Turkish trash top list
Nyt. Puhutaan. Asiaa.
Cüneyt Arkın on kovin tähti ikinä, Çetin İnanç suurin ohjaaja ja Intikam Benim näiden tähän asti hienoin mestariteos. Mitäköhän tässä taas kävi? Arkin pistää ainakin kaikkia supernopeutuksella turpaan ja alakulmassa välkkyy Kalkavan video -teksti. Toiminta on siistimpää kuin kaikissa Die Hardeissa, Ramboissa ja Terminatoreissa yhteensä ja soundtrack on loistava. Viimeiset puoli tuntia ovat elokuvahistorian suurinta suuruutta ja ah... taidan pyörtyä. Ainoa huono puoli Intikam Benimissä lienee se, ettei siinä ole mitään huonoa. Tälläiseen täydellisyyteen pääseminen on luonnottomuudessaan jo pelottavaa. Kurkkuharja's rating:
Hei apua!
Intro alkaa tunnusmusineen. Musat kateavat joka ikinen kerta kun tekijöitä esittelevä tekstipalkki iskee ruutuun. Sitten alkaa toiminta. Cüneyt Arkin vetää kaikkia turpaan ja suorittaa viileästi salamurhan. Sitten missään ei ole järkeä. Värimaailma vaihtelee ruudulla kuvan mukaan - briljanttia. Pari tyttöstä katselee rannalla n. kilometrin päässä olevaa laivaa, jonka kannella Arkin patsastelee. He kehuvat tämän komeutta ja lopulta uivat laivalle. Tässä välissä heidän bikininsä ovat vaihtuneet erilaisiksi. Twistissä ei ole mitään järkeä ja Arkin tappelee kaikkien aikojen uskomattomammisti styylatun tappajahain kanssa - kiitän korkeampia voimia, että minulta löytyy Cöl DVD:ltä. Kurkkuharja's rating:
Paksu jätkä jauhaa omenaa ja nauraa suunsa tahnasta huuhdella unohtaneen Rautahampaan kanssa räjähtävälle autolle. Sitten Arkin potkii porukkaa kasseille ja hakkaa kaikki, pettää ihan kivan näköistä muijaansa kammottavan huuhkajan kanssa, kunnes ollaan klubilla, missä naiset polttavat pitkiä marisätkiä bikineissä. Kaikkea käy ja transvestiitti vilkuttaa munaansa hakatulle pahikselle ja Arkinin naama muuttuu keltaiseksi ja palava äijä tippuu ikkunasta ja... The Biggest Fist on ehkä paras turkkilainen leffa igin.
Kurkkuharja's rating:
Turkkilainen Tsingis Khan voisi olla yksi Arkinin parhaista leffoista, mutta itselläni oli hieman maku poissa fimiä kohtaan samaan aikaan totaalisesti ja varoittamatta hajonneen läppärini vuoksi. Onneksi nimimerkki Tumppimiehen avovaimo tarjosi lohdutukseksi kieleni siniseksi värjänneen tikkarin, se helpotti oloani sekä oli kiltisti tehty.
Mutta asiaan: Cüneyt siis esittää turbaanipäätä, joka hakkaa sata miekkamiestä vaikka ristiin sidottuna, minkä lisäksi hän mm. repii puun maasta ja heiluttaa ruumista esittävää nukkea seipään nokassa. Arkinilla on tässä pätkässä myös viikset ja näiden teosten arkkipahis Hüseyin Peyda on aivan mielettömässä vauhdissa. Ai niin, unohdinko mainita, että tässä myöskin pompitaan trampoliineilla? Hakanlar çarpisiyor on malliesimerkki siitä, miten Turkissa osataan tehdä makunystyröitä hitaasti nuolevia eepoksia, joiden eeppisyyteen totuttua isompi budjettikaan ei ole esteenä. Suosittelen tätä elokuvaa vilpittömästi Johnson-Jpit-Schwarzeneggerille. Kurkkuharja's rating:
Cüneyt Arkın esittää Ramboa ja naamioituu käveleväksi pensaaksi. Mukana samassa sopassa on niin zombeja, kädetön pahis kuin vahva naishahmokin. Koko ajan tapahtuu jotain ja Arkin tappaa taskurapuja ja syö käärmettä, sekä heittelee puukkoa.
