Played in 2012

26.11

SP: 98/100
MP: -

24.11

Vuoden 2012 pelitapauksia. Viidestä episodista koostuva kausi kertoo pääasiassa kahden päähenkilön tarinaa, muiden hahmojen kohtalo riippuu omista päätöksistä ja tekemisistä. Päätöksistä tekee hankalia muunmuassa pelihahmojen inhimillisyys (mikä on pääsyy kokonaisuuden hienouteen), kenestäkään ei tekisi mieli luopua, mutta päätökset on tehtävä nopeaa. Graafisesti peli mukailee sarjakuvatyyliä, mikä sopii raakaan meininkiin täydellisesti, enkä minä ainakaan tv-sarjan pohjalta olisi mitään alkanut toteuttamaan.

Episodien rakenteissa on eroja ja kaikille löytyy taatusti oma suosikkinsa, vaikkei missään mitään varsinaista vikaa ole. Oma suosikkini on kakkosepisoodi, jossa tapahtuu kerta toisensa jälkeen suun auki jättävää settiä.

Minimalistinen point and click -seikkailu, jossa valinnoilla on väliä. Tämä todistaa viimeistään sen, että ei tarvitse olla miljoonapinestä ja massatuotantoa harrastava pelifirma jotta saa aikaan jotain mihin ei monet kykene.

SP: 95/100
MP: -

23.10

Tarina nappaa nopeasti mukaansa (erityiskiitos suomitekseille) ja pelattavuuden omaksuu heti. Tyylillisesti PS3:sen yksi komeimpia pelejä, muutenkin toteutus on saumaton. Pituutta on sopivasti ja itse palaan ihan mielelläni takaisin tällaiseen reaktiokykyä vaativan trillerin pariin.

SP: 95/100
MP: -

16.10

Todella mainio moninpelinä, etenkin kaverin kanssa pelatessa. Kehitettävää on sopivasti, luokat ovat erilaisia ja keräilyvietti vie mukanaan. Kaikki mikä ensimäisessä oli hyvää, on tässä tuplasti parempaa, mutta ensimmäisen osan suvannollisuus on saatu kitkettyä pois, joten nyt tätä jaksaa myös yksinpelinä tahkota.

Suurin miinus tulee rasittavasta inventory-valikosta ja muutenkin käyttöliittymä kokonaisuudessaan on tahmean oloinen. Ei kuitenkaan peliä kaatava vika, mutta onnistuu rassaamaan välistä.

SP: 90/100
MP: 94/100

28.7

Maxilla rupeaa ikä painamaan ja päihderiippuvuudet ovat pääkopan riesana. Silti äijä tappaa niin jalkapallostadionilla kuin favelassa, muttei kuitenkaan ole mikään supermies. Tässä pelissä vastustajat ovat aivan liian tarkkoja, lisäksi tekoäly on hyvä, joten useamman miehen kaatamiseen voi tarvita hieman harkintakykyä ja bullet timen oikeanlaista käyttöä. Kuolemasta voi vielä selvitä hengissä, kunhan vain saa kertalaakilla pudotettua ampujan.

Toteutukseltaan raina on ehtaa Rockstar-laatua. Helvetin hienoa toimintaa, tuntuu, kuullostaa ja näyttää hyvältä (vaikkakin muutamia ongelmallisia ohjausvinkeitä löytyy ainakin pc:llä). Peli rupeaa vain ennemmin tai myöhemmin hieman toistamaan itseään, mutta mainio kerronta ja tarina pitävät otteessaan. Parhaimmillaan pieninä erinä nautittuna.

Ei MP3:lla ole mitään hävettävää suomilaadun rinnalla. Erilainen esitystapa kuin aiemmin (vähemmän noiria, enemmän "realistisempaa" synkkyyttä), mutta henkilöhahmona Max on silti edelleen omalla tavallansa uskollinen Remedyn tuotoksille.

