Watched in 2009

26.3.2009

Hajatelmat tulossa.

Minä ja Marley on realistisesti elämää kuvaava koirapätkä, vaikkakaan koira ei ole tässä varsinaisesti pääosassa. Odotin keskinkertaista lutusen koiran esittelyä, mutta sainkin monet makeat naurut ja tipan linssiin. Pääosanäyttelijät, Owen Wilson etunenässä, tuovat loistavalla karismallaan katsojan keskelle tapahtumia.
MTV3.fi:n kriitikko Tuuve Aron mukaan tarina "kertoo sitoutumisen raskaudesta ja arjen ikävyyden hyväksymisestä", mutta hän on tainnut unohtaa kirjoittaa olennaisen: arki voi välillä tympäistä, mutta niin suuret kuin pienetkin hyvät asiat ilahduttavat mieltä. Ja toisinaan ikävältä vaikuttavat asiat osoittautuvat lopulta elämänsuolaksi.

21.3.

Hämmästyttävää, miten yhdessä huoneessa esitelty elokuva voi pitää otteensa koko kestonsa ajan. Pitkät otokset antavat arvoa näyttelijöille, joista tosin ei kukaan muu paitsi Henry Fonda ja Joseph Sweeney säväytä. Valamiesten ratkaisussa on tuotu onnistuneesti esille toisen hengen puolesta päättäminen ja siihen vaikuttavat tekijät. Näihin päättäjiin olisi voinut ottaa enemmänkin syvempää kontaktia kuin mitä nyt tarjotaan, mutta filmaus on joka tapauksessa erittäin tunnelmallinen ja mukaansatempaava.

19.3.

Katsoin Rautajätin ensimmäisen kerran noin kahdeksankesäisenä, eikä elokuva ole vieläkään menettänyt loistoaan. Sekä lapsen että aikuisen makuun sopiva animaatio kertoo perinteisen tarinan ystävyydestä yli rajojen, mutta tuttuudesta huolimatta se on kerrottu freesillä tavalla. Välillä Rautajätti saattaa olla turhankin jännä polvenkorkuisille, mutta kevyt tunnelma tasapainoittaa jännitystä. Huumori on virkeää ja henkilöhahmot on hyvin kirjoitettu, vaikkakin tarinan konna jää lopulta laimeaksi alun mahtavien lipevyyksien jälkeen. Tunnelma pysyy tiiviinä kautta linjan Brad Birdin (Ihmeperhe, Rottatouille) ohjauspuikoissa ja Rautajätti-leffaan on saatu jytyä kuin pieneen kylään.

17.3.

Päätin katsastaa Australian ihan isolla valkokankaalla, vaikka seikkailurakkausfilmi ei olekaan minulle ihan tyypillinen teatterileffa. Viihdyin varsin hyvin kengurumaata esittelevän eeppisen tarinan pyörteissä, mutta tympeiltäkään hetkiltä ei voinut välttyä. Jostain syystä lapsikertojan ”ihmettelevä ja tunnelmaa luova” ääni ärsytti minua niin maan perusteellisesti, ja vielä karmeampaan suoritukseen kykeni elokuvan pahista näyttelevä David Wenham. Lisäksi kaikesta on tehty niin läpinäkyvää, kuten juonenkulusta, että elokuvanautinto kärsii siitä väkisinkin, mutta mukavia yllätyksiäkin mahtuu mukaan. Hugh Jackman vetää perushyvän roolin, mutta Nicole Kidman ei ole parhaimmassa terässään, ja näiden päänäyttelijöiden keskinäinen kemia on kadoksissa. Plussaa tulee hienoista kamera-ajoista ja varsin tyylikkäästä ulkoasusta sekä tunteita herättävistä kohtauksista. Vaikka kokonaisuus on yhtenäinen ja järeä, leffa jää loppujen lopuksi melko ontoksi.