Join Listal here 
Existing members 
Login here 
Join Listal to create lists, share images, get recommendations and much more
Avatar
Added by Kurkkuharja

on 26 Feb 2010 11:34

10
487 Views No comments

Slashers (top list)

Choose file... or enter url:
Sort by: Showing 1-50 of 98
Next » 1« Prev
People who added this item 361  Average listal rating (219 ratings) 7.2  IMDB Rating 7.2 
1. Black Christmas (1974)
Uusintakatsaus vajaata vuotta myöhemmin ja paremmalla keskittymisellä teki oikeutta tällekin joulutarinalle.

Puhelut ovat karmivia ja elokuvan maailma ja tunnelma synkän ahdistavia ja lohduttomia. Myös kameran ja musiikin käyttö on loistavaa. Huumori ei ole toimivinta, mutta keventää ilmapiiriä sopivissa määrin aina silloin tällöin. Rainan lopetus jättää jälkeensä synkän ja epämiellyttävän tunteen. Ei kuitenkaan kaikesta huolimatta suoranaisesti pelottava, vaikka seuralaiseni lähes shokissa lopputekstien jälkeen olikin.

Ensimmäisiä slashereita ja ehdottomasti samalla myös parhaita.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 952  Average listal rating (581 ratings) 4.8  IMDB Rating 5.3 
2. Bride of Chucky (1998)
Aivan mahtava elokuva, täytyy sanoa! Huumori oli aivan uskomatonta, juoni nerokas ja tehosteet hienoja. Näyttelijätkin olivat paitsi juuri oikeita rooleihinsa, myös helkkarin hyviä kaiken lisäksi, ja Tiffanyn roolia vetävä Jennifer Tilly aivan pirun kaunista katseltavaa. Joskus junnumpana nähtynä tämä oli kyllä todella jännittävä leffa, mutta näin vuosien päästä ei voi kuin nauraa naama vääränä moiselle äärimmäisyyksiin viedylle pikimustalle komedialle. Vaikea uskoa, että tämä on Freddy- ja Jason-leffat raiskanneen Ronny Yun käsialaa. Musiikki ei ollut pahemmin minun makuuni, mutta tähän elokuvaan se sopi kuin kengän kuva takalistoon. Ja on muuten ensimmäinen pätkä, joka esittelee minulle nukkeja tekemässä (saati sitten vielä synnyttämässä) jälkikasvua. Sekopäistä ja nerokasta touhua! En ole vielä muita Chuckyjä tarkastanut, mutta asia pitänee hetimiten laittaa korjaukseen ja alkaa Childs Play ykköstä hankkimaan.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 1983  Average listal rating (1316 ratings) 7.4  IMDB Rating 7.9 
3. Halloween (1978)
Halloween-sarjan paras (tai enemminkin yksi niistä harvoista katsottavista pätkistä Myersin elämäntarinan saralta) osa on tänä päivänä kymmenien samaa kaavaa toistavien slasherien jälkeen menettänyt kokkiveitsestään terävimmän tehonsa, mutta on silti yhä selvästi genren kärkityyppiä.

Alun pikku-Michaelin silmistä koetut tapahtumat, jännitteen (melkeinpä liiankin..) hidas kiristyminen, kolkon pimeät miljööt sekä murhaajan selittämättömät kyyvt, säestettynä yhdellä leffahistorian unohtumattomammista soundtrackeista, tarjoaa kyllä kolmannella näkemiselläkin melkoista ilmapiiriä, mutta itse olisin kaikki että kaivannut lisätunnelmaa tuomaan enemmän pyhäinpäivän materiaalia esimerkiksi kurpitsoineen ja pimeässä lepattavine soihtuineen, eikä näin suomalaisen näkökulmasta koleassa syystuulessa lentelevät punertavan sävyiset lehdetkään olisi pahitteeksi olleet.

Plussaa loistavasta kameratyöstä, sekä hyvän maun rajojen sisäpuolella pysymisen puolesta.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 3468  Average listal rating (2214 ratings) 8.3  IMDB Rating 8.6 
4. Psycho (1960)
Varsinaista slasheriahan tämä ei ole, mutta listalle näemmä kuitenkin päätyi.

Tylsä alku toimii juuri kuten lienee tarkoituskin: kukapa (spoilereilta jostain syystä välttynyt...) osaisi odottaa pitkän avauksen päättyvän äkisti puukon suihkussa viuhumiseen ja melkoiseen terroriin. Hitchcock taitaa myös tunnelman virittelyn, ja juonen tuttuudesta huolimatta ilmapiiri kiristyy loppua lähestyttäessä hyvinkin piinaavaksi. Anthony Perkinsin hysteeristä tulkintaa Norman Batesina ei myöskään ole syytä unohtaa. Psyko on ajaton merkkiteos, joka voittaa mennen tullen suurimman osan matkijoistaan ilman kokkiveistäkin.

Kirjoitelmani elokuvasta vuoden 2012 joulun tienoilla aiheesta työhakemustani varten:

"Syrjäinen motelli, nuori nainen suihkussa sekä verhon takaa uhkaavana kohoava suurikokoinen veitsi - itse elokuvaa ei välttämättä ole tarvinnut edes nähdä tietääkseen Alfred Hitchcockin jännitysklassikon kohokohdan, aina sen traagista päätöstä myöten. Tuskinpa kukaan aavisti Psykon tuotannon käynnistyttyä vuoden 1959 lopulla, millainen vaikutus tällä alle miljoonan dollarin filmillä tulisi populaarikulttuuriin vielä olevan.

Kuuluisassa juonessaan pohjimmiltaan kunnollinen, mutta hieman heikko nuori phoenixlainen nainen, Marion Crane, päätyy hetken mielijohteessa varastamaan työpaikaltaan suuren rahasumman. Naiivi Marion toivoo pääsevänsä rahojen avulla naimisiin Kaliforniassa asuvan ja taloudellisissa vaikeuksissa olevan miesystävänsä Sam Loomisin kanssa. Ajomatkalla Samin luo Marion pysähtyy viettämään yötään hiljaisen pikkutien varrella sijaitsevaan Batesin motelliin. Ilta huoneistossa ei kuitenkaan ehdi pitkälle, ennen kuin peseytymään käyvälle naiselle selviää ettei hän ole kylpyhuoneessa yksin.

Robert Blochin romaaniin ja tätä kautta löyhästi parisen vuotta aiemmin kiinnijääneen sarjamurhaaja Ed Geinin tekoihin perustuvan käsikirjoituksen laati Hitchcockille Joseph Stefano, jonka kynästä ensivaikutelmaltaan hyväsydämisen Norman Batesin hahmo sai alkunsa. Kaksijakoista mielialahäiriötä sairastava ja äitinsä muumioitunutta ruumista talossaan piilotteleva tappaja onnistuu sekä Stefanon kirjallisen lahjakkuuden että näyttelijä Anthony Perkinsin eläytymisen vuoksi säilyttämään sympaattisuutensa vielä hänen rikostensa selviämisen jälkeenkin. Normania pystyykin parhaiten kuvailla hahmon omalla repliikillä "hän ei ole mikään riehuva mielipuoli, hän vain välillä hieman sekoaa." Elokuvan lopussa tapahtumia selventävä psykologin analyysi sai todentuntuista otetta Stefanon omista terapiaistunnoista.

Hitchcockin lähtökohtana Psykolle olivat samoihin aikoihin runsaissa määrin valmistuneet kehnot mutta tuottoisat pienen budjetin kauhufilmit. Hänen tarkoituksenaan oli ohjata halvalla jännitysfilmi, joka kuitenkin olisi samalla laadukas. Kuvausryhmään valittiin tv-sarjasta "Alfred Hitchcock esittää" ohjaajalle jo entuudestaan tuttuja ihmisiä, minkä lisäksi elokuva filmattiin mustavalkoisena sekä televisioproduktion tapaan nopealla aikataululla vanhoissa lavasteissa. Hitchcockin Paramount-sopimuksen viimeiseksi jääneen elokuvan halpaidea ei tuotantoyhtiötä houkutellut. Lopulta Paramount julkaisi Psykon ja ohjaajan Shamley Productions tuotti sen. Itse elokuva kuvattiin autenttisia lokaatioita inhoavan Hitchcockin tulevan työnantajan Universalin studioilla.

Elokuvan suurimmaksi haasteeksi nousi sen tunnusomainen, viikon kuvauspäivät vaatinut suihkukohtaus. Kylpytilan valaistus, Marionia näyttelevän Janet Leighin päälle valuvan veden jatkuva lämmittäminen sekä muu kulissien ulkopuolella tapahtuva toiminta vei suurimman osan ajasta. Oman haasteensa kohtaukseen toivat myös kameraa kohti ropisevan veden kuvaamista vaatinut erikoisrigi, sekä kuvan tarkennuksen parissa koetut ongelmat.

Saul Bassin tehokkaan kuvakäsikirjoituksen ja taitavan leikkauksen avulla eloon heräävän kohtauksen vaiva ei kuitenkaan mennyt hukkaan. Vielä tänäkin päivänä ihmisiä pelottavassa kohtauksessa jokainen nopea leikkaus on kuin terävä veitsenisku. Katsojan on helppo kokea suojattoman ihmisen heikkous ja kuolevaisuus verenä käytetyn suklaakastikkeen valuessa, silvotusta melonista kuuluvien pistoäänien pauhatessa ja silmät auki henkensä menettävän uhrin viimeisillä voimillaan suihkuverhoon tarrautuessa. Suurena tehokeinona on myös Bernard Herrmannin pelkkien jousisoittimien varaan säveltämä, filmin kolkkoa ja nihilististä maailmaa korostava musiikki.

Lopulta suihkukohtaus jättää visuaalisen näyttämisen sijaan lähes kaiken katsojan oman mielikuvituksen varaan. Nopeatempoisesta murhasta jäävä mielikuva on alaston nainen ja verinen puukotus, vaikka todellisuudessa paljasta pintaa, veitsen uhriin uppoamista tai edes tämän haavoja ei kertaakaan nähdä. Kohtauksesta harmaita hiuksia saaneet sensorit eivät hakemallakaan löytäneet siitä mitään kiellettyä. Tämä ei tietenkään pätenyt Suomessa, missä filmin pelottavin hetki saksittiin kokonaisuudessaan pois.

Psykon voima ilmestymisvuonnaan piili sen ennalta-arvaamattomuudessa. Hitchcock manipuloi intohimoisella sekä mustaa huumoria sisältävällä alullaan tietoisesti katsojaa luulemaan seuraavansa romanssia. Elokuvan ensimmäinen murha tapahtuu vasta 45 minuutin kohdalla, eikä yleisö osannut odottaa Janet Leightin kaltaisen tähden kuolemaa, varsinkaan ennen puoliväliä. Samaa harhaanjohtavaa kaavaa hyödynnettiin annettaessa ymmärtää Norman Batesin äidin olevan murhaaja. Salaisena pidetyn tuotannon aikana tätä uskomusta pönkitettiin laskemalla liikkeelle vääriä huhuja näyttelijän hausta äidin roolia varten.

