30

Posted: 2 years, 11 months ago at Jun 18 1:49

Armand Assanten tukka Q & A:ssa *****

Posted: 2 years, 10 months ago at Jul 9 10:08

edit: lähti viesti vahingossa kahteen kertaan.

Posted: 2 years, 10 months ago at Jul 9 10:08

Tuosta A Time to Killin arviosta:
Aivan varmasti suurin osa ihmisistä katsoisi kahden raiskaajan tappamisen olevan oikeutettua, varsinkin, jos niiden uhrina on joku nuori tyttö joka joutuu ehkä kärsimään tuosta tapauksesta lopun elämäänsä.

Posted: 2 years, 10 months ago at Jul 9 14:58

Mustanaamio7:

Sanoinkin kommentissani, että loppu olisi voinut toimia jos se olisi toteuttu eri tavalla. Jos päätöstä ei olisi näytetty katsojalle niin ''hyvänä''(näin sen ainakin itse näin), se ei olisi häirinnyt. Tuntui siltä, että elokuva yritti kertoa kuoleman olevan sopiva rangaistus raiskaukselle.

Posted: 2 years, 9 months ago at Aug 4 20:16

Night of the Hunterista:

Elokuva on minunkin mielestäni uskomattoman hyvin kuvattu, joten sen suhteen en ole sen kummempi kuin muutama muukaan ihminen. Esimerkiksi kohtaus, josta olet ottanut kuvan ja jossa kaukana horisontissa nähdään ratsastava saarnaaja on toteutettu studio-olosuhteissa käyttämällä kääpiötä ja ponia, ei Mitchumia ja hevosta, luomalla vääristyneet, realistiset mutta samalla toismaailmalliset mittasuhteet.

Samoin puukotuskohtaus ja lasten pako joelle ovat vihoviimeisiä saksalaisen koulukunnan perinnön ilmentymiä amerikkalaisessa elokuvassa ja arvokkaita sinänsä jyrkkine, epäinhimillisine varjoineen. Puukotuskohtauksen leikkaus on tehty Sibeliuksen Valse tristen rytmin mukaan. Koko elokuva on täynnä tällaisia morbideja yksityiskohtia, jotka tekevät siitä sadun kaltaisen, surrealistisen kokemuksen: Äidin liehuvat hiukset vedessä, saarnaaja laulamassa virttä vanhan rouvan kuistilla mutta väärillä sanoilla... hyvin epätyypillisiä aikansa elokuvalle. Jos on nähnyt ihan vaikka Nosferatun tai Caligarin, tietää mitä tarkoitan saksalaisella koulukunnalla. Kun noiria varten näitä sävyjä yleensä pehmennettiin, Night of the Hunter tuo ne sellaisinaan. Leikkauksen b-elokuvamaisuus vain entisestään korostaa kuvien taianomaisuutta, tietoista keinotekoisuutta jota ei voi olla muualla kuin elokuvassa taidemuotona.

Filmin tarina taas tottelee lasten sadun ja lasten maailman logiikkaa, vaikka alkaakin perinteisen oloisena rikoselokuvana. Koko lasten pako on eräänlainen kasvukertomus sekä matka pikkupojan pään sisään, ihmisyyden pimeisiin puoliin. Isän kuva, saarnamies, murhaa äidin kotitalon ullakolla (pään sisässä, piilotetuissa paikoissa) mikä murtaa totutun äitiin kiinnittyneen maailmankuvan ja pakottaa tekemään matkan sisimpään (jokea pitkin, jossa monet luonnon metsästettävinä elävistä otuksista seuraavat toisten pienten uhrien matkaa - merkitys nimelle Night of the Hunter), jossa sisäisen kriisin kautta löytyy lopulta rauha. Huomioitavaa on, että juuri poika on keskushenkilö, koska pikkutyttö on vielä liian pieni tajutakseen tapahtumia täysin, toisin sanoen tämän kehitys ei ole vielä siinä asteella, että tällaiset tapahtumat olisivat ajankohtaisia.

Night of the Hunterista ihmetellään usein ettei se ole pelottava, mutta se ei olekaan kauhuelokuva siinä mielessä, että siinä pitäisi säikkyä. Sen sijaan se on kauhuelokuva samaan tapaan kuin Kissaihmisten paluu. Se tavoittaa tunnetilan, joka on aikuiselle vieras ja juuri näiden psykologisten sävyjen kautta tekee lasten paosta vaikuttavamman kokemuksen.

Mitchum on tietysti loistava ja lapset ovat amatöörimaisia, mutta juuri siksi niin toimivia, koska he ovat lapsia ja paljastavat täten aitoutensa (myönnän itsekin tosin pitäväni enemmän pikkutytön osasta, koska pikkupoika selvästi tietää jo tätä enemmän mitä näytteleminen tarkoittaa ja ironisesti on siksi heikompi roolissaan). Koko elokuvaa pohjustaa tematiikka, jossa Mitchum vanhojen kunnon satujen tapaan on symbolisesti lasten oikea isä tai oikeammin oikean isän synkkä ja kielletty puoli. Aivan samalla tavalla vanhoissa saduissa paha äitipuoli on oikeasti symboli ihan oikeasta äidistä. Tarinan opetuksena on tietysti se, että vanhempansa pitää pystyä kieltämään, näkemään heidätkin vain ihmisinä ja repeytymään irti näiden ikeestä, jotta voisi kasvaa itsenäiseksi.

Kyseessä on siis freudilaisella tavalla psykologinen näkemys, jota entisestään korostaa Laughtonin oma homoseksuaalisuus ja huonot välit omaan isäänsä. Nukke on puhumaton salaisuus ja samalla viattomuuden symboli. Lapsi ei halua riisua tunteitaan paljaaksi eikä päästää irti, koska tietää että viimeiset hyvät muistot kunnioitetusta, lapsuuden sankarimaisesta isästä huuhtoutuisivat samaa matkaa pois. Kun poika hakkaa nuken hajalle ja kiroaa vastuutaan, se on paitsi kummankin isän kuvan (hyvän mutta poissa olevan ja pahan vainoajan) kuvien yhdistämistä samaksi isähahmoksi, myös sen tajuamista että oma isäkään ei ole täydellinen.

Samalla se on raamatullista. Mikä muukaan isä olisi aina läsnä mutta silti loputtomasti poissa kuin Jumala, saarnamies taas toimii hänen valheellisena edustajanaan maan päällä. Taas kerran kyseessä ovat saman hahmon kaksi puolta. Vanhalla rouvalla taas on se virka, että hän on eräänlainen äiti maa, pehmeä lasku joka opettaa, että vanhemmista irtautuminen ei ole kivuista huolimatta paha asia ja että maailma voi olla myös hyvä (mellakoivat ja barbaarisesti käyttäytyvät väkijoukot taas edustavat pahaa maailmaa). Hänen uskonnollisuutensa on jalat maassa olevaa ja käytännöllistä. Hän siis opettaa lapsille inhimillisyyttä. Samalla Laughton myös kumartaa Lillian Gishille, joka nuoruudessaan esiintyi jos jonkinlaisessa raamatullisessa spektaakkelissa.

Night of the Hunterissa on aivan tavattomasti edelleen pohtimaan laittavia aineksia ja on todella sääli ettei sitä ymmärretty sen ilmestymisaikana. Mielestäni se, että sanot vaikka ettei sen musiikki ole millään tapaa erikoista on metsän näkemättä jättämistä puilta, koska elokuvakokemuksena Night of the Hunter on täydellisen omalaatuinen. Näin ainakin itse koen ja pidän sitä yhtenä merkittävimmistä elokuvista mitä Amerikasta muutenkin sisäisesti sekaisena ja sairaana vuosikymmenenä tuli, vuosikymmenenä jota seurasi toinen sekava vuosikymmen jota monet pitivät jonkinlaisen symbolisen isänmurhan aikakautena.

Toki kenelle tahansa on suotava oma mielipiteensä, enkä usko että selitysteni myötä mielipiteesi muuttuu - ja oikeastaan hyvä jos ei muutu - mutta kysyitpä mielipidettä ja päätin sellaisen huvikseni antaa.

Posted: 2 years, 9 months ago at Aug 5 17:26

Lamourhaaja:

Kiitos kommentista, aukaisi joitakin asioita. Mutta kuten itse sanoit, tämä ei muuta mielipidettäni. Uusintakatselu voisi kyllä olla paikallaan.