Watched in 2011

28   3.9   3.4 

31.12.11.

TV

Varsin mielenkiintoinen tapa päättää elokuvavuosi, joka alkoi Nosokin lahjoittamalla turbopaskalla. Nyt se siis päättyy suunnattomaan peplum-tylsyyteen, jota eivät pelasta niin uskomattoman vammaisesti näyttelevä keisarihahmo kuin bikiniasuisten beibejen öljypainiottelukaan. Seitsemän gladiaattoria päättää pelastaa kylän ilkeiltä vittupäiltä ja hoh hoi. Odotin Matteilta kyllä nyt vähän enemmän.

Hyvää uutta vuotta kaikille.

Lamourderer's rating:

74   2.1   0 

30.12.11.

PC

Manos on yksi näistä kuuluisista maailman huonoimmista elokuvista. Ihan ansaitusti. Vaikka elokuvassa on repeilyttäviäkin elementtejä, on se sitten kuitenkin pohjimmiltaan "vain" huonosti tehty ja tylsä - amatöörimäinen siinä missä varsin moni muukin tällainen eksploitatiivinen aikansa elokuva - minkä pitäisi monien Something Weirdin julkaisemien elokuvien itsessään jo todistaa.

Plussaa kyllä eräästä hahmosta, joka palvelee elokuvan pääpahista ja jota esittää John Reynolds. Hänen pitäisi olla Torgo-niminen satyyri, mutta todellisuudessa (koska hän puki jalkoihinsa laitettavat tuet väärinpäin jalkaan) hän näyttää spurgulta jolla on paskat housussa. Reynolds oli myös kuvausten aikana totaalisissa huumeissa kipulääkkeiden tähden (koska muuten hän ei olisi kestänyt väärin puettuja jalkatukia), jonka huomaa roolisuorituksesta aika tuskallisen selvästi. Kaiken lisäksi tämän ainoan, loisteliaan, roolinsa jälkeen hän ampui itseään naamaan haulikolla eräässä motellissa. Henkilökohtaisesti näillä saavutuksilla irtoaa minulta enemmän rispektiä kuin Brandon Leelle tai Kurt Cobainille.

Lamourderer's rating:

55   7.8   7.5 

24.12.11.

DVD

Joulun kunniaksi katsellussa lapsuusajan suosikissa Fernandelin upeasti esittämä isä Camillo ratkoo pienen kylänsä ongelmia, vastapoolinaan kommunistipormestari Peppone joka julkisivujen takana on kuitenkin Camillon paras ystävä. Filmin muoto on jotain sellaista mistä en yleensä pidä: maalaiskomediaa ja vieläpä episodimaisessa muodossa, mutta koska elokuva on aidosti sydäntä lämmittävä, humanistinen ja hauska osoitus italialaisen komedian voimasta, niin ei sitä voi olla rakastamatta täydestä sydämestään. Kaikkien tämän maailman timokoivusalojen pitäisi katsoa tämä elokuva n. 100 kertaa ja tutkia sitä ja miettiä ja mennä sen jälkeen itseensä ja sydämiensä syvyyksiin. Ehkä he sitten voisivat luoda jotain yhtä sympaattista.

Lamourderer's rating:

144   7.5   7.2 

23.12.11.

DVD

John Woon elokuvat ovat kummallisia tapauksia. Niiden ylitse ladattu melodraama on niin överiksi sliipattua, että niille tekee mieli pahimmillaan jopa nauraa, aivan kuten tämän elokuvan alussa jossa tapahtumat sinkoilevat niin turbovauhdilla eteenpäin, ettei kaikkien hahmojen kohtaloita voi vain ottaa vakavasti.

Mutta sitten kun hahmot todella ilmaisevat tunteitaan ja vain "jokin" loksahtaa kohdalleen, onnistuu Woo elokuvasta toiseen koskettamaan omituisella ja selittämättömällä tavalla jonka voin kai selittää vain sillä, että hänen elokuviensa sanoma ihmisten välisestä veljeydestä ja oikeudentunnosta (oikeus ei tässä tapauksessa tarkoita välttämättä samaa kuin totuus, hyvyys tai edes mukavuus) on jotenkin perinpohjaisen lähellä jokaista meistä. Toisin sanoen nauru muuttuu salamannopeasti oikeaksi kyyneleiden pidättelyksi hieman samaan tapaan kuin silloin kun kohtaamme lapsen, joka on niin perinpohjin viaton, että hänen naivisminsa huvittaa meitä mutta samalla muistuttaa jostain syvemmästä ihmisen sisällä piilevästä kauneudentajusta. Mielestäni hänen muusta tuotannostaan tyypillisin esimerkki tästä on Hard Boiledin kohtaus, jossa Chow Yun-Fat laulaa vauvalle samalla kun ampuu rikollisia. Se tavoittaa jotain niin syvästi huvittavaa ja vahvakontrastista, että se koskettaa minua syvästi.

Sen lisäksi Chow Yun-Fat on ihan helvetin cool tässä, elokuva on täynnä Hongkongin näyttelijäkaartin parhaimmistoa, edesmennyttäkin sellaista (Leslie Cheungin nähdessään tekee mieli osoittaa jotenkin kunniaa ja Fui-on Shingin tapauksessa sitä alkaa melkein itkeä) ja lopputaistelu on Hongkongin mittakaavassakin yksi överimmällä tavalla komeimpia, vaikkei ole edes Woon parhaita.

Lamourderer's rating:

468   7.1   7.2 

23.12.11.

DVD

Michael Mannin hienoimmassa elokuvassa luodaan hämmentävällä syntikkamusiikilla, kylmillä näyttelijäsuorituksilla ja tyylipuhtaalla kamerankäytöllä ja editoinnilla oudolla tapaa vieraannuttava kuvaus suurkaupungeista ja ihmisen pimeistä puolista.

Tämä ensimmäinen Hannibal Lecter -elokuva jyrähtää tajuntaan ehkä siksikin, että se on kaikesta yksinkertaisuudestaan ja kyttäleffamaisuudestaan huolimatta huomattavasti fiksumpi kuin Hopkinsin sihinäsuhinanäyttelyn kyllästämät visiot, vaikka Uhrilampaista pidänkin (muista osista ei sitten puhutakaan), osin siksi että se sekoittaa hyvin paljon Melvillen mieleen tuovalla tyylillä rikollisen ja poliisin välisiä rajoja herättäen yllättävän syvällisiäkin kysymyksiä siitä mikä lopulta näiden kahden näennäisen vastakohdan ero onkaan.

Friedkinin Elää ja kuolla L.A:ssa käy mielessä vertailukohtana. Myös Winding Refnin Drive on selvästi eniten sukua tälle teokselle koko Mannin filmografiasta. Toisin sanoen filmi on alituiseen ihan pirullisen viihdyttävä ja hypercool ja huomaan olevani tällaiseen elokuvantekoon jo varsin vahvassa koukussa.

Lamourderer's rating:

185   5.8   5.9 

13.12.11.

TV

Wesley Snipes juoksee huolestuneena ympäriinsä selvitellen huoran kuolemaa valkoisessa talossa. Elokuva on pohjimmiltaan uskomattoman tylsä trilleri, joka ei herätä ainuttakaan ajatusta. Snipes ei myöskään saa naispääosan esittäjältä pesää, koska hän on musta ja mustalla sankarillakaan ei saa olla valkoista naisystävää amerikkalaisessa elokuvassa. Tämä jäi päällimmäisenä mieleen, kiitos ja anteeksi.

Lamourderer's rating:

2353   5.1   4.7 

13.12.11.

DVD

Idioottimainen, huumoriltaan lastentarhaluokkaa oleva, typeryttävän rumia taistelukohtauksia sisältävä ja seksismissään ylivertaisen typerä elokuva on loukkaus koko naissukupuolelle ja meille miehille, jotka rakastamme naisia.

Lamourderer's rating:

1100   6.1   6.2 

11.12.11.