Vaikka kauhistunut ja varoitushuutojaan näyttelijöille kirkunut yleisö olikin jo vuonna 1960 myyty, suhtautuivat kriitikot vielä tuolloin Psykoon nihkeästi. Oman syynsä tähän toi Hitchcockin elokuvan yllättävyyden säilyttämiseksi kieltämät ennakkonäytökset, minkä vuoksi pöyristyneet arvostelijat joutuivat näkemään filmin teatterissa tavallisen rahvaan keskellä. Negatiivisesta kritiikistä kertookin parhaiten, että eräs Psykon aikanaan lytännyt New York Timesin toimittaja nosti sen myöhemmin kymmenen parhaan sinä vuonna valmistuneen elokuvan joukkoon. Kovan vaivan nähnyt Hitchcock oli toki pettynyt saamastaan penseästä palautteesta, mutta toisaalta Psyko paitsi tuotti hyvin, on ohjaaja myös sanonut tekevänsä filmejä ennen kaikkea katsojia, ei kriitikoita varten.

Kukaan tuskin nykypäivänä kiistää Psykon merkitystä kauhuelokuvalle. Se paitsi loi genreen monet jo kliseiksi mielletyt ratkaisut, oli myös selvä alkusysäys myöhemmin syntyneelle kauhufilmin alagenrelle, slasherille, jonka olennaisimpana teemana naamioituneet murhaajat tulisivat rangaistuksenomaisesti tappamaan vähäpukeisia naisia vielä näihin päiviin saakka. Viittaukset Psykoon modernissa kauhuelokuvassa ovat tuttuja aina Teksasin Moottorisahamurhaajan tai Halloweenin kaltaisia klassikoita myöten. Hitchcockin vastustuksesta huolimatta elokuva tuli poikimaan ohjaajan kuoleman jälkeen yhteensä kolme jatko-osaa, televisiota varten tehdyn spin-offin sekä vuonna 1998 valmistuneen aiheen uudelleenfilmatisoinnin."
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 618  Average listal rating (404 ratings) 5.7  IMDB Rating 5.6 
5. A Nightmare on Elm Street 4: The Dream Maste... (1988)
Yllättäen sarjan parhaaksi osaksi nouseva Dream Master säväyttää runsaalla huumorillaan, Freddyn lentävällä dialogilla ("Ei mikään lastenlääkäri!"), mielikuvituksellisilla painajaiskohtauksilla, hyvillä tehosteilla ja toimivalla kasariteemalla musiikkeineen, jotka sopivat menoon kuin hansikas kouraan. Uskomatonta, miten aika saattaa kullata jopa varmasti ilmestyessään ärsyttävän trenditietoisena esiintyneen teinikauhunkin! Puutteita ja typeryyttähän tästäkin leffasta voisi kaivaa halutessaan riesaksi asti, mutta perkele, minä pidin ja paljon pidinkin.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 704  Average listal rating (474 ratings) 6.4  IMDB Rating 6.5 
6. A Nightmare on Elm Street 3: Dream Warriors (1987)
Juoni on hyvä syventäen jälleen hitusen Freddyn tarinaa ja tapahtumapaikkana toimivaa mielisairaalaa osataan hyödyntää, vaikka sen kansoittama väki kovin naurettavasti kirjoitettua onkin.

Sain aikoinani paiseita Dream Warriorsin erikoistehosteista, mutta tämän päivän näkökulmasta ihan hyvinhän nuo näyttävätkin onnistuneen. Mielikuvitustakin käytetään runsaasti ja painajaiskohtaukset ovat rainan parasta antia. Plussaa ensikertaa esitellystä Freddyn talosta kolmipyörineen sun muineen.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 736  Average listal rating (445 ratings) 5.1  IMDB Rating 4.9 
7. Freddy's Dead: The Final Nightmare (1991)
Freddyn kuolemassa oli ensimmäisellä katselukerralla sulattelua, mutta halki leffan jatkuva pelleily ja komiikka yhdistettynä Freddyn hahmoon takaavat loppujen lopuksi toimivan komedian, joka vie viimeisillä paljastuksillaan vanhan arpinaaman tarinan tämän oman hansikkaan kautta onnistuneesti päätökseen unidemoneineen kaikkineen. Efektit ovat 3D-pelleilyä lukuun ottamatta hienoa katsottavaa ja tarina kiinnostava, mutta sarjaa vakavissaan katsoneet saavat tästä 100-prosenttisen varmasti melkoisia märkäpaiseita. Mikäpä siinä, kun itse sain nauraa. Plussaa lopputeksteissä käytävästä Freddy-koosteesta, joka saa aikaan tunteen, että ympyrä on sulkeutunut.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 722  Average listal rating (474 ratings) 5.4  IMDB Rating 5.3 
8. A Nightmare on Elm Street 2: Freddy's Reveng... (1985)
Freddy jatkaa vielä kakkososassa vakavammissa, mutta ajoittain hyvin psykedeelisissä ja aidon painajaismaisissa tunnelmissa.

En ala tässä jo ykkösen kommentissa selvittämää suhdettani Elm Streeteihin kertaamaan, mutta ilman tätä suhtautumistani tästä elokuvasta kyllä paistaisi läpi liikaa tietty kökköys ja typeryys niin juonen, näyttelyn kuin hahmojenkin osalta. Homoseksuaaliset kohtaukset ja juhlissa riemunkiljahdusten saattelemana saapuva parillekymmenelle hengelle meinattu kaljakoppa jaksavat naurattaa, päähenkilönä mököttävää poikaa tympeämpää näyttelijää taasen saa monesta leffasta hakea.

Koko Freddyn koston alkuasetelmakin tietysti sotii sarjan ideaa ja muita osia vastaan melkoisen rankasti, mutta pisteet kuitenkin toimivista unikohtauksista sekä tietysti itse Dream Master Kruegerista.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 2363  Average listal rating (1489 ratings) 7.1  IMDB Rating 7.5 
9. A Nightmare on Elm Street (1984)
En arvioi Elm Streetejä oikeastaan elokuvina elokuvien joukossa, vaan paremminkin pienen sisäpiirin vitsinä, sillä Freddy Krueger paitsi näyttää ulkonäöltään eräältä tuntemaltani henkilöltä, myös omaa käytöksessään ja puheessaan tiettyjä tämän piirteitä, ja mikäs paremmin naurattaa. Tästä huolimatta Painajaiset ovat yllättävän monipuolisia ja mielikuvituksellisia slasher-genren muihin tuotoksiin nähden, ja tuskin pitäisin niitä ilman lisävirikettäkään minään turhana sarjana, vaikka pisteet epäilemättä alemmas laskeutuisivatkin.

Katsoin tämän ykkösosan aikoinani nuorempana telkkarista ja odotin kuulemani perusteella jotain veret seisauttavan pelottavaa kauhua. Eipä lapsilta kielletty leffa yläasteikäistä ainakaan säikäyttänyt, ja kun kyseessä kuitenkin sarjan vakavin ja eittämättä myös jännittävin osa on, ei se ainakaan aluperäistä tarkoitusta pelottelupätkänä kovin hyvin palvele.

Tämän päivän näkökulmasta A Nightmare on Elm Street on hiukan naiivi ja sarjan muiden episodien tapaan aukollisella juonella varustettu sekä hiukan liian vakavalla naamalla (jatkisten huumori rokkaa!) tehty raina, joka kuitenkin on toimii Freddyn ensiesittelynä. Mielikuvitusta tappajan ja tämän hansikkaan keksimiseen on käytetty, tunnari on klassikkoainesta ja muutama huvittava kohtauskin esimerkiksi raitapaidan käsien venymisenä on leffaan saatu, mutta silti väittäisin pisteyttäneeni leffan roimasti yläkanttiin normaalia arviotani ajatellen.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 101  Average listal rating (62 ratings) 6.7  IMDB Rating
10. Pieces (1982)
J.P.Simon on kyllä ohjaajana vertaansa vailla. Pahvilaatikkorobottia vastaan taistelevan Ääntänopeamman miehen ja tappajaetanoiden höysteeksi tarjoillaan pikkunappula, jonka pornopalapelin kasaus muuttuu katastrofiksi äidin tullessa paikalle. Kiukuspäissään vekara pistää mutsin kirveellä hengiltä ja sahaa tämän palasiksi. Vanhemmaksi kasvettuaan samainen tyyppi menee "lopullisesti" sekaisin, tempaa moottorisahan ja alkaa tappamaan naisia jossain kampus-alueella tehden näistä palapeliä. Järjenvastaisuuden kruunaa, että elokuvan englannin- ja espanjankielisten ääniraitojen taustalla soi kaksi täysin erilaista musiikkikokonaisuutta. Joku ehkä kirkuu tätä kalkkunan paskaa sairaaksi, mutta omasta mielestäni tämän päivän lastenohjelmat ja nuorisosarjojen maailmankuva ovat kyllä reippaan askelen edellä Piecesia.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 224  Average listal rating (134 ratings) 6.5  IMDB Rating 6.2 
11. Sleepaway Camp (1983)
Mitä tuumisit slasherien vahvimmaksi kulta-ajaksi lukeutuvalla 80-luvulla valmistetusta, aurinkoiselle kesäleirille sijoittuvasta silpomisfilmistä, joka paljastaisi sisältään laittomien kannabisvalmisteiden väärinkäyttöä, typerää huumoria, sekä parven hyrräävien hormooniensa pauloissa pyöriviä hyvännäköisiä teinejä, tarkoituksenaan päätyä leirikeskuksessa heiluvan tuntemattoman psykopaattimurhaajan seuraaviksi uhreiksi esimerkiksi suihkupuukotuksen taikka kaulansa läpi sujahtaneen nuolen kautta? Mitäpä, jos myös osa näistä teurastuksista katseltaisiin visvaisissa hommissaan häärivän tappajan silmien kautta ja kaiken kukkuraksi eräällä päähenkilöllä olisi vieläpä omallatunnollaan synkkääkin synkempien traumojen varjostama, loppua kohti katsojalle pikkuhiljaa aukeneva ja kaikkeen avaimena toimiva salaisuus? Niinpä, esitin itsekin vielä eilisiltana saman kysymyksen: voiko Sleepaway Campissa olla niin yhtään mitään persoonallista ja omatakeista, yhtään mitään, mikä saisi sen edes hiukan erottumaan sadasta muusta ajan ilmiönä sateisen metsänsä sammaleesta sienen lailla putkahtaneesta kauhuelokuvasta?

Jep, en voi vähätellä ihmetyksen määrää, jota podin sohvallani lievästi järkyttyneenä puolentoista tunnin päättäneen ja kieltämättä paitsi odottamattoman, myös hemmetin ahdistavan ja, kellon myöhäisten lukemien harmiksi, totisesti hereille säpsäyttäneen lopputwistin ja ruudulle pysähtyneen karmivan kuvan myötä. Suurimman hämmennyksen aiheen häiriintyneen päätöksen jälkeen ei yllättäen tarjoakaan pelkkä mielessä seilaava ajatus "tämähän olikin perhana sentään oikeasti hyvä elokuva", vaan enemmänkin shokki, että miten näinkin läpikalutusta luusta on saatu valmistettua vielä kerran saakelin onnistunut soppa, joka vetää maukkaudessaan vertoja mennen tullen jopa monelle selvänä esikuvanaan toimineelle säikyttelyelokuvalle?

