaa juuri kertomaansa heti kun ehtii. Näyttelijöistä en sano muuta kuin sen, että Dwayne "The Rock" Johnson on pääosassa, Buffy Vampyyrintappaja on pornotähti, Seann William Scott (se vitun ärsyttävä vittunaama joka-vitun-ikisessä teiniseksikomediassa) vetää tuplaroolin ja Justin Timberlake toimii kertojaäänenä. Ei näin, taidokkaimmallakin ohjaajalla olis vaikeuksia saada noista näyttelijöistä irti jotain muuta kuin paskaa. Kuitenkin epäuskoisesti tuijottaessa kummallisia lavastuksia, pöhköjä visuaalisia kikkoja ja yleisesti ruudulla pyörivää sekametelisoppaa, Southland Tales omaa kyllä outoa vetovoimaa. Tuo paikoittain kohdillaan oleva surrealistinen tunnelma onkin ainoa positiivinen asia koko elokuvassa. Tässä on käynyt niin, että Kelly on aluksi joko 1.) saanut hyvän idean ilmestyskirjan sovittamisesta nykymaailmaan, mutta myöhemmin pilannut sen lisäämällä elokuvaan liikaa kaikkea epäolennaista ja yrittämällä olla liian omaperäinen tai 2.) luonut omaperäisen, mutta toivottoman sekavan teoksen ja myöhemmin lisännyt siihen randomeja viittauksia ilmestyskirjaan naamioidakseen elokuvan edes etäisesti fiksuksi. Kummin päin tahansa, lopputulos on ainoastaan melkoisen tekotaiteellinen pökäle ja iso kasa hukkaan heitettyä potentiaalia.

Katsottu: 11.12.2009, Kotona, DVD

Ei voi kuin ihailla Wilderin kykyä yhdistää täydellisesti vakavaa draamaa ja hyvää huumoria, tässä on saatu mukaan myös pientä jännityselementtiä. Kauttaaltaan erinomainen näyttely ja murhamamma-Agathan raapustama pohjateos yhdistettynä Wilderin vakaaseen otteeseen, ei varmaan edes voida mennä vikaan. Dialogi on oikeasti täyttä, 24 karaattista kultaa. Varsinkin alun pitkässä puhekohtauksessa ja oikeudenkäynnissä se korostuu, koska ne on periaatteessa pelkkää keskustelua, mutta dialogissa on niin loistavia heittoja, upeita oivalluksia ja jotain lumoavaa, ettei tylsistymisestä ole pelkoakaan (tosin hyvin kirjoitetuilla hahmoilla ja huikealla näyttelyllä on myös osansa asiaan). Lopun twisti pääsi myös ainakin osaksi yllättämään, vaikka odotinkin sellaista. Wilder vaan osaa.

Katsottu: 6.12.2009, Kotona, DVD

Muistuttaa kyllä asetelmaltaan ja teemoiltaan hyvin paljon Wilderin Sunset Boulevardia, minkä banaanipalmu jo pääsikin sanomaan. Toisin vaan kuin Sunset Blvd, tämä lähestyy aihetta jännityksen ja irvokkaan mustan huumorin kautta. Bette Davis ja Joan Crawford irrottelee (joku saattais sanoa ylinäyttelee) suurieleisissä rooleissaan oikein kunnolla, mikä sopii lopputulokseen ihan upeasti. Aldrichille täytyy kyllä antaa pojot siitä, että on onnistunut tekemään mielenkiintoisen ja toimivan cocktailin piinaavasta jännityksestä ja hervottomasta komiikasta. Huumoria rakennetaan tilanteiden absurdiuden avulla ja sitä löytyy myös loistavasta dialogista. Kohtaukset menee välillä ihan niin yli, että ei oikein tiedä pitäiskö kauhistella vai nauraa, mikä vasta onkin neroutta. Musiikit on myös kehumisen arvoisia, korostavat filmin tapahtumia mainiosti. Loppukohtauksen yllätys tuli kivasti puun takaa ja se myös tuki elokuvan sanomaa kuuluisuuden ja menestyksen varjopuolista mainiosti. Eittämättä mestarillinen.

Katsottu: 5.12.2009, Kotona, DVD

Van Santin kamerankäyttö on kertakaikkisen upeaa. Elokuva on täynnä puhtaudessaan niin komeita kamera-ajoja ja pitkiä ottoja, että ne saivat allekirjoittaneen suorastaan haukkomaan henkeä. Lisäksi klassisista musiikeista tulee lähes aina plussaa, tässä sen virkaa toimittaa fantastinen Für Elise, joka korostaa erään kohtauksen hiljaisen uhkaavaa tunnelmaa erinomaisesti. En ole sen tarkemmin perehtynyt Columbinen koulusurmaan, mutta ymmärtääkseni tämä ottaa ainoastaan itse tapahtuman ja tekee muusta elokuvasta täysin fiktiivisen, mikä ei ole ollenkaan huono ratkaisu. Itse elokuvan maailmassa elävät amatöörinäyttelijät ja lähes improvisoitu käsikirjoitus saavat teoksen tuntumaan autenttiselta, varsinkin läpileikkauksena nuoruudesta ja koulun arjesta tämä toimii mainiosti. Tarina kerrotaan myös monista eri näkökulmista, mikä näyttää hyvin monipuolisen kuvan päivän tapahtumista. Selittelemättömyys ja kerronnan kliininen sävy ovat onnistuneita, joskin jälkimmäisen vuoksi elokuva jää hyvin tunnekylmäksi ja vaikka tämä kuvastaakin perustellusti ampujien mielenmaisemaa, koen sen silti puutteena. Kyllä se niin on, että koulukiusaaminen, syrjääntyminen, maailman välinpitämättömyys, melankolinen ilmapiiri ja viihteellistetty väkivalta saavat yhdessä pahaa jälkeä aikaiseksi. Myös täällä Pohjolassa.

Katsottu: 5.12.2009, Kotona, DVD

Ensimmäinen Rohmer, oli muuten melkoisen kiehtovaa ihmissuhdepyöritystä. Tämä koostuu lähes täysin pitkistä keskustelukohtauksia, mitä elokuvan sananlasku antaisikin ymmärtää: "It's impossible to talk about nothing". Tämähän on siis yksi Rohmun Comedies and Proverbs -sarjan elokuvista, joiden tunnuksena on aina jokin sanonta. Nuo pitkät keskustelut ovatkin elokuvan suola, sisältävät hauskaa dialogia ja kertovat paljon hahmoista. Pitkissä kohtauksissa arvoonsa nousevat hyvät näyttelijät, joista voisin nostaa esiin sympaattisen söpöläisen, Anne-Laure Meuryn. Kuvaus on hyvin realistisen oloista, keinotekoista valaistusta tai ulkopuolista musiikkia ei juurikaan käytetä. Sisältö taas on hyvinkin runollinen ihmissuhdekuvaelma. Myös hienoa lopetusta täytyy kehua, sillä se ironisesti ikään kuin palaa alkuasetelmaansa. Mainio.

