Explore
 Lists  Reviews  Images  Update feed
Categories
MoviesTV ShowsMusicBooksGamesDVDs/Blu-RayPeopleArt & DesignPlacesWeb TV & PodcastsToys & CollectiblesComic Book SeriesBeautyAnimals   View more categories »
25
vote
1142 Views    Share:

Giallos (top list)

Movie list created by Kurkkuharja Avatar

Add header image

Choose file... or enter url:
Sort by: Showing 1-50 of 65
Decade: Rating: List Type:
People who added this item 558 Average listal rating (338 ratings) 7.7 IMDB Rating 7.7
Deep Red (1975)
Yksi parhaista gialloista eräältä suosikkiohjaajistani. Musiikki on hienon tunnelmallista ja tarina todella mielenkiintoinen sekä mukaansatempaava.

Efektit ovat kaiken kaikkiaan satunnaisesta kökköydestään huolimatta ihan toimivia ja Argenton visuaalisuus jälleen hienoa, vaikkei mestarillisimmillaan ehkä tässä rainassa ole.

Sanat Deep Red ja mestariteos kuuluvat joka tapauksessa samaan lauseeseen. Jaksaisin katsoa tämän elokuvan vaikka heti toistamiseen, 70-luvulla gialloja totta vie osattiin tehdä.. vaikka hahmojen kampaukset kamalia ovatkin.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
Jumalattoman kova giallo. Naiselle kerrotaan afrikkalaisista mustan magian rituaaleista, jonka jälkeen tämä alkaa nähdä niin edesmennyttä äitiään, mutsin "rakastajaa" (mothafucka) kuin salaperäisen tutunoloista pikkutyttöä milloin missäkin. Siimaa kiristetään hitaasti mutta varmasti ja sen viimein napsahdettua poikki pääsee täysi hulluus valloilleen ja ruumiita alkaa kylmetä. Mikään ei tietenkään ole itsestään selvää eikä pelkkään silmään voi tarinan edetessä luottaa. Katsoja saakin alvariinsa miettiä, mikä tapahtumista lopulta onkaan totta.

Visuaalisesti Mustapukuisen naisen parfyymi on lähellä huippuluokkaa. Valoa, erityisesti sinistä ja vihreää sellaista, käytetään runsaasti hyväksi ja tapahtumapaikat on valittu sekä lavastettu erittäin onnistuneesti. Väkivallalla mässäilyn sijaan pääpaino on erinäisistä raakuuksista huolimatta tunnelmassa, jota hieno musiikki tukee.

Hahmot ovat uskottavia eikä näyttelyssä joitakin poikkeuksia, kuten päähenkilön aviomiestä ja sokeaa selvänäkijää, lukuunottamatta ole moitittavaa. Käsikirjoitus ei ole valmiiksi pureskeltu tai vastaa lopussa muitta mutkitta jokaiseen sille esitettyyn kysymykseen ja sen ainoisiin heikkouksiin jäänee hieman turha viimeinen kohtaus, jota ilman olisi pärjätty paremmin. Tuostakaan ei tosin jaksa valittaa enempiä, sen verran hyvin elokuva feidataan loppuun kauniilla käytäväkuvalla ja siihen kuin puukko rintakehään sopivalla sävelmällä. Sääli, ettei Barilli ole ohjannut The Perfume of the Lady in Blackin ohella juuri mitään muuta.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
Martinon eka giallo on paitsi pirulaisen tuotannon paras, myös yksi vahvimmista koko genressä. Itävallasta ja Espanjasta valitut kuvauspaikat ovat tunnelmallisia ja kokonaisuuteen hämmentävän hyvin sopivia, yllätyksen toisensa perään potkiva tarina sekä kiehtoo että hämmästyttää, eikä Nora Orlandin musiikki jää jälkeen esimerkiksi Ennio Morriconen sävellyksille. Myös Martinon tehokeinot tarinankerronnassa, kuten vaikkapa myrkkykaasulle altistuneen elintoimintoja kuvaava painostavan raskas sydämensyke, luovat filkkaan omaa maailmaansa. Näyttelijöiden valinnassa pitää heittää kiitokset suosikkeihini kuuluvista George Hiltonista ja Edwige Fenechistä.