SP: 90/100
MP: -

23.7

Pelin kaunis musiikki, mainio kerronta ja upeat maisevat vievät yksinkertaista, mutta niin upeasti toteutettua kokonaisuutta eteenpäin. Päälle tunnin mittainen elämys, jonka aikana kannattaa olla hereillä ja keskittyä tarinaan ja yleistunnelmaan.

SP: 91/100
MP: -

17.7

Mitäpähän tästä lisäämään mitä ei ole jo sanottu. Kaunis, upea, mahtava, addiktoiva ja kaikkea muuta. Skyrimin maailmaan pääsee aina sisälle takaisin, vaikkakin edellisestä pelikerrasta olisikin kuukausi tai pari.

Itselläni peli lähti käyntiin maailmaa tutkailemalla ja lähinnä sivutehtäviä tahkoamalla. Luolastoja on mukava rampata läpi ja kaupunkien/kylien historiaan on hauska perehtyä kun maailma kiinnostaa. Luonto elää eläinten sekä ilmiöiden muodossa, jokainen vuorokauden ajankohta näyttää siltä itseltään ja tunnelma on jatkuvasti taianomainen.

En edes ala luettelemaan mitä kaikkea tässä voi tehdä, mutta itselläni ei esimerkiksi taikominen ja varusteiden parantelu kamalasti kiinnostanut. Tein mitä oli tehtävissä, mutten jaksanut kehittämällä kehittämään ruveta. Hahmoni oli perusnordi, jolla on toisessa kädessä kilpi ja toisessa miekka. Tappaa kaikki mulkvistit erittäin tehokkaasti. Tietyissä tilanteissa käyttöön sai viiveettä vaihdettua jousipyssyn, jonka taso myös nousee käytettäessä.

Yksi asia kuitenkin, johon olin erikoistunut, oli rosmous. Tiirikointitaito taisi olla ainoa joka kehittyi noin 80 pelitunnin aikana täyteen, tai ainakin lähes täyteen. Jo Fallout 3:sta lähtien tiirikointi ja ihmisten viimeisten säästöjen ja parannusjuomien kähveltäminen on kaikessa vääryydessään hauskaa ja jännittävää puuhaa.

Jos ei ole ennen Skyrimiä tai roolipelejä pelannut, niin suosittelen joka tapauksessa hankkimaan käsiinsä. Edes täysi viidenkympin hinta ei ole liikaa, sillä kuka tahansa löytää kymmeniksi (useat myös sadoiksi) tunneiksi mielekästä tekemistä. Suosittelen.

SP: 98/100
MP: -

23.6

Kerrassaan mainio idealtaan, vähän niin kuin Portal oli aikoinaan: helmi idea ja mainio toteutus, mutta kokonaisuus jää hieman puolitiehen. Ei kuitenkaan pahasti, sillä parkouria saa harrastaa päälle viiden tunnin edestä, lisäksi kavereita saa haastaa juoksukisoihin pilvenpiirtäjien katoilla. Kaikki toimii hyvin, mutta ideasta olisi vaikka mihin ja parempi juonikin toisi huomattavasti lisää syvyyttä. Animaatiovälivideot eivät myöskään olleet oikein mieleeni, mutta vauhdikas ja toiminnallinen eteneminen siirtyy kaiken edelle.

SP: 94/100
MP: 90/100

14.6

Halpa Wolfenstein-klooni hauskoilla fysiikoilla, hahmon kehityspisteillä ja muutamalla hauskalla pelillisellä kikalla höystettynä. Ihan hauska pelata, mutta natsit ottavat aivan liikaa lämää vastaan. Laatuun, etenkin äänimaailman moiseen, olisi voitu panostaa hieman enemmän. Ääninäyttely, dialogi, välivideot, valikot, aivan kaikki halpaa schaibaa.

