Join Listal here 
Existing members 
Login here 
Join Listal to create lists, share images, get recommendations and much more
Avatar
Added by Kurkkuharja

on 23 Aug 2010 12:41

 
6
521 Views   No comments

Video nasties (top list)

Sort by: Showing 1-50 of 72
Next » 1« Prev
People who added this item 1674  Average listal rating (1100 ratings) 7.3  IMDB Rating 7.6 
1. The Evil Dead (1981)
Yksi lempielokuvistani ei enää sadannella katselukerralla onnistunut pelottamaan, mutta sitäkin paremmat fiilikset jälleen kerran herätti, voisin katsoa rainan vaikkapa heti perään uudestaan. Hurmetta lentää pirusti, ohjaus on jotain tajuttoman hienoa äänimaailmasta puhumattakaan, ja ahdistava tunnelma on joka että puhkikatselusta huolimatta käsin kosketeltavaa. Evil Dead on vain yksinkertaisesti sanottuna ajaton mestariteos, jonka kanssa leffan komediallisilla ja turhan verettömillä jatko-osilla ei paljoa ole kilpailemista.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 325  Average listal rating (195 ratings) 7.2  IMDB Rating 6.9 
2. Zombie (1979)
Vaikka dialogi ja näyttely ovatkin hirveää kuonaa, niin elokuvan ilmapiiri pysyy jännittävänä vielä toisellakin katselukerralla, vaikka tuskinpa ensikatsastusta seuranneet painajaiset tällä kertaa enää kiusaamaan tulevatkaan.

Maskeeraus on upeaa, kuin myös kameran sekä musiikkien ja muunkin äänimaailman käyttö. Gorea piisaa kiitettävä annos, hyvin toteutettuna vieläpä.

Epäloogisuuksia tosin vilisee filmissä kuin matoja zombin silmässä, joista häiritsemään jää varmasti eniten 400 vuotta maassa maanneiden konkistadorien ihmeen hyvä kunto. Nämä muutamat seikat eivät antaa kuitenkin painajaismaisen tunnelman puolesta helposti anteeksi, eivätkä ne estä Zombie Flesh-Eatersia nousemaan parhaaksi näkemäkseni zombi-rainaksi heti Romeron Dawn of the Deadin jälkeen.

Splatter-aatelistoa, jonka loppukohtaus lukeutuu roiske-leffojen historiaan.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 617  Average listal rating (355 ratings) 6.2  IMDB Rating
3. Cannibal Holocaust (1980)
Tuntuu melko tyhmälle alkaa arvostelemaan tätä leffaa lähes puoli viikkoa sen katsomisen jälkeen, kun suurin pätkän aikaan saama vaikutuksen tunne on jo kaikonnut kuin tuhka tuuleen.

Leffan juonesta jotain mainitsemisen arvoista. Neljä nuorta kaikinpuolin puhtoista ja mukavaa amerikkalaista dokumenttikuvaajaa lähtee syvälle Amazonin viidakoihin tekemään ohjelmaa paikallisista julmista ihmissyöjäheimoista. Heistä ei kuitenkaan sen koommin kuulla mitään, ja lopulta kuvausryhmän kohtalosta kiinnostunut antropologi lähteekin sademetsään etsimään porukkaa, löytäen lopulta näiden filminauhan. Loppuelokuvan katsotaan sitten Blair Witch Project -tyyliin löydettyä materiaalia, ja pian alkaakin käydä harvinaisen selväksi paitsi nuorten karmea kohtalo, myös etteivät nämä ehkä pienen ulkokuoren alle katsomisen jälkeen olleetkaan niin hyviä sivistyneitä sankarijenkkejä kuin kaikki luulivat...

Cannibal Holocaust on sanalla sanoen vaatimattomasti ehkäpä kaikkien aikojen vaikuttavin elokuva, mitä todennäköisesti tulen koskaan näkemään. Vitkuttelin leffan hankkimista viimeiseen asti sen sisältämien inhottavien eläintappojen vuoksi, mutta lopulta kiinnostus Holocaustin keräämien kehujen vuoksi veti pitemmän korren. Lopulta eräänä myöhäisenä torstai-iltana pääsin vihdoinkin katsomaan, olisiko tämä kaiken kohun ja puheen väärtti, vaiko vain halpa sensaatiota ja rahaa metsästävä roskapätkä.

Aloitetaanpa ensin sitten vaikka elokuvan paljon kohutuista eläintapoista. Sanotaan, että vaikka ohjaaja Deodato onkin käsittääkseni myöhemmin sanonut olleen tyhmää käyttää eläimiä, niin kyllä silti herra saattaisi päätyä näitten kohtausten asemaan, jos tämän kadulla näkisin. Suurin syy tälle oli eittämättä todella inhottava alussa käyvä rotta-kohta, jossa eläimen vatsa viillettiin auki otuksen kirkuessa korvia sattuvasti. Toisaalta, vaikka nämä kohtaukset ovatkin sairaudessaan vailla vertaa, ne kuitenkin kuuluvat elokuvaan jokseenkin olennaisesti ja eläimet kuitenkin tapetaan nopeasti ja syötiin tämän jälkeen kahta lukuun ottamatta. Tuntuu muutenkin typerälle alkaa vinkumaan tästä ja mennä sen jälkeen syömään itse lihaa, joka on viettänyt onnettoman ja surkean elämänsä jossain metri kertaa metri -häkissä syöden toisistaan tehtyä luujauhoa. Oli miten oli, Holocaustia katsoessa ainakin ymmärsi entistä paremmin sen lihan alkuperän, ja tämä saikin minut ainakin vähentämään huomattavasti lihansyöntiäni odotellessani että lopetan sen oman kämpän hankittuani kokonaan.

Holocaustista on puhuttu paljon sen väkivallan takia, ja elokuva onkin kielletty monissa maissa, mutteipa tämä nyt mitenkään hirveän veristä katsottavaa ole. Vaikkei väkivalta olekaan mitään verilöylyä, niin sen sijaan se on toteutettu erittäin aidosti ja raa´asti. Edellistä arvostelijaa lainatakseni olen itsekkin nähnyt lähes kaiken, mutta silti oli katseen kääntäminen lähellä ensimmäisen ja kaikkein sairaimman raiskauskohtauksen kohdalla. Ei tämä kuitenkaan mitään viihdetasoa ole, enkä suosittele Holocaustin katsomista veren ja suolenpätkien tuijottelumielessä, eikä tämän katsominen viihteenä mielestäni edes olisi moraalisesti oikein!

Parasta tässä on kuitenkin se jatkuva tunnelma. Vaikka omasinkin jo valmiiksi erittäin vahvat mielipiteet nykymaailmasta ja ihmisten synnynnäisestä pahuudesta, niin kyllä tämän katsomisen jälkeen ei voinut muuta kuin katsoa seinää ja ihmetellä. Kurja olo vaivasi vielä monta päivää, eikä unikaan meinannut samana yönä tulla kun ajatteli vain miten tälläistä pystyy tapahtumaan maailmassa, ja vieläpä varmasti joka ikinen päivä. Myöskin elokuvan päähenkilöt tuntuvat pitämään "kivikaudella eläviä" alkuasukkaita ja eläimiä ikään kuin esineinä, joille voi tehdä mitä tahansa, eiväthän ne meidän veroisiamme ole (samaa logiikkaahan käyttivät mm. japanilaisetkin oikeutuksenaan Toisen Maailmansodan aikaan Kiinaan hyökätessään ja ihmiskokeita tehdessään). Ihmiset ovat sairaita petoja, jotka nauttivat pahasta ja toisten tuskasta siellä jossain syvällä sisimmässään, toiset vain toteuttavat tätä luontaista, jopa itseltään piilossa olevaa tarvetta vaikkapa katsomalla omaan tapaani verisiä splatter-elokuvia sen sijaan, että lähtisivät polttamaan toisen koteja ja raiskaamaan ja tappamaan muita eläviä olentoja vieläpä nauraen komeasti päälle.

Elokuva on toteutettu muiltakin osa-alueilta, kuin voimakkaalta tunnelmaltaan malliesimerkillisesti. Näyttelijät ovat mahtavia, ja sopivat rooleihinsa aivan mainiosti, etenkin kuvausryhmää esittävä nelikko aiheuttaa sellaista sokean vihan tunnetta, että lopulta näiden lopussa kohdatessa kohtalonsa ei voi muuta kuin hymyillä. Ainoana miinuksena näyttelyssä taisivatkin olla amatöörimäiset alkuasukkaat, vaikkeivatpa nämäkään kovin surkuhupaisaa tunnelmaa saaneet aikaiseksi. Musiikki ansaitsee erityismaininnan, varsinkin tiuhaan, esim alussa, soiva "Cannibal Holocaust" -sävellys, jota voisi kuunnella vaikka ihan leffan ulkopuolellakin. Myöskin ohjaus on hienoa ilmasta kuvattuine kauniine viidakkomaisemineen kaikkineen. Hieno oivallus oli myös tehdä elokuva erilaiseen tyyliin. Välillä katsoja seuraa Holocaustia TV:n uutislähetyksenä, toisinaan perinteiseksi totuttuun tapaan ja välillä katsotaan viidakosta löytynyttä videonauhaa. Tämä nauha on muuten toteutettu omasta mielestäni ainakin sata kertaa jäljittelijäänsä Blair Witch Projectia viihdyttävämmin ja aidommin puuttuvine ääniraitoineen ja kastuneine keloineen.

Cannibal Holocaust on ikuinen klassikko, jonka katsomista ei voi suositella kaikille, mutta jonka mielestäni jokaisen PITÄISI nähdä. Elokuva aiheuttaa surkean olon ja on muutenkin kurjaa katsottavaa sadistisine raiskauksineen ja eläintappoineen, mutta jos tämän katsominen ei vihdoin avaa paatuneimmankin ihmisen silmiä sille, miten me kohtelemme toisiamme, niin kyllä sitä on päässä varmasti jo jonkunasteista psykopaatin vikaa. On muuten älyttömän vaikeaa tajuta, miten tälläistä elokuvaa voidaan millään muotoa edes väittää exploitaatio-pätkäksi, ei tälläistä vain yksinkertaisesti ole voitu tehdä dollarin (tai liiran) kuvat silmissä kiiluen. Olisin halunnut (ja päätin niin jo ennen leffan katsomista tehdä) tiputtaa arvosanaa tähdellä eläimien tappamisen takia, mutta ei tälle vain voi antaa vähempää kuin täydet pisteet.

Ja pakko mainita vielä elokuvan lopetuskohtaus: Antropologi kävelee New Yorkin kaduilla filminauhat katsottuaan, sytyttää piippunsa ja ajattelee "keitä tässä loppujen lopuksi ne kannibaalit ovatkaan?", jonka jälkeen kamera lipuu kuvaamaan sivistystä ja länsimaisen ihmisen ylivertaisuutta symboloivia pilvenpiirtäjiä elokuvan tunnarin alkaessa soimaan ja lopputekstien valuessa kuvalle. Niinpä.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 134  Average listal rating (82 ratings) 6.7  IMDB Rating 6.3 
4. House by the Cemetery (1981)
Veristäkin verisemmistä ja ultraväkivallallaan uraa uurtaneista kauhuelokuvistaan tutun italialaisohjaaja Lucio Fulcin ura alkoi kasarin alkuvuosien jälkeen kokea kovia ja monien ikimuistoisten ja ansaittua kulttistatusta nauttivien giallojen ja splatterien isän surullinen kohtalo olikin lopulta vajota unholan perukoille yhdentekeviä kökköelokuvia kuolemaansa asti väsäilemään. Ennen viimeistä todellista klassikkoaan New York Ripperiä Fulci ehti kuitenkin ohjata vielä yhden sekä ahdistavan että mahtavan, elävien kuolleiden synkeään maailmaan sijoittuvan läträyspläjäyksen. Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä: House by the Cemetery!

Hautuumaan talon tarina esittelee meille erään onnellisen pienen perheen, joka päättää jättää suurkaupunki New Yorkin melun ja saasteet taakseen ja suunnata kohti New Englandia ja siellä odottelevaa, piakkoin uuden kodin virkaa toimittavaa vanhaa kartanoa. Talon synkkää menneisyyttä vastaan ei luonnollisesti kannata lyödä vetoa puupennistäkään, ja kuinka ollakaan pytingissä aiemmin mystisiä kokeitaan tehtailleen tohtori Freudsteinin läsnäolo alkaa pian tuntua niinkin voimakkaalta, että kohta kummastellaan mystisesti ilmestyneen taloudenhoitajan aamuista parketin punajälkien putsausta, puhutaan äkisti elävinä näkyvien nukkejen kanssa ja pähkäillään, että mikä helvetti siellä talon synkässä kellarissa oikein elämöi, pitäisiköhän siitä lähteä ennen iltapalaa yksin taskulampun valossa selvää ottamaan?

