Explore
Forums
Join Listal
Movies
TV Shows
DVDs
Music
Books
Games
Lists
Reviews
Images
Watched in 2011
 1003  5.4  4.8 Katsottu 20.11.2011 Teatteri
oon nuori, itsenäinen, taivaanrannan lonely sailor valmis tekemään päätöksiä, Robert vai Taylor? Toinen ihmissusi, toinen vampyyri testosteroni canis lupus, AB-ryhmän androgyyni Toisen valitsin, pian onneni koittaa saa Varma olen, en pelkää edes hemofiliaa Estrogeenin voima, pian yöni valvon Hyvästi lapsuus ja immenkalvo Nautinto, huuma ja ejakulaatio Vaan mihin jäi mun menstruaatio Antautua jouduin, vastustamaton on voima hormonin Mikä progesteeni? Unohtihan Robertkin kondomin Kaikki muuttui kurjemmaksi Viikkojakin vielä neljäkymmentäkaksi Vaan tarina ei lopu synnytykseen Onneksi kaikki on jaettu osaan kahteen Ensin kärsimystä, sitten syntyvyyden suloja Mahdollisuus kalastella lisää lipputuloja E-Mies's rating:
 
556 6.1 6.3 Katsottu 13.8.2011 Teatteri (3D)
Menestykseksi nousseen Cars-elokuvan jatko-osa jättää kilpa-autoilua vähemmälle ja keskittyy enemmän Bond-henkiseen agenttiseikkailuun ympäri maailman. Ykkösosasta tuttu, sympaattinen hinausauto Martti nousee elokuvan keskiöön selkkaannuttuaan tahattomasti kansainväliseen salajuonivyyhtiin, jonka tarkoituksena on turvata fossiilisten polttoaineiden käyttö uusiutuvien energialähteiden sijaan. Lähtökohtaisesti nokkelan kantaaottava tarina muuttuukin elokuvan kuluessa enemmän toimintaa korostavaksi vauhtiralliksi aina Japanista Lontooseen asti unohtaen samalla mitä yritti alunperin kertoa. Pixar-animaatioiden tapaan animaatio on tarkkaa ja vaikuttavalta näyttävää. Viihdyttävä ja vauhdikas kokonaisuus, vaikka tuntuukin vain ykkösosan autot ihmisinä-konseptin uusiokäytöltä uudella korisarjalla varustettuna. E-Mies's rating:
 
1469 6.2 6.3 Katsottu 11.8.2011 DVD
Vuoden 2008 ehdoton kassahitti Mamma Mia! on elokuvaversio englantilaisen Catherine Johnsonin käsikirjoittamasta samannimisestä musikaalista. Oikeastaan kyseessä on vain lähes kaksi tuntia Abban lukuisten hittikappalaiden ränkytystä ohuella kehyskertomuksella tuettuna. Tähtikaartilla varustettu musikaali tuo Abban diskojumputuksen idylliseen Kreikkaan, jossa naimisiinmenon kynnyksellä oleva Sophie (Amanda Seyfried) yrittää selvittää kolmen mahdollisen isäkandidaatin (Pierce Brosnan, Stellan Skarsgård, Colin Firth) joukosta kenen siemenet ovatkaan syyllisiä. Meryl Streep esittää Sophien yksinhuoltajaäitiä, jonka muistissa on varsin sopivasti loogisia aukkoja. Sittenpä alkaa vanha suola janottaa ja tekeekin niin mieli hoilata vähän Dancing Queenia oliivipeltojen keskellä, että loppujen lopuksi on aivan sillä ja sama kuka on pannut kenet raskaaksi, kunhan päästään vain hoilaamaan se Mamma Mia joukkolauluna. Onneksi elokuvissa ongelmat korjaantuvat (tai unohtuvat) musiikilla, joten katsojaparankaan ei tarvitse vaivata päätään moisilla kysymyksillä. Senkun kuuntelee vain vähän Bennyä ja Björnia niin ongelmat ratkeavat. Kyllähän Abbaa kuuntelee, ainoa ongelma on vain, että on hankala jaksaa seurata kahden tunnin edestä surkeasti kirjoitettua kohellusta kuullakseen Waterloota. Pelkkä soundtrackin ostaminen olisi tähän riittänyt. Käsikirjoitus ei onnistu nivomaan kappaleita teemallisesti elokuvan konseptiin. Niinpä lähes jokainen