TV

Disneyn keskinkertainen muskettisoturifilmi on ilahduttavasti yllättävänkin uskollinen alkuperäisteokselle, vaikka muuten aika hajuton ja mauton onkin. Ihan ok katseltavaa.

Lamourderer's rating:

1619   6.3   6.5 

11.12.11.

TV

Tämä pelleily alleviivaa "lässynlässyn"-sanomaansa niin väkipakolla jokaiselle imbesillille, ettei tästä ole oikeastaan mitään kehittävää sanomista. Sam Neill tuo jostain syystä mieleen koko ajan James Masonin Bigger Than Lifessa ja Robin Williams on täydellisen yhdentekevä roolissaan. Filmi olisikin parempi, jos päähenkilöä esittäisi Eric Tsang ja filmi olisi täynnä täysin epäsopivaa robottien seksihuumoria.

Lamourderer's rating:

95   7.6   7.4 

9.12.11.

DVD

Billy Wilderin kyynisessä näkemyksessä naiivi Jean Arthurin esittämä kongressiedustaja saapuu sodanjälkeiseen Berliiniin ja alkaa välittömästi huolehtia yhdysvaltalaisten sotilaspoikien moraalista - ukot kun eivät tee muuta kuin yritä iskeä saksalaisia likkoja ja juopottelevat salakapakoissa. Avukseen hän ottaa kunnolliseksi arvelemansa John Lundin esittämän upseerismiehen, joka on kuitenkin todellisuudessa suurin moraalisten rajojen rikkoja kaikista kaupungin sotilaista - hän kun seurustelee entisen natsin kanssa.

Wilder ei säästele ruoskaniskuiltaan niin idealistisen tolloja amerikkalaisia kuin petollisia ja alamaissa rypeviä saksalaisiakaan. Silti tästä kyynisyydestään huolimatta häneltä löytyy humaania ymmärrystä. Wilderille tyypillisesti näyttelytyö on ensiluokkaista. John Lund on velmussa välikädessä kahden naisen välissä: Marlene Dietrichin esittämä entinen natsin heila tuntee katujen tavat ja on kauneudestaan huolimatta samalla yllättävän maanläheinen ilmestys. Natsisympatioistaan huolimatta katsoja ymmärtää häntä ja hänen opportunismiaan.

Show'n varastaa kuitenkin Arthur, jonka tiukkapipoinen kongressirouva ärsyttää aluksi tavattomasti, mutta koettuaan ohjaajalle tyypillisesti suorastaan epätavallisen voimakkaan seksuaalisen heräämisen (miten Wilderin visiot ovat päässeet aina niin helposti aikansa sensuurista lävitse?) hän avautuu katsojan silmien edessä kuin kukka ja onnistuu hurmaamaan puolelleen.

Ei ohjaajansa hienoimpia töitä, mutta merkittävä visio yhdysvaltalaisesta jälleenrakentamisen ajattelusta silti. Tuntuu kuin ohjaaja sanoisi taas kerran, että suurin osa ihmisten ongelmista johtuu yksinkertaisesti siitä, etteivät he saa tarpeeksi rakkautta - ja seksiä.

Lamourderer's rating:

1   7   0 

7.12.11.

PC

Itsenäisyyspäivän jälkeisissä tunnelmissa tuli katsottua tämä lyhytdokumentti, jossa tarkasteltiin sotaveteraanien, homojen, mustalaisten, yksinhuoltajaäitien ja muiden yhteiskunnan laidalla elävien ihmisten hengellistä tilaa Suomessa parisenkymmentä vuotta sodan jälkeen.

Kokonaan puhuvista päistä koostettu dokkari on osittain ajankohtainen valitettavasti tänäkin päivänä, vaikka dokumentin käsittelemistä henkilöistä sotaveteraanit lähes kaikki pian kuolleita ovatkin ja homojenkaan ei tarvitse enää pelätä joutuvansa kiristyksen kohteeksi tai lain pahasti syrjimäksi. Samalla se on tehokas ja mielenkiintoinen ajankuva, lyhyistä haastattelupätkistä koostettu filmi onnistuu jotenkin tavoittamaan tavallisten ihmisten arjen tiivistetysti ja rehellisesti. Toisin sanoen henkilöistä puuttuu elokuvan eduksi nykydokumenteissa jotenkin alituiseen läsnä oleva tietoisuus kamerasta, esittämisen halu.

Lamourderer's rating:

142   7.7   8.1 

4.12.11.

TV

Stanley Kramerin Kun tuuleen kylvää on yksi hienoimmista näkemistäni oikeussalidraamoista. Fredrich Marchin esittämä hyperkonservatiivi asianajaja ja ex-presidenttiehdokas päätyy pikkukaupunkiin syyttämään evoluutiota kouluissa opettavaa nuorta miestä jumalanpilkasta. Nuorukaisen tilanne vaikuttaa pahalta, kunnes paikalle saapuu liberaalin sanomalehden kärkäs toimittaja (Gene Kelly) ja ennen kaikkea maankuulu asianajajanero (loistava Spencer Tracy).

Elokuva on ennen kaikkea puheen ja näyttelyn jännitteisiin keskittyvä ja sen keskiössä olevat taitavien näyttelijöiden esittämät hypertaitavat dialogit. Kukaan hahmo ei oikeastaan ole helposti yksittäisesti selitettävissä ja vaikka March esitetään hyvin pitkälti karikatyyrisen vittumaisena antagonistina, hän on myös inhimillinen, ajoittain lämmin ja säälittäväkin hahmo. Tracy ei ole mikään lempeän liberaalipapan ylihumanisoitu kuva, vaan kärttyinen vanha ukko ja nuorukainenkin idealismistaan huolimatta on valmis taipumaan asiassaan heti kun hänen mielitiettynsä on uhan alla.

En myöskään pääse ylitse vieläkään nerokkaasta oivalluksesta laittaa kevyistä elokuvista tuttu tanssijamestari Kelly esittämään äärimmäisen kyynistä ja sarkastista reportterihahmoa. Kertakaikkisen upea elokuva, joka on erityisesti loppuaan kohden suorastaan mielipuolisuuteen asti kiihtyvä. Tällaisia poliittisia ja älykkäitä puhe-elokuvia osattiin Hollywoodissa tehdä 50-60-luvuilla. Voi kunpa se taito joskus tulisi takaisinkin.

Lamourderer's rating:

162   7.3   7.6 

4.12.11.

DVD

Uudelleen katsottu. Ei muutoksia pisteisiin.

Marx-veljekset yrittävät saada kaikki muut raivostumaan totaalisella spedeilyllään tässä kovin näytelmällisessä filmissä. Groucho on elämänsä vedossa kapteeni Spauldingina (Hurraa, hurraa!) ja Chico ja Harpo kieroilevat mitä surrealistisemmissa asetelmissa. Muut näyttelijät ovat veljesten sekoiluden edessä aivan kujalla ja erityisesti Grouchon replat aiheuttavat katsojassa hillitöntä repeilyä. "Voisimme lähteä häämatkalle... intiimisti, vain me kolme... tai no, muita naisia saa minun puolestani tulla, mutta ei miehiä... oikeastaan voisin itsekin jäädä kotiin."

Valitettavasti kaikki muut ihmiset elokuvassa ja käsikirjoitus yrittävät parhaansa mukaan pilata hyvät sekoilut. Kaikki muut leffan unohdettavat tyhjäkasvot (paitsi Margaret Dumont, tietysti) näyttelevät kuin koivuhalot perseissä ja kässäri olisi ilman veljesten sekoiluja aikamoista vatkulia. Jotain taidevarkauksia tässä selvitellään tai sinne päin, hoh hoi. Vaikuttaa pikemminkin siltä kuin veljekset tekisivät invaasion johonkin aikansa tylsään patsasteluun kuin että tämä olisi heidän oma elokuvansa - mikä tuo toisaalta filmiin ajoittain huvittavaa surrealistisuutta. Kameramiehet ovat täysiä käsiä liikuttelemaan laitteitaan jotka heiluvat välillä sinne sun tänne, ja ohjaaja jonka nimi oli kai joku Palli N. Aama ei ole onnistunut puhaltamaan mitään henkeä teokseen.

