Darkness in light - Top 20 film noir

Ironisesti periamerikkalaisen elokuvan tyylisuunnan suurin mestariteos tuleekin Isosta-Britanniasta. Carol Reedin sitramusiikin siivittämä murhamysteeri on visuaalisesti noirin komeimpia ja Orson Wellesin Harry Lime yksi elokuvahistorian ikimuistettavimpia hahmoja ja Wienin sodanjälkeiset yöiset ja autiot kadut luovat elokuvaan paikoin todella aavemaisen tunnelman. "In Switzerland, they had brotherly love, they had five hundred years of democracy and peace – and what did that produce? The cuckoo clock."

Studion runtelema mestariteos, kuten monet Veli Orsonin töistä. Sisältää mm. yhden elokuvahistorian komeimmista alkukohtauksista pitkine kamera-ajoineen. Wellesin esittämä korruptoitunut poliisinretku lienee herran parhaita roolisuorituksia. Kaikki tyylisuunnalle ja etenkin Wellesille tyypilliset kamerakulmat ja pitkät varjot ovat selkeästi läsnä. Mestariteos ja Wellesin todennäköisesti paras elokuva.

Bogien hienoin roolityö ja Nick Rayn - yhden wanhan coulun Hollywoodin hienoimmista ohjaajista - hienoinpia elokuvia. Sisältää monia noirille ominaisia piirteitä aina kohtalokkaasta naisesta, Bogien esittämään antisankari käsikirjoittajaan. Suosittelen kiinnittämään huomiota etenkin kohtaukseen, jossa Bogart kuvailee poliisiystävälleen miten murha toteutetaan, kyseessä on nimittäin yksi herran hienoimmista kohtauksista kautta aikain.

Nyrkkeilyn maailmaan sijoittuva elokuva kehäraakista urheilijasta, jota mestarillisesti esittää Robert Ryan. Ryan lienee yksi hienoimmista näyttelijöistä kautta aikain ja aivan turhaan aliarvostettu. Seuratkaapa miehen pelkillä kasvonilmeillä tapahtuvaa näyttelyä esimerkiksi juurikin tässä elokuvassa.

Kolmas kerta toden sanoo... Hustonin debyytti ja Bogartin uran käännekohta. Sisältää unohtumatonta dialogia sivutolkulla. Bogien karisma on kivitalon kokoinen ja Sydney Greenstreet on oikeasti kivitalon kokoinen... "The stuff that dreams are made of..."

Pre-noiria saksanmaalta. Langin mestariteosta pidetään oikeutetusti eräänlaisena tyylisuunnan ensimmäisenä tienviittana varjoineen, yökuvineen, ja noir filmille tyypillisine hahmokaarteineen. Lorre tekee aivan uskomattoman roolityön ja muutenkin jos kyseessä nyt ei olisi noir lista niin ei olisi kysymystäkään, mikä elokuva kärjessä roikkuisi. Elokuvan vuosisadan parhaita elokuvia.

Kurosawan film noir tyylisuunnalle kumarteleva kyttäelokuva. Sekä Mifune, että Shimura ovat loistavia rooleissaan kuten tavallista ja elokuvan intensiivinen kuvaus kuumasta Tokiosta välittyy katsojalle niin vahvasti, että saa hikikarpaloita kyllä pyyhkiä otsalta. Ei varsinaisesti mestarin teemallisesti vahvimpia töitä, mutta visuaalisesti varmasti yksi komeimpia. Noirin henki sykkii tässä vahvemmin kuin monessa lajityyppinsä oikeassa edustajassa...

Oudoimpia lajityyppinsä tapauksia mitä allekirjoittaneelle on vastaan tullut. Todella synkkä noir ja yksi Powerin uran hienoimpia roolisuorituksia. Sirkukseen sijoittuva miljöö on paikoin todella karmiva ja kenestä nyt pellet ei olisi pelottavia? Ei aivan Tod Browningin Freaks, mutta aika lähelle päästään...

