"Katsottu 28.6.2012 DVD
Ison-Ahnuldin ensimmäinen elokuvaesiintyminen on karseaa katsottavaa. Aivovammaisen tasoa olevaan artikulaatioselkeyteen ja massiivisiin lihaksiin turvautuva Itävallan ori tepastelee paikasta toiseen mahtavana Herculeksena. Arnold Stang on rasittava sidekick ja oikeastaan kaikki mahdollinen elokuvallinen ilmaisu kuvauksesta editointiin on ihan perseestä. Jatkuva akustisen kitaran rämpytys taustalla on hermoja kiristävää kuunneltavaa, onneksi Arnoldin ruutuaika tasa"
"Onhan tällä Arnoldin ylimielisen asenteen, lihasten kuvaamisen (mitä hemmetin väestönosaa tämänkin kohderyhmäksi on ajateltu?) ja etenkin erityisen vähäjärkisen karhukohdan puolesta hetkensä, mutta muuten Herculeen seikkailut Isossa omenassa jäävät kovin tylsäksi ja vaikeasti eteneväksi kiljumaitococktailin juomiseksi. Olympos-kohdat hävettävät sekä puistattavat ja musat + kuvaus ovat stressaavaa kidutusta, mutta yrittääpähän rillipäinen pikkumies sentään tosissaan (m"
"Katsottu: 21.7.2011
Eihän tätä voi täysin vihata. Arska seikkailee Herculeena New Yorkin kaduilla. Kohellukset seuraavat toisiaan, ja samalla Zeus on helvetin vihainen. Oikeastaan kun tämä on tehty komediaksi, niin yllätyin, ettei kyseessä ollut aivan tajuttoman tylsä elokuvakokemus. Toki koko elokuva on yhtä suurta perseilyä, eikä sitä voi turhan paljon siksi kehua. Silti tämän kanssa viihtyi yllättävän mutkattomasti. Parasta oli Arskan totaalinen tumpeloiminen pääosassa. Ja"
J Luoma added this to a list 1 year, 10 months ago