Join Listal here 
Existing members 
Login here 
Join Listal to create lists, share images, get recommendations and much more
Avatar
Added by Kurkkuharja

on 26 Feb 2010 11:29

 
5
488 Views   No comments

Zombie movies (top list)

Sort by: Showing 47 items
People who added this item 1318  Average listal rating (814 ratings) 7.8  IMDB Rating 8.1 
1. Dawn of the Dead (1978)
Hyvin mukaansatempaavaksi ja kiinnostavaksi kirjoitettu tarina ihmiskunnan viimeisistä hetkistä, joka yhdistää hienon yhteiskunnallisen kritiikin ihmisen nykytilasta toimivasti splatteriin ja onkin mahdollisesti omilla listoillani kaikkien aikojen paras zombiefilmatisointi.

Henkilöt on kirjoitettu hienosti ja niin nainen kuin musta äijäkin edustavat muutakin kuin pökkelöjä ja pakollisia täytehahmoja. Musiikit rulettavat, ja Savinin mahtavat erikoistehosteet edustavat kiistatta mihen uran huippuhetkiä.

"When the dead walk, señores, we must stop the killing... or lose the war."
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 1416  Average listal rating (880 ratings) 7.9  IMDB Rating
2. Night of the Living Dead (1968)
Klassikko ja rajoja rikkonut leffa. Näyttelijät vetävät roolinsa hysteerisestä naisesta viimeiseen asti hermojaan pitävään selviytyjään kunnialla ja vaikka Elävienkuolleiden yö tiivistunnelmainen, jopa jännittävä onkin, tehdään suurin jännite juuri talossa lukkojen takana tappelevien ihmisten avulla. Gorea on reippaasti, vaikken suoranaisesti splatterista puhuisikaan, mutta loppujen lopuksi vereen ei edes kiinnitä huomiota mielen keskittyessä juoneen sataprossasesti. Talossa zombeilta piilotteleva ihmisjoukko on konseptina loistava, kuten radio- ja tv-pätkien muodossa tuleva info tapahtumien kehittymisestäkin. Elokuvan armottomuus on hyytävää ja trilogian jatko-osat nähnyttä karmii viileys, millä monet viranomaiset vähättelevät tilannetta ja vakuuttavat sen pian olevan hallinnassa. Huomattavasti hienompi teos, kuin miltä ensimmäisellä katselukerralla nuorempana kännissä ja alituiseen seuraava työpäivä mielessä kelloa vilkuillen tuntui.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 324  Average listal rating (195 ratings) 7.2  IMDB Rating 6.9 
3. Zombie (1979)
Vaikka dialogi ja näyttely ovatkin hirveää kuonaa, niin elokuvan ilmapiiri pysyy jännittävänä vielä toisellakin katselukerralla, vaikka tuskinpa ensikatsastusta seuranneet painajaiset tällä kertaa enää kiusaamaan tulevatkaan.

Maskeeraus on upeaa, kuin myös kameran sekä musiikkien ja muunkin äänimaailman käyttö. Gorea piisaa kiitettävä annos, hyvin toteutettuna vieläpä.

Epäloogisuuksia tosin vilisee filmissä kuin matoja zombin silmässä, joista häiritsemään jää varmasti eniten 400 vuotta maassa maanneiden konkistadorien ihmeen hyvä kunto. Nämä muutamat seikat eivät antaa kuitenkin painajaismaisen tunnelman puolesta helposti anteeksi, eivätkä ne estä Zombie Flesh-Eatersia nousemaan parhaaksi näkemäkseni zombi-rainaksi heti Romeron Dawn of the Deadin jälkeen.

Splatter-aatelistoa, jonka loppukohtaus lukeutuu roiske-leffojen historiaan.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 916  Average listal rating (557 ratings) 7.5  IMDB Rating 7.6 
4. Dead Alive (1992)
Samaan aikaan yksi hervottomimmista, verisimmistä ja yliampuvimmista elokuvista, joita maa päällään kantaa. Käsikirjoitus ja musiikki jättävät vielä hitusen toivomisen varaan, vaikkei niitäkään suuremmin tule haukkua. Astetta tiukkapipoisemmat varmasti tuomitsevat Aivokuolleen totaalisen sairaaksi väkivaltaroskaksi (tyyliin aamupäivän lastenohjelmat?), mutta oikealla asenteella Jacksonin viimeisin splatterkomedia puristaa kyllä ultraliioitellulla (ja loistavilla erikoistehosteilla höystetyllä) väkivallallaan sekä hemmetin onnistuneella huumorillaan katsojasta sellaiset naurut, että pakkohan sitä on suositella niitä muovimiekkaa velhonkaavun kupeellaan kantavia tai äiskän tekemään gorillapukuun sonnustautuneita kavereitakin kiireenvilkkaa sitä leiriä vaihtamaan ja tarkastamaan, mitä kautta heidän suosikkiohjaajansa sinne maailman maineeseen loppujen lopuksi sormuksista ja herroista elokuvia väsäämään kipusikaan.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 134  Average listal rating (82 ratings) 6.7  IMDB Rating 6.3 
5. House by the Cemetery (1981)
Veristäkin verisemmistä ja ultraväkivallallaan uraa uurtaneista kauhuelokuvistaan tutun italialaisohjaaja Lucio Fulcin ura alkoi kasarin alkuvuosien jälkeen kokea kovia ja monien ikimuistoisten ja ansaittua kulttistatusta nauttivien giallojen ja splatterien isän surullinen kohtalo olikin lopulta vajota unholan perukoille yhdentekeviä kökköelokuvia kuolemaansa asti väsäilemään. Ennen viimeistä todellista klassikkoaan New York Ripperiä Fulci ehti kuitenkin ohjata vielä yhden sekä ahdistavan että mahtavan, elävien kuolleiden synkeään maailmaan sijoittuvan läträyspläjäyksen. Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä: House by the Cemetery!

Hautuumaan talon tarina esittelee meille erään onnellisen pienen perheen, joka päättää jättää suurkaupunki New Yorkin melun ja saasteet taakseen ja suunnata kohti New Englandia ja siellä odottelevaa, piakkoin uuden kodin virkaa toimittavaa vanhaa kartanoa. Talon synkkää menneisyyttä vastaan ei luonnollisesti kannata lyödä vetoa puupennistäkään, ja kuinka ollakaan pytingissä aiemmin mystisiä kokeitaan tehtailleen tohtori Freudsteinin läsnäolo alkaa pian tuntua niinkin voimakkaalta, että kohta kummastellaan mystisesti ilmestyneen taloudenhoitajan aamuista parketin punajälkien putsausta, puhutaan äkisti elävinä näkyvien nukkejen kanssa ja pähkäillään, että mikä helvetti siellä talon synkässä kellarissa oikein elämöi, pitäisiköhän siitä lähteä ennen iltapalaa yksin taskulampun valossa selvää ottamaan?

Vähänkään väristysrainoja katsonut huoahtaa tietysti pelkän käsikirjoituksen perusteella raskaan ärtyisästi. Harvalle näes tuskin jää epäselväksi, että tässä on nyt plagiaattipöydällä lojumassa sellainen kasa mainstreamklassikoita aina Hohdosta Ennustukseen ja Frankensteiniin (ja peräti jopa Fulcin omiin aiempiin töihin) asti että hellumarei, mutta kaikki ei onneksi aina ole niin mustavalkoista, kuin miltä ensivilkaisulla päällepäin näyttää. Yksinkertaista ja paljolti lainailuun perustuvaa stooria onnistutaan näes hyödyntämään äärimmäisen tehokkaasti juuri sen ohuuden myötä. Katsojalle ei jää menon keskellä aikaa pohtia syytä ja seurausta, vaan joutuu ikään kuin seuraamaan helvetillistä painajaisunta, josta kuitenkin lopulta puolentoista tunnin hikoilun jälkeen havahduttuaan kaikesta exploitatiivisyydestä huolimatta jää jokunen arvoituskin päähän aina ruokatuntiin asti kummittelemaan.

Jep, elokuvan vahvimmaksi puoleksi kruunataan siis Fulcin parhaimpien filmien tapaan juuri tuo painostava tunnelma, josta ei hevillä sitä lohtua ja armoa niin vaan revitäkään. Painajaismaisuutta luodaan pirun toimivasti mm. "elävien" nukkejen, näköharhojen ja talosta kuiskittavien kummitusjuttujen avulla. Jännitettä lisätään visiiteillä aina yhtä pahaenteisenä kliseilevään, narisevalla ovella ja pelottavilla äänillä varustettuun pimeään kellariin, ja lopulta sen kliimaksiksi tarkoitetun murhaamisen alkaessa tuo verenroiskutus tosiaan on jotain erittäin kuvottavaa ja epämiellyttävää katsomista, puukkoja väännellään ja käännellään haavoissa lihan repeillessä ja punasoluvirran pulputessa, kaikki karmivien tuskanhuutojen säestämänä.

Efektit ovat vaikuttavia. Veri valuu ruhjeista perinteisissä lähikuvissa hyvin realistisen näköisesti ja onpa erästä tappoa Fulcin omasta tahdosta leikattu lyhyemmäksikin, osa kohtauksen erikoistehosteista kun oli ohjaajan silmissä liian epäaidon näköisiä. Hiukan yllättäen House by the Cemeteryn sisällöstä ei kuitenkaan paljastu väkivaltaa aivan Fulcille ominaista annosta, ja se jääkin epäilemättä tämän ns. Kuolematrilogian kilteimmäksi osaksi, vaikka selättääkin keskivertoperuskauhuilut shokeeraavuudessaan mennen tullen, eikä varmasti sopeudu miksikään leppoisaksi sunnuntai-iltapäivän ajanvietteeksi. Muu toteutus sen sijaan on ikävä kyllä ajoittain liiankin halvan oloista, pimeässä kiiluvat silmät näyttävät aivan liian muovisilta (ja miten pirussa tuo pupillipari edes loppujen lopuksi kokonaisuuteen pätkääkään liittyi?) ja leffan lepakkokohtaus kutitti koomisuudellaan henkiin ainoastaan pitkään piilossa pysytelleet naururefleksini. Sen sijaan itse kellarissa luuraava mörkö on mielestäni saatu omituisuudessaan toimivan näköiseksi, ja on ehkäpä jopa minimaalisissa määrin peräti inhoa ja kammoakin herättävä ilmestys.

Taustalla pauhaava Walter Rizzatin musiikki on karmivuudessaan aivan loistavaa tavaraa ja toimiikin eittämättä muutenkin ahdistavien skenejen tukipilarina, jota ilman tapahtumat eivät varmasti pääsisi lähellekään nykyistä lopputulostaan. Pakollisena vertailuna sävellykset ovat laadullisesti samaa tasoa sarjan aiemman osan, Beyondin, kanssa, mutta sopivat synkkyytensä vuoksi elokuvaan rutkasti Fabio Frizzin Tuonpuoleisen pimputuksia paremmin, jotka ikävä kyllä jäivät leffassa lähinnä kauniiksi, mutta tunnelman kannalta todella yhdentekeväksi herkuksi.

On filmissä kaikesta huolimatta tietysti paljon valitettavaakin. Näyttelijät ovat totaalisen paskoja (lukuunottamatta lukitun kellarinoven taakse jääneen pojan hysteeristä suoritusta eräässä pätkän vaiheessa, joka paniikinomaisuudessaan saa jo miettimään, etteikö herra Fulci vain itse olisi tuolla pimeydessä kersaa "jollain" tapaa yrittänyt pelotella) ja enkkudubbaus on absoluuttisen karmivaa kuunneltavaa (mistä [kirjaimellisesti] helvetistä ne ovat tuollekin em. pojanklopille onnistuneet noin käsittämättömän ärsyttävän jälkiäänivinkujan kaivamaan?). Myös typeriä idioottimaisuuksiakin on mukaan eksynyt kelpo kopla. Tuntuuko esimerkiksi uskottavalta, että kauhusta hulluna apua kirkuvan pojan äiti vain kävelee rauhallisesti hymyillen kohti lapsensa huutoa huhuillen onko jokin hätänä? Povaisin myös ennemmin vetäväni täysiä pisteitä ylioppilaskirjoitusten ruotsinkokeista, kuin kenenkään leffassa esiintyvän perheen isän näköistä miestä iskemään kevyen näköistä kirvestä vankan ja paksun kellarinoven läpi YHDELLÄ AINOALLA iskulla, vieläpä poikkaisten lyönnillä siinä sivussa yhden raajankin.

Kaikesta epäloogisuudestaan ja muista pienoisista virheistään huolimatta en kuitenkaan yksinkertaisesti suostu haukkumaan House by the Cemeteryä keskinkertaiseksi ja jäljittelystä ansionsa repiväksi b-luokan splatteriksi. Tunnelma on elokuvassa uskomattoman intensiivinen sekä painostava, ja musiikki sitoo varjot ja pahaenteisyydet silpomiseen yhdistettynä äärimmäisen paikalleen naulitsevaksi sukellukseksi painajaiseen, josta ei ole paluuta ennen leffan loppumista. Loistava loppukin jättää katsojalle pohdittavaa itse hirviöstä ja elokuvan tapahtumista, ja yritäppä sitten alkaa laskeskelemaan niitä kauhuiluja, jotka eivät loppujen lopuksi tavalla taikka toisella ammentaisi jännitettään jostain perinteikkään kliseisestä horror-elementistä. Fulci-fanit tulevat minut varmasti mielipiteeni takia lynkkaamaan, mutta eipä sille vain voi mitään, että tämä mörkötarina yksinkertaisesti nousee omilla listoillani paitsi Kuolematrilogian parhaaksi ja voimakkaimmaksi osaksi, myös suosikkileffakseni ohjaajalta heti mahtavan Zombie Flesh-eatersin jälkeen.