lauluosio tuntuu kokonaisuudesta irralliselta hoilaukselta. Isän etsintä-kertomus kulkee köykäisesti eteenpäin, johtuen pääosin huonosti ideoidusta dramaturgiasta, minkä takia lauluosiot tuntuvat keskeyttävän juonenkulun kokonaan. Henkilöhahmot ovat merkityksettömiä, ja näyttelijät tuntuvat yllättävän enemmän laulu- kuin näyttelyosaamisellaan. Kokonaisuudeksi hahmottuu lopulta hajanainen kasa hyvin esitettyjä ja koreografioituja kappaletulkintoja, jotka pelastavat vähän, jos pitää Abbasta tai jos ei vihaa niin paljon Meryl Streepia. Muuten tämä oli kyllä täyttä paskaa. E-Mies's rating:
 
47 3.1 2.8 Katsottu 30.7.2011 DVD
Tämä sen sijaan on täyttä tuubaa. Jokainen kohtaus missä David Hasselhoff esittää David Hasselhoffia esittämässä David Hasselhoffia esittämässä Mitch Buchannonia raastaa hermoja juustoraastimen tavoin. CGI-anakondat ovat tyyliin photoshop-tasoa, pallinaamamittarit huutavat hoosiannaa ja kaikki on perseestä. Persereiän esittelyä ei Hasselhoffin naamakerrointa lukuunottamatta esiinny lainkaan, joten katsominenkin oli yhtä ajanhukkaa. E-Mies's rating:
240 4.1 4.3 Katsottu 30.7.2011 DVD
Oikeastaan pelkkää kehnoa anakonda-konseptin uusiokäyttöä. Uusi tutkijaryhmä, uudet pallinaamat ja tällä kertaa metsästetään ikuisen elämän eliksiiriä. Aika yllätyksetön ja turha kokonaisuus vaikkei ihan sieltä vastenmielisimmästä päästä. E-Mies's rating:
3 4 4.9 Katsottu 14.7.2011 PC
Clark Kant on kuin kuka tahansa ikäisensä pojankloppi. Asuu vanhempiensa luona, pelaa koripalloa ja käy töissä. Sunnuntaisin kaikki kuitenkin muuttuu. Hän ei ole enää tavallisten kuolevaisten tasolla. Tämän hän todistaa lyömällä nyrkkinsä vessan ovesta läpi. Clarkista on tullut SUPERKRISTITTY. Muiden laulaessa virsiä Clark huutaa Jeesusta, muiden rukoillessa apua Clark kiljuu pelastusta, muiden kaivaessa kolikoita Clark tyhjentää lompakkonsa kolehtirasiaan. Mutta Clark ei ole kutsumuksensa arvoinen. Hän on SYNTINEN, hän on TEKOPYHÄ. Arkisin Clark muun muassa huutaa mummolle liikennevaloissa, huutaa tuomarille koripallopelissä ja röhnöttää sohvalla syöden roskaruokaa lukien sarjakuvia, noita paholaisen pamfletteja, ja katsoen televisiota, tuota paholaisen propagandaa. Juuri kun Clark on murtumaisillaan suruun, hän kohtaa oudon naamiomiehen. Tuon sankarin, joka kulkee läpi esikaupunkialueen julistaen Jeesusta. Hän on THE LONE CHRISTIAN, köyhän kristityn zorro ja gospelpianisti. Häneltä Clark oppii tärkeitä asioita elämästään ja palaa uskoon, koska Taivaaseen pääsee kunhan vain uskoo itseensä. Muistaakas se. E-Mies's rating:
 
1429 4.2 4.4 Katsottu 12.7.2011 DVD
12-metrinen CGI-steroidianakonda häiritsee pallinaamojen risteilyä Amazonin viidakoissa. Katsoja ei tiedä ollako tappajakärmeen vai hassun maaniseen tappajakärmeenmetsästäjä Jon Voightin puolella, kun saaliiksi on joutumassa Jennifer Lopezin, Owen Wilson ja Ice Cuben tasoisia karismatyhjiöitä. Kalkkuna-arvojakaan ei löydy. Tarinankuljetus on väsähtänyttä ja yllätyksetöntä, hahmojen esittelystä kuljetaan maneerisesti käännekohtaan ja aina kliimaksiin asti. Elokuvan ydinsisältö tiivistyy Jon Voightin hassuun tuijotukseen meikittömän Jennifer Lopezin esitellessä latinopyllyään.  E-Mies's rating:
663 5.8 6 Katsottu 1.7.2011 TV