Katsottu: 5.12.2009, Kotona, DVD

Haneken elokuvissa on kyllä ehdottomasti parasta se, että ne pakottaa ajattelemaan. Teoksien teemat eivät ole yksiselitteisiä tai selvästi osoitettuja, vaan katsojan täytyy koota palapeliä ajatuksissaan, pohtia kaikkea juuri nähtyä ja peilata omaa ajatusmaailmaansa elokuvaan. Poikkeuksena on Funny Games, jonka mediavastainen sanoma suorastaan hyökkää katsojaa kohti. Code Unknown on myös varsin moniselitteinen ja kiehtova teos, jonka pääteemoina toimivat ennakkoluulot, ihmisten välinpitämättömyys ja kommunikoimisen vaikeus nykymaailmassa. Elokuva koostuu monesta eri episodista, joista jokainen yksittäinen pitkä kohtaus, leikkauksia on vain episodien välillä. Jotkut kohtauksista on hienoja kamera-ajoja, toiset taas pitkiä staattisia otoksia ja muutama kuvakollaasikin löytyy. Eli Haneken ohjaus on varsin vakuuttavaa tälläkin kertaa. Roolisuorituksissa on monia helmiä, päällimmäisenä mieleen jää Binoche, jonka hiljainen aitous vakuutti. Käsikirjoitus on myös erinomainen ja 21 Grammaa -tyylinen aikajärjestystä rikkova, kohtauksesta toiseen hyppivä kerronta toimii erinomaisesti. Tällaisen kerronnan vaikeutena on, että kokonaisuudesta tulee liian sekava ja vaikeaselkoinen, mutta tässä se näyttää katsojalle tapahtumia juuri oikealla tavalla. Katsoja ei tiedä, kuten eivät elokuvan hahmotkaan, aiempaa tapahtunutta tai kaikkien hahmojen taustoja, joten syitä ja motiiveja ei ymmärrä. Joidenkin tapahtumien syyt paljastuvat vasta myöhemmin, kun katsoja saa enemmän tietoa ja asioita näytetään eri näkökulmista. Kerronta siis vaan tukee elokuvan ajatusta siitä, kuinka koko maailma kärsii valtavasta kommunikaatio-ongelmasta. Pisteet saattaisi jopa nousta täysiin seuraavalla katselulla, silloin kun varmaan saisi vieläkin paremmin hahmoista ja teemoista kiinni.

Katsottu: 4.12.2009, Kaverilla, DVD

Kolmas katselu, ei muutoksia pisteytyksessä. Syy miksi olen katsonut Scarfacen näin useasti on, että kaverini on hulluna siihen. Onhan tämä kyllä aivan ehdoton mestariteos, joka sisältää Pacinon äärimmäisen teatraalisen ja nerokkaan roolisuorituksen. Tarina on klassista nousu ja tuho -elokuvaa, mikä etenee mainiosti elokuvan soljuessa kohtauksesta toiseen. Tunnekylmäksi tätä on joskus parjattu, mitä en kyllä itse allekirjoita, vaan armottoman mutta läheisilleen hyvätahtoisen Tony Montanan nousu sekä tämän vallanhimosta aiheutuva, kaiken ympäriltään tuhoava tapahtumaketju riipaisee erittäin kovasti. Erikseen täytyy mainita myös täyttä kultaa oleva dialogi, josta löytyy useita kuolemattomia repliikkejä ja hervottomia heittoja. De Palman hallitsee elokuvaa varmoin ottein. Varsinkin teoksen ulkonäkö silmäänpistävän värimaailmansa kanssa on tajuttoman upea. Soundtrack on myös parhautta teemamusiikeista She's on Fireen ja Push it to the Limitiin, lisäksi musiikkeja käytetään oivasti aina korostamaan uhkaavaa tunnelmaa. Montana tavoittelee ja osaltaan saavuttaakin vähän erilaisen amerikkalaisen unelman, mikä lopulta koituukin hänen kohtalokseen, elokuvan tunnuslauseen irvokkaasti loistaen, "Maailma on sinun".

Katsottu: 28.11.2009, Kasarmi, TV-kaista

Kova teos. Aidot ihmiset ja todelliset tapahtumat tuovat elokuvaan harvinaisen autenttista ja samalla äärimmäisen koskettavaa tunnelmaa. Herzog yhdistää täydellisesti Treadwellin itse kuvaamaa materiaalia, muiden ihmisten haastatteluja ja oman kertojaäänensä, luoden ainutlaatuisen dokumentin. Suurinta osaa tämän elokuvan kauneudesta on tosin kiittäminen Treadwelliä itseään, sillä tämän omat tallenteet ovat useammassa kohtaa aivan käsittämättömiä. Katsoja pääsee lähemmäs luontoa kuin monessa muussa elokuvassa, tallenteista välittyy sekä luonnon kauneus että rumuus upeasti. Tähän lisätään vielä dokumentin muu materiaali, haastattelut, kuvat, raportit, ohjaajan omat spekulaatiot ja selostukset. Kaikki kertovat Treadwellista paljon, mutta vaikka Herzog kertoo oman kantansa, ei hän yksiselitteisesti kerro katsojalle mitä tämän kuuluisi ajatella, vaan antaa tämän vetää omat johtopäätökset henkilöstä. Vastauksia on siis varmaan yhtä monta kuin vastaajiakin. Lisäksi tämä kuvaa juurikin tuota ihmisen ja luonnon välistä rajaa nerokkaasti. Pisteytyksessä olen tällä kertaa ankara, sillä jotain tästä jäi puuttumaan, vaikka hyvin erikoislaatuisesta elokuvasta onkin kyse.

Katsottu: 27.11.2009, Kasarmi, PC

Olipas jännä tuttavuus. Anderssonin filmi on täysin juoneton kuvaus nykyajan ihmisten ongelmista tragikoomisella tavalla. Yleishäröä tunnelmaa tukee näyttelijöiden loistavat suoritukset ja hulvaton soundtrack, joka on omalaatuinen yhdistelmä jazzia ja marssimusiikkia. Kohtaukset vaihtuvat toiseen ilman mitään muuta logiikkaa kuin se, että seuraava kohtaus liittyy jotenkin edelliseen. Hahmot vaihtuvat kohtauksien mukana, mikä on sinänsä hyvä ratkaisu, koska se ei nosta huumorin kohteeksi ketään yksittäistä persoonaa vaan pikemminkin koko yhteiskunnan. Ohjauksesta täytyy nostaa esille tarkkaan suunniteltu ja onnistunut kuvasommittelu, kamera ei liiku usein, mutta kohtaukset on toteutettu nerokkaasti. Muutamassa kohdassa tuli vedettyä aika kovaa huutonaurua, esimerkkinä mainittakoon lihavan muijan "kunpa olis moottoripyörä" -laulu ja erään hahmon kokonainen sähkötuoli-unikatkelma. Vaikka elokuvan rakenne onkin perusteltu ja onnistunut seikka, tuntuu kuitenkin että kokonaisuus on jotenkin vajavainen ja irrallinen. Sen verran oivaltava ja persoonallinen teos kylläkin, että puoli tähteä lisää ei tuntuisi mitenkään mahdottomalta vaihtoehdolta.