Kurkkuharja's rating:
3 dev adam on Turkin kadotettu helmi komediaelokuvalle. Kebabinmaan viihdemaailmassa tuuheakulmakarvainen hämähäkkimies edustaa ympäri kaupunkia hiippailevaa ja porukkaa vailla järkeä mm. moottoriveneen potkurilla lahtaavaa pahista, jonka pysäyttämiseksi turkkilaisen Kapteeni Amerikan ja Santon on yhdistettävä voimansa. Musiikin käyttö ja leikkaus saisivat Stanley Kubrickin kääntymään haudassaan, ja eritoten lopussa puolentusinan hämiksen hohottaessa naurukerroin vääntyy hysteeriselle ja on vähällä raksahtaa tuusannuuskaksi. Lopuksi voin vain järkytyksen vallassa päivitellä, miten ihmeessä Santon tasoisella tripla-b-luokan sankarilla voi edes olla näinkin mittava kannattajakuntansa Turkissa asti?
Kurkkuharja's rating:
Cüneyt Arkinilla on pahvinen käyräsapeli, jota hän kutsuu katanaksi. Arkin esiintyy myös tiukoissa punaisissa uimahousuissa, pomppii trampoliinilla ninjan kanssa ja antaa suukon Hüseyin Peydan poskelle, joka joutuu kipsatuksi sairaalaan hengitettyään hernesopan väristä savua. Huomattava on myös kohtaus, jossa Arkin vaeltaa jollain käytävällä kurkkien sisään huoneisiin, joissa jokaisessa yksinäinen nainen strippaa omaksi ilokseen. Leikkaus, värit ja toiminta ovat jälleen perinteista turkkilaispsykedeliaa. Parhaiten tästä saisi irti isommalla katseluporukalla, mutta täysaikaisen sekoilun vuoksi nauru on välistä herkässä yksinäiselläkin.
Kurkkuharja's rating:
Cüneyt Arkin esittää kunkkua, jonka maton sisällä oleva salamurhaaja tappaa ja jonka pojan leijonat kasvattavat.
Sitten kuningas Arkinin poika, Leijonamies-Arkin, hyppää viidakossa vaeltavan lehmän niskaan ja repii siitä pihvin, minkä syöttää laumalleen. Sitten Arkin kiskoo puun irti maasta ja hakkaa sillä jengiä. Jossain välissä on joku random tappelu kuninkaanlinnan salissa, jonka katosta roikkuu köysirata, voimistelurenkaat ja liaani. Salin lattia on trampoliinien peitossa ja sen yhdessä nurkassa hengailee joku paavin näköinen mies, josta ei sanota koko leffassa sanaakaan, mutta jolla selvästi on joku keskeisen tärkeä rooli juonessa. Lopulta Arkin saa jättimäiset leijonateräshanskat, joilla hän kiipeää parikymmenmetrisen muurin päälle, hyppää sieltä maahan, lyö nyrkkinsä tiiliseinän läpi ja heittää pääpahiksen sadan metrin kaaressa muurin yli. Lopuksi Arkin tuulettaa kuin Rocky ja kuva jäätyy. Jostain syystä rahaansa Lion Maniin syytäneet brittiläiset yrittävät pilata elokuvan vähän väliä tunkemalla siihen jotain helvetin juonta ja logiikkaa, mutta onneksi turkkilaiset ovat heti silmän välttäessä hoitaneet homman kotiin parhaaksi näkemällään tavalla. Hyvä Turkki! Kurkkuharja's rating:
Surkeimpia koskaan tehtyjä leffoja, mutta aivan hysteerisen hauska sellainen.
Nössö luuserirambo pamauttelee mursunviiksisiä pahiksia pullon avaamista vastaavaa ääntä päästelevällä singollaan, juoni ei aukea raketinheittimelläkään ja sankarimusiikkia sekä liehuvaa Turkin lippua tursuavaa introa ei viitsi edes mainita. Leikkaus on mahtavaa, kuvanlaatu kotivideotason alittavaa ja efektit katsekontaktin välittämiseksi ovat uskomattomia. Ainoat valitukset lähtevätkin elokuvan pituudesta, ei tämä vitsi sentään ihan loppuun asti jaksa naurattaa. Jos tämä on ihan tosissaan joskus ollut kotimaassaan suurikin hitti, niin ei juma... Kurkkuharja's rating:
Arkinin näkemys Death Wishista, mikä unohtaa pian olevansa Arkinin näkemys Death Wishista. Joku hämärä äijä stalkkaa naisia ikkunasta, tappaa porukkaa karateiskuilla sekä kuvittelee olevansa kovempi kuin Arkin (lopputuloksen arvaaminen tuskin on vaikeaa). Tässä hengaillaan myös paljon uima-altaalla, Arkin heittelee porukkaa kepeillä jossain ladon tapaisessa ja elokuvan rahaa rakastavan hymyileväisen pahiksen suorituskin on varmasti päässyt turkkilaista elokuvaa käsittelevien teosten näyttelemisosioiden kunniapaikalle.