Vähänkään väristysrainoja katsonut huoahtaa tietysti pelkän käsikirjoituksen perusteella raskaan ärtyisästi. Harvalle näes tuskin jää epäselväksi, että tässä on nyt plagiaattipöydällä lojumassa sellainen kasa mainstreamklassikoita aina Hohdosta Ennustukseen ja Frankensteiniin (ja peräti jopa Fulcin omiin aiempiin töihin) asti että hellumarei, mutta kaikki ei onneksi aina ole niin mustavalkoista, kuin miltä ensivilkaisulla päällepäin näyttää. Yksinkertaista ja paljolti lainailuun perustuvaa stooria onnistutaan näes hyödyntämään äärimmäisen tehokkaasti juuri sen ohuuden myötä. Katsojalle ei jää menon keskellä aikaa pohtia syytä ja seurausta, vaan joutuu ikään kuin seuraamaan helvetillistä painajaisunta, josta kuitenkin lopulta puolentoista tunnin hikoilun jälkeen havahduttuaan kaikesta exploitatiivisyydestä huolimatta jää jokunen arvoituskin päähän aina ruokatuntiin asti kummittelemaan.

Jep, elokuvan vahvimmaksi puoleksi kruunataan siis Fulcin parhaimpien filmien tapaan juuri tuo painostava tunnelma, josta ei hevillä sitä lohtua ja armoa niin vaan revitäkään. Painajaismaisuutta luodaan pirun toimivasti mm. "elävien" nukkejen, näköharhojen ja talosta kuiskittavien kummitusjuttujen avulla. Jännitettä lisätään visiiteillä aina yhtä pahaenteisenä kliseilevään, narisevalla ovella ja pelottavilla äänillä varustettuun pimeään kellariin, ja lopulta sen kliimaksiksi tarkoitetun murhaamisen alkaessa tuo verenroiskutus tosiaan on jotain erittäin kuvottavaa ja epämiellyttävää katsomista, puukkoja väännellään ja käännellään haavoissa lihan repeillessä ja punasoluvirran pulputessa, kaikki karmivien tuskanhuutojen säestämänä.

Efektit ovat vaikuttavia. Veri valuu ruhjeista perinteisissä lähikuvissa hyvin realistisen näköisesti ja onpa erästä tappoa Fulcin omasta tahdosta leikattu lyhyemmäksikin, osa kohtauksen erikoistehosteista kun oli ohjaajan silmissä liian epäaidon näköisiä. Hiukan yllättäen House by the Cemeteryn sisällöstä ei kuitenkaan paljastu väkivaltaa aivan Fulcille ominaista annosta, ja se jääkin epäilemättä tämän ns. Kuolematrilogian kilteimmäksi osaksi, vaikka selättääkin keskivertoperuskauhuilut shokeeraavuudessaan mennen tullen, eikä varmasti sopeudu miksikään leppoisaksi sunnuntai-iltapäivän ajanvietteeksi. Muu toteutus sen sijaan on ikävä kyllä ajoittain liiankin halvan oloista, pimeässä kiiluvat silmät näyttävät aivan liian muovisilta (ja miten pirussa tuo pupillipari edes loppujen lopuksi kokonaisuuteen pätkääkään liittyi?) ja leffan lepakkokohtaus kutitti koomisuudellaan henkiin ainoastaan pitkään piilossa pysytelleet naururefleksini. Sen sijaan itse kellarissa luuraava mörkö on mielestäni saatu omituisuudessaan toimivan näköiseksi, ja on ehkäpä jopa minimaalisissa määrin peräti inhoa ja kammoakin herättävä ilmestys.

Taustalla pauhaava Walter Rizzatin musiikki on karmivuudessaan aivan loistavaa tavaraa ja toimiikin eittämättä muutenkin ahdistavien skenejen tukipilarina, jota ilman tapahtumat eivät varmasti pääsisi lähellekään nykyistä lopputulostaan. Pakollisena vertailuna sävellykset ovat laadullisesti samaa tasoa sarjan aiemman osan, Beyondin, kanssa, mutta sopivat synkkyytensä vuoksi elokuvaan rutkasti Fabio Frizzin Tuonpuoleisen pimputuksia paremmin, jotka ikävä kyllä jäivät leffassa lähinnä kauniiksi, mutta tunnelman kannalta todella yhdentekeväksi herkuksi.

On filmissä kaikesta huolimatta tietysti paljon valitettavaakin. Näyttelijät ovat totaalisen paskoja (lukuunottamatta lukitun kellarinoven taakse jääneen pojan hysteeristä suoritusta eräässä pätkän vaiheessa, joka paniikinomaisuudessaan saa jo miettimään, etteikö herra Fulci vain itse olisi tuolla pimeydessä kersaa "jollain" tapaa yrittänyt pelotella) ja enkkudubbaus on absoluuttisen karmivaa kuunneltavaa (mistä [kirjaimellisesti] helvetistä ne ovat tuollekin em. pojanklopille onnistuneet noin käsittämättömän ärsyttävän jälkiäänivinkujan kaivamaan?). Myös typeriä idioottimaisuuksiakin on mukaan eksynyt kelpo kopla. Tuntuuko esimerkiksi uskottavalta, että kauhusta hulluna apua kirkuvan pojan äiti vain kävelee rauhallisesti hymyillen kohti lapsensa huutoa huhuillen onko jokin hätänä? Povaisin myös ennemmin vetäväni täysiä pisteitä ylioppilaskirjoitusten ruotsinkokeista, kuin kenenkään leffassa esiintyvän perheen isän näköistä miestä iskemään kevyen näköistä kirvestä vankan ja paksun kellarinoven läpi YHDELLÄ AINOALLA iskulla, vieläpä poikkaisten lyönnillä siinä sivussa yhden raajankin.

Kaikesta epäloogisuudestaan ja muista pienoisista virheistään huolimatta en kuitenkaan yksinkertaisesti suostu haukkumaan House by the Cemeteryä keskinkertaiseksi ja jäljittelystä ansionsa repiväksi b-luokan splatteriksi. Tunnelma on elokuvassa uskomattoman intensiivinen sekä painostava, ja musiikki sitoo varjot ja pahaenteisyydet silpomiseen yhdistettynä äärimmäisen paikalleen naulitsevaksi sukellukseksi painajaiseen, josta ei ole paluuta ennen leffan loppumista. Loistava loppukin jättää katsojalle pohdittavaa itse hirviöstä ja elokuvan tapahtumista, ja yritäppä sitten alkaa laskeskelemaan niitä kauhuiluja, jotka eivät loppujen lopuksi tavalla taikka toisella ammentaisi jännitettään jostain perinteikkään kliseisestä horror-elementistä. Fulci-fanit tulevat minut varmasti mielipiteeni takia lynkkaamaan, mutta eipä sille vain voi mitään, että tämä mörkötarina yksinkertaisesti nousee omilla listoillani paitsi Kuolematrilogian parhaaksi ja voimakkaimmaksi osaksi, myös suosikkileffakseni ohjaajalta heti mahtavan Zombie Flesh-eatersin jälkeen.

"No one will ever know whether the children are monsters or the monsters are children"
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 552  Average listal rating (209 ratings) 8  IMDB Rating 7.3 
5. Possession (1981)
Taisi olla totaalisen väärä aika ja paikka Zulawskille. Katsoin Possessionin rättiväsyneenä aamulla töistä päästyäni asenteella "kaikki on kehunu sua, olet kuulema viiden tähden filmi, joten teepä muhun vaikutus". Siinä sitten makasin pari tuntia haukotellen, dialogiin huonosti keskittyen ja yhden viskipaukun myötä ajatuksiakin vaivoin paimentaen. Tämän vuoksi en saanut kunnon otetta siitä, miksi mitäkin tapahtui, eikä monissa kohtauksissa näin ollut järkeä tai homma tuntunut toimivan kokonaisuutena parhaiten.

Musiikit ovat toki sitä luokkaa, joka jättäisi kesken kaiken jääkaapille lähtevän horjumaan varpailleen olohuoneen matolle, Zulawskin elokuville tyypillinen levottoman kameran syöksähtely toimii tässäkin ja vimmainen näyttely on hysteerisyydessään tyyliin parasta tänä vuonna nähtyä. Etenkin Irreversiblen raiskauskohtauksen mieleen tuova riehuminen asematunnelissa ansaitsee arvostukseni.

Miljöö on karun harmaata ja hahmojen masennus tassuintarkasteltavaa - silti itse en onnistunut ahdistumaan (jollei sekopäisestä kirkumisesta ja hyperventiloinnista stressaantumista tälläiseksi lueta) saati kokemaan kauhun tunteita.

Yliluonnolliset asiat tuntuvat irrallisilta kun juonessa pysynyt mukana en, mutta vaikea näistä samasta syystä on marmattaakaan. DVD-kiekolla mukana ollut ohjaajan haastattelu olisi voinut avata äärimmäisestä ahdistuksesta ammentavaa aihetta paremmin, mutta nukkumatin vietyä painimatsin pääpalkinnon jäi tuonkin juttutuokion tsekkaus kohdallani kesken.

Mikäpä silti olen tuomitsemaan Possessonia (joka on muuten Video Nastyna goren puutteessa jo aika uskomaton tapaus), ehkä toinen katselu paremmin valmistautuneena raottaisi Zulawskin arvoituslippaan kantta hieman enemmän. Siihen asti joudun tosin pettyneenä olemaan sitä mieltä, että kyllä Diabel ja Yön kolmannes huomattavasti tätä mahtavampia eepoksia ovat.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 105  Average listal rating (49 ratings) 7.4  IMDB Rating 6.9 
6. Let Sleeping Corpses Lie (The Living Dead at... (1974)
Hyvin painostava ja paikalleen liimaava zombiläträys, jonka suurimmasta väristelyvoimasta vastaavat rainan karmivat musiikit, synkät maisemat sekä ihon kananlihalle nostavat maskeeraukset pirun puistattavilla gore-efekteillä kuorrutettuna. Melkolailla yhteneväisyyksiä Night of the Living Deadiin toki löytyy, mutta eipähän tätä reseptiä toisaalta muutenkaan puhki ole ehditty kuluttaa.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 55  Average listal rating (23 ratings) 6.2  IMDB Rating 5.7 
7. Cannibal Apocalypse (1980)
Toivottoman kipeillä tyrillä ja litroittain lentävällä verellä paikkansa spagettieksploitaation merkkiteosten joukossa lunastava kulttisplatter, joka niin ikään yhdistää Zombie Holocaustin tapaan kannibaalit ja "elävät kuolleet" samaan kuoreen, tosin vain traumojen ja vesikauhun avustuksella.

Musiikeissa on eräs todella hieno sävellys, joka myös ikävä kyllä jää ainoaksi leffaan oikeasti sopivaksi biisiksi, loput hilpeät musisoinnit kun onnistuvat tuomaan veriseen roiskimiseen yhdistettynä mieleen lähinnä ainoastaan sanan camp. Päättömyyksiä ja hölmöilyjä viljellään muutenkin läpi rainan, mikä toisaalta on vain hyvä asia, sillä ne jaksavat hymyilyttää katsojaa aina kerta toisensa jälkeen ja estävät katsetta herpaantumasta tylsemmissäkään kohdissa.

Näyttelijöistä ainoan positiivisen maininnan voi antaa osansa ansiokkaasti hoitavalle (ja koko elokuvan väkivaltaisen sisältönsä takia sitä edes näkemättä lytänneelle) John Saxonille. Juoni Vietnam-traumoineen on kaikessa hölmöydessään ja sekoilemisessaan verratonta seurattavaa ja hienosti toteutetut gore-tehosteet yliampuvuudessaan jo sitä luokkaa, joka ei jätä paljoa arvailujen varaan, kun jätkän läpi ammutaan nyrkin mentävä reikä ja koitetaan sitten tuon aukon kautta vielä tulittaa pakoon juoksevia ihmissyöjiä.

Yhteenvetona tökeryydellään ja läträyksellään levoton, mutta viihdyttävä italorähinä, jonka katsomisarvot ovat ainakin splatterin ja campin ystäville niin kohdallaan, että tämän katsomatta jättäminen olisi jo potku eksploitaatiosivistyksen ahteriin. Tavallisten ja elokuvaelämyksensä taiteesta keräävien varoitukseksi mainittakoon jälleen kerran se sama virsi: kiertäkää paiseiden välttämisen vuoksi Cannibal Apocalypse kaukaa.

Ja on ainakin hahmojen nimiin panostettu.. kannibalismia harrastava sotaveteraani nimeltä Charles Bukowski..?
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 239  Average listal rating (132 ratings) 7  IMDB Rating 6.7 
8. Inferno (1980)
Visuaalisesti jälleen mestarillinen elokuva Argentolta, jonka värien käyttö on luokkaa "uskomaton" ja ehkäpä jopa itse Suspiriaakin edellä. Samaa ei voi sanoa leffan musiikkivalinnoista, jotka eivät ole täysin kökköäkään kuunneltavaa, mutta häviävät joka tapauksessa Goblinin sävellyksille mennen tullen. Tarina on noitalegendansa puolesta kiinnostava ja miljööt kolkkoja, erikoisefektit taasen toivomisen varaan jättäviä.