Pääsi peli yllättämäänkin. Ei nimittäin kaatunut kertaakaan, vaikka jotain sellaista tällaiselta voisi odottaakin. Sinänsä pelaa aivan hyvin alusta loppuun, jopa moninpelitila löytyy (vaan ei pelaajia ja muotona deathmatchia kolmeen eri tyyliin), mutta tällaisen halvan paskan parissa menee hienoilta kehittäjiltä (mahdollisesti) upea ura hukkaan.

SP: 66/100
MP: -

13.5

Replay - 4-3½

Ihan mukava yksinpeli, jossa tosin oli välistä aivan liian sekavia kenttiä plus liikaa tympeää räiskintää parhaimmillaan tylsässä miljöössä. Pari hiiviskelymissionia välissä, etenkin loppupuolen laajamittaisempi sniikkailutehtävä jäi mieleen ja olivat muutenkin bunnyhopping-toiminnalle mukavaa vaihtelua.

Graafisesti peli on auttamattomasti vanhentunut, muttei se menoa haittaa sinänsä. Tunnelma on niin hyvässä kuin pahassa ehtaa Wolfensteiniä, johtuen luultavasti siitä, että tämäkin peli tuli pelailtua nuorempana pariinkin otteeseen. Lisäksi Enemy Territory oli erittäin kovassa peluussa vuositolkulla.

SP: 80/100
MP: -

17.4

Ottaen huomioon, että odotukset olivat aivan alhaalla, osoittautui Homefront aivan kelvolliseksi putkiräiskinnäksi. Vikojahan tässä piisaa enemmän kuin laki sallii. Aseet ovat tuhnuja ja äänet munattomia, grafiikka on vuosikausia vanhentunutta, jos poistuu vähääkään tehtäväaluuelta niin heti rupeaa kello tikittämään... Niin, ja yksinpeli kesti alle kolme tuntia. Onneksi maksoin tästä Steamin joulualennuksessa vain parisen euroa, joten ei tule paha mieli.

On tässä hyviäkin puolia. Toiminta on hauskaa ja sujuvaa, vaikkei aseilla tunnu joskus osuvankaan (missä lie ovat bottien hitboxit). Kaikki toimii kivasti putkessa, eikä tältä voi enempää vaatiakaan. Tarina on aivan seurattava, henkilöhahmot ookoo ja muutenkin ääninäyttely aivan hyvää tasoa. Vaikka grafiikka onkin auttamattomasti vanhentunutta, jaksaa maailma viehättää karuudellaan.

SP: 78/100
MP: -

13.4

Replay - ei muutoksia pisteytykseen

Edelleen todella kova vauhdikas ja överieeppinen sotaelämys. Taisi olla kolmas läpipeluukerta ja edelleen jaksan seurata saippuasarjatason juonta kaikkine käänteineen. Lisäksi näyttää hyvältä, kuulostaa hyvältä ja mikä tärkeintä: mukava pelata.

SP: 92/100
MP: 88/100

4.4

Erittäin mukava peli pelata. Soundtrack on mainio, tapahtumat ovat hauskoja ja hienoja, lisäksi meininki on jatkuvasti jollain tapaa absurdi. En ole normaalisti "GTA-klooneista" välittänyt, mutta tämä on aivan jotain muuta. Kaikki toimii yhtä hienosti kuin GTA:ssa käyttöliittymästä lähtien, mutta silti elämys on täysin erilainen. Täytyy nostaa hattua siitä, että nyt on asioita ja tarinankerrontaa vedetty rohkeasti ööveriksi.

Saints Roweissa on autoilu aina ollut hieman kiikkerää, mutta tässä se toimii mukavan tarkasti. Parasta kaahailussa on se, että välilyönti ei ole enää pelkkä käsijarru, vaan auto lyö tyhjää pelkästään pitämällä sitä pohjassa. Sivuluisuilusta ja kaikesta muustakin päättömästä saa expaa ja pätäkkää. Expalla saa leveliä ja pätäkällä rakennuksia, aseita, vaatteita ja kaikkea muuta hyödyllistä.

