Kirjapäivyri 2012

Kindle, englanti

Kindle, englanti

Kindle, englanti

Kasariestetiikka on hassu juttu. Vaikka en itse kasvanut kyseisellä aikakaudella, katsoin lapsuudessani jatkuvasti taidepaskan ohella 80-luvulla tehtyjä kauhuelokuvia. Niissä oli aina tiettyä audiovisuaalista estetiikkaa. Juuri oikea määrä filmikohinaa, puun vanhentunut tekstuuri hylätyissä mökeissä ja vetiset kivet kellareissa, ruutukuvioiset pöytäliinat takapihan grillijuhlissa... Ja kaiken päällä tuntui aina leijuvan jokin ajaton ja hienojakoinen pöly, haju ja tunnelma. Tämän tunnelman Stephen King on saanut täydellisesti vangittua 'Salem's Lotiin. Kirjan jokainen kohtaus uhkuu täydellistä kasarikauhuestetiikkaa, ja pystyin kuvittelemaan päähenkilön honkelijalat vaaleansinisten farkkujen peitossa aivan liian hyvin. Suurin osa kirjasta käytetään lähes täydelliseen pikkukaupungin valheellisen idyllin rakentamiseen, ja loppuosa sen täydelliseen tuhoamiseen. Kauhu saadaan tuntumaan varsin voimakkaalta lukijalle paitsi erinomaisella pohjustuksella, myös sillä, että Kingillä tuntuu olevan tapana analysoida pelon jokaista yksityiskohtaa juuri sopivasti. Niskavillojen pystyyn nousemisesta lapsuudessa kohdattuihin yksityiskohtiin nykytapahtumia verratessa tapahtuu tietynasteinen tunteiden transitio kirjasta lukijaan. Ikään kuin jos näkee ihmisten haukottelevan, sitä alkaa tehdä itsekin. Tämä on varsin nokkela tapa saada lukijakin häiriintyneelle mielialalle, ja soisin sitä käytettävän vähän suuremmallakin tehokkuudella enemmän. Nykyään etenkin kirjallisuus tuntuu nojaavan enemmän tapahtumiin kuin tunteisiin, joita tapahtumia kokevat ihmiset tuntevat. Se on sääli.

Kindle, englanti

Vonnegut käsittelee mykistävän kyynisesti elämänsä kenties synkintä aikakautta, eli toisen maailman sodan PoW-kokemuksiaan. Huumori ei ole ihan yhtä prominentisti läsnä kuin Mestareiden Aamiaisessa, koska yleinen ilmapiiri kirjassa on niin vahvasti kyyninen ihmiskunnan dualistisia dilemmoita kohtaan. Satiiriset mutta pohjimmiltaan masentavat anekdoottimaiset kohtaukset toisen maailmansodan turhuudesta aukeavat varmasti syvemmin toisella lukukerralla.

Kindle, englanti

Harper Leen ainoaksi jäänyt kaunis romaani pikkutytön elämästä parin vuoden ajalta jenkkilän syvässä etelässä. Tässä on ainakin sellainen teos, joka tulisi pakkoluetuttaa vähintään kaikilla lapsilla ja aikuisilla. Moraalisaarnausta vältetään, mutta tarinassa ja päähenkilön isässä on silti niin vahva moraalinen selkäranka, että se puskee vaikuttavasti läpi kirjasta. Kaikki eettiset kannat ja mielipiteet perustellaan niin tyhjäännyttävästi ja yksinkertaisesti, että ihmetyttää miksi ihmisillä on yhä ennakkoluuloja muiden rotujen edustajia kohtaan. Ehkä he eivät vaan ole lukeneet tätä kirjaa. Proosa on jatkuvasti kaunista ja täynnä hauskoja yksityiskohtia, kuten ymmärrettävissä oleva mutta silti voimakas Alabamaslangi, jota etenkin kirjan lapset käyttävät jatkuvasti.

Kindle, englanti

Nyt on Kurt Vonnegutiinkin tutustuttu. Olipa mukavaa. Breakfast of Champions on ensimmäiset 2/3 varsin radikaalia ja hurttia huumoria, joka on kirjoitettu olettaen lukijan olevan vähintään marsilainen. Vonnegut kirjoittaa omasta perspektiivistään luomistaan hahmoista ja heidän tekemisistään, välillä keskeyttäen tarinan kertoakseen mistä sai inspiraatiota tiettyihin tapahtumiin.