Katsottu: 26.11.2009, Kotona, DVD

Rewatch, ei muutoksia pisteytyksessä. Ehdoton klassikko. Bogie huokuu tuttua karismaansa, Bergman säteilee ja molempien kemiat kohtaavat enemmän kuin täydellisesti. Taaemmalla on toinen toistaan persoonallisempia sivuhahmoja, jotka luovat osansa kiehtovasta hahmoskaalasta. Nokkelasta ja sulavasta dialogista löytyy huumoria, suuria helmiä ja myöhemmin elämään jääneitä oivalluksia. Elokuvan kaihoisaa tunnelmaa säestävät pianisti-Samin esittämät kappaleet, As Time Goes By on helposti kaikkein muistettavimpien elokuvamusiikkien joukossa, heti Aamiainen Tiffanylla Moon Riverin ja Huuliharppukostajan tunnarin rinnalla. Elokuvan asetelma on jokseenkin perinteinen, mutta siitä on saatu aikaan aidosti romanttinen kertomus, joka välttää kaikki imelyyden sudenkuopat. Casablanca on koskettava tarina rakastamisesta ja sen vaikeudesta, joskus rakkauden eteen on tehtävä vaikeita valintoja. Mitä jos oikeita ja vääriä valintoja ei olekaan? Täytyy vain uskaltaa luottaa omiin tunteisiinsa ja toimia valintansa mukaisesti, lopulta muistot jäävät elämään ikuisesti.

Katsottu: 25.11.2009, Leirillä, PC

Nyt on sitten tämäkin ammottava aukko leffasivistyksessä tullut paikattua. Ehdottomasti kyllä kehujensa arvoinen teos. Eastwood, Van Cleef ja Wallach loistavat kaikki pääosissa ja pelaavat yhteen mainiosti. Tässä Leonen ohjaus nousee oikein arvoonsa. Mukana on komeita joukkokohtauksia, pitkiä ottoja ja lähikuvia sekä filmille vangintaan aivan upeita maisemia. Taas pitää kehua Morriconen tunnelmallisia sävellyksiä. Käsikirjoitus on myös täyttä neroutta, sillä kolmen hahmon tarinat kietoutuvat yhteen hienosti ja uskottavasti, mikä luo kohtalonomaisuutta ja jännitettä elokuvaan. Lopun taistelukohtaus ja sen intensiteetti on jotain aivan uskomatonta. Eeppinen, tuhottoman viihdyttävä ja vahvatunnelmainen mestariteos. Seuraavalla katselulla saattaa täydet pisteet läsähtää, sillä olen melko varma, että tämä kolahtaa vieläkin kovemmin isolla ruudulla ja paremmalla kuvanlaadulla.

Katsottu: 24.11.2009, Leirillä, PC

Jälleen yksi lisäys vuoden 2009 melko kehnoon elokuvasaldoon. Bruce Willis seikkailee ihan pätevästi papparaisenakin, muttei pelasta muuta elokuvaa vajoamasta suohon. CGI:n käyttö on sinänsä hauska yksityiskohta, että sijaisroboteista on saatu sen avulla luonnottoman näköisiä, mikä laittaa katsojan vieroksumaan niitä. Sangen paha ja häiritsevä epäkohta tässä on se, että teknologia on riittänyt valmistamaan monimutkaisia sijaisrobotteja, mutta mikään muu asia ei ole kehittynyt eteenpäin. Muutenkaan sijaisrobottien tarinaa ei kerrota katsojalle läheskään tarpeeksi ja idea jää sangen yhdentekeväksi. Hyvä, joskin usein käytetty, ajatus ihmisten halusta irtautua todellisuudesta ja elää jotain muuta kuin omaa elämäänsä vesittyy muun elokuvan sieluttomuuteen. Sinänsä ihan vaikuttavilta toimintakohtauksiltakin vie viihdyttävyyden se, ettei tarinaan ole saatu yhtään sisältöä. Elokuvan yleistunnelma on kokonaisuudessaan laimea ja väsähtänyt. Tästä olisi voinut tulla jotakin.

Katsottu: 23.11.2009, Leirillä, PC

David Carradine nauratti ja Jennifer Morrison oli mukavan tissikäs, kaikki muu oli paskaa, joskin joillekin jutuille saatoin hörähtää. Niistä ansioista en sentään pisteitä kehtaa antaa. Tämä nyt on vaan niin kertakaikkisen typerää ja mitäänsanomatonta nykykomediaa, ettei jaksa edes kommentoida. Älkää katsoko, ette menetä mitään.

Katsottu: 23.11.2009, Leirillä, PC

Tykkiin tästä jo kirjoitinkin, armotonta tykitystä. Aivan totaalisen nerokasta ja satiirillista överiperseilyä. Sisältöä tai tarinaa ei ole, tai jälkeenpäin ajateltuna en kyllä muista minkäänlaista logiikkaa tapahtumien välillä. Tämä ei haittaa sitten ollenkaan, koska elokuva etenee vaan yhdestä sekoilusta seuraavaan perseilyyn ja siitä sekoilupersilyyn. Lähes hengästyttävä visuaalinen ilme ylinopeine leikkauksineen, hulluine kamerakulmineen ja kikkailuineen tukee mainiosti aivotonta sisältöä. Useita käsittämättömässä mauttomuudessaan ja absurdiudessaan hervottoman hauskoja kohtauksia on myös. Eniten naurattaa kuitenkin hillityn huomaamaton satiiri, mistä en nyt oikeastaan osaa edes sanoa mitä satirisoidaan kaikkein eniten. Toimintaelokuvia ja niiden kliseitä, elokuvateollisuutta ylipäätään vai henkisesti teini-ikäisten poikien ajatusmaailmaa. Varsinkin viimeksi mainitut asiat yhdistettynä siihen faktaan, että tämä on aivan tolkuttoman suosittu kyseisen ryhmän keskuudessa aiheuttaa ainakin meikäläisessä sellaisen hykertelykohtauksen, ettei tälle voi antaa huonoa arvosanaa. Olisi voinut antaa ehkä puolikkaan enemmänkin. Ymmärrän oikeasti aivan täysin jos tästä ei pidä laisinkaan, mutta musta tuntuu, että tästä on tehty just sellainen kuin on haluttukin.

