100 kaikkien aikojen parasta rock-albumia

Tästä se lähtee!
Odotin kyllä, että tämä olisi ollut huomattavasti paskempi levy. Ne radiohitit tosin vituttivat urakalla, mutta muutama ihan kivakin rallattelu oli mahtunut mukaan. Ihan kivasti meni kuitenkin bussimatka kotiin tätä kuunnellessa.

Kuuluuko tämä listalle vai ei?

En osaa vielä sanoa, mutta jos kuuluu, on sijoitus aika lähellä totuutta.

Nyt tuntuu, että tämä projekti alkaa lähteä kunnolla käyntiin. Yllättäen tänne häntäpäähän oli päätynyt oikeasti hyväkin levy. The Doorsia en ole pahemmin kuunnellut, mutta Morrison Hotelin perusteella bändiin pitäisi ehkä tutustua paremmin. Biisit eivät olleet kovin kaupallisia, jonka vuoksi ne kuulostivat huomattavasti rehellisemmiltä kuin edellisen chilipippurin paskimmat pökäleet.

Listan kokonaisuuden huomioiden, tämä kuuluu ehdottomasti tänne. Sijoituskin voisi olla paljon parempi.

En keksi mitään järkevää selitystä, miksi tämä on tällä listalla. Kuka oikeasti jaksaa kuunnella levyllisen verran vittuuntuneen muijan ruikutusta, siitä miten joku jätkä on tuottanut sille pettymyksen parisuhteessa. En löytänyt tästä mitään hyvää ja vihasin jo 90-luvulla niitä radiohittejä, joita tämä paskapökäle sisälsi.

Suurin osa biiseistä muuten oli vain "aaah uuhh öööh äääh". Todella syvällistä.

En ole koskaan ollut kovin suuri AC/DC fani, mutta kun ottaa tämän listan huomioon, on jopa helppo pitää tästä levystä. Levy rullasi mukavasti eteenpäin, eikä tylsiä hetkiä pahemmin tullut. Riffit olivat tyypillisen yksinkertaisia, jonka vuoksi tästä puuttui yllätyksellisyys. Ei huono, muttei mikään erityinekään levy.

Kuuluu tälle listalle toistaiseksi, koska olen vieläkin shokissa tuosta Morissetten olemassa olosta.

Vanhaa kunnon Aerosmithia, tässsä oli vielä sitä jotain, joka katosi 80 ja 90-luvulla. Biisit ovat nopeatempoisempia, ja ne kuulostavat enemmän rockilta kuin paskalta powerballadilta. Silti ihmettelen, että tämä oli juuri se levy bändiltä, joka äänestettiin tälle listalle. Näiden herrojen alkupään tuotannossa olisi ollut muitakin hyviä tai jopa parempia levyjä.

Hyvä levy, joka ansaitsee paikkansa täällä häntäpäässä.

Mitähän vittua tämäkin levy tekee näin huonolla sijalla?

Ehdottomasti paras levy tähän mennessä ja niitä ainoita hyviä Sabbath -levyjä ilman Ozzya. Dion tuleminen laulajaksi toi jykevyyttä ja teknistä osaamista tulkintaan. Samalla kitaroinnit ja muut soundit olivat parempia kuin pitkään aikaan. Nimikkobiisi on edelleen yksi Sabbath -lemppareistani ja Neon Knightsiakin on tullut viime viikkoina tykitettyä paljon.

Kuuluu todellakin 100 parhaan levyn joukkoon, tällä listalla jopa mahdollisesti top 20-kamaa.

Hieno levy ei siitä pääse minnekään. Tässä oli kyllä niin monipuolista lahjakkuutta, että harvoin sellaista on näin paljon yhdessä bändissä. Itselleni parhaiten jäivät mieleen Harrisonin biisit. Olen muutenkin aina sanonut, että hän oli se lahjakkain Beatle, joka vain jäi kahden isomman egon taakse piiloon. Lopussa tuli vähän sellainen fiilis, että mitähän hittoa mä kuuntelen?

Uskomatonta, mutta pidin tästäkin. Olen aina pitänyt Grungesta, koska 90-luvulla se oli kova juttu. Nirvana oli tuolloin yksi lemppareistani, mutta olen pikkuisen menettänyt kosketusta bändiin. In Utero oli kuitenkin sen verta raivokasta tunteiden purkua, että pystyin jotenkin hyvin samaistumaan levyn tunnelmiin matkalla töihin.

Mun puolesta KISS voisi jatkossa nuolla postimerkkejä, koska tällä levyllä ei ole mitään kiinnostavaa. Pari biisiä on ihan rock tai glam, mutta en kyllä oikeasti muista tästä yhtään mitään. Uu Yeah!