Kurkkuharja's rating:
Neitimäinen Fu-Manchu vehkeilee arabien kanssa Turkkia vastaan - vai miten se menikään? - ja pääpahis on julmetun paha kalju, viiksekäs ja arpinaamainen örisijä jolla on joku patalappu kädessä. Sankarin pusakassa on Teräsmies-logo, tunnari on järjettömän hyvä ja Jalavakadun painajaiset kopioivat Freddyn hansikkaan tästä. Häkellyttävää leikkausta, toimintaa ja juonenkäänteitä - Demir yumrukin mukana pysymisen vaatii perinteistä palikkatestiä parempaa välkkyyttä. Kurkkuharja's rating:
Taattua turkkilaista nautintoa, eli aivan kamala elokuva. Alvariinsa pelleilevä Turisti-Ömer on teennäisyyden multihuipentuma, huumori jotain ihan omaa tasoaan ja tehosteet parasta antia, mitä filmin kotimaasta on ikinä tullut. Oikeana elävänä kuvanahan tämä köyhä Star Trek -parodia ei ansaitsisi yhtäkään tähteä, mutta toisaalta ensimmäiset viisitoista ja viimeiset viisi minuuttia tärisin hypernaurukohtauksen hampaissa tiukemmin kuin noidaksi epäillyn sormi keskiaikaisessa ruuvipuristimessa. Toisaalta siihen väliin mahtuneet 50 minuuttia olivatkin sitten silkkaa aivokuolemaa, tunti kymmenen minuuttia tälläistä yhtä soittoa kun alkaa olemaan jo "vähän liikaa".
Kurkkuharja's rating:
Täydellisyyttä hipova esimerkki siitä, miten elokuvaa ei pitäisi tehdä.
Sankaristo seikkalee vieraalla, kovasti Egyptiä muinaisraunioineen muistuttavalla hiekkaplaneetalla, pomppien trampoliinilla nallekarhupuvuissa olevien ja huopakynsin koristetuilla patakintailla aseistautuneiden turkkilaisäijien (yhtään ei näyttelijöitä hävettänyt..?) niskaan. Välissä hakataan kiviä kahtia nyrkillä tai tapellaan Mos Eisleyn kantinaa muistuttavassa kapakassa äärimmäisen naurettavasti puvustettujen sekä maskeerattujen hirviöiden kanssa. Lopussa pääjehu kastaa kätensä johonkin nesteeseen, saa teräksiset nyrkit ja hakkaa örkkejä palasiksi naurettavimman goren säestyksellä, mihin tähänastisen elämäni aikana olen törmännyt. Taustalla soi mm. Indiana Jonesista sekä Apinoiden planeetasta kähvelletty musa ja toisinaan näytetään suoraan alkuperäisestä Tähtien sodasta leikattuja kohtauksia avaruusaluksineen ja Kuolontähtineen. Ja tämä ei ole ensinkään laitonta..? Katsoin Turkish Star Warsin kahdessa erässä. Ensimmäinen puolikas väsyneenä töistä kotiutuneena oli aikamoista tuskaa komiikastaan huolimatta, mutta aivot levänneenä iltamyöhällä (bb-aikaan) leffan loppuun tapittaessani meno tuntui huomattavasti paremmalta, enkä vähään aikaan näin hysteerisesti muistakaan nauraneeni. Kauheaa saastettahan Dünyayı Kurtaran Adam on, itse asiassa monen harrastelijan kotivideoelokuville mennen tullen häviävä tekele ja yksi huonoimmista vastaani tulleista filmeistä, mutta tietyssä mielentilassa sekä varmasti eritoten isommalla porukalla tämä on silkkaa klassikkomateriaalia. Kurkkuharja's rating:
Cüneyt Arkinilla on pato, joka on Arkinille kuin oma poika. Sitten pato uhkaa murtua ja Arkin huutaa ja hakkaa kaikki.
Kurkkuharja's rating:
Cüneyt Arkin syöttää hevosta porkkanalla ja ratsastaa.