Kuuluisan 60-luvun brittisarja Pyhimyksen Hollywood-filmiversio ja alkuperäinen Simon Templaria esittänyt Roger Moore korvataan Val Kilmerillä. Val vitun Kilmerillä. TV-sarjan kepeähenkisyys vaihtuu amerikkalaiseen vakavuuteen, vaikka mukaan on oletettavasti yritetty tunkea komediallisempiakin elementtejä. Val Kilmer on vahanaama ja Rade Serbedzija tungetaan itäblokkipahiksen rooliin tyyliin joka toisessa vastaan tulevassa amerikkalaisessa elokuvassa. Onneksi Kilmerin ja Elizabeth Shuen välillä on sentään karismaa yhtä paljon kuin siitossonnin ja lehmän välillä. Kilmer tuijottaa Shuen pyllyä, kunnes tajuaa ettei se olekaan Nicole Kidmanin pylly. Sen jälkeen mies vain laahustaa Christopher Lambert-laahustusta läpi kohtauksien elokuvan loppuun asti. Elokuva toimisi pelkkänä Noycelle omaisena kosmopoliittisena salaliittotrillerinä, TV-sarjan filmiversiona Pyhimys kusee ja pahasti. E-Mies's rating:
2922 6 5.8 Katsottu 29.6.2011 DVD
"Elokuvanteko on bisnestä. Hyvä kauppatavara takaa hyvän bisneksen. Minun elokuvani ovat menestyneet erinomaisesti, katso vaikka Muumioita! Eivät minun elokuvani voi olla huonoja. Eiväthän ne muuten tuottaisi noin paljon rahaa, eiväthän?" - Stephen Sommers On miellyttävää havaita herra Sommersin ymmärtäneen elokuvanteon aspektit. Elokuva on visuaalisista ärsykkeistä muodostuva kauppatavara, jonka nähdäkseen ihmiset maksavat. Tuoton moninkertaistettamiseksi kauppatavarasta tehdään yksinkertainen, alitajuntaan iskostuva ja sieltä kymmenen minuutin päästä unohtuva paketti. Tuoton maksimoimiseksi kauppatavaran arvoa kasvatetaan markkinnoinnilla ja kauppojen hyllyiltä pursuavalla oheiskrääsällä. Herra Sommersin maailmassa elokuva on kuin kosmetiikkateollisuus: sama paska uudessa paketissa uusilla mainoksilla. Saman ajatusmallin on omaksunut Sommersin lisäksi useampi muu heppu, muun muassa markkinointibrändiguru (aka niin sanottu "elokuvaohjaaja" joissain piireissä) Michael Bay. Heidän mukaansa elokuva on teollisuustuote ja markkinnoinnilla luotu brändi. Teollisuustuotteen laatua mitataan sen markkina-arvolla ja menekillä, kuten herra Sommers haastattelunpätkässään totesi. Hyvä tuote takoo paljon rahaa. Sommers & kumppanit ylläpitävät brändiä jatkamalla sitä ja puhumalla sen puolesta. Yksi tyyppi lisääsi tuttuun ja turvalliseen brändiin uuden ulottuvuuden tekemällä hassun elokuvan sinisistä olioista ja luonnonvarojen loppumisesta. Brändilla voidaan myös vaikuttaa. Herra Sommersin menestyneessä markkinointituoteessa Van Helsingissä (2004) Hugh Jackman puhuu hassulla australialaisaksentilla. Hiuslisäkkeillä, krapulasängellä ja raamattumyyjän asulla varustettu Jackman hyppii, loikkii ja toteaa raivokkaalla paatoksella "mai laif... mai jop...mai köörs... is tu vänkuish iivil!" ja ampuu keskiajan käsigatlinillaan muutaman CGI-vampyyrin. Mukana on myös tiukkaan nahkakorsettiin pingotettu Kate Beckinsale, joka voihkii kiihottuneesti lähes joka kohtauksessaan. Ilmeisesti Jackmanin aussiaksentti ja hiuslisäkkeet ovat naiselle mieleen. Jackmanin kaverina on hassu sidekick, joka on pelästynyt puolet elokuvasta ja sanoo yhdessä kohtauksessa tärkeän viisauden. Leikissä on mukana myös kolmiyhteyksinen dracula. CGI-supervampyyri transformaatiomuodossaan, hassu kreivi dracula vahvalla ristipurennalla