List added by rillijulle on 23 July 2009 05:38
Top 50 of 2000-2009 |
Views : 802 Comments : 0
|
Kaikki on täydellistä. Siis aivan kaikki minkä pystytte mainitsemaan.
rillijulle's rating:
Helvetin hieno kuvaus Englannin skinhead-ympyröistä ja vielä hienompi tulkinta Thomas Turgooselta. Hän näyttelee 12-vuotiasta Shaunia erittäin hienosti, ehkäpä paras lapsinäyttelijä koskaan. Ei muissakaan mitään vikaa ole ja Meadows tekee takuuvarmaa laatutyötä.
Elokuva hieman pistää mietityttämäänkin asioita, niin kuin kymmenen vuoden takainen American History X, tosin ei ole yhtä voimakas kuvaus. Eri aate kuitenkin kyseessä, periaatteessa. Eihän skinien tarkoitus ollut olla rasistinen liike, mutta asiat menevät helposti sekaisin. Se on tässäkin nähtävissä. Ainoa haittapuoli taitaa olla pituus, itse kun olisi seurannut tätä pidempääkin, mutta toimii silti erinomaisesti näinkin. rillijulle's rating:
Kaikkien aikojen paras ahneuskuvaus. Loppu on todella komea. Elokuva tuo välillä kaikinpuolin mieleen Kubrickin Kellopeliappelsiinin sekä Hohdon, ja hyvässä mielessä.
rillijulle's rating:
Tästäkin löytyy revikka, mutta tyydyn mainitsemaan vain sen verran, että välillä tuntuu kuin dokumenttia katsoisi. Todella hieno ja vakuuttava elokuva.
rillijulle's rating:
Mahtava elokuva. Kertoo hienosti kuvallisesti Janin kirjaan perustuvan tarinan. Wilsonin suoritus Erikinä on loistava, kaveri on oikeasti yhtäaikaa pelottavan ja rauhallisen näköinen kaveri. Patoutunut viha pääsee hienosti purkautumaan loppua kohden. Mikael ohjaa komeasti, tosin en ole muita herran leffoja nähnyt, muttei yleisen kritiikin takia ilmeisesti tarvitsekaan.
rillijulle's rating:
Tulipahan tutustuttua Akiin ihan kunnolla, tuo Mika on jo tuttu tapaus. Taitavampi tapaus tämä Aki, sen huomaa heti. Helvetin hieno elokuva tämäkin. Ääniraitaa ei turhaa kuluteta, melko vähäinen dialogi on silkkaa asiaa. Aki osaa tehdä elokuvasta ajattoman. Joka kohtaus ja kamerakulma on tarkoin harkittu, täydellinen. Tulee hyvin selville se, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Elokuvan gangsterit ovat kuin "oikean" rikoselokuvan pahikset, eräässäkin kohtauksessa meininkin on enemmän kuin coolia. Paras roolisuoritus nähdääkin Koivulalta. Heti perään tulee pääroolia vetävä Hyytiäinen. Ainoastaan Järvenhelmen hahmo jää jotenkin etäiseksi ja muutenkin rooliin olisi voinut hankkia jonkun lahjakkaamman naikkosen. Elokuvan maailma on synkkä ja täynnä yksinäisiä ihmisiä. Pahemmin ei toisia oteta huomioon, kuin aaveita olisivat. Silti löytyy joitain, jotka osaavat käyttää tätä hyväksi. Vaikka onkin synkkä, loppu on onnellinen ja muutamia suomielokuvien tapaisia komediakohtauksia löytyy. Myös taustalla hyrräävä musiikki toimii pönkittämään tunnelmaa. rillijulle's rating:
Odotukset olivat kohtuu korkealla kaiken lukemani hehkutuksen jälkeen, mutta ylittyivät reilusti. Kuten nimetön jo mainitsikin; musiikkia käytetään valtavirrasta hieman poikkeavalla tavalla, mutta loistavasti. Muutenkin koko OST on täyttä rautaa: Cohenia, Dylania ja K.C:tä sekä muita loistokkaita bändejä/artisteja.
Snyderi on mielestäni oikein pätevä ohjaaja, vaikka 300 onkin liian perusmättöä verrattuna siihen mitä se mahdollisesti olisi voinut olla. Dawn of the Dead -remake on mielestäni zombieleffojen eliittiä ja nyt Watchmen vahvistaa uskoani Zackiin. Tulee varmasti tekemään vielä monta hienoa filmiä. Taistelukohtauksissa ei ole onneksi älyttömän nopeita leikkauksia käytetty, vaan juuri sopivia. Hidastuksia on paljon, mutta se sopii erinomaisesti leffan henkeen. Ja miksei niitä katselisi kun tehosteet ovat niin saatanan hienosti tehty. Huumoriakin on leffassa sopivasti mukana, tahatonta sekä tahallista. Esimerkiksi meininki välillä on niin äijämäistä, että väkisinkin suunpielet vääntyvät ylöspäin. rillijulle's rating:
Alejandro González Iñárritu onnettomuus-trilogian päätösosa. En keskimmäistä (kuulemma huonointa) 21 grammaa ole nähnyt, mutta Amores Perroksen kylläkin. Harvinaista kyllä, tämä pieksee sarjan ensimmäisen yrittäjän.