Ajoittaisesta turruttavasta tylsyydestä huolimatta filmi on ihan kelpo yökatsottavaa, alkupuoli on parempi kuin loppupuolisko.

Lamourderer's rating:

1630   8.6   8.9 

4.12.11.

DVD

Uudelleen katsottu mestariteos, eikä muutoksia pisteisiin. Edelleen yksi tehokkaimmista yhden huoneen draamoista ja klassikko jo syntyessään. Osoitus siitä, että pienen budjetin mustavalkoelokuva on ilmaisukeinona vahva siinä missä ison budjetin CGI-sekoilu tai historiallinen cinemascope-pelleily. 12 valamiestä kokoontuu päättämään nuoren latinomiehen elämästä ja kuolemasta - on väitetty että hän on surmannut isänsä ja jutun pitäisi olla sillä selvä. Yksi mies kuitenkin nousee vastustamaan päätöstä lähettää nuorukainen sähkötuoliin ja yrittää parhaansa mukaan taivuttaa muita puolelleen.

Henry Fonda on elämänsä roolissa tässä arkkitehtinä joka puhuu demokratian ja ihmiselämän puolesta ärhäkästi ja Lee J. Cobbin yrmy omalla tavallaan sympaattisena vastapoolina ja nuorukaista innokkaasti tuoliin lähettävänä firmanpomona on edelleen huvittavan järkähtämätöntä tavaraa. Elokuva kulkee eteenpäin ja avautuu kuin kellon koneisto, mutta tilanteet ja pohdinnat ovat sen verran vauhdikkaita ja relevantteja ettei asetelman mekaanisuuteen osaa kiinnittää huomiota. Lopputunteeksi jää tietynlainen ylpeys demokratian puolesta, mutta samalla vatsanpohjaa kuristava tuntu siitä kuinka huteralla pohjalla se aatteena oikeastaan onkaan.

Lamourderer's rating:

13   3   4.6 

3.12.11.

DVD

Iik, metsä on paha ja siellä on sarjamurhaaja ja kummitus ja voi nyt vittu sentään ettetkö te Pangin veljekset osaa tehdä kokonaista elokuvaa, jossa olisi vain yksi kauhunlähde? Onko pakko olla aina se joku sarjamurhaaja yhdistettynä kummitusstooriin niin kälyisellä tavalla, että sen huomaa käsikirjoituksesta tuhannen kilometrin päästäkin?

Plus tässä on Ekin Cheng, 'nuff said.

Lamourderer's rating:

20   8.3   6.7 

3.12.11.

DVD

Uusintakatselu, ei muutoksia pisteytyksessä. Edelleen surrealismissaan, huikaisevassa kamerankäytössään, hattarapäisyydessään ja railakkaissa musiikkinumeroissaan Busby Berkeleyn nerokkaimpia töitä. Lopun avantgardistinen surrealismiräjähdys on erityisen käsittämätöntä katseltavaa. Carmen Miranda on aivan ihana, ja aiheuttaa koko elokuvan ajan yhä leveämpää virnettä naamalle. Arvokas elokuva jo Benny Goodman-osioidensa tähden.

Lamourderer's rating:

258   7.9   7.6 

3.12.11.

DVD

Mestariteos ihmisen kyynisyydestä, tavoistamme luoda harhoja ja unelmia peittääksemme elämän todelliset ainekset ja kaiken alla lepäävästä surullisuudesta. Ehkä joskus kirjoitan tästä enemmänkin, nyt ei kyllä irtoa.

Lamourderer's rating:

912   4.8   4.3 

3.12.11.

TV

HyiSSSSSSSSSSAATANAAAAA.

Lamourderer's rating:

173   8.4   8 

2.12.11.

DVD

Ozun hienossa elokuvassa arkiset tapahtumat ajavat huolimatta ohimenevyydestään tavallisen perheen etujen ohitse. Lopulta leski-isä ja tytär jotka ovat olleet toisilleen tukena lävitse vuosien ja elävät jonkinlaisessa symbioosissa ajautuvat erilleen tyttären mennessä vastoin tahtoaan naimisiin.

Leffa toimii ilmankin ylimääräista ajatuksellista sisältöä, yleisenä kuvauksena yhteiskunnasta murrosvaiheessa. Mielenkiintoinen tulkinta on kuitenkin myös se kuinka Setsuko Haran esittämä Noriko olisikin lesbo, ottaen huomioon Ozun oman homoseksuaalisuuden. Yhtä lailla Late Spring on mielenkiintoinen kuvaus siitä kuinka hiljaisesti ja kuin huomaamatta yhteiskunta voi pakottaa täysin onnelliset ihmiset tekemään ratkaisuja, joissa ei ole heidän itsensä kannalta mitään järkeä. Lopulta kaikki häviävät, jopa yhteiskunta itse.

Lamourderer's rating:

8338   7.6   8 

20.11.11.

TV

Erittäin ruma ja kliseinen elokuva, Deppin hahmo on suorastaan raivostuttavasti luotu sellaiseksi että teinitytöt kastelevat pöksynsä ja Bloom ja Knightley ovat yhtälössä aivan turhia seikkoja. Merirosvoseikkailuksi elokuva on harvinaisen väritön, mauton, ylipitkä ja tylsä. En todellakaan ymmärrä sitä modernin klassikon asemaa mikä tälle on annettu. Eivätkös Hollywood-seikkailut olleet tällaisia tämän filmin valmistumisen aikaan viimeisen 10-15 vuoden ajan jo? Kurkunleikkaajien saari on paljon freesimmän ja perinteitä kunnioittavamman oloinen merirosmoseikkailu.

Lamourderer's rating:

133   6.4   6.5 

20.11.11.

TV

Keskinkertaista Hitchcockia, joka ei tosiaankaan jälkeenpäin ajatellessa tunnu yhtään Hitchcockilta. Vertailukohta Billy Wilderiin ei ole ollenkaan kaukaa haettu. Teknistä briljeerausta ja oivalluksia ei paljoa ole, vaan keskiössä on vain tasaisen vahvasti kerrottu stoori. Päähenkilö, joka on asianajaja ja jota esittää Krekari Pekari tosin flippaa ja ihastuu vakaasta parisuhteestaan huolimatta turmiolliseen naiseen hyvin samaan tapaan kuin James Stewart Vertigossa. Yhtä kaikki aluksi haparoiva, mutta myöhemmin rikoskäsittelyiden tullessa peliin jämäkkyyttä ja mielenkiintoisuuttaan lisäävä oikeussaliruama.

Lamourderer's rating:

187   7.6   7.7 

19.11.11.

TV

Uusintakatselu eikä muutoksia pisteissä. Loistokkaasti editoitu Welles-dokumentti huijauksista ja niiden luonteesta on ihan hauska, mutta ajoittain myös kuivakan akateeminen ja loistokkaaseen aiheeseensa nähden turhankin pintapuolinen. Huijareista huijaamassa huijareita ja elokuvan huijaavasta luonteesta olisi saanut vaikka mitä. Nyt leffa tuntuu sekalaiselta kokoelmalta ihan mielenkiintoisia anekdootteja, joita ei kuitenkaan saada puettua sanoiksi ihan niin väkevästi kuin kuuluisi.

On nostettava kuitenkin hattua sille kuinka avoimesti Welles näyttää katsojille että tässä teille hyperseksikäs Oja Kodar, jota kaikki miehet himoitsevat ja minä muuten bylsin sitä. Eli eipä sillä veli-Wellillä nyt ihan niiiiin huonosti mennyt vaikkei elokuvia koskaan oikein valmiiksi saatukaan.

Lamourderer's rating:

2152   5.1   5.7 

19.11.11.

