"28.5.
Muutaman tunnin Youtube-selailun jälkeen erään videon relatedeista löytyi ensimmäinen Körmy kokonaisuudessaan, joten päätin puoli neljältä aamuyöstä aloittaa sen katsomisen. Katsoin viime vuonna kavereiden kanssa kaikki paitsi tämän ensimmäisen, koska junani ei ollut tarpeeksi ajoissa perillä, jotta olisin ehtinyt silloin mukaan tähän nautintoon. Nyt oli siis aika tehdä asialle jotain. Muistin tyyliin leffan jokaisen repliikin ulkoa, vaikka viime näkemästä on pakko"
Lamourderer added this to a list 1 year, 2 months ago
"4.7.11.
PC
Vääpeli Körmyjen tiirailu alkaa tästä osasta. Heikki Kinnunen ärisee, sotilaspojat kujeilevat ja upseerit haaveilevat ylennyksistä. Koottu Uunojen ylijäämämateriaalista. Nuori Jani Volanen on porttivahtina hellyttävä näky. Muuten elokuva onkin ihan vaan tylsää paskaa."
Aprakadabra added this to a list 1 year, 2 months ago
"Suhteellisen viihdyttävän ja välistä hieman huvittavankin komedian akilleen kantapääksi koituu huumorin ajoittain ärsyttävänkin matala taso, sekä sekametelisopan turhalla kestolla pilaaminen, itse kun aloin puutua tähän sekoiluun jo siinä puolivälin tienoilla. Heikki Kinnusen naama sen sijaan jaksaa hymyilyttää. Ei tällä Uunojen kanssa ole kilpailemista."
"Watched 27.12
----------
Ere Kokkosen ohjattua ison kasan joko keskivertoja tai suht huonoja Uunoja, äijä siirtyi Heikki Kinnusen tohelointiin, joka on äärimmäisen huonotasoista. Yhtään hyvää suomalaista näyttelijää ei ole mukana, ainoastaan niitä pöhköjä naamanvääntelijöitä. Vitsit on nähty niin monesti ennenkin niin monessa eri suomikomediassa, eivätkä ne olleet hauskoja edes ensimmäisillä kerroilla. Pari hymyilyttävää tsoukkia toki löytyy, mutta niitä ruvetaan si"