Kurkkuharja's rating:
Kebab western, jonka on säveltänyt Ennio Morricone ja jossa on luolaihmisten asuttama kivikylä nimeltä San Juan. Dag Kurdussa on myös puhelintolppa, joka on parilla kylkeen hakatulla pahvilapulla muutettu katukyltiksi, sekä aasilla ratsastava pappi joka ammutaan.
Päähenkilö on joku Thomas Millianin ja Terence Hillin turkkilainen sekoitus ja matkustaa esimerkiksi hevosellaan kuin Trinity konsanaan. Elokuvassa on myös todella surrealistinen kaksintaistelu, jossa vino kamera käännetään toiselle kyljelleen tyypin pitäessä aseiksi valitsemiaan heittoveitisä olkapäillään. Ilmeisesti Turkkiin ei aikanaan saanut tai haluttu ostaa spaguja, jos tälläisillä filmeillä oikeasti on katsojia ollut. Kurkkuharja's rating:
Turkkilaisen laadun takuuleima on voimassa, eli tällekin saa nauraa ja niin pirusti. Juoni ja suuri osa kohtauksista on kopioitu häpeilemättä viimeistä piirtoa (ja jopa päähenkilöpojan kasvojen ilmeitä) myöten ET:stä, mutta surkea toteutus on omiaan nostamaan Badin reilusti ansaitsemansa arvon yläpuolelle.
Avaruuden muukalainen näyttää hämäävästi ala-asteluokan paperimassasta askartelemalta, ja tämän kommellukset pornolehden selailuineen sekä huvipuiston käynnistämisineen jaksavat riemastuttaa. Erityisen huvittavia ovat myös esikuvasta plagioitu pyörällä lento (korvattuna jonkinlaisilla rattailla Istanbulin yllä kiitämiseen), sekä badin harhailu perheen talon käytävillä keskellä yötä nimeään hokien. Näyttely ja kaikki muukin on aivan hirveää, mutta lihava sekä viiksekäs turkkilaisäijä vaimonhakkaajapaidassa pisti pärskimään jokaisella esiintymisellään. Mainitsemisen arvoisia ovat myös katsomastani versiosta uupuvat tulkkaustekstit, sekä ruudulle ajoittain iskevät turkkilaiset tv-mainokset. Klassikkomateriaalia. Kurkkuharja's rating:
Tässä elokuvassa oli turkkilaisia robotteja (joista yksi oli turkkilainen Sherlock Holmes) sekä turkkilainen Fu-Manchu.
Kurkkuharja's rating:
"Tämähän voisi melkein olla Sergio Martinon elokuva!", leveilee epämääräisen tupla-DVD:n kansikotelo ylpeänä. No ei ihan, mutta roppakaupalla potentiaalia tässä "turkkilaisessa giallossa" ainakin Pizza Istanbulin perusroskapieruihin nähden on. Kestoa ei ole venytetty, kuvallisesti tämä on ok ja kaljapäissään sekä sopivalla porukalla viihtyminenkin on taattua. Ei silti pärjää eräille kotimaansa huomattavasti hirvittävämmille klassikoille, joiden parissa vain yksinkertaisesti saa nauraa paljon räävittömämmin
Kurkkuharja's rating:
Aha, sishbarbaarielokuva. Miekan heittäminen seinään on hieno kohtaus. Leffassa veivataan myös Suspirian musiikkeja kyllästymiseen asti ja nähdään merkkarilippu, voodoo-nukke, yksisarvinen partasuu sekä spurgupipoinen barbaari. Näyttelijöihin on värvätty Rölli-peikko, muttei Cüneyt Arkinia tai Hüseyin Peydaa, mikä on aika surullinen juttu.
Kurkkuharja's rating:
Turkkilaisia kannibaalininjoja ja Esko Nikkari pärisyttämässä viiksiään. Enempää en paljasta, katsokaa itse ja kummastukaa.
Kurkkuharja's rating:
Turkkilainen Batman ja turkkilainen Robin heittävät kärrynpyöriä, eikä turkkilaisella Batmanilla ole korvia ja tämän rinnuksiin teipattu Bat-logo meinaa alvariinsa irrota. Tylsyydestään huolimatta hieno leffa niin campinsa puolesta, kuin myös siksi, että Johnsonin päähän taisi tulla tusinan verran harmaita hiuksia tämän takia. Sisältää muuten yllättävän paljon naisalastomuutta aikansa turkkilaisiin namuihin nähden.