Koko kirjan ajan hän myös selittää mitä arkisimpia asioita lukijalle omien piirrostensa avulla (tein näistä tänne listan joka löytyy täältä: bit.ly/w8b6vC ), ja näistä tuleekin kirjan pääasiallinen huumorisisältö. Kokoajan tätä kuitenkin lukee pieni virne naamalla, koska tapahtumat ovat niin abstrakteja ja Vonnegutin mielipiteet kautta linjan nasevia ja paikkansa pitäviä.

Viimeisellä kolmanneksella Kurt-setä kuitenkin räjäyttää pankin. Hän tunkee kasan dynamiittia neljännen muurin eteen ja räjäyttää koko paskan, ja menee itse tarinaansa sisään jumalhahmona, joka tekee keksimilleen hahmoille mitä huvittaa. Lähestymistapaa on vaikea kuvailla sanoin, koska mielestäni Vonnegut ei ole tehnyt itselleen alter-egoa kirjansa maailmaan, vaan hän on itse fiktiivisesti matkannut sen sisälle täysin tosissaan. Ratkaisu on nerokas, ja tuo muuten ennalta-arvattaviin loppumittelöihin täysin uniikin ja hersyvän näkökulman, joka nostaa kirjan mestariteokseksi silmissäni.

Kindle, englanti

Olen jotenkin elänyt ymmärryksessä, että Breakfast at Tiffany'sin elokuvasovitus on jonkinlainen romanttisten komedioiden Graalin malja, mutta jos se mukailee uskollisesti tätä alkuperäiskirjaa, minun on hyvin vaikea uskoa sitä. Lähes katkeransuloista kaipuuta uhkuva muistelma kertojan ja kevytkenkäisen Holly Golightlyn lyhyeksi jääneestä ystävyydestä ei edes suoranaisesti käsittele sitä rakkautta, joksi itse ainakin miellän sanan. Truman Capotea ei kirjailijana kiinnosta romanttinen rakkaus, vaan se ystävyyden tuoma välittämisen tunne, jolle ei sen kohteeksi joutuessa voi keksiä muuta sanaa kuin yleensä romanttisemmessa mielessä käytetty rakkaus. Proosa on niin nokkelasti ja sujuvasti etenevää, ja pituus sopivan lyhyt, että tämän ahmaisee hetkessä. Olen todella yllättynyt, jos tästä charmikkaasta pikkukirjasta tehty Hollywood-sovitus on uskollinen hieman töksähtävälle lopulle, koska se vain odottaa Holly-kirjoittajien vesityskeinoja.

Kindle, englanti

Stephen Kingiin tutustuminen alkoi ainakin muikeasti, sillä Carrie on kuulemma kirjailijan parhaita töitä ja sitä ei ole vaikea uskoa. DePalman moneen kertaan nähty elokuvasovitus onkin yllättäen varsin erilainen kirjaan verrattuna, sillä se keskittyy vahvasti vain yhteen asiaan kirjan narratiivista hieman Soderberghin Solyaris-remaken kaltaisesti. Jos kirjakin olisi pelkkä tarina kiusatusta telekineettisiä voimia hallitsevasta teinitytöstä, olisi se varmasti huomattavasti tylsempi luettava, mutta King on onnistunut valjastamaan käyttöönsä nerokasta lähentelevän narratiivigimmickin. Carrie on outo teos, jossa on tuotu yhteen noin puoli tusinaa erilaista lähdettä Carrie Whiten kuvitteelliseen tapaukseen liittyen, aina tapausta tutkineiden komissioiden silminnäkijähaastatteluista psykologien myöhemmin kirjoittamiin analyysikirjoihin. Näiden "faktuaalisten" lähteiden välissä pääsemme lukemaan Carrie Whiten tarinan kuten Stephen King sen vaikuttaisi tulkinneen näiden lähteiden pohjalta. Oudonhan tästä tekee se, että koko tapausta ei ole ikinä tapahtunut, vaan King on keksinyt paitsi sen, myös kaikki asiaan liittyvät hyvin erilaisella kirjoitustyylillä tehdyt haastattelut ja asiantuntijalausunnot, ja kirjoittanut niiden pohjalta itse tarinan. Pähkähullu kirjoitustyyli tuo pääasiassa suuresti hedelmää, sillä tämän ainutkertaisen narratiivin ansiosta koko kirjan lukee erittäin ahneesti lävitse. Valitettavasti erittäin vahvan alkupuoliskon jälkeen kirjan loppupuolisko on vähän heikompaa settiä, etenkin Carrien murhaputken käynnistyessä, kun saamme ensin lukea asiatuntijamielipiteen eräästä kohtauksesta, sitten silminnäkijälausunnon, ja lopulta Kingin version. Tämä toistuu pari kertaa ja syö ikävästi tehoa muulta kirjalta, vaikka toimiikin Kingin itselleen asettamien rajojen mukaisesti.