ja pallinaama, joka esittää kreivi draculaa. On myös väärinymmärretty frankenstein, joka haluaisi vain elää ja steroidibuustattuja CGI-ihmissusia, jotka... no, jotka esiintyvät toimintakohtauksissa. Kaiken tämän herra Sommers sijoittaa keskiajan Unkariin, Transilvaniaan, koska elokuvan historiallinen aspekti myy. Tosin Sommersin keskiajan Transilvaniassa on konekiväärejä, patenttisähkölaitoksia ja automaattisirkkeleitä. Herra Sommers totesi muunnoin, että mitä autenttisuudesta kun kaiken voi nykypäivänä luoda tietokoneilla. Niinpä saamme ihastella uljaita CGI-maisemia, joiden ikuistamiseen Sommers käyttää ainakin kolme sekuntia elokuvan kokonaiskestosta. Loput 2 tuntia, kymmenen minuuttia ja 57 sekuntia herra käyttää erinäisiin kohtauksiin, jossa loikitaan, tapellaan ja ähistään. Onneksi minkäänlaista rytmitystä ei ole mukana, eikä leikkausta hyödynnetä kohtauksien yhteenliitossa. Muutenhan tapahtumissa olisi jotain järkeä ja sehän ei myy. Herra Sommers muodostaa elokuvansa erinäisistä toimintakohtauksista, jotka seuraavat toisiaan vailla syytä. Yhteneväisyyksiä voisi vetää sielunkumppani Bayn 90-luvun mestariteokseen, ainoaan reilu kaksituntiseen turboahdettuun traileriin Armageddoniin, tosin sen viihdyttävyys-, eeppisyys ja paatosarvot ovat aivan toista luokkaa. Herra Sommersin tuotoksessa on mukana myös matkustuskohtaus, joka luonnollisesti esitetään montaasina. Tosin Sommersin maailmassa edes hevosvankkuriratsastusta paikasta A paikkaan B ei voi tehdä ilman verenhimoisia CGI-vampyyrejä, ihmissutta, liekkejä ja päätähuimaavaa ilmalentoa vankkureiden hypätessä rikkinäisen sillan ylitse. Muuten katsojalle jäisi aikaa hengähtää ja miettiä katsomaansa, ja sehän ei myy. Laimeaa eeppisyyttä terävöittääkseen Sommersin elokuvassa pauhaa tauotta kovaääninen orkesteriscore, jotta verkkokalvorasituksen ohella katsoja muistaa omistaneensa myös tärykalvotkin. Orkesteriscore taipuu myös hellään siirappiviulutukseen, jotta katsojan automaatiomotoriikka käynnistäisi kyynelkanavatoiminnat. Katsojan pitää jättää ohjat aivojen sijasta tunteille, muuten Sommersin maailmassa elokuva ei myy. Ja sehän tarkoittaisi huonoa bisnestä. Onneksi elokuvateatterit perivät maksun ennen elokuvan näkemistä. Muuten Sommers & kumppanit etsisivät työvoimatoimiston luukulta uusia eväitä bisneksiinsä.  E-Mies's rating:
1608 6.8 7.4 Katsottu 23.6.2011 DVD
Mainosohjaajana uransa aloittaneen Zack Snyderin esikoisohjaus Dawn of the Dead (2004) on uudelleenfilmatisointi George A. Romeron kuuluisasta alkuperäisteoksesta, jossa raivokas zombi-invaasio pysäyttää maailman (tai ainakin Yhdysvallat “Hollywoodistetussa” mittakaavassa.) Romeron alkuperäisteos on enemmänkin nerokas kulutusyhteiskuntasatiiri ja ihmistutkielma kuin veret seisauttava kauhuelokuva, jollainen viihteellistetty uudelleenfilmatisointi ensisijaisesti pyrkii olemaan. Närää alkuperäisteoksen turmelemisesta uudelleenfilmatisoinneilla ei kannata tuntea, sillä Snyderin versio on puhtaasti formalistinen viihdepaukku, harmiton, viihdyttävä ja komealta näyttävä. Elokuva seuraa alkuperäisteoksen tavoin pientä ihmisjoukkoa, jotka epätoivoisesti etsivät suojaa tuoreeseen ihmislihaan ihastuneilta eläviltä kuolleilta. Paikaksi löytyy hylätty ostoskeskus (alkuperäisteosta