Oli miten oli, vaikkei Inferno pärjäisikään sarjan aloittaneelle mestarilliselle Suspirialle, on se kuitenkin hemmetin kaunis matka kummitusjunan kyydissä Argenton sinertävään painajaiseen, josta jokainen spagettidiggari saa varmasti penteleen paljon irti, kunhan vain omaa oikean asenteen, eikä ota välistä älytöntäkin ja epäloogista matkaa turhan happamalla naamalla.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 251  Average listal rating (148 ratings) 7.3  IMDB Rating 6.9 
9. The Beyond (1981)
Yeah, kolmas kerta toden sanoo, väittävät. Eli tällä katselukerrallani onnistuin saamaan Fulcin gore-klassikosta kahta aiempaa katsausta huomattavasti enemmän irti. Tiedä häntä sitten, johtuiko tuo nyt aiempien krapulatilojeni puutteesta, pienoisesta humalastani, vaiko Lucion osakkeiden kasvamisen myötä tätäkin rainaa kohtaan nousseesta arvostuksesta.

Musiikki on todella hienoa ja ajoittain jopa hiukan painajaismaista, vaikkei sitä aina parhaiten leffassa käytetäkään. Ikävä kyllä painajaismaiseksi ei rainan muuta tunnelma missään välissä pysty sanomaan, pelottavasta puhumattakaan.

Verta ja splatteria on todella runsaasti ja vaikkeivät tehosteet pääosin parhaasta päästä olekaan (hämähäkkikohtaus on edelleen hemmetin tökerö), ajavat ne asiansa kuitenkin kelvollisesti. Myöskään ohjaajan käyttämät zoomaukset eivät enää ärsyttäneet edelliskerroista poiketen laisinkaan.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 48  Average listal rating (25 ratings) 5.9  IMDB Rating 5.2 
10. The Toolbox Murders (1978)
Toolbox Murdersissa on ajoittain epäuskottavasta juonestaan huolimatta sitä samaa sairautta ja vastenmielisyyttä, mikä teki mm. Texas Chain Saw Massacrestakin niin painostavan elokuvan. Raa'alla murhasarjalla käynnistyvä filmi tuntuu silkalle naisvihalle viimeistään siinä vaiheessa, kun masturboiva tyttö listitään alasti naulapyssyllä ja raivo koko teosta kohtaan alkaa jyllätä olohuoneessa kuin höyryjyrä, mutta riehumisen rauhoittuessa ja ennalta-arvattavan murhaajan paljastuessa alkavat fiilikset käydä pikkuhiljaa hyytävämmiksi kuin Siperian talvi.

Puolitoista tuntia hujahtaa kuin siivillä. Pahinta on, että kun ajateltuaan koko filmin "ei tämä ole hauskaa, tälläistähän käy oikeassakin elämässä", äkisti leffa julistaakin - tiedä sitten kuinka faktoilla todistettavasti - kaiken perustuvan tositapahtumiin. Silloin sitä vain nauliintuu sanattomana ja iho kananlihalla hetkeksi paikalleen.

Musiikkivalinnat etenkin alussa sekä lopussa ovat nekin hyytäviä ja alkujakso radiopastoreineen luo puistattavan maun suuhun siitä, että mitään hilpeää meininkiä tuskin on luvassa. Kaiken kaikkiaan parhaimmilla (vai pahimmilla?) hetkillään Työkalupoksilikvitoinnit on saatanallisen pimeä ja ahdistava matka ihmismielen synkimmille seuduille.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 526  Average listal rating (291 ratings) 6.5  IMDB Rating
11. The Last House on the Left (1972)
Spoil.

Hyvin vaikea elokuva arvioida. Sanotaan nyt kuitenkin The Last House on the Leftin olevan yksi inhottavimmista, ahdistavimmista ja pelottavimmista katsomistani leffoista aikoihin. Hirviöt ja kuolemattomat sarjamurhaajat tyyliin Michael Myers voivat vetää viikseen tämän vierellä, niin vuolaana virtaa kylmä hiki pulssin noustessa Wesin esikoisen äärellä.

Vaikka hahmot ovat surkeasti kirjoitettuja eikä näyttelykään ole kaksista (castissa mukana mm. pornotähti Fred Lincoln), pystyy uhrien kauhuun samaistumaan perkeleen hyvin. Ajatus, että kelle tahansa elävälle - pahimmassa tapauksessa jollekin läheiselle - tehtäisiin näin, hyytää ja inhottaa todella pahasti. Sadistinen ote muuttuu aina vain sairaammaksi pätkän edetessä ja pelko purkaantuu turhaa toivoa antaneiden pakoyritysten epäonnistuessa. Tyttöjen pelastumista toivoo ilman ohjaajan suomaa vastakaikua läpi leffan. Kammottavaa, mutta näin tuppaa todellisuudessakin asia monesti olemaan.

Vielä suuremman irvokkuutensa filmiin tuo siihen laitettu "huumori". Tehokeino onnistuu efektinä, millaiseksi se (toivon mukaan) on tarkoitettukin - katsojan kuvotus purkautuu täysillä huonon läpän tai koomisten pianopimputusten yhdistyessä kauhutapahtumiin. Samalla Craven myös näyttää osuvasti, ettei elokuvan välttämättä tarvitse ratsastaa uhkaavalla äänimaailmalla tai aavemaisella urkumusiikilla ollakseen hyytävä. Valinta on myös oiva sen suhteen, että se ajaa täydellisen analyysin yhteiskunnastamme. Kaikki kyllä jaksavat kauhistella pari sekuntia sanomalehden raiskaus- ja murhauutisia, ennen kuin siirtyvät nauramaan sarjakuville, lukemaan tv-kokin haastattelua tai katsomaan mainoksista, mitä sieltä galna dagarista nyt lähtisi halvalla. Ai kissakuvioinen pannumyssy? Ei kukaan oikeasti välitä.

Elokuvan lopussa yritetään vielä leikitellä väkivallan oikeutuksella. Oli katsomossa millaista pipertäjää hyvänsä, väitän ettei kukaan sydämessään oikeasti pane siinä vaiheessa pahakseen, kun Marin faija pilkkoo loppuun asti teoistaan ylpeänä pysyneen Krugin palasiksi moottorisahalla.

Onko ihminen loppupeleissä taipuvainen väkivaltaiseen käyttäytymiseen? Totta helvetissä, miksi ei olisi? Luonnossa eläimen on pakko käyttää väkivaltaa pysyäkseen elossa. Miksi tämä alkukantainen perusvaisto muka puuttuisi ihmiseltä, vaikka pukeutuisimmekin Lacosteen, söisimme sian persettä haarukalla ja veitsellä hopealautaselta ja joisimme päälle Angry Birds-limua? Yritämme kiistää tämän puolemme vain noustaksemme ihmiseksi, eläimen yläpuolella olevaksi jumalankuvaksi, jonka ylivertaisuutta ja sivistyneisyyttä ei voi toiseen elolliseen verrata. Mielestäni tämä on itsestään selvää ja elokuvan kostoloppu siis paitsi aivan turha, myös heikosti toimiva sekä liian eksploitatiivinen. Eivät pahimmat rikolliset kovinkaan usein oikeassa elämässäkään tunnu saavan ansionsa mukaan.

Onko Wes Craven ihmisenä sairas? Onko uutistenlukija, joka kertoo naama peruslukemilla kidutuksista ja joukkomurhista sairas? Entä pelottavaksi tarkoitettua elokuvaa työstävä kauhuohjaaja? Miten on raiskaajalle lain puitteissa ehdollisen vankeustuomion sakoilla antavan tuomarin laita? Mikä on kauhua, mitä pelottavia asioita kauhuelokuvassa on oikeus käsitellä ja kuinka syvälle ihmismielen pimeyteen lupa sukeltaa, ennen leimautumista toisen tuskaa ihannoivaksi psykopaatiksi?

Mitä pidin kokonaisuudesta? En pitänyt. Toteutus on äärimmäistä ilmapiiriä lukuunottamatta kömpelöä ja elokuvan loputtua mieleen jää (tarkoituksellisen) paska fiilis. Toiset kysyvät, tarvitaanko tälläisiä elokuvia ja miksi näitä pitää katsoa. Oli The Last House on the Left teknisesti miten kehno ja sisällöltään kuinka sairas hyvänsä, ehkä se avaa ihmisten silmät joko näkemään rikoksen uhrin kärsimyksen, tai vaihtoehtoisesti kovempien rangaistusten tarpeellisuuden. Ja itseäni edelleen toistaakseni - tämä tosiaan on kauhua sen äärimmäisimmässä muodossa, syvää ahdistusta vielä elokuvan jälkeenkin ylläpitävä filmi.

Lopuksi vielä nk. suuntaa antava lainaus dialogista, jota Marin isän kuullaan heittävän samaan aikaan metsässä tapahtuvan väkivallan keskellä: "nuoret haluavat vain pitää hauskaa, annetaan heidän itsenäistyä." Ehkä tutussa ja tylsässä kotitalossa rakkaiden ihmisten luona olisi sittenkin ollut parempi olla. En todellakaan meinaa tällä lauseella mitään "pysykää selvinpäin kotona tai ansaitsette kuolla". Kyseessä on vain jotain siitä, mitä monen "hauskan" ryyppyillan jälkeen joltain kusiselta sohvalta morkkiksessa, muisti pyyhkiytyneenä ja taskut tyhjinä herättyäni on tullut hiljaa mielessäni pohdittua.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 21  Average listal rating (15 ratings) 5.9  IMDB Rating 6.4 
12. Fight for Your Life (1977)
Lokaista eksploitaatiota. Kolme vankikarkuria - valkoinen, aasialainen ja latino - jättävät jälkeensä kasan ruumiita ja linnoittautuvat panttivangeiksi ottamansa uskovaisen mustan perheen taloon. Valkoinen rasisti, Jesse, alistaa perhettä parhaansa mukaan, mutta saarnaajaisä-Tedin saadessa aseen omaan käteensä osat vaihtuvat.

Menevällä teemabiisillä alkava Fight for Your Life taitaa loukata vähän jokaista, kiertäen useamman kuin yhden sovinnaisuussäännön. Jessen heittämä läppä saa alentavuudessaan ja vihamielisyydessään raivon valtaan, mutta lopulta muistakaan kolmesta rodusta ainuttakaan ei pyhimykseksi nosteta. Rankkoihin väkivaltakohtauksiin lukeutuu niin lapsen murhaaminen kivellä, luodilla suoritettu kastrointi kuin myös raiskaus. Huonoa makua lisää hetkittäinen musta huumori, kuten kellarista vapautunut koira lorauttamassa kepillistä kolkatun roiston kasvoille.

Fight for Your Life sai teatterikierroksen Iso-Britanniassa, ennen kuin se videolevityksen yhteydessä bannittiin ennen kaikkea rasistisen dialoginsa vuoksi. Kasaantuneen kostonhimon valloilleen päästämisen myötä blaxploitaatio-genreä sivuava filmi on melkoinen osoitus huonosta mausta, jonka roskaisuudesta moiselle homeelle lämpiävä rotta voi löytää yhden jos toisenkin mädän sattuman. Onpahan leffassa ainakin joka suuntaan kumartavia Hollywood-pätkiä realistisempi ikkunan läpi lentäminen. Myös loppukohtauksessa poliisipäällikön heittäessä Tedille revolverin, jotta tämä voisi käydä kaksintaistelun panttivankia pitävää Jesseä vastaan, on... jotakin.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 33  Average listal rating (17 ratings) 5.9  IMDB Rating 5.3 
13. Bloody Moon (1981)
Jesus Francon parhaimmistoa. Teknisesti jopa kelvollinen tekele, jonka älyttömyydet ja karuus tekevät tästä kaikessa brutaaliuudessaan ainakin katsottavan. Murhaaja lahtaa espanjalaisen kielikoulun oppilaita ja vaikka efektit muovisia mallinukketason epäuskottavuuksia ovatkin, pään katkovat sirkelit ja pikkupojan yli ajavat autot kieltämättä pahamaineisuutensa ansaitsevat. Muutenkin tekopyhyyden poissulkeminen piristää tätä arvatenkin pikkubudjetin siunaamaa Video Nastya ja viimeistään lopussa oksakone siivoaa ne risut pois ja vie katsojan mielisairaalaan. Omituinen valinta aivoille päivän yhdeksänneksi Jesukseksi.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 114  Average listal rating (72 ratings) 6.7  IMDB Rating 6.4 
14. The Burning (1981)
"Aitoon" kummitusjuttuun perustuva slasheri leiriläisten keppostelun vuoksi pahansorttisesti palaneesta ilkeästä jätkästä, joka palaa kostamaan kärsimyksensä, tässä leffassa puutarhasaksilla aseistautuneena.

Koston liekit alkaa huonosti, tehottomasti ja epämiellyttävästi, mutta onneksi todella kauniit metsäiset luonnonmaisemat sekä mainio leiriteema pelastavat elokuvan edetessä huimasti ja huuhtelevat pahan maun suusta. Filmi olisi itseasiassa suurimmalti osin toiminut murhittakin, mutta ovatpahan nämä roikuttelukohtauksetkin saatu hyytäviksi, eikä pelkästään Savinin tehosteiden vuoksi. Pahamaineinen ja video nasty -bannimiseen suuresti vaikuttanut lauttakohtaus on aidosti piinallinen ja karmivaksi purkautuva, vaikka näyttely halki rainan on mitä on.