Katsottu: 22.11.2009, Leirillä, PC

Ihan toimivaa perseilyä, joskaan ei vedä tarpeeksi överiksi toimiakseen maksimaalisella tavalla. Sinänsä jännä, että tarinasta voidaan jopa erottaa pienoinen juonentynkä, mikä ei sinänsä ole lainkaan erikoinen ja toimii vaan tekosyynä kaikenmoisen sekoilulle. Ei se väärin ole. Visuaalisesti tässä on muutamia hienoja juttuja, ylinopeat leikkaukset toimii ja ruutuun tulevat kikkailut kuten tekstit on varsin piristävä lisä. Musiikkipuolella soitetaan juuri sitä mitä saattaisi odottaakin, eli mieletöntä adrenaliinipumputusta. Statham on mainio, koska esittää justiinsa omaa ärsyttävää itseänsä, eli supercoolia ja überkovaa äijää. Hauskoja kohtauksia löytyy kanssa ja satiiripuoli toimii, vaikkei se olekaan niin hyvin esillä kuin seuraavassa osassa. Eli ihan mukiinmenevät toiminnat, joskin High Voltage vetää kaiken niin paljon paremmin (/pahemmin), ettei voi kun nostaa hattua.

Katsottu: 22.11.2009, Leirillä, PC

Väsynyttä elokuvaa tarjoilee Timo Koivusalo. Miksi Vexi Salmi on tässä kertojana? Koivusalo yrittää epäonnistuneesti yhdistää fiktiivistä materiaalia ja kertoja-Vexin muisteloita, aikaansaaden jotain todella epätasaista ja outoa. Näyttelijät on suhteellisen plääh, draamankaari on melkoisen mitäänsanomaton ja yleisesti Koivusalon ote on aivan perseestä. Tunnesiteitä ei missään vaiheessa ehdi syntyä, sillä Timppa luulee elämänkertaelokuvan olevan teos, jossa henkilön elämä kerrotaan katsojalle mahdollisimman yksiselitteisesti ja tönkösti siten, ettei katsojan anneta vetää lainkaan omia johtopäätöksiä. Tuntuu etten tämän katsomisen jälkeen tiedä Irwinistä yhtään mitään uutta enkä ymmärrä tätä henkilönä tippaakaan paremmin, mikä johtuu Koivusalon tyylistä silotella, jättää pois olennaista ja kyvyttömyydestä saada mihinkään syvyyttä. Näin ollen en oikein ymmärrä miksi koko elokuva on tehty, jos ideana ei ole kertoa katsojalle mitään? Puolen tähteä repäsin musiikeista, jotka ovat hyvät sen takia, että taitavat olla ainoa asia koko elokuvassa, mihin Koivusalo ei ole saanut koskea. Jos tämä on Timpan menestynein elokuva, en uskalla edes ajatella mitä Kalteva torni tai Sibelius pitävät sisällään.

Katsottu: 21.11.2009, Leirillä, PC

Kaiken kaikkiaan loistava elokuva dollaritrilogian toinenkin osa, mutta pisteitä rokottaa se, että kerronta polki joskus tyhjää ja joskus meni liiankin sekavaksi, mikä sitten rikkoi muuten niin intensiivisen tunnelman ikävästi. Onneksi varsinkin loppupuolella tarina pääsee taas raiteilleen ja loistava tunnelma korostuu. Erikseen täytyy jälleen kehua koko villin lännen miljöötä ja yleisesti elokuvan ulkonäköä, joka on äärimmäisen hieno ja tyylitelty. Hahmot on jälleen niin pirun kovia, Itäpuu ja Van Cleef loistavat kilpailevina palkkatappajina. Jännästi bongasin myös Kinskin sivuosasta. Leonen ohjaus on mainiota, lähikuvat hahmojen kasvoista ja pitkät otokset ovat helmiä. Morriconen säveltämät musiikit on jälleen parhautta. Lopputaistelu on ensimmäistäkin osaa huikeampi. Hulppea ja viihdyttävä, joskin kerronnaltaan ajoittain haparoiva teos.

Katsottu: 21.11.2009, Leirillä, PC

No voi elämä. Ihan yltiömäisen överiksi vetävää toimintaa epähauskalla tavalla, ei viihdyttävällä. Sitten kun soppaan lisätään vielä totaalisen luokattomat näyttelijät, ärsyttävän kornit ja kliseiset onelinerit sekä sekava ohjaus, niin lopputulos on aika hervoton kasa paskaa. Tarina on viisivuotiaan Veijon leikkiessään ideoima kehitelmä, johon jotkut saatanan nerot käsikirjoitusosastolla on lisänneet useita "yllättäviä" "twistejä"!! Erikoisefektit ja toimintakohtaukset voisi olla hienoja, mutta ovat niin luokattoman epärealistisia ettei niitä voi kuin katsoa epäuskoisena. Katsottaessa tunsin paljon myötähäpeää ja muutamassa kohdassa tuli revittyä hiuksia päästä. Aluksi meinasin antaa tälle puolen tähteä enemmän, koska Sienna Millerin pylly korostuu kivasti nahka-asussa, mutta en sitten kehdannutkaan. Lahjattomien ihmisten tekemää erikoistehostesontaa.

Katsottu: 20.11.2009, Leirillä, PC

Noniin olihan siitä leiristä jotain hyötyäkin, tarpeeksi aikaa elokuville, katsottiin yhden toisen jantterin kanssa Leonen dollaritrilogia kokonaisuudessaan. Vaikkei tämä nyt ollutkaan yhtä mahtipontinen tai vaikuttava tarinaltaan kuin kaksi seuraavaa, jostain syystä tykkäsin kovastikin. Ensinnäkin filmin miljöö on erittäin komea ja pienen aavikkokylän ympärille rakennettu myytti on hieno tunnelmanluoja. Juoni ei ole mitenkään erikoinen, mutta mukavan simppeli ja pysyy koossa erinomaisesti. Eastwood irvistelee kiitettävästi, hulvattomat sivuhahmot taas tuovat huumoria elokuvaan. Morriconen sävellykset on loisteliaita kuten aina ja sopivat mainiosti eri kohtauksiin. Leonen ote on koko teoksen ajan tasaisen vahvaa. Lopun pakollinen kaksintaistelu on hulppea. Oikein mukiinmenevä länkkäri.