Juoni ei ole leffassa keskeisintä mysteeriä lukuunottamatta mitään kovinkaan tavallisesta poikkeavan ihmeellistä tekstiä, mutta tällä ei sinäänsä ole niin suurta merkitystä, sillä Sleepaway Campin kantavimmaksi voimaksi yltää enemmän filmin käsinkosketeltavan todentuntuinen ilmapiiri. Veden ääreen sijoitetun ja kauniin luonnon ympäröimän mökkileirin menoa seuratessa voi lähes tuntea pimeässä huoneessaan viileän kesätuulen puhaltavan helteessä ihoaan pitkin ja kuulla hyönteisten surinan korvissaan, kuin myös kokea kylmiä väreitä hiljaisempiin ja yhteispeleistä mieluusti ulkopuolelle jääviin yksilöihin kohdistetun henkisen väkivallan ja sättimisen muodossa; katsoja pystyy jälleen muistamaan, millaista onkaan olla toinen toistaan ahdistavammilla leireillä, joissa muut pitävät hauskaa täysin siemauksin pallopelien, kiroilun sun muun flirttailun ja loppujen lopuksi melko toverillisen nahistelun muodossa, ja kuinka epäsosiaalisempien suurimmaksi iloksi näillä tapahtumilla jää päivien laskeminen kotiinpääsyyn, sekä harvojen ystävällisempien ihmisten (=ohjaajien) satunnaiset ja surumieliset maanittelut sävelellä "mitä sinä haluaisit tehdä? Osallistuisit nyt, ole kiltti, siitä tulee varmasti kivaa". Sleepaway Campista huokuu aitous!

Realistisuutta rainaan tuovat myös tehokkaaseen miljööseen upotetut hahmot, jotka on kirjoitettu juuri niin tyypillisiksi ihmisiksi, joita näillä kesäleireillä onnistuu kerta toisensa jälkeen bongaamaan. Hahmot onnistuvat säteilemään ruudulla muutakin kuin valkoiseen t-paitaan kissankokoisilla kirjaimilla painettua "TAPA MINUT!" -tekstiä, eikä näiden vetovoimaa vähennä myöskään rooleihin valittujen näyttelijöiden kauttaaltaan hitusen yliampuva työ (tai ihme kyllä edes kaverien ajoittain ruudulla suorittamat järjettömyydet, tyyliin keittiöstä kauhuissaan karanneiden lasten vanavedessä muun henkilöstön eteen saapasteleva ja pokkana vyötään kiinni pistävä kokki). Felissa Rose on 13-vuoden ikäänsä nähden oikein mainio ensiroolissaan hiljaisena ja syrjäänvetäytyvänä, lapsuuden traumojensa parissa kamppailevana Angelana, eikä tämän innokkaan ja hiukan heikkohermoisen serkun ja suojatin Rickyn roolia vetävän Jonathan Tiersteninkään panosta osaansa kohtaan sovi vähätellä. Erityismaininnat pitää antaa ilkeinä pahistyttöinä hääriville Karen Fieldsille ja Katherine Kamhille, joiden julmuus ja sympaatittomuus on lievästä tökeryydestään huolimatta niin uskottavaa, että huomasin kärsiväni kykenemättömyydestä edes kuvitella mahdollisuutta kaksikon olemisesta siviilissä ja näyttelyn ulkopuolella peräti mukavia henkilöitä. Plussana roolijaosta vielä se, että tällä kertaa ainakin juniorit oikeasti näyttävät ikäisiltään niiden normaalien neljännesvuosisataan ehtineiden rantaleijonien sijaan. Leirin ohjaajista voikin sitten olla tuon suhteen taas montaa mieltä.

Itse murhat sun muu kauhu tuntuvat muun tunnelman rinnalla peräti sivuseikalta siinä arkisten kesäaskareitten seurailun ohessa, eivätkä ne kaikessa raakuudessaan onnistu ennen finaalin käynnistymistä juuri kummempaa mielialaa katsojassa nostattamaan, vaikka Ed Frenchin gore-efektit palovammoja kuplivine ihoineen ja hämmästyttävän aitoine kurkun lävistämisineen taidokasta työtä ovatkin. Onneksi kuolintavat ovat alun pahanlietsomisistani huolimatta sentään pariin otteeseen erityisen persoonallisiksikin yltyviä kikkoja lukittuun huussiin paiskattuine mettiäispesineen ja polttavine hiusrautoineen, ja näihin yhdistetyn jännittävän musiikin voimin tapot eivät ainakaan jää täysin yhdentekeväksi ja mielenkiinnottomaksi sillisalaatiksi, vaan näistä pystyy saamaan kaikesta huolimatta jopa jotain irtikin.

Kaiken kaikkiaan Sleepaway Camp on kiinnostavilla tapahtumillaan ja hahmoillaan, hienolla sekä mielipuolisella tunnelmallaan ja kauniilla järvenrantamaisemillaan todella persoonallinen ja positiivinen yllättäjä tuon slasheriksikin kutsutun tasapaksun ja sitä samaa kaavaa toistavan, leffan standardiajan sympaatittomia sontahahmoja esittävien sontanäyttelijöiden kirkumisen, paljaan pinnan esittelyn ja lopulta mahdollisimman tyylikkään listimisen muodossa täyttävän elävänkuvan joukossa. Kesäleiri onnistuu väistelemään kelvollisesti lajityypin suurimpiin klisee-kuoppiin kompastumisen, jättäen esimerkiksi kiljuen veitsenheiluttajaa pakenevat naikkoset ja näiden tarjoamat rohkeat petikohtaukset kiltisti muihin leffoihin. Kun se vieläpä tarjoaa ruudulle todella poikkeuksellista, yllättävää ja shokeeraavaa murhaajaa, vastenmielistä seksuaalista traumaa, loistavaa kasarihenkeä ja poikkeuksellisen piinaavan lopun, voikin pätkän harvoiksi oikeiksi napinan aiheiksi listata lähinnä huumoripuolen huvittavuuden tyssäävän pelkkiin lopun estraadilla pomppaavan poliisin ylähuulta koristaviin "viiksiikarvoihin". Klassikkoelokuva.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 48  Average listal rating (35 ratings) 5.7  IMDB Rating 5.1 
12. Silent Night (2012)
Jotenkin tämä törkyinen, Covinan joulumurhien löyhästi inspiroima väkivaltaslasher osasi innostaa. Varsinainen remake alkuperäisestä Jouluyö murhayöstähän tämä ei ole. Tuhmia rankaiseva pukki sekä jakso hirvensarvitalossa ovat oikeastaan ainoat yhdistävät tekijät kasarioriginaaliin. Jatko-osan "garbage day!" -heittoon tosin myös viitataan varsin huvittavan repliikin muodossa.

Diggailin elokuvan värimaailmasta sekä -määrittelystä. Kirjavien valojen istutettaminen muuten synkkäsävyiseen palettiin toimii itselleni. Heikot vitsit yhdistettynä äärimmäisen ylilyötyyn splatterkuvastoon hivelevät puolestaan masentuneen ihmisen alhaisimpia aisteja. Tissitkin filmissä näkyvät.

Nirhaukset on toteutettu taidolla. Mielikuvitustakin niissä on käytetty pukin teloittaessa jengiä jouluvalosähkötuolilla, tunkiessa porukkaa puimuriin ja heiluessa liekinheittimen kanssa.

Elokuvan pikkukaupungissa on huomattavasti enemmän joulutunnelmaa kuin alkuperäisessä ja murhaajan naamari tekee onnistuneesti pilaa menneiden aikojen pukkikostyymien karmivuudesta. Myös joku pikkukaupungin pormestari pääsee hengestään. Sarkastista sanomaakin kulutusjoulua vastaan voi vääntää. Ite en jaksa enää, tätä kirjoittaessa väsyttää ja jouluaatto, juon mieluummin jouluolutta ja jumitan.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 87  Average listal rating (45 ratings) 7.5  IMDB Rating 6.8 
13. Stage Fright (1987)
Michele Soavi osoittaa tällä debyyttiohjauksellaan tosiaankin, ettei kyseessä ole mikään turha miekkonen. Verta lentää paljon, asetta on moottorisahasta kirveeseen, ohjaus on todella ensiluokkaisen laadukasta ja pakko myöntää tuon kyseisen pöllönaamion olevan jotain niin mahtavaa katseltavaa. Ainoa valituksen aihe lieneekin vain turhaan pitkitetty ja mauton loppu, ja pituudesta puheenollen en muuten tajua, miten on mahdollista että katsomani EC Entertainmentin painoksen takakannessa elokuvan kestoksi mainitaan 87 minuuttia ja samalla kirjoitetaan leffan olevan täysin leikkaamaton..?
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 50  Average listal rating (26 ratings) 6.1  IMDB Rating 5.2 
14. The Toolbox Murders (1978)
Toolbox Murdersissa on ajoittain epäuskottavasta juonestaan huolimatta sitä samaa sairautta ja vastenmielisyyttä, mikä teki mm. Texas Chain Saw Massacrestakin niin painostavan elokuvan. Raa'alla murhasarjalla käynnistyvä filmi tuntuu silkalle naisvihalle viimeistään siinä vaiheessa, kun masturboiva tyttö listitään alasti naulapyssyllä ja raivo koko teosta kohtaan alkaa jyllätä olohuoneessa kuin höyryjyrä, mutta riehumisen rauhoittuessa ja ennalta-arvattavan murhaajan paljastuessa alkavat fiilikset käydä pikkuhiljaa hyytävämmiksi kuin Siperian talvi.

Puolitoista tuntia hujahtaa kuin siivillä. Pahinta on, että kun ajateltuaan koko filmin "ei tämä ole hauskaa, tälläistähän käy oikeassakin elämässä", äkisti leffa julistaakin - tiedä sitten kuinka faktoilla todistettavasti - kaiken perustuvan tositapahtumiin. Silloin sitä vain nauliintuu sanattomana ja iho kananlihalla hetkeksi paikalleen.

Musiikkivalinnat etenkin alussa sekä lopussa ovat nekin hyytäviä ja alkujakso radiopastoreineen luo puistattavan maun suuhun siitä, että mitään hilpeää meininkiä tuskin on luvassa. Kaiken kaikkiaan parhaimmilla (vai pahimmilla?) hetkillään Työkalupoksilikvitoinnit on saatanallisen pimeä ja ahdistava matka ihmismielen synkimmille seuduille.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 1300  Average listal rating (816 ratings) 6.3  IMDB Rating 6.5 
15. Friday the 13th (1980)
Ennen Friday The 13th-leffat kolahtivat ärsyttävien teinien lahtaamisesta sikiävän nautintokertoimen takia, tänä päivänä syy sarjan fanitukseen taas on enemmänkin herra Voorhees, jota siis pahemmin tässä ensimmäisessä leffassa ei ikävä kyllä nähdä. Pitäisinkin tätä ykköstä murhaajineen eräänlaisena prologina koko Perjantai-sarjalle, jossa niin ikään selvitetään vain syyt Jasonin murhanhimolle (ja joka taidetaankin sitten käydä läpi uudestaan joka ainoan leffan alussa, mikä idea on revitty syvemmältä kuin Loch Nessin hirviö).