Yksi erimaininnan ansaitseva asia The Burningissa on sen hieno äänimaailma, jonka alla voi kiitellä niin sävelkorvaa hivelevää tunnaria, kuin pätkän rullatessa kauniina taustalta vaimeana kantautuvia linnun sirkutuksia plus muita luonnon ääniä.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 303  Average listal rating (168 ratings) 7.5  IMDB Rating 7.2 
15. Tenebre (1982)
Ensimmäisellä katsauskerralla oikein hieno elokuva, muttei oikein jaksanut kolahtaa samalla tavalla enää toisella tarkastuksella, olisiko syynä hiukan ohut juoni, joka ei murhaajan henkilöllisyyden tietävälle enää liiempiä anna?

Visuaalinen osio on toki Argenton perinteiseen tapaan enemmän kuin kunnossa, erikoistehosteet ovat komeita, eikä (ihme ja kumma) discohtava musiikkikaan elokuvalle hallaa tee. Myös lopun splattaus nostattaa valkeille pinnoille suihkuna roiskuvine hurmeineen väistämättä hymyn suupielille.

Pisteytykseni on keskiarvio, parin vuoden takainen ensikatsomiseni kun oli muistaakseni neljän tähden veroinen, mutta tylsähkölle uusinnalle en menisi kolmea enempää luovuttamaan.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 37  Average listal rating (18 ratings) 6.2  IMDB Rating 5.5 
16. Evilspeak (1981)
Clint Howard on sotilasakatemiaan pistetty kiusattu nörtti, joka sortuu lopulta saatananpalvontaan.

Mustat messut, pentagrammit ja ristiltä nauloja papin otsaan ampuva Jeesus lienevät olleet briteille liikaa. Melkoiseksi splatfestiksikin Evilspeak äityy etenkin lopummalla ja ennen tätäkin nähdään mm. villisikoja ahmimassa alastonta naista kylpyammeesta.

Erityisesti loistavien musiikkiensa vuoksi parhaimmillaan melko jännittäväkin leffa, joka tosin kompuroi aina välistä koko roskan kampittavan tahattoman komiikan jaloissa. Varsinkin viestejä lähettävä tietokone ja papin kattokruunuun paiskaaminen menevät vähän liian pitkälle.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 22  Average listal rating (6 ratings) 6.5  IMDB Rating 6.2 
17. Cannibal Man (1973)
Marcos-niminen teurastamotyöntekijä päättää kurvata tyttöystävänsä kanssa kotiin taksilla, mutta pahaksi onneksi kuskin kanssa tulee pientä nujakkaa. Siinä rytäkässä Marcos nappaa ojasta kiven ja antaa paukkua sillä seurauksella, että seuraavan päivän lehti tietääkin jo kertoa murhasta. Pian koitetaan sitten pysyä otsa hiessä vapaalla jalalla, mikä tietääkin viikon kuluessa aina vain uuden nuuskijan kylmää raatoa makuuhuoneen nurkkaan...

Cannibal Manin virheellisestä nimestä huolimatta kannibalismia harrastavaa miestä ei käytännössä ruudulla nähdä kertaakaan, ja väitänpä vielä samaan hengenvetoon myös rainan teatterilevityksen aikaan yleisölle jaettuja oksennuspussejakin pahemman luokan liioitteluksi, mitään verta hyydyttävää gore festiä (leffa päätyi kuuleman mukaan pahamaineiselle Video Nasty -listallekin ainoastaan nimensä sisältämän "cannibal" -sanan vuoksi..) tämä espanjalaisraina ei nimittäin tarjoa. Sen sijaan elokuva läheisiään kyynel silmäkulmassa lahtaavasta kovan onnen onkijasta yltää ahdistavuudessaan ja puistattavuudessaan aivan omaan luokkaansa. Tutut pörräilevät Marcosin kämpillä kuin kärpäset hunajan ympärillä, työntävät nokkansa väärään paikkaan väärään aikaan ja päättävät pian päivänsä, mikä ei ainakaan paranna tappajan viittaa kannattelevan äijän omatunnon soimaamaa elämänpolkuaakaan.

Yksi Kannibaalimiehen (vaiko paremmin Murhaajan viikon?) kantavimmaksi osaksi muodostuukin Vicente Parran kiitettävä roolityö maansa myyvänä Marcosina. Parra saa loihdittua kasvoilleen ajoittain sellaista epätoivoa ystäviensä, aina petiseurasta perheeseen, kaatuillessa kanveesiin, että paranoidimpi voisi melkeinpä luulla hepulla olevan oikeakin luuranko komerossaan. Toisaalta miehelle kirjoitetut arkiset kohtaukset jättävät ikävästi parantamisen varaa, murhaajan eleistä kun ei pysty ilman vartavasten tätä varten kirjoitettua skeneä nähdä mitään salailevaa tai katuvaista. Miinusta pistän myös Blue Undergroundin dvd:n enkku-dubbaukselle, mikä ehkä ajaa asiansa, mutta jonka jälkiäänitenäyttelijät kyllä taitavat suoraan sanoen täysillä eläytymistä enemmän mietiskellä pullaa kahvitauollensa.

Ohjaaja Iglesia onnistuu työssään rainan parissa oikein hyvin, ja saa visuaalisilla valinnoillaan, kuten kamerakulmilla ja hämärän käytöllä, aikaiseksi hyvin painostavan ja mieleen jäävän tunnelman. Tätä eivät loistavat, latinopuhallinmusiikin ja hermoja raastavan triangelin rimputtelun välillä poukkoilevat musiikitkaan ainakaan pahenna. Loppuratkaisussa olisi kyllä ollut parantamisen varaa, ja eittämättä tämäntasoisen, painostavan ja pahaa oloa rakentavan elokuvan olemassaolon tärkeydenkin voi joku jos toinenkin kyseenalaistaa. Oli miten oli, hyvin tehty ja oman asiansa parissa onnistunut elokuva Cannibal Man kuitenkin on.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 87  Average listal rating (60 ratings) 5.5  IMDB Rating 5.4 
18. Eaten Alive (1977)
Hooper toistaa itseään. Ilman karmaisevan häiriintyneitä ääniään ja värejään varmasti paljon heikompi tekele. Näyttelysuorituksia laidasta laitaan ja krokotiili todella kökön näköinen.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 70  Average listal rating (42 ratings) 6.4  IMDB Rating 5.9 
19. House on the Edge of the Park (1980)
Talo puiston laidalla tuli sitten katsottua aika paskassa mielentilassa omien vitutusten keskellä, joten mielipiteen muodostaminen siitä on vähintäänkin hankalaa. Jonain ajankohtana se olisi varmasti järkyttänyt, toisena iskenyt tajuntaan ja kolmantena saanut veren kiehumaan. Tällä hetkellä se jää kuitenkin pelkäksi näytellyksi ja käsikirjoitetuksi elokuvaksi, joka ei katsomishetkellä suoraan sanottuna jaksanut liikuttaa suuntaan eikä toiseen. Toki pätkän tapahtumat ovat sairaita ja David Hess on helvetillinen psykopaatin roolissaan, minkä lisäksi Deodato onnistuu jälleen pallottelemaan ihmismielen pimeitä tuntemuksia katsojan miettiessä puoltaan paloittelun ansaitsevan, väkivallasta nautintonsa saavan mielipuoliraiskaajan ja siloposkisten rikkaiden ja ylimielisten pentujen välillä. Riz Orlanin musiikit ja onnistunut leikkaus tuovat filmiin lisää tehoa, mutta lopputwisti on kyllä omasta mielestäni aivan käsittämättömän epäuskottava ja typerä. Eksploitatiivisia aineksiakin käytetään välistä turhan ronskilla kädellä.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 36  Average listal rating (22 ratings) 5.7  IMDB Rating 5.7 
20. Nightmare (1981)
Painajainen alkaa lupaavasti todella sekavilla ja kuin suorana pahoista unista revityillä näyillä ja sekopäisyyksillä, jotka yhdistettynä mielenvikaiseen musiikkiin saavat sydämen pamppailemaan. Aikanaan kohua ympäri maailmaa herättänyt (ja Suomessa K-20 -ikärajalla markkinoitu) väkivalta on muovista, mutta äärimmäisen veristä splättäystä, meininki on kamalaa ja ahdistus filmiä kohtaan nousee nopeasti ylemmäs ja ylemmäs.

Sitten tulee rankka mahalasku. Painajaismaiset sekoilut ja unikohtaukset korvataan jaaritteluilla, pikkupojan lässytyksillä ja sellaisella. Uhkaavat puhelinsoitot ovat ainoa tunnelman kasassa pitävä linkki ja loppurallin alkaessa sekin tuo mieleen pahaksi menneen yrityksen kopioida Halloweenia. Toisaalta viimeiset minuutit ovat aika skitsoa kamaa ja murhaajana oleva psykokin on huomattavasti Michael Myersia pelottavampi, sillä tämä ei jää kasvottomaksi tappokoneeksi, vaan itkevä ja vaahtoa kuolaava, demoniensa vallassa lattialla sätkivä seinähullu tuntuu inhimillisemmälle ja samalla todentuntuisemmalle.

Ja plussaahan tulee toki ja teatterikatukohtauksesta, jonka leffapaikkojen mainoksista voi löytää niin Caligulan kuin Five Deadly Venomsinkin nimet.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 72  Average listal rating (35 ratings) 6.4  IMDB Rating 5.5 
21. Anthropophagus: The Grim Reaper (1980)
D'Amaton laadukkaimpiin kuuluvan leffan tehoa rikkoi (tupla?!)levyn myyneen kusipään käsitys käytetyn tavaran kuntokriteereistä, ja näine naarmuineen Antropophagusista jäi n. 10 minuuttia näkemättä ja leffan kesto nousi liki puolella tunnilla. Aika kovaa eksploitaatioperseilyä silti on luvassa, eli huonoa kuvausta, syntikkaa hakkaamalla tehtyjä musiikkeja ja rumaa gorea, jota ainakin loppupuolella riittää vaikka tappajaiskeiton valmistamiseksi koko pataljoonalle.

Kaljuun peruukkiin sonnustautuneen ja ilmeisesti jotenkin mutantoituneen George Eastmanin riehuessa heiluvat niin puukot kuin kirveetkin, puhumattakaan jo kliimaksiksi muodostuneesta sikiönsyöntikohtauksesta, joka ei loppujen lopuksi ole niin etova kuin on annettu ymmärtää, vaikka sairas kylläkin. Lopulta heppu menee niinkin pitkälle, että alkaa ahmimaan omia sisälmyksiään poskeensa kuolinvuoteellaan, ihan vain silkasta brittitätien shokeeraamisen ilosta.

Antropophagus on kaikessa roskaisuudessaan ja surkeine efekteineen jopa yllättävän viihdyttävä päräys, jolla on milteinpä ahdistavatkin hetkensä. Suurimmaksi fiiliksen kusijaksi muodostuu kuitenkin Joe D'Amatolle tyypillinen laahaava alku, jossa oikeastaan mitään ei ensimmäisen tunnin aikana ehdi tapahtumaan.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 27  Average listal rating (15 ratings) 5.2  IMDB Rating 5.5 
22. Man from Deep River (1972)
Ihan kelpo pätkä hienolla ohjauksella ja kauniilla musiikilla. Eläintapot saivat kyllä suuttumaan, mutta ihan kivan kertomuksen tämä tarjoaa viidakkoon alkuasukkaiden kynsiin eksyvästä miehestä, joka lopulta kotiutuu niin hyvin, ettei edes halua takaisin "sivistyksen" pariin. Maineestaan huolimatta elokuvassa ei muuten pahemmin verta tai kannibaaleja nähdä.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 21  Average listal rating (10 ratings) 6.4  IMDB Rating 5.4 
23. Night of the Howling Beast (1975)
Paul Naschya, tuota flamengon maan kauhuikonia, on kukitettu ylenpalttisiin määriin kohoavien klassisten hirviörooliensa vuoksi milloin kotitienoonsa Lon Chaneyksi, milloin Boris Karloffiksi. Naschyn vuosikymmeniä kestäneelle uralle mahtuu jos minkälaista b-luokan mörkötulkintaa pölyisestä muumiosta aina Draculan suvun aatelistoon asti. Hänen bravuurikseen näyttää kuitenkin muodostuneen kasa toinen toistaan kömpelömpiä esityksiä ihmissutena, tuona kuuta ulvovana pirulaisena, jonka inhimillisemmän puolen postilootassa luki monasti nimimerkki Waldemar Daninsky. Hykerryttävää Video Nasty -mainetta kanniskeleva (tupla)nimihirviö The Werewolf and The Yeti ei tee tässä suhteessa poikkeusta, vaan esittelee meille yhden jos toisenkin matkamuistelun Waldemar-sedän Himalajanreissulta, tosin kellastuneen kaitafilmin lomakuvia vähemmän unettavassa muodossa.