Katsottu: 19.11.2009, Leirillä, PC

Rewatch, ei muutoksia pisteytyksessä. Mietteet on yhä samat kuin noin kuukausi aikaisemmin, joten kommentti pysyy samana. Olen ainoastaan muuttanut mieltäni lopetuksesta, joka osoittautuikin melko hyväksi. Oon sanaton. Vaikka oon tästä kuullut paljon kehuja, onnistui elokuva silti yllättämään ja suorastaan haukoin henkeä muutamassa kohdassa. Tämä sitten trilogiasta kaikkein tyylitellyin ja vauhdikkain, ehkä myös kaupallisin. Koko filmi on jokaiselta osa-alueeltaan tehty niin oikein kun vaan voi olla. Siinä missä Hollywood pilaa taistelukohtaukset superylinopeilla leikkauksilla, Park luo varmaankin parhaan näkemäni taistelukohtauksen ilman leikkauksia. Siinä missä Michael Bay pilaa elokuvan käyttämällä ylieeppistä pauhausta, käytetään tässä juuri sopivissa kohdissa tehokasta musiikkia, esimerkiksi Vivaldin Talvi sopii täydellisesti muutamaan kidutuskohtaukseen. Siinä missä Hollywood pilaa tarinan mustavalkoisella hyvä-paha -asetelmalla... No tajusitte varmaan, näin se tehdään oikein. Ohjaukseltaan hyvin vaikuttava ja monipuolinen, on kamera-ajoja, erikoisia kuvakulmia, sekopäisiä leikkauksia, nopeutuksia, hidastuksia sekä muutamia hupaisia kikkailuja. Hahmojen syvyys vain korostuu loppua kohden ja näyttelijätkin ovat varsin päteviä, erityisesti hullussa kampauksessa pyörivä Choi. Kokonaisuuden kruunaa vielä yllättävä lopputwisti. Nykyäänhän se on jo aika kulunut tehokeino, mutta Park onnistuu toteuttamaan sen(kin) täydellisen nerokkaasti siten, että se tulee katsojalle aivan puun takaa, antaa katsojalle uusia näkökulmia ja oikeasti tukee sitä mitä elokuva yrittää sanoa. Tunnelmaltaan myös aivan ensiluokkainen ja tuhottoman viihdyttävä. Upea.

Katsottu: 18.11.2009, Leirillä, PC

Emotionaalisesti suhteellisen rankka tapaus, nuoren Liljan elämä menee päivä päivältä vain pahempaan suuntaan. Ensin äiti hylkää tämän, sitten kaverit, ilmenee monenlaisia toimeentulo-ongelmia ja lopulta hänet huijataan Ruotsiin prostituoiduksi. Nuoren Oksana Akinsjinan roolisuoritusta ei voi ylistää tarpeeksi. Pidän Moodyssonin tavasta käyttää paljon ja voimakkaasti populäärimusiikkia, varsinkin tässä se toimii mainiosti korostaen kohtauksien erilaisia tunneskaaloja, sekä Rammsteinin Mein Herz Brennt saa aivan uuden merkityksen elokuvan myötä. Moodyssonin ote on alusta loppuun horjumatonta ja tasaisen vahvaa, kamera tukee kohtauksien sisältöä saumattomasti. Uskonnolliset teemat on vahvasti läsnä. Suorastaan inhorealistinen, äärimmäisen tyly ja omalla tavallaan jopa kaunis elokuva. En ihan hetkeen ole katsomassa uudelleen. Jälleen upea tuttavuus länsinaapurista, perkeleen ruotsalaiset.

Katsottu: 18.11.2009, Leirillä, PC

Ei tämä nyt kyllä niin hauska ollut kuin väitetään, mutta ei myöskään totaalista idioottihuumoria mitä aluksi luulin, vaan ihan mukava komedia. Harvoja nykykomedioita, joita katsottaessa ei tule revittyä hiuksia päästä. Suurin hulvattomuus syntyy hyvin kirjoitetuista hahmoista ja tapahtumien absurdiudesta eikä varsinaisista punchlineista, mikä on hyvä ja piristävä ratkaisu. Loppupuolella nähtävä blackjack-kohtaus on toteutettu hienosti ja lopputekstien aikana nähtävät kuvat myös mainioita. Suhteellisen toimivaa nykykomediaa hyvillä näyttelijöillä.

Katsottu: 17.11.2009, Leirillä, PC

Jee, yhdentoista päivän leiri napsahti. Tosin sekin tarkoittaa, että istuskellaan lämmitetyssä kontissa ja aina välillä tehdään luotaushommaa tai muuta rentoa. Mokkula ei valitettavasti toiminut EMP-suojatussa kontissa, joten leirin ajan pelasin Spideria, pääsin vaativan miinaharavan useasti läpitse ja katsoin 13 elokuvaa.

Rewatch ****½, onhan tämä selkeästi Tarantinon parhaimpia, sisältää kaikki herran elokuville ominaiset piirteet sortumatta kuitenkaan kovin pahoihin ylilyönteihin. Sinänsä mielenkiintoisinta kuinka Tarantino tässä pikkaisen ihan hyökkäsi katsojaa vastaan. Leffassa saksalaiset katsovat ja nauravat täysillä elokuvalle, joka sisältää pelkästään ihmisten tappamista. Katsoja on tosin itse jo ennen tätä kohtausta nauranut ihmisten skalpeeramiselle, pesäpallomailalla hakkaamiselle ja räiskintäkohtauksille. Ihanan hienovaraista vittuilua, sillä tätä ei varsinaisesti osoiteta katsojalle missään vaiheessa. Lisäksi herra oli myös omalla tavallaan tuonut esille sen, että sodassa ei ole voittajia vaan vain häviäjiä. Ihan muikea satiiri. Dialogi on onneksi totaalihirveän Death Proofin jälkeen taas täyttä timangia. Kohtausten pituutta ei edes huomaa, niin loistavaa settiä löytyy. Näyttelijöistä ei ole mitään muuta kuin hyvää sanottavaa, erityismaininta huikealle Hans Landalle, Christoph Waltzille. Sinänsä näihin Tarantinomaisiin kikkailuihin, kuin väliin tulevat pienet kertomukset esimerkiksi erään hahmon taustoista tai kirjoituksia kuvan päällä (en osannut oikein nyt selittää, toivottavasti tajuatte mitä tarkoitan), on jotenkin tottunut. Mulle tuli kuitenkin fiilis, että koko leffa olis toiminut paljon paremmin ilman niitä. Historian vääristeleminen ei haittaa, sillä koen senkin eräänlaisena jippona katsojille, "tätähän te halusitte, no nyt saatte sen".

Katsottu: 15.11.2009, Kotona, DVD

Ihanan piristävä tapaus pimeään syksyyn. Kaunis, säteilevä ja tyylikäs Hepburn lumoaa, Bogie on tutun karismaattinen ja Holden esittää huolimatonta hurmuria mainiosti. Lisäksi kaikkien kolmen kemiat pelaavat yhteen upeasti. Huumori syntyy loistavasta dialogista ja hauskasta asetelmasta. Romanttinen puolikin on oikeasti koskettava ja mielenkiintoinen. Ohjaus on tasaisen laadukasta. Yksinkertaisuudessaan fantastisten näyttelijöiden tähtiloistetta, klassisen tunnelmallista ja sopivan kevyttä viihdettä. Tällaisia elokuvia ei tehdä enää, romanttinen komedia merkitsee nykyään idioottihuumorilla varustettuja ja päälleliimatun oloisesti sokeroituja tekeleitä, joita tähdittävät totaalisen karismattomat McGonaugheyn ja Sandlerin kaltaiset vatipäät. Vituttavaa. Onneksi on Billy Wilder.