Babel kertoo kolmesta eri maista kotoisin olevasta perheestä. Kaikilla on huolensa, mutta kaikki liittyvät toisiinsa. Sivussa myös seurataan jenkkiperheen penikoiden reissua Meksikossa, jonne hoitotäti ne ystävällisenä vei. Itse pidin eniten japanilaisesta osiosta. Suurkaupungin tunnelma on käsinkosteltavaa, betoniviidakkoa mitä kauneimmillaan. Joka miljöö jossa ollaan on erilainen. Marokossa on aika pitkälti aavikkoa ja kalliota, Japanissa korkeita rakennuksia ja paljon valoja, Meksikossa kuumaa ja likaista. Stereotypiat vahvistuivat juuri. Suoritukset ovat ihailtavia. Joka näyttelijä pistää parastaan, myös Pitt. Bradi kuitenkin jää muiden, vähemmän tunnettujen varjoon. Se ei sinällään ole yhtään huono asia kun kaikki ovat osaavia. Elokuvassa yksinkertaisesti toimii kaikki: draama, visuaalisuus aina äänimaailmaa myöten, ohjaus, tarinankuljetus... Babel on täydellinen elokuva, joka varmasti paranee joka katselukerralla. rillijulle's rating:
Todella hieno kuvaus siitä, miten ikä ei katso henkisen iän kasvamista. Loppu tosin alleviivaa teemaa liikaa, muttei se kokonaisuutta haittaa.
rillijulle's rating:
Jarmuschilta en ollut aikaisemmin nähnyt muuta kuin loistavan Ghost Dogin ja paljon olin kyseisestä leffasta kehuja kuullut ja lukenut, joten odotukset olivat korkealla. En pettynyt. Huumori on mustaa, mutta puree erittäin hyvin. Leffa ikään kuin alkaa tyhjästä ja loppuu tyhjään: mies saa oudon kirjeen, jossa puhutaan hänen pojastaan, mutta äidistä ei mainita sanallakaan. Mysteerielokuvaksikaan en tätä kutsuisi, vaan rennonhauskaksi seikkiluleffaksi, jossa on ainakin yksi erittäin puun takaa tuleva kohtaus ainakin ikärajaan katsoessa. Paljon plussaa vielä Murraysta, joka on kuin luotu rooliinsa.
rillijulle's rating:
Asioiden seuraamukset on tässäkin tehokkaasti esitetty, ellei jopa hienoiten.
Pieni pätkä arvostelustani: "Coenien tyyli luoda elokuvasta hidas ja hiljainen (musiikki ei taida soida kuin lopputeksteissä) toimii harvinaisen tehokkaasti; luo katsojalle erittäin tiiviin jännitystunnelman. Dialogiakaan ei ole paljon, mutta se on Coenien tapaan sitäkin ovelampaa, 2000-luvun parhaimmistoa. Jonesin, Bardemin ja Brolinin läpänheittoa on hauska sekä jännittävä seurata, mustaa huumori kukoistaa jälleen, aivan kuten ohjaajaveljeksiltä voi odottaa." rillijulle's rating:
Kertoo, kuinka Brasiliassa poliisit ovat perseestä, samoin lähestulkoon koko Rio De Janeiron kaupunki on vituillaan. Ja kertoo sen hienosti. Tällaisissa leffoissa on aina värisävy kellertävä, mikä sopii hiostavan kuumaan meininkiin hyvin. Näyttelijät ovat erinomaiset, myös musiikki sekä kaikki muut ohjausta myöten. Ei tätä turhaan ole kehuttu.
rillijulle's rating:
Aliarvostettu, tai mahdollisesti epätunnetumpi elokuva, mutta todella hieno tarina ystävyydestä.
rillijulle's rating:
Ne, jotka pitävät Twilightiä ihanana ja tuoreena kertomuksena vampyyrien ja kuolevaisten rakkaudesta, tulisi katsoa tämä. Ystävät hämärän jälkeen on lämmin, mutta samalla myös kylmä ja osittain piinaava moderni rakkaustarina.
rillijulle's rating:
Aliarvostettu (tai sitten ei tarpeeksi tunnettu), mutta yksi hienoimpia vittuuntumista valtioon kuvaavia elokuvia.
rillijulle's rating:
Ei turhaan ole sanottu, että tämä elokuva voi kertoa kenestä tahansa meistä. Elokuvan tunnelma on niin tiivis, että sitä voisi veitsellä halkoa. Mickeyn roolisuorituksen jyvät kumpuavat hänen omasta elämästään, eikä se ole yhtään huono puoli. Raaka ja armoton kuvaus tavallisesta ihmisestä.