"No one will ever know whether the children are monsters or the monsters are children"
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 1883  Average listal rating (1244 ratings) 7  IMDB Rating 7.3 
6. Planet Terror (2007)
Katsoin tämän nyt kolmannen kerran vuoden sisällä, ja pitää myöntää menon olleen yhä vieläkin sitä tasoa, ettei tästä vanhana eksploitaatioroskan rakastajana voi olla millään muotoa pitämättä. Verta roiskuu ja paljon ja erikoistehosteet ovat nykypäiväisiksi todella upeaa katsottavaa. Elokuvaan on muutenkin saatu huonoine kuvanlaatuineen, "puujalkahuumoreineen" etc juonineen todella uskottava ja kunnioitettava b-luokan fiilis, joka saikin itseni jälleen kerran pilviin ja kiroamaan sitä tumpeloa, joka nämä rainat toisistaan keksi irti saksia. Vaadimme päitä vadille!
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 105  Average listal rating (49 ratings) 7.4  IMDB Rating 6.9 
7. Let Sleeping Corpses Lie (The Living Dead at... (1974)
Hyvin painostava ja paikalleen liimaava zombiläträys, jonka suurimmasta väristelyvoimasta vastaavat rainan karmivat musiikit, synkät maisemat sekä ihon kananlihalle nostavat maskeeraukset pirun puistattavilla gore-efekteillä kuorrutettuna. Melkolailla yhteneväisyyksiä Night of the Living Deadiin toki löytyy, mutta eipähän tätä reseptiä toisaalta muutenkaan puhki ole ehditty kuluttaa.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 71  Average listal rating (26 ratings) 6.8  IMDB Rating 6.9 
8. Deathdream (1972)
Elävätkuolleet rinnastetaan taitaen sotaveteraaneihin. Yhteiskunnan ja perheen suhtautumisen muuttuminen näitä kohtaan esitetään hauskasti. Samoilla linjoilla siis mennään kuin First Bloodissa tai Combat Shockissa. Kunpa näin pari viikkoa myöhemmin muistaisikin, mitä kaikkea muuta tästä piti sanomani. Katseluhetkellä olisi asiaa riittänyt pidempäänkin revikkaan.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 331  Average listal rating (180 ratings) 7  IMDB Rating 7.3 
9. Cemetery Man (1994)
Soavin ohjaus on jälleen kerran hienoa kamaa, kuten myöskin näyttely sekä SUURIN osa tehosteistakin (mitä helvettiä, kärpäset sun muut tulilieskat roikkuvat liian selvien siimojen varassa?! Aluksi ajattelin kyseessä olevan jonkinmoinen vitsi, mutta ei...), mutta erilaisia veriefektejä olisin kaivannut ehkä piirun verran enemmän, nyt kun suurin osa näistä pyörii ainoastaa Francon revolverin ja Gnachin lapion ympärillä. Tapahtumat ovat ihan hupaisia, vaikkeivat ääneen nauratakaan (pirun lähellä oltiin tosin parissa kohdassa, kuten impotentiksi operoimisen jälkeisen tunnustuksen tapahtuessa), hahmot hienosti kirjoitettuja, ja elokuvassa on eittämättä todella kiitettävä annos sekä persoonallisuutta että tunnelmaa.

Jo ensimmäisellä katselukerralla tämä oli oikein hyvää tavaraa, mutta omalla kohdallani Dellamorte Dellamore vaatii ehdottomasti jossain välissä uusinta-tsekkausta, koska nyt osa tapahtumista (lähinä huonon englantini takia) jäi hiukan hämäräksi, ja näin ollen leffasta jäi loppujen lopuksi itselleni melkoisen hämmentynyt sekä sekavahko fiilis.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 251  Average listal rating (148 ratings) 7.3  IMDB Rating 6.9 
10. The Beyond (1981)
Yeah, kolmas kerta toden sanoo, väittävät. Eli tällä katselukerrallani onnistuin saamaan Fulcin gore-klassikosta kahta aiempaa katsausta huomattavasti enemmän irti. Tiedä häntä sitten, johtuiko tuo nyt aiempien krapulatilojeni puutteesta, pienoisesta humalastani, vaiko Lucion osakkeiden kasvamisen myötä tätäkin rainaa kohtaan nousseesta arvostuksesta.

Musiikki on todella hienoa ja ajoittain jopa hiukan painajaismaista, vaikkei sitä aina parhaiten leffassa käytetäkään. Ikävä kyllä painajaismaiseksi ei rainan muuta tunnelma missään välissä pysty sanomaan, pelottavasta puhumattakaan.

Verta ja splatteria on todella runsaasti ja vaikkeivät tehosteet pääosin parhaasta päästä olekaan (hämähäkkikohtaus on edelleen hemmetin tökerö), ajavat ne asiansa kuitenkin kelvollisesti. Myöskään ohjaajan käyttämät zoomaukset eivät enää ärsyttäneet edelliskerroista poiketen laisinkaan.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 3317  Average listal rating (2286 ratings) 7.6  IMDB Rating
11. Shaun of the Dead (2004)
Goblineineen, Fulci's-ravintoloineen ja splattereineen todella piristävä, jopa hauska ja hyvillä hahmoillakin varustettu parodia zombeille sekä yhteiskunnallemme, jollaisia tosiaankin tarvitaan kaiken maailmaamme saastuttavan nykypaskan keskellä.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 3  Average listal rating (1 ratings) 8  IMDB Rating 3.7 
12. Island of the Living Dead (2007)
Yhdeksi jätkän viimeisistä leffoista jäänyt, avoimesti niin Lucio Fulcin Zombie Flesh-Eatersista (jee!) kuin Steve Beckin Aavelaivaa (äääh!) lainaileva ja mm. suoraa Romeron Night of the Living Deadin dialogia hyödyntävän zombisirkuksen juonivyyhtiä voisi toki yrittää epätoivoisesti purkaa jotenkuten selvältä näyttäväksi naruksi, mutta ilman psykologian ammattilaisen apua tämän sekametelisopan analysoiminen kannattaa jättää pienimuotoiseen tiivistelmään. Kourallinen aarteenetsijöitä haaksirikkoutuu kartasta löytymättömälle trooppiselle saarelle, joka vilisee verta janoavia eläviäkuolleita, sekä erään nopeasti matopäitä pahemmaksi uhkaksi ryhmälle muodostuvan kuolettavan houkutuksen...

Vaikka perusidea L'isola dei morti viventissä on toivoton, omia ideoita ohjaajalla ei liiemmin taaskaan ole ollut, tyhmiä kohtauksia riittää ja elokuvahistoriaa kamaluudessaan tekevä ylinäyttelykin hyppii silmille kuin rähinäviinaa napannut pallinaama kuppilan ovella, on tässä filmissä runsaanlaisten kalkkuna-arvojensa (erityisesti aarrearkusta löytyvä riehuva irtopää oli saada repeämään naurusta keskellä puolitäyttä linjuria) lisäksi jopa pari siitä oikeasti nautinnollisen katselukokemuksen tekevää seikkaa.

Ensimmäinen on tekninen toteutus. Erityisesti 1600-luvulle sijoittuvat kohtaukset (mistä lie Buno sitten leikannutkaan jylhät kaljuunansa) ovat uskottavia ja jengin niskassa roikkuvat konkistadorivetimetkin näyttävät asiaan kuuluvilta. Lavastus ja kuvauspaikat lähinnä saarelta löytyvine linnoituksineen ovat kolkkoja ja onnistuneesti valittuja ja äänityökin skulaa yllättävän hyvin. Musiikki on edustavaa (lieneekö sekään tosin tätä varten sävelletty?) ja ääniefektit ovien narahteluineen ainakin kuulokkeiden läpi siivilöitynä pariin otteeseen peräti säpsäyttävääkin tasoa. Pääkallonaamareihin ja luurukkasiin sonnustautuneiden munkkien maskeeraukseen olisi sen sijaan voinut panostaa paremmin.

Toinen vankka puoli Eläväinkuollein saaressa on sen aikamatkana menneisyyteen toimiva kova old school -meininki. Sliipattuja hollylaisteinejä ei ruudulla keikaile, pop-hitit eivät kaiu ilmojen halki, eikä huippubudjetilla väsäiltyjä tietokone-efektejä turhaan ruudulla rullaa. Vaikken itse splatterista enää liiemmälti välitäkään, on gorekin saatu näyttäväksi ja päitä posahtaa veriefektejä palvoville haulikon haukkuessa useampi kuin yksi.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 220  Average listal rating (141 ratings) 6.7  IMDB Rating 6.8 
13. Night of the Creeps (1986)
Huumori ei paria vitsiä lukuun ottamatta viitsinyt huvituttaa, mutta viihdepuoli on siitä huolimatta oikein viriilissä kunnossa. Paljon on 88 minuuttiin vauhtia ja jos jotakin oliota avaruuden muukalaisista zombi-hurttaan mahdutettu, efektit ovat (punaista) rautaa eikä meno ehdi millään tympimään ennen elokuvan soittimesta ulostusta. Todella kieli poskella tehtyä häröilyä!
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 2663  Average listal rating (1806 ratings) 7.3  IMDB Rating 7.8 
14. Zombieland (2009)
Onnistuu puristamaan jotain irti jo ajat sitten rutikuivaksi luulemastani zombi-genren appelsiinista. Vaikka tiettyä naiviutta onkin esillä, ovat hahmot tarpeeksi kiinnostavia kantamaan leffaa, ja vaikkei lätistelyä ruudulla splatter-kertoimella nähdäkään, eivät edes off-screeneiksi jäävät kuolleiden mäiskinnät ala ärsyttämään. Pilkettä silmäkulmassa on tarpeeksi ja etenkin loppupään huvipuisto-osiosta on saatu perattua liki kaikki syötäväksi kelpaava talteen (finkki finkki, Nightmare City ja Kadunlakaisijat).
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 5  Average listal rating (4 ratings) 8  IMDB Rating 6.2 
15. Mad Ron's Prevues from Hell (1987)
Hullu-Ron pyörittää raudat ranteissaan ihmisvälipaloja napsivalle zombi-yleisölle teatterissaan kultti-, splatter- ja muidenkin roskaelokuvien trailereita aina Night of the bloody Apesista Texas Chain Saw Massacren kautta Africa Addioon ja I Drink Your Bloodiin. Mukaan mahtuu myös kasa tuntemattomampiakin "hienouksia", joista 90 % tuntuu trailerin luoman vaikutelman perusteella olevan syytä jättääkin sinne unholaan.

Pätkien välissä kuvataan keppostelevan elävänkuolleen käsinukkensa kanssa läppää heittävää juontajaa sekä arvoisaa yleisöä, jonka tempaukset vaihtelevat kohtalotoverin silmän päästä repimisestä lopulta öristen konehuoneeseen ruoan toivossa ryntäämiseen.

Tähän toimintaan yhdistetyt trailerit toimivat suht mutkattomasti ja tarjoavat välillä yliampuvuudessaan hervottomia hetkiä esimerkiksi toisissa klipeissä hoetuista "it's only a movieista" aina kaikkein kipeimpään mainontaan, pakkopalttoossa teatterisalista ulos raahattavaan, erään hurjan filmin vuoksi järkensä menettäneeseen mieheen.

Hauskaa aivot narikkaan menoa kerta kaikkiaan, jonka fiiliksiä ei pilaa vaikka suurimman osan esitellyistä elokuvista olisikin nähnyt jo entuudestaan.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 48  Average listal rating (26 ratings) 5  IMDB Rating 4.4 
16. Redneck Zombies (1989)
Jossain päin Marylandia (epäilemättä välietappinaan Tromaville?) kiitää armeijan jeeppi, lastinaan pilvimaailmoissa leijailevan kuljettajan lisäksi gallonakaupalla epäilyttävää vihreää jätettä, vieläpä radioaktiivisuudesta kertovin varoitustekstein koristeltuun tynnyriin pakattuna. Kuskin elämässä lienee löytynyt valoisempiakin päiviä, tynnyri kun sattuu kyydistä tippumaan ja paikallisen punaniskaväestön karvaisiin käsiin päätymään. Sotapojan esimieshän ei moista törttöilyä purematta niele, ja sankari saakin palata myrkynhakuretkelle tarkasti valittu eliittipelastuspartio tukenaan. Mutta eipä moisella väliä, eihän tilanne nyt niin toivoton voi olla. Eiväthän ne juntit sillä kuonalla varmasti sentään pontikkaansa alkaisi terästämään ja mikstuuraansa koko pitäjälle jakamaan, eiväthän...?

Yhdellekään todelliselle roskaleffadiggarille tuskin lienee tuntematon käsite moisen sonnan kypsentämisen kiistaton maailmanmestari ja taide-elokuvan nimeen vannovan pahin painajainen, Troma Entertainment. Tämän Toxic Avengerin, Cannibal! The Musicalin, sekä monen muun b-luokan pläjäyksen tuotantotallin ei voisi väittää teoksissaan vannovan kaviaaria ahmivien näyttelijälegendojen suoritusten, kyyneleet silmäkulmaan aistikkuudellaan kohottavien käsikirjoitusten saati miljoonaluokan budjettien nimeen, vaan enemmänkin, noin raa´asti ilmaistuna, veriseen väkivaltaan, seksiin sekä loukkaavan mauttoman pikimustaan huumoriin. Ja totisesti, näitä elävän kuvan arvoja myöskin Punaniskazombiet tarjoavat katsojalle siihen malliin, että heikkohermoisempi varmasti pistäisi päänsä pusikkoon vielä toiseksikin hetkoseksi.

Elokuva alkaa siis hyvinkin huumoripainotteisella pohjalla, ja komedia korvaakin enemmän väkivaltaa suuremman puoliskon rainasta, kunnes loppua lähestyttäessä ja maalaismutanttien joukkohyökkäyksen käynnistyessä goreasteikko vääntää kierrokset aivan uusiin lukemiin ja ruutu alkaa tarjota kotiväelle sellaiset annokset haggista, että luulisi siitä olevan sitten vähintään loppuviikon täyttäjäksi. Veriefektit eivät toteutuksellaan mitään tajuntaa räjäytä, sulavat zombien päät häivytetään ruudulta todella tökerösti, hurme ei näytä aidolta ja puolikkaiden ruumiiden roolia vetävät ovat epäilemättä haudattu vartaloaan myöten maahan. Toisaalta maskeeraukset ovat hienoja ja inhoa nostattavia luomuksia, ja kyllähän tämä rytinä, etenkin arvioitua 10 000 taalan budjettia ja raadonlahtausinstrumentteihin käytettyä mielikuvitusta (löytyy kaikkea lusikasta maissintähkään), ajatellen loppujen lopuksi kuitenkin hiljentää wanhan splatter-konkarin jupinat ja nostattaa ne suupielet ansaitusti kohti pohjantähteä.