Hahmoa ja pelimaailmaa voi myös kehittää. Rahaa hassaamalla pelihahmo oppii käyttämään samanaikaisesti esimerkiksi kahta SMG:tä, nostaa pelitoverit nopeammin maasta ja kaikkiin autoihin saa turbon. Mukava lisä aina tällainen pieni ja simppeli roolipelimäisyys.

Yksinpelikampanja kestää jotain 9-10 tuntia, mikä on itsessään nykymittapuulla aivan tarpeeksi. Kuitenkin kun kyseessä on hiekkalaatikkopeli, on maailmassa tekemistä aika runsaanlaisesti. Lisäksi on Whored-pelimuoto, jossa tapetaan erilaisilla värkeillä erilaisia vastustajia. Pelimuoto sopii erinomaisesti nopeaan ajantappoon.

SP: 92/100
MP: -

5.3

Ehdottomasti mainio räiskintäpeli, sisältäen autoilua ja jotain erittäin etäisesti roolipelielementtejä muistuttavia asioita, kuten kaupankäyntiä. Autoilussa ei ole minkäänlaista realistista arvoa, vaan on tavallaan huumorilisä. Kisat ovat helppo voittaa ja niistä saatavalla valuutalla voi tuunata omaa pirssiä mahdollisimman kestäväksi sotakaluksi, jota ei kuitenkaan loppujen lopuksi tule käytettyä kamalasti.

Raivon onnistunein asia on mainio toiminta. Se on vauhdikasta, fyysistä ja wingstick on siistein aselisä pitkiin aikoihin: bumerangin kaltoin käyttäytyvä kolmihaarainen heittoase, joka tekee vihollisista varmiten selvää. Muuten asearsenaali on aika lussua tavaraa, vaikka tussaria löytyykin ihan kivasti. Aseisiin saa myös erilaisia ammuksia peruskutien lisäksi, jotka tekevät enemmän vahinkoa ja erillä tapaa. Itse nautin haulikon pulssiammuksista eniten, sillä rynkyt ovat munattomia rätkyttimiä joita saa latailla jatkuvalla syötöllä.

Suurin pettymys on loppu. Heti kun päästään tositekoihin tyylikkäässä miljöössä, peli loppuu kuin seinään. Ja juuri kun sai asianmukaisen tykin kätösiinsä. Vähän tympäsi, mutta toisaalta, on Ragen maailma imenyt varsin hyvin mukaansa.

Graafisesti peli on mainio, ihmiset ovat tyylikkäitä ja eläviä, myöskin kaupunki elää hieman ympärillä. Kaduilta löytyy pelattavaa, kuten lautapeliä, korttipeliä ja kitaransoittoakin, myös tauluilta lisätehtäviä lisätienestejä varten. Ragessa on vaikka mitä, mutta silti kaikki on jätetty jotenkin puolitiehen. Fallout 3:sen kaltaisena post-apo-eepoksena tämän olisin mielelläni nähnyt. Toivottavasti id joskus kaivautuu perusräiskinnän harmaannuttavasta haudastaan ylös, vaikkeivat sellaisetkaan pelit huonoja ole.

SP: 90/100
MP: -

5.3

Onhan tämä moninkertaisesti hyytävämpi kuin Overture, samalla myös hankalampi. Pimeässä sokkelossa saa juosta kyllästymiseen asti, peläten samalla mörköjä nauttien mukavista pulmista. Loppu on pelin parasta antia, sillä suuret salaisuudet rupeavat vihdoin rakoilla, mutta todella mielellään tätä pelasi jo pelkästään tunnelman vuoksi.

SP: 90/100
MP: -

1.3.

Amnesian jälkeen mikään ei tunnu tarpeeksi pelottavalta, mutta kyllä Frictional Games on alkujaankin osannut tunnelmanluonnin salat. Seikkailu perustuu vahvaan tunnelmaan, jota pönkittää normipeliä realistisempi objektien käsittely ja fysiikkamoottorin hyödyntäminen pulmissa. Pulmat ovatkin järkeenkäypiä ja niitä on kivasti, mitä nyt välillä saa haahuilla eksyneenä samannäköisissä kaivoksissa.