Tapot ovat hienoa tavaraa ja mättötunnelma kohdallaan, mutten menisi kieltämään faktaa, etteikö peräti viides katselukerta ole nakertanut leffan kiinnostuksesta melkoisen ison palasen. Kovaa kamaa joka että, kesäähän tätä katsellessa tuli uimisineen ja vihreine metsineen ikävä.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 216  Average listal rating (116 ratings) 7.1  IMDB Rating 6.5 
16. Maniac (1980)
William Lustigin ohjaus tekee leffaan erittäin häiriintyneen tunnelman ja musiikki on TODELLA vaikuttavaa.

Toimiva elokuva järjettömän sairaasta sekopäästä, jota Joe Spinell tulkitsee mestarillisesti. Samaa ei ikävä kyllä voi sanoa elokuvan muusta näyttelijäkaartista, joiden suoritukset sekä dialogi ovat melkoisen surkeaa tasoa.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 959  Average listal rating (649 ratings) 6.1  IMDB Rating 6.5 
17. Child's Play (1988)
Kelpo jännityselokuva, tosin itse pidin vähemmän vakavasta nelosesta paljon enemmän, siinä kun touhu oli vedetty jo täysin överiksi. Chucky on paljon tyyliikkäämpi murhaaja kuin pökkelöt Michaelit tai Jasonit, heittää häiriintynyttä läppää ja onhan hän vielä kaiken lisäksi nukke.

Ohjauksessa on hienoja yksityiskohtia ja se, millaisiksi pikkupojat on kuvattu, puhumattakaan millainen riistokorporaatio Good Guy´s onkaan muroineen sun muine tv-sarjoineen, jaksavat naurattaa pään sisällä vielä leffan päättymisenkin jälkeen.

Child´s Play on kelpo trilleri ajalta, jolloin Jenkeissä vielä moisia osattiin väsätä, ja ansaitsee yhden ylimääräisen tähden jo pelkästään todella hienon lopputaistelunsa, sekä puhkikuuntelemani Bushwick Billin horrorcorerap-biisi Chuckyn ansiosta.

"Hi, I´m Chucky! Wanna plaaaaaaaaaay..?"
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 667  Average listal rating (422 ratings) 6.3  IMDB Rating 6.5 
18. Candyman (1992)
Yhtymiä Hellraiseriin on kuin Vilkkilässä kissoja, mutta ajatus kauhulegendojen elossapidon tärkeydestä on kutkuttava, vaikka kukkahattutädit saattavatkin paheksua moista turmiollisena ja laatia faktoja vaikka siitä, kuinka Texas Chain Saw Massacre saa Villen pilkkomaan Aatamin muovilapiollaan hiekkalaatikolla. Elokuvana Candyman ei ole pelottava, mutta sen psykologinen ote kauhun tarpeeseen sekä tärkeyteen kiehtoo. Painajaiseen ajaudutaan sopivalla temmolla ja ghettokuvat jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Amerikkalaisen yhteiskunnan rakenne ja urbaanikertomusten lopullinen syntykin välittyvät kivasti ja voi vittu mä rakastan tuota mummoa, joka jälleen häiritsee kirjoittamiseen keskittymistäni kiroamisellaan seinän toisella puolen!
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 209  Average listal rating (134 ratings) 6.3  IMDB Rating 6.4 
19. Psycho II (1983)
Anthony Perkins kantaa Psykon ensimmäisen jatko-osan pelkällä sympaattisuudellaan, minkä lisäksi elokuva aikanaan tv:stä tullessaan oli parillakin katselukerralla ihan jännäkin. Nyttemmin juonen muistettuaan ei yllätyksille enää ole sijaa ja pistetykseni onkin hieman epäoikeudenmukainen aiempiin fiiliksiin nähden. Ei tästä edelleenkään valittamista kun vieläkään osaa muodostaa.

Dennis Franz alkoholihuuruisessa roolissaan on muuten edelleen suuri innon lähde kaltaiselleni kaverille, joka tapasi aikanaan aina ennen lähetysajastaan myöhästynyttä X-Filesia katsoa NYPD Bluen viimeiset kymmenisen minuuttia.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 295  Average listal rating (186 ratings) 5.3  IMDB Rating 5.2 
20. Friday the 13th Part VII: The New Blood (1988)
Käsis sekä näyttely kusevat ja ajatus telekineettisillä voimilla Jasonia vastustavasta teinitytöstä on uskomatonta sontaa. Nuoret taasen ovat jopa aiempaa stereotypisempiä ja ärsyttävämpiä.

Elokuvan tunnelma on sitä vastoin saatu ajoittain hyvin painajaismaiseksi aavemetsissä juoksevine elävinekuolleine murhaajineen. Musiikki on sopivan kolkkoa ja viidakkoveitsisestä lätkäveskastakin on saatu aikaiseksi puistattava mätä raato, jonka kanssa ei tosiaan käsipäivää huvittaisi sanoa.

New Blood on typerä, mutta välistä synkkätunnelmainenkin teinikauhuilu, jonka käsittämättömälle loppuhuipennukselle nauramista ainakin kannattaa puolitoista tuntia odottaa.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 121  Average listal rating (78 ratings) 6.6  IMDB Rating 6.4 
21. The Burning (1981)
"Aitoon" kummitusjuttuun perustuva slasheri leiriläisten keppostelun vuoksi pahansorttisesti palaneesta ilkeästä jätkästä, joka palaa kostamaan kärsimyksensä, tässä leffassa puutarhasaksilla aseistautuneena.

Koston liekit alkaa huonosti, tehottomasti ja epämiellyttävästi, mutta onneksi todella kauniit metsäiset luonnonmaisemat sekä mainio leiriteema pelastavat elokuvan edetessä huimasti ja huuhtelevat pahan maun suusta. Filmi olisi itseasiassa suurimmalti osin toiminut murhittakin, mutta ovatpahan nämä roikuttelukohtauksetkin saatu hyytäviksi, eikä pelkästään Savinin tehosteiden vuoksi. Pahamaineinen ja video nasty -bannimiseen suuresti vaikuttanut lauttakohtaus on aidosti piinallinen ja karmivaksi purkautuva, vaikka näyttely halki rainan on mitä on.

Yksi erimaininnan ansaitseva asia The Burningissa on sen hieno äänimaailma, jonka alla voi kiitellä niin sävelkorvaa hivelevää tunnaria, kuin pätkän rullatessa kauniina taustalta vaimeana kantautuvia linnun sirkutuksia plus muita luonnon ääniä.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 34  Average listal rating (18 ratings) 5.4  IMDB Rating 5.3 
22. Bloody Moon (1981)
Jesus Francon parhaimmistoa. Teknisesti jopa kelvollinen tekele, jonka älyttömyydet ja karuus tekevät tästä kaikessa brutaaliuudessaan ainakin katsottavan. Murhaaja lahtaa espanjalaisen kielikoulun oppilaita ja vaikka efektit muovisia mallinukketason epäuskottavuuksia ovatkin, pään katkovat sirkelit ja pikkupojan yli ajavat autot kieltämättä pahamaineisuutensa ansaitsevat. Muutenkin tekopyhyyden poissulkeminen piristää tätä arvatenkin pikkubudjetin siunaamaa Video Nastya ja viimeistään lopussa oksakone siivoaa ne risut pois ja vie katsojan mielisairaalaan. Omituinen valinta aivoille päivän yhdeksänneksi Jesukseksi.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 74  Average listal rating (44 ratings) 5.1  IMDB Rating 4.5 
23. Jack Frost (1997)
Kuten jokainen järkevä ihminen varmasti tietää, ei b-ilokuva tappajalumiukosta voi näin matemaattisesti lasketeltuna vain mennä pieleen. Osuvasti ristitty murhamies Jack Frost on jo ihmismuodossaan melkoinen hymypoika, mutta viimeistään tämän saadessa hieman coolimman ulkokuoren alkaa läppää ja irtopäitä todenteolla lennellä. Samalla rahalla nähdään vielä lumiukkoyhdyntää, aivan kamalaa ylinäyttelyä, sekä aivan jäärouvan hauskaa efektituubaa. kun luntakin tupruttaa ja jouluvalot kimaltelevat, on Kylmälän Jakea vaivatonta suositella jokaiselle joulupyhäslashereista tai mustasta huumorista diggailevalle. Se tosiasia, että tälle mentiin duunaamaan kuuleman mukaan aika karsea, Hawaijille sijoittuva jatko-osa, onkin sitten jo oma tarinansa...
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 570  Average listal rating (373 ratings) 6.4  IMDB Rating 6.5 
24. Halloween II (1981)
Ei hitto, onhan Halloweenin ensimmäinen jatko-osa tosissaan naurettava luodinkestävine murhaajineen, näyttelyn uskottavuus kusee ja sitä rataa, mutta silti tässä on jotain, mikä jaksaa pitää homman koossa: synkkä tunnelma, jonka luovat demonisen onnistuneiden musiikkien, hämärän valaistuksen, sekä yhteen yöhön sijoittuvien tapahtumien ristivaikutus.

Eihän leffaa tiiviine ilmapiireineenkään voi tosissaan ottaa, mutta kestävää pyhäinpäiväkauhua se siitä huolimatta on, kuten myöskin mitä mainioin käyttämättä jäänyt tilaisuus viedä tästä eespäin kohti helvettiä mennyt sarja kunnialla päätökseensä.