Kindle, englanti

Harlan Ellisonin klassikkotarina muistuttaa lähinnä jotain surrealistista maalausta, jonka maailmaan sukelletaan. Suoraan sanottuna sieltä haluaa pois heti ensimmäisten sivujen kohdalla, mutta ei sieltä voi noin vain lähteä. Pitää saada tietää miten viiden supertietokoneen kaappaamien ihmisten kärsimykset lopulta loppuvat, vai loppuvatko ne lainkaan. Lopetus onkin ehkä hyytävimpiä kappaleita mitä olen ikinä lukenut, ja se jätti aidosti häiriintyneen olon. Tämä on mitä mainiointa fiilistelykamaa, vaikkei olekaan mitenkään tavattoman syvällistä lukemista potentiaalista ja maineestaan huolimatta.

Kindle, englanti

Tulipas taas LUETTUA. Aiempien kirjojen jälkeen yli 900-sivuinen mammutti meni alas yllättävän helpolla, etenkin kun kyseessä oli näinkin hyvää tekstiä. Martinin fantasiakirjasaagan ensimmäisen osan kutsuminen fantasiaksi on vähintään kyseenalaistettavaa, koska mitään fantasiaelementtejä tästä ei erityisemmin löydy. Keskiaikamiljöö on saatu mukavan vaihtelevaksi ja eläväiseksi käyttämällä avuksi eri paikkoihin sijoitettuja päähahmoja, joiden välillä hypitään lukujen vaihtumisen myötä. Juonikuviot ovat yllättäen täysin ennalta-arvaamattomia, vaikka niitä yritinkin kovasti arvata keskivälin jälkeen tajuttuani, että tarinasta tulee yhtä suurta petturuusmaratonia. Sittemmin Martinin tyyliä on ilmeisesti apinoitu huonoin tuloksin ties kuinka monissa fantasiakirjoissa, jotka ovat kuitenkin kevyttä saippuaoopperaa tähän verrattuna. En kuitenkaan kokenut varsinaisia tapahtumia kirjan parhaaksi osaksi. Game of Thronesissa nimittäin onnistuttiin vihdoinkin saamaan minut, fantasiasta täysin epäkiinnostunut ihminen, mukaan menoon tuomalla peliin psykologinen näkökulma. Suuri osa Martinin tekstistä uhrataan kunkin päähahmon silloisten toimintojen analysoimiseen. Heidän menneisyytensä ja nykyisyys tuntuvat yhtyvän yhdeksi kun arvon kirjailija yrittää selvittää, miksi Starkit ovat niin kunnian perään tai miksi kääpiö on täysin sekaisin päästään.
Vaikka kirja onkin tarinaltaan mainio, en voi silti sitä täysin varauksetta kehua. Seuraava spoilaa kirjasta erään varsin suuren tapahtuman ja myös tv-sarjasta varmasti, joten lukekaa omalla vastuulla. Eddard Starkin tapattaminen on mielestäni erittäin suuri virhe näin tasaista laatua tarpovassa kirjassa. Hän on kuitenkin tapahtumien keskipisteessä ja pitkälti juuri se emotionaalinen kytkös kenelle tahansa lukijalle, että hänen tyrmään heittämisensä puolivälin jälkeen ja sitten lopussa tapattaminen tuntuu ihan turhalta mukarankistelulta, ja tavallaan sattuu saada huomata että se päähenkilö johon on kiintynyt toimii vain katalyyttinä kaikille tuleville tapahtumille. Ja kuten totuttua, tällaisessa kirjassahan ei sitten lopussa ratkaista mitään koska jatketaan seuraavassa osassa. Olisi niitä hahmokaaria nyt edes hieman sulkea, nyt jäi vain vähän tyhjä olo.

