My year of watches 2014

by Michael Curtiz

by Kinji Fukasaku

by Terry Zwigoff

by Emmanuel Carrère

Vähän ajan pieksämä mutta nerokkaasti käsikirjoitettu leffa. Täytyy katsoa muutkin tältä kirjoittajalta, Altered States jo koettu.

by Alexandr Petrov

by Hal Hartley

by Michael Lehmann

Hullutteleva teinileffa upealla sanomalla. Raju ja kevyt. Siinä oli kaikki nätissä paketissa.

by Hal Ashby

Toivottavasti tämä oli satiiri.

by Michael Haneke

by John Carpenter

Päätettiin kattoa tämä, kun tätä oli hyödynnetty siinä Zizekin dokkarissa. Huikean hauska pätkä tärkeällä mutta jo itsestäänselväksi käyneellä sanomalla. Tarjoaa absurdia ja väkivaltaan nojaavaa huumoria yhteiskuntakritiikiksi pukeutuneena.

Päähenkilö, jonka näyttelijä on alun perin painija, on ilmeetön (paitsi nauraessaan jostain käsittämättömästä syystä - ja suuttuessaan) köntys, joka hakkaa ja tulittaa viholliset ja vääräuskoiset turhia miettimättä. Lisäarvoa elämykseen toivat ladatut höpsöt suomisubit (esim. signaali käännettiin loppupuoliskolla jatkuvasti singaliksi ja joku sanoi päähenkilön näyttävän siltä kuin tämä olisi tippunut juustodippiin vuonna 1957). Lol, mutta ehkei se liity tähän niinkään.

Tällastakin on hyvä välillä kattoa. Huhhuh.

by Giorgos Lanthimos

Kreikkaralli jatkuu. Tämä on siis loistavan Dogtoothin ohjaajalta.

Loistomeiningillä rullaa tämäkin leffa. Deadpan-dialogi, uneliaat kuvakulmat, ankean siniharmaa värimaailma ja kaikki tämä kylmyys ja apatia luovat epätoivoisen, jossain määrin eksistentialistisen tunnelman.

Elokuva kertoo Alpeista, ryhmästä, joka paikkaa asiakkaiden traumoja korvaamalla menetettyjä ihmissuhteita. Pieleen menneet kokemukset näytellään uudelleen asiakkaan toivomalla tavalla.

Keskiössä ovat murrosikäinen rytminen voimistelija (Ariane Labed) ja sairaanhoitaja (Aggeliki Papoulia), joiden kohtalot ovat hyvin erilaiset. Alpit ovat ihmisiä, jotka alistuvat täysin ja menettävät identiteettinsä. Molemmat päähenkilöt yrittävät etsiä itseään kaikkien roolien ja vuorosanojen seasta ja puskea omaa tahtoaan läpi, mutta sairaanhoitajan ottaessa ratkaisevan askeleen hän saa rangaistuksen Alppien johtajalta, Mont Blancilta. Voimistelija sen sijaan saa toiveensa toteutettua sairaanhoitajan solmiman sopimuksen kautta.

Mistä tämä elokuva kertoo? Että näyttelemme kaikki rooleja, joilla täytämme toisen ihmisen tyhjyyttä ja paikkaamme ydintraumaa? Itsensä esiin tuominen johtaa rangaistukseen Toiselta, arkki-isältä, jonka tahtoon meidän on alistuttava. Kertooko tämä äärimmäisestä syyllisyydestä, joka estää omana itsenä elämisen?

En tiedä, mutta ainakin herätti tunteita ja ajatuksia. Jotain alitajuista ja ratkaisematonta. Sitä minä leffoilta toivon. Vau.

by Steve McQueen

Rankkaa Hollywood-mässyä tärkeästä aiheesta, mahtipontisen massaleffamusiikin säestämänä.

Paul Danon ja Lupita Nyong'on (vas.) näyttelysuoritukset olivat nautinto.

by Cary Fukunaga

Tämähän yllätti positiivisesti. McConaugheyn hahmoon on saatu kiinnostavaa persoonallisuutta, kerronta on loistavan koukuttavaa ja monitasoista ja itse murhamysteeri peruskiinnostava. Syvän etelän painostava tunnelma ja pehmeät, kuluneet värit viehättävät. Tätä pitää katsoa lisää.

by Athina Rachel Tsangari

Kreikkalaisella ja naisohjaajalla jatketaan.