kunnioittaen), jossa on tarpeeksi suojaa, ruokaa ja tarvikkeita piileskelyyn. Siinä missä Romeron teoksessa keskityttiin tutkimaan valtavan ostoskeskuksen materialismirikkauden vaikutusta ihmisyksilöön, Snyderin version ostoskeskus toimii pelkkänä miljöönä, jossa tapetaan zombeja ja seurataan henkilöhahmoja tappamassa zombeja. Elokuvan konsepti on häpeilemättömän yksinkertainen. Ja hyvä niin. Yhdistettynä Zack Snyderin visuaaliseen tyylitajuun, lopputuloksena syntyy hengästyttävän nopeatempoinen, groteskin viihdyttävä zombimättö graafisine splatterefekteineen. Lähes pelkkää sontaa käsikirjoittaneen James Gunnin käsikirjoitus jättää luonnetutkielmat sivuun ja keskittyy ainoastaan oleelliseen: tilanteeseen, jossa toivoa selviytymisestä ei enää ole, ja jossa pelko on korvattu raivolla. Käsikirjoituksen huumori on sopivan kieroa; selviytyjät pelaavat muun muassa tarkka-ammunta peliä, jossa ostoskeskuksen parkkipaikkaa tyhjennetään “Burt Reynolds” ja “Jay Leno”-zombeista. Elokuvan yleisilme on tyylin mukaisesti kieli poskella -asenteen sävyttämää. Ving Rhamesissa on munaa, muut tulevat visusti perässä. Henkilöhahmot eivät perus Hollywood-asteikkoa enempää kehity, kunhan draamalle saadaan jonkinlainen kaari. Itse zombit on päivitetty 2000-luvun muottiin. 28 päivää myöhemmin (2002) elokuvan tapaisesti zombit ovat raivokkaita, nopeajalkaisia lihansyöjiä, jotka hukuttavat alleen äkkiä yksin joutuneen selviytyjän. Onneksi minkäänlaiseen Hollywood-pintakiiltosievistelyyn, ei Dawn of the Dead sorru. Zombeja teilataan lukuisilla eri tavoilla, veri roiskuu ja suolet ja raajat irtoilevat ja kaikki on muutenkin asiallisen groteskia. Erikoiset musiikkikokeilut (Johnny Cash ja Richard Cheesen folkahtava versio Disturbedin Down with the Sickness-kappaleesta) ovat toimivia ja oiva lisä elokuvan kieroutuneeseen yleisilmeeseen. Loppujen lopuksi Dawn of the Dead vuosimallia -04 on viihdyttävä, tyylikäs ja sopivan munakas versio, josta kannattaa puhua mieluummin itsenäisenä teoksena kuin pelkkänä uudelleenfilmatisointina.  E-Mies's rating:
 
963 6.1 5.8 Katsottu 4.4.2011 DVD
"Erona sarjan edellisiin osiin, päätin aloittaa elokuvan symbolisella avauskohtauksella. Tarkoituksenani oli luoda tunne siitä, kuinka kieron korporaation oma tuotos koituu lopulta heidän omaksi kohtalokseen. Mielestäni onnistuin siinä varsin hyvin." -Paul W.S. Anderson Kun samannimiseen pelisarjaan pohjautuva Resident Evil-elokuvasarja aloittaa jo neljännen toisintonsa, on vapauttavaa tietää elokuvan alkavan symbolisella prologilla. Harmi vain, että jo puolet kohtauksen symboliikasta käytetään alkutekstien esittelyyn. Loput puolet pitävät sisällään ylhäältä kuvatun yleiskuvan sateisesta kaupungista. Aukio täyttyy sadoista sateenvarjoon suojaan käpertyneistä ihmisistä. Keskellä katua on lobotomisesti jämähtynyt japanilaistyttö. Jos joku on ymmärrettävistä syistä unohtanut, Resident Evil-sarjassa T-zombieviruksen vapaaksi päästänyt ryhmä oli nimeltään Umbrella. Sateenvarjo on englanniksi kaiketi umbrella ja tuo yksinäinen tyttönen ilman sateenvarjoa paljastuu zombiksi. Jos itse ikinä omistaisin moisen symboliikkatajun vaihtaisin heti ammattia. Runollisen allegoria-avauksen jälkeen ohjaaja Anderson pysyy vertauskuvissaan