TV

Mee pois Ang Lee. Mee nyt. Mee nyt pois hei oikeesti. Sä häiritset mun elokuvaa kaikilla sarjakuvamaisilla tehosteillas ja mukafilosofisilla jumituksillas. Ei hitaus tee elokuvasta automaattisesti fiksua Lee hyvä. Ja sarjakuvaruudut eivät toki sovi liikkuvan kuvan tehokeinoiksi. Yksi syy saattaa olla siinä, että hmm, sarjakuvan idea on juuri se, etteivät kuvat liiku! Toinen on sitten ihan se, että sarjakuvan sivut ovat pystysuoraan nousevia. Eivät vaakasuoraan aseteltuja. Että kikkeliskokkelis vaan. Tää oon aivan älyttömän surkea filmi, ei herra jumala. Bonukset Nolten yrmystä ja Connellyn ihanuudesta.

Ang Lee on minulle ihan tyhjä arpa ohjaajana, ja tämä oikeastaan alleviivaa sitä entistä raskaammin. Hyi.

Lamourderer's rating:

55   4.7   5.5 

18.11.11.

TV

Luke Wilsonin ohjaamassa harmittomassa komediassa hän esittää pienen kylän pikkuhuijaria, joka joutuu linnaan ja oppii sen jälkeen elämästä ja toisista ihmisistä. Leffa putoaa ikävästi jonnekin mainstream-komedian ja indien väliin eikä onnistu saamaan oikein ryhtiä itseensä. Mikään paskaläjä ei kyseessä ole, kunhan nyt vain on haukotuttavan tylsä. Owen Wilson sivuroolissa sikamaisena vanhainkodinhoitajana on ihan kiva virkistys.

Lamourderer's rating:

668   5.1   4.7 

17.11.11.

DVD

Huonoin Elm Streetin kaikista osista. Freddy kuolee ja ketään ei kiinnosta, ei edes näyttelijöitä minkä huomaa tuskallisen selvästi.

Lamourderer's rating:

143   7.1   7 

17.11.11.

DVD

Pasolinin antologiaelokuvassa yhdeksän Decameronen tarinaa on lyöty yhteen. Pääasiassa aiheet pyörivät seksin ja komediallisuuden ympärillä, tietynlaisesta veijarimeiningistä on siis kyse, vaikka yksi traagisempikin tarina on päässyt mukaan. Mitään varsinaisesti yhtenäistä linjaa teoksessa ei ole, vaikka jonkinlaisena sitovana tarinana voidaan pitää inspiraatiota odottavan kirkkomaalarin toimintaa, jota kuvataan lyhyissä pätkissä muutamien tarinoiden välissä.

Pasolini on kuvannut teoksensa naturalistisissa maisemissa ja tietynlainen luonnonläheisyys ja karheus joka on hänen elokuvistaan tuttua tekee elokuvasta rujon, mutta kauniisti toteutetun. Erityisen ansiokkaana ratkaisuna on pidettävä sitä, että tarinoiden välillä ei vaihdella välitekstien avulla eivätkä episodit ole kovin selvästi rajattuja, vaan toisen tarinan loppuessa editoidaan toiseen sen kummemmin selittelemättä ja kursailematta. Tämä jättää mielikuvan yhtenäisestä ja virkistävästä teoksesta, huomattavasti yhtenäisemmästä kuin mitä monet tällaiset lyhytfilmimäisistä jaksoista koostetut elokuvat ovat.

Lamourderer's rating:

511   8.1   7.9 

17.11.11.

DVD

Buñuelin mestariteoksessa porvarisjoukko yrittää saada vietettyä rauhallista iltaa ruoan ääressä, mutta suunnitelmat keskeytyvät aina viimeistään ensimmäisten suupalojen päädyttyä suuhun. Humoristisessa tarinassa on sisäkkäisiä ja rönsyileviä rakenteita niin paljon ettei siitä voida täysin selvää synopsista kovin lyhyesti antaa. Tarinaa rikkovat ajoittain unikuvaukset, kunnes palataan takaisin päätarinaan - joka voi hyvinkin seuraavassa hetkessä paljastua myös uneksi, kunnes taas tämä uusi todellisuus paljastuu yhtä lailla uneksi... ja niin edespäin. Rakenne tuo mieleen hieman Wojciech Hasin nerokkaan Saragossa Manuscriptin.

Välissä on elokuvaan näennäisesti liittymätöntä surrealistista kuvastoa. Sama tematiikka pyörii kuitenkin lävitse filmin tehdessä siitä yhtenäisen: ruoka, juoma, seksi eli elämät perustarpeet, porvarillisen politiikan tyhjyys sekä kaiken takana kuoleman todellisuus ja vääjäämättömyys, joka heijastuu filmin monissa novellimaisissa kummitustarinaluonnostelmissa.

Elokuvan rakenne itsessään on suuri vitsi Buñuelin viritellessä ansoja niin katsojalle kuin elokuvan henkilöillekin, jotka kiertävät monessakin mielessä kehää niin sisäkkäisissä kuin lomittaisissa tarinan tasoissa. Jos porvareiden ruokailua eivät häiritse ulkopuoliset seikat kuten jostain syystä paikalle rynnistävät sotilaat, gansterit, hautajaiset tai ruoan loppuminen ravintolasta, tekee sen Buñuel tylysti leikkaamalla pois tai näyttämällä että kaikki olikin vain unta.

Huikaiseva gag-kokoelma, ajatuksia täynnä oleva elokuva, surrealismia hallitusti ja parhaimmillaan. Kertakaikkisen täydellistä.

Lamourderer's rating:

88   6.2   5.7 

15.11.11.

DVD

Jättiapinan ja megaliskon yhteenotossa on niin paljon huvittavia piirteitä uskomattomasta dr. Bullshitistä ja ihmishenkilöiden täysin epäloogisesta käyttäytymisestä lähtien aina jättimonstereiden vähän väliä tapahtuvaan mellastukseen, ettei tälle voi kuin nostaa peukkua. Niin retardia, että koko leffan ajan hymyilee kuin idiootti.

Lamourderer's rating:

12   5.4   6.3 

15.11.11.

DVD

Alain Delon -boksi melkein katsottu. Odotin tämän olevan boksin heikoin filmi, ja niinhän se valitettavasti sitten olikin. (Annie Girardot) saapuu rentoutumaan täysihoitolaan merenrannalla. Paikkaa johtaa tohtori DEVILers (Alain Delon, ja joo, todellakin DEVILers), jolla on kummallisia taka-ajatuksia paikan asukkien ja erityisesti täysihoitolassa työskentelevän, muualta tulleen halpatyövoiman suhteen...

Filmi on kaikin puolin köykäinen tekosyy esitellä Girardot'n tissejä pakollisissa nudistikohtauksissa. Naiskatsojien iloksi myös Delonin kulli heilahtelee ruudussa ajoittain. Hullu tohtori tekemässä ihmiskokeita ei tunnu ollenkaan luontevalta ajatukselta aurinkoisissa maisemissa toteutettuun ja muutenkin hyvin laiskasti kuvattuun ja mielikuvituksettomaan filmiin, erityisesti kun playboymainen ja laiskan rutiininomaisesti näyttelevä Delon ei olemukseltaan vaikuta ollenkaan siltä mitä hänen hahmonsa tavallaan vaatisi.

Elokuvan juliste on kuitenkin suorastaan häkellyttävän huvittava.

Lamourderer's rating:

245   8.3   7.8 

15.11.11.