Kaunis, samaan aikaan synkkä ja leikittelevä kuvaus kuolevan isän tytöstä, joka elää vielä 23-vuotiaanakin lapsen elämää. 2000-lukuun pettynyt, omalaatuinen arkkitehti-isä on tytölle kaikki kaikessa: tämän kanssa katsotut Attenboroughin luontodokumentit tuntuvat määrittävän elämää kokonaisvaltaisella tavalla. Dialogi on mielenkiintoista deadpania ja näytteleminen herkkää. Isän sylistä päästään siirtymään aikuiseen rakkauteen hellällä tavalla.

by Theodoros Angelopoulos

Hämmentävä tapaus. Näytelmällinen elokuva täynnä symbolisia viittauksia antiikin näytelmiin ja Euroopan historiaan. Ilmeisen sivistymättömyyteni tähden en valitettavasti saanut niistä paljoakaan irti, mutta kyllä teos silti hetkittäin mykisti hienoudellaan.

Kaikki henkilöhahmot tässä elokuvassa ovat jonkinlaisia
arkkityyppejä. Siksi hahmoilta ei odotakaan herkkää persoonallista näyttelemistä, vaan karkeita, yleisinhimillisiä eleitä. Itku on itkua riisuttuna persoonallisuudesta. Ilo on lapsen välitöntä iloa.

Lopullisesta sanomasta sai jotain irti ihan vain psykologisilla (tai -analyyttisilläkin) tulkinnoilla. Tässä etsitään isoa Toista, jota kohti pyritään epäonnistuvin elein niin rakkaus- kuin raiskaussuhteidenkin kautta. Ja kyllähän se Toinen sitten lopulta löytyy, Kreikan ja Saksan kuvitteellisen rajajoen (Styks-virran?)tuolta puolen, kuolemasta, jonka symbolina on paradoksaalisesti puu.

by Abdellatif Kechiche

Ihan mielettömän hieno leffa. Käytännössä pelkkää intiimiä lähikuvaa, seksiä ja ruumiin eritteitä. Tässä asettuvatkin vastakkain Adélen ruumillisuus ja aistillisuus sekä Emman intellektuaalisuus. Vastakohdat viehättävät ja synnyttävät ainutlaatuisen seksuaalisen jännitteen.

Adéle on merkillinen hahmo. Tyttö makaa, syö, haaveilee ja kirjoittaa päiväkirjaa ainainen tyhjä katse silmissään, ja on kiinnostunut lastentarhan opettajan työstä. Vaikuttaa, että pään sisällä ei liiku juuri mitään, vaan tyttö elää täysin aistiensa varassa. Adéle on myös valmis mihin tahansa pitääkseen Emman rinnallaan, aivan kuin tämä olisi puuttuva osa hänestä itsestään, jota ilman ei voi elää. Ja tavallaan näin varmasti onkin. Adéle on myös valtavan sympaattinen hahmo - pieni viaton tyttö, jonka haluaisi pelastaa. Ehkä Emma tuntee juuri näin. Adéle on täydellinen muusa Emmalle, taiteilijalle, täyttä aistia.

Tämä on todellakin rakkaustarina, ja yhtä lailla kasvutarina. Pistää taas miettimään, mitä rakkaus on, mitä intohimo on. Mitä me etsimme toisesta ihmisestä. Ei pidä myöskään unohtaa leffan rajattoman rakkauden sanomaa (joutuuhan Adéle kamppailemaan lesboutensa kanssa), joka on loppujen lopuksi vapauttava ja voimaannuttava.

Täyttä viittä tähteä en anna, koska teoksen intensiteetti kurjasti löyhtyi loppupuoliskon aikana. Mutta muuten - WAU.

by Lars Von Trier

Aloitin tämän. Lars Von Trier lopussa *sensuroitu*. AH.

by McG

Enpä tiedä miksi katson tällaista. Ei toimisi edes humalassa. On jännää, miten helposti kaikki sujuu enkeleiltä päävihulaista päihitettäessä. Mukafeministinististä paskaa piristävät Drew Barrymoren söpöys, Lucy Liun viehätysvoima ja Bill Murrayn karisma.

Plussaa ohjaajan nimestä.

by Martin Scorsese

Järkäle täyttä toimintaa ja äärihekumointia. Lopussa törmätään kuitenkin realiteetteihin ja itsekkyydestä pitää maksaa.

Olihan tuo. Hyvä leffa. Ei taida kuitenkaan kovin pitkäksi aikaa mieleen jäädä (kertakäyttöviihdettä?). Paras Scorsese ja DiCaprion suoritus. PALJON hyviä sivuosia.

by Denis Villeneuve

Kaksi pikkutyttöä katoaa matkallaan korttelin päässä olevaan taloon kiitospäivänä. Outo asuntoauto on liikkunut naapurustossa. Auton omistaja otetaan kiinni, mutta hän ei puhu. Tyttöjen isä ottaa ohjat omiin käsiinsä ja yrittää puristaa tietoa ulos jälkeenjääneestä tyypistä...