Lumisten huippujen vuoriston vetonaulaa, Jetiä, metsästävä sankarimme sattuu pahaksi onnekseen hortoilemaan erilleen muusta retkiseurueestaan, sinkoilee sinne tänne, kunnes äkisti voima pettää ja tumpelomme tuupertuu löytämänsä luolaston kovalle lattialle. Silmien jälleen auetessa tajuaa Waldemar pienen pohdiskelun jälkeen olevansa yhä hengissä, mistä sopii kumartaa kahta luolassa elelevää ja miehestä huolehtinutta naista. Kiitos jää kuitenkin lyhyeksi, kun äijäpololle selviää ajavansa kannibalismia harrastavan demonisen tyttöparin seksiorjan virkaa. Jottei leffa siihen stoppaisi, onnistuu Waldemarin tietysti paeta, mutta kärsien neitojen kanssa käydyn kamppailun tiimoilta aina kuun ollessa pyöreä äkillisestä karvan ja hampaiden kasvusta ynnä holtittomasta käytöksestä. Siinä sitten revitellään ympäri Himalajaa, yritetään pelastaa roistokoplan vangeiksi jonkinsorttiseen buddhalaisluostariin jääneitä matkakumppaneita ja otetaanpa vielä viime silaukseksi painimatsi peräti itsensä lumimiehen kanssa. Bravo!

The Werewolf and The Yeti on tasan tarkkaan juuri niin päättömän kanan lentoa, kuin mitä edellinen kappale antaa ymmärtää. Pääpointti on reilusti Nashyn juoksentelussa pitkin valkolakkista maisemaa, muuttuen aina aika ajoin kiertolaisemme ollessa täysi pahaksi susihukaksi. Näyttelijälegendan aiempia aihealueen filmatisointeja katsonut voi pitää tätä vähemmän toimivana ideana, sillä hänhän kauhistuu jo pelkästä ajatuksesta nähdä loputon sarja ponnettomia, tylsiä ja ennen kaikkea itse juoneen mitenkään liittymättömiä ihmissusihyökkäyksiä täysin sivullisten heppujen niskavilloihin. Onneksi perseilyä ja erilaisia "juonenkäänteitä" on kuitenkin tällä kertaa mukana sen verran laaja kirjo Naschyn lahjattoman murinan vastapainoksi, että pahemmanlaatuisilta paukamilta säästytään nippa nappa, eikä elokuva jää Werewolf Shadowin kaltaiseksi selviytymistaisteluksi mielenterveytensä menettämistä (sekä Del Toron Susimiehen mestariteokseksi luulemista) vastaan.

Vaikka klassinen kauhu olisikin ollut innoittajana kuvatustamme siitettäessä, ei espanjalaisen todistusaineiston perusteella kannata jokaista vanhaa myyttiä pitää faktana sitä ensin Naschylta tarkastamatta. Jostain syystä mm. Waldemarin eläinhahmo välistä (tarinan kannalta tärkeässä kohdassa) on ja pysyy, vaikka aurinko olisi kiivennyt jo kuinka korkealle pään päälle, eikä hopeatikarin elottomana pitämä torahampainen ruumiskaan nouse pystyyn puukon irrotessa tämän torsosta. Muutenkin leffan logiikan puute on välistä hyvin hämmentävää, eivätkä tälle linjalle hallaakaan tee kovin erinäköisiksi kuvittelemani, hitonmoisesti aasialaista enemmän valkoista miestä muistuttavat ja armon laukausta anelevan huonosti näyttelevät vuoriston asukitkaan.

Goresta on aina pakollista mainita joku sana, kun on kyse menneinä aikoina kireäsuisten brittien laajan bannilistansa täydentäjäksi päätyneestä pätkästä. Verta ja väkivaltaahan on toki mukana kohtauksessa jos toisessakin ja vaikkei suoranaisesti mistään splatterista parane puhua, nähdäänpä ruudulla välistä melkoisen raa'altakin kalskahtavaa toimintaa nylkemisineen, puukotuksineen ja seivästettyine ruumiineen. Näillä efekteillä tosin on otsassaan se pölypalloakin alhaisemmasta osaamisesta kielivä kastimerkki, eivätkä epäuskottavat ja halvat tehosteet näin ollen edusta karmivaa kuin kamalan tasonsa puolesta. Muukin erikoiskakka on sitä samaa Lidlin taatusta laadusta maha kuralla väännettyä löysäilyä, eikä esimerkiksi ihmissudeksi muuttumista juksaamatta millään erottaisi alkuperäisen Wolf Manin vastaavasta ilman värien mukana oloa. Jännää musiikkia sekä yllättävissä määrin esittämäänsä tienoota muistuttavaa espanjalaismiljöötä on sen sijaan saatu kaikeksi helpotukseksi purkitettua sellainen satsi, ettei tätä loppujen lopuksi ihan täysin amatööritason tuotokseksikaan viitsisi mollata.

La maldición de la bestia, alias Night of The Howling Beast, alias Hall of the Mountain King, alias The Werewolf and the Yeti ei suoraan sanoen näine apuineen olisi millään sitä kahta tähteä kummempaa roskaa, mutta sillä on kuitenkin yksi vahva valtti hihassaan, joka vedetään pöytään hiekan tiputellessa tiimalasissa viimeisiä jyväsiään ja lopullisen korttien tarkastelun ollessa käsillä: jeti! Metsästin tätä leffaa vuosikaudet, ostin sen viimein kovaan hintaan tekstittämättömänä ja dubbaamattomana espanjajulkaisuna Euroopan toiselta laidalta, ja vaikka odotus niin filmin näkemisen kuin itse sasquatchinkin pikaisen ruudulla vierailun suhteen oli pitkä, en voi sanoin kuvailla sitä perverssiä mielihyvää ja käsittämätöntä viileyden tunnetta, mitä aivoni rekisteröivät nähdessään lopulta karvakuonoisen Naschy-vainaan ottamassa senkkaa nenästä itsensä Himalajan isokenkäisen kuninkaan kanssa, vaikkakin vain vajaan minuutin ajan. Pakko sihdata pisteet puolivälin oikeistolaisemmalle puolelle.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 6  Average listal rating (1 ratings) 6  IMDB Rating 4.2 
24. I Miss You, Hugs and Kisses (1978)
Kanadalaisessa draamassa seurataan vaimonsa murhasta syytetyn unkarilaistaustaisen maahanmuuttajan oikeudenkäyntiä. Takaumat ja jopa takauman takaumat auttavat kerrontaa varsin tylsässä ihmissuhde-elokuvassa, joka jostain syystä kertaalleen bannittiin Briteissä. Elokuvaan sisältyy pari raakaa kohtausta, kuten hyväksikäyttäjävaimon pääkopan hurmeista takomista putkella sekä hourulasta karanneen seksuaalimurhaajan riehumista, mutta lopulta nämä osiot kestävät ällistyttävän lyhyen hetken muuhun sisältöön nähden. Mysteerin avain jäi väsymyksen ja keskittymisvaikeuksien vuoksi epäselväksi, mutta surullinen loppu puhunee tuomitun syyttömyyden puolesta tai jotain? En myöskään tiedä, miksi ihmeessä tämä unohdettavuus on kolme tähteä.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 13  Average listal rating (7 ratings) 5.4  IMDB Rating 4.2 
25. The Slayer (1982)
Yllättävissä määrin Elm Street -leffoja muistuttavassa The Slayerissa surrealistista taidetta tekevä nainen tajuaa eristäytyneellä saarella tovereidensa kanssa lomaillessaan, että hänen uneksimansa demoni tappaa kavereita aina esiripun painuessa alas. Siinä pitäisi sitten kitata kahvia ja polttaa tupakkia, että silmänaluset pysyisivät mustina.

Hyvillä sävelmillä sekä kauniisti kuvatulla tuulisella saarella saadaan aikaan oma mukava tunnelmansa, johon yötaivaalle nousevat myrskypilvet ja niiden alla käyvät veriteot yrittävät rakentaa kauhutunnelmaa. Periaatteessa mielenkiintoa kutittelevista aineksista huolimatta ajatukset lähtevät kuitenkin helposti harhailemaan, eikä ruudun tapahtumiin tai elokuvan moodiin vilpittömästi jaksa uppoutua.

Murhat ovat melkoisen verisiä, mutteivät erityisen vavahduttavia. Lähinnä niitä samoja jenkkisplatterin ulkoa opittuja aakkosia. Ainoana mielikuvituksellisena poikkeuksena mainittakoon virveliveikon ikävä kohtalo tämän saadessa koukun suuhunsa ja tultua vinssatuksi meren syvyyksiin. Tuolta niistä kaloistakin tuntuu.

Lopussa ilmestyvä pirulainen on kaikessa koomisuudessaan kiitettävää katseltavaa, jota olisi toivonut näkevänsä enemmänkin - paras ratkaisu eksploitaatiolle ei välttämättä ole kohokohdan säästäminen viimeiselle hetkelle jännitteen nostamiseksi.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 98  Average listal rating (39 ratings) 6.2  IMDB Rating 5.9 
26. Flesh for Frankenstein (1973)
Udo Kier harrastaa nekrofiliaa ja laukeaa pöksyihinsä sisäelimiä räplätessään. Myös tämän muija kiinnostuu mekaanisesti elävien ruumiiden kanssa pelehtimisestä, palvelijansa kanssa duunailun välillä. Armotonta splattausta nähdään niin olioita rakennellessa kuin näiden suorittamien väkivallantekoja esitettäessä. Halvat mutta skulaavat tehosteet lähestyvät välistä yököttäviä.

Taiteellisella silmällä tehty ja kauniisti sävelletty Frankenstein, teurastaja on parempia video nastyja, mutta tästäkin huolimatta välistä tylsänpuoleinen. Auki jäävä loppu on kiva homma. Yhtymäkohtia fasismiin voi halutessaan löytää.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 20  Average listal rating (9 ratings) 5.9  IMDB Rating 4.7 
27. The Dorm That Dripped Blood (1982)
Yllättävän mukaansatempaavasti alkava The Dorm That Dripped Blood osoittautuu varsinaiseksi kliseekasaksi, mikä nyt ei tusinaslasherin kohdalla kummastuta. Idea pähkinänkuoressa on niinkin monimutkainen, jotta mielipuolinen murhaaja harventaa teinejä öisessä opiskelija-asuntolassa.

Chris Youngin nimiin merkityt musiikit pöllivät suurimmalti osin jälleen Psykolta. Jouluvaloilla valaistussa keittiössä tapahtuvaan kohtaukseen Young on lainaillut puolestaan Hohdon soundtrackia. Psyko-varastelu ei jää musiikkiin, vaan uudelleenfilmataanpa The Dorm That Dripped Bloodiin mm. esikuvan porrastappo. Teurastajanveitsi sentään on vaihtunut nauloilla pönkitettyyn pesismailaan. Välistä matkitaan puolestaan Halloweenia tappajan kuristaessa autossa istuvan naisen pianonkielellä takapenkiltä käsin. Myös murhaajan paljastuminen on se sama tuttu juttu, eikä tämän normaalisti käyttäytyneen hepun äkkinäinen muuttuminen heikkoa läppää heittäväksi hihittäjäksi tunnu kovinkaan uskottavalta.

Vaikka The Dorm That Dripped Blood onkin yksi helvetin poliitikko, erottuu siitä pari asiaa edukseen. Viimeisen tytön vetoaminen tappajan tunteisiin nostaa hieman tunnelmaa ja valmistaa edes hieman perusslasherkaavasta poikkeavan tilanteen. Toinen hyvä kohtaus nähdään lopussa aina valppaan poliisin vahingossa ampuessa uhrin ja jättäessä murhaajan eloon. Jos The Dorm That Dripped Blood on esikuviltaan ryöstellyt, saipa itsekin viimein tietää miltä moinen tuntuu: vuoden 1989 slasher Intruder näes hyödyntää tätä samaa ratkaisua melkoisen härskisti.

Kun Video Nasty -lista pursuaa toinen toistaan tylsempää kauhua, hoitaa The Dorm That Dripped Blood veret näidenkin puolesta. Jo alkukohtauksessa jätkältä lyödään sormet poikki saman splattermenon jatkuessa elokuvan loppuun. Yhden päältä ajetaan autolla, toinen saa poran takaraivoonsa kallonpalasten roiskuessa ja paloiteltuja ruumiita löytyy milloin mistäkin. Murhat ovat raakoja ja veri valuu paksun punaisena. En halua antaa väärää kuvaa, että moinen brutaalius olisi ihailtava asia tai kauhuelokuvan itseisarvo, mutta kun on katsonut brittien bannilistalta noin 10 Halloweenia lepsumpaa elokuvaa putkeen, suhtautuu tällaiseen mässäilyyn lähinnä jonain erillaisena. Näin ovat tekijätkin laskeskelleet, koko sillisalaatin ainut sanomista kaipaava asia kun tuntuu olevan näyttävien efektiensä esittely.

