Read in 2012

Hyvä nuoruuden angstin ja harhailun kuvaus, jonka päähenkilö on välillä erittäin samaistuttava ja hauska, mutta välillä taas hyvin ärsyttävä ja kyyninen idiootti. 50-luvun tunnelma jazzkapakoineen oli ehdotonta plussaa.

Hemingway jahtaa eläimiä, juo viskiä ja vitsailee. Luontokuvaus on mukavaa, poikain edesottamukset kevyttä luettavaa ja koko ajan on läsnä sellainen itselleni Intiassa tutuksi tullut matkasta nauttimisen ja ajan ja kaiken muun unohtamisen tuntu. Jonkun verran kirja toistaa itseään kun siirrytään leiristä toiseen, metsästetään ja taas siirrytään, mutta onneksi kirja on sopivan pituinen eikä siihen ehdi pahemmin kyllästyä.

Taattua Reiskaa, eli osuvaa ja hienoa ajankuvaa sekä nasevaa dialogia mutkikasta juonta unohtamatta. Jotenkin jää silti aiempien varjoon.

"Minun pitäisi kieltää heitä panemasta jäitä viskiin. Tuokoot jäät erikseen. Silloin tietäisin, paljonko lasissa oli viskiä, eikä se yhtäkkiä tulisi soodavedestä liian laimeaksi. Hankkisin itse pullon viskiä ja tilaisin heiltä vain jäitä ja soodavettä. Se olisi järkevää. Hyvä viski oli sangen miellyttävä asia. Se oli yksi elämän miellyttävistä asioista."

Pari Murakamia tullut nyt luettua ja täytyy sanoa, että olen jo nyt ehtinyt rakastua hänen tyyliinsä, teemoihinsa ja kaikkeen mahdolliseen. Kaikki omaperäiset hahmot, mystisyys, viittaukset populaarikulttuuriin jne. Murakamin teksti on toisinaan älyttömän 'coolia' ja toisinaan taas pakahduttavan kaunista. Kertakaikkiaan vangitsevaa ja koskettavaa kirjallisuutta. Onneksi Murakamia löytyy hyllystä lisää.

Jotkut Murakamin kirjojen sanailuista, varsinkin vertaukset, painivat muuten samassa sarjasssa Raymond Chandlerin Marlowen nerokkuuksien kanssa.

Tätä on tullut lueskeltua vähän kerrallaan jo viime vuoden lopulta asti.

Matkustelu ja nimenomaan reppureissaaminen turistirysien ulkopuolella on jotain jota aion pyrkiä elämäni aikana harrastamaan niin paljon kuin mahdollista. Ja siihen tämä kirja onkin täydellinen, lähes kaiken oleellisen kattava opas. Kirjoittajien tv-sarjaa on tullut kaksi ensimmäistä kautta ihailtua ja kirjan tekstissä on mukana se sama slangi ja huumori, jota Riku ja Tunna myös audiovisuaalisissa tuotoksissaan viljelevät.

Kyseisten herrojen inspiroimana lähdenkin helmikuussa kuukaudeksi Intiaan, mikäli mikään ei viimehetkellä kusahda.

Luin joskus Wikipediasta, että Vonnegut on vaikuttanut suuresti Haruki Murakamiin, joten ennen hyllyssä odottaviin Murakameihin tarttumista piti lukea jotain Vonnegutilta. En aloittanut Slaughterhouse 5:sta kuten yleensä taidetaan tehdä, vaan sen sijaan 'Kalmasilmästä', koska se nyt sattui osumaan taannoin silmään eräällä Hollolalaisella kirpputorilla.

Deadeye Dick osoittautuikin loistavaksi mustan ja absurdin huumorin ja pessimismin sävyttämäksi yhteiskuntasatiiriksi, jollaisia ei ole koskaan liikaa. Kirjan päähenkilön ja muiden värikkäiden henkilöiden tarinoiden kautta Vonnegut maalaa tavallaan absurdin, mutta kuitenkin realistisen kuvan 1900-luvun lopun amerikkailaisesta yhteiskunnasta kaikkine epäkohtineen.