Kai näillä kavereilla olisi ollut tälle listalle jotain parempaakin tarjolla?

Vähän sama juttu kuin KISS:in kanssa. Ei tällä levyllä ollut mitään muistettavaa. Varmasti Hanoi Rocksilla on oma merkityksensä Glam -historiassa, mutta ei se tee tästä hyvää levyä. Tältäkään levyltä en muista juuri mitään. Nyt ei Hanoi kyllä rokannut. Valitettavasti.

Pakko sanoa, vaikka kuinka saisin vihat niskaan, Led Zeppelin on yliarvostettu. Saman ajan musiikista Black Sabbath, Deep Purple, Pink Floyd ja jopa Uriah Heep ovat parempia.

Tämä levy kuulosti omaan korvaani jotenkin väsyneeltä ja varsin tasapaksulta pökäleeltä. En muista lähes mitään tästä ja se kertoo jo hyvin paljon tämän levyn kokonaisuudesta. Todella unettava ja unohdettava tapaus.

Tällä listalla on lähes kaikki Metallican levyt, koska Metallica on Jumala. Loadia tuli kuunneltua joskus junnuna aika paljon, mutta nykyään en arvosta tätä levyä. Metallican parhaat levyt ovat 80-luvulta. Niissä oli vielä asennetta. Tässä on vain neljä kyllästynyttä jätkää tekemässä rahaa, koska musiikki on bisnestä ja sillä ei ole mitään taiteellista merkitystä. Muutama ihan hyvä biisi, mutta voi haukotus, kuinka paskaa tämä kokonaisuutena oli.

Radiopään tärkein levy ja ehdottomasti se paraskin. Tämä levy kestää suhteellisen hyvin kulutusta ja on ansainnut kulttimaineensa alternative genren merkkiteoksena. Biisit ovat haiketa, kummallia ja kokeellisia. Silti kokonaisuus toimii varsin hyvin ja moni biisi jää hyvin mieleen. Erittäin mukavaa kuunneltavaa Loadin ripulimäiskeen jälkeen.

Taas yksi niitä käsittämättömiä aivopieruja tällä listalla. Foo Fighters! Ooh! Rock Rock! Tajuttoman ylipitkä ja tylsä levy, joka ei sisällä parin biisin lisäksi mitään muutaa kuin täytettä. Unohdin jo tässä parin päivän aikana, että mitkä ne hyvät biisit olivat.

Mulla ei varsinaisesti ole mitään U2:sta vastaan ja joskus tätä yhtyettä on tullut kuunneltua enemmänkin, mutta tämä ei kyllä nyt ole se levy, jonka pitäisi olla parhaiden levyjen listalla. Vähän sama juttu kuin Foo Fightersin kanssa. Unohdettavaa ja pitkää paskaa.

Olen vasta viime aikoina alkanut ymmärtää Dion merkityksen metallille. Tämäkin levy on ihan jees kamaa ja sisältää monta hyvää tulkintaa, mutta ei kyllä millään yllä Heaven and Hellin tasolle. Uskomatonta, että tämä on korkeammalla tällä listalla. Mikä ihmisiä vaivaa?

Ohhoh... Mähän diggasin tästä. Kusipää veljekset ovat ilmeisesti puristaneet kaiken luovuutensa nimenomaan tähän albumiin. Brittipopin jonkin sortin magnum opus, joka sisältää kyseisen yhtyeen kaikki parhaat biisit. Muutenkin erittäin toimiva kokonaisuus, joka ainakin minut yllätti täysin.

Ozzy lopetti kaman vetämisen ja meni hoitoon. Hoidon jälkeen sitten vahingossa tämä levy. Kaiketi tämä todistaa sen, ettei ainat tarvitse olla kännissä, ainessa tai muuten vain sekasin, jotta voi tehdä hyvää musiikkia.

Ei vittu. Tämä levy todella pistää miettimään suomalaisten käsitystä ihan koko rock-musiikista. Soundtrackiksi koottu kokoelma, jolla on samoja biisejä kuin muilla AC/DC:n levyillä. Ei kiitos ja vittuun tältä listalta.

Yllättäväkin hyvä sekoitus Soundgardenia ja Rage Against the Machinea. En oikeastaan odottanut tämän olevan mitenkään kummoinen levy, koska 2000-luvun musiikista puuttuu yleensä se jokin.

Tämä levy kuulemma muutti heti käsityksen rock-musiikista. No jaa. Ehkä ainakin sen kitaroinneissa oli jotain omaperäistä, mutta muuten kyllä varsin tavallinen 70-luvun lopun tykitys. Pidin kuitenkin.