DVD

Mitä sanoa Love Exposuresta mitä ei ole jo sanottu? Nuori ja viaton katolilainen poika yrittää olla isälleen, papille, mieliksi ja päättää tehdä syntiä jotta emotionaalisesti etäinen isä tulisi läheisemmäksi. Poika alkaa kuvata harrastukseksi tyttöjen pikkuhousuja minihameiden alta ja kehittyy alassa mestariksi. Sitten hän kohtaa unelmiensa naisen (ainoan joka onnistuu saamaan hänelle aikaan erektion), joka on yhtä lailla nuorena koettelemuksia kokenut katutappelijamestari. Ongelma on se, että tyttökin on toki ihastunut päähenkilöön - mutta nähdessään hänet naistenvaatteissa ja luullen häntä vanhemmaksi naiseksi, joten identiteetin ja seksuaalisuuden kriisi on valmis. Mukaan sotketaan vielä kulttia johtava, myöskin lapsena hyväksi käytetty papitar ja hyvin monimutkainen soppa on mukavasti liedellä pulputtamassa.

Osin tositapahtumiin perustuva (ohjaaja Shion Sonon eräs ystävä harrasti samaa kuin päähenkilö leffassa ja pelasti erään kaverinsa kultin kynsistä) elokuva hämmentää, ilahduttaa ja jopa vihastuttaa (positiivisella tavalla), erityisesti kun on kovin vaikeaa päättää mitä tarkalleen ottaen ohjaaja haluaa kertoa tällä uskonnon, seksin ja ryhmäajattelun esseellään.

Neljä tuntia pitkä melodraamaa, komediaa, kauhua, toimintaa ja syvällistä, filosofista pohdiskelua yhdistävä elokuva kyseenalaistaa kaiken uskonnollisen käyttäytymisen, mutta toisaalta korostaa ihmisen halua toimia yksilöllisesti, vaikka tämä yksilöllisyys olisi kuinka perverssiä tahansa. Se myös yhdistää selvästi uskonnon ja seksin - jos tahdot kontrolloida ihmistä, teet sen hänen alhaisimpien viettiensä kautta. Fetissejä, kuten pikkuhousujen kuvaamista, sen sijaan on hankalampi kontrolloida, koska ne eivät tavallaan ole ns. luonnollisesta seksuaalisesta tarpeesta syntyneitä, vaan ihmisen yksilöllisyyttä korostavia. Siksipä järjestäytyneet uskonnot kulteista katolilaisuuteen ovat napit vastakkain ns. "hentain" - perverssiyden, kanssa.

Visuaalisesti, kamerankäyttönsä osalta, filmi on halpoine videokameroineen ruma kuin rullatuoli, mutta kekseliäs editointi ja ennen kaikkea elokuvan ensimmäisellä kahden puolen tunnin puoliskolla käytetty jaottelu episodimaisiin ja toisiinsa yhdistyviin palasiin korvaa nämä puutteet suorastaan nerokkaasti.

Leffassa on vieläpä sydäntä sykähdyttävä kumarrus Meiko Kajille päähenkilön naisellisen puolen ollen juurikin Kajin Female Prisoner -elokuvien hahmon näköinen. Koko casting on täytetty osaavilla näyttelijöillä ja erityisesti Hikari Mitsushima ja Sakura Ando ovat kertakaikkisen loistavia päähenkilön sydämestä kamppailevina tyttöinä.

Kokemuksena yksi villeimmistä ja ainutlaatuisimmista 2000-luvun elokuvista, jopa Aasian mittapuulla.

Lamourderer's rating:

6   8   7.6 

Lamourderer's rating:

9   9   7.1 

13.11.11.

PC

Marx-veljesten huumoria tuotuna nykyaikaan. Bottom-sarjan ensimmäisessä live-vedossa Richard Richard ja Edward Elizabeth Hitler sekoilevat varsin juonettomasti - Richie yrittää saada Eddien ulos kämpästä, jotta voisi pitää hauskaa pumpattavan Barbaran kanssa, Eddie taas yrittää päästä Richiestä eroon lopullisesti, jotta voisi saada tämän vastikään tädiltään perimät rahat. Slapstickiä, sanaleikkejä, yleistä hävyttömyyttä, vammaista pieruhuumoria, iljettävyyksiä (kuten Rik Mayall juoksemassa kalsarit jalassa ympäri lavaa yli puolet ajasta) ja surrealismia samassa paketissa. Kangertelevan alun jälkeen näytelmä pääsee kunnolla lentoon.

Yleisö viihtyy nauruista päätellen helkkarin hyvin ja niin minäkin. Hauskimmat hetket koetaan toisella puoliajalla näyttelijöiden pokan pettäessä ja heidän rikkoessa neljättä seinää alkaessa kettuilla toisilleen ja yleisölle mokailuistaan. Harkitsen jopa tämän näyttämistä seuraavassa Navaronen tykkien miitissä, vaikka tiedänkin että osa porukasta tulee vihaamaan tätä ihan täysillä.

Lamourderer's rating:

3551   5.4   5.5 

11.11.11.

DVD

VIHALAHJA

Kiitos vaan VierasTalo. Haluaisitko kenties napalmipommituksen joululahjaksi?

Huonosti tehty, ruma, tylsä, vitsit ontuvat, näyttelijöitä ei kiinnosta, Diazin hymy voisi nielaista vaikka auringon, girl power on olematonta eikä tästä tule millään lailla hyvä mieli. Tämän aikana on yksinkertaisesti tylsistyä kuoliaaksi. Crispin Gloverille repeilee kuitenkin onneksi muutamassa kohtauksessa.

Lamourderer's rating:

74   7.4   7.6 

11.11.11.

DVD

Nuoripari ajautuu rikoksen poluille puoliksi tahtomattaan ja mies (babyface Farley Granger) periksiantamattoman lain kouran jahtaamaksi.

Nicholas Rayn debyytti ei ole valitettavasti aivan niin mainio noir, saati draamakaan, kuin useimmat hänen myöhemmät teoksensa. Rayn erityisalaa on mielestäni ambivalenssi hahmojen suhteen - epävarmuus siitä ovatko he sankareita vai roistoja vai onko tällaisilla jaoilla edes mitään merkitystä. Se on esillä oikeastaan hänen kaikissa merkittävissä elokuvissaan.

Tässä asetelma on tavallaan sama, mutta toisaalta tarina on itsessään niin korostetun, mielestäni ehkä jopa turhankin, traaginen, ettei tällaisia kysymyksiä pääse syntymään. Spoilaamatta sanottakoon, että erityisesti elokuvan loppu ei jätä mielestäni epäselväksi kenen puolella katsojien sympatioiden kuuluisi olla. Toisaalta tämä traagisuus on ajan Hollywood-elokuvalle ja oikeastaan Hollywoodille muutenkin varsin epätyypillistä.

Päähenkilöt ovat hyviä ihmisiä pahoissa tapahtumissa, kun seuraavissa Rayn elokuvissa henkilöt ovat enemmänkin henkisesti jossain harmaalla alueella kaoottisessa maailmassa. In a Lonely Place, Katkera voitto, On Dangerous Ground tulevat ainakin mieleen.

Yhtä kaikki filmi viihdyttää ja pysyy kiinnostavana loppuun asti. Granger ja hänen nuorikkoaan esittävä Cathy O'Donnell ovat asiaankuuluvan viattoman oloisia ja hellyttäviä. Lähimmäksi Rayn elokuvista tämä pääseekin mielestäni Nuorta kapinallista.

Lamourderer's rating:

1127   7.4   7.1 

11.11.11.

35 MM

http://valoakankaalla.blogspot.com/2011/11/ylpeytta-tuhon-edessa.html

Lamourderer's rating:

465   5   4.9 

11.11.11.

DVD

Elm Streetin viidennessä osassa meno menee tavallaan entistä retardimmaksi, mutta visuaalinen hienous korvaa paljon - kekseliäitä temppuja piisaa koko elokuvan keston ajan, ja ne ovatkin oikeastaan ainoa syy katsoa tämä muuten varsin kyllästyttävän huono elokuva.

Lamourderer's rating:

74   5.9   6.8 

11.11.11.