Lisää kurpitsalyhtyjä!
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 160  Average listal rating (112 ratings) 6.2  IMDB Rating
25. Maniac Cop (1988)
Neonvalot välkkyvät kasaria elelevän New Yorkin kaduilla, kun haudan tuolta puolen tullut mielipuolikyttä murhaa porukkaa David Carradinen lauleskelun lomassa. Bruce Campbell on menossa mukana, juoni on tolkuton ja leffa sujahtaa ohitse Cadillacin vauhdilla viihdyttäen liki kestonsa ajan vähintäänkin tarpeellisissa ja aivot täyteen lataavissa määrin. Parempaa slasheria, jonka parissa viettää mieluusti aikaansa varsinkin Paris Hiltonin masentavan sekä turhuudessaan pelottavan Hottien & Nottien jälkeen.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 417  Average listal rating (277 ratings) 5.7  IMDB Rating 5.6 
26. Friday the 13th Part 3 (1982)
Friday the 13th part 3Deja vun tylsän ja tökerön alun jälkeen meininki pääsee käyntiin, eli luvassa on (onhan?) oluen ryydittämän tuutin täydeltä paskaa näyttelyä, typerää dialogia sekä huumoria, verisiä murhia ja kauhuelokuvataiteen köyhää plagiointia aina Evil Deadista Hohtoon, unohtamatta tietenkään tämänkään sarjan (varsinkin) ensimmäistä osaa. Vielä toisellakin katsomiskerralla yllättävän viihdyttävää yksinäisen perjantain tappokamaa, eli eikun maski päähän ja Jasonin päiväkirjaa luvun kolme kohdalta avaamaan.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 49  Average listal rating (28 ratings) 5.9  IMDB Rating 4.9 
27. Christmas Evil (1980)
Ehkä joulumielisin tänä vuonna katsomani pyhäfilmi. Vinksahtanut, joulun sanoman jakamisesta rehellisesti innostunut lelutehtaan työntekijä osaa olla sympaattinen ilahduttaessaan lapsia, ja tämän silmien epätoivoisesta kiillosta myöskin näkee, ettei teennäisten aikuisten rankaiseminen ole tälle mikään nautinnonlähde, ainoastaan velvollisuus, joka on suoritettava pois alta. Murhilla ei liiemmin mässäillä, lunta sataa tarpeeksi ja jouluvalot ovat kauniita. Myös lopun Frankenstein-tyylinen ajojahti on mukavaa pohdiskelua väärinymmärrettystä hirviöstä sekä siitä, kuka kaikesta verenvuodatuksesta huolimatta loppujen lopuksi oikeasti onkaan "paha". Viimeinen kuva on ehkä hieman naiivi, mutta kuten jo alussa tokaisin, itselleni se kuitenkin jätti kauniin, liikuttuneen, sekä jouluisen mielen.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 23  Average listal rating (14 ratings) 6.4  IMDB Rating 6.1 
28. Faceless (1987)
Tälläinen vaihtoehtoinen kauneuskirurgiaa käsittelevä elokuvallinen lahja Iho jossa elän-filkan ohella Espanjasta. Perseilystä ja homostelusta siirrytään loppua kohden aika kammottaviin tunnelmiin. Splatterkohdat ovat muovisia mutta yrittelijään verisiä, surullinen lopetus taasen jättää varsin painostavan ja epämiellyttävän fiiliksen. Hyi saatana, ei todellakaan mitään Hollywoodin kepeää kiiltokuvaviihdettä ensitreffien puuhasteluksi viinilasin, suklaakonvehtien ja kepeän keskustelun ohella.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 43  Average listal rating (31 ratings) 6.4  IMDB Rating 5.1 
29. Slaughter High (1986)
Spoilaa

Slaughter High alkaa aivottomuudessaan nautinnollisena splatfestina, jossa missään ei ole mitään järkeä: avaamattomasta tölkistä löytyy suolet ulos syövyttävää myrkkyä, kylpyammeeseen puskee hanoista happoa ja narrinaamioon pukeutunut ja kuviaan ympäri luokkakokoustilana toimivaa lukiota kylvänyt, koulukiusaajilleen kostava murhaaja rääkkää pilkkaajiaan mitä brutaaleimmilla tavoilla.

Kaikki slasher- ja muutkin kauhukliseet hyödynnetään hyvin, musta mies kuolee ensimmäisenä, turhia säikäytyksiä riittää ja tietty henkihieveriin piesty tappaja ponkaisee pystyyn aina uudestaan. Kamera-ajot ovat etenkin lopun käytävästalkkauksessa onnistuneita ja gore on toteutettu pilke silmäkulmassa.

Mikä sitten mättää? Tietysti se vitun aivolaho ja Visa Mäkisen lahjakkuuden mieleen tuova lopputwisti. Heh heh, ei kun mikään ei ollutkaan totta, tuhlasitte juuri reilun tunnin elämästänne katselemalla naama paketissa lasaretissa koisivan pojan unia. Voi helvetin kuusitoista!

No mutta olihan tässä kuiteskin eräässä kohtauksessa Piecesin ja Supersonic Manin julisteet seinällä.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 226  Average listal rating (158 ratings) 4.6  IMDB Rating 4.3 
30. Jason Goes to Hell: The Final Friday (1993)
Melkein tekisi mieli antaa tälle neljäkin tähteä, mutta toisella katselukerralla fiilikset eivät kuitenkaan olleet ihan niin lampussa, vaikka kaljakin virtasi. Missään ei ole järkeä, Jason on pelissä muotokuvapihveineen vaikka delasi kasin lopussa, muuttuu sitten avaruusmadoksi ja jotain sataa eri leffaa on kopioitu tähän. Missään ei pihistellä, on verta, on sisälmyksiä, on tissejä, on ihan överisti kaikkea ihan överiä. Lopussa nähdään vielä Freddy Krueger.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 116  Average listal rating (73 ratings) 5.5  IMDB Rating 5.2 
31. Psycho III (1986)
Muistaakseni toinen ree-waazzi.

Typerästä alleviivailevuudestaan ja perseilystään huolimatta hyvä päätös Psyko-trilogialle. Perkins on edelleen koossa pitävin voima, vaikken tästä mitään suurempaa superlatiivia ohjaajana yhden leffan perusteella alakaan sanomaan. Ateistista sanomaa on helppo löytää, hahmoista puolestaan Batesin ohella kannattaa mainita autonromullaan matkaava rokkari, josta loppupeleissä jää paljon psykompi kuva kuin itse Normanista. Viimeisin kuolema on muuten törkeän eeppinen.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 38  Average listal rating (23 ratings) 5.7  IMDB Rating 5.7 
32. Nightmare (1981)
Painajainen alkaa lupaavasti todella sekavilla ja kuin suorana pahoista unista revityillä näyillä ja sekopäisyyksillä, jotka yhdistettynä mielenvikaiseen musiikkiin saavat sydämen pamppailemaan. Aikanaan kohua ympäri maailmaa herättänyt (ja Suomessa K-20 -ikärajalla markkinoitu) väkivalta on muovista, mutta äärimmäisen veristä splättäystä, meininki on kamalaa ja ahdistus filmiä kohtaan nousee nopeasti ylemmäs ja ylemmäs.

Sitten tulee rankka mahalasku. Painajaismaiset sekoilut ja unikohtaukset korvataan jaaritteluilla, pikkupojan lässytyksillä ja sellaisella. Uhkaavat puhelinsoitot ovat ainoa tunnelman kasassa pitävä linkki ja loppurallin alkaessa sekin tuo mieleen pahaksi menneen yrityksen kopioida Halloweenia. Toisaalta viimeiset minuutit ovat aika skitsoa kamaa ja murhaajana oleva psykokin on huomattavasti Michael Myersia pelottavampi, sillä tämä ei jää kasvottomaksi tappokoneeksi, vaan itkevä ja vaahtoa kuolaava, demoniensa vallassa lattialla sätkivä seinähullu tuntuu inhimillisemmälle ja samalla todentuntuisemmalle.

Ja plussaahan tulee toki ja teatterikatukohtauksesta, jonka leffapaikkojen mainoksista voi löytää niin Caligulan kuin Five Deadly Venomsinkin nimet.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 86  Average listal rating (41 ratings) 6.4  IMDB Rating 6.2 
33. Alone in the Dark (1982)
Keskinkertainen slasher, jossa mopillinen hulluja karkaa Auroran jenkkiläisserkusta, varastaa mellakan turvin tukun aseita ja pistää haisemaan. Seinähulluista eräs pukee naamalleen lätkämaskin ja tappaa jätkän jollain puutarhatyökalun ja koukun välimuodolla, toiset kurvaavat posteljoonin päältä pakulla.

Vaikka traileri (jota en sitäkään loppuun jaksanut katsoa...) tuntui itse leffaa mielekkäämmältä, lopussa petrataan uhrien asemassa olevan perheen lahdatessa murhaajakanditaattinsa sangen brutaalisti. Erään selkään lyödään lihakirves, joka kaiken kukkuraksi paalutetaan entistä syvemmälle pesisstagalla, toista puolestaan pidetään puolustuskyvyttömänä paikallaan puukotuksen ajan. Päämielipuoli Jack Palance selviää hengissä ja hoippuu punk-keikalle, jossa tämä "flirttailee" viimeisessä kuvassa muijalle pistooli kädessään.

Elokuvalla tarjoaa myös hetkensä pedofilisille mielleyhtymille sekä Donald Pleasencelle, joka hilluu ympäriinsä Sam Loomisin jälkeenjääneen pikkuveljen saappaissa. Alone in the Dark - Suomessa Armoton yö - ehdittiin kieltää Finlandiassa vuoden 1984 aikana peräti kolmesti. Pahamaineisella Jerker A. Erikssonillamme näkyy muiden muassa olleen jälleen näppinsä pelissä.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 518  Average listal rating (342 ratings) 5  IMDB Rating
34. A Nightmare on Elm Street 5: The Dream Child (1989)
Hahmot ovat ärsyttäviä sekä tylsästi kirjoitettuja, ja tietyt vastenmieliset katsaukset Freddyn menneisyyteen järjettömiä, mutta jälleen kerran runsas mielikuvituksen käyttö sekä Kruegerin hahmo pelastaa paljon. Erikoisefektit vaihtelevat pitkälti elokuvan edetessä, ja koomisuudessaan hyvin epäuskottavan näköisen jääkaappikohtauksen mukana oloa on vaikea uskoa henkeäsalpaavan sarjakuvaan sukeltamisen nähtyään.

Elm Street -sarjan heikoimpia osia, mutta hakkaa käsittämättömän huonon New Nightmaren ja Freddy vs Jasonin (plus suuren osan muistakin genrensä tuotoksista) mennen tullen.

Naurua kaipaaville suosittelen vielä katsomaan Fat Boysin bonusmateriaalina löytyvän musa-videon Are You Ready for Freddy, joka on laaduttomuudessaan jo omaa tasoaan...
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 530  Average listal rating (344 ratings) 6  IMDB Rating
35. Friday the 13th Part 2 (1981)
Myönnetään, kyllä tämä kakkonen on (varsinkin heti perään ykkösen jälkeen katsottuna) pirullisen röyhkeä klooni edeltäjästään, mukaan on jopa eksynyt lähes täydellinen Kevin Pekonin esittämän Jackin klooni aina vaatetusta ja kampausta myöten (ja harvemmin rapun "B" asukkaaksi ketään ulkonäön perusteella on tullut niin varmasti hihkaisten leimattuakaan).

Suhtautuminen tähän jatko-osaan onkin fanille hyvin vaikeaa: kaikki on nähty jo sarjan aloittaneessa pätkässä, eikä kyynelsilmien takaa edes voi havaita mitään ykkösen tasoista verijuhlaa a la kirves naamassa taikkapa irtopää lentämässä kaaressa ilman halki, kiitosta vain "vapautta vaikka asein" puolustavalle Yhdysvaltojen leffasensuurille.

Surkeasta näyttelystä, virhekasoista, plagioinneista (heh, plagioidaan täysin plagiointiin perustuvaa rainaa...) ja muista leikellyistä tuplaseivästyksistä huolimatta tätä tosiasiaa tämä kirjoittaja ei voi kiistää: Perjantai-leffat ovat huonoja. Ne eivät ole kohtalaisia edes kauhuleffoina. Mutta oli miten oli, ne ovat mielestäni kuitenkin perkeleen KOVIA leffoja, kuten myös tästä osasta eteenpäin murhaajakin, ja tässä koko tämän itseään toistavan sarjan viehätys piileekin. Don't fuck with Jason!