Kengännauha-budjetilla tehty mestariteos Jules Dassinilta. Elokuva on yksi harvoista, josta on todella perkeleen vaikea löytää oikeastaan mitään vikaa. Pelkästään ryöstökohtauksensa takia ansaitsisi paikkansa tällä listalla.

Fullerin kompromissiton ja kovaotteinen noir pääsee listalle vähintäänkin ansaitusti. Sisältää mm. yhden kaikkien aikojen tyylikkäimmistä nyrkkitappeluista ja Thelma Ritter on symppis. Sisältää myös varsin hauskaa kritiikkiä kylmää sotaa kohtaan, vitsaillen niin jenkkien kuin myös neukkujen kustannuksella.

Liki koko elokuva tapahtuu junassa ja kapeat käytävät luovat onnistuneesti koko elokuvaan intensiivisen klaustrofobisen tunnelman. Elokuvan femme on aivan totaalinen narttu ja poliisi on suoraselkäinen. Pulpia alusta loppuun ja katsoja hykertelee tuolissaan kun rosmo ja pollari-leikki junassa alkaa...

Kaikkien twistielokuvien isoäiti. Gene Tierney on kaunis kuin Jumalan kyyneleet ja Vincent Pricen honotusta on aina ilo kuunnella. Nerokas noir ja Clifton Webbin kyyninen huumori toimii kuin tapetti.

Todella outo filmi, jossa Eli Wallach on aivan totaalinen sekopää eksentrisenä palkkamurhaajana. Tiivistunnelmainen kaupunkinoir, joka pitää otteessaan loppuun asti. Mukava yllätys, koska en odottanut tältä juuri mitään.

Robert Mitchum on yhtä kuin noir. Ehkä vielä selkeämmin kuin Bogart, joka ansaitsi kannuksensa noir filmeissä. Mitchumin välinpitämätön tyyli puree ja elokuvan flashback-rakenne palvelee tarkoitustaan oivallisesti. Femme on aivan täysi sika ja antisankarin palkka monelle tuttua tutumpi on... Hieno filmi.

Joe Cotten on hurmaava viheliäisenä murhaajana ja muukin karja pistää parastaan. Hitchcockilaista suspencea parhaimmillaan.

Billy Wilderin puoliksi kieliposkessa tehty Hollywood satiiri on samalla myös noirin hienoimpia helmiä. Gloria Swanson hulluuden partaalle ajautuneena näyttelijänrauniona on paikoin riipaisevaa katseltavaa ja loppukohtaus on ikimuistettava. Sivuroolitkin on täytetty menneen ajan suurilla nimillä aina Buster Keatonista Erich von Stroheimiin.

Kubrickin parhaita, ellei paras elokuva. Pitää otteessaan koko lyhyen kestonsa ajan ja ei sisällä minkäänlaista tyhjäkäyntiä. Heist-kohtaus on Hustonin Asfalttiviidakon vastaavan ohella lajityyppinsä komeimpia ja lopetus kaikessa turhuudessaan saa aina hymyn kasvoille.

Tämä elokuva määrittää koko tyylisuunnan, jos minulta kysytään. Juoni on niin sekava, että edes itse kirjailija ei osannut vastata kuka murhaa kenetkin ja milloin. Bogart vetää taas vaihteeksi sellaisella karismavaihteella, että ei mitään rajaa ja elokuva sisältää myös aivan hulvatonta dialogia, esim. kirjakauppakohtaus. Bogien ja Bacallin kemia saavuttaa tässä huippunsa ja kaikesta näkee, että näyttelijät sopivat yhteen kuin vierekkäiset palapelin osat.

Vincent Price siteeraamassa suu vaahdossa Shakespearea uppoavan soutuveneen keulassa musta mantteli päällä. Enough said.

Tositapahtumiin perustuva noir filmi, joka alkaa oikealla dokumenttimateriaalilla. Ei ehkä eheimpiä ja tyylipuhtaimpia lajityyppinsä tapauksia, mutta ehdottomasti yksi rankimpia ja aikaansa nähden aivan helvetin rohkea elokuva. Ihmetyttää edelleen miten elokuva on päässyt sensoreiden siivilän läpi kun miettii paria kohtausta...