DVD

Sergio Corbuccia elementissään... viihdyttävää Spencer & Hilliä, jossa he esittävät toisistaan vuosia tietämättä olleita veljeksiä. Spencer on veljistä rehellisempi ja karkeampi, Hill velmu kojoottihahmo. Yllätti varmasti kaikki tämä tieto. Avari heiluu kiitettävästi ja surrealismiakin on seassa sopivasti esimerkiksi Bud Spencerin vauva-asun muodossa. Lopussa menetetään taas kaikki rahat.

Lamourderer's rating:

3   5   2.2 

10.11.11.

DVD

Kuten Kill Point, Low Blow on niin kädelleen tehtyä toimintaelokuvaa, että sen surkeudelle suorastaan hurraa. Kaikki näyttelijät elehtivät ja ääntelehtivät kuin olisivat yksin teatterin lavalla jossain hipstereiden taidenäytelmässä, välittämättä tuon taivaallista niin toisista näyttelijöistä kuin kameran läsnäolosta.

Poikkeuksena tietysti Leo Fong, jonka sieluton toljotus on elokuvan keskuksessa. Fong vetää ympäri maita ja mantuja niin sanotut lihakset pullistellen ja jäykistelee vetäen pahiksia turpaan. Editointiryhmä yrittää parhaansa luodakseen illuusion keski-iän ylittäneestä ja rapakuntoisesta Fongista taistelulajien mestarina. Hilpeitä klaffi- ja editointivirheitä on myös päässyt mukaan - esimerkiksi Fongin murskatessa pahiksen pään, näkyy selvästi että pään tilalla on kurpitsa.

Valitettavasti tämä hyväksi tekevä huonous ei kestä koko elokuvan mittaa kuten Kill Pointin tapauksessa, vaan Low Blow'n paukut loppuvat kesken, erityisesti elokuvan puoliväli on junnaava ja valitettavan tylsä. Kyllä tämän silti katsoi, ettei siinä.

Lamourderer's rating:

873   8.3   8.1 

10.11.11.

DVD

Varmasti kaikille cinefiileille tuttu filmi tuli vihdoin itsekin tiirailtua ja samalla yksi suurimmista häpeäpilkuista omassa katseluhistoriassa korjattua. Tämä Truffaut'n debyytti on mainio ja Jean-Pierre Léaudin debyytti oikeastaan vielä mainiompi ja ikonisempi.

Elokuvan ansioista (aidosta lapsen ja häiriintyneen nuoren psykologisuudesta, luontevuudesta, uudentyyppisen elokuvanteon käynnistämisestä) huolimatta mielessä pyörii valitettavasti jonkin verran myös ajatus siitä, että onko tässä sitten kuitenkaan mitään lisää siihen mitä Vigo jo aiheesta kertoi? Epäreiluhan vertaus on, koska Vigo oli vain neljällä elokuvalla maailmanhistorian merkittävimpiä ohjaajia, mutta... silti...

Loppukuva kuitenkin yksi niistä elokuvahistorian sekunneista jotka tiivistävät kerralla yhteen tuhansien elämien edestä ihmisyyttä.

Lamourderer's rating:

107   6.3   6.4 

9.11.11.

DVD

Clint Eastwood yrmyilee John Sturgesin peruskivassa länkkärissä, jossa päähenkilö on taas kerran jossain hyvän ja pahan välilaitamilla, toki kallistuen enempi hyvään päin. Aikamoista jäykistelyä ajoittain, mutta lyhyen keston ja yleisen harmittomuutensa takia oikein katsottava.

Lamourderer's rating:

88   6   6.7 

8.11.11.

TV

Peter Hyams, te olette paskamestari.

Tässä kulttiklassikossa kolmea astronauttia ollaan ampumassa Marsiin, mutta lopulta paljastuukin, että koko Mars-lento on vain yksi suuri petkutus, jotta NASA saa tiristettyä presidentiltä lisää rahaa projekteilleen. Koska asiasta aluksi tietämättömät astronautit on poistettava siististi julkisuudesta, päättävät he yksissä tuumin pakotetun hiljaisuuden (siis kuoleman tai muun vastaavan vaientamisen) sijasta mieluummin paeta aavikolle ja päästä tiedotusvälineiden eteen.

Elliott Gould esittää journalistia, joka haistaa heti alusta asti palaneen käryä ja yrittää omalla suunnallaan avittaa astronauttien pyrkimyksiä. Gouldin taapertelua on hivenen huvittavaa katsella, koska siitä tulee niin ilmiselvästi mieleen Long Goodbyen Marlowe, joka mumisee omiaan ja heittää huonoja vitsejä samalla kun saa oikeastaan ihan jokaiselta tarinan henkilöltä tavalla tai toisella turpaansa.

Tarina on joka tapauksessa ontuvasti kerrottu. Filmi ei oikein tiedä tahtooko se olla vakava poliittinen trilleri vai komedia. Yritys jää joka tapauksessa puolitiehen kummassakin. Itse tilanne ei tunnu jännittävältä, käsikirjoitus on tylsähkö ja vähäiset toiminnalliset kohtaukset vedetään jollain tapaa läskiksi - esimerkiksi Gouldin menettäessä eräässä kohtauksessa autonsa hallinnan käytetään tehokeinona kuvan nopeuttamista, jonka kuitenkin luulisi menneen pois käytöstä keinona muissa kuin komedioissa joskus 30-luvun jälkeen.

Kaiken lisäksi elokuva loppuu juuri silloin, kun poliittisen trillerin kannalta mielenkiintoisin osuus on alkamassa.

Lamourderer's rating:

7   6   5.7 

8.11.11.

DVD

Jeffrey Laun ja Corey Yuenin jatko-osassa Stephen Chow -klassikolle All for the Winner Do Do Cheng ja Anita Mui käyvät yhdessä taistoon korttipeliturnauksessa Chow'n hahmon lähtiessä maailmalle.

Kahden ohjaajan yhteistyön hedelmä on edellisen osan tapaan epätasainen. Yuenin action-kohtaukset (joita on hyvin, hyvin vähän, joten älkää innostuko, oikeastaan voisi puhua ihan vain yhdestä action-kohtauksesta) ovat brutaaleja ja ihmishenki on niissä halpaa, kun taas Laun hassuttelukomedia vie henkilöt takaisin Hongkong-komedioiden yleisimpään tapahtumapaikkaan - omakotitaloon, jossa tapahtumat muistuttavat enemmänkin sitcom-hupailua.

Korttipelaamisesta huolimatta elokuvalla ei ole mitään tekemistä oikean pelaamisen kanssa - sen sijaan menestyminen näissä peleissä selitetään vain ja ainoastaan magian avulla - käy se näinkin. Huumori on honkkarille (ja Jeff Laulle) tyypillisesti totaalisen idioottimaista ajoittain tuottaen kunnon hörähdyksiä. Yksi sivuhenkilöistä paljastuu kesken elokuvan hindulaiseksi jumalaksi, Angelina Lolla alkaa kasvaa parta ja hänen äänensä muuttuu möreäksi, Mui esittää mannerkiinalaista (hupikliseisiin kuuluu tietysti se, että hän ei meikkaa ja on käytöstavoiltaan tökerö) ja Do Do Chengille tehdään akupunktio lyömällä hänen päänsä lävitse jättimäinen naula. Hän myös syttyy tuleen elokuvan aikana.

Ei parhaimmasta päästä (eikä läheskään niin hyvä kuin näiden kahden ohjaajan yhteistyö antaisi odottaa), mutta ihan mukavaa yökatseltavaa ja kyllähän nyt näitä näyttelijöitä katsoo Hongkongin cinéman kulta-aikojen arvostajana vähintäänkin mielellään: Mui, Cheng, Man Tat Ng, itse ohjaajat, Fui-on Shing, Sandra Ng ja Fung Woo, muiden muassa.

Elokuvasta tuli myös (kuinka ollakaan) himo tilata ihan helvetisti lisää Hongkong-filmejä hyllyyn.

Lamourderer's rating:

4   6   5.8 

7.11.11.