Ja mielestäni se Jasonin tyynyliinanaamio on tyylikäs siinä missä maskikin.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 187  Average listal rating (122 ratings) 6.4  IMDB Rating 6.2 
36. My Bloody Valentine (1981)
Peruspaskaa slasheria, joka kerää mielenkiintonsa juuri typeryydellään. Joku hengitysmaskin taakse kätkeytynyt psyko alkaa ystävänpäivänä lahtaamaan porukkaa imelästi koristellussa kyläpahasessa ja sen kaivoksessa, lähettelee poliisipäällikölle uhriensa pumppuja sydämenmuotoisissa rasioissa jne. Elokuva etenee latteasti, näyttely on paskaa ja hahmot (joista lihava, viiksekäs ja silmälasipäinen "nuori" on kyllä paras) epäuskottavia. Leffana yhden turhimman juhlapyhän murhafilmi on silkkaa potaskaa, mutta aivovammaisena perseilyviihteenä sen katsoo helposti kerran loppuun.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 22  Average listal rating (11 ratings) 5.7  IMDB Rating 4.7 
37. The Dorm That Dripped Blood (1982)
Yllättävän mukaansatempaavasti alkava The Dorm That Dripped Blood osoittautuu varsinaiseksi kliseekasaksi, mikä nyt ei tusinaslasherin kohdalla kummastuta. Idea pähkinänkuoressa on niinkin monimutkainen, jotta mielipuolinen murhaaja harventaa teinejä öisessä opiskelija-asuntolassa.

Chris Youngin nimiin merkityt musiikit pöllivät suurimmalti osin jälleen Psykolta. Jouluvaloilla valaistussa keittiössä tapahtuvaan kohtaukseen Young on lainaillut puolestaan Hohdon soundtrackia. Psyko-varastelu ei jää musiikkiin, vaan uudelleenfilmataanpa The Dorm That Dripped Bloodiin mm. esikuvan porrastappo. Teurastajanveitsi sentään on vaihtunut nauloilla pönkitettyyn pesismailaan. Välistä matkitaan puolestaan Halloweenia tappajan kuristaessa autossa istuvan naisen pianonkielellä takapenkiltä käsin. Myös murhaajan paljastuminen on se sama tuttu juttu, eikä tämän normaalisti käyttäytyneen hepun äkkinäinen muuttuminen heikkoa läppää heittäväksi hihittäjäksi tunnu kovinkaan uskottavalta.

Vaikka The Dorm That Dripped Blood onkin yksi helvetin poliitikko, erottuu siitä pari asiaa edukseen. Viimeisen tytön vetoaminen tappajan tunteisiin nostaa hieman tunnelmaa ja valmistaa edes hieman perusslasherkaavasta poikkeavan tilanteen. Toinen hyvä kohtaus nähdään lopussa aina valppaan poliisin vahingossa ampuessa uhrin ja jättäessä murhaajan eloon. Jos The Dorm That Dripped Blood on esikuviltaan ryöstellyt, saipa itsekin viimein tietää miltä moinen tuntuu: vuoden 1989 slasher Intruder näes hyödyntää tätä samaa ratkaisua melkoisen härskisti.

Kun Video Nasty -lista pursuaa toinen toistaan tylsempää kauhua, hoitaa The Dorm That Dripped Blood veret näidenkin puolesta. Jo alkukohtauksessa jätkältä lyödään sormet poikki saman splattermenon jatkuessa elokuvan loppuun. Yhden päältä ajetaan autolla, toinen saa poran takaraivoonsa kallonpalasten roiskuessa ja paloiteltuja ruumiita löytyy milloin mistäkin. Murhat ovat raakoja ja veri valuu paksun punaisena. En halua antaa väärää kuvaa, että moinen brutaalius olisi ihailtava asia tai kauhuelokuvan itseisarvo, mutta kun on katsonut brittien bannilistalta noin 10 Halloweenia lepsumpaa elokuvaa putkeen, suhtautuu tällaiseen mässäilyyn lähinnä jonain erillaisena. Näin ovat tekijätkin laskeskelleet, koko sillisalaatin ainut sanomista kaipaava asia kun tuntuu olevan näyttävien efektiensä esittely.

The Dorm That Dripped Blood ei ole missään nimessä hyvä elokuva, mutta eksploitaatiotörkynä se toimii arviolta sen yhden kerran. Kirkumisen säestämää ruumiiden löytymisleikkiä nähdään jo ensimmäisen vartin jälkeen, murhamies hakkaa katetun pöydän antimia pesarilla raakalaismaisesti ja suorittaa henkirikoksensa laiskan välinpitämättömästi. Huvittavana yksityiskohtana samaan kyttäkaaraan mahtuu tämän elokuvan mukaan kolme jeparia.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 964  Average listal rating (631 ratings) 6  IMDB Rating 6.1 
38. Halloween (2007)
Vaikkei varsinaisesti sarjaan kuulukaan, on Zombien näkemys kyllä Halloweenien kärkipäätä. Kolkot kuvat kuolleiden lehtien peittämistä pimeistä kaduista luovat tunnelmaa ja Michael Myersin lapsuuden esittäminen ja tapahtumien pohjustaminen on ollut hyvä ratkaisu, mutta puolet leffaa käsittävä tylsä lahtaaminen (erityisesti kaksituntisessa director's cut -versiossa) saa haukottelemaan äänekkäästi. Muutenkin Carpenterin klassikossa toimivaksi havaittujen kohtausten ja repliikkien sisällyttäminen tähän versioon tuntuu lähinnä väkisin väännetyltä.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 15  Average listal rating (11 ratings) 4.7  IMDB Rating 4.2 
39. Body Count (1986)
Tiedä häntä, johtuiko illan kahden aiemman tekeleen mahdottomuudesta, mutta ei Deodaton Body Countista maineensa mukaista makua suuhuni jäänyt. Juoni laahaa välillä, muttei missään välissä käy tylsäksi, tarjoten myös jännittävätkin hetkensä. Älyvapaata menoa löytyy huvittavissa määrin ja murhaajana toimiva shamaani vie räjähtäneellä ulkonäöllään potin todella monen slasher-suvun jäsenen nokan alta. Goresta on paha mennä sanomaan leikellyn brittijulkaisun valossa tuon tulimmaista, mutta Claudio Simonetin mahtavilla musiikeilla on epäilemättä oma painava osansa näinkin korkeaksi nakittamani pistemäärän suhteen.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 418  Average listal rating (266 ratings) 5  IMDB Rating 4.9 
40. Child's Play 3 (1991)
Todella piristävä verrattuna aiemmin samana iltana katsomaani kakkososaan. Perhanan hassu ja viihdyttävä elokuva, vaikkei sitä hurmetta roiskuisikaan K18-leiman edestä. Näyttelijöistä Brad Dourifin ohella erikoismaininta Travis Finelle, joka tekee joko upean suorituksen eversti Sheltonina tai on aidosti ykkösluokan kusipää. Ihan kelpo tavaraa siis, vaikkakin kaivelemaan jäi että mitä hiivattia porukkaa täynnä oleva huvipuisto tekee jossain erämaan korvessa sotilaitten harjoitteluleirin kupeessa.. Oli miten oli, tästä leffasta lienee hyvä eräänä päivänä jatkaa vielä Seed of Chuckyn parissa, jahka lätyn jostain sopuhintaan löydän.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 26  Average listal rating (14 ratings) 4.6  IMDB Rating 4.2 
41. Uncle Sam (1996)
Amerikkalaisessa Twin Riversin pikkukaupungissa valmistaudutaan itsenäisyyspäivän viettoon. Kekkereistä löytyy niin paraatia, laulua, iloisesti liehuvaa jenkkilippua, grillikylkeä kuin jätti-ilotulitustakin. Mikä siis voisikaan pilata tätä heinäkuun neljännen ah, niin idyllistä juhlintaa? No, tietenkin mahdollisuus, että kotikaupunkiinsa saapuneen sotaveteraanin ruumishan saattaisi herätä ilman sen kummempaa syytä arkussaan eloon, pukeutua Setä Samuliksi ja lähteä lahtaamaan kaupungin epäisänmaallista väestöä aina sivareista kieroihin poliitikkoihin siihen malliin, että moisen hurmemäärän toimittamisesta veripankkiin ansaitsisi varmasti vähintäänkin laakeriseppeleen päähänsä.

Edellinen kappale ei siis ollut normaalia mauttomampi vitsi, vaan Uncle Samin juoni tosiaan on juuri niin älytön, kuin kuka tahansa hiukankaan selväpäisempi lukija pystyy aistimaan, ja itse asiassa olenkin jo vuosikaudet himoinnut tätä roskaa motiivinani, että näin päättömän pätkän väliin jättäminen olisi jo kiirastulen arvoinen synti. Ikävä kyllä tarina ei kuitenkaan toimi parhaimmillaankaan kuin juuri ja juuri keskinkertaisesti. Leffan alkupuolisko selvitellään hatarien hahmojen tarinoita, kunnes lopulta Kuwaitista rahdattu sotahullu Sam Harper (David Fralick) herää kuolleista ja aloittaa riehumisensa katsojan "jännittäessä" seuraavaa ennalta-arvattavaa uhria, ja että pystyykö Harperin veljenpoika Jody (Christopher Ogden) yhdessä sotaa vastustavan Korea-veteraani Jedin (Isaac Hayes) kanssa pysäyttämään Uncle Samin, kunnes päästäänkin näkemään leffan tunnelmaton ja nopeahkosti tapahtuva "loppuhuipennus", joka säväyttämättömyydessään (vaikkei ehkä kuvauspaikkana toimineen La Vernen kaupungin asukkaiden mielestä) jo itsessään on hyvä tekosyy yhden elokuvan tähdistä sammumiseen.

Leffan näyttely ei ole sieltä kaikkein hurrattavimmasta päästä. South parkista ja muusikon urastaan tunnettu Isaac Hayes onnistuu roolissaan vielä jotenkin kohtalaisesti, vaikkakin miehen reaktiot, esim. ruumiin ylösnousemiseen, ovat huvittavan epäuskottavia. Ogdenkin suoriutuu nuoreen ikäänsä nähden ihan hyvin osassaan sotaa ihannoivaksi aivopestynä pikkupoikana, tosin kaverin aatemaailman täydellinen päälaelleen kääntyminen elokuvan edetessä kuin taikaiskusta tuntuu kieltämättä melko teennäiseltä. Myös pojan äitinä palkkansa nostava Leslie Neale sekä Uncle Samin metsästyslistalle päätynyttä vaimoa tulkitseva Anne Tremko osaavat hommansa mukiinmenevästi, etenkään hysteerisenä olo ei tunnu tuottavan pahempia vaikeuksia. Käytännössä koko muun kaartin työpanos onkin sitten kauheaa ja todella idioottimaista katseltavaa, ja varsinkin murhattavien reaktiot viimeisillä sanoilla säestettynä värvääjä-zombin edessä ovat surkuhupaisuudessaan jo melkoisen paksua katseltavaa. Henkilöt ovat myös hätäisesti hutaistuja, Forest Gumpin älykkyysosamäärän alittavia paukapäitä, esimerkeistä parhaimpana vaikka kohtaus, jossa ampumakojun työntekijä ihmettelee kaikki maalit onnistuneesti räiskineen elävänkuolleen Samin ampumataitoja ja kääntää selkänsä hetkeksi, huomaamatta lainkaan mädäntyneen asiakkaansa repivän ketjulla kiinnitetyn kiväärin itselleen ja poistuvan paikalta kaikessa rauhassa.

