Books read in 2016

Kyllähän tämä selkeästi on se paras Tolkienin novelleista. Todella elämänmakuinen seikkailukirja, jonka ihastuttavat hahmot ja vauhdikas juoni vetävät puoleensa. Taru sormusten herrasta -trilogian tasoista elämänfilosofiaa ei tästä löydy, vaikkakin Tolkien käsittelee tässäkin kantavina teemoinaan myös uhrautuvuutta ja haavoittuvuutta sekä etenkin sitä, miten naiivista päähenkilöstä muuttuu elämänkokemusten myötä kypsästi ajatteleva aikuinen. Ajan kultaama klassikko, joka sopii kaikenikäisille.

Hyvää siedätyshoitoa Martinin tulevalle Winds of Winter -romaanille, jonka julkaisupäivää on lykätty jo useaan otteeseen. World of Ice & Fire käy monipuolisesti läpi Westerosin historian syntyvaiheista Targaryenien nousuun ja tuhoon sekä sitä kautta kertaamaan pääpiirteittäin ne tapahtumat, jotka johtavat Tulen ja jään laulu -kirjasarjan tapahtumiin. Kirjassa käydään läpi myös Westerosin ja Essosin vapaakaupunkien maantiedettä sekä lyhyesti aatelissukujen historiaa. Ja kaikki tämä upeiden ja mahtipontisten vesivärimaalausten kuvittamana. Kaikin puolin siisti paketti, vaikkakin paikoitellen melko vaikealukuista.

Pitkä, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen trilogia on vihdoin saatu päätökseen ja Kuninkaan paluu on helposti sarjan paras osa. Tolkienin hahmonkehitys on mestarillista: viimeistään tässä osassa näkee, kuinka paljon Frodo ja kumppanit ovat aikuistuneet pitkän seikkailunsa varrella, kehittyen naiiveista pojista vastuuntuntoisiksi aikuisiksi. Kuninkaan paluun kantavana teemana on myös uhrautuminen ja kuolema, eikä ihme, sillä Tolkien itse taisteli ensimmäisessä maailmansodassa. Tässäkin osassa on tosin niitä tylsiäkin hetkiä ja elokuvaversion tavoin loppua ei tunnu tulevan ollenkaan, mutta vahvasti hahmovetoinen tarina on niin priimaa, että pienet virheet on helppo katsoa läpi sormien. Tässä ei ole myöskään niitä ylitunteellisia kohtauksia, mitä elokuvaversiosta löytyy pilvin pimein. Sivuseikkana mainittakoon vielä, että näissä kirjoissa on myös paljon eroavaisuuksia Jacksonin elokuvatrilogiaan verrattuna (etenkin lopetus) ja jo siksi lukemisen arvoinen.

Kaksi tornia on heikompi kokonaisuus kuin Sormuksen ritarit, siinä missä elokuvaversio oli Jacksonin trilogian heikoin, mutta siitä huolimatta hyvä teos. Onhan tässä sentään yksi saagan huomattavimmista taistelukohtauksista. Valitettavasti suuri osa kirjasta on vain jaarittelua ja paikasta toiseen ravaamista, mutta ne osa-alueet jotka ovat oikeasti intensiivisiä ja jännittäviä, toimivat erinomaisesti.

Tämän kesän tavoitteena on lukea koko LotR-saaga alusta loppuun ja Sormuksen ritarit on erinomainen aloitus. Näistä Tolkienin klassikkoromaaneista kyllä näkee selvästi, että myöhemmät fantasiaromaanit, George R. R. Martinin mahtavaa Tulen ja jään laulua myöten, ovat ottaneet tästä paljon vaikutteita. Fellowship of the Ring on lähinnä vasta alkulämmittelyä, mutta toimii jo yksittäisenä kirjana yllättävän hyvin. Hitaanpuoleisen alun jälkeen ja Kalevasta vaikutteita ottaneen omaperäisen kerronnan omaksuminen on alussa vaikeata, mutta lopulta tarina imaisee lukijan mukaansa Keski-Maan ihmeelliseen maailmaan.

Alan Mooren dystooppinen ja yhteiskuntakriittinen V niin kuin verikosto on aika lailla samaa laatua kuin hiljattain uudelleen lukemani Vartijat. Guy Fawkes -maskiin sonnuttautunut teatraalinen anarkisti V on yksi kiehtovimmista sarjakuvahahmoista ikinä. Henkilöt on ilahduttavan moniulotteisesti kirjoitettuja ja jokaisen ajatusmaailmaan pystyy samaistumaan edes jollain tasolla, vaikka kyseessä olisivatkin fasistipahikset tai kunnon kansalaiset. En tosin pidä kauheasti David Lloydin suttuisesta ja paikoitellen jopa rumasta piirrosjäljestä, mikä ei ole lähelläkään Dave Gibbonsin tasoa. Joka tapauksessa ajatuksia herättävä sarjakuvaromaani ja malliesimerkki siitä, että Moore on yksi tämän sukupolven parhaimmista sarjakuvakäsikirjoittajista.

Luin sitten hetken mielijohteesta 10 ensimmäistä Walking Dead -kirjaa, joihin on koottu kattavasti Robert Kirkmanin alkuperäissarjakuvat. Olen kyllä tähän mennessä tykännyt tästä jopa enemmän mitä AMC:n televisiosarjasta, mm. siksi, että tässä on brutaalimpaa väkivaltaa, armottomampi tunnelma ja turhia ja tylsiä kohtia ei paisutella liikaa. Esim. Hershelin farmi -osuus on jätetty todella vähäiseksi, toisin kuin televisiosarjassa, missä sitä venytettiin kokonaisen kauden mittaiseksi. Alku on vähän turhan nopeatempoista, eikä lukijalla ole juuri tilaa hengittää, mutta tahti onneksi hidastuu sopivan mittaiseksi viimeistään kolmoskirjan kohdalla. Kannattaa ehdottomasti lukea vaikkei olisikaan televisiosarjan ystävä, sillä tässä on kyllä aika paljon eroavaisuuksia sekä juonen että hahmojen osalta.

Loppuun vielä mainittakoon, että 100. luvusta eteenpäin on aivan helvetin kovaa menoa!

Yksi parhaimmista suomirockin elämäkertakirjoista, joka valaisee hyvin sitä, mihin Kingston Wallin musiikin omaperäinen tunnelma perustui. Kirja käsittelee yksityiskohtaisesti paitsi mystisen Petri Wallin elämää, myös yhtyeen vaiheita niin hyvässä kuin pahassakin. Loppupuolella kerronta muuttuu todella synkäksi ja pessimistiseksi, eikä ihme, kun ottaa huomioon miten traagisesti yhtyeen ja Wallin tarina päättyi.