Katsottu: 14.11.2009, Teatterissa

ERIKOISTEHOSTEITAAAAAAAAAAAAHH!!!!!!1!11!!!11½!! Onhan se sinänsä mielenkiintoista nähdä kuinka hienoa CGI:ta elokuviin nykyään voidaan tehdä, mutta voi herraisä kun koko filmissä ei ole yhtään muuta sisältöä tai positiivista kuin komea CGI, silloin ollaan jo kovin heikoilla jäillä. Tarina, jos sellaisen olemassaoloon nyt tahtoo uskoa, on perseestä. Joukko ihmisiä pakenee katastrofeja turvaan, ah kuinka omaperäistä. Hahmot on jäätävän stereotyyppisiä ärsyttävällä tavalla ja näyttelijät rectumista, eivätkä ole edes hauskoja. Ihan oikeasti, lapsiaan laiminlyövä isä ja idealistinen maailmanparantaja-tiedemies ovat jo aika nähty. Ainoa joka nauratti oli lihava venäläinen miljardööri, joka puhui hulvatonta aksenttia ja veti CSI Miamin Horatio-tyyliin ylikorneja onelinereita. Visuaalista voimaa tässä voisi olla, mutta ulkonäöltään hienojen rymistelykohtauksien tunnelman pilaa aivan täysin yltiöepärealistiset asiat (esimerkkinä päähenkilön suhteellisen taidokas ajo limusiinilla romahtavassa keskustassa), typerä huumori (esimerkkinä se saatanan maailmanloppu-hihhuli tulivuoren laidalla) tai idioottimaiset hahmot (esimerkkinä koko lentokone-episodi). "Temaattisilta" "ajatuksiltaan" myös aivan toivottoman vammainen pökäle, joka ei tuo mitään uutta yhtään mihinkään vaan toistaa toistamiseen samoja ala-astetasoisia moraaliajatuksia ja käyttäytymismalleja, mitä useat muutkin katastrofielokuvat yrittävät kertoa. Puoli tähteä ajoittaisesta tahattomasta koomisuudesta ja pulleasta venäläispohatasta. Naurattivat ainakin humalassa melko hyvin.

Katsottu: 14.11.2009, Kotona, DVD

Noniin tulipas tämäkin aukko sivistyksessä vihdoin ja viimein paikattua. Sangen erinomainen elokuva kyllä. Tunnelmaltaan vetää vertoja aivan parhaimmille kauhuklassikoille, joskaan pelottavaksi en tätä kutsuisi, enemmänkin piinaavan jännittäväksi. Hyvin karmivaa tunnelmaa vaalitaan alusta loppuun saakka. Kuvauksen osalta myös erittäin toimivaa matskua ja Herrmannilta tulee tunnelmaan sopivat loistavat sävellykset. Näyttelijät on kaikki myös mainioita, mutta erityisesti Anthony Perkinsille täytyy antaa kredittiä, sillä hän esittää erikoisen Norman Batesin hahmon täysin uskottavasti. Loppuratkaisun onnistuin päättelemään kymmenisen minuuttia etukäteen, mikä tässä tapauksessa ei ollut osoitus ennalta-arvattavuudesta, vaan hyvin toteutetusta vihjailusta. Erinomainen lopetus jättää myös karmivan fiiliksen. Niin ja suihkukohtaus oli justiinsa niin legendaarinen ja hieno kuin mitä sanotaan.

Katsottu: 9.11.2009, Kotona, Digiboksi

Ihan pätevää britteilyä. Eniten pistää silmään koko elokuvan realistinen ulkonäkö, varsinkin työväenluokan silmistä kuvattu 1950-luvun Englanti näyttää oikein komealta. Tarina kärsii pienestä laahaavuudesta ja vetämättömyydestä alkupuolella, mutta pääsee kyllä varsinkin loppupuolella koskettamaan. Imelda Staunton on elokuvan kantava tekijä, tekee aivan käsittämättömän roolisuorituksen. Muutkin näyttelijät ovat ammattitaitoisia, varsinkin Vera Draken perheen henkilöiden välillä pystyy näkemään lämpöä ja tunteita. Tulee mulle monilta osin mieleen von Trierin Dancer in the Dark, jolle tämä kyllä häviää. Hyväntahtoinen ja sympaattinen päähenkilö leimataan yhteiskunnan toimesta rikolliseksi. Lämminhenkinen tunnelma muuttuu hiljalleen painostavaksi ja surulliseksi. Ajankuvana loistokas, ihan onnistunut draamanpoikanen.

Katsottu: 9.11.2009, Kotona, DVD

Pettymys. Odotin tältä paljon, mutta lopulta suurimmaksi sudenkuopaksi osoittautui juuri se mitä pelkäsinkin, eli ohjaaja ei kykene tuomaan sokeutta mitenkään luovasti katsojalle esille. Tämän vuoksi elokuva kärsii pahasti epäuskottavuudesta ja koko perusidea tuntuu yhdentekevältä, varsinkin kun koko sokeusepidemia koetaan yhden näkevän henkilön kanssa. En nyt mitenkään väitä että aihealue olisi kovin helppo elokuvantekijälle, mutta äääh. Julianne Mooresta pidän, muut ovatkin sitten enemmän tai vähemmän amatöörejä ja ampuvat yli pahasti, esimerkiksi Ruffalo on stereotypia ja Danny Gloverin kertojaääni parissa kohdassa oli aivan hirvittävää kuultavaa. Tarinassa on hyvät hetkensä, yhdessä vaiheessa oli oikein pätevää Kärpästen herra -tyylistä meininkiä ja toisessa mielenkiintoista yhteiskuntakuvausta, mutta elokuva kaatuu liian moniin suvantokohtiinsa (laahaavaa kerrontaa, kliseitä ja itsestäänselvyyksiä). Hahmoihin ei myöskään synny mitään emotionaalista kytköstä ja elokuva jättää lähes täysin kylmäksi, mikä on idean yhdentekevyyden, toteutuksen mielikuvituksettomuuden ja kehnojen näyttelijöiden yhteisvaikutusta. Eli ei nyt juurikaan vakuuttanut.