Ei tämä mitenkään täydellinen peli ole. Haahuilun lisäksi taistelu on todella onnetonta ja muutenkin kaikki vaikuttaa enemmän tai vähemmän kömpelöltä, mutta kuitenkin toimii. Kun antaa vahvan tunnelman ja oivien pulmien viedä eteenpäin, niin kyllä tällä päälle viiden tunnin kauhuilulla saa seikkailunälän tyydytettyä.

SP: 85/100
MP: -

23.2

Kerrankin beat 'em up -pelissä kunnollinen tarinatila jota seurata, ja muutenkin varsin mielekäs juoni Mortal Kombatin värikkäälle henkilökaartille. Pelaaminen on sulavaa ja vaatii oikeasti osaamista, vaikkakin Shao Kahnin päihittäminen vaatii amatööriltä hieman spammaamista, mutta namiskoita täysiä hakkaamalla ei pitkälle pötkitä. Myöskin moninpelinä parasta mätkintää koskaan ainakin näin Tekken-fanin näkökulmasta.

SP: 90/100
MP: 95/100

15.1

Erittäin mukava co-opina kaverin kanssa pelatessa, mutta minulle tämä ei yksinpelinä maistunut. Toiminta on sulavaa, roolipelielementit toimivia ja questit sopivan mittaisia, lisäksi niitä löytyy tehtäväksi asti jos ei halua pelkkää pääjuonta juosta nopeasti läpi. Tasokatto on 69, joten siihenkin on matkaa kymmeniä tunteja. Elinikää lisää myös erilaisten aseiden todella runsas määrä. Satunnaisgeneraattori luo lähes loputtoman määrän erilaisia tussareita, mutta lienee enimmäkseen tuurista kiinni millaisen saa käsiinsä. Myöskin sarjakuvamainen grafiikka on pirteä vaihtoehto iänikuiselle fotograafisuudelle, ja se jos jokin pitää pelin elossa pitkään myös kultasilmien keskuudessa.

SP: 85/100
MP: 91/100

9.1

Suomalaiset osaa. Tasoloikkailua, pulmia ja toimintaa yhdistelevä avaruusseikkailu hyvällä huumorilla, kenttäsuunnittelulla, ääninäyttelyllä, musiikilla ja toimivalla juonella varustettuna. Kontrollit ovat tarkat ja hyvät, niin kuin asiaan tällaisten pelien kohdalla kuuluukin. Pelattavaa riittää noin 6-7 tunniksi, tokihan saavutuksia ja kentistä keräiltäviä laattoja voi aina hamstrailla pelikampanjan jälkeen.

Pulmat ovat fiksuja, mutta voisivat olla hivenen monipuolisempia. Toivottavasti tämä saa jatko-osan, sillä potentiaalia sellaiselle löytyy runsaasti. Kiva olisi myös, jos tästä tulisi Trinen veroinen menestys kun suomalaiset nämä hommat osaavat.

SP: 91/100
MP: -

8.1

Tämä parantaa ensimmäisestä jonkin verran, vaikka se oli jo mestariteos genressään. Tämän suurin koukku on co-op-moninpeli, eli kaverin kanssa edetään pelin satumaisessa tarinatilassa. Itsensä lisäksi mukaan voi hypätä maksimissaan kaksi kaveria, joista joku on velho, ritari tai/ja varas. Pulmien ratkaisuvaihtoehtoja on useita ja kaverin kanssa huijaaminen onnistuu luonnottoman helposti, mutta saapahan kerättyä milteimpä kaikki taikaesineet sun muut.

Graafisesti peli on yksi kauneimpia mitä olen nähnyt. Väririkas ja kivasti valaistu satumaailma jää mieleen vain hyvässä, eikä äänimaailmassakaan mitään vikaa ole. Erittäin suositeltava seikkailupeli, jota jaksaa kaverin kanssa useita tunteja, mutta myös yksin.

SP: 96/100
MP: 98/100

8.1

Tuo mieleen ensimmäisen Far Cryn kaikessa hyvässä, eikä pelkästään paratiisisaaren vuoksi. Pelissä aloitetaan pakenemalla hotellista lomasaarella, jossa on zombie-epidemia päässyt valloilleen. Pelin päähenkilöt ovat tälle immuuneja, joten tästä alkaa taistelu saarelta pois pääsemiseen. Tarina ei ole mitenkään erityinen, mutta matka sitäkin ikimuistettavampi. Peliä on tarkoitus pelata neljän hengen porukassa, kun on neljä valittavaa hahmoakin, mutta yhdenkin kaverin kanssa pärjää aivan hyvin. Tehtävää löytyy keräilyesineiden muodossa, aseita voi tuunata ja pääjuonen lisäksi on monenmoista sivutehtävää. Itselläni läpipeluuseen meni vajaa 20 tuntia ja vielä on tekemistä, ja se jos jokin on aina hyvä asia.

Pelin kantavimmat voimat ovat lähitaistelun fyysisyys ja roolipelielementit. Kokemuspisteillä kertyy luonollisesti tasoa ja taitopisteitä voi laittaa haluamiinsa paikkoihin. Jokaisella hahmolla on omat erikoiskykynsä ja oma hommansa. Lähitaisteluaseita löytyy nuijista puukkoihin, aivan kaikenlaista ja kaikentasoisia. Myös tuliaseita on, jotka ovat miltein elintärkeät kun vastaan tulee tussareilla räiskiviä kusipäitä. Nämä eivät kuitenkaan tehoa epäkuolleisiin samalla lailla kuin ihmisiin, eikä lähitaistelua missään vaiheessa halua jättää poiskaan.

Kuolemisesta rankaistaan rahastamalla. Rahaa tässä kuluukin aseiden päivittämiseen ja korjaamiseen, sekä varusteiden ostamiseen. Kaverilla on myös muutama sekunti aikaa nostaa kaatunut toveri maasta, kunhan vain tavaravalikosta löytyy lääkintäpakkauksia. Aika kuitenkin tosiaan vain muutama sekunti, eikä energiataso ole lähellekään kohtuullinen, toisin kuin kuolleista noustessa kaikki on jälleen täysissä voimissa.

Aseet hajoavat ehkä aavistuksen liian helposti ja tavaravalikko täyttyy hyvin äkkiä kaikesta mistä ei haluaisi heti luopua. Pikavalintaan saa kerralla maksimissaan seitsemän asetta omien nyrkkien lisäksi. Tämä riittää aivan hyvin selviytymiseen.

Peli toimii erittäin sulavasti (ainakin nykyään) ja toisen pelaajan tarinaan liittyminen sujuu ongelmitta. Ainoastaan harmina ovat muutamat bugit, joista saa nauttia etenkin fysiikan kannalta. Nämä toimivat myös mukavana kevennyksenä ahdistavassa ympäristössä.

Saaren rannikon lisäksi seikkaillaan kaupungissa, viidakossa ja vankilassa. Kaikista muista paikoista, paitsi vankilasta, löytyy oma ajoneuvonsa jolla voi rälläillä tsompeja kumoon. Autoilu on mukavaa hommaa, vaikka voisikin toimia paremmin.

Muutamista pikkuongelmista huolimatta Dead Islandia on erittäin hauska pelata etenkin porukassa. Yksinpelinäkin menisi, mutta jo kaksin vaikeustaso menee loppua kohden aika kovaksi, että yksin voisi olla liian suuri homma selviytyä hengissä. Yksi upeimmista co-op-peleistä, jossa on luultavasti maailman paras lähitaistelumekanismi.

SP: 85/100
MP: 93/100