Kurkkuharja's rating:
Turkkilainen Mustanaamio onkin Punanaamio, joka Batman-musiikkien tahdissa saa viidakkorummulla kutsun lähteä Istanbuliin ja jää lentokentällä jumiin passintarkastukseen. Mustis jättää myös aina vaaran uhatessa pelottavan sotakoiransa odottamaan auton takapenkille, yhdessä kohtauksessa tarjoaa tämän kuonon eteen myös myrkkyä nuuhkittavaksi. Kebabannoksen päälle ruiskittu siis yhtä psykedeelistä shaibaa kuin Bedmenin kohdalla.
Kurkkuharja's rating:
1800-luvun Venäjälle sijoittuvassa nk. "kebab westernissä" Arkin hakkaa kaikki ja sokaistaan niin tapahtumiin vaikuttavasti, että sankarin näönmenetyksen ehtii unohtaa alle kymmenessä minuutissa. Lopputaistelu on hieno kaikkien räiskiessä aavikolla summittaisesti minne sattuu, saman tyypin kuollessa rytinässä about viisi kertaa. Myös 17. vuosisadalle sovitettu moottorivene luo unenomaista tunnekenttää.
Kurkkuharja's rating:
Mutta voi pyhä jysäys, eihän tätä voi edes hyvällä tahdollakaan ajatella kutsuvansa elokuvaksi! Tyyppi lyödään puuhun, supermies lentää eskarissa askarreltuine tehosteineen niin taivaan kuin tähtienkin poikki ja äkkiä James Bond -tunnarikin alkaa soimaan taustalla! Sellaista jäämiehen sontaa, ettei sitä voi näkemättä millään uskoa!
Tiivisteenä The Return of Superman on turkkilaisen campin tapaan ihan hauska filmi, joka arvaamatta toimisi yksin katselua huomattavasti paremmin isommalla kaveriporukalla nautittuna. Kurkkuharja's rating:
Sanovat, että vahingonilo on paras ilo, ja kun 3 Supermen Against Godfather on jo niin selkäpiitäkarmivaa paskaa, oli siitä mahdollista sairasloman ja rommitotin merkeissä vietetyn iltapäiväni iloksi puristaa jokunen campin siemen irti. Huumori ja kaikki muukin on vain niin hirveää, että mahdotontahan tätä on pärstä norsunklitoriksella katsoa. Toisaalta sen verran juustohöyläkidutukseen verrattavissa olevaa riemuahan Süpermenler on, että nöyrä kumarrus leffan loppuun ilman pikakelausta katsoneelle. Kavereiden kanssahan tämä voisi olla jo melkoisen hulvaton kokemus...
Kurkkuharja's rating:
Kebab-versio Manaajasta noudattelee oikeastaan enemmän Blattyn romaania kuin Friedkinin mestariteosta, mitä nyt muutama hahmo tutulla naamalla on varusteltu.
Paljon tätäkin on parjattu, ja onhan Seytan todellisuudessa aikamoinen suoritus, mutta itse en voi kiistää silti viihtyneeni leffan parissa. Perustana olevan romaanin tarina jaksaa kiehtoa nyt ja aina, umpihutaistulle toteutukselle (pari parempaakin jippoa kyllä pään kääntyillessä jne sentään löytyy) + viiksekkäille herroille hörähtelee satunnaisesti ja johtuneeko vain omasta mielestäni, mutta kyllä paholaisen riivaama tyttö aika puistattava näky tässäkin on. Näyttely on tietysti naurettavaa, mutta musiikin loistavuutta on vaikea kiistää, onhan sen sävellystä varten kuitenkin itse Mike Oldfield Turkkiin kiidätetty... Maskeeraus on mitä on. Oli Turkish Exorcist sitten peruslaatukriteerien mukaan kuinka onneton esitys hyvänsä, kyllä tätä selvästi aidon ja alkuperäisen Manaajan kamalia jatko-osia mieluummin katsoo. Vaikka Washington onkin vaihtunut Istanbuliin ja Allahia kutsutaan kuin kuuta nousevaa, kyllä turkkilaiset ne riiston salat Hollywoodin herrojakin lahjakkaammin taitavat. Jos kunnon roska kiinostaa, suosittelen katsomaan ilmaiseksi Youtubesta elokuvan neljääntoista osaan viipaloituna (ja tekstittäjän loistavilla kommenteilla varustettuna), mikäli vain pinna kestää. Pahaa omaatuntoakaan laittomasta tiirailusta tuskin tarvitsee kantaa, eipä Metin Erksanilla ja kumppaneillakaan taida erinäisten tekijänoikeuksien suhteen puhtaita jauhoja pussistaan löytyä. Kurkkuharja's rating:
Turkkilainen Tarzan flengaa kiljuen liaanilla ja ratsastaa intiannorsulla. Ihan törkeän tylsä leffa, joka ei pärjäisi millään ilman edellä mainittuja. Kansitaide on hienoa.