Elokuvan tunnelma aiheuttaa paikoitellen hyvinkin ristiriitaisia tunteita. Vaikkei Jenkkien itsenäisyyspäivä voisikaan itseäni vähempää hetkauttaa, niin historialliset puvut ja värikkäät ilotulitukset ovat kyllä komeaa ja mukavaa katseltavaa, ja elokuvan alkuun leikatut mustavalkoiset tv-pätkät Setä Samulista sopivat elokuvaan kuin tämä Yhdysvaltojen vapautta symboloiva herra vuohipukin kanssa samaan valokuvaan. Myös pimeässä tapahtuvat kohtaukset ja taustalla soiva paraatimusiikki pienon luomalla kauhutunnelmalla höystettynä luovat leffaan kolkon aavemaista ilmapiiriä. Murhatkin ovat omalla tavallaan verisiä ja osin jopa nerokkaita (esim. sini-puna-valkoisiin pukeutuneen raggarin hirttäminen lipputankoon), mutta slasher-menon latistajana kyseisissä kohtauksissa näkyy loppujen lopuksi hyvin vähän. Kaveri mm. saattaa seistä huoneessa, jonka nurkan takana tappaja väijyy, ja seuraavassa kohtauksessa tämä makaakin jo ilman sen suurempia actioneita lattialla kirves päässään. Myöskään suurin osa juonen naurettavista ratkaisuista ei tee oikeutta tunnelmalle sen enempää kuin Amerikka Irakille, ja elokuvan kokonaisuudesta jäävä mielikuva on kaiken kaikkiaan harmillisen risainen.

Uncle Samin ohjauksesta vastaa Maniacista tuttu William Lustig, ja vaikkei taso olekaan läheskään kyseisen elokuvan veroista, niin kyllä tämä välähdyksineen ja kamerakulmineen keskiverto-slasheria paremman pokaalin kotiinsa kuljettaa. Sympatioita kokoavat myös ohjaajan filmiin sisällyttämä sodanvastaisuus kritiikeineen Valtojen taistelumotiiveja kohtaan, ja onpa elokuva lopun City Of The Living Deadiin viittaavine kuvan jumittumisineen omistettu edesmenneen goren kummisedän Lucio Fulcin muistolle.

Kokonaisuutena Uncle Sam on monia hyviä ideoita sisältävä elokuva, mutta valitettavasti paikoitellen todella kehno toteutus ja surkea juoni tiputtavat sen keskivertokauhupätkien harmaaseen massaan. Leffalla kuitenkin on hetkensä, jos ei muuten niin viimeistään hautausmaalla tapahtuvan tähtilipun liekittämisen muodossa, ja viihdyttävyysaste on varmasti varsinkin b-elokuvien ja slasherien ystäville sitä luokkaa, että kyllä itse nostaisin Setä Samulin koston loppujen lopuksi jotain Halloweenin seitsemättä jatko-osaa paremmaksi ostopäätökseksi. Jos siis selvisit pyhäinpäivästä, joulusta, ystävänpäivästä ja perjantai kolmannestatoista, niin viimeistään itsenäisyyspäivä onkin sitten kuolemaksi. Perhanan kiva vuosi muuten tiedossa, voisin todeta...
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 49  Average listal rating (27 ratings) 5.7  IMDB Rating 5.6 
42. Don't Go in the House (1979)
Aikamoista vuoristoradan vaunussa matkustamista Don't Go in the House on. Välistä letkeät överieksploitaatiovedot, kuten papin flambeeraminen liekinheittimellä, hykerryttävät korniudellaan, välistä taas liippastaan läheltä autoteattereiden kansantautia, sitä ettei mitään "järkevää" oikein tapahdu. Myös ajoittainen misogynistisyys alkaa etomaan.

Omia ideoitakaan ei filmistä löydy, näyttely on mitä on, budjetin olemattomuus paistaa monesta huonosta tarinankerronnallisesta ja kuvallisesta hätäratkaisusta, eikä teknisestikään Älä mee kämppään ansaitse taputusta päälaelle. Ärsyttävin esimerkki tästä on pääpiru Donnyn työpaikalta äänitetty puhe, josta on vaikeaa saada mitään tolkkua ja jonka volyymi on raivostuttavan matalalla. Verta ei muistaakseni elokuvassa ollut pisaraakaan, finkki finkki alen kippaajat.

Ilmeisesti lähinnä grindhouse- ja drive in -teattereille tarkoitetun roskaläjän nostaa hyvin lähelle kolmea tähteä pääosin pari liekkarikohtausta, hyvä musaraita sekä mukava kasaritunnelma. Kerran katseltava slasher.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 68  Average listal rating (39 ratings) 5.5  IMDB Rating 5.7 
43. Maniac Cop 2 (1990)
Vittu kun väsyttää taas tämä kommenttien kirjoittaminen ja on muutenkin niin hyvä fiilis, ettei millään jaksaisi tämänkään tähtihetkiä yrittää muistella. On elokuvassa älytöntä camp-arvoa ja sinäänsä hienoa rymistelyä, mutta lopputulos vain jätti vaisun ja tympääntyneen fiiliksen. Kolmosen tulo tehdään selväksi ja tekijäteksteissä soi Maniac Cop -räppi. Poliisejakin tapetaan roisilla kädellä.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 729  Average listal rating (466 ratings) 5.1  IMDB Rating 5.6 
44. Halloween H20: 20 Years Later (1998)
Turhan teini leffa tämän päivän silmin, joskus 13-vuotiaanahan tämä vielä oli jännä. Syksyisen synkeä halloween-fiilis ei ole läsnä, dialogi pistää pinnan kireälle ja henkilöt ovat niin ärsyttäviä, kuin kuvitella voi. Selvästi Screamin nostaman uuden slasher-buumin varassa mennään, senhän kertoo jo tutusti sommiteltu kansi. Matafakin LL Cool matafakin J täyttää massojen haluaman hiphop-hahmon paikan. Elokuva paranee hieman kersoista päästessä, mutta ambulanssin rattiin hyppääminen on älyttömyydessään vain yksin kookas "MIKSI?".

Siinä meinaa muuten mennä pää sekaisin, jos soittoäänenä toimii Carpenterin Halloween ja puhelin alkaa piristä tätä katsoessa. Ei enää tiedä mihin uskoisi.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 977  Average listal rating (586 ratings) 5.9  IMDB Rating 6.2 
45. Scream 4 (2011)
Spoil.

Kun leffan itseironinen asenne, alun loputtomat "elokuva elokuvassa hah hah haa" -läpät ja nykypäivästä ratkiriemukkaasti muituttavat facebookit, älypuhelimet ja Saw-maininnat keittävät aivoja niin kuumilla kuplilla, että lainakiekon tekisi mieli paiskata parvekkeen kaiteen yli seuraksista välittämättä, on vaikea uskoa Scream nelosen lopulta paljastuvan sarjansa parhaaksi osaksi.

Vaikka teineily vituttaa rajusti, lopulta tuleva sanoma siitä, miten niin vitun moni nykyihminen haluaa vain julkisuutta, julkisuutta, julkisuutta - siinä on ytyä. Tänä päivänä lähes kenen tahansa nimen voi kirjoittaa internettiin, mistä syöksyy kuvia henkilöstä, informaatiota tämän kiinnostuksenkohteista, työpaikasta jne. Enää ei tunnu olevan yksityisyyttä, mahdollisuutta piiloutua. Ei tarvita salaista poliisia valvomaan kansaa, kun se itsessään haluaa tehdä elämästään mahdollisimman julkista. Salamavalot ovat ehkä kaukana, mutta onneksi pystyt pienillä elektronisilla laitteilla päivittämään jatkuvasti taivaltasi nettiin reaaliajassa - suloista.

Tämä sama ajattelun malli näkyy rahastuksen ohella myös Hollywoodin nykyisessä re-make -boomissa. Jatko-osia halveksitaan monesti julkisesti, mutta onneksi lahjattomat munapäät voivat ottaa jonkun suurta kohua ja kehuakin saaneen leffahistorian klassikon, tehdä siitä munattoman uusintaperseilyn ja sitten patsastella tämän äärimmäisen persoonattoman persraiskauksensa mediavalokeilassa ylpeänä siitä, miten onnistuivatkaan pureskelemaan 2000-luvun teiniyleisölle jonkin pahamaineisen video nastyn uuden vuosituhannen standardeja vastaavaksi ja sitten oksentamaan sen vasten katsojan kasvoja.

Niin ja siinä vaiheessa, kun aloin pitämään Scream quadtrilogian uusimmasta ja jopa luulin sen päättyvän erittäin kohauttavalla tavalla päähenkilön kuolemaan ja roiston menestykseen, huutanee Hollylan koneiston johto "ei katsoja tälläistä taho, se diggaa onnellisista lopuista". Ei siinä mitään, herätetään sankari henkiin lasaretissa ja tapetaan roisto, ettei kellekään jäisi paha mieli. Minulle kuitenkin jäi, mutta mainstream-yleisö on se joka pop-teollisuudessa vie underground-sakin vikistessä. Onneksi meillä on vapaus valita, eikä kaikkea vastaantulevaa tarvitse katsoa. Muuten vaihtaisin rakkaan harrastukseni erittäin mahdollisesti esimerkiksi kuviokellunnan puolelle.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 7  Average listal rating (6 ratings) 4.7  IMDB Rating 2.7 
46. Jack-O (1995)
Näin lokakuun puolivälissä ajankohtaista tunnelmaa virittelevä halloweenslasher, jossa kurpitsanokkainen taruhahmo Jack O'Lantern nousee haudastaan riivaamaan kummitusmaskeissaan karkkia keräävän jenkkilähiön katuja ja metsiä. Kasarityylinen samhaim-fiilis toimii hommassa ihan kunnolla, mutta turha Friday the 13th -plagiointi syö tehoa ja monen leffan heikoimpana lenkkinä jo aivan liian monet kerrat kylän hirviömurhaajalta pelastanut rillipää kakara on niin vitun ärsyttävä, että moinen pitäisi mopottaa leikkikoulunsa vessanpöntöstä alas.

Muuten kuraisia tehosteita pursuava halppispätkä on yllättävän hyvää jälkeä, eritoten otettaessa huomioon, että inhokillani Fred Olen Raylla on Jack-O:ssakin sienensyömät kyntensä pelissä. Huvittavinta puolta edustaa uskomaton dialogi, jossa mm. iskä hoputtaa pikkupoikaa telkkarin ääreen katselemaan suosikki-showtaan, missä röökisuinen sekopää vaahtoaa kameralle jotain skitsoa jonkun muijan samalla mätkiessä taustalla litsaria jonkun monsterin poskelle keskellä jotain hautausmaata, tai kun samainen isukki toteaa vanhassa valokuvassa esiintyvän "joku pelottavan näköinen vanha äijä".