konkreettisemmalla linjalla. Seuraa puolitoista tuntia aivovammaisen toimintaräpellyksen symboliikkaa, jossa symbolien takaa paljastuu lisää aivovammaista toimintaräpellystä ja kymmenkunta Milla Jovovichia nahka-asussa katanojen ja konepistoolien kanssa. Dynaaminen avauskohtaus on konkreettinen selvennys alun allegorialle, jos se useimmilta sattui vilahtamaan täysin kognitiivisten toimintojen ohitse. Kun moiset taiteellisen ilmaisun huippukohdat ollaan käyty läpi, seuraa vajaa tunti patsastelua, jonka aikana ihastellaan CGI-taustamaisemia ja kohdataan jälleen uusi joukko zombieinvaasiosta selviytyneitä arkisankareja. Henkilöesittelyssään Anderson todistaa yleisölle myös laajan populaarikulttuuritietämyksen esittämällä - tietenkin vertauskuvallisessa muodossa - Wentworth Millerin eli tuttavallisemmin Michael Scofieldin kaltereiden sisällä. Ja kun hahmon ensimmäiset vuorosanat kuuluvat "I know how to get out of here", ei katsoja voi olla hihkumatta innostuksestaan ymmärtäessään tämän hienovaraisen viittauksen. Koko elokuvan ulkoasusta ja etenkin dramaturgiasta on helppo havaita, että ohjaaja Andersonin populaarikulttuurituntemus voisi hyvin rajoittua pelkän Prison Breakin tuotantokausien parhaimpien cliffhangereiden asiantuntijatietämykseen. Kun Resident Evil-sarjan neljäsosa on päässyt syvällisestä hahmoesittelystään eteenpäin, joka vie siis noin minuutin elokuvan kokonaiskestosta, seuraa 59 minuuttia lisäpatsastelua, jossa edetään paikasta A paikkaan B, tapetaan muutama groteski CGI-zombie, menetetään muutama ihmishenki ja lopuksi tapetaan lisää CGI-zombeja ennen kliimaksia. Myös kliimaksissa ohjaaja Anderson todistaa jälleen populaarikulttuurituntemustaan. Päävihollisena on hassusti Matrixin Herra Smithin näköinen, Ray Banit päässä coolisti brittiaksenttia murtava pukumies. Umbrella-yhtiön johtajahierarkiassa on ilmeisesti liukuva työnjako, kun joka osaan löytyy sopivasti johtohommia tehnyt vihollinen. Päästä varpaisiin asti aseistautunut Milla Jovovich pääsee jälleen kitkemään yhtiön rikkaruohoja. Kliimaksin jälkeen Anderson tarjoaa huipennukseksi laajat yleisnäkymät taivaan peittäneestä lentokonearmeijasta, joka viittaa tulevaan viidenteen osaan. Ehkäpä ohjaaja/käsikirjoittaja Anderson onkin säästellyt vain runollista ilmaisuvoimaansa viidettä osaa varten?  Ehkä ei... E-Mies's rating:
2313 7.1 7.7 Katsottu 28.3.2011 TV
Yksi 90-luvun menestyneimpiä elokuvia, James L. Brooksin Elämä on ihanaa on malliesimerkki elokuva-akatemiaa kosiskelevasta Oscar-pyrkyristä, jossa kaikki on pliisun laskelmoitua, kultareunuksin ympäröityä ja ruusunlehdin koristeltua. Sokerikuorrutteen alla on tarina kolmesta erilaisesta ihmistyypistä, joiden kohtalot risteävät. Roolistaan Oscar-palkinnon pokannut Jack Nicholson esittää misantrooppista, pakkoneurooseista kärsivää kärtypersekirjailijaa, joka vihaa avoimesti kaikkea aina porraskäytävälle kusevasta koirasta hinttinaapuriin asti. Vastaparina Nicholsonille on Helen Huntin esittämä tarjoilija/yksinhuoltajaäiti, jonka lapsi kärsii pahasta astmasta, äiti niuhottaa kotona ja kaikki on muutenkin nurjallaan. Jotta mukaan saataisiin hassun hauskaa stereotyyppihuumoria (kiitos Hollywoodin "rikkaan innovatiivisuuden"), on tarinan kolmantena pyöränä Greg Kinnearin