Arofonsky on jälleen kaikinpuolin loistovedossa, toteutus on ensiluokkaisen upeaa, mutta eniten mieleenpainuvinta on Rourken suoritus Randyna. Vaikka tätä on toitotettu ja kuultu, niin Oscar-pysti meni väärään suuntaan. rillijulle's rating:
Suomalaisen elokuvan eliittiä. Hyvää läppää, hyvää toimintaa sekä hyvät näyttelijät pitävät laadusta huolen.
rillijulle's rating:
Todellakin liian vähälle huomiolle jäännyt lämminhenkinen ja mystinen draamaelokuva. Tällainen teos sopii kaikille ja varmasti saa herkistymään. Mustavalkoisuus sopii tälle kuin nokka naamaan ja nyrkki siihen. Mestariteos ja yksi kaikkien aikojen yllättäjistä. Katsokaa ihmeessä.
rillijulle's rating:
Vuosikausiin parasta ja tunnelmaisinta kauhua, juoni on kultaa. Loppu yllätti toden teolla. Vaikka CGI rumaa onkin, ei se ainakaan itseäni haittaa.
rillijulle's rating:
Yksi kaikkien aikojen pelottavimpia elokuvia Hohdon rinnalla. Ohjaaja osaa asiansa ja näyttelijät ovat rooleissaan pirun hyvät. Asioita edesauttavat mielenkiintoinen tarina ja kaikinpuolin kuoseissa olevat seikat, kuten visuaalisuus sekä lopputwisti.
rillijulle's rating:
Hieman helpommin lähestyttävä ja "ihmisystävällisempi" Schindlerin lista. Ei yllä edellämainitun tasolle, mutta erinomainen joka tapauksessa.
rillijulle's rating:
Asekaupan syyt ja seuraukset. Kaiken takana on mies, joka ei itse tiedosta tekojensa seurauksia.
rillijulle's rating:
Karu ja erittäin loistava kuvaus Englannin alamaailmasta.
rillijulle's rating:
Erilainen, mutta harvinaisen toimiva lapsiystävällinen visio tulevaisuudesta.
rillijulle's rating:
Katkelmia arvostelustani:
"Tappaminen on aivan yhtä helppoa kuin hengittäminen, meinaa Rambo, kun suonissa virtaa Vietnamin jättämä vihainen veri. Stallone kiskaisee kunnon roolin Rambona; niin hyvän, että voisin jopa luulla kyseessä olevan yksi ja sama henkilö. Muutkin näyttelijät, varsinkin palkkasotilaat ovat hyviä rooleissaan, vaikka aika pitkälle hukkuvatkin Stallonen vetämään verioopperaan. Ohjauskin on, kuten jo mainitsin, loistavaa. Stallonessa on paljon hyvän toimintaohjaajan aineksia, mikä käy hyvin selväksi lopun tappokarkeloista." "Elokuvaa voi katsoa vaikkapa yhteiskuntakritiikkinä, mutta minulle tämä on pelkästää rajua ja pirun hyvää äijäviihdettä. Puhtaasti parasta toimintaa yli vuosikymmeneen." rillijulle's rating:
Luultavasti vuoden 2008 kovin toimintatrilleri ja yksi parhaista laki-omiin-kouriin -elokuvista. Ei tarvitse edes olla toiminnan ystävä, että pitää tästä ja karskeimmillekin jannuille välissä pomppaa sydän kurkkuun. Kauheudet, mitä nuorille naisille tehdään ovat anteeksiantamattomia. Ja Neesonin roolihahmo pitää huolen, ettei yksikään homman syyllinen pääse kuin koira veräjästä. Helvetin kovaa kamaa.
rillijulle's rating:
Comments
No comments for this list have been posted
Login or Signup to post a comment |
Description
Notes in Finnish. Päivitän listaa aina kun katson huikean hyvän elokuvan tältä vuosituhannelta, sellaisen joka ansaitsee paikkansa listassa, joten peräpään elokuvat tippuvat väkisten pois kun uudet ja paremmat ottavat sijansa. Listalta tippuneita elokuvia: Bad Boys II Death Sentence Kung Fu Hustle Saw The Dark Knight Borat
|
Lists
Reviews
Images
Forums
Movies
TV Shows
DVDs
Music
Books
Games


























