Kindle, englanti

Hellraiser-elokuvasarjan puolivahingossa synnyttänyt Clive Barkerin Hellbound Heart on monin tavoin mielenkiintoinen katsaus reilun parinkymmenen vuoden takaiseen kauhukirjallisuuteen. Barkerin proosa keskittyy vahvasti himoon ja suuriin tuntemuksiin, joita melkein kaikki kirjan hahmot tavalla tai toisella metsästävät. Kirjan aloittava kappale, jossa tarinan pahikseksi lopulta muodostuva Frank onnistuu avaamaan portin toiseen ulottuvuuteen ja kutsumaan sieltä uskomattomia tuntemuksia maailmaansa, on erittäin kauniisti kirjoitettu, mutta jo siinä tulee ilmi Barkerin kirjan suurin ongelma; jatkuvat ylilyönnit. Mies ei yksinkertaisesti tunnu tietävän milloin lopettaa. Erittäin tiukka aloituskappale hajoaakin lopussa käsiin, kun useamman sivun kestävä kuvaelma Frankin tuntemista sensaatioista ihollaan huipentuu miehen masturbointiin ja kulahtamiseen lattialle. Tiivis tunnelma on kadonnut siinä vaiheessa, kun Barker kirjoittaa erittäin sleazysti kyrvän hivelemisen iloista. Muutenkin kirjassa jatkuvasti häilyvä kivun ja nautinnon raja on vähän hit/miss-kamaa, mutta kuitenkin kauttaaltaan kiinnostavaa seurattavaa. Kauhuelementit ovat yllättävän vähissä, vaan itselleni ainakin päällimäiseksi kiinnostuksenkohteeksi nousi Barkerin erinäisten hahmojen piilotettujen motiivien ja niiden perustelujen seuranta - Frank obsessioidensa kanssa, Julia raiskauksen jälkeisen rakastumisensa kanssa, Rory tapahtumista kärsivänä aviomiehenä - tämä kaikki kiinnostaa huomattavasti enemmän kuin tarina kuolleista heräämisestä ja kenobiiteistä. Loppupuolella kaikki kuitenkin ratkaistaan varsin ankeasti tylsällä loppumittelöllä, jossa jännitystä on yhtä paljon kuin kourallisessa paperisilppua.

Kindle, englanti

Jean-Domonique Bauby joutui aivohalvauksen kohteeksi joulukuussa 1995, jonka johdosta hänen viimeinen elinvuotensa kului sairaalassa. Hän pystyi liikuttamaan päätään hieman, ja kommunikoi räpsyttelemällä vasenta silmäänsä. Näin hän sitten onnistui sanelemaan tämän kirjan avustajalleen. Bauby kuvaa kauniilla proosalla arkista elämäänsä ennen ja jälkeen aivohalvauksen, ja kutsuu lukijan yllättävänkin syvälle locked in-syndroomaiseen ruumiiseensa. Hän on onnistunut säilyttämään mainion huumorintajun tilanteestaan huolimatta, ja vaikka miehen sisällä on varmasti myllertänyt, hän päästää itsesääliin tai melankoliaan viittaavia tunteita kirjaansa vain harvoin. Lähihoitajana koin ehkä sairaala-arjen kuvauksen hieman pitkäveteiseksi, vaikka arvostankin Baubyn tapaa tuoda potilaan näkökulma sairaalahoitoon. Parhaiksi hetkiksi kirjassa kuitenkin jäävät tämän entisen maailmanmatkaajan anekdootit nuoruudestaan ja työhistoriastaan. Ne luovat lopulta surullisen ymmärryksen lukijaan siitä, että kirja ei ole fiktiota, vaan totta. Sen kirjoittaja oli oikea ihminen, ja kirjoitti koko kirjan räpyttelemällä silmäänsä. Tähän vaadittu keskittyminen ja jaksaminen on sellainen asia, että jokainen voi miettiä pystyisikö itse siihen. Minä en ainakaan pystyisi.