Katsottu: 8.11.2009, Kotona, DVD

En muistaisi, että koskaan olisi elokuva jättänyt näin ristiriitaisen olon, eikä ole kyllä ikinä tullut mietittyä sellaistakaan, että antaisiko filmille kaksi vai neljä tähteä. Aloitetaan vaikka nyt niistä puolista mistä pidin. Tarinan rakenne on Memento-tyyliin epäkronologinen lopusta alkuun kertomus, mikä toteutuu mainiosti kahdentoista eri kappaleen avulla. Näyttelijäkolmikko Cassel, Dupontel ja Bellucci loistaa, erityisesti Casselin suoriutuminen on vahvaa. Shokeeraa täydellisen onnistuneesti, vaahtosammutinmurha ja raiskauskohtaus ovat vastenmielisimpiä koskaan näkemiäni kohtauksia sekä koko filmin ajan vallitsee erittäin ahdistava tunnelma, eli elokuva on nimensä ja maineensa mukaisesti unohtumaton ja peruuttamaton kokemus. Myös tekniseltä puoleltaan tämä on aivan huimaava. Jokainen kappale on käsivaralta kuvattu yhtenäinen kamera-ajo. Alussa (eli lopussa) tuntui että menee jo vähän överiksi kun kamera pyörii ympäriinsä pahemmin kuin hullu karusellissa, mutta onneksi se rauhoittui loppupuolella (eli alussa) ja jälkeenpäin ajateltuna se tukikin elokuvan teemoja hienosti. Musiikki on myös upeaa. Kun hyvät puolet on näin vahvoja, miksi mä sitten mietin antavani tälle kahta tähteä? No mua vitutti aivan suunnattomasti tämä raivostuttavan mukafilosofinen "aika tuhoaa kaiken" -idea, mikä on totaalisen näennäissyvällinen ja yhtä filosofinen ajatus kuin "kaikki loppuu aikanaan" tai "sateen jälkeen tulee pouta". Tämä typerän päälleliimattu tematiikka saa koko filmin vaikuttamaan tekotaiteelliselta ja itsetarkoitukselliselta yrittämiseltä. Toimisi paljon paremmin ilman tuota, kun elokuvasta löytyy ihan oikeatakin sisältöä. Saattaisi vaatia uusintakatselun, jotta ajatukset ja pisteytys hieman selkenisi, mutta kyllä tämä loppujen lopulta varsin vakuuttava tapaus oli.

Edit: Ai saatana, alkaa pikkuhiljaa olla tämäkin teos sulateltuna ja ymmärrän mitä tuolla "aika tuhoaa kaiken" tunnuksella haettiin. Edelleen kuitenkin häiritsee se, että sillä mielestäni yritetään hakea näennäistä syvällisyyttä elokuvaan, vaikka ajatus on hyvinkin simppeli. Saatan kuitenkin nähdä filmin seuraavalla kerralla erilaisessa valossa, joten uusintakatselua odotellessa.

Katsottu: 8.11.2009, Kotona, DVD

Erinomainen noir. Lyhyt, hauska, jännittävä, kiemurainen ja vauhdikas. Fantastisten näyttelijöiden tähdittämä hahmogalleria on suurta parhautta. Bogie on karski yksityisetsivä, Astor petollinen naikkonen, Lorre salaperäinen herrasmies ja Greenstreet vaikutusvaltainen pohatta. Näiden hahmojen välille kehittyy mielenkiintoinen tapahtumarinki, joka pyörii himoitun maltan haukan ympärillä. Hustonin kamera-ajot ja valolla leikittely on komean näköistä. Loppurepliikki on mahtavuutta ja muistuttaa mihin kaikkeen ihminen on rikastumisen toivossa valmis. Erittäin noirimaisen tyylikästä ja viihdyttävää menoa. Legendaarinen teos, josta monet myöhemmät elokuvat ovat selvästi saaneet vaikutteita.

Katsottu: 7.11.2009, Kotona, DVD

Melville saa jälleen yhden sulan lisää hattuunsa, mestariteos eikä yhtään vähempää. Samaan aikaan sekä äärimmilleen tyylitelty teos että realistinen kertomus sodanajan Ranskasta. Ulkokuoreltaan jälleen hulppean tyylikäs varjojen ja valon käytön kanssa, karuine maisemineen, kylmine väreineen ja hahmojen popliinitakkeineen. Vastarintaliike syntyy, toimii ja kuolee varjojen hiljaisuudessa, poissa tavallisten kansalaisten ja vihollisen katseilta. Realistisuutta taas löytyy tarinasta, jossa hahmot joutuvat tekemään useita moraalisesti arveluttavia päätöksiä maansa ja aatteensa eteen. Missään vaiheessa ei ole kuitenkaan edes pienintä pelkoa, että tämä menisi Holly-tyyliin ylipatrioottiseksi pauhaukseksi, vaan hahmojen isänmaallisuus tulee ilmi heidän rohkeudestaan ja teoistaan vahvasti. Hahmot tuntuvat aidoilta ja heidän kohtalostaan välittää. Tämä pystyy myös kuvaamaan itse sodan ankaruutta ja vaikeutta liikkeen toimien kautta, mikä on sinänsä hämmästyttävää, sillä tätä ei mitenkään perinteisesti luokiteltaisi sotaelokuvaksi. Lisäksi Melvillellä tuntuu olevan joku ainutlaatuinen kyky vangita mut lähes hypnoottisella tavalla ruudun eteen. Kamerankäyttö on yksinkertaisen sulavaa ja toimivaa, musiikkia käytetään harvoin, mutta Punaisen ympyrän tavoin todella mieleenpainuvasti ja tehokkaasti. Tunnelma on upean kylmäsävytteinen ja kerronta virheetöntä, joten tämän viihdyttävyysarvot ovat aivan katossa. Kaksi ja puoli tuntia kului kuin siivillä. Kyyninen mutta koskettava lopetus kaikessa eleettömyydessään ja yksinkertaisessa tylyydessään on aivan uskomattoman tehokas. Upea elokuva sodasta, sankaruudesta ja ystävyydestä. Fantastista. Kerta kaikkiaan.

Katsottu: 7.11.2009, Kotona, DVD

Mathieu Amalric tekee mielenkiintoisen roolin. Miehen näyttelyä ei nähdä paljoa, vaan hahmo täytyy tuoda esille lähes pelkällä puheella. Schnabelin usein käyttämä persoonallinen kuvakulma, joka laittaa kameran ikään kuin hahmon silmiksi, toimii erittäin hyvin, sillä se tuo välillä katsojallekin ahdistuneen olon hahmon sisäisestä vankilasta. Joskus asiat ja henkilöt jäävät kameran ulkopuolelle eikä niitä näe, sillä hahmo, eikä näin ollen katsojakaan, pysty kääntämään päätään ja katsomaan sinne. Tähän lyödään päälle vielä sisäinen kertojaääni, jota hahmo puhuu itsekseen, ollen kykenemätön kommunikoimaan muille ihmisille ja vaikuttamaan ympärillään tapahtuvaan toimintaan. Omalla tavallaan kaunis ja runollinen, erittäin humaani ja elämänmyönteinen elokuva elämästä, yksinäisyydestä ja eristäneisyydestä. Meri sisälläni täytyisi melkein katsella uusiksi (ennen listausprojektin deadlinea tuskin on kuitenkaan aikaa), mutta tällä hetkellä on pieni aavistus, että tämä taitaa aavistuksen verran vetää pidemmän korren. Tunnelmaltaan todella koskettava ja muutenkin erittäin toimiva filmi, mutta ehkä jotain oleellista jäin vielä kaipaamaan.