Näyttely on kauttaaltaan kauheaa ja eritoten tapahtumien keskuksessa olevan äidin lautasmainen silmienpullistelu saa sapen sakeaksi. Onneksi saamme kuitenkin ihastella filmin alkutaipaleilla yhtä ehdottomasti "mieleenpainuvimmista" suihkukohtauksista ikinä, minkä leikkaus on kaikessa yksinkertaisuudessaan... melko nopeatempoista.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 69  Average listal rating (44 ratings) 4.5  IMDB Rating 4.3 
47. The Boogey Man (1980)
Ullin luomake on elokuvana sontaa, mutta onneksi niin täyttä sellaista, että kyllä jumankauta Boogeyman jopa yksin toljotettuna onnistuu säälittävyydellään sekä uusavuttomalla toteutuksellaan räkäisemään mehevän äänekkäät naurut katsojan suusta. Koko idea kuvastimen paloissa elävine mörköineen on jo aika paksua, ja kun miltein kaikki muukin on tyritty kuin tarkoituksella ja lopputulos tuntuu pahimmillaan elokuvakerhon vanheimpainillassa rinta röyhelöllä esitettävältä kamalta, on siinä ulvonnassa pitelemistä (ja taide-elokuvan nimeen murtavalla epäilemättä kiukussaan).

Ei Lommelin Peilihalloween absoluuttista nollatasoa kuitenkaan ole. Musiikki ja muutaman kohtauksen värien käyttö ovat oikein onnistunutta sylttyä. Myös peilistä tuleva äijä tarjosi menoon jännitystä koko 10 sekunnin esiintymisensä ajan.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 83  Average listal rating (51 ratings) 6.6  IMDB Rating 6.3 
48. Intruder (1989)
Runsas kamerakikkailu kertoo kuuleman mukaan ohjaajan epävarmuudesta. Kauhun tai omaperäisyyden kiertävä, mutta slasher-kliseitä kuin viimeistä päivää kierrättävä Intruder on aluksi tylsä kuin rantapallo, mutta paranee viimeisen tuplavartin aikana. Murhaaja yllättävine sitkeähenkisyyksineen on arvattavissa, mutta tämä hihittelevä, hampurilaisia popsiva ja irtopäätä mukanaan kanniskeleva velmu on absurdiudessaan nautittavampi kuin Eraserhead, Mulholland Drive ja Inland Empire yhteensä. Splattermurhat ovat näyttäviä ja loppuratkaisu oikeusjärjestelmän epäkohtia rutkasti ruotivan filmin persoonallisin puoli.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 145  Average listal rating (84 ratings) 6.2  IMDB Rating 5.9 
49. The Funhouse (1981)
Kaksi parillista teinejä päättää järjestää tupladeitit kotikylään saapuneessa tivolissa. Illan vanhetessa ja marijuonan palaessa saadaan sitten ideoiden äiti viettää loppuyö hupilandiassa aaveveturiradan vintille kätkeytymällä. Hehkeä sekstailumaratooni vaihtuu kuitenkin kauhujen pikkutunneiksi nuorten nähdessä epämuodostuneen, Frankensteinin hirviötä esittävän maskin taakse piiloutuneen lahtaajan kuristavan vimmoissaan tätä solvanneen ennustajaeukon hengiltä heidän silmiensä edessä. Näin alkaa epätoivoinen pakoyritys ulos kauhutalosta, jossa penskojen mahdollisuudet selvitä hengissä näyttävät aamun lähestyessä aina vain olemattomammilta.

Kummitusjunaa katsoessa ei ole työn ja tuskan takana huomata kulttistatusta nauttivan ohjaaja Tobe Hooperin jämähtäneen hikoilemaan yhden onnenpotkunsa mukanaan tuomaan menestymisen paineeseen. Niin naamiota käyttävä, jälkeenjäänyt ja vanhemman perheenjäsenensä - tässä tapauksessa isän - painostuksesta veritekoja suorittava tappaja, kuin pääosa leffan jännemmistä skeneistäkin on oksennettu uusien ideoiden puutteessa, sekä ilmeisessä floppauksen pelossa uudelleennautittavaksi suoraan Teksasin moottorisahamurhaajan tähteistä. Hutun makua on hieman "paranneltu" trendikkäillä ja takuumyyvillä mausteilla, kuten naisalastomuudella ja sillä ainaisen pakollisella pilvenpoltolla, ja huteraa tarinankerrontaa ryyditetään vielä sekä Halloweenia että Psykoa parodioivalla alulla, ynnä ylipitkäksi venytetyllä yläikäisten junnujen karnevaaleissa hassuttelulla. Kun itse pakokauhu sitten viimein alkaa, lässähtää sekin todella painostavan ja tiiviin intron mentyä pelkäksi pellenhousuihinsa kompuroivaksi hipaksi ja kuurupiiloksi. Äärimmäisen väkisin väännetyn oloinen loppumäiske viekin sitten ne viimeisetkin mielenkiinnon muruset tästä entuudestaan puolityhjänä myydystä popparitötsästä.

Vaikkei The Funhouse elävänä kuvaelmana pisteitänsä kerääkään, on sen ilmapiiriin onneksi aina ajoittain saatu mahtumaan jotain ahdistavaksikin luokiteltavaa materiaalia. Itse tivoli on irvokas paikka toinen toistaan sekopäisemmän oloisine "viihdyttäjineen", kauhisteltaviksi esille pistettyine (ja itseään parempina pitävien munapäiden pilkan kohteeksi joutuvine) kaksipäisine lehmineen ja muine vetonauloineen. Sirkuslavastuskin on vastenmielisine nukkeineen, haamujunineen ja värikkäine telttoineen synkkää, vaikka kuvottavammankin miljöön luomiseen olisi varmasti pystytty. Aiheeseen paremmin istunutta musaa olisi kyllä mielellään kaivannut nykyisten, melko mitäänsanomattomien sävelmien tilalle tummanpuhuvaa menoa huuhtelemaan, ja mihinköhän piruun ennen kameroiden käynnistymistä ehti karata se kannen niin kovasti mainostama klovni, jota itse rainassa ei nähdä kertaakaan edes vilaukselta?

Tehosteosio sentään on vedossa. Niin lammasta kuin kissaakin muistuttava murhanhimoinen sekasikiöpoika on onnistuttu saamaan karmivan ja eläväisen näköiseksi, eikä se gorepuolikaan mitään kökömmän näköistä ole. Parista roiskauskohdasta huolimatta mitään erityisen yliampuvaa väkivaltaa filkka ei kuitenkaan sisällä ja sen päätyminen männävuosina pahamaineiselle video nasty -listalle ja näin ollen Briteissä lailla kielletyksi teokseksi tuntuukin aikamoisen puun takaa kaivetulta ratkaisulta.

Itselleni Kummitusjuna oli kertakaikkiaan varsin kurja pettymys. Hooperin tyyli sysätä asioiden liiallinen selittely itse spontaanin kauhun tieltä ei Texas Chain Saw Massacresta tai Eaten Alivesta poiketen enää toimikaan, ohuiden paperinukkien epätoivoon ja tuskaan ei pysty samaistumaan, eikä kiinnostus jaksa millään pysyä kasassa koko puoltatoista tuntia. Harmi, äärimmäisen kiinnostavalla teemalla kun olisi jälleen kerran ollut munaa vaikka kuinka kylmään kyytiin. Nyt tätä laiskahkoa ja innotonta ohjausta ennemmin paranee aiheesta kiinnostuneella suositella jopa täysin ihraksi heitettyä Killer Klowns from Outer Spacea, pari hyytävää tapahtumasarjaa kun ei riitä nostamaan tätä friikkisirkusta oikein millään tasolla keskinkertaista kummemmaksi kauhisteluksi.
Kurkkuharja's rating:

People who added this item 328  Average listal rating (213 ratings) 5.6  IMDB Rating 5.8 
50. Friday the 13th Part VI: Jason Lives (1986)
Eipä Perjantai kutonen uusintakatselua vuosienkaan jälkeen oikein kestä. Näyttely on huonoa ja Tommy Jarvis raivostuttava, mutta Alice Cooper piristää menoa ja Jasonin henkiin herääminen on jo sataprosenttista vitsiä. Elokuva taitaa myös olla ainoa Friday, jossa ne leirilapset oikeasti näkyvätkin. Pitää vielä antaa arvoa hommasta kokonaan puuttuville slasherin merkkipaaluille, eli tisseille ja pilvenpoltteluille, kerrankin joku näiden parissa työskentelevä on uskaltanut tehdä edes hitusen jotain tietystä kaavasta poikkeavaa.

Piilomerkityksiä etsivän iloksi leffassa on tiennimissä viittauksia niin sarjan ykkösosan ohjaajaan Sean S. Cunninghamiin kuin Halloweenista tuttuun John Carpenteriin. Joku voisi myös nähdä Sleepaway Campille naljailemista skenessä, jossa Jason listii Bakeriksi ristityn hepun nimellä varustettuun pelipaitaan pukeutuneen tytön.

Kiinnostus Friday the 13th part VI: Jason Livesia kohtaan ei ole korkeimmillaan, mutta kyllä tämä vielä toisen kerran nipin napin alas menee nacho-pussin ja runsaan salsa-kastikkeen kera. 80-luvulla teinikauhu ei vielä nostanut sappea korvakäytävistä valumaan.
Kurkkuharja's rating:


 

In Finnish.

Added to




Related lists

My Top 15 Halloween Favorites: From The Depths
15 item list by The Mighty Celestial
9 votes 2 comments
My Top 15 Halloween Favorites: Frankenstein
15 item list by The Mighty Celestial
3 votes 1 comment
My Top 15 Halloween Favorites: Werewolves
15 item list by The Mighty Celestial
16 votes 3 comments
Slasher Films - 1960s
7 item list by Grisly Atoms
2 votes
Slasher Films - 1970s
25 item list by Grisly Atoms
2 votes
Slasher Films - 2000s
19 item list by Grisly Atoms
2 votes
Slasher Films - 2010s
3 item list by Grisly Atoms
2 votes
Slasher Films - 1990s
19 item list by Grisly Atoms
2 votes
Chiller 13: Great American Slashers
13 item list by P_arnott
Welcome To The Grindhouse - Giallo
25 item list by Alabama1971
13 votes 5 comments

View more top voted lists

People who voted for this also voted for

The Cannon Group Filmography
Movie Diary - 2013
Films watched - Katselut 2013
Watched in 2013
My Hong Kong Legends DVD Collection
Films Directed by Francis Ford Coppola
My Top 5 James Bond chases
Cheesy, weird horror movies...
Documentaries 2010-2019
Watched in 2013
Watched in '13
Watched in 2013

More lists from Kurkkuharja

Zombie movies (top list)
Favorite actors & actresses
Favorite directors
Animal Horror top list (no water monsters!)
My spaghetti western top list
My movie year 2013



Login or Signup to post a comment