esittämä homomies. Oikeastaan vain siitä syystä, että tasa-arvon ja kaiken muun turhan seurauksena myös seksuaalivähemmistöt saadaan siloposki Kinnearin myötä edustetuksi, ja että Nicholson pääsee heittämään hurjasti homoläppää, jotta kaikille tulisi varmasti selville, että hei, hekin ovat ihmisiä, vaikka suosivatkin takaovea. Elämä on ihanaa on enemmänkin siirappinen rakkaustarina, kuin minkään sortin ihmiskuvaus. Nicholsonin neuroottisuus, Huntin köyhä yksinhuoltajastatus ja Kinnearin homoseksuaalisuus ovat pelkkiä piirteitä hahmoissaan, joiden avulla saadaan kehitettyä kolmikon välistä kolmiodraamaa. Oleellista on, etteivät hahmojen erilaiset sosiaaliset asemat ole itse tarinan tarkoitus, vaan pikemminkin pelkkiä tietoja henkilöhahmoista. Toimiakseen ihmiskuvauksena, hahmojen kehityskaari on olematon. Nicholsonin esittämä kirjailija Melvin rakastuu Huntin esittämään yksinhuoltajaäitiin ja sitten opitaan, että rakkaus parantaa jopa pakkoneuroosit. En tiedä, onko lääketiede ottanut huimia harppauksia kymmenen vuoden aikana vai missasinko aikoinani jotain oleellista lukion terveystiedon tunneilla. Kinnearin esittämä homomies kokee henkilökohtaisen tragedian, mutta Nicholsonin jatkuva homofobinen vittuilu näkyy toimivan kannustuvana eleenä ja mies löytääkin elämänilonsa ja luovuutensa takaisin. Rakkauskertomuksena Elämä on ihanaa kulkee turvallisia, tuhansin askelin valmiiksi tallattua polkua, jossa ensin riitaannutaan, sitten riitaannutaan toisen kerran ja rakastutaan siihen kolmanteen tyyppiin, kunnes katumuksesta uuden nousuvaihteen löytänyt protagonisti tulee, valloittaa lopullisesti sydämen, herkkä suutelukohtaus, viulukonsertto taustalle ja happy ending. Lopulta opitaan, että Hollywoodissa rakkaus on kestävää kuin purukumi hiuksissa, yleisö taputtaa, nenäliinat roskiin ja sitten mietitään, että kyllä se Nicholson on hassu virnuilija. Joku, elokuvia katsellessaan tämän maailman tietoisuudessa ollut, saattaisi huomauttaa, että Jack Nicholson esittämässä Jack Torrancea esittämässä Jokeria esittämässä Jack Nicholsonia ei ehkä jaksa enää innostaa. Se joku saattaisi olla oikeassa. E-Mies's rating:
524 3.8 3.8 Katsottu 17.3.2011 DVD
Harmittavan nokkelasti alkava, kunnes Myers keksii vaihtaa penis- ja paskavitsilinjalle. Vitsiä tykitetään lähes tauotta koko 90 minuutin keston ajan, mutta kuka oikeasti jaksaa nauraa puolen tunnin jälkeen enää tuheron anagrammiväännöksille? Myers vituttaa jatkuvilla Austin Powers-maneereillaan, eikä laimea kääpiövittuilu innosta edes hymähtämään. Elefanttinussinta pistää miettimään jo myötähäpeän ja täydellisen retardiuden rajaa uudelleen, kuten myös Ben Kingsleyn palkkasummaa... E-Mies's rating:
3551 5.4 5.5 Katsottu 13.3.2011 DVD
70-luvun suosittu TV-sarja Charlien enkelit (1976-1981) päätettiin tehdä Hollywoodissa isolla rahalla uusiksi. Ohjaajaksi musavideomies McG, kouraan 100 milliä, pääosaan kolme rasittavaa ämmää ja sivuosaan Bill Murray. Lopuksi ovelaa markkinointia, ehkä musavideo ja lippuluukkumenestys on taattu. Koko kokonaisuudesta tuoksahtaa sellainen popcornin rasva, ettei ole vaikea tajuta, että pelkästään rahantekokoneeksihan tämä on tehty. Viihteellinen, nopeatempoinen ja unohdettava kokonaisuus, vähän kuin 90 minuuttinen