Joskus tätä tuli kuunneltua aika paljon. Nimi on edelleen mielestäni mainio ja kertoo jotain ihmisen perusluonteesta. Itse biisit ovat tiukkaa thrashia, jossa kitaralla on voimakas merkitys. Nimikkobiisi on klassikon leimansa ansainnut.

Ööör! Roots! Vitun Roots! Pum pum pum! Roots! Roots! Pläm Päm Päm!!!

Nümetalin merkkipaalu, mutta voi vittu kun oli "pump pump!" vähän tylsä levy.

Nyt oli kunnon kikkelimenoa! Biisit olivat eeppisiä ja tätä levyä jaksoi takoa monta kertaa joskus taannoin. Rootsin jälkeen oli kiva palata vähän paremman metallimusiikin pariin.

Vähän kivempi levy U2:lta, muttei tämäkään mikään mestariteos ole. Tälläkin listalla on aivan väärät levyt tältä bänditä. En osaa sanoa, että mikä tässä oli paskaa tai hyvää, koska en kovinkaan paljon muista kokonaisuudesta. Ainakin olin antanut tälle kolme tähteä.

Ennen Brucea tehty levy, jossa on ihan kiva tekemisen maku, mutta laulaja ei ole aivan niin kova hevittäjä ja äänikin on jotenkin ronskimmin falskaava. Silti ihan kiva levy, joka on paljon punkimpi kuin uudemmat Maidenit. Tavallaan pidin, mutta kuinka moni Radio Rockin kuuntelija on edes kuunnellut tämän levyn ja tietää, ettei sillä laula Bruce Dickinson? Veikkaan, että kaksi tai kolme.

Kummallinen sekoitus punkkia ja rockia. En ole koskaan ollut mikään Clash fani, mutta ne tietyt biisit ovat kolahtaneet ihan hyvin. Mielestäni tämä ei kuitenkaan ole tarpeeksi punk ollakseen punk-levy. Sex Pistols henkeen ja vereen!

Grungessa olen aina diggaillut Nirvanasta ja Alicea en ole pahemmin kuunnellut, mutta voi että kun tämä olikin hyvä levy. Rosoista angstia, jossa on paikoitellen hyvä metallisoundi. Pituutta levyllä on aivan vitusti, mutta se ei tunnu missään, kun suurin osa biiseistä on avain törkeän hyviä.

Olihan tässä Detroit Rock City, mutta mitä sitten? Beth on aivan kamala biisi ja saa korvat vuotamaan verta. Onneksi tällä listalla oli vain kaksi KISS:in levyä. Tosin Lick It Upin tilalla olisi voinut olla joku parempikin levy.

Uuh Yehhee!

Törkeän ylipitkä, suhteellisen mitään sanomaton ja kankea kokonaisuus. Pari ihan kivaa biisiä, mutta ei Metallica ole oikeasti saanut mitään aikaiseksi Mustan Albumin jälkeen. tämä (Re)Load-tuplapaskasetti vain todistaa, että bändi oli lopullisesti menettänyt kosketuksensa juuriinsa. Surullista.

"Peruspaskaa" kasarirokkia. Ihan kivoja biisejä jne. Tämän levyn oleminen listalla kertoo hyvin paljon siitä yleiskuvasta, jonka koko helvetin lista antaa. Hysteriassa on omat ketkensä ja varmaankin vannoutuneet Leppardit saavat tästä hyvät kiksit, mutta minulle tämä oli vain keskinkertainen levy.

Vähän sama juttu kuin Def Leppardin kanssa. Joten ei tästä kai tarvitse muuta sanoa.

Aika helvetin kiva juttu, että joskus tälläkin listalla vastaan tulee ihan oikea rock-levy. Jimi soittaa kitaraa ja soundit on mageita.

Olipa jonkinmoinen yllätys. En täysin vihannut tätä levyä. Oikeastaan pidin siitä. Rehellisellä paska-asenteella tehty levy, etenee niin nopeasti, ettei ajan kulua huomaa. Yllätyin myös biisien laadukkuudesta. Etenkin ne vähemmän tunnetut biisit antoivat minulle uskoa Twisted Sisterin toimivuuteen.

Tämä lista kaipaisi enemmän Beatlesia, mutta näillä mennään ja tämä on mahtava levy. Ei kuitenkaan omasta mielestäni edusta bändin parhaimmistoa, vaikka suhteellisen kova pioneeriteos onkin konseptialbumien saralla.

Ui ui... Sabbath on tällä hetkellä ehkä itselleni se kovin juttu ja tämä debyytti on vallan mainio teos. Biisit ovat rujoja, niissä on asennetta ja Ozzy on vaan vitun cool. N.I.B ja nimikkobiisi ovat ehdottomia klassikoita heavy-musiikin kattavassa kirjossa.

Joskus tuli kuunneltua paljon 90-luvun punkkia, mutta olen lähinnä Offspring-kaveri, enkä koskaan ole liiemmin välittänyt Green Daysta. Bändin nykyinen maine on vähän tahrannut tätäkin levyä, vaikka tämä edustaakin rehellisempää punk-asennetta. Pari ihan kivaa biisiä, mutta en mä tästä paljon mitään muista. Hoh hoh...

Joskus totesin, että Mike Pattonilla on maailman kaunein miesääni. Olen edelleen sitä mieltä. Faith No Moren levyksi tämä on varsin hyvä ja sisältää jonkun verran myös kokeellisempaa settiä. Pidin kyllä todella paljon. Mike Patton saattaa olla laulunjumala?

Olin kesällä Brucen keikalla ja pappa jaksoi heilua vielä yli neljä tuntia. En tiedä onko tämä herran paras levy, mutta ainakin se sisältää todella monta hyvää biisiä. Pieni kaupallisuus on aistittavissa, mutta itseäni se ei haitannut, koska etenkin nimikkobiisi yksinkertaisesti on aivan törkeän kova veto!

Ei vieläkään kolahda Zeppelin. Vika on varmaan minussa ja asenteessa, mutta kun ei niin ei. Edelleen laulajan kiekuminen herättää enemmän huvitusta kuin kunnioitusta. Page on ihan hyvä kitaristi, mutta ei pelasta kokonaisuutta, joka auttamatta on aivan perkeleen yliarvostettu.

Nyt taas kolahti ja kovaa! En odottanut mitään, enkä muutenkaan ole kuunnellut Judas Priestia paljon. Silti tämän levyn biisit olivat tarttuvia, tahdikkaita ja ennen kaikkea kokonaisuutena toimivia.

Varmaankin suurin yllättäjä koko listalla. En olisi uskonut, että tämä on näin törkeän hyvä levy. Kyseessä on todellinen genren pioneeriteos, joka yhdistää useita tyylilajeja saumattomasti yhteen. Yhteiskuntakritiikki on aivan uskomattoman hyvin kerrottua ja soundit hakevat vertaistaan. Myös biisien totaalinen raivokkuus teki minuun suuren vaikutuksen. Erittäin kovaa kamaa!

Meillä on kitarariffi, me toistetaan se jokaisella levyllä. Meidän levyt myy paljon, koska se on hyvä riffi. Eiköhän tuo kiteytä aika hyvin kaiken. Perus AC/DC-levy.

Tätä kuunnellessa, en voinut olla miettimättä, että miten paska ZZ Topin uusin biisi on:


Tuohon verrattuna tämä levy on mestariteos.

Melko kovaa kikkelöintiä, jota tuli joskus nuorempana kuunneltua paljonkin. Kokonaisuutena Keeper of the Seven Keys on eeppinen, ja sen jakaminen kahteen osaan on ollut järkevää.

Täytyy häpeäksi myöntää, että kuuntelen jonkun verran Kornia. Jotenkin kuitenkin ihmettelen, että mikä tästä levystä tekee muka hyvän. Kornilla on paljon parempiakin levyjä, jotka on tehty 90-luvulla. Jopa osa 2000-luvun tuotannosta on parempaa.

Punkin pioneeriteos ei menetä hohtoaan, vaikka sen kuuntelisi sata kertaa putkeen. Kyseessä on yksi genren tärkeimpiä levyjä, josta paistaa oikein kunnolla anarkismi! Erittäin kova levy, joka on minulle kaiken lisäksi todella tärkeä, koska olen lapsesta pitän kuunnellut punkkia ja punk-rockia. Aikuisempana aatemaailmanikin on kasvanut tämän tyylisuunnan mukaiseksi.

Tätä levyä kuunnellassa mietin aika paljon sitä Kokkisodan jaksoa, jossa Andy joi kaljaa ja haukkui Sikkeä. Tällä kertaa Hanoi rokkasi vähän paremmin.

Deep Purple on kova ja tämä on kova kuin kivi. Katsokaa nyt vaikka tuota kanttakin.

Yeah! metallijumalien, metallitotuus! voi vittu... kuka maksaa 75 euroa, ettÄ pÄÄsee kuuntelemaaaaan! tÄtÄ paskaa!!! circukseeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeen!!!!!