Kaikki eivät varmasti syty samalla tavalla rouva Wardhin oudosta paheesta, pitävätpä sitä mahdollisesti pelkkänä tyhmänä b-luokan kuolemaa ja erotiikkaa -karaokeballadina, mutta itse eurosineman sataprosenttisena fanina näen vain pakolliseksi heittää tälle täydet viisi tähteä.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
Jo Argenton ensimmäisestä giallosta löytyvät kaikki ne piirteet, joiden vuoksi tämän elokuvia ei voi olla arvostamatta: ahdistavaa tunnelmaa, jännittäviä kohtauksia, upeaa musiikkia, mieltä ylentäviä kamera-ajoja sekä lopulta täytenä yllätyksenä tuleva loppuratkaisu. 70-luvun henki tuo leffaan oman lisänsä ja hahmotkin jaksavat pääosin kiinnostaa, eritoten kissoja poskeensa pistävä kaheli taidemaalari onnistuu hymyilyttämään.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 92 Average listal rating (33 ratings) 7.2 IMDB Rating 7
The Psychic (1977)
En tiedä heittävätkö pisteeni yli, mutta kyllähän minä tästä aika tavalla tykkäsin. Voi olla, että kaiken viime aikoina katsomani sonnan jälkeen tälläinen kokonaisuus tunnelmaa, twistailua, hienoa musiikkia ja kliffaa kuvausta vain piristää huimasti. Katsoin leffan tosin hieman masentuneessa mielentilassa, jolloin keskittymiskyvyn puutteessa osa tarinasta lipui ohitseni kuin elämä sormien välistä konsanaan (terveiset Hokkasen Jounille espanjalaista Tenebre-nauhaa mielessä pitäen).

Fiilispohjalta mentäessä pienimuotoinen mestariteos The Psychic Fulcin uralla kuitenkin on. Splattaustakaan ei ole vielä tässä vaiheessa pahemmin, eli eikun mummot ja kissat mukaan ja koko konkkaronkalla tätä erään kadonneen aikakauden giallohelmeä katsomaan.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
Parikymppinen jenkkityttö Nora Davis (Letícia Román) saapuu Roomaan tapaamaan vakavasti sairasta tätiään, vain nähdäkseen tämän heittävän veivinsä samana yönä. Nainen lähtee juoksujalkaa kohti läheistä sairaalaa, mutta tulee epäonnekkaasti kesken reissun kolkatuksi. Sumeiden silmiensä takaa Nora todistaa kadulla tapahtuvan raa'an puukkomurhan, mutta herätessään aamulla sairaalassa kukaan ei ota tytön tarinaa veriteosta kuuleviin korviinsa. Onneksi sentään tätiä tämän viimeisinä päivinä hoitanut tohtori Marcello Bassi (John Saxon) heltyy auttamaan Noraa tämän tutkimuksissa, ja pian parivaljakolla on ratkottavanaan pöydällinen psyykkisiä näkyjä, vuosien takaisia ja aakkosjärjestyksessä toteutettuja murhia sekä salaperäisiä ja uhkaavia puhelinsoittoja. Parasta tietenkin on, että nuo aakkosmurhat sattuivat aikoinaan päättymään C:hen ja tuo yhdistettynä Noran, tytön, joka tietää liian paljon, sukunimen ensimmäiseen kirjaimeen... no, jokainen sekoittakoon tuon kaavan omassa pääkopassaan.

Ohjaajamestari Mario Bavan The Girl Who Knew Muchia pidetään ensimmäisenä todellisena giallona, roiskeisena murhamysteerielokuvana spagetin popsijoiden jalkinemaasta. Vaikkei visuaaliselta puoleltaan aivan ylläkään genressä vakioksi muodostuneelle korkealle tasolle, on leffassa mukana onneksi vino pino tulevan lajityypin muita kulmakiviä mustapukeisista murhaajista aina monimutkaisiin juoniin ja jo nyt (vai jälleen kerran?) käsittämättömän kaukana sijaitsevasta hatusta repäistyyn loppuratkaisuun asti. Niin, ja pläräähän Nora vieläpä itse noita samoja, italiassa mukavaa suosiota nauttivia jännärikirjoja, joiden kansien yleisimmän värin (giallo = keltainen) pohjaltahan koko lajityyppikin nimensä sai.

Filmin näyttelypuoli ajaa kaikin puolin asiansa, mikäli Letícia Románin ajoittaisen ylisuorituksen suostuu villaisella painamaan. Etenkin Hollywoodissa työttömäksi jääneen ja tuon takia The Girl Who Knew Too Muchissa Italiadebyyttinsä vetäneen John Saxonin suorituksen myötä ei ainakaan jää epäselväksi, miksi miehen nimen voi tätä nykyä bongata hyvinkin monen klassikko-statuksen keränneen mäiskerainan (Tenebre, Enter the Dragon, Nightmare on Elm Street...) näyttelijäkaartista. Tapahtumapaikkana toimivan Rooman maisemat ovat kieltämättä trillerin miljööksi erittäin silmiä hivelevää katselemista, mutta toisaalta kaupungin kaupittelu lomakohteeksi alkaa rehellisesti ärsyttämään viimeistään siinä vaiheessa, kun Bassi alkaa esitellä Noralle Colosseumeja sun muita kylän nähtävyyksiä parhaaseen turistiajelutyyliin taustalla soivan "Rooma on täydellisen idyllinen paikka elää, Roomassa ei ole rikoksia, Rooma sitä ja tätä..." säestyksellä.

Elokuvan suurimmaksi vahvuudeksi nimeäisin