musavideo. Tarina on lattea, toki pelkkä tekosyy saada ämmät nahkapöksyihin potkimaan äijäpersettä. Itse potkiminen on tietenkin (myyntimielessä) pelkkää hentoa PG-13 läpsyttelyä takamukselle hittilistaykkösen jumputtaessa soundtrackilla taustalla. Cameron Diaz on ruma, Lucy Liu näyttää hassusti kyrpiintyneeltä koko elokuvan ajan ja Drew Barrymoresta en kyllä viitsi edes puhua. Toisaalta ei tarvitsekaan, koska näyttelytaitojen sijasta koko naiskööri on rooleihinsa valittu heidän ollessa niin IN 2000-luvun alussa elokuvan tekoaikaan. Itse Bill Murray on OUT tyyliin joka kohtauksessa, huipentumana tietenkin hupsu hassuttelu vankisellissä. Sam Rockwell on kusettava pahis, feminismihengessä sovinisti sika, jolla on häijyt suunnitelmat. Mukana on luonnollisesti myös Kelly Lynchin esittämä bitch, koska mukana TÄYTYY olla myös ärsyttävä ämmä botox-nokalla. Teknisesti kaikki on hiiiiiiidastettua ja coolia, on räjähdyksiä ja lisää hiiiiidastuksia ja soundtrackilla jyskyttää totta kai joko räppi, teinirokki tai feminismihengessä barracuda, jotta kaikki olisi niin siistiä ja menevää. Draaman kaari on pitkä kuin koiran pihalle liruttama mutka ja onhan tässä myös pari siistiä kundia, ainakin koukkunokka Owenin vähemmän koukkunokkainen velipoika ja Frendien Joey, joka esittää Frendien Joeyta. Niin ja kun Cameron Diaz tanssii, niskalaukaus ei ole liikaa vaadittu. E-Mies's rating:
1732 5.2 5.2 Katsottu 13.3.2011 DVD
Enää Nicolas Cage ei edes sekoile, vaan vetää samalla tyhjällä katseella lähes kaksi tuntia, koska tässä pitää olla niin cool, koska tämä on sentään sarjakuvafilmatisointi. Ja koska tämä on ison rahan sarjakuvafilmatisointi, kaikki jopa maisemia myöten on CGI:tä Eva Mendesin tissiväliä lukuunottamatta. Sitten katsotaan kuinka Cage laahustaa lähes kaksi tuntia CGI-maisemissa, muuttuu välillä aaveajajaksi, oppii tärkeitä asioita sankaruudesta ja pelastaa maailman. Lopussa on tietenkin myös true american sacrifice, sillä CAGEN velvollisuus on olla AAVEAJAJA ja taistella pahaa vastaan ikuisesti. Seuraavaksi dokumentti Nicolas Cagen näyttelijäurasta, CGI-tulimies pois, tilalle Cagen Nikin naama lasittuneella katseella vitun isoihin postereihin ja elokuvan nimeksi GHOST RIDER. Varma hitti. E-Mies's rating:
620 3.8 3.6 Katsottu 12.3.2011 DVD
AAAAAAA MY EYES!!!! Huutaa Cagen Nicolas kun CGI-ampiaiset pistelevät kasvoihin. FUCKING BITCH!!!! huutaa Cagen Nicolas ja vetää naisia dunkkuun karhupuvussa. RÖÄÄÄHH, AAAAH, GET AWAY FROM ME, ÖÄÄRH!!!! Huutaa Cagen Nicolas kun lauma CGI-ampiaisia jahtaa pellolla. GET AWAY FROM THAT VEHICLE OR I WILL SHOOT YOU!!!! huutaa Cagen Nicolas, osoittaa ämmää aseella eikä suinkaan ole varastamassa autoa, vaan polkupyörää. Seuraavassa kohtauksessa Cagen Nicolas körröttelee metsän läpi polkupyörällä. Kyllä, polkupyörällä. Sitä ennen Cagen Nicolas on sekoillut matriarkaalisessa kyläyhteisössä yli tunnin ja katsoja miettii vaihtuiko miehen kravaatti kesken elokuvan. DVD:n kannessa lukee UNRATED eli näemme Nicolas Cagelta jopa oikein ilmeenkin. Tuo hassun näköinen irvistys saa Cagen näyttämään oravalta hänen huutaessaan randomille naiselle päin naamaa. Sitten Cage sekoilee vielä puoli tuntia ja elokuva loppuu. E-Mies's rating:
|
People who voted for this also voted for