PC

Esko Nikkari on yksi kautta aikain hienoimpia suomalaisia näyttelijöitä. Tämä henkilökuva on epätasainen ja hieman turhan paljon tv-työmäinen. Nikkari on mielenkiintoinen ja erittäin miellyttävä henkilö ja muut haastateltavat Kaurismäestä Koivusaloon kehuvat häntä kilpaa, mutta mitään elämää suurempaa ei kokonaisuudesta saada.

Mursuviiksisen Eskon seurassa kuitenkin viihtyy loistavasti täydet 50 minuuttia, kuunnellen laajaa pohjalaista vääntämistä ja suuren miehen ajatuksia elämästä. Ohjelma käy lävitse hänen uraansa, varsin vähäisesti yksityiselämää ja näyttää tapahtumia hänen elostaan tuolloin 2000-luvun vaihteessa: Eläkkeelle siirtyminen, muutto Helsingistä Pohjanmaalle, Miehen vailla menneisyyttä kuvaukset, Lapualaisoopperan teko. Löytyy YLE:n Elävästä arkistosta mistä sen bongasinkin miestenviikon kunniaksi valikoitujen ohjelmien joukosta.

Lamourderer's rating:

1921   5.8   5.9 

6.11.11.

TV

Ihan raivostuttavan surkea elokuva. Edellinen osa oli vain tylsä, mutta tämä oli idioottimaisessa robottikolistelussaan oikeasti loukkaus ajattelevalle ihmiselle jollaiseksi kuitenkin itseni vielä lasken. Juoni ei noudata mitään logiikkaa. Patrioottiliput liehuvat tavalla joka ei onnistu edes naurattamaan. Näyttelijät ovat karismattomia eivätkä onnistu olemaan erikoistehosteiden rinnalla millään tapaa merkittäviä tai mielenkiintoisia. Elokuvan huumori on pahimmalla mahdollisella tavalla lapsellista - toisin sanoen tyhmää JA ennalta arvattavaa. Jos mukana olisi yllätyksen tai yli vetämisen elementtejä kaikki voisi vielä olla ihan okei. Näin ei valitettavasti ole. Sen sijaan mukana on keskinkertaisuuden ja haukotuksen elementtejä.

Enkä, Nosokia lainatakseni, voi tajuta kuinka kenenkään mielestä tämä on täyttä viihdyttävää actionia alusta loppuun. Eihän tässä ylipitkässä tortussa keskivaiheilla TAPAHDU YHTÄÄN MITÄÄN JOHONKIN PUOLEENTOISTA TUNTIIN, kunnes sitten lopussa tapahtuukin aivan kaikki. Kaiken lisäksi elokuvan loppu on ihan silmitön antikliimaksi, koska kiinnostus on vain ehtinyt kadota totaalisesti.

Michael Bay, mitä vittua sinun urallesi tapahtui? Tämä on oikeasti yksi 2000-luvun huonoimpia elokuvia.

Lamourderer's rating:

1088   7.1   7.6 

3.11.11.

TV

Richard Linklaterin sympaattisessa nuorisokuvauksessa erilaiset teinit vaeltavat 1970-luvulla kesäloman ensimmäisenä päivänä ympäri kylänraittia tehden ei-mitään. Nörtit ajelevat ympäriinsä jauhaen paskaa, douchebagit hakkaavat tulevia lukiolaisia jotka yrittävät paeta henkensä hädässä, toiset pelaavat flipperiä ja pöytäjalkkista, toiset polttavat pilveä ja juovat kaljaa keskustellen henkeviä. Yksi soittaa kitaraa naama mutrulla. Toinen astuu ensimmäisen kerran lapsuudesta aikuisuuden maailmaan saaden ensikosketuksen vähän vanhempien opiskelijoiden tapaan viettää aikaa.

En yhtään ihmettele tämän kulttimainetta, erittäin hienosta nuorisofilmistä on kyse, joskin henkilökohtaisesti en tästä mitään mestariteosta saanut. Tuopahan vain mieleen kuitenkin oman teini-iän vaikken toki filmin kuvaamana aikana tai siinä kuvatussa paikassa olekaan elänyt eikä tarinassa ole mitään raivostuttavia sivupolkuja kuten esimerkiksi sinänsä miellyttävässä Superbadissa. Miten silkassa vaeltelussa voisi sivupolkuja ollakaan? Musiikkivalinnat tietysti helvetin kovia, vaikkei Led Zeppelinin loistavaa leffalle nimen antanutta biisiä kuullakaan - ja oikeastaan ihan hyväkin niin, jottei asia tule turhaan alleviivatuksi.

Lamourderer's rating:

489   7.8   8.1 

3.11.11.

TV (rewatch)

Mestariteoshan tämä on, edelleen.

Lamourderer's rating:

1736   7.8   7.8 

2.11.11.

TV

Vihdoinkin tämäkin tulee nähtyä oikeassa kuvasuhteessaan (edellinen katselukerta siltä kuuluisalta PERSPALLI-DVD:ltä joskus vuonna miekka ja kypärä). Teini-ikäisiä muistikuviani tehokkaampi, jännittävämpi ja väkevämpi elokuva. David Lynchin surrealismi ei ole kai koskaan ollut näin taka-ajatuksetonta, puhtaasti elokuvasta itsestään syntynyttä voimaa.

Itse asiassa niin vakuuttava on Lynchin viisto näkemys pikkukaupungin alaisesta maailmasta etten voi olla pitämättä tätä mestariteoksena, psykologisena hirmumyrskynä, joskin hyvin eri tapaan kuin ohjaajan toinen mestariteos Mulholland Drive.

Pikkukaupungin poika palaa takaisin kotikonnuille isän saatua sydänkohtauksen. Jo alusta asti on selvää ettei kaikki ole ihan okei pikkukaupungin ilmapiirissä ja nurmikosta löytyvä korva vain vahvistaa epäilyksiä.

Elokuva on Lynchille tyypilliseen tapaan täynnä vastakohtia. Sievä pikkukaupunki paljastaa vähän kerrassaan mädäntyneen sisimpänsä. Normaalit objektit muuttuvat surrealismille tyypilliseen tapaan vieraiksi. Paikat saavat erityismerkityksiä: käytävät ja huoneet ovat epäluonnollisia, täsmällisyydessään ja värisävyissään jotenkin luonnottomia, melkein paradoksaalisesti kuvottavia ja vääristyneitä. Elokuvan pahaa miestä Frankia esittävä Dennis Hopper ei ole edes psykopaatti tai paha persoona, vaan jotain vielä suurempaa. Hän on itsessään ruumiillistuma jostain saastaisuudesta mikä on kaikkien meidän sisällä. Hänen ruokkoamaton kielenkäyttönsä, infantiili seksuaalisuutensa ja yleinen antagonisminsa kaikkea normaaliutta vastaan on tiivistelmänä kaikkea sitä mitä keskivertoamerikkalainen pelkää - ennen kaikkea itsessään. Tämä onkin ennen kaikkea amerikkalainen elokuva, tavallaan suoraan jatkoa Samuel Fullerin psykoseksuaalisille ja yhtä lailla mielipuolisuuden rajalla raivoaville tutkielmille.

Samalla vastakohtana Hopperille on Kyle MacLachlanin tunnetusti aina niin hyvin tulkitsema kaunis poika, joka löytää itsestään juuri saman pimeän puolen. Samalla Lynch tuntuu nostavan esille kysymyksen kaiken aitoudesta, erityisesti elokuvan aavemaisessa lopetuksessa. Onko kaikki kaunis kenties vain mekaanista, teeskentelyä lähes hysterian partaalla keikkuvan mielisairauden edessä?

Yhtäläisen vastakohtaisia ovat ihanan Laura Dernin tulkitsema ja näin jälkikäteen tarkasteltuna erittäin vakuuttava teini (miten teini-ikäisenä tämä näkemys tuntuikin feikiltä, se tuntuu nyt melkein todistusvoimaisimmalta koko hienosta näyttelijäkaartista... näin se mieli ja ihminen muuttuu) sekä Isabella Rossellini, joka on kalpeine ihoineen ja peruukkeineen todellinen femme fatalen karikatyyri, lähes toismaailmallinen ilmestys itsessään johon kummallisen twistin tuo vielä hänen ahdingostaan huolimatta tuntema sadomasokistinen kiihottuminen väkivallan edessä.

