Watched in 2012
Elokuvassa parasta oli Mila Kunis puolet ajasta alusvaatteisillaan.
taksuu's rating:
Elokuvassa kaikki henkilöt olivat vammaisia ja epäuskottavia.
taksuu's rating:
Elokuvassa kaikki henkilöt olivat päälliköitä, eritoten Chuck Norris.
taksuu's rating:
Elokuvassa mennää Hämähäkkimiehenä sarjakuvaa seuraten, miellyttävää.
taksuu's rating:
Vaikka arska onkin päällikkö niin tämä leffa ei oikein napannu uusintakatselulla. Joskus junnuna oli kovaa kamaa.
taksuu's rating:
Uusintakatselua ja pisteet nousi. Huh huh että sai nauraa arskan lineille ja muutenkin koko leffan meiningille. Musiikit aivan mahtavat, eritoten siellä pokebaarissa.
taksuu's rating:
Vuoden päivät odotteli digiboksilla ja tuli viimein vilaistua. Will Ferrelin naama jotenkin vitutti tässä tavallista vähemmän ja elokuva muutenkin onnistui ajoittain hymyilyttämään.
taksuu's rating:
Kaikki hahmot vammasia kusipäitä ja helvetin hauskoja. Hassua.
taksuu's rating:
Siisti elokuva sinänsä. Kolme nuorta saa telekineettisiä voimia metsässä sijaitsevasta vajoamasta. Saattaa kuulostaa helvetin typerältä, mutta tarinassa kiehtoi se, että siinä ei ollut sankaria ja leffa oli kuvattu pääosin käsikameralla.
taksuu's rating:
Olipas hyvän mielen elokuva. Joka puolella laulettiin siistin kuulosia lauluja ja käsikirjoitus sekä musiikit oli hunajaa aisteille.
taksuu's rating:
Rewatch. Hiljattain ensimmäisen ja toisen osan nähneenä päätin vilkasta tämän kolmosenkin. Ei tämä kahdelle edelliselle vedä vertoja ja olihan tämä melko tylsä, mutta vanha kunnon Alien-tunnelma kuiteskin kohdallaan.
taksuu's rating:
Tulipahan vihdoinkin katseltua tämä. Näyttelijät, eritoten Nicholson veti homman viiskauttaviis, mutta jossain vaiheessa alko tuntua hieman liian pitkäveteiseltä touhu.
taksuu's rating:
En tienny pitikö itkeä vai nauraa. Halvan näköstä paskaa.
taksuu's rating:
|
People who voted for this also voted for
Comments
tonsa
Posted: 1 year, 1 month ago at Apr 29 17:23
Battle Royalen kommentti :D VITTU MÄ MÄ RAKASTAN TYHMIÄ IHMISIÄ.
taksuu
Posted: 1 year, 1 month ago at May 5 14:39
Joo kyseisten heppujen kanssa toi vanha kunnon "Don't argue with idiots..." -sanonta sopii kuin nyrkki silmään.
Login or Signup to post a comment
Explore
Forums
Join Listal
Movies
TV Shows
DVDs
Music
Books
Games
Lists
Reviews
Images




































