The Dorm That Dripped Blood ei ole missään nimessä hyvä elokuva, mutta eksploitaatiotörkynä se toimii arviolta sen yhden kerran. Kirkumisen säestämää ruumiiden löytymisleikkiä nähdään jo ensimmäisen vartin jälkeen, murhamies hakkaa katetun pöydän antimia pesarilla raakalaismaisesti ja suorittaa henkirikoksensa laiskan välinpitämättömästi. Huvittavana yksityiskohtana samaan kyttäkaaraan mahtuu tämän elokuvan mukaan kolme jeparia.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 120  Average listal rating (64 ratings) 6.7  IMDB Rating 6.6 
28. Dead & Buried (1981)
Alussa ilmapiiri on kiinnostavan hämärä, mutta mitä pidemmälle mennään, sitä vähemmän elokuva jaksaa viehättää. James Farentinon suoritus sheriffinä saa nauramaan loppua kohden ääneen ja lopputwisti sopeutuu syvänmerenkalastukseen. Kuvauksesta sain kuitenkin viboja ja miljöö hautausmaineen sekä pimeine pikkukylän katuineen on viehkeä. Loppuvaikutelma jää sekavaksi ja mitäänsanomattomaksi, ja leffan syntymisen suurin syy vaikuttaisi olevan välistä ilkeäksikin yltyvän gore-kuvaston esittely.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 48  Average listal rating (26 ratings) 5.7  IMDB Rating 5.6 
29. Don't Go in the House (1979)
Aikamoista vuoristoradan vaunussa matkustamista Don't Go in the House on. Välistä letkeät överieksploitaatiovedot, kuten papin flambeeraminen liekinheittimellä, hykerryttävät korniudellaan, välistä taas liippastaan läheltä autoteattereiden kansantautia, sitä ettei mitään "järkevää" oikein tapahdu. Myös ajoittainen misogynistisyys alkaa etomaan.

Omia ideoitakaan ei filmistä löydy, näyttely on mitä on, budjetin olemattomuus paistaa monesta huonosta tarinankerronnallisesta ja kuvallisesta hätäratkaisusta, eikä teknisestikään Älä mee kämppään ansaitse taputusta päälaelle. Ärsyttävin esimerkki tästä on pääpiru Donnyn työpaikalta äänitetty puhe, josta on vaikeaa saada mitään tolkkua ja jonka volyymi on raivostuttavan matalalla. Verta ei muistaakseni elokuvassa ollut pisaraakaan, finkki finkki alen kippaajat.

Ilmeisesti lähinnä grindhouse- ja drive in -teattereille tarkoitetun roskaläjän nostaa hyvin lähelle kolmea tähteä pääosin pari liekkarikohtausta, hyvä musaraita sekä mukava kasaritunnelma. Kerran katseltava slasher.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 47  Average listal rating (31 ratings) 5.2  IMDB Rating 4.9 
30. Hell of the Living Dead (Night of the Zombie... (1980)
Näyttely on aivan käsittämätöntä, sotilaat pitävät aseita käsissään innottoman laiskasti hällä väliä -ilme naamallaan ja ne harvat, jotka edes yrittävät suoriutua roolistaan jotenkin, vetävät niin paksua ylinäyttelyä että kristus paratkoon.

Splatteria on mukana vino pino, ja vaikka efektit kieltämättä ovatkin sieltä ruskeammasta päästä, ne kuitenkin tekevät elokuvaan juuri oikeaa b-tunnelmaa. Alastomuuttakin on ängetty mukaan niin väkisin vääntämällä kuin mahdollista paljasta antropologiaa harrastavan tiedenaisen muodossa, ja Mattein vision täytteeksi leikatut luonto- ja alkuasukasdokkaripätkät eivät paitsi voisi vähempää sopia kokonaisuuteen jo pelkän radikaalisti muuttuvan kuvanlaatunsa ja koko rainan kannalta täydellisen merkityksettömyytensä puolesta, jättävät vieläpä katsojalle kummasteltavaksi aitojen afrikannorsujen käyskentelyn Papua-Uuden-Guinean rajojen sisällä sijaitsevilla savanneilla...

Mikään yllätys tuskin lienee Elävienkuolleiden helvetin zombien maskeerauksenkin olevan hämmentävän säälittävää tasoa, vaikka ohittavatkin sentään niukasti sukulaisfilmatisointeja edustavien After Deathin, Killing Birdsin sekä Zombi Holocaustin savinaamat ja huppupäät, mihin urotyöhön ei tosin kummempia muskeleita vaaditakaan.

Selvisin Hell of the Living Deadista peräti melko positiivisilla fiiliksillä juuri noiden jo alusta asti absoluuttisen nollapisteen tuntumissa olleiden odotusteni ja eräänlaisen kulttifilmiasenteen turvin, vaikka myönnänkin seuranneeni sitä lähinnä toisella silmällä ja perkeleen paljon paremman seuran kanssa tämän kalkkunan camp-arvoille naureskellen. Muussa tapauksessa olisin varmasti itsekin tiivistänyt elokuvan Anchor Bay -painoksen kansiliitteestä löytyvään toteamukseen "Hell... is this movie!".
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 67  Average listal rating (41 ratings) 4.3  IMDB Rating 4.3 
31. The Boogey Man (1980)
Ullin luomake on elokuvana sontaa, mutta onneksi niin täyttä sellaista, että kyllä jumankauta Boogeyman jopa yksin toljotettuna onnistuu säälittävyydellään sekä uusavuttomalla toteutuksellaan räkäisemään mehevän äänekkäät naurut katsojan suusta. Koko idea kuvastimen paloissa elävine mörköineen on jo aika paksua, ja kun miltein kaikki muukin on tyritty kuin tarkoituksella ja lopputulos tuntuu pahimmillaan elokuvakerhon vanheimpainillassa rinta röyhelöllä esitettävältä kamalta, on siinä ulvonnassa pitelemistä (ja taide-elokuvan nimeen murtavalla epäilemättä kiukussaan).

Ei Lommelin Peilihalloween absoluuttista nollatasoa kuitenkaan ole. Musiikki ja muutaman kohtauksen värien käyttö ovat oikein onnistunutta sylttyä. Myös peilistä tuleva äijä tarjosi menoon jännitystä koko 10 sekunnin esiintymisensä ajan.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 23  Average listal rating (9 ratings) 5  IMDB Rating 5.1 
32. Night of the Bloody Apes (1969)
Mitäköhän Night of the Bloody Apesistakin voisi yrittää sanoa...? Meksikolaisten rakastamaa vapaapainia, orangin sydämen siirtoa leikkauspöydällä henkitoreissaan makaavalle miehelle, skeidaa splättäystä, sekä tietysti hirviöapinapulttaamista. Niin ja onhan se vieläpä video nastykin. Olisi ehkä pitänyt pölöttämisen sijaan keskittyä itse leffaan paremmin, mutta tohdinpa epäillä moisen pyhäinhäväistyksen vaikuttavan loppuelämäni laatuun mainittavissa suhtein.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 18  Average listal rating (6 ratings) 5.7  IMDB Rating 5.5 
33. Madhouse (1981)
Ai Ovidio G. Assonitiskin on saanut yhden elokuvansa Video Nasty -karnevaaleihin. Madhouse lainailee vähän kaikenkarvaista pientä esimerkiksi Halloweenista Ennustukseen. Kalenteri laskee päiviä kuurojen koulussa opettavan sankarittaren synttäreihin, epämuodostuneista kasvoista kärsivä sisko karkaa hullujenhuoneelta ja pahansisuinen rottweiler pureskelee ihmisiä hengiltä. Samaan syssyyn alkaa riehua myös sekopäinen murhaajapappikin.

Auttamaton kliseepannu menee Assonitisin tyyliin juuri siitä mistä aita on matalin. About kaikki tapahtuva on jo nähty jossain kauhuflikassa aiemmin, eikä juonen kulun arvailuun vaadita ennustajan lahjoja. Latvasta laho Jumalan mies on hahmona todella ärsyttävä ja tuo ulkonäöltään hämmentävästi mieleen erään tuttuni. Kohtaus, jossa tämä masennus jahtaa vihellellen ja huulta heittäen muuatta vanhempaa naista talon käytävillä, tuotti minulle suunnatonta stressiä.

Monen muunkin elokuvataiteen joutsenen tavoin myös Madhousessa loppu on kantavin voima. Kauniisti jouluvaloilla koristellussa kellarissa tapahtuva syntymäpäiväkliimaksi muuttuu opettajattaren viiksiveikkosulhon (?) ilmaantuessa paikalle niin avoimeksi campiksi, etten voinut olla nauramatta leffan hurjille kauhukohtauksille ääneen. Myös Riz Ortolanin syntikkamusiikki on erittäin laadukasta, erityisesti Cannibal Holocaustin soundtrackin Adulteress' Punishment -kappaleen mielen tuovan sävelmän osalta.

Raakuuksia Madhousessa ei ole genrensä verisempiin rainoihin nähden mainittavan korkeissa määrin, jos bannimista aletaan tarkastelemaan. Rottweilerin raatelukohtauksia sekä pari puukotusta, joiden lisäksi viimeisessä likvitoinnissa heilutettu kirves tekee vähän sotkuisempaa jälkeä. Erikoistehosteista mielessä pysyy kellarin oven läpi puskeva rottweilerin pää, joka pehmolelumaisuudessaan tuo kuolemaa enteilevää uhkaa pikemmin mieleen kaksivuotiaan kummityttöni makuuhuoneen.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 137  Average listal rating (79 ratings) 6.2  IMDB Rating 5.9 
34. The Funhouse (1981)
Kaksi parillista teinejä päättää järjestää tupladeitit kotikylään saapuneessa tivolissa. Illan vanhetessa ja marijuonan palaessa saadaan sitten ideoiden äiti viettää loppuyö hupilandiassa aaveveturiradan vintille kätkeytymällä. Hehkeä sekstailumaratooni vaihtuu kuitenkin kauhujen pikkutunneiksi nuorten nähdessä epämuodostuneen, Frankensteinin hirviötä esittävän maskin taakse piiloutuneen lahtaajan kuristavan vimmoissaan tätä solvanneen ennustajaeukon hengiltä heidän silmiensä edessä. Näin alkaa epätoivoinen pakoyritys ulos kauhutalosta, jossa penskojen mahdollisuudet selvitä hengissä näyttävät aamun lähestyessä aina vain olemattomammilta.

Kummitusjunaa katsoessa ei ole työn ja tuskan takana huomata kulttistatusta nauttivan ohjaaja Tobe Hooperin jämähtäneen hikoilemaan yhden onnenpotkunsa mukanaan tuomaan menestymisen paineeseen. Niin naamiota käyttävä, jälkeenjäänyt ja vanhemman perheenjäsenensä - tässä tapauksessa isän - painostuksesta veritekoja suorittava tappaja, kuin pääosa leffan jännemmistä skeneistäkin on oksennettu uusien ideoiden puutteessa, sekä ilmeisessä floppauksen pelossa uudelleennautittavaksi suoraan Teksasin moottorisahamurhaajan tähteistä. Hutun makua on hieman "paranneltu" trendikkäillä ja takuumyyvillä mausteilla, kuten naisalastomuudella ja sillä ainaisen pakollisella pilvenpoltolla, ja huteraa tarinankerrontaa ryyditetään vielä sekä Halloweenia että Psykoa parodioivalla alulla, ynnä ylipitkäksi venytetyllä yläikäisten junnujen karnevaaleissa hassuttelulla. Kun itse pakokauhu sitten viimein alkaa, lässähtää sekin todella painostavan ja tiiviin intron mentyä pelkäksi pellenhousuihinsa kompuroivaksi hipaksi ja kuurupiiloksi. Äärimmäisen väkisin väännetyn oloinen loppumäiske viekin sitten ne viimeisetkin mielenkiinnon muruset tästä entuudestaan puolityhjänä myydystä popparitötsästä.

Vaikkei The Funhouse elävänä kuvaelmana pisteitänsä kerääkään, on sen ilmapiiriin onneksi aina ajoittain saatu mahtumaan jotain ahdistavaksikin luokiteltavaa materiaalia. Itse tivoli on irvokas paikka toinen toistaan sekopäisemmän oloisine "viihdyttäjineen", kauhisteltaviksi esille pistettyine (ja itseään parempina pitävien munapäiden pilkan kohteeksi joutuvine) kaksipäisine lehmineen ja muine vetonauloineen. Sirkuslavastuskin on vastenmielisine nukkeineen, haamujunineen ja värikkäine telttoineen synkkää, vaikka kuvottavammankin miljöön luomiseen olisi varmasti pystytty. Aiheeseen paremmin istunutta musaa olisi kyllä mielellään kaivannut nykyisten, melko mitäänsanomattomien sävelmien tilalle tummanpuhuvaa menoa huuhtelemaan, ja mihinköhän piruun ennen kameroiden käynnistymistä ehti karata se kannen niin kovasti mainostama klovni, jota itse rainassa ei nähdä kertaakaan edes vilaukselta?

Tehosteosio sentään on vedossa. Niin lammasta kuin kissaakin muistuttava murhanhimoinen sekasikiöpoika on onnistuttu saamaan karmivan ja eläväisen näköiseksi, eikä se gorepuolikaan mitään kökömmän näköistä ole. Parista roiskauskohdasta huolimatta mitään erityisen yliampuvaa väkivaltaa filkka ei kuitenkaan sisällä ja sen päätyminen männävuosina pahamaineiselle video nasty -listalle ja näin ollen Briteissä lailla kielletyksi teokseksi tuntuukin aikamoisen puun takaa kaivetulta ratkaisulta.

Itselleni Kummitusjuna oli kertakaikkiaan varsin kurja pettymys. Hooperin tyyli sysätä asioiden liiallinen selittely itse spontaanin kauhun tieltä ei Texas Chain Saw Massacresta tai Eaten Alivesta poiketen enää toimikaan, ohuiden paperinukkien epätoivoon ja tuskaan ei pysty samaistumaan, eikä kiinnostus jaksa millään pysyä kasassa koko puoltatoista tuntia. Harmi, äärimmäisen kiinnostavalla teemalla kun olisi jälleen kerran ollut munaa vaikka kuinka kylmään kyytiin. Nyt tätä laiskahkoa ja innotonta ohjausta ennemmin paranee aiheesta kiinnostuneella suositella jopa täysin ihraksi heitettyä Killer Klowns from Outer Spacea, pari hyytävää tapahtumasarjaa kun ei riitä nostamaan tätä friikkisirkusta oikein millään tasolla keskinkertaista kummemmaksi kauhisteluksi.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 23  Average listal rating (8 ratings) 5.4  IMDB Rating
35. Killer Nun (1979)
Olen syystä pyrkinyt kiertämään nunsploitaation kaukaa, mutta todella takkuilevan alun jälkeenhän Killer Nunista sai jotain irtikin.

On narkkarinunnaa, tyttöä pyörätuolista käsin naivaa ikäloppua gubbea sekä tekohampaita ruokalan lattiaan pirstaleiksi polkevaa valkokaapua. Tissejä, gorea ja roiskuvia aivoja on jonkun verran, mutta täysi banniminen on jälleen yliampuvaa yhdestä ilkeästä kidutuskohdasta huolimatta.

Parhaat puolet löytyvät musiikista aina kaukaisesta kuorolaulusta svengaaviin melodioihin ja lopussa kanta katolisen kirkon rikoksia tehtailleiden työntekijöidensä suojelusta kasvojensa säilyttämisen vuoksi tulee varsin selkeästi selväksi.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 35  Average listal rating (11 ratings) 4  IMDB Rating 2.7 
36. Snuff (1976)

Uskomattoman saastaista - ja juuri siksi mielenkiinnon säilyttävää - grindhouseroskaa. Juoni - jos mitään sellaista edes on - on epämääräistä poukkoilua, jossa joukko satanistimotoristihippejä tappaa satunnaisia ihmisiä. Välistä joku filmitähti viettää aikaansa karnevaaleissa - mihin tämä liittyy, ei nyt oikein auennut.

Alunperin Slaughter-nimikkeellä kuvatun pökäleen varsinainen kulttimaine alkaa parin viimeisen minuutin pyöriessä, jolloin nähdään filmiin myöhemmin (liian kehnon lopputuloksen markkinointiarvon nostamisen vuoksi) lisätty ja oikeaksi väitetty murha. Yleisesti feikatuksi tiedetyn skenen aitouden puolestapuhujille ei voi kuin nauraa: kamerakulmat vaihtelevat, veri on kirkkaan punaista, poikkaistu sormi ilmestyy takaisin kämmeneen ja lopulta suolistettavasta uhrin alavartalo on piilotettu sängyn etuosaan niin selvästi, kuin silmät omistava ihminen sen voi todeta.

Umpisurkeasti jälkiäänitetty Snuff ei ole roskaelokuvia rakastavan puntarilla läheskään niin huono kuin väitetään. Yhtään varsinaisesti tylsää hetkeä ei ole, missään ei ole mitään järkeä, huonosti toteutettua splatteria nähdään paljon ja progressiivinen rock soi taustalla. Mistään elokuvanautinnosta on paha puhua, mutta on niitä huomattavasti mitäänsanomattomampiakin filmejä Snuffin pöyristyttävän pökkelyyden ohella tullut eteen. Eräästä farmijakosta tulee myös mieleen se kohtaus Forrest Gumpissa, missä Jenny juoksee isäänsä karkuun pellolla.

Video Nasty -leiman ymmärtää tavallaan. Silmitöntä väkivaltaa riittää, eräässä vaiheessa ammutaan mummo sekä lapsi, ja visvaa pulppuaa etenkin loppukohtauksessa runsaasti. Vaikka finaalin tietääkin kusetukseksi, jättävät pimenevät kamerat, ääniraidalta kuuluva "saitteko sen nauhalle" sekä puuttuvat lopputekstit hieman kolkon olon. Vaikkei Snuffista muistaakseni mitään rahasampoa tullutkaan, harvapa sitä epäilemättä enää ilman pahamaineista lopetustaan muistaisi. Kaikkea ne keksivät.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 35  Average listal rating (17 ratings) 5.2  IMDB Rating 5.3 
37. Absurd (1981)
Pääosin sietämättömän pitkäveteisen Absurdin ajatus pikanopeasti ruumistaan vammoilta parantavasta mielipuolesta on kiva, mutta vähän kaikkea Halloweenista Hohdon kautta aina Boogeymaniin lainaileva sekä pahasti laahaava ja sietämättömän pitkäveteinen kokonaisuus ei toimi sitten millään. Loppu on kyllä hauska Eastmanin haahuillessa "kännissä" ympäri kämppää, mutta muuten D'Amato ei onnistu leffansa parissa edes shokkimateriaalin osalta, koska liiankin halvalta näyttävien pään poraamisten ja sahaamisten lisäksi niukasti yhtä kehnoa gorea esitellään vasta aivan filmin loppupuolella.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 45  Average listal rating (23 ratings) 5.8  IMDB Rating 5.3 
38. Contamination (1980)
Sana pettymys ei riitä kuvailemaan tunteitani tätä elokuvaa kohtaan. Avaruudessa ei pistäydytä koko elokuvan aikana kertaakaan, Etelänavalta näyttävässä Marsissa sentään pikavisiitillä ehditään piipahtaa, ja ei-niin-räjähtävän alun jälkeen leffa sortuu lähes loppuun asti kestäväksi umpitylsäksi reissaamiseksi ja paskanjauhannaksi ilman, että tuon taivaallista kiinnostavaa tapahtuu. Käsikirjoituksella ei muutenkaan juhlita, näyttely ei ole kaksista (vaikka pääosissa spagettikauhun vakionaama Ian McCulloch nähdäänkin), eikä edes Goblinin musiikki loppupuolen unohtaen elokuvassa omimmillaan ole.

Splatteria tai toimintaakaan ei ennen loppua juuri nähdä, mutta onneksi sentään nuo muutamat rintakehien räjähdykset veren roiskuessa on toteutettu koomisuudellaan viihdyttävästi ja onnistuvat pelastamaan paljon, vaikkeivat todellakaan tarjoa syytä mm. elokuvan Video Nastyksi päätymiseen, helpostihan tätä olisi vähän parsimalla kiltimmäksi leikelty. Loppupuoli myös tavallaan pelastaa rainan vauhdikkaalla ryskeellään ja pirunmoisella camp-henkisyydellään murskalukemilta, hehkulamppusilmää otsassaan kantava munamaakara on tökeryydessään todella hupaisa näky, ja ovathan nuo muukalaisen munatkin kaikin puolin hienosti toteutettuja. Huumorikin hymyilyttää heikon tasonsa puolesta.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 17  Average listal rating (10 ratings) 3.5  IMDB Rating 3.3 
39. The Devil Hunter (1980)
Alaston nainen juoksee (jälleen) viidakossa. Kuvasta ei saa mitään tolkkua. Lähikuvia verta ja lihaa mässyttävästä suusta. Tumppi vihaa Al Cliveria. Clifford Brown ohjaa ja tekee musat. Alilla on viikset. Tumppi vihaa taas Al Cliveria. Millaista olisi olla Tom Selleck? Poncho. "Big ass, but small penis." Loppu siisti, pallisilmäinen musta piru.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 36  Average listal rating (21 ratings) 5.2  IMDB Rating 5.3 
40. Mountain of the Cannibal God (1978)
Ihan positiivinen yllätys melko laaduttomalta kannibaaligenreltä. Alkupuoliskon seikkailuosuus kauniilla viidakkomaisemilla ei ole mielestäni tylsää nähnytkään ja loppupään verenlentomaratoni kastraatioineen ja suolien ulos repimisineen kaikesta sairaudestaan huolimatta gorehoundin yleissivistystä.

Näyttely ajaa kehnoudestaan huolimatta asiansa, tosin Ursula Andressin naama ja puhetapa kärräävät raivostuttavuuden osa-alueen hopeasijan, syvältä sieltä jostain revittyjen ja tähänkin tekeleeseen väkivängällä tungettujen eläintappojen ripustaessa sen ykköspalkinnon olohuoneensa seinälle roikkumaan.

Musiikit ovat lajityypin rainojen tapaan erittäin laadukkaita ja tunnelmallisia ja tyhmä käsikirjoitus jaksaa naurattaa "jännittävillä" juonenkäänteillään.

Kokonaisuutena The Mountain of the Cannibal God on keskinkertainen ja viihdyttävähkö c-luokan viidakkoeksploitaatioseikkailu, jonka jaksaisi katsoa varmasti uudelleenkin, elleivät sen eläinmurhat onnistuisi ärsytyskertoimen noston ja pisteiden pudotuksen ohella myös varmistamaan elokuvan pitkäaikaisen pölytyksen hyllyni perukoilla ennen moisen ihmeen tapahtumista.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 125  Average listal rating (72 ratings) 6.8  IMDB Rating 6.8 
41. Bay of Blood (Twitch of the Death Nerve) (1971)
Onhan tämä slasherin esi-isä mahdollisesti aikaansa edellä ja sen sortin klassikkokin, että pari leffan murhaa on kopioitu käytännössä sellaisinaan Friday the 13th -saagan alkutaipaleen ohjauksiin, mutta se ei silti tee Bay of Bloodista hyvää elokuvaa. Juoni ontuu, tapahtumat ovat uskomattoman puuduttavia ja erityisesti lopun tappajan motiivien selittely ja yhä uuden syyllisen paljastuminen saa katsojan repimään kasvojaan ja anelemaan the end -ilmoitusta vihdoin ja viimein ruudulle. Musiikki sentään on hyvää, eikä efektejäkään iäkkyydestään huolimatta pysty haukkumaan.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 16  Average listal rating (7 ratings) 5  IMDB Rating 5.4 
42. The Witch Who Came from the Sea (1976)
Video Nasty -projekti jatkuu, eikä yhtään vähemmän kivuttomissa merkeissä. The Witch Who Came from the Sea alkaa traumatisoituneeksi paljastuvan Mollyn haaveillessa rantaleijonien verisistä kuolemista hirttököytenä käytettävien voimailurenkaiden sekä kaulalle tipahtavan punttitangon kautta. Loppuelokuva onkin sitä sun tätä Mollyn flippailua, jonka taustalla kuullaan vahvasti psykon innoittamaa jousimusiikkia.

Kuten arvata saattaa, ei elokuvalla loppujen lopuksi ole mitään tekemistä julisteensa kanssa. Irtopäitä tai peruskauhua runsaammissa määrin lentävää verta ei nähdä, vaikka partahöyläviiltelyskene saakin puistatuksia aikaan. Brittien huomio taisikin väkivallan sijaan kiinnittyä filmin sadomasokismia sekä graafista insesmiä pursuavaan seksuaaliseen puoleen, joka kieltämättä satunnaisine välähdyksineen onkin sitä iljettävämpää antia.

Alati läsnä oleva, lokkien peittämä meri on koskettavin puoli elokuvassa ja suloisen suolaisen aromin voi tuntea omankin kielensä päällä (tähän tosin saattoi katselun aikana puputtamillani suolapähkinöillä olla oma osansa). Myös Mollyn isästään luoma utopia on riipaiseva, tytön yrittäessä valheiden ja keinotekoisten takaumien kautta muistaa psykopaattifaijansa rakastavana vanhempana.

Taiteellisina tehokeinoina Mollyn näkemä maailma kuvataan välistä psykedeelisesti sinisen ja punaisen sävyissä välkkyvänä trippailuna, mikä ei sovi elokuvaan pätkääkään. The Witch Who Came from the Sea opettaa myös jalkapallistien olevan homppeleita kaikki tyynni, mutta senhän jo tiesimmekin.

Jossain vaiheessa olin niin jännittyneessä mielentilassa, että aloin katselun ohella googlettelemaan bloody maryn reseptiä internetistä. Onneksi juomataukoa on vielä parisen viikkoa jäljellä, tämän tapainen elokuva-aarteilla herkuttelu kun ei elimistöä välttämättä turhan kauaa appelsiinimehulinjalla pitäisi.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 9  Average listal rating (2 ratings) 5  IMDB Rating 3.2 
43. Human Experiments (1979)
Human Experiements paljastuu hetken katselun jälkeen pienillä kauhuelementeillä höystetyksi WIP-leffaksi. Laulajatar Rachel osuu sattuman kautta verilöylyn keskelle ja joutuu itsepuolustuksen nimissä ampumaan juuri perheensä tappaneen pojan. Seurauksena elinkautinen vankilassa, jonka kellarissa aivopestään rikollisista kunnon kansalaisia vailla sielua.

Leffan yleinen fiilis vaihtelee varsin jännästä sekoamiskuvauksesta lievästi eksploitatiiviseen naisvankila-arjen ihmettelyyn. Vaikka kaikki hahmot ovatkin silkkoja kuoria, on sankarittaren järjen katoamisen kohokohta, kujanjuoksu vankilan uumenissa, toteutettu varsin hysteerisesti. Erityisesti pientä elämää torakoista tarantelloihin kuhiseva salahuone ja sieltä poispääsyn takaava ahdas putki ovat peräti ahdistavaa kamaa.

Suurin suru ovat elokuvan yleinen järjettömyys sekä huono käsikirjoitus, jotka tekevät periaatteessa katselukelpoisesta ja ajoittain ihan kiinnostavastakin filmistä typerän. Alussa tiellä hortoilee omituinen, auton alle jäävä tyttö - onko hän vankilasta karannut aivokuollut vai satunnainen sekopää? Perheensä ampuneen pojan luulisi liittyvän kaikkeen jotenkin - eipä näytä liittyvän. Ja miksi tämä hullunkiilto silmissään murhaava lapsi koomasta herättyään, "syyllisen" jo viruessa linnassa tunnustaakin äkkiä olevansa itse massamurhasta vastuussa? Omantunnontuskien vuoksi? Hämmentävin on loppu, joka jättää avoimeksi kaiken muun, paitsi että kastemadon tasolle vajonnut Rachel on saanut jostain takaisin niin persoonansa, älynsä kuin myös uransa.

Video Nastyksi Human Experimentsistä ei ole. Alun joukkomurha on ainut brutaali puoli elokuvaa, vankilajaksojen ollessa ehkä kesyintä genren parissa näkemääni antia ja fyysisen kidutuksen loistaessa "ihmiskokeista" poissaolollaan. Elokuva saikin Briteissä alunperin teatterilevityksen leikkaamattomana, ennen DPP:n myöhempää sooloilua tekopyhän moraalinsa kanssa.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 18  Average listal rating (8 ratings) 6.4  IMDB Rating 4.7 
44. Night School (1981)
Alan muuten hissun kissun vihata paitsi slasher-genreä, myös Video Nastyiksi luokiteltuja elokuvia. Night Schoolissa ei ole mitään nastya, suoraan sanoen se on nössömpi kuin moni aikansa mainstream-kauhufilmi, mitä nyt kannibalismiin viitataan kohtauksessa, jossa soppatykistä löytyy irtopää. Kaikin puolin tylsän ja intohimottoman leffan murhaajan lookki on varastettu Massimo Dallamanon eurocrimesta What Have They Done To Your Daughters? Vastoin ennakko-odotuksia se ei myöskään kerro eristetyn yökoulun käytävillä pyjamapukuisia oppilaita väijyvästä tappajasta, vaan on ilmeisesti jotain muuta paskaa. Loppujen lopuksi en saanut käsitystä asiasta, koska tuijotin mieluummin DVD-kokoelmaani.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 21  Average listal rating (6 ratings) 7.2  IMDB Rating 6.5 
45. Butcher, Baker, Nightmare Maker (1982)
Videpressio Nastyt jatkuvat. Tällä kertaa kyseessä on yllättäen listaa muutenkin dominoiva mielikuvitukseton jenkkislasher, jossa Bo Svenson esittää homofobista poliisia, pojat heittelevät korista eikä mitään tapahdu. Lopussa on joku köyhän miehen verilöyly, mutta silti Night Warning on vain jälleen yksi esimerkki osoittamaan, miten mielivaltaisin ja heppoisin perustein leffoja Briteissä 80-luvulla bannittiin.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 17  Average listal rating (7 ratings) 4.9  IMDB Rating 4.9 
46. Unhinged (1982)
Kolme tyttöä lähtee ajelemaan metsätielle. Auto päätyy uhkaavan uutislähetyksen jälkeen ojaan ja kolmikko hämärän naisen ja tämän äidin kartanoon. Joku tyyppi hiippailee murjussa yön pimeydessä kurkkimassa suihkuttelevia neitosia seinässä olevasta reiästä sekä ähisemässä siihen malliin, että kohta tulee.

Aika hullu kasa kliseitä Unhinged on. Psyko on parhaiten käytössä, eikä yllättävä loppuratkaisukaan tämän myötä yllätä. Elokuva tuntuu vajaassa 80 minuutin kestossaan tolkuttoman pitkälle, eikä lopun verenroiskeista huolimatta parin murhan tulisi kantaa Video Nastyksi asti.

Elektroninen musa on parhaita puolia. Myös metsässä hiippaileva ja yhden lahtauksen suorittava huppupäinen viikatemies piristää mitäänsanomatonta slasheria hetkisen. Leikkaushuoneen oveen sen sijaan voisi vaihtaa lukon, sen verran pahasti joka toiseen väliin editoidut mustat ruudut onnistuvat ärsyttämään.

Vaisu ja turhanpäiväinen osa jo puuduttavaksi käyvää Tuhmien Videoiden rojektia.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 22  Average listal rating (9 ratings) 4.6  IMDB Rating 4.7 
47. Axe (1977)
Alussa muutama äijä tekee miestapon työntämällä palavan sikarin uhrin kitaan. Tämän jälkeen Blues Brothers -kuositetut roistot tunkevat huoltsikalle, pakottavat hyvinsyöneen myyjättären riisumaan paitansa pois ja suorittavat Wilhelm Tell -rutiinin tämän päälaen, tomaatin sekä paukkuraudan kombinaatiolla.

Tästä siirrytään Batesin sukutalon näköiselle maalaistönölle, jonka pihalla Lisa-niminen flikka listii kanan off-screeninä. Tytön isä puolestaan istuu yläkerrassa katse tyhjyyteen suunnattuna ja mykkänä kuin kivikala.

Pahaksi onnekseen pahantekijät tietenkin eksyvät tälle kyseiselle mörskälle ja päättävät asettua taloksi. Kun mm. kylpyammeessa luikertelevasta mustasta käärmeestä hallusinaatioita näkevä Lisa raiskataan sänkyynsä, tämä flippaa ja leikkaa juuri lauenneelta paskiaiselta partaveitsellä niskan auki. Ruumiin hän paloittelee kirveellä ja piilottaa valtaisaan matka-arkkuun.

Muutaman mielenkiinnottoman sattuman jälkeen toinenkin tyyppi menettää väkivaltaisuutensa vuoksi henkensä Lisan kirveestä. Tämän kalman hento tyttö työntää ilmeisesti suuremmitta vaikeuksitta talon savupiippuun. Kolmas kriminaali tulee huoneeseen ja alkaa lusikoida tomaattikeittoa, joka paljastuu kaverin vereksi. Yllätys kerrotaan näpsäkällä kohtauksella, jossa kamera kuvaa ensin tyhjää takkaa, sitten poispäin ja lopuksi tulisijaa, jonka hormista raato jo roikkuukin. Viimeinen roisto menee sekaisin ja juoksee kuistille, jonne sattumalta saapuneet poliisit tämän ampuvat.

Axe on silkkaa campia oleva käänteinen panttivankidraama, jonka tietyt asetelmat tuovat mieleen video nasty -listaa ajatellen niin Fight for Your Lifen, Dorm That Dripped Bloodin sekä ks. kokoonpanon rape & revenge -tuotokset. Näyttely naurattaa aidosti ja etenkin huoltoaseman naisen "hätääntynyt" ja "paniikinomainen" - lähinnä tukahdutettua naurua muistuttava - eläytyminen koettelee katsojan pokkaa. Onhan Axessa toki brutaali vibansa, mutta tämä kaatuu niin kökköön toteutukseen kuin ruudun tuolla puolen tapahtuvaan väkivaltaan. Tekijöiden selvästä visiosta huolimatta ainoat onnistuneet alueet ovatkin häiritsevä musiikki sekä reiluun tuntiin leikattu kivuton kesto.

Kämppikseni hämmentynyt huomautus elokuvan alkupuolella: "mikä vitun leffa tää oikein on?"
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 26  Average listal rating (13 ratings) 4.1  IMDB Rating 5.1 
48. Don't Look in the Basement (1973)
Avomielisairaalassa tai mikä lie onkaan pari hullua listii laitoksen johtajan ja hoitajattaren, minkä jälkeen eräs mielipuolista päättää alkaa leikkiä paikan komentajaa ja palkkaa uudeksi hoitsuksi jonkun naisen. Tämän jälkeen drive in-tuotteiden kansansairauden mukaisesti tyttö ihmettelee jonkin olevan pielessä noin tunnin ilman että mitään kiinnostavaa tapahtuu, ellei mehujäätä imeskeleviä tai nymfomanian oireita säteileviä hulluja sellaiseksi lasketa. Lopussa verta lentää ja meiningi on sen asteista kieroilua, että jokunen rotta tästä neitsytmatkallaan uppoamaan tuomitusta laivasta saadaan pelastettua. Valaisu on Koivusalon Timoa lainatakseni sieltä hajustetusta hanurista.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 21  Average listal rating (8 ratings) 5.5  IMDB Rating 4.9 
49. Night of the Demon (1980)
Haluaisin niin kovin pitää tästä leffasta, mutten voi. Musiikit luovat karmivaa tunnelmaa ja elokuvan idea lupaa kultatason b-splatteria, mutta lähestulkoon kaikki muu Night of the Demonissa kusee perkeleen pahasti aina näyttelystä kameratyöhön ja käsikirjoituksesta erikoistehosteisiin.

Verta lentäisi muuten suht' kiitettävä määrä, mutta sekin on toteutettu niin itkettävän kehnosti, että tuskinpa edes Kuolleiden talvesta kicksejä saaneet onnistuvat tästä sen suurempia irti repimään. Asiaa ei tietenkään auta, että lähes koko halavatun teos on aivan oikeasti muutamaa pientä hiukan herkullisempaa juttua lukuunottamatta vieläpä puuduttavan tylsää seurattavaa. Poikkeuksena loppuroiskuttelu omaa tökeryydestään huolimatta jonkinmoista asennetta sen verran reippaasti, että hetken jopa harkitsin peräti kahden tähden nakittamista Demonin yölle. Sitten jälleen muistin puolentoista tunnin kuolettavan ankeuden ja palasin järkiini.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 13  Average listal rating (7 ratings) 4.4  IMDB Rating 5.2 
50. House on Straw Hill (1976)
Udo Kier esittää kirjailijaa, joka viettää aikaansa sihteereineen pellon ympäröimässä, ruman pahvikyltin Straw Hilliksi nimeämässä kämpässä. Jälleen kerran koetaan seksin ja tippuvien veripisaroiden säestämiä hallusinaatioita, tällä erää kirjoituskoneen samalla nakuttaessa tekstiä ja kirjan plärätessä itse itseään. Myös kuva tekstinsuoltajalle peilistä näkyvistä veistä pitävistä verisistä handuista alkaa olla haukotuttavan tuttu.

Kuuleman mukaisesta pahasta maineestaan huolimatta House on Straw Hill on jopa Video Nasty -listaan nähden kesy teos. Tekoverta valuttavia veitsiä hivutellaan toisinaan jonkun kasvoilla ja pari raiskaajaa ammutaan melko mystisessä kohtauksessa haulikolla. Yhdellä kovanaamalla on paita, missä lukee "I am a vampire".

Jottei House on Straw Hill laskeutuisi satasella pyrstölleen, on siihen mahdutettu kokonaiset kaksi hienoa kohtausta. Ensimmäisessä sulatetaan intensiivisellä leikkauksella sekä hyvällä musiikilla lesbosekstailu ja Kierin autolla kaahailu varsin särmikkääksi kokonaisuudeksi. Toinen skeneistä nähdään viimeisen puolen minuutin aikana kameran kuvatessa pellolla ajavia puimureita ja panoroidessa välikuvan jälkeen Straw Hillin kartanolle, kauniiden sävelmien kera myös tällöin.
Kurkkuharja's rating:


 

In Finnish.

Added to




Related lists

Video Nasties Check List (i own)
53 item list by Luis Mata B.
Video Nasties on DVD
66 item list by J Luoma
5 votes 4 comments
Video Nasties
72 item list by Grisly Atoms
39 votes 8 comments
Movies I've Seen in 2013
39 item list by Wenchtits McWench
3 votes
XegaVega's Top 10 Video Game
10 item list by XegaVega
1 votes
XegaVega Top 200 Open World Video Games
200 item list by XegaVega
3 votes
My Gaming Firsts
67 item list by AVPGuyver21
17 votes 3 comments
Top 10 Most Expensive Video Games Budgets
10 item list by CelShader
37 votes 3 comments
The top ten sexiest men in video games
10 item list by Kral
8 votes 4 comments
Top 20 Fictional Characters (Video Games)
20 item list by kkkn3
2 votes

View more top voted lists
Join listal and create your own lists and much more

People who voted for this also voted for

rillijulle's shopping list
Underrated Action Films
Most Successful Movies of... Joaquin Phoenix
Most Successful Movies of... Paul Greengrass
Most Successful Movies of... Michael Moore
The Gorehouse Greats Collection
Most Successful Movies of... James Mangold
Most Successful Movies of... Adam Sandler
Good Directors
Tom Henry's Film Library
Most Successful Movies of... Roland Emmerich
My DVD Collection

More lists from Kurkkuharja

Zombie movies (top list)
Lina Romay's filmography as actress
Barbarian top list
Favorite actors & actresses
Turkish trash top list
Russ Meyer marathon 21.-23.9.2012



Login or Signup to post a comment