Jännä palata kauhutrillerin pariin. Näitä psykopaatinjahtauspätkiä tuli katseltua joskus alakouluaikoina. Tämähän oli varsin mainio teos genressään. Piti otteessaan ihan koko pitkän pätkän ajan, koukkuja riitti - tosi taidokas juoni. Värit oli kauniin kylmät ja tunnelma hiljaisen painostava. Gyllenhaalia oli kiva katsoa muuten paitsi silmänliikemaneerin takia. Molemmat pääosamiehet (Gyllenhaal ja Jackman) olivat omalla tavallaan ällöttävän prototyyppisiä amerikaanoja, mutta kai noilla amerikkalaisilla on suuri tarve käsitellä tota perustyyppiä ja ottaa siihen kantaa. Itse pääarvoitus jäi vähän hataraksi ("Miksi maze?"), mutta ei se menoa haitannut. Annoin nyt sitten lopulta neljä tähteä. SIIS TODELLA JÄNNITTÄVÄ. Kannattaa katsoa viihtenä (vaikka siitä muutakin saa, jos jaksaa ottaa).

by Mike Figgis

Ysärinostalgisointia ja Nic-fiilistelyä. Heikon naisen ja heikon miehen prototyypit kohtaavat ja lankeavat toisiinsa. Aika etäällä tämä leffa pitää överiydessään, mutta ihan viihdyttävää katsottavaa.

by Martin Scorsese

Enpä osannut odottaa näin outoa leffaa. Alkoi vastenmielisellä kliseistä jurnutusta latelevalla kertojanäänellä, hämmästytti synkkiä ajatuksia säestävillä riemuralleillaan ja huipentui kohtauksiin, joissa Nic sekoilee modernissa oopiumluolassa ja juo ambulanssikaverin kanssa viinaa keikalla ympäri kaupunkia hurjastellen.

Kysehän on siis ambulanssikuskin burn-outista ja syyllisyyden voittamisesta. Yhteiskuntakritiikkiäkin löytyy.

Puoli tähteä lempparinäyttelijän hetkittäisestä suorituksesta ja ihan vain siitä, että sai katsella tyypin pärstää kaksi tuntia. Kaksi tähteä jonkinlaisesta kokeellisuudesta ja omalaatuisen absurdista huumorista, vaikka se olikin suurimmaksi osaksi halpaa ja tökeröäkin. Olihan tätä ihan viihdyttävä katsoa, ei tarvinnut lopettaa kesken.

by Jean-Luc Godard

Tämä filosofispoliittinen taidepaska kyllästytti, yllytti välillä aitoon ja välillä väkinäiseen nauruun ja toisinaan taas kuvotti yli kaiken eläintentappokohtauksillaan. Kaiken kaikkiaan meni yli hilseen, enkä suoraan sanottuna ole kiinnostunut lukemaan taustatietoa tai tulkintoja elokuvasta.

by Mike Leigh

Ensimmäisen katselukerran jälkeen tämä elokuva jäi mieleen heikoimpana nähdyistä Leigheistä, varmaankin siksi, ettei se jättänyt syvempiä muistijälkiä. Nyt toisen kerran jälkeen päällimmäiseksi jäivät ajatukset hienostuneesta, vähäeleisestä tyylistä (mikä ei tämän elokuvan kohdalla kuitenkaan tarkoita niukkaa tunneilmaisua), korkealuokkaisista näyttelijäsuorituksista ja tietynlaisesta vetovoimaisuudesta tunnetasolla. Viimeisellä tarkoitan täyttä uppoutumista hahmojen sielunelämään. Edellisillä pointeilla on osuutensa tähän, sillä vähäeleinen elokuvailmaisu ja tyylikeinojen käyttö siirtää mielestäni tässäkin Leighin elokuvassa valokeilan näyttelijöihin ja heidän presenssiinsä. Joitakin häiritsee liiallinen musiikin käyttö, mutta mielestäni sekin tukee ja yhtenäistää elokuvan teemaa ja tunnelmia.

Elokuva oli herkkä ja lämminhenkinen. Risaisia hahmoja kohdeltiin lempeällä viisaudella ja ymmärryksellä. Teemoista pinnalla oli etenkin yksinäisyys, joka ruumillistui Cynthian hahmossa.

Toivoisin Leighiltä lisää tällaista syvällistä perhedraamaa kaikenlaisten Vera Drake'ien sijaan, koska siinä hän todellakin loistaa ohjaajana.