Kurkkuharja's rating:
Arkin on turkkilainen Kummisetä ja Nino Rota on miksattu päin vittua.
Kurkkuharja's rating:
Kilinkin ensimmäiset sikailut alkavat kiehtovasti jonkun puolijumalan antaessa yhelle jätkälle supermiehen voimat ja pariin kertaan saa nauraa. Aivan liian nopeasti ollaan kuitenkin leipomassa sitä pahamaineista pakkopullaa, eikä 70 minuuttia monesti näin pitkältä ole tuntunut, vieläpä Jesus Francon virtuaalihelvetin tuottamissa krapulatiloissa kärsittynä. Hüseyin Peydakin jäi tunnistamatta.
Kurkkuharja's rating:
Arkinin hiukset ovat muuttuneet harmaasta mustiksi ja se pilaa koko leffan. Oli tämä muutenkin tosin varsin laahaava.
Kurkkuharja's rating:
Ei baskin muttei silti jaksanut kiinnostaa vähempää. Jopa yösyömmellä kasarin kanssa vedetty ja itsemurhaan verrattavaan chilimäärään hukutettu pakastekebab maistui paremmin.
Kurkkuharja's rating:
Kilinkkilinkkilinkilinkkilinkkilinkilinkkilinkilinkvittu!
Turkkilaispäivien kohokohta taisi olla, kun jätimme elokuvat ja lähdimme hetkeksi ulos viheriälle nurmikolle hengailemaan. Ravintola Kuuman keittiön kebabit/falavelit olivat myös maittavia. Kurkkuharja's rating:
Tylsä pallinaamailu, joka vain päättyy äkkiarvaamatta ja jossa jauhetaan sontaa ringissä enemmän kuin nyrkkeillään. Eka Rocky toki toimii draamallaan paremmin kuin toimintapainotteiset jatko-osat läskin lättäämisellään, mutta mitäköhän ansioita köyhä rip-off kuvittelee aidon ja alkuperäisen idolin avuilla loihtivansa? Parasta tässä on turkkilaisen Rambon esittämä kikkarapääsankari, musatkin kuulemma olivat hyvät. Itse en pysty enää muistamaan.
Kurkkuharja's rating:
Mainio hommeli nähdä turkkilaisten rip-off Väkivallan vihollisesta ennen Bronsonin tähdittämää vigilante-klassikkoa. Muuta en tiiä, kuin ettei se Charles-papan versio ainakaan tätä paskempi voi olla. Tämä on näes... Cellat.
Kurkkuharja's rating:
Turkkilainen Linda Blair ja CGI-pikkupiru. Tätä ei tullut hirveesti katsottua.
Kiitos ystävälleni Iiro-papalle, joka Kutsal Damacanan minulle kaksi vuotta sitten tuliaisiksi Turkista maanmiesten vastustuksesta huolimatta toi. Et lue tätä sivustoa, mutta saat leffan silti bumerangina lahjaksi. Kurkkuharja's rating:
Aika tuulesta temmattua läppää lensi Iron Clawia katsellessa. Komea vatsa edellä asfalttiin läiskähdyshän tälläinen mustavalkoinen ja ääritylsä supersankarilanta parin Arkinin ja Inacin "MITÄVITTUATÄSSÄNYTTAPAHTUU???"-tykityksen jälkeen on. Liehuviittainen maskikostaja ammuskelee revolverillä, joku viidakkomieheltä näyttävä Fantomas on pahis ja jaapa jaa. Myönnän lopettaneeni keskittymisen hyvin varhaisessa vaiheessa ja tuplasti pidemmälle tuntuneen filmin viimein päätyttyä olo oli yhtä raikas kuin jos täyden koulupäivän ilmastoimattomassa edittikopissa olisi istunut.
Kurkkuharja's rating:
|
People who voted for this also voted for
Explore
Forums
Join Listal
Movies
TV Shows
DVDs
Music
Books
Games
Lists
Reviews
Images

























