1980-luvun amerikkalaisen elokuvan mahdollisesti merkittävin teos.

Lamourderer's rating:

498   7.3   7 

2.11.11.

DVD

Tämän Nicolas Winding Refnin elämäkertaelokuva onkin erikoinen tapaus. Tom Hardy esittää rangaistusvanki Charles Bronsonia, joka osaa ilmaista itseään ja haluaan nousta syntyperänsä yläpuolelle vain raivokkaalla väkivallalla ja huomionhakuisella käytöksellä (muiden muassa lukuisilla panttivankitilanteilla ja avoimella kapinoinnilla vartijoita ja systeemiä vastaan). Bronson istuu neljättäkymmenettä vuottaan linnassa tämän tekstin kirjoitushetkellä ja häntä pidetään yhtenä Britannian vaarallisimmista ihmisistä, vaikkei hän ole koskaan tappanut ketään.

Ohjaajalle tyypillisesti elokuvan poppiin ja new wavehtavaan elektroon viittaavat musiikkivalinnat ja visuaalisuuden hallinta ovat oivaltavia ja sinänsä tehokkaita. Tylsää ei varsinaisesti tule, kun elokuva vuorottelee Bronsonin mielen (jossa hän näkee itsensä teatterilavalla esiintyvänä varietee-artistina) ja tosimaailman rujouden välillä. Pääosan Tom Hardy tekee kovan roolisuorituksen ja on treenannut itsensä uskomattoman tymäkkään kuntoon. Myös pallit paljaina heilutaan erittäin paljon ja harjoitetaan samalla väkivaltaa mistä luonnollisesti plussaa.

Vaan silti jotain puuttuu, jotta kokonaisuus olisi tarpeeksi koukuttava. Refn ei vie näkemystään tarpeeksi äärimmäiseen ja tyylipuhtaaseen päähän kuten vaikka tuoreessa mestariteoksessaan Drive. Biopicille ominaisesti tarina on hajanainen eikä siinä ole muuta sisältöä kuin henkilön tarinan kertominen - temaattisesti filmi on kuin mielenköyhää Kim Ki-Dukia. En ole tällaisen biopic-tyylin ystävä ollut oikeastaan koskaan, koska se on liiaksi alisteinen ihmiselämälle eikä elokuvataiteelle. Refn piristää näkemystä visuaalisilla keinoilla, mutta tässä tapauksessa uskollisuus kuvatun henkilön elämälle, musta huumori ja räikeä tyylittely onnistuvat luomaan lähinnä vaivaannuttavan tarantinolaisen vaikutelman (huonossa mielessä).

Pet Shop Boysin It's a Siniä käytetään tosin aivan upeasti eräässä mielisairaalakohtauksessa. Ai että se on hyvä biisi.

Lamourderer's rating:

229   8.1   8.1 

2.11.11.

DVD

Journalistina tämä elokuva erityisesti hivelee sisintäni. Burt Lancaster esittää psykopaattia juorulehden kolumnistia ja televisiojuontajaa, joka tahtoo "maineensa varjelemiseksi" (todellisuudessa syyt ovat huomattavasti monimutkaisemmat ja kipeämmät) rikkoa välit siskonsa ja hänen rakastamansa jazz-muusikon välillä. Hommaa laitetaan tekemään Tony Curtisin esittämä nilkkimäinen PR-mies, joka yrittää parhaansa mukaan parin päivän aikana, upoten kieroiluissaan yhä syvemmälle paskaan samalla kun Lancasterin egomaaninen hahmo alkaa saada yhä vinoutuneempia sävyjä.

Umpikyyninen elokuva onnistuu kuitenkin olemaan charmantti ja satiirisen hauskakin henkilöidensä (erityisesti roolissaan suorastaan ilmiömäisen Curtisin) taipuessa mitä hulluimpiin suunnitelmiin saadakseen tahtonsa lävitse. Kaikki on ostettavissa, myytävissä ja manipuloitavissa, mikään ei ole puhdasta ja hyvää näiden herrojen maailmassa.

James Wong Howen New York -kuvaus on uskomattoman komeaa ja vahvat tummansävyt luovat yhdessä big band -musiikin kanssa viehättävää tunnelmaa. Kyynisen elokuvan heikoin lenkki on sen lopetus, joka on ehkä vähän liiankin naivistinen - se höllentää liiaksi edellä nähdyn vaikutusta. Samoin heikkona voidaan pitää elokuvan rakastunutta pariskuntaa, jotka ovat hahmoina liian huterasti luonnosteltuja eivätkä onnistu tarjoamaan tarpeeksi hyvää vastapainoa suorastaan raivokkain siveltimenvedoin räiskityille päähenkilöille. Muut elokuvan sivuhenkilöt ovat kuitenkin pienestä ruutuajastaan huolimatta mielenkiintoisesti luotuja olentoja tässä betonin ja lasin viidakossa.

Upeasti toteutetut replat ja tapahtumien myrkkyä tihkuva olemus ovat sen luokan tylytystä tarinan yleisen tunnelmallisuuden lisäksi, ettei elokuvaa voi olla pitämättä mestariteoksena näistä pienistä heikkouksista huolimatta. On vaikeaa uskoa, että elokuvaa kuvattiin kiireessä ja lähes puoliksi improvisoiden ohjaajan ja näyttelijöiden ollessa täysin ulalla siitä mihin suuntaan käsikirjoitusta seuraavaksi vietäisiin.

Lamourderer's rating:

273   8.5   8.2 

2.11.11.

DVD

Tämän elokuvan puoli tuntia kestävää, piinallisen jännittävää ryöstöjaksoa tai Jean Servaisin erinomaista pääosasuoritusta lienee turha kehua erikseen. Kummatkin ovat elokuvahistorian klassikkotason suorituksia syystäkin.

Rififi on siis ranskalainen film noir -mestariteos (ja yksi genren tyylipuhtaimpia edustajia), jossa joukko timanttivarkaita päättää tehdä viimeisen suuren keikan. Valitettavasti juttu menee pahemman kerran pieleen kolmen roistojen yhteiskuntaluokan noudattamaa keskinäistä kunnioitusta halveksuvan gangsterin saadessa saaliista vihiä.

Ryöstöjakson lisäksi nostaisin erityisesti esiin aivan hurjalla tapaa editoidun lopun, joka enteilee mielestäni jo enemmänkin uutta aaltoa aavemaisuudessaan. Kyseinen autolla ajo on editoitu kuin se olisi takaa-ajokohtaus - takaa-ajajana vain ei ole toista autoa, vaan itse aika ja kuolema omassa persoonattomuudessaan.

Kirjan lukeneena minua huvittivat erityisesti erot teosten välillä, jotka johtuvat yksinomaan ohjaaja Jules Dassinin päätöksistä. Esimerkiksi eräs henkilöistä, jota esittää ohjaaja itse, kokee kohtalon jota ei voi olla pitämättä suorana viittauksena ohjaajan kohtaloon kotimaassaan Yhdysvalloissa kommunistivainojen seurauksena. Samoin kirjan ylenmääräistä väkivaltaisuutta on siivottu, kuten myös misogynismiä ja kaikkein olennaisimpana muutoksena antagonistikolmikko ei ole alkuperäisen (rasismin partaalla keikkuvan) näkemyksen mukaan algerialaista syntyperää, vaan ihan paljasjalkaisia fransmanneja.

Tai no, oikeastaan suurin muutos on se kuinka likaisesta ja lähes idioottimaisuuden ja fasismin rajalla keikkuvasta pulp-romaanista on saatu aikaiseksi näin runollisen kaunis elokuva.

Lamourderer's rating: