Kirjat 2018

Klassikkotavaraahan tämä on. Lukeminen on edelleen väistynyt elokuvien tieltä, mutta koin velvollisuudeksi lukea tämän ennen elokuvaversiota, sillä vuoden -54 animaatio ei käsittääkseni ole likimainkaan niin hyvä mitä alkuperäisteos. Tätä helpotti myös se, että Orwellin klassinen satiiri on vain vähän yli sadan sivun mittainen. Kepeään ja (alussa) kevytmieliseen eläinsatuun puettua tarinaa on myös kieltämättä helppo lukea, sillä se tekee kaiken ajatustyön puolestaan.

Veitsenterävää poliittista satiiria, jonka allegoria on edelleen pettämättömän ajankohtainen. Orwellin itsensä paperille vuodattamat pettymyksen tunteet Venäjän vallankumouksen perintöä kohtaan ovat todella aidontuntuista. Samalla tulee myös pohdittua sitä, että jos muilla eläimillä olisi ihmisen älykkyysosamäärä, niin mikä meissä silloin olisi enää loppupeleissä erilaista? Sioista Vanha Majuri edustaa sekä Marxia että Leniniä, kommunismiaatteen isiä, hirviömäinen Napoleon puolestaan Stalinia, sen pimeämpää kääntöpuolta. Lopetus on yksinkertaisuudessaan hyytävä. Kuten Napoleonin yksi tekopyhistä säännöistä sen parhaiten toteaa: "Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut tasa-arvoisempia kuin toiset".

Eeppinen lopetus eeppiselle sarjalle. Toisin kuin Kuninkaan paluussa, tässä ei onneksi ole miljoonaa eri lopetusta.

Lotr-trilogialle ominaisesti tämä sarja vain tuntuu paranevan loppua kohden. Toinen toistaan mieleenpainuvampia hahmoja esitellään lähes jatkuvalla syötöllä, mutta yksikään ei tunnu turhalta tai väkinäiseltä. Kaapukäsi on yksi muistettavimpia pahiksia ikinä. Meininki on parasta etenkin silloin, kun Luupään serkukset toilailevat yhdessä.

Laitan trilogia kerrallaan jotain kommentintynkää tänne. Tämä Jeff Smithin seikkailusarja on ollut itseltäni täysin pimennossa nyt viimeiset 23 vuotta, mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan? Tämä sarja sopii onneksi myös vanhemmallekin väelle, sillä olen tätä lukiessani tuntenut itseni uudestaan lapseksi. Kaipaan niitä aikoja, kun luin Asterixia ja Tinttiä alakoulussa ennen nukkumaanmenoa.

Jeff Smithin sarja on omaperäinen sekoitus slapstick-huumoria ja Tolkien-tason eeppistä seikkailua. Smithin piirrosjälki on ihailtavan yksityiskohtaista ja huomasin uppoavani useaksi minuutiksi yksityiskohtaisesti laadittuihin maisemiin. Hahmot ovat kaikki muistettavia. Tämä ensimmäinen trilogia toimii vasta suoraviivaisena alkulämmittelynä, mutta toimii siinäkin erittäin hyvin. Paras kohtaus tähän mennessä oli jokavuosittaiset lehmäravit. Juoni avautuu tasaisin väliajoin ja alussa on vain liuta kysymyksiä, joihin tulee tarinan edetessä vain lisää ja lisää vastauksia. Tämä pitää myös lukuhetket jännittävinä. Piti välittömästi lainata toinenkin trilogia kirjastosta, koska en vain yksinkertaisesti pysty jättämään tätä enää keskenkään.