Taasen se toinen puoli nimeltä huumori on (kuten arvata saattaa) sitten TODELLA typerää ja huonoa. Ok, kyllähän näille näyttelijäkaartin surkeille ylitulkinnoille, avuttomuudellaan enkelit itkemään saaville letkautuksille ja naamanvääntelyille muutaman kerran jaksaa hymähtää, mutta jos leijonan osa filmin pituudesta pitäisi perustua moiseen, niin siinä vaiheessa ollaan jo pirun väärillä jäljillä, ja kun ei takaisinkaan sovi kääntyä lintujen syötyä jo murutkin maasta... Onhan mukaan mahtunut muutama oikeastikin hupaisa (vaikkakin mammuttimauton) läppä, kuten irvailut Texas Chain Saw Massacrelle sekä zombifilkan pioneeri George A. Romeron töille, mutta eivätpä nuo pari sketsiä suoraan sanoen onnistuneet tunnelmaa tarpeeksi pintaa kohti kiskomaan, jolloin katsojan tylsistyminen ja kahvipaussilla pistäytyminen jää muuksikin, kuin kaukaiseksi unelmaksi. Vitsin vääntäjät ovat myöskin jälleen suosiolla pompanneet sanakirjassa kohdan "korrekti" yli, eli ketään ei siis kunnioiteta taikka säälitä. Myönnän itsekin naurahtaneeni vielä vauvan tuttipulloon ydinjätepontikkaa kaataneelle perheenäidille, mutta liukuhihnalla tuhoa kohti matkaaville pikkutipuille hekottamiseen ei oma huumorintajuni enää riittänyt.

Toteutus on tietysti kaikin puolin surkeaa. Ohjaus on parhaimmillaankin zombeiksi muuttuvien psykedeelisissä hallusinaatioskeneissä keskinkertaista, pahimmillaan sitten laattaa lennättävän mielikuvituksetonta ja amatöörimäisen kankeaa. Koko touhu on myös kuvattu suoraan videolle, joten kuvanlaatukin on sitten sen mukaista, eli nostattaa siis meidän kohderyhmänä toimivien älykääpiölauman hurraa-huudot ilmoille raikumaan, kehtaapa joku syntinen vieläpä ääneen mainita moisen luovan rainaan itkettävän kaunista menneiden vuosien b-tunnelmaakin. Musiikillakaan ei juhlita, hassuiksi tarkoitettujen country-kipaleiden ohella kun ääniraidassa kuullaan vain muutama muka uhkaava melodia.

Redneck Zombies on rehellinen roskaelokuva sanan varsinaisessa merkityksessä ja mikäli sitä kuuluisi katsoa leffana leffojen joukossa, se ansaitsisi mitä naurettavimmat murska-arvosanat kera potkun takaliston seutuville. Sen sijaan epäinhimillisenä väkivaltapalttueritteenä tämä pökäle selviää ajoittaisesta tylsyydestään huolimatta ihan kelvollisin paperein, ja ansaitseekin näin ollen tämän karsinan suunnalta tyydyttävät pisteet kera papukaijamerkin virkaa ajavan puolikkaan. Suositellaan vain suolenmutkassa matkansa tehneiden splatterien ja Troma-yhtiön rainojen ystäville
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 184  Average listal rating (111 ratings) 6.7  IMDB Rating 6.3 
17. City of the Living Dead (The Gates of Hell) (1980)
Rakastan kauhuelokuvia, mutten ikinä odota niitten olevan pelottavia. Rakastan kauhuelokuvia eri syistä, toisia koska ne ovat puhdasta aivot narikkaan-splatterviihdettä, toisia hienon tunnelmansa takia. Syitä on lukuisia, välillä en edes tajua, mitä tässäkin elokuvassa näin tai miksi maksan itseni kipeäksi ostaakseni jonkun superharvinaisen kasarisplatterin, josta ei herra paratkoon löydy edes tekstitystä englanniksi, suomesta sitten puhumattakaan. En tiedä miksi tämä on ehkäpä jopa lempikategoriani, mutta ei ainakaan siksi, että tahtoisin kokea selkäpiitä karmivia hetkiä huoneessani.

Oli miten oli, otinpa sitten kaupasta mukaani italialaiselokuvan City Of The Living Dead ja ajattelin sen olevan sopivaa puoliunessa katseltavaa splatteria raskaan 13 tunnin työpäivän jälkeen tyyliin "kaupunki täynnä zombeja, joita pari henkiinjäänyttä koittaa listiä" tai jotain vastaavaa. Ja ei kun siinä vähän ennen puolta yötä Matti Nykänen-dokumentin jälkeen valot kiinni, äänet täysille ja laput korville ja kiekko soittimeen pyörimään.

Elokuvan juonesta sen verran, että oma oletukseni meni aika pahasti päin metsää. Tapahtumasarjan aloittaa newyorkilaismeedio Mary Woodhousen (Catriona MacColl) näkemä näky, jossa pappi (Fabrizio Jovine) hirttää itsensä pienessä kaukaisessa Dunwichin kylässä. Näky on kuin ennustus suoraan 4000 vuotta vanhasta kirjasta, ja pian selvänäkijälle selviää papin avanneen teollaan portit helvettiin, ja ellei tätä etsitä ja tuhota pian koittavaan pyhäinpäivään mennessä, kuolleet valtaavat maailman. Niinpä Mary ja tämän erinäisen juonikuvion kautta tapaama reportteri Peter Bell (Christopher George) ottavat auton ja lähtevät kohti kylää, jossa tapahtuu hirvittäviä asioita, kuolleet heräävät henkiin ja itsemurhan tehnyt pappi ilmestyy kuin tyhjästä ihmisille, jotka näyn edessä kuolevat kauhusta. Ehtivätkö Mary ja Peter tappaa papin lopullisesti ennen pyhäinpäivää vai onko maailma tuomittu tuhoon?

Näin omaperäinen siis oli City Of The Living Deadin juoni, eikä se varmasti kuulosta kenestäkään pelottavalta saati sitten yöunia vievältä. Eipä suoraan sanottuna minustakaan. Mutta jouduin kokemaan tämän pätkän myötä yhden elämäni suurimmista, ellen ehkä suurimman, yllätyksen elokuvan parissa.

City Of The Living Dead on suomeksi sanottuna HELVETIN (anteeksi nyt kuitenkin sanavalintani) ahdistava elokuva. En todellakaan halua saati sitten yritä plagioida tässä erästä toista ohjaaja Lucio Fulcin elokuva-arvostelua, mutta se tunnelma mikä tässä elokuvassa oli... Ensimmäistä kertaa niin pitkään aikaan kuin pystyin muistamaan olisin välillä halunnut sammuttaa telkkarin, laittaa valot päälle tai katsoa toiseen suuntaan. Ei todellakaan veren takia, ehei. Elävienkuolleiden Kaupunki ei takakannen kovasta mainonnasta huolimatta tarjonnut mielestäni kovinkaan kummoista gorea. Tässä vain oli sitä jotain! Fabio Frizzin musiikki on äärimmäisen ahdistavaa ja karmivaa, koko ajan on synkkää ja pimeää... mutta mikä pelottavinta, tämä ei ollut mielestäni mitään sellaista mitä Fulcilta olisi aiempien näkemieni elokuvien perusteella osannut odottaa, eli kauhun tekemistä ruudulla näkyvän silmittömän väkivallan myötä.

Elokuvassa hirveintä olikin juuri se "jonkin" odottaminen äärimmäisen ahdistavassa ympäristössä, edes paikallinen baari ei vaikuta kotoisalta tai lämpöä herättävältä. Kohtaukset, joissa poika John-John kävelee huoneessaan hitaasti, HYVIN hitaasti, kohti ikkunaa, jonka takaa kuuluu karmivaa ulvontaa tai jossa erään naisen talon lattialle ilmestyy makaamaan päivällä ruumishuoneella maannut nainen, joka vieläpä katoaa ja alkaa rymistelemään yläkerrassa nostivat pulssini äärimmäisen korkealle, mutta eivät olleet mitään verrattuna siihen kauhun-tunteeseen, että milloin (lue: koska hyvänsä) kesken karmivan hiljaisuuden kuollut pappi teleporttaisi jonkun eteen punaisine silmineen hirttoköydestä roikkumaan. Huumoria elokuva ei (paria tahatonta koomisuutta lukuun ottamatta) sisältänyt, eikä näin tunnelma missään vaiheessa päässyt kevenemään. Loppu on Fulcille perinteisesti surullinen ja itse ainakin oikeasti mielessäni lähes rukoilin, että kuolleita pakoon juokseva poika selviäisi, tätä kun aidosti kävi niin kovasti sääliksi.

Jos City Of The Living Deadissa on tunnelmaa, niin eipä se ole kovin taiteellisesti syntynyt. Näyttelijät ovat täydellisen karmeita, dubbaus melkein itse elokuvaa karmivampaa, eikä Fulcin zoomailevaa ja poukkoilevaa ohjaustyötä nyt ehkä menisi mihinkään palkinto-gaalaan suosittelemaan. Siinä ei myöskään ole Zombie Flesh Eatersin viihdyttävyyttä taikka Beyondin lähes naurettavaa verisyyttä. Myös suurin osa gore-kohtauksista on itseään toistavia, zombi-repii-pään-auki -juttuja, joille viittaa ensimmäisen jälkeen kintaalla. Elokuvaan on myös ikään kuin "väkisin" ängetty täysin juoneen liittymättömiä asioita, kuten ikkunasta sisään lentävät madot tai isä, joka tunkee tyttönsä hulttiopoikakaverin päästä poran läpi.

Tämä leffa on tosissaan vaikea tapaus. En yksinkertaisesti HALUA antaa sille täysiä pisteitä, koska niin monet asiat on tehty lähes anteeksi antamattoman huonosti. En pitänyt tästä elokuvasta. En usko katsovani sitä enää uudestaan. Mutta luoja, ei elokuva, jonka katsottuaan näkee ensimmäistä kertaa aikoihin muita kuin ihmissuhdeongelmiin liittyviä hirvittäviä painajaisia, heräten keskellä yötä hikeä valuen uskaltamatta sulkea silmiään, voi olla kuitenkaan mielestäni huono! Olisipa tämän tekemiseen nähty enemmän vaivaa niin tämä olisi täysi mestariteos.

Huom: ihmismieli on outo, sairas. Minun sanani tästä elokuvasta ei ole liioittelua, mutta ne ovat vain yhden ihmisen sisimmässä syntyneitä tunteita, jotka eivät varmastikaan mene yksi yhteen kenen tahansa tunteiden kanssa, ihmiset kun nyt ovat niin erilaisia. En suosittele ketään katsomaan tätä omaan analyysiini nojaten. Minä en ole löytänyt mitään pelottavaa sadoista, täälläkin kauhistelluista leffoista, mukaan lukien "kaikkien aikojen pelottavin elokuva" Manaaja. Olen nauranut useille kauhuelokuville, katsonut niitä ihan vain huvin vuoksi. Viimein löysin henkilökohtaisesti vertaiseni. Että äläpä laula minua suohon mahdollisen megapettymyksen sattuessa, kiitos.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 587  Average listal rating (340 ratings) 7.2  IMDB Rating 7.3 
18. Re-Animator (1985)
Dan Cain (Bruce Abbot) opiskelee yliopistolla kuolleiden parissa ja siinä sivussa suunnittelee yhteistä elämää tyttöystävänsä Meganin (Barbara Crampton) kanssa, kunnes miehen kämppikseksi tuleva lupaava tohtorinalku Herbert West (Jeffrey Combs) sotkee Danin elämän vetämällä tämän mukaan kokeisiinsa. West kun on sattunut kehittämään myrkynvihreän seerumin, joka palauttaa kuolleet takaisin elämään tuonpuoleisesta. Ikävä kyllä kyseinen prosessi ei ole täysin kivuton, ja pian koko kolmikko saakin tuntea kuoleman jälkeisen vihan ja yrittää pelastaa sen, mikä vielä on katastroofin kynnyksellä pelastettavissa.

Ensiksi pitää mainita, että Stuart Gordonin Re-Animatorilla ei ole periaatteessa mitään tekemistä H. P. Lovecraftin mainion teoksen "Herbert West: The Re-Animator" kanssa, mitä nyt sitten tohtori Westin nimi, päätön ruumis ja kuolleet herättävä ihmeseerumi. Ja itse asiassa ehkä tämä onkin vain hyvä, sillä Gordon on saanut omin avuin novellista väännettyä erittäin nautittavan splatter-komedian.

Aivan oikein, komedian, vaikka Lovecraftin teosten ja etenkään elokuvan esikuvana toimivan kirjan kanssa samassa lauseessa ei pahemmin nauramisesta voikkaan puhua. Leffaa voisi melkeinpä sanoa enemmänkin esikuvaksi splatter-kuningas Peter Jacksonin (joka sittemmin vetäytyi oman alueensa parista väsäämään umpisurkeita Lord Of The Ring-rainoja) Braindead-elokuvan esikuvaksi, sen verran hervotonta meno kuolleitten parissa on ja erityisesti lopun elävät suolet toivat myös valtaisien naurujen lisäksi hyvinkin paljon mieleen Aivokuolleen kattoa pitkin matkanneen peräsuolen. Ja kyllä sitä hymyillä sai muutenkin lähes koko matkan alusta lopputeksteihin asti.