Pitkästä aikaa pisteyttämisessä on suuria vaikeuksia. Katselun jälkeen tuntui sellaiselta vahvalta 4 tähdeltä, mutta kun rupesin kirjoittamaan ja oikein miettimään, ajattelin että pitäisikö ehkä antaa vielä puolikas lisääkin. Mennään nyt toistaiseksi hieman vaativammalla linjalla, vaikka en oo ihan varma saanko nukuttua hyvin jos annan tälle “vaan” 4 tähteä.

Katsottu: 29.10.2009, Kasarmi, PC

Nojaa, ei tämä nyt kyllä niin kovin erikoinen filmi ollut. Muodoltaan kyllä ihan mielenkiintoinen teos, joskin yön aikana tapahtuva kelaaminen rikkoo ikävästi elokuvan rakennetta. Tarinassa ei ole mitään erikoista, vaan sen saa ottamalla idean yhdestä Piirin jaksosta. Loppupuolella kliseinen pääpari alkoi jopa ärsyttää. Häiritseviä kohtauksia ja käsinkosketeltavaa tunnelmaa saadaan kyllä luotua, sehän tässä onkin suurinta loistavuutta mistä pisteetkin tulee. Mukaan mahtui myös yksi loistava säikytys. Olisin toivonut niitä ehkä vähän enemmänkin, sillä toi ei ollut mitään vammainen "naama ruutuun" -juttu, vaan hyvin pohjustettu pelästys. Toimiva ja vahvatunnelmainen kauhuelokuva, joka pitää otteessaan. Kipeästi olisi kyllä kaivattu enemmän omaperäisyyttä ja sisältöä tarinaan, tällaisenaan tämä on melko unohdettava muoti-ilmiö, sillä parempiakin mockumentaryita on tehty (Cloverfield ja [REC] nyt ainakin mitä itse oon nähnyt). Loppuun vielä kopiointi taannoisesta irc-keskustelusta:

[02:44] Tapio: AAAAARRGHHH
[02:44] Tapio: JUMALAUTA HUISSAATANAAA
[02:44] apc_53: mitä ny?
[02:44] Tapio: Helvetti ku pelästyin :D
[02:45] apc_53: :D
[02:45] Tapio: Tää oli varmaan se kohta missä VierasTalo sai puolisydärin
[02:45] Tapio: Kädet vähä tärrää

Katsottu: 28.10.2009, Kasarmi, PC

Suhteellisen mitäänsanomaton ja tyypillinen draamakomedia, joka ei kerro aihealueestaan oikeastaan mitään uutta tai oivaltavaa. Muutamia hupaisia vitsejä ja visuaalisia oivalluksia löytyy. Peruspiirteeltään silti kuivakkaa ja tuttua ihmissuhdedraamaa, eikä menetä yhtään mitään jos sen jättää katsomatta. Ihmisten ulkonäön kritisoiminen on mautonta, mutta päätähti Sean Biggerstaff (joka itse asiassa tekee lapsirooleja) on aivan liian lapsenkasvoinen eikä hänelle pysty kuvittelemaan hahmon omaavaa elämänkokemusta. Kokonaisuus on todella epätasainen, jonkunlainen idioottihuumorin, rakkausdraaman ja taiteellisten piirteiden yhdistelmä, joka säntäilee sinne sun tänne, mutta ei pääse yhtään mihinkään. Loppujen lopulta kuitenkin ihan perustoimiva elokuva, jossa on melko paljon tissiä, niin pysykööt tuossa keskivertopisteissä.

Katsottu: 27.10.2009, Kasarmi, DVD

Jälleen päivystysviikko intissä, mikä valitsemallani koulutusalalla tarkoittaa lähinnä sitä, että teen kolmen tunnin välein 15 minuutin homman ja lopun aikaa dataan / katson elokuvia. On sitä pöllömpiäkin tapoja suorittaa asepalvelus.

Jeunetille tyypillisesti aivan upean näköinen, visuaalisesti paljon pehmeitä värejä, luonnonvaloa ja hienoja kamera-ajoja. Vähän samaa vikaa tässä on kuitenkin kun Kadonneiden lasten kaupungissa ja Ameliessa, mielestäni tämä on sisällöllisesti pikkaisen köyhä. Tautou söpöilee oikein kivasti, myöskin hauskaa nähdä Marion Cotillard ja Jodie Foster vääntämässä ranskan kieltä vaihteeksi. Melko juonipitoiseksi tätä on tehty, Tautou yrittää selvittää mitä sodassa kadonneelle rakkaalleen on tapahtunut. Hahmogalleria on suhteellisen suuri, eikä kaikkia pystytä esittelemään katsojalle tarpeeksi hyvin. Näin elokuvasta ei saa mitenkään maksimaalista hyötyä irti, että voisi itse yrittää selvittää mysteeriä päähenkilön kanssa. Romanttista ja kaihoisaa tunnelmaa on saatu luotua useaankin kohtaukseen. Ymmärrän kyllä, että elokuvan pituus kuvastaa oleellisesti Tautoun hahmon peräänantamattomuutta asiassa, mutta ylipituus syö harmillisesti tehoa sekä tarinasta että tunnelmasta. Kuitenkin tässä oli muutamia niin tajuttoman kauniita kohtauksia ja onnistunutta kuvausta sodan turhuudesta, etten kehtaa tämän alempia pisteitä antaa.

Katsottu: 25.10.2009, Kotona, DVD

Huhheijaa, olipas erinomainen filmi tämäkin. Tyylikäs näyttää olevan avainsana näissä Melvillen teoksissa ja sitä täytyy käyttää jälleen tässäkin. Teknisesti aivan erinomainen, mustavalkoisuus toimii upeasti valaistuksella ja varjoilla kikkailtaessa, pienieleinen äänimaailma on erittäin komea ja karu miljöö korostaa ankaraa maailmaa, jossa hahmot elävät. Yllättävä juoni antaa katsojan arvailla tapahtumia, mutta käsikirjoitus on muutamassa vaiheessa harmillisen sekava ja kärryiltä putoaa melkein auttamattomasti, mikä ei ole vaivannut muissa Melvillen elokuvissa, joissa on jopa laajempikin hahmogalleria. Loppu punoo kuitenkin kaiken yhteen mainiosti, joten saattoi tuo probleema olla myöskin pientä tarkkaavaisuuden puutetta. Karismaattinen Belmondo on erinomainen varkaan roolissa, muutkin näyttelijät ovat varsin päteviä. Ystävyys toimii tällä kertaa perusteemana, tarinassa lojaalius, luottamus ja petturuus korostuvat. Pisteytystä mietin jonkun aikaa neljän ja neljäpuolen välillä, päätin antaa tuon korkeamman arvosanan, koska monimutkainen rakenne tekee tästä kuitenkin sellaisen elokuvan, että tämän pariin tahtoo palata uudelleen. Upea elokuva, jossa uuden aallon ja klassisen film-noirin elementit sulautuu toisiinsa saumattomasti.