Miika's Movie Diary - 2016
Sort by:
Showing 1-50 of 134
Decade:
Rating:
List Type:
The Principal (1987)
22.12, PC
Class of 1984 ja The Principal ovat niin samankaltaisia, että välillä melkein häiritsi. Jälkimmäinen ei ole läheskään niin väkivaltainen tai muutenkaan muistettava. Jim Belushi kuitenkin toimii itselleni tässäkin elokuvassa, ja koko elokuvan asetelma ja siitä jonkinlaisen uskottavan väsäyksen yrittäminen 80-lukumaisen kornia, että pakkohan tästä on tykätä. Suihkuhippa oli hyvin toteutettu ja heti sen perään tuleva loppu sen verran antiklimaattinen kirsikka viihdyttävän ja hölmön kakun päälle, että kyllähän tästä tykkää.

Miika's rating:
I Am Not a Serial Killer (2016)
20.12, PC
Lukioikäinen poika kärsii sosiopatiasta ja saa selville että naapurin Christopher Lloyd on yliluonnollinen murhaaja. Max Records on ihan toimiva valinta pojan rooliin ja saakin hahmostaan kiinnostavan silloin, kun käsitellään tämän mielenterveysongelmia. Tältä osin elokuva olisi voinut pureutua syvemmällekin. Kauhun puolesta I Am Not a Serial Killer jää pahasti puolitiehen, eikä draamastakaan hirveästi saa irti. Kerronta ja roolisuorituksen ovat kuitenkin ihan toimivia.

Saw: The Final Chapter (2010)
6.11, Netflix
Samanlaista Salkkarit-tason juonenkäänteille etenevää kidutuspornoa kuin aikaisemmatkin osat. Kehityksettömien ja huutavien henkilöhahmojen silpominen on aika aivosoluja tuhoavaa katseltavaa. Positiivisena juttuna voisi mainita, että Saw: The Final Chapter oli jo niin huono niin monella saralla että kokonaisuudessaan tämä oli jollain tapaa koominen. Ykkösosasta tutun Cary Elwesin paljastuttua pahikseksi yliteatraalisesti editoidussa loppukliimaksissa - joka on tottakai päähenkilön tuskanhuutojen sävyttämä - ei voi muuta kuin lyödä kämmentä naamaan.

Pitch Black (2000)
6.11, Netflix
Munatonta scifi-mäiskettä tylsillä hirviöillä ja tylsällä Vin Dieselillä.
Munatonta scifi-mäiskettä tylsillä hirviöillä ja tylsällä Vin Dieselillä.
Miika's rating:
Dark Skies (2013)
30.10, Netflix
Dark Skies luo paikoin uhkaavaa ilmapiiriä, ja ufoista höyryämisessä on tiettyä mystisyyttä ja kiinnostavuutta. Hahmot jäävät tosin turhan etäisiksi, vaikka selvää yritystä näiden suhteen on. Potentiaalinsa näyttävä Dark Skies ei lopulta tarjoa kerronnallisine ratkaisuineen mitään uutta abtuktio-elokuvien saralla, ja muutamista hyvistä hetkistä huolimatta kokonaisuuden tahditus on laahaavaa ja tapahtumat ennalta-arvattavia.

Mechanic: Resurrection (2016)
29.10, PC
Jason Statham on palkkamurhaaja ja suorittaa roolinsa vielä kuivemmin kuin muissa elokuvissaan. Yksinkertaiset hahmot, tylsä toiminta ja vielä väsyttävämpi tarina ovat aika luontaantyöntäviä elementtejä Mechanic: Resurrectionissa. Äärimmäisen ruma greenscreenin käyttö paloi verkkokalvoilleni varmaan loppuelämäksi.

Gridlock'd (1997)
25.10, Viaplay
Tim Roth ja 2Pac ovat nistejä, jotka koittavat päästä vieroitukseen ja joutuvat näin ollen byrokraatian juoksuttamiksi. Kaksikon arkinen huulenheitto on hauskaa ja kemia pelaa hyvin yhteen, ja satiiri on jokseenkin toimivaa. Pidin elokuvan flowsta, joka soljuu mukavasti kohtauksesta kohtaukseen kokonaisuuden tuntuessa yhtenäiseltä paketilta.

23.10, Netflix, rewatch, no change
Alkuasetelmaltaan kyllä erittäin kiinnostava ja DiCapriolta hyvä roolisuoritus. Pitkästä kestostaan huolimatta rullaa hyvin eteenpäin, vaikka muistelisin Infernal Affairsin tehneen tämänkin ytimekkäämmin. The Departed on kovin viihdyttävä ja juonenkäänteillään otteessaan pitävä, muttei lopulta anna mitään ajattelun aihetta. Jack Nicholsonin perseily on yksittäisenä seikkana ihan tervetullut juttu, mutta rikkoo lopputuloksen vakavuutta. Jätti tämä kuitenkin sen verran hyvän maun suuhun, että Infernal Affairsin uusintakatseluhalut kasvoivat kovasti.

High Plains Drifter (1973)
21.10, Netflix
Clint Eastwood on jälleen pyssysankari, joka saapuu kaupunkiin ja tarjoaa sen asukkaille toivoa pian vankilasta vapautuvia pahiksia vastaan. Eastwood tosin käyttäytyy omahyväisesti kuin mikäkin mulkero, räjäyttää hotellin ja panee useita naisia, eikä täten ole kaikkien kaupunkilaisten suosiossa. Herraa ei tämä tosin kiinnosta. High Plains Drifter on tavanomaista kiinnostavampi länkkäri, sillä päähenkilöllä ja kaupungin asukkailla ei ole molemminpuolista rakkaussuhdetta, vaan osapuolet ovat tekemisissä toistensa kanssa vain ja ainoastaan hyötyäkseen itse jotenkin. Asukkaista on havaittavissa epävarmuutta ja itsepäisyysyyttä, mutta juuri näiden inhimillisten seikkojen ansiosta koko poppoo tuntuu jotenkin tavallista kiinnostavammalta.

20.10, Netflix, rewatch, no change
Eastwood äijäilee, pahis on kunnon psykopaattinen tappaja ja 70-luvun ilmapiiri on käsinkosketeltava. Hieno tekele.
Eastwood äijäilee, pahis on kunnon psykopaattinen tappaja ja 70-luvun ilmapiiri on käsinkosketeltava. Hieno tekele.
Miika's rating:
19.10, Netflix
Postereista jo päättelin, että kyseessä olisi peruspaskaa Cagea, mutta ilokseni huomasin että eipä ollut. Tarina ei pahemmin yllätä, pikemminkin päinvastoin, mutta kevyen, hieman vitsikkään ilmapiirin ja Cagen hassuttelun, jota tässä oli ihan kiitettävästi, ansiosta tätä oli hauska seurata.

Passenger 57 (1992)
2.10, Netflix, rewatch ** --- **½
Alhaisesta pisteytyksestäni huolimatta muistelin tämän olleen parempi. Tämä Wesley Snipesin Die Hard-klooni tuntuu olevan ohi yhtä nopeasti kuin alkaakin ja käsikirjoitus on juostenkustun oloinen. Etenkin rivipahikset tuntuvat poikkeuksellisen tyhmiltä. Bruce Payne on tarpeeksi ilkeä pahiksen roolissa, mutta Snipes olisi saanut piestä enemmän.

Martial Law II: Undercover (1991)
2.10, Youtube
Pökkelöä ja harmitonta ysäritoimintaa, jonka katselun lomassa voi helposti puhua paskaa ja kääntää katseen takaisin ruutuun kun mätkintä alkaa. Potkittiinhan tässä ihan kiitettävissä määrin.

White Noise (2005)
1.10, HBO Nordic
EVP-aihetta käsitellään alkuun varsin mielenkiintoisesti, mutta elokuvan ilmapiiri herätti ristiriitaisia tuntemuksia. Kokoajan vallitsee potentiaalinen masentavahko ilmapiiri, joka ei kuitenkaan ole varsinaisesti eduksi hahmojen jäädessä raakileiksi; toisaalta touhu ei myöskään tunnu päälleliimatulta ja väsähtäneeltä hahmojen pahalla ololla mässäilyltä. Tunnelmanluonnissa tunnutaan pahasti jäävän puolitiehen. Alun mystiikka heitetään myöhemmin roskiin, kun tarina siirtyy tyypillisille urille Keatonin hahmon päästessä syvemmälle kuolleiden kanssa kommunikointiin, ja kliimaksin koittaessa jo sitten rymistelläänkin. Loppujen lopuksi aikalailla vesitetty kauhuilu.

McBain (1991)
13.8, DVD
Toimintakohtaukset ovat hauskaa katseltavaa, mutta ysäritoiminnalle potentiaalisista lähtökohdista huolimatta elokuvan meininki aika onton oloista. Christopher Walken, Steve James, Michael Ironside ja joku neljäs lähtevät kostamaan Walkenin kaverin kuolemaa ja syöksemään Kolumbialaista hallitusta vallasta. McBainin lähestymistapa ei ole tarpeaksi kovaotteinen omaan makuuni, eikä elokuvassa tapahdu mitään kovin innostavaa muutamaa taistelua lukuunottamatta. Lupaavasti castista huolimatta yrmyilyä ei juuri näy, ja satunnaisten kansalaisten pelastaminen ja sympatisointi on aika väsynyttä seurattavaa.

Twilight Zone: The Movie (1983)
12.8, Netflix
En ole Twilight Zonea tv-sarjan muodossa seurannut, mutta tämä elokuva oli kyllä ihan pätevä. Ensimmäiset kaksi episodia, John Landisin ja Steven Spielbergin ohjaamat, olivat kahteen viimeiseen verrattuna aika kulahtaneita, vaikka Spielbergin segmentti ihan hyvän mielen jättikin. Kaksi viimeistä osiota, Joe Danten ja George Millerin ohjaamat, olivat jo edistystä aikaisempiin. Dantella on omassaan hienoja tehosteita ja lavastus pelaa, ja jollain tapaa tämä oli myös hiukan ahdistavaa seurattavaa.
Viihdyttävä antologialeffa, jossa aiheet varioivat riittävästi, ja koko paketti on tarpeeksi yhtenäinen, etenkin aloituksen ja lopetuksen sointuvan hyvin keskenään.

Soul Man (1986)
11.8, DVD
Nuori tekeytyy mustaksi mieheksi menestyäkseen collegessa. Aluksi ihan letkeää meininkiä, vaikka elokuvan tarjoamat rotuvitsit ovat pitkälti aika nähtyjä stereotypioita mustista hyvinä koripalloilijoina jne. Ihan mukiinmenevä elokuva kadottaa viehätyksensä, kun mustaksi tekeytynyt päähenkilö alkaa ihastumaan tummaan tyttöön ja tutut juonikuviot tulevat kehiin. Leslie Nielsen muuten menee täysin hukkaan tässä tekeleessä.

Load more items (84 more in this list)