Jos Re-Animator on onnistunut pikimustassa huumorissaan, on siinä myös panostettu kokonaisuuteen muillakin osa-alueilla kiitettävästi. Ohjaus on hyvää, vaikkakin välistä kamerakulmat saisivatkin vaihtua tiuhempaan tahtiin ja musiikki on omaa koomista tunnelmaansa luovaa hupaisaa renkutusta. Myöskin veriefektit on toteutettu mallikkaaseen 80-luvun tyyliin ja ovatkin oikein hienosti väsättyjä, tuoden vahvasti mieleen nimen Tom Savini ja ollen paljon aidomman oloisia kuin vaikkapa nykydigiefektit.

Näyttelijäkaarti aiheuttaa lähinnä vaivaantuneen pökkelömäisen tunnelman, lukuunottamatta Westin roolissa toimivaa Combsia, joka saa aidosti aikaan näkemisen arvoisen kuvan umpivinksahtaneesta tiedemiehestä ja jonka vihaiset ilmeet muita "tyhmiä" ja "ymmärtämättömiä ihmisiä kohtaan saavat varmasti hymyn nousemaan vakavammankin ihmisen huulille.

Mitäpä tästä oikein voi muuta sanoa...? Re-Animator on ihan mukiinmenevä, verenlentoon paljolti perustuva yönmusta komedia, joka ei varmasti tuota pettymystä genren ystäville. Mitään tukehtumisnauruja se ei aiheuttanut, kuten vaikkapa Braindeadin vanukas- tai vauvakohta, mutta ihan katsomisen arvoinen elokuva on nyt kuitenkin kyseessä. Leffan lyhyys tosin vähän masensi, olisi tätä pidempäänkin katsonut. Olisi kylläkin ollut ihan hauskaa nähdä, mitä oltaisiin saatu aikaan hieman vakavammalla otteella ja olemalla kirjalle uskollisempia, ainakin itselleni ammoisina yläasteaikoina kun tuo novelli oli hyvinkin jännittävää lukemista. Mutta tuskinpa maailma nyt paljosta jäi paitsi, kirjojen henkeä kun harvemmin saadaan filmille vangittua. Katsoppa ihmeessä vaikka tylsän sunnuntai-illan täytteenä, jollet nyt ole turhalla vakavuudella tai kyseenalaisella kukkahattutäti-moraalilla pilattu.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 52  Average listal rating (29 ratings) 6.2  IMDB Rating 5.6 
19. Burial Ground: The Nights of Terror (1981)
Nintendomaiset musiikit ovat kuolleita herättävän tehokkaita, elävienkuolleiden maskeeraus lähentelee zombie-elokuvan aatelia ja gore-efekteistä suurin osa on toimivia ja onnistuvatkin luomaan leffaan jopa puistattavan etovia sekä inhoakin herättäviä kohtauksia. Nämä kolme yhdessä tekevät leffaan hetkittäin todella vastenmielisen ja oksettavankin tunnelman, mutta muilta osin tekele ei sitten mitään kruunajaisiin oikeuttavaa kamaa kyllä oikein ole.

Toteutuksessa on em. osia lukuunottamatta melkoisesti parantamisen varaa ja näyttely on aivan mahdotonta (eikä vähiten reilusti yli parikymppiseltä näyttävän ja äitinsä läheisyyttä kuvottavasti hakevan "pojan" ansiosta). Epäloogisuuksiakin vilisee kuin muurahaisia keossa, eikä tunnelmakaan loppujen lopuksi jaksa liimata katsetta shokeeraavuuksillaan ruutuun kokonaiseksi puoleksitoista tunniksi, vaikka tuohon tosin saattoi vaikuttaa katsomisajankohtana toimiva aurinkoinen lauantai-iltapäiväkin omilta osiltaan.

Suosittelen Burial Groundia kuitenkin järkyttävien elokuvien ystäville, mikäli asenne roskaleffoja kohtaan sattuu olemaan omaan tapaani kohdallaan.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 487  Average listal rating (298 ratings) 5.7  IMDB Rating 5.8 
20. Diary of the Dead (2007)
Land of the Deadin jälkeen uskalsin vain pelätä pahinta, mutta katselusessio palkittiinkin jos ei muulla, niin ainakin helpotuksen huokauksella. Romero esittää aika näppärästi nykymaailmamme tilanteen, jossa katastrofinkin keskellä porukka kuvailee henkensä uhalla videoita nettiin pyörimään ja messengeriinkin pitää siinä välissä päästä kirjautumaan. Loppuvideo on myös merkittävä, ikävää varmasti huomata ihmisrodun olevan edelleen vähintään yhtä mätä kuin neljäkymmentä vuotta sitten.

Kaiken kukkuraksi Diary of the Deadilla on blairwitchmaisen jännätkin hetkensä, jotka tosin pilataan autenttisuuden tunteen tuhoavalla ja typerästi perustellulla kakkoskameralla. Ärsyttävän teennäistä selittelyä erinäisistä ratkaisuista kuullaan muutenkin aivan liikaa ollakseen enää uskottavaa.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 363  Average listal rating (236 ratings) 6.7  IMDB Rating 6.9 
21. Night of the Living Dead (1990)
Ei tosiaan vedä vertoja Romeron elokuvalle, mutta ihan oivallista yhden illan viihdettähän tämäkin versio on, vaikka nämä re-maket kyllä turhia ovatkin.

Musiikit ovat leffassa hienoja ja öisiin kohtauksiin on saatu tunnelmaa, kuten myös osaan zombie-maskeerauksistakin. Verta olisi saanut olla enemmän, eikä Savinin taiteellisten vapausten käyttäminen Barbaran hahmon ja loppuratkaisun parissa viehätä. Myös tarina etenee etenkin alussa aivan liian kiireellä.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 23  Average listal rating (17 ratings) 5.7  IMDB Rating 6.6 
22. Winter of the Dead (2005)
(Vaikeaa verrata ammattimaisempiin genretuotoksiin. Sija listalla ainoastaan pisteiden perusteella, ei oikeasti vaikkapa Zombie Holocaustia parempana leffana... tai jotain.. vittu pitäisi kai poistaa koko nimike..)

Nautittava ja yllättävän ammattimaisen oloinen indie-pätkä. Pasi Martikaisen esittämä Toni tuntuu turhan jäykältä sekä tunteettomalta hahmolta ja Kirsti Savolan repliikit sortuvat ajoittain hieman epäuskottaviksi, mutta sen sijaan Antti Riuttanen on aivan loistava Ristona, ja tämän tulkitsema hahmo on muutenkin hauskaksi kirjoitettu.

Samaa on vaikea sanoa rainan muusta käsikirjoituksesta, joka koostuu lähinnä paikasta toiseen heilumisesta, huulen heitosta ja silloin tällöin elävänkuolleen paukauttamisesta takaisin helvettiin, kunnes äkisti homma ottaa nopean spurtin kohti loppua ja pian kaikki onkin jo ohi.

Kuvaus ja musiikit ovat elokuvan toteutuksen parasta antia, erikoistehosteet huonointa. Verta ja pituuttakin olisin leffasta enemmän toivonut löytäväni, mutta kyllä Kuolleiden talvi joka tapauksessa on harrastelija-filminä, vaikkei ihan Bad Tastea, niin kuitenkin oikein laadukasta tavaraa, jonka komiikasta itse repäisin monet hyvät naurut pitkäperjantaitani piristämään.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 77  Average listal rating (39 ratings) 5.7  IMDB Rating 5.2 
23. Zombie Holocaust (1980)
New Yorkilaisessa sairaalassa silvotaan ruumiita ja kun asiaa aletaan tarkemmin tutkimaan, jäljet vievät neljä ihmistä syrjäiselle trooppiselle saarelle, jossa riehuvat sekä kannibaalit, zombit sekä edellämainittuja laboratoriossaan valmistava hullu tiedemies. Pian nelikolle selviääkin kantapään kautta, ettei saarella kaikki ole sitä miltä näyttää ja pian alkaakin sellainen erilöyly, ettei pahemmasta olekkaan tietoa.

Zombie Holocaust on perinteinen eksploitaatio-splatteri, joka ei todellakaan sovi kaikille. Nimittäin tälläisissa pätkissä elokuvan hohto perustuu kaikkeen muuhun mahdolliseen, paitsi minkäänlaiseen taiteellisuuteen. Näyttelytyö on ensinnäkin järkyttävää (nauroin lähes ääneen jopa parissa kohdassa), muttei ole mitään verrattuna hirvittävään dubbaukseen, eikä italia-raitaa pysty tilalle valitsemaan. Kuvanlaatu on jotain sanoinkuvaamatonta, ainakin itselläni samean ja virheitä pursuavan sotkun kruunasi yläreunassa koko ajan väpättävä raita, joka toi mieleen lähinnä muinaiset kaitafilmit.

Zombie Holocaustin juoni ei pelkästään ole olematon höyhenen ohut tekosyy kidutuksille, ihmissyönnille ja veren lentämiselle, vaan se on yhtä naurettavaa kuin näyttely ja sisältää paljon puutteita, kuten mitä skalppeerattu päänahka päässään heiluvalle vanhalle naiselle kävi, miksi kannibaalit päästivät lopussa vankinsa vapaiksi ja hyökkäsivät taloon jne. Leffassa oli selvästi yritetty kopioida useita muita aikansa teoksia, eikä varmasti vähiten Lucio Fulcin Zombie Flesh Eatersia, siinä kuitenkin täydellisesti epäonnistuen. Holocaustissa ei näes ole ripaustakaan Fulcin elokuvien äärimmäisen ahdistasta tunnelmasta, joka jää kummittelemaan mieleen vielä pitkäksi aikaa lopputekstien jälkeenkin. Oikeastaan lähes ainoat asiat, joihin oli panostettu elokuvassa, olivat vertaistaan vailla olevat veri-efektit sekä ohjaus, josta ainakin itse pidin.

Toisin sanoen Zombie Holocaust on huono b-luokan elokuva, jolla ei ole minkäänlaista taiteellista arvoa, mutta sitä ei sellaiseksi todellakaan ole edes tarkoitettu. Sen sijaan pätkä on hyvää viihdettä aivottomia splattereita rakastaville. Veri lentää kunnolla ja surkea toteutus luo omaa b-splatter tunnelmaansa tuoden mieleen erittäin vahvasti Robert Rodriguezin mukiin menevän Planet Terrorin.

Oli miten oli, jopa splatter-fanin näkökulmasta tässä on liikaa miinuksia hyviin pisteisiin ja itseäni masensi hiukan zombejen aivan liian pieni rooli kannibaalien ja tiedemiehen varastaessa shown. En usko maailman jääneen paljosta paitsi vaikkei tätä ikinä olisi tehtykkään, mutta ihan katsottavaa viihdettä tämä omasta mielestäni joka että on.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 64  Average listal rating (32 ratings) 6.3  IMDB Rating 5.7 
24. Nightmare City (1980)
Silmälasipäisen uutistenlukijan kertoessa pienen pienestä ydinonnettomuudesta ("kellään ei ole syytä paniikkiin"), laskeutuu vailla nimeä pysyttelevän asutuskeskuksen lentokentälle tunnistamaton ja pahaenteinen sotilaskone. Samaiselle kentälle, jolla tv-toimittaja Dean Miller kameramiehineen paraikaa työtehtävissä seisoskelee. Koneesta purkautuu ulos joukko rapakasvoisia ja luodeille immuuneja äijänköriläitä, joiden tarkoitus kaiken elävän ja inhimillisen nitistämisestä ja kaltaisekseen muuttamisesta ei kauaa pysy salaisuutena. Miller ei jää tapittamaan tilannetta tumput taskussa, vaan käy vaimonsa kera epätoivoiselle pakomatkalle painajaisten kaupungista. Mutta onko joka kolkkaan kulovalkean tavoin leviävältä epidemialta ylipäänsä edes mahdollista piiloutua?

Nightmare City on törkyisistä kannibaaliulostuksistaan parhaiten maailmalla mainetta niittäneen Umberto Lenzin eksploitatiivinen kannanotto niin ydinvoimaa kuin laimeasti muutakin nyky-yhteiskunnan arvomaailmaa vastaan, ja onkin (ohjaajan omien sanojen mukaan) vielä tänäkin päivänä ajankohtainen elokuva. Se kuvaa koruttoman karmivasti sitä, millaiset seuraukset ihmispolon myrkkyjen ja luonnon kanssa leikkimisellä voisi pahimmillaan olla. Leffassa kaikki alkaa täysin arkisen normaalista päivästä ja näennäisen pienestä mokasta, mikä on koko ajan ollut mahdollinen, mutta jota kukaan ei oikeastaan ole edes yön pimeinä hetkinä tullut miettineeksi. Tätä seuraa paniikki, massatuho, katastrofi ja ennen kaikkea ajatus: kunpa tämä kaikki olisi vain varoitus ihmiskunnalle, kunpa selviäisimme ja voisimme ottaa virheistämme opiksi. Mutta ottaisimmeko, vai tekisimmekö oikeasti samat virheet jälleen uudestaan?

Nightmare Cityn tarjoilemat kävelevät ruumiit poikkeavat totutun turvallisesta, ihmisliha ainoana ajatuksenaan eteenpäin matelevesta stereotyyppizombista, eivätkä ne oikeastaan edes ole zombeja, vaan ainoastaan tappavalle annokselle radioaktiivista säteilyä altistuneita ihmisiä. Ne muistuttavat elävää homo sapiensia, osaavat juosta, käyttää ravinnon metsästyksessä aseita sekä työkaluja, jopa ajatella ja tehdä suunnitelmia auttamaan saalistuksessa. Tavallisesta elävästäkuolleesta Lenzin örkit erottaa myös niiden viehtymys lihaskudoksen ja aivokalvon sijaan verellä herkutteluun, jota ne vampyyrimaisesti ryystävät uhriinsa puhkomasta haavasta, suunsa lopuksi paidanhihaan kuivaten. Zombit edustavat myös osaa rainan sanomaa: ne ovat ihminen oman kehityksensä laitteeksi muovaamana, mekaanisesti toimivia masiinoita, mitkä tarvitsevat (punasolun kuoressa nautittavaa) polttoainetta käydäkseen ja jotka voi poistaa pelistä tuhoamalla niiden konehuoneen, eli pääkopan. Eräässä kohtauksessa jopa verrataan suoraan ja ilman kaarteluita konemaisesti teräsbetoniviidakoissaan asustelevia ja ainaisen kehityksen perään haikailevia ihmisiä säteilyn luomiin raatovaareihin... hetkinen, missä elokuvassa oikein kuulinkaan vastaavanlaista filosofiointia viimeksi?

Lenzi on onnistunut saamaan filmiinsä erittäin toivotonta, painostavaa sekä hysteeristä tunnelmaa tietyillä tehokeinoilla, eli jatkuvalla ja yksityiskohtaisella teurastuksella sekä väkivallalla. Zombit piileskelevät joukolla niin puskissa kuin varjoissakin, ja ryntäävät tilaisuuden tullen konekiväärien kilkatuksessa ihmislaumaan lahdaten kaiken eteensä sattuvan. Ahneus ei säteilyn turmelemista aivoista ainakaan eläkkeelle ole jäänyt. Riivatun ruumiin verenhimoa on mahdoton tyydyttää niin kauan, kuin safkaa on näköetäisyydellä, eikä ydinsäteilyn saastuttamassa maailmassa ole piilopaikkoja. Shokkiefektinä vielä gorellakin mässäillään sekasorron tiimellyksessä oikein olan takaa, jäseniä repeilee, aivomössöä valuu ja matomahojen kallot paukahtelevat pirstaleiksi vastarintaliikkeen epätoivoisessa luotisateessa.

Leffa kuvaa eittämättä kaaosta, kauhua ja kuolemaa, mutta sen valitsema raju kerrontatyyli käy myös sitä itseään vastaan. Kovimmat hurmeenvahtauskauteni taakse jättäneenä itseltäni ainakin kaikkosi melko piakkoin fiilikset seurata mielikuvituksetonta, kiljumisella säestettyä non-stop puukotuksen ja verenlaskun sarjaa, kaiken kukkuraksi vieläpä vailla vähäisintäkään kammon tunnetta. Zombit näes saattavat olla uhkaavampia ja vaarallisempia superpäivityksenä, mutta pelottavia ne eivät ole, ja kun ei tuo tomaattisoseella sotkeminenkaan saa kultalammikkoa alleni, jää pätkän hirvitysluun kutittelu kovin vähäiselle huomiolle ja pääosa tapahtumista tarkoituksettomaksi mässäilyksi. Filmin sanomalle ei muutenkaan tee oikeutta turhan näkyvä rahastusasenne venytettyine kuolinkohtauksineen ja maitorauhasilla markkinointeineen.

Toteutuspuoleltaan Painajaisten kaupunki hoitaa homman kotiin vähintään siedettävästi. Erikoistehosteet ovat hyviä ja realistisia, eikä näyttelystäkään viitsi mussuttaa, mitä nyt elävienkuolleiden tulkitsijat tahatonta naureskelua pösilöydellään aina aika ajoin aiheuttavat, enkä veikkaisi näiden ärsyttävien mutanaamiomaskeeraustenkaan kauhuelokuvan tähtitaivaalle jäävän. Tapahtumapaikat ovat melko klassista sorttia sairaaloineen, kellareineen sekä autioine bensa-asemineen, loppupuolen tutkimusretki kuolleiden huvipuistoon sen sijaan on riemastuttavampaa vaihtelua. Stelvio Ciprianin syntikkajumputus ei särähdä korvasimpukassa, vaan sopii elokuvan taustalle kuin koppakuoriainen silmäkuoppaan.

Nightmare City ei ole perinteistä, helposti sulatettavaa Hollyparatiisin poppariviihdettä kera ison kokiksen, vaan paitsi rankka että vastenmielinen, myös puistattavia ajatuksia herättävä visio siitä, millaisten voimien kanssa kenraalimme ja professorimme tälläkin hetkellä pelleilevät, ja mitä meille tavallisille taatelin tallaajille loppujen lopuksi vapaan median kautta tästä kaikesta ylipäänsä suvaitaan informoida. Nightmare City on kiistatta toiminut selkeänä vaikuttajana mm. joitakin vuosia sitten suurta mainetta niittäneen Danny Boylen 28 päivää myöhemmin -tekeleelle, keränyt tietyissä piireissä vankkumattoman kulttimaineen ja nostaa kysymyksen, olisiko koko filmi sittenkin pelkkä uusi hai George A. Romeron Dawn of the Deadin vanavedessä ja Lenzin ainoa aate haalia mahdollisimman iso tukku liiroja taskuunsa moraalista piittaamatta sekä keinoja kaihtamatta?

Oli totuus Umberton huolesta pallomme suhteen mikä hyvänsä, ei partasuun taitoa tehdä nerokasta, turhaa toivoa antavaa, ahdistavaa sekä ennen kaikkea ajatuksia herättävää loppua pysty ivaamaan (spoilerivaroitus):
Kaiken mennessä pahimmillaan päin helvettiä havahtuu Miller hiestä märkänä sängystään vaimonsa vierestä, mutisee nähneensä hirveää unta ja lähtevänsä tärkeään haastatteluun lentokentälle, jossa kaikki alkaakin äkisti tuntua kovin tutulta... Juuri ennen kriittistä, väistämätöntä hetkeä kuva pysähtyy ja ruudulle ilmestyy ajatelma "painajainen käy todeksi". Ydinvoimalla on aidot, jokapäiväiset riskinsä, se todistettiin aikoinaan Tsernobylissa ja se voi tapahtua minä päivänä tahansa, vaikka painajaisesta uuteen aamuun jo olisikin herännyt.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 47  Average listal rating (31 ratings) 5.2  IMDB Rating 4.9 
25. Hell of the Living Dead (Night of the Zombie... (1980)
Näyttely on aivan käsittämätöntä, sotilaat pitävät aseita käsissään innottoman laiskasti hällä väliä -ilme naamallaan ja ne harvat, jotka edes yrittävät suoriutua roolistaan jotenkin, vetävät niin paksua ylinäyttelyä että kristus paratkoon.

Splatteria on mukana vino pino, ja vaikka efektit kieltämättä ovatkin sieltä ruskeammasta päästä, ne kuitenkin tekevät elokuvaan juuri oikeaa b-tunnelmaa. Alastomuuttakin on ängetty mukaan niin väkisin vääntämällä kuin mahdollista paljasta antropologiaa harrastavan tiedenaisen muodossa, ja Mattein vision täytteeksi leikatut luonto- ja alkuasukasdokkaripätkät eivät paitsi voisi vähempää sopia kokonaisuuteen jo pelkän radikaalisti muuttuvan kuvanlaatunsa ja koko rainan kannalta täydellisen merkityksettömyytensä puolesta, jättävät vieläpä katsojalle kummasteltavaksi aitojen afrikannorsujen käyskentelyn Papua-Uuden-Guinean rajojen sisällä sijaitsevilla savanneilla...

Mikään yllätys tuskin lienee Elävienkuolleiden helvetin zombien maskeerauksenkin olevan hämmentävän säälittävää tasoa, vaikka ohittavatkin sentään niukasti sukulaisfilmatisointeja edustavien After Deathin, Killing Birdsin sekä Zombi Holocaustin savinaamat ja huppupäät, mihin urotyöhön ei tosin kummempia muskeleita vaaditakaan.

Selvisin Hell of the Living Deadista peräti melko positiivisilla fiiliksillä juuri noiden jo alusta asti absoluuttisen nollapisteen tuntumissa olleiden odotusteni ja eräänlaisen kulttifilmiasenteen turvin, vaikka myönnänkin seuranneeni sitä lähinnä toisella silmällä ja perkeleen paljon paremman seuran kanssa tämän kalkkunan camp-arvoille naureskellen. Muussa tapauksessa olisin varmasti itsekin tiivistänyt elokuvan Anchor Bay -painoksen kansiliitteestä löytyvään toteamukseen "Hell... is this movie!".
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 34  Average listal rating (16 ratings) 6.1  IMDB Rating 5.1 
26. The Dead Next Door (1989)

Vaikka Dead Next Doorilla onkin hetkensä parodiallisilta kyvyiltään, joista parhaana esimerkkinä ovat kuolleiden oikeuksia puolustavat zombiaktivistit, on näitä samannäköiseen läträykseen pohjautuvia splattereita haudan tuolta puolen ainakin omaan kiintiööni jo nähty ihan tarpeeksi. Romero (jolle jokaisen itseään arvostavan aiheen vitsiksi vääntäjän tavoin tämäkin kumartelee) sekä pari italialaista vain yksinkertaisesti ehtivät jo tehdä ne tärkeimmät ja mielekkäimmät filmaukset elävistä kuolleista huomattavasti aiemmin, eikä ihmisen palasiksi repiminen tai zombin pään räjäyttäminen enää kymmenien kertojen päästä kuin haukotuta. Mukavan roskaisasti splättäys silti amatööritasolla on tehty, eikä pientä kuvallista (ja eritoten näytelmällistä) rosoisuutta lukuunottamatta Kuolleen naapurin messissä välttämättä edes tajua katselevansa silkkaa harrastelijafilkkaa.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 10  Average listal rating (5 ratings) 5  IMDB Rating 3.8 
27. Dawn of the Mummy (1981)
Joukko valokuvamalleja lähtee kuvaajansa kera pyramidien maahan räpsimään neitosista fotoja, mutta miellyttävästi alkanut aurinkoreissu saa aivan uuden luonteen läheisessä hautaholvissa makaavan muumion ja tämän lukuisten käärekätyrien alkaessa nousta kuolleista ja hamuamaan lihaa elävistä.

Dawn of the Mummy on nimeään myöten häpeilemättömästi mm. Romeron ja Fulcin zombieleffoja plagioiva pläjäys, jolta ei missään nimessä kannata odotella liikoja. Irrallisen, 5000 vuoden taakse menneisyyteen ulottuvan intron jälkeen ei aikoihin käy mitään parin irtopään kieriskelyä lukuunottamatta, mitä nyt kamerat räpsivät salamavalojaan ja Sacha Baron Cohenin Brünolta näyttävä huivikaula hamuaa faaraon kultakätköjä. Vastapainoksi elokuvan loppupuolella kaljupäisen muumioarmeijan viimein kohotessa autiomaan hiekasta ja suunnatessa nokkansa lähikylän häihin, alkaakin niin pitkä ja verinen suolistusmaratoni, että heikompaa varmasti hirvittää.

Muumion aamunkoitto on rehellinen b-elokuva vailla minkäänlaista omaperäisyyttä. Näyttely on hirveää, kliseitä enemmän kuin pietarilaisen katupojan aivoissa kuolleita soluja ja niin maskeeraus kuin erikoistehosteetkin huomattavasti alempaa toista luokkaa. Aiheeseen periaatteessa istuva, miljoona kertaa leffan aikana rullattava musaraita alkaa hyvin nopeasti särkemään päätä ja pistää erityisesti leffan loppusplattauksessa ärsyttävän leikkauksensa avustuksella totisesti vituttamaan. Toisaalta pari filmiin mukaan eksynyttä naurettavan tyhmää ratkaisua kantavat meininkiä jotenkuten huvittavuudellaan.

Dawn of the Mummy on roskaa, eikä edes missään sanan parhaassa mielessä, mutta kuitenkin omalla hölmöllä tavallaan kerran katsottavissa oleva Dawn of the Deadin egyptipäivitys niille, joita jaksaa innostaa ajatus ihmissyöjämuumioista erämaan kuunsäteiden alla niiden iänikuisten elävienkuolleiden asemasta.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 1221  Average listal rating (800 ratings) 7.2  IMDB Rating 7.5 
28. [REC] (2007)
Uuteen ympäristöön sijoitettu Blair Witch Project ammentaa kauhuansa em. teoksen lisäksi niin zombeista kuin hetkittäin myös Evil Deadista. Ei onnistunut vakuuttamaan minua juuri hetkeäkään, eli mihinkään tunnelmaan en mukaan päässyt ja käsikameran heiluminen [REC]in tapauksessa lähinnä ärsytti. Näyttely on kuitenkin kohtalaista ja loppu jo ihan jännä, ellei peräti hitusen ahdistavakin.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 244  Average listal rating (145 ratings) 4.5  IMDB Rating 4.2 
29. Zombie Strippers! (2008)
Elokuvan ruma CGI riittäisi paskaan videopeliin ja silikoni puolestaan pienen talon eristämiseen. Robert Englund pelleilee, Jenna Jameson myös ampuu biljardipalloja pimpistään ja kaikki on todella vammaista. Toisaalta paitsi että filmi on musertavan hölmö, tarjoaa se myös minkä lupaa, eli strippaavia zombeja, enkä voi pätkän seurassa väittää pahemmin tylsistyneenikään. Lauantaiyöllä ja parilla olusella kera martinin saattoi olla osuutta asiaan.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 125  Average listal rating (76 ratings) 5.7  IMDB Rating 6.2 
30. Bride of Re-Animator (1989)
Bride of Re-Animator jatkaa aika suoraan siitä mihin edellisellä kerralla jäätiin. Kahdeksan kuukautta on kulunut edellisen leffan päättäneestä yliopiston verilöylystä. Ja kas kummaa, sekopäinen ja kuolleiden henkiin herättämisen elämäntyökseen ottanut tohtori Herbert West on täällä taas. Hän on mitä parhaissa ruumiin sekä sielun voimissa huolimatta siitä, että arvoisan herran kohtalo näytti olevan edellisosan lopun perusteella enemmänkin tutkimuspöydällä omien kokeidensa materiaalin osassa oleminen valkotakissa myrkynvihreää seerumia manan majoille siirtyneisiin pumppaamisen sijaan. Kuten arvata saattaa, kaveri ei tietenkään ole ottanut opiksi virheistään sitten millään, ja ruumiinosia alkaakin jälleen kadota paikalliselta ruumishuoneelta epäilyttävään tahtiin. Tällä kertaa Westin aikomuksissa ei kuitenkaan ole enää pelkkä kuolleiden elämään palauttaminen, vaan nyt on vuorossa jo jumalan leikkiminen uuden elämän luomisen muodossa. Apua tohtori saa jälleen vanhasta tutustamme, kuollutta tyttöystäväänsä surevasta (mutta silti muihin naisiin menevästä) kämppiksestään tohtori Cainista, ja onpa mukaan onnistuttu änkemään vieläpä Westin kilpakumppani, pelkkää päätä oleva ja kostoa hautova tohtori Hillkin. Onpahan ainakin tiedemiestä kerrakseen.

Re-Animator kakkosen ohjauksen takana on Stuart Gordonin originaali-tuotoksessa tuottajan penkillä istunut Brian Yuzna, joka onkin hankkinut kokemusta useissa melko tunnetuissa kauhuviritelmissä (Hammaslääkäri, Return Of The Living Dead 3...). Yhtään miehen ohjausta en ole aiemmin nähnyt, mutta tämän pläjäyksen perusteella en liene mistään kovin erikoisesta paitsi jäänyt. Itse varsinaisessa ohjaustyössä ei valittamista kummemmin löydy, vaikkei Gordonin tasolle päästäkään. Kamerakulmaa kuitenkin on paljon ja muutenkin kapistuksen käyttöä on toteutettu mielestäni aivan kiitettävällä mielikuvituksella.

Sen sijaan Yuznalla on tuntunut olevan vaikeuksia saada koko sekamelska kasattua yhtenäiseksi, mielenkiintoiseksi ja ennen kaikkea toimivaksi kokonaisuudeksi. Juoni on hatara. Westin selviytymistä verilöylystä ei selitetä ollenkaan, Cainin suhdetta Gloria-potilaaseen ei selvennetä, katsojalle ei yritetä selittää elävienkuolleiden äkillistä kykyä ikäänkuin telepaattisesta kommunikoida keskenään jne... Myös osa kohtauksista on täydellisen turhia sekä epäolennaisia ja näyttelijäsuorituksetkin parhaimmillaan siedettävää tasoa. Jopa ykkösessä Westinä loistaneelta Jeffrey Combsilta on puhti poissa lähes koko rainan ajan. Ainoa hyvä suoritus nähdään ihme kyllä tri Hilliä esittävältä David Galelta, vaikkei tämäkään mies paljoa ruudussa repliikkiä heitä.

Myös elokuvan tunnuspiirteenä oleva musta huumori on laimentunut huomattavasti, ja parin huulilla liikkuvan epävarman hymyntapaisen lisäksi vain yksi oikeasti hauska kohta on lopun "Carl Hill lepakkona" -kohtauksen muodossa elokuvaan saatu. Maskeeraus ja erikoistehosteet ovat sentään hyvännäköisiä ja veristä katseltavaa, ja (taas kerran) lopussa tavattava zombi-sirkus onnistuukin omalla tavallaan palkitsemaan katsojan kärsivällisyyden näinkin pitkälle jaksamisen ansiosta.

Mutta vain omalla tavallaan. Aidon ja alkuperäisen Re-Animatorin nähneille tämä kun on yksinkertaisesti turha ja vedenselvästi dollareiden toivossa tehty uudelleenlämmittely, jossa kaikki hyvä on jo aiemmin nähtyä ja harvat uudet ideat perhanan kehnoja. Vaikka splattereita onkin aina kivaa katsella, niin karu tosiasia kuitenkin lienee se, ettei Elvyyttäjän Morsiamen olemassa ololle löydy loppujen lopuksi niin sitten minkäänlaista käytännön syytä. Se ei ole huono elokuva, vaan ainoastaan pelkkä tylsä, mielikuvitukseton ja yllätyksetön kopio mainiosta esikuvastaan. Ykkösen missanneet eittämättä kyllä saavat tästä paljonkin irti, mutta muille suosittelen rahojen sijoittamista johonkin järkevämpään, mikäli Gordonin leffan tapittamisesta taikka Lovecraftin novellin viimeiseen pisteeseen pääsemisestä ei jo pitempää tovia ole vierähtänyt.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 9  Average listal rating (4 ratings) 3.8  IMDB Rating 4.1 
31. Black Demons (1991)
Amerikkalainen jätkä lähtee lomailemaan Brasiliaan sisarensa ja tämän poikaystävän kanssa. Tylsään turistimatkailuun kyrsiintynyt jamppa hankkiutuu paikallisten isännöimiin öisiin voodoo-bileisiin, joista herätään seuraavana aamuna pää kipeänä, muisti menneenä ja eriskummallinen riipus kaulassa roikkuen. Kolmikko lähtee ajelemaan samba-karnevaaleihin, mutta pahaa enteilevästi alla rullaava menopeli ottaa lopputilin keskellä viidakkoa. Siitä päädytään sattumalta pöpeliköstä nousevalle, oman synkän menneisyytensä omaavalle plantaasille ja eipä aikaakaan, kun läheisen hautausmaan mullasta alkaa mustan magian voimin kohoamaan edellisellä vuosisadalla lynkattujen tummahipiäisten orjien yllättävän eloisia ruumiita kirveet kourassa ja pahat mielessään.

Umberto Lenzin lupaavasti alkava Black Demons (joka jostain käsittämättömästä syystä tunnetaan alunperin Demoni kolmosena, vaikkei tästä tuon tulimmaista yhtäläisyyttä ko. leffasarjaan löydykään) paljastuu nopeasti väsähtävän alkuspurttinsa jälkeen tylsäksi ja yllätyksettömäksi 90-luvun tusinatuotokseksi. Voodoo-teeman vahvuuksia ei osata hyödyntää ja kiinnostavan miljöön sijaan leffan tunnelmarikkaimmaksi puoleksi jäävät lähinnä pari talon seinällä poseeraavaa siirtomaa-aikoja kuvaavaa taulua. Alun pippalotkin ovat melko mitäänsanomattomat ja kaukana aihetta vastaavista omista mielikuvistani. Laahavasta juonesta löytyy logiikanpuutetta vaikka millä mitalla, eikä mm. lopputaistelun jälkeen äkisti jälleen toimivaa jeeppiä tai varastosta bensakanisterin vierestä löytyviä pariakymmentä tyhjää pulloa edes yritetä käydä selittelemään.

Elokuvan hahmot ovat tyhmiä kuin päättömät kanat. Pahaenteiset tapahtumat eivät tunnu kummastuttavan juuri ketään ja zombiakaan ei huomata edes metrin päästä. Rooleja vetävät näyttelijät kyllä tuntuvat vimmatusti yrittävän, mutta näiden suoritukset ovat tästä huolimatta kaikista kulmista tarkasteltuna puistattavaa tasoa. Vähät gore-efektit ovat kelvollisia, mutta zombien maskeeraus sen sijaan ontuvampaa, eivätkä mullan alla muhineet kostajat näytä toimineen matojen pikaruokalana kovinkaan pitkää tovia. Musiikki sentään saa aikaiseksi pari jännempääkin tilannetta.

Kehno elokuva, jota lieneekin paras suositella enintään kulttielokuvia harrastavan keräilykamaksi.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 565  Average listal rating (337 ratings) 6.1  IMDB Rating 6.4 
32. Dead Snow (2009)
Goren norjalaiset ovat osanneet, mutta se ei yksissään riitä tekemään elokuvasta katsottavaa. Dead Snown huumori on paskaa ja meininki pitkälti jenkkimäistä, siinä veren ja sisusten ohella kaikki pätkän olennainen sisältö kallon kuoressa. Ideaa natsizombeistakaan ei voi miksikään uudeksi sanoa, eikö Jean Rollin ohjannut jo joskus kasarin alkupuolella näistä kertovan leffan The Lake of the Living Dead? Luminen vuoristomiljöö sentään on henkeäsalpaavan kaunis.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 238  Average listal rating (135 ratings) 4.7  IMDB Rating
33. Survival of the Dead (2009)
Siistiä gorea, mutta tässä jauhetaan liikaa paskaa ja yhteiskunnallisen teeman "ihminen tuhoaa ihmisen" rippeet paistavat jo silmään loppuunmaiskutettuina kuin Lapin korven puhtaanvalkea hanki. Viisastelevan ja huipputeknologiallaan prässäilevän pojanklopin kuolemaa toivoo innolla, eikä kokonaisuudella oikein tunnu olevan väliä minkään kanssa, kunhan taas uusi zombailu on saatu dollarimyllyä käynnissä pitämään. Olisiko Romeron seuraava leffa mielikuvituksen aineellistumana vaikkapa Dead of the Dead?
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 43  Average listal rating (28 ratings) 4.1  IMDB Rating 4.8 
34. Zombi 3 (1988)
Joukko terroristeja varastaa trooppisella saarella armeijalta salaisen biologisen aseen. Terroristien pakomatkan tuloksena eräs heistä saa aseesta eräänlaisen tartunnan ja alkaa muuttua verta himoitsevaksi zombiksi. Hänet kuitenkin löydetään ja saastunut ruumis poltetaan, mikä on paha virhe, sillä sivutuotteena syntyvä savu alkaa levittämään zombi-epidemiaa ympäri saarta, ja pian alkaakin saaren asukkaiden verinen eloonjäämiskamppailu, sillä kukapa sitä haluaisi päätyä elävien kuolleiden ruokalistan lajiksi numero yksi?

Zombi 3 on aidosti täyttä roskaa. Näyttelijät eivät pelkästään ole huonoja, vaan vieläpä ANTEEKSI ANTAMATTOMAN surkeita! Vaikkei moniltakaan kauhuleffoilta mitään maata järisyttävää suoritusta odotettaisikaan, niin kyllä tuollaisesta olisi tullut huutia jo ala-asteen näytelmäkerhon ensiharjoituksissa. Porukka kun tuntuu lukevan vuorosanat paperilta ja vieläpä naama puusta veistettynä yhdellä ainoalla tympääntyneellä ilmeellä! Myös juoni on jopa zombi-leffan tarinaksi aikamoista skeidaa, ja kun tunnelma ei edes yllä hilpeään splatter-meininkiin - kauhusta puhumattakaan- , niin ei tätä katsoessa voi kun itkeä. Leffaan on myös ängetty mukaan kivaksi pikku täytteeksi miljoona epäloogisuutta ja typeryyttä. Hyvänä esimerkkinä mm. kuinka avuttomia armeijan erikoisjoukot ovatkaan parin nyrkeillä aseistautuneen soltun edessä tai vaikkapa terroristi, jota ammutaan helikopterista konekiväärillä, mutta kuitenkin jätkä jaksaa juosta pakoon ja eksyttää kopterin vielä samalla, eikä edes tee tiukkaa...

Ostin Zombi kolmosen (joka myös tunnetaan Briteissä legendaariselle kalskahtavalla nimellä Zombie Flesh Eaters 2) kannessa komeilevan Lucio Fulcin nimen vuoksi. Ikävä kyllä myöhempää tietoa kerättyäni kävikin ilmi, ettei Fulci ohjannut kuin osan pätkästä jonkin sortin kesätyöntekijän Bruno Mattein hoitaessa lopun homman kotiin. Enpä kyllä ihmettele. Vaikea olisikin kuvitella Fulcia laittamassa sotilaita hakkaamaan ja potkimaan zombeja hengiltä kuin missäkin kung fu -leffassa ikään.

Löytyyhän tästä toki jotain ihan hyvääkin sanottavaa. Musiikki on ihan kivaa kuunneltavaa, vaikkakin se voisi hiukan tiuhempaan tahtiin vaihtua. Veriefektitkin on toteutettu päällisin puolin ihan mainiosti, ja kai tätä sitten joku voisi erään sortin exploitaatio-klassikkonakin pitää, kun sen verran vahvasti tuli jälleen kerran Robert Rodiriguezin pätkä Grindhouse: Planet Terror mieleen. Tosin vain paljon surkeammin toteutettuna ja ilman sitä pilkettä silmäkulmassa.

Zombi 3 on oikeastaan niin huono, että sitä voisi jo melkein pitää hyvänä. Kun tämä ei edes toiminut krapulaviihteenä, niin mieli kyllä tekisi nakittaa huonoimmat mahdolliset pisteet, mutta toisaalta annettakoon nyt armon tällä kertaa käydä oikeudessa. Harva leffa kun kuitenkaan esittelee vakavalla naamalla kohtauksia lentävästä ja ihmisiä purevasta zombin päästä, raskaana olevan naisen mahan läpi syntyvästä miehen kädestä, saati sitten radioasemalla biisiä kaikille eläville kuolleille omistavasta zombi-DJ:stä... Että sillä lailla...
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 21  Average listal rating (10 ratings) 3.8  IMDB Rating 3.7 
35. Erotic Nights of the Living Dead (1980)
No voi kevätvittu että tuli taas tuhlattua niin kallisarvoista aikaa kuin rahaakin oikein pahemman päälle! Se on jo nähty, ettei seksploitaatio "normaalista" elokuvataiteesta välittävälle liiemmin maistu, vielä paremmin ettei George Eastman osaa sitä kirjoittaa ja kaikkein vähiten Joe D'Amato genreä ohjata. Erotic Nights of the Living Dead on siis puolitoistatuntinen sekoitus nakuilua, lesboilua ja Eastmania stalkkaamassa viiksekästä miekkosta panopuuhissa. Homma on vissiin kuvattu kesälomalla Porno Holocaustin ohessa jossain paratiisisaarella pienillä paperivarjoilla varustettujen värikkäiden juomien siemailun yhteydessä ja kiinnostavuus on tasan sen mukaista. Lopussa elokuvan huipentuessa kliimaksiinsa viimein esiintyviä eläviäkuolleita kurmotetaan noin kymmenen minuuttia Zombie Flesh-Eatersin mieleen tuovan musiikin tahdissa... että mitä?
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 562  Average listal rating (348 ratings) 7.2  IMDB Rating 7.3 
36. The Return of the Living Dead (1985)
"Brains... Brains..."

Jotenkin se kaljan kittaaminen ja paskan jauhaminen meni tällä toisellakin katselukerralla kirkkaasti itse elokuvanautinnon seuraamisen edelle..
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 2  Average listal rating (1 ratings) 2  IMDB Rating 3.3 
37. Zombies: The Beginning (2007)
On olevinaan jonkinlainen jatko-osa Island of the Living Deadille. Outoa vaan että noiden trooppisen saaren raunioiden sijaan nyt palataankin painajaisiin jollekin ihme avaruusmaiselle tutkimuskeskukselle. Käsis on pari viilausta unohtaen kokonaisine kohtauksineen sama kuin Aliensissa, zombit ovat rumia ja alussa samaa (piiiitkääää) painajaista näytetään joku kolme kertaa.

Ulkonäöllisesti kama on niin suoraan videolle -paskaa kuin olla ja voi. Splatteria ainakin on paljon, eikä edes mitenkään onnettomasti toteutettunakaan. Silti nämä päiden posahdukset on nähty jo tarpeeksi monta kertaa.

Loppujen lopuksi Zombies: The Beginning on kaikessa surkeudessaan oiva piste Mattein uralle: Hollywood-klassikoita surutta plagioivaa veristä eksploitaatiosontaa kamalalla näyttelyllä ja minimiin jätetyllä omaperäisyydellä, joka kuitenkin ikävä kyllä väsyttää enemmän kuin huvittaa.

Katsoin pätkän muutes kolmen mäntypistiäisen ja yhden kärpäsen kanssa ja näillä pimeässä ruudun valoon hakeutuneilla pikkuhyönteisillä näytti siinä hehkun päällä tepastellessaan olleen paljon hauskempaa kuin minulla, elokuvanautinnon parissa perjantai-illasta kaiken irti ottavalla ravintoketjun savupiipulla.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 37  Average listal rating (22 ratings) 3.5  IMDB Rating 2.9 
38. Zombie Lake (1981)
Kun Ranskan maaseudulla sijaitsevan, Aaveiden järveksi kutsutun lätäkön rantaviivan vierellä milloin katoaa, milloin löytyy kurkku avonaiseksi nakerrettua porukkaa, olisi hälytyskellojen paras alkaa soimaan. Lauman vihreänaamaisia ja natsiunivormuisia vainajia laahustaessa paikallisen tavernan ovesta sisään rähinä mielessään, luulisi tiukujen helinän jo muistuttaa kirkonkellojen kuminaa. Jos historiankirjaa plärätessä ilmenee vielä seutua varjostava pahamaineinen legenda Toisen maailmansodan lopussa kapinallisjoukon listimistä ja vesikeskittymään kätkemistä kostonhimoisista saksalaissotilaista, tulisi tapulin heilua kuin heinänkorsi tornadossa. Ja mikäli edellämainitun konseptin takapiruksi paljastuu nimi Jean Rollin ja on siitä huolimatta edelleen työntämässä aihetta käsittelevää kiekkoa leffamasiinaan, on parempi syyttää vain itseään ruttokellon alle litistyessään.

Konjakin kotimaan lahjaa filmimaailman roskakuskeille, herra Rollinia, ei uransa saavutuksista edes alan harrastajienkaan keskuudessa liiemmin ole kiitelty. Ukon tavaramerkiksi muodostunut tarinankerronnan, jännityksen tai itseasiassa kaiken mahdollisen korvaaminen halvalla seksploitaatiolla on saanut itseni lahjakkaissa määrin vuosia välttelemään monsieurin puutarhan hedelmiä, kunnes elävistäkuolleista kansallissosialisteista tirisseen mädän löyhkän kantautuessa nenääni en voinut enää vastustaa kiusausta, vaan päätin varoituksista huolimatta iskeä hampaani jopa ohjaajan itsensä häpeämään The Lake of the Living Deadiin, alias Zombie Lakeen. Eipä ole Rollin vuosien aikana paljoa oppinut.

Zombien järven nostattamia tunteita on oikeastaan mahdotonta tiivistää muuten, kuin sanalla sietämätön. Jokaikinen osa-alue kusee alusta loppuun aina kauhistuttavasta näyttelijäin lahjattomuudesta näiden esittämiin hahmoihin, kyseisten pölkkyjen suustaan päästämiin sammakoihin, sekä tuikituntemattoman Julián Estebanin yhdessä elokuvamaailman Hennessy-tarjottimelle asetettuun Koffin III-oluttölkkiin verrattavissa olevan Jesus Francon kanssa vääntämään käsikirjoitukseen. Mitäpä kaksikon päässä liekään liikkunut elokuvan tapahtumien sijoittuessa selvästi niin puvustuksen kuin muunkin kalustuksensa puolesta nykyhetkeen (80-luvun alkuun), mutta esimerkikisi sodassa kuolleen natsin tyttärelle näyttää tuohon päivään mennessä kertyneen ikävuosia vain lähemmäs kymmentä? Miten pelokas pikkulapsi alkaa muka äkkiä kypsästi luennoimaan aikuisille ainoaa olemassaolevaa keinoa zombien savustamiseksi, ja miksiköhän kukaan ei edes yritä karata kahden metrin päässä suoraan kohti laahustavaa raatoa, vaan jää mieluumin suu auki toljottamaan pikaista kohtalonsa sinetöitymistä? Mm. näihin kysymyksiin emme tule saamaan vastausta nyt, emmekä vielä ensi jaksossakaan.

Lumpeiden seassa marinoitujen kalmojen maskeeraus luontoystävällisen värisine pärstineen voittaa surkeudessaan jopa Zombi Holocaustin savinaamiot ja eloisia ruumiita esittävien isosilmäisten, sekä tarkkaa jakausta päälaellaan kannattelevien symppisten roolityötäkin voi pitää ainoastaan tappavan huonona vitsinä. Gorellakaan ei pahemmin leikitellä, vaan "ahmimisskenet" ovat enemmänkin vampyyrimaista, ikuisuuden kestävää hurmeen lipittelyä suoraan kaulavaltimosta, vailla valuvaa tekoverta kummempia tehosteita. Levottomat-tyylistä nudismia sen sijaan on tietysti jälleen mukana jokunen siivu Rollinia itseään ilahduttamaan. IMDb:n listaamia 25:ttä leffasta löytyvää virhettä en viitsi tässä alkaa luetella, mutta samea kuvanlaatu yhdistettynä armottomasti heiluvaan kameraan ja korvissa vinkuvaan haikeaan viulumusaan on varmasti nappikoktaili jokaisen muskottipähkinätrippailusta potkunsa saavan painajaismaailmaa terästämään.

The Lake of the Living Dead on pelkkä tylsä, tökkivä ja ultrajärjetön löntystelyreissu halki katsojan mielenterveyden kestävyyden. Se ei hitonmoisessa surkeudessaan aivosolujaan tälle alttarille uhrannutta naurata ja edustaakin kaikkea muuta, kuin harmittoman leppoisaa camp-huumoria. Tämä farssi on kärsimysnäytelmä vailla onnellista loppua.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 11  Average listal rating (7 ratings) 3  IMDB Rating 2.9 
39. Zombie 5 - Killing Birds (1987)
Alussa oli pimeys. Sitten George A. Romero julkaisi uraa uurtavan zombie-klassikkonsa Night of the Living Dead vuonna 1968. Elokuva sai kymmenen vuotta myöhemmin jatko-osan Dawn of the Dead, jonka tuotannossa Romeroa oli avustamassa italialainen legenda Dario Argento, ja joka alkoi kulkemaan Saapasmaassa nimellä Zombi. Samaan aikaan Argenton maanmies Lucio Fulci oli ohjaamassa omaa eläviä kuolleita käsittelevää leffaansa, ja Italiassa tämä -79 valmistunut pätkä ristittiin Zombin menestyksen siivittämänä Zombi kahdeksi, Briteissä Zombie Flesh-Eatersiksi ja Jenkeissä ytimekkäästi Zombieksi. Italian sarja loppui (onneksi) jo Zombi kolmoseen, Zombie Flesh-Eatersit päättyivät taasen 1988 päivänvalon saaneeseen neljänteen osaan, After Deathiin. Amerikkalaiset menivät rahastuksessa vielä tätäkin pidemmälle, ja niinpä italo-splatter Killing Birds päätettiin vielä viimeisen kerran laittaa Vapauden Tyyssijassa markkinointiin Zombie-etuliitteellä. Monimutkaista, eikö totta?

Killing Birdsin juoni on jotain niin sekavaa sotkua, ettei siitä loppujen lopuksi ota selvää kirveelläkään: Vietnam-veteraani palaa kotiinsa vain huomatakseen vaimonsa pettävän tätä toisen miehen kanssa. Kaveri tempaisee raivon vallassa veitsen esille ja teurastaa lempiväisten ohella myös vanhempansa ja lemmikkilintunsa. Ikävänä välikohtauksena perheen omistamaan laajaan siivekäskantaan kuuluva petolintu kuitenkin repii tappajalta silmät päästä. Aika kuluu, ja eräänä päivänä joukko lintuja tutkivia opiskelijanuoria eksyykin samaiseen taloon, vain joutuakseen keskelle vuosia aiemmin kämpässä murhattujen ja yllättävän eläväisiltä tuntuvien kuolleiden kostoa...

Vaikka tarina onkin siis huono ja typerä, on se silti yllättäen yksi leffan kantavimpia asioita. Pätkän tunnelma on onnistuttu saamaan luonnossa samoilun ja lintujen bongailun jälkeen alkavassa osiossa jos ei nyt jännittäväksi, niin ainakin pienoista mielenkiintoa kannattelevaksi hahmojen joutuessa talon käytävillä harhojen sun muiden yliluonnollisten ja pahaa enteilevien asioiden kohteeksi. Ikävä kyllä moinen tunnelma kuitenkin kuolee kuin kärpänen lätkän alle heti ensimmäisen splatter-kohtauksen iskiessä ruudulle. Tehosteet on tehty niin perhanan huonosti, että ihan pahaa tekee aivan vääristä syistä, ja esimerkiksi ristiinnaulittu nainen onnistuu vain saamaan päähän ajatuksen siitä, mitä helvettiä elokuvan tekijät oikein katsojalle koettavat syöttää. Toisaalta nämä efektit eivät ole oikeastaan mitään aloituskohtauksessa tuputettavan goren rinnalla, maskeeraaja kun on nähnyt parhaaksi vaihtoehdoksi väsätä murhattavien kurkkuihin haavat jo etukäteen valmiiksi, ja näiden arpikudosten päällä tappaja sitten teatraalisesti liu´uttaa puukkoaan. Ja siitä silmien nokkimis-kohtauksesta ei edes viitsi puhua...

Jos veriefektit eivät onnistu vakuuttamaan katsojaa Killing Birdsin tasosta, niin tuskinpa moista ihmistä paljoa hetkauttanee myöskään leffan näyttely, joka on paria poikkeusta lukuunottamatta jo niin hirveää tasoa, että tekisi mieli vetäistä levy soittimesta ulos johonkin järkevämpään tarkoitukseen, kuten vaikkapa frisbeeksi. Porukka reagoi talon hirveyksiin asenteella "no tämäpä jännää", kunnes lopulta zombien rynnistäessä estraadille alkaakin ylinäyttely, kirkuminen ja teatraalinen kauhun tunteiden "esittäminen". Ei saa myöskään jättää mainitsematta Lin Gathrightin oikeasti unohtumatonta roolisuoritusta Jenniferinä, joka tuo väkisinkin mieleen tämän näyttelijättären kameran sijasta paremmin haulikon eteen sopivaksi.

Ei "Zombie 5" kuitenkaan sentään sarjan nelososan tasoista paskaa ole. Ohjaaja on hapuilustaan huolimatta oikeasti yrittänyt saada aikaan hyvää jälkeä, ja tavara toimiikin ajoittain jopa kiitettävän hyvin (samaa ei ikävä kyllä voi sanoa kuvauksesta, kamera heiluu ja vekottimen linssiin parissa kohtauksessa ilmeisesti tehokeinona sumutettu vesihöyry saa näyttelijät hehkumaan ja loistamaan valoa enkeli Gabrielin lailla). Myös musiikki on etenkin lopun ultratyperässä ullakkokohtauksessa jo niin tasokasta, että harvoin b-elokuvassa moista pääsee kuulemaan. Muutenkin yhtä disko-jumputusta lukuun ottamatta sävellykset ovat kunnossa kautta elokuvan, ja ovatkin omiaan pelastamaan tunnelmasta edes sen, mitä enää mahdollista on. Ja lavastuksesta sellainen sana, että Beyond-rainan ystävät pystyvät leffan alussa huomaamaan tapahtumapaikalla seisovan talon olevan yllättävänkin tutun näköinen.

Tiiviisti ilmaistuna Killing Birds on ihan ihka oikeasti surkea leffa. Se ei mene kauhusta tai splatterista surkean toteutuksensa ansiosta. Sitä ei voi katsoa viihde-mielessä ajatuksena naureskella pätkän huonoudelle, koska sen tapittaminen on miltä kantilta tahansa punnittuna kärsimystä. Jos teit oman virheeni, menit ostamaan Shriek Shown Zombie Pack vol. ykkösen ja nyt After Deathin jälkeen harkitset rahojesi vuoksi vielä Killing Birdsin katsomista, niin annan ystävän neuvon: harkitse vielä! Toisaalta, jos nautit lasinsirpaleilla herkuttelusta, itsesi viiltelystä, taikka Stockan Hulluilla Päivillä pörräämistä, ehkäpä voit saada kicksit myöskin tästä elokuvasta..
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 1728  Average listal rating (1129 ratings) 6.8  IMDB Rating 7.4 
40. Dawn of the Dead (2004)
Kammottavaa Hollywoodin toimintakuonaa, sekä totaalinen raiskaus Romeron ikiklassikkoa kohtaan, vaikkei yhtäläisyyksiä alkuperäiseen filmiin nimeä, tapahtumapaikkaa taikka erästä kuuluisahkoa lausetta (ja tietenkin noita eläviä kuolleita) lukuun ottamatta juuri olekaan.

Näyttelijöiden karisma loistaa leffassa poissaolollaan, hahmot ovat tylsästi kirjoitettuja, eikä näitä kohtaan tunne sympatiaa tai toivo heidän selviämistään. Savinin vanhoissa efekteissä on munaa (uusintaversion muutaman ihan ok:n kallon posautuksen unohtaen) kilometrikaupalla tätä enemmän, minkä lisäksi vähä löytyvä "kritiikin" tapainenkin on todella päälle liimattua.

Kun toimintakin on tylsää ja mielikuvituksetonta (eikä tapahtumiin erittäin "kiinnostavasti" valittu musiikkikaan tuota asiaa paranna) ja elokuvan loppua alkaa toivomaan ensimmäisen parinkymmenen minuutin aikana, voi katsoja vain valita, alkaako tässä nyt hämmästelemään Romeron järisyttäviä ohjaajan lahjoja, vaiko pohtimaan miten ihmeessä Snyder on voinut pilata näin toimivan aiheen (vieläpä apinointiin syyllistymättä) niin uskomattoman taidokkaasti.

Myyntiin tämä roska lähtee, ja nopeammin kuin sen ehtii sanoa!
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 12  Average listal rating (6 ratings) 4.7  IMDB Rating 3.5 
41. Don't Go Near the Park (1979)
Aivan järjetöntä lanta-ainetta, jota ei voi suositella edes kovimmillekaan gorehoundeille, sillä unohtaen pari elämän imemistä sisuskalujen kautta goreakaan tässä filmissä ei ole. Jotain luolaihmisiä suorittaa uhrausriittejä nykyajassa, siinä kaikki mitä tarinasta onnistuin käsittämään. Aikahyppely on sekavaa, kaikenlaiset - etenkin vanhenemista koskevat - efektit kauheita ja sävellykset aivan vääriä, mitä ei tietenkään korjaa hanurista oleva musiikin leikkaus. Yhdessä unijaksossa on kyllä aika surrealistista kuvakerrontaa, porukan silmistä lentelevät säteet kertovat omaa kieltään tekijäin teknisestä osaamisesta ja pääseehän lopussa pari zombiakin mellastamaan. Siinä kaikki, mitä tästä tylsyyden patoon jääneestä kuonasta pystyn raportoimaan.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 14  Average listal rating (7 ratings) 1.6  IMDB Rating 2.4 
42. Oasis of the Zombies (The Oasis of the Livin... (1982)
Jotenkin yksi turhimmista leffoista aikoihin. Natsizombit ovat maskeerattu toinen toistaan karseammin, eikä näitä oikeastaan näytetä ennen loppua. Hiekkakentillä kyllä hortoillaan ja pari kamelia on ulkona pelistä. Vittu mitä paskaa.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 12  Average listal rating (8 ratings) 2.4  IMDB Rating 3.1 
43. Porno Holocaust (1981)
Kun käyttää vapaa-aikaansa tälläiseen syntiin, ymmärtää alkoholismistaan eroon pyrkivä sairautensa todellisen vakavuuden.

Porno Holocaustia on hyvin vaikeaa käydä sanomaan elokuvaksi. Se on suoranaista aikuisviihdettä täynnä juonen kannalta irrallisia hc-parittelukohtauksia. Pornohan on parhaimmillaan mitä hulvattominta komiikkaa ja kieltämättä tämänkin pätkän kiinni olevat suut taustalta kuuluvine ähkimisineen huvittavat sen yhden hetken, mutta toisella alkaa jo vaipumaan syvän masennuksen kouriin. Tämän puuduttavuuden keskellä päästään trooppiselle autiosaarelle, jossa impotenssi viiksivallu heiluttelee lerssiään ja George Eastman tallustelee pitkin rantoja geigermittari käpälissään.

Leikkaus on perseestä, Itäpojan väsäämät värit roiskuneet päin reisiä, näyttelyä ei ole havaittavissa. Jossain vaiheessa kuvaan astuu vielä iäisyyden pusikoiden (ei ei, ymmärsitte väärin) välistä kurkisteleva rotevahko levinnytnaamainen mustamies, moderni Frankensteinin hirviö, ydinsäteilyn tai jonkin vastaavan kammottava luomus. Tästä seuraa tietysti pari splatter-kohtausta, jotka Elitistiä lainatakseni koostuvat nimenomaan myllyn läpi kulkeneen sikanaudan läiskimisestä henkirikoksen epäonnisemman osapuolen pärställe. Taustalla pauhaa aivan tolkuton musiikki, joka pidemmän päälle aloittaa yhdyntäkohtausten kanssa vinhan taistelun D'Amaton uhriksi joutuneen suurimpien tuskien tuottamisesta.

Todella kamalaa, alkukantaisen alatasoista ja kuvottavan radioaktiivista spermaa valuvaa sontaa, mutta eipä ainakaan tällä erää mielikuvituksetonta sellaista.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 28  Average listal rating (16 ratings) 5.4  IMDB Rating 4.4 
44. Kadunlakaisijat (1991)
Nyt ihan oikeasti. Kadunlakaisijat, suomalainen zombielokuva, on niin hidastempoista ja sontaisaa roskaa, että ainoa syy loppuunkatsomiseen on sen erikoisuus - onpahan tälläinenkin nyt tullut nähtyä. Elävätkuolleet herätetään henkiin saunan ja viinan avulla, lopussa riehutaan Lintsillä ja nimekkäitä näyttelijöitä on kosolti. Eipä tainnut yleisöstä löytyä ainuttakaan tästä potkuja saanutta jäsentä, oikeastaan olin ainoa joka kävi jo ekan vartin jälkeen taisteluun elokuvan vaihtamista vastaan.

Ai niin, tietääkseni Kadunlakaisijoiden ainut olemassa oleva DVD-julkaisu löytyy tällä hetkellä Saksan maalta asiaan kuuluvalla dubilla. Ihmetellä tietysti sopii, että mitä ihmettä?
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 14  Average listal rating (8 ratings) 3.9  IMDB Rating 4.1 
45. Toxic Zombies (1980)
Lentokone ruiskuttaa myrkkykemikaalia takametsissä ruohoa kasvattavien maripäiden elimistöön. Seuraukset voi leffan nimen perusteella arvata.

Charles McCrann kokeilee, muuttaisiko mahdollisimman ala-arvoinen elokuva katsojansa murhanhimoiseksi eläväksikuolleeksi. Toxic Zombies on jälleen yksi taitamattomuuden riemukimara surkeaa teknistä osaamista, ala-arvoista näyttelyä, umpitylsää käsikirjoitusta ja kuuntelukelvotonta musiikkia. C-tason splatterkaan ei paljoa tätä piristä, sitä kun on aivan liian vähän. Huvittavimmassa kohtauksessa muka-riitelevä pariskunta repii vahingossa toistensa vaatteet riekaleiksi ennen "intohimoista" suusta suuhun tekohengityssessiota.

Lopputulos on elokuva, jota ei pysty tarjoamaan kovimmallekaan zombifriikille. Ainut kuviteltavissa oleva syy Myrkkysompien kurkkaamiselle lieneekin elokuvakatselun yltäessä harmittomasta ajantappoharrastuksesta suoranaiseksi kieroutuneeksi elämäntavaksi, jolloin sydän sykkii järjellä käsittämätöntä intohimoa vaikka millaisen sonnan katsomiseen. Älkää kompastuko siihen vanhaan ansaan ja antako Video Nasty-merkinnän inspata.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 1982  Average listal rating (1283 ratings) 6.1  IMDB Rating 6.1 
46. Resident Evil: Apocalypse (2004)
Eipä iän karttuminen Resident Evilin ensimmäistä (!!!) jatko-osaa ainakaan paremmaksi tehnyt, eli vähintään yhtä paskahan tämä oli kuin muistelinkin.

Singolla ja konekiväärillä varustettu Nemesis on ideana megalomaanisen typerä ja nörttipojilta ruiskahtanee housuun katsellessaan niukasti puettuja ja coolisti käyttäytyviä mimmejä räiskimässä piruja palleille. Kaikki sisältö pyörii tylsän ja ruman toiminnan ympärillä, musan ja kuvauksen siinä sivussa ollessa verrattavissa liitutaulun raastamiseen kynsillä.

Mustia henkilöitä on mukana kahta stereotyyppiä, määrätietoista sekä narria. Hotit bimbot eivät puolestaan selviä silikonisillaan edes yksinkertaisesta, muutaman sekunin mittaisesta zombiroolistaan.

Jätin elokuvan kellon tikityksen vuoksi kesken, mutta kuultuani katselua jatkaneelta kaveriltani loppuratkaisun, oli vaaksasta kiinni ettei housuihini lorahtanut paria pisaraa katkeraa verta.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 11  Average listal rating (7 ratings) 3  IMDB Rating 3.6 
47. Zombie 4: After Death (1989)
Luuletko kokeneesi jo kaiken? Uskotko nähneesi jo niin monta selkäpiitä karmivaa elokuvaa, ettei mikään voi enää sinua hätkäyttää? Siinä tapauksessa: katso After Death ja valmistaudu elämäsi hirvittävimpiin hetkiin...

Ikävä kyllä äskeistä kappaletta ei todellakaan tule ottaa minkäänlaisessa positiivisessa mielessä. Tämä jenkeissä Zombie nelosena kulkeva ja todellisuudessa Romeron tai Fulcin teoksiin täysin liittymätön kuvotus on nimittäin ehkäpä ala-arvoisinta sontaa, mitä ikinä valkokankaalla tullaan näkemään.

Aloitetaanpa tilitys vaikka niin sanotusta juonen tapaisesta. Se onkin helppoa, kun moista ei käytännössä tästä elokuvasta sitten löydykkään. Jossain pienellä karibian saarella voodoo-pappi suuttuu kun paikalla toimivat länsimaiset tiedemiehet eivät onnistu pelastamaan hänen tytärtään kuolemasta syöpään. Kostoksi ukko manaa zombit helvetistä tappamaan kaikki elävät, ja pian saarelle rantautuukin rikkinäisillä moottoriveneillä aikamoinen joukko porukkaa, joiden ainoa mahdollisuus selvitä hengissä on linnoittautua autioon, rynnäkkökivääreillä sisustettuun taloon.

After Death on tarkoitettu joko täydeksi parodiaksi, tai se on yksi häpeällisimmistä kopioista, mitä koskaan on tehty. Lähes kaikki on varastettu muista lajityyppiin vähääkään liittyvistä klassikoista. Trooppinen saari on Zombie Flesh Eatersista, autio talo tulibarrikaadeineen Night Of The Living Deadista, kuolleita henkiin manaava Book Of The Death Evil Deadista, alussa esiintyvä voodoo-papin vaimo maskeerauksensa puolesta Demonsista... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka kauan, jopa päähenkilöiden ulkonäöt tuntuvat olevan kyseisistä leffoista härskisti käännettyjä.

Ohjauksessa on muutama hauska kuvakulmajippo, mutta pääosin sekin on poukkoilevan sekavaa, eikä kokonaisuutena toimi sitten millään. "Näyttelytyö" saa aikuisviihde-elokuvien tähdet tuntumaan tähän verrattuna kansallisteatterin väeltä. Musiikki taasen sai minulle aikaiseksi päänsäryn, ainoastaan alussa soiva jonkin sortin poppikappale kuulosti hyvältä. Leffan lavastus ja maskeerauskin ovat kammottavaa katseltavaa. Zombit ovat huppupäisiä, parin sentin syvyyteen ruohon ja puunoksien alle haudattuja kalpeanaamoja, lukuun ottamatta paria kaveria, jotka osaavat heittää eläville herjaa sekä ampua näitä rynkyillänsä! Mitä ihmeen pelleilyä tämä oikein on muka olevinaan? Ja ei pidä myöskään unohtaa kohtaa, jossa reikäjuustoksi ammuttu puolikuollut kaveri tulittaa zombeja m16-kiväärillä YHDELLÄ kädellä...

Edes veriefektit eivät pelasta tätä sontakasaa täydeltä tuholta. Hurmetta kyllä lentää suht paljon, mutta sekin on yhtä pään räjäytystä lukuun ottamatta todella huonosti toteutettu. Leffa myös loppuu kesken, joka on tosin jumalallisen hyvä asia, harvoin olen ollut näin lähellä purskahtaa itkuun moisen itsekiduksen vuoksi. After Death saa kokonaisuutena Zombi kolmen vaikuttamaan unohtumattomalle mestariteokselle, ja se ei ole mikään pieni juttu. En voi uskoa maksaneeni tästä käypää Suomen valuuttaa! Vältä tätä hirvitystä, vaikka se olisi viimeinen raina mään päällä. Sinua on varoitettu.
Kurkkuharja's rating:


 

Notes are in Finnish.

Added to




Related lists

the giraffe's favorite zombie movies
18 item list by the giraffe
36 votes 12 comments
Zombie Girl's Favourite Zombie Movies
8 item list by Zombie Girl
3 votes
AMDB-Zombie Movies
18 item list by Amir Mughal
2 votes 3 comments
My Top Ten Zombie Movies
10 item list by Marioarp
5 votes 1 comment
Best Zombie Movies
17 item list by juban22
Zombie Films and Shows
59 item list by Mr. Saturn
46 votes 5 comments
Zombies Are Cool
16 item list by captaine
10 votes
top 10 zombie movies
10 item list by blackxxx
5 votes 1 comment
Top 10 Zombie Movies
10 item list by The Doctor
2 votes 1 comment
Top 10: Zombie Movies
10 item list by Bernardo Brum
2 votes

View more top voted lists
Join listal and create your own lists and much more

People who voted for this also voted for

Watched in 2014
Turhapurot: Parhaimmasta huonoimpaan
rillijulle's shopping list
Gooood Muuuusic...
From best to worst: Sylvester Stallone
Movies watched in 2013
Feature Films I've Seen, 2014
Watched in '13
Watched in 2013
Movies watched in 2013
My Film Diary 2014
Watched in 2013

More lists from Kurkkuharja

Werewolf shit (my little top list)
My top list for super heroes, villains & wrestlers
Favorite directors
Animal Horror top list (no water monsters!)
Post-apocalypse top list
My top list for samurai movies



Login or Signup to post a comment