"Surrealistista taidetta vai sairaudessaan käsittämätöntä pervoilua? Oli kumpaa oli, sen verran absurdi näky parru jäykkänä Sirpa Lanen perässä rynnivä hirviö kyllä on, että eihän tätä ilmestystä pahalla tahdollakaan voi käydä vihaamaan. Liikaa tylsää ja merkityksetöntä jutustelua olisi kyllä voinut karsia rankalla kätösellä ja 1700-luvun mieleen tuova pianonpimputtelumusiikki häiritsee kuin rikka silmässä. Peto yrittää kaiketi myös jeesustella jotain mukamassan"
"Aivan järkyttävän puuduttava aivovammapornoleffa, jossa pallinaamavanhukset patsastelee jossain linnassa tunnin ja sitten yksi nainen näkee unta, jossa iso karhu panee häntä keppikyrvällään. Niin täyttä yhtä tähteä, ettei mitään helvetin rajaa."
"Katsottu: 15.9.2011
Ensimmäinen ilta päättyi kamalaan Petoon. Kukaan ei jaksanut seurata elokuvaa alussa, koska se koostui lähinnä tarpeettomista keskusteluista, joiden logiikka ei tuntunut aukeavan kenellekään. Loppua kohden meno piristyi. En tiedä oli lopetus hyvä asia, mutta ainakin siinä oli petomainen olento kanki pystyssä heittämässä mällejä suomalaisen seksisymboli Sirpa Lanen päälle. Eeppinen lopetus oli lähes kiihottavampi kuin yksikään pornoelokuva."