Sort by:
Showing 1-25 of 111
Decade:
Rating:
List Type:
The Man with the Golden Arm (1956)
12.12.
Sinatra vetää roinaa ja haluaa rumpaliksi. Hyvä meininki. Pätevää huumefilmiä, mistä en keksi erityisemmin pahaa sanottavaa. Eikun joo, Eleanor Parkerin hahmo oli aivan vitun rasittava.

Stefa's rating:
Marley & Me (2008)
12.12.
Onhan tämä nyt muuten tismalleen samanlainen kuin valtaosa romcomeista, mutta aihepiiri on itselleni sen verran henkilökohtainen että osui ja upposi.

Deadbeat at Dawn (1988)
10.12.
Ö-luokan kotivideopaskaa. Päähenkilö (joka on myöskin elokuvan ohjaaja) lopettaaa naisen takia jengihommat, kunnes vastakkaisen jengin jätkät menee tappamaan kyseisen naisen. On aika lähteä kostohommiin. Perusjuttuja. Puolikas lisää elokuvan huumoriarvoista lähinnä sen hirveästä paskuudesta. Kuitenkin jälleen kerran elokuvantekijät tekivät saman virheen kuin roskassa usein tehdään: elokuvassa on juoni. Ja siihen kulutetaan liikaa aikaa. Etenkin kun elokuva itsessään on niin kämästä kalkkunaa ettei paskamainen amatöörinäyttely jaksa huvittaa kuin sen ensimmäiset 10 minuuttia. Lopun paskaefekteistä plussaa vielä.
Mitä vittua tuo IMDB-arvosana oikein on?

Walter Hillin tuotantoon on tullut perehdyttyä aivan liian huonosti. Onneksi eräs paikallinen baari järkkäsi tämän torstai-illan leffaksi. Ihan vitun kovaa jengileffaa, jossa paljon pallinaamoja juoksee ympäriinsä kovistelemassa. Pukeutumistyyli on suorastaan hulvatonta. David Patrick Kelly nauratti.

It's a Wonderful Life (1947) (1946)
30.11.
Jälleen kerran näitä kaanon-filmejä joista ei jaksa erityisempiä sanoa. Tarina on jo tuttu miljoonien plagiointien ansiosta, ja onhan se toimiva. Elokuva muutenkin on ihan pätevä hyvän mielen filmi, mistä en osaa sanoa mitään erityisempää.

In the Mood for Love (2000)
29.11.
Rewatch. ****½ - ****
Days of Being Wild sai idean ruveta rewatchimaan WKW-filmejä (osittain myös siksi että oletan tuon vaimokkeen pitävän näistä). In the Mood for Love on edelleen erittäin kaunis pätkä etenkin audiovisuaalisesti. Enkä oikeastaan edes tiedä miksi haluan laskea arvosanaa hitusen.

26.11.
WKWn alkupään tuotannon kamaa, joka on lojunut hyllyssä pitkään. Ja onhan tämä myös sitä heikompaa tuotantoa. Tai jotenkin huomaa, että tässä haetaan vasta sitä tulevien filmien tyyliä ja varmaan siitäkin syystä jää ontoksi. Huono elokuva ei kuitenkaan ole kyseessä.

The Milky Way (1969)
10.11.
Uskonto on itselleni sen verran läpikulutettu aihe, ettei Bunuelin satiiri jaksanut oikeastaan kiinnostaa.
Uskonto on itselleni sen verran läpikulutettu aihe, ettei Bunuelin satiiri jaksanut oikeastaan kiinnostaa.
Stefa's rating:
30.10.
Visuaalinen ilme ja musiikki ovat suorastaan erinomaiset, mutta siihen oikeastaan fiilistelyni Suspiriasta jääkin.

Back to the Future Part II (1989)
29.10.
Sarjan keskimmäinen osa on ihan hyvää viihdettä siinä missä ensimmäinenkin, mutta ongelmaksi koituu ehkä liiallinen kaaoottisuus. Mennään ihan hirveällä turbovauhdilla eteenpäin ja tuntuu jotenkin, ettei leffaa saada pidettyä hallinnassa.

Load more items (86 more in this list)
In Finnish.
Viimevuosi meni tämän suhteen ihan vituiksi. Lähinnä siksi etten katsonut viimevuonna kuin ihan kourallisen elokuvia ja pitkällä aikavälillä. Tämän vuoden tarkotuksena olisi herätellä harrastus takaisin eloon.