Login
Sanasta dekkari muodostuu tyypillisesti mielikuva kepeästi kirjoitetusta salapoliisitarinasta, jossa poliisi on yksityisetsivää typerämpi, rikos erilaisista paloista koostuva arvoitus sekä miljöö yläluokkainen ympäristö antiikkihuonekaluineen ja puutarhoineen. Arvoitusdekkarien kevyet teemat eivät ota kantaa yhteiskunnan epäkohtiin kuin korkeintaan sivulauseissa, ja kellonaikojen kaltaisiin pieniin yksityiskohtiin nojautuvien salapoliisikertomuksien perimmäinen tarkoitus onkin mitä ilmeisimmin vain viihdyttää lukijaa. Puolestaan sanaan trilleri yhdistetään useimmiten maailmanpolitiikkaan liittyvät jännittävät tapahtumasarjat, jotka ovat tyypillisiä esimerkiksi Ilkka Remeksen tuotannolle. Sen sijaan Harri Nykäsen teos Raid ja poika (2005) tuo mieleeni film noir -elokuvat, joissa vallitsee näköalattomuuden ja arvopohjan puuttumisesta johtuva toivottomuus ja joissa kukaan ei voita - kaikki vain häviävät. Kirjan tunnelma vaikuttaa samankaltaiselta, sillä Nykäsen teoksessa esitellään pienen nuhjuisen kansanosan elämää ulkopuolisen kertojan kuvaamana mutta pääosin Raidin kokemana. Toisaalta karut tapahtumapaikat, joita edustavat esimerkiksi ankea bensa-asema muovituoleineen ja syrjäinen, rapistumaan päässyt perintötila järven rannalla, tuovat kaikessa alakuloisuudessaan mieleen kaurismäkeläiset elokuvat.
Uneliaassa maalaiskylässä tiivis kyläyhteisö tuntee jokaisen jäsenensä asiat. Harmaan arjen katkaisemiseksi vaaditaan vain yksi väärille teille harhautunut kokaiinilasti, jonka kyläkauppiaan poika löytää banaanilähetyksen seasta. Rikastumisesta haaveileva nuorukainen lähtee läheisimmän ystävänsä kanssa Helsinkiin kauppaamaan löydöstään, mutta pojat saavat pian palattuaan kotikylänsä bolivialaisrosvojen lukumäärän nousemaan merkittävästi. Vain huumelöydöksen tehnyt poika selviää kohtaamisesta bolivialaisten kanssa mutta törmää kesken pakonsa seudun kotimaista rikollisuutta edustavaan ammattitappajaan – Raidiin.
Raid on Harri Nykäsen luoma eettinen henkilöhahmo. Hän muistuttaa Clint Eastwoodin esittämiä nimettömiä miehiä, jotka ansaitsevat elantonsa villissä lännessä arveluttavin keinoin. Raid on omalla tavallaan rikollismaailman legenda, nimetön mies, jonka oikeaa nimeä, vakinaista asuinpaikkaa tai menneisyyttä ei yleisesti tiedetä mutta joka saapuu paikalle ja katoaa yhtä salaperäisesti tapahtumien jälkeen. Eastwoodin "Strong, silent man" -kaavalla toteutettujen hahmojen takana on vähäpuheisuutta, juroutta, kostonhalua sekä tietoisesti yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytymistä. Nuo teemat ilmenevät myös Raidin hahmossa ja miehen moraalikäsityksessä. Vaikka Raid onkin kylmäverinen torpedo, jolle annettua kutsumanimeä kavahtavat myös suuremman luokan tekijät, hän ei ole täysin moraaliton tappokone. Päinvastoin hänellä on oma käsityksensä moraalista, mutta moraalisesti vaikeassa tilanteessa Raid pyrkii olemaan oikeuden eikä lain puolella sekä pienen ihmisen tukena suurta järjestelmää vastaan. Nukkavieruinen ammattirikollinen onkin eräänlainen symboli kirjassa toistuvalle sanomalle siitä, kuinka vaikeaa on määrittää oikea ja väärä vielä 2000-luvullakin.
Kirjassa esitelty synkeähkö maailmankuva ei sisällä valkoista tai mustaa, vaan sen värimaailma muodostuu harmaasta ja vielä tummemmista harmaista. Myös ihmiset esitetään pääosin elämän lotossa huonosti menestyneinä henkilöinä, joiden elämä on arkista aherrusta päivästä toiseen. Raidin silmin maailmaa katsottaessa edessä aukeaa ankea näkymä, jossa on kuitenkin pieniä toivonpilkahduksia. Valoa harmauteen, yksinäisyyteen ja ulkopuolisuuteen tuo karhea ystävyys, joka ei vaadi suuria sanamääriä voidakseen olla olemassa. Se on rosoista, niukkasanaista sekä ilmeettömien kasvojen taakse kätkeytyvää mutta ilmeisen aitoa. Luottamusta painotetaankin useammankin kerran kirjan aikana, ja se on kaikesta päätellen tärkeä asia niinkin raa'assa maailmassa, jossa tarkoitus todellakin tuntuu pyhittävän keinot. Raid pyytääkin kauppiaan poikaa luottamaan häneen, ennen kuin hyönteismyrkyn nimellä kutsuttu mies heittää vaikeudet aiheuttaneen kokaiinin järveen ja toteaa huumeiden olevan pahasta. Selvästikin Raid kokee kokaiinin symbolisoivan yhtä ihmiskuntaa vaivaavista vitsauksista ja on pysytellyt siksi koko pitkän rikollisuransa ajan erossa huumepuolesta, kuten ilmeisesti toivoo nuorukaisenkin tekevän Raidin antaman kyseenalaistettavan esimerkin mukaisesti. Toisaalta toisen rikollisen, joka torpedon mielestä ansaitsee tulla tekojensa perusteella pyyhityksi pois, tappaminen rahasta ei vaivaa häntä laisinkaan.
Oikean ja väärän välistä tasapainoilua käydään myös poliisien leirissä. Sattumalta kokaiinibolivialaisiin kytkeytyvää huumekuolemaa tutkiva komisario Jansson on keski-ikäinen pitkän linjan periaatepoliisi, joka muistuttaa monella tapaa Raidia. Jansson onkin ikään kuin tarinan sheriffi, jolla on hieman kyseenalainen käsitys lain valvomisesta. Hän tekeekin jatkuvasti täysin tahallaan pienimuotoisia virkavirheitä. Vaikuttaisi siltä, että Jansson on tavallaan eristäytynyt poliisiyhteisön laidalle niin ikään harmaalle alueelle, sillä hän noudattaa yhteisiä sääntöjä vain silloin, kun kokee niiden rajoittamien tekojen johtavan oikeuden toteutumiseen parhailla mahdollisella tavalla. Työstään huolimatta Jansson katsoo Raidin tekoja tiettyyn pisteeseen saakka sormiensa lomasta, kunhan ruumiita ei synny. Miesten välillä vallitsee jonkinlainen ystävyys, vaikka he edustavat ammattiensa puolesta oikeuden ja vääryyden välisen sodan vastakkaisia puolia. Asioista on kaikesta huolimatta mahdollista keskustella "näin mersumiesten kesken", kuten Jansson muotoilee kirjasarjaan pohjautuvassa TV-sarjassa.
Tapahtumat kietoutuvat kahden harmaalla vyöhykkeellä liikkuvan päähenkilön ympärille, kun Raid rikkoo lakeja ja Jansson soveltaa poliisien virkasääntöjä, jotta kummankin miehen moraalin vaatima oikeus toteutuisi. Kirjassaan Nykänen käsitteleekin oikean ja väärän rajapintoja antamalla rosvolle ja poliisille osittain saman arvomaailman, jossa oikeuden toteutuminen on tärkeämpää kuin lain noudattaminen. Kirjan todellisuudessa ei ole olemassakaan sellaisia sanoja kuin oikea ja väärä, mutta on olemassa oikeampi sekä väärempi ratkaisu. Keskeisessä asemassa Nykäsen rikosromaanissa onkin kysymys siitä, mikä on loppujen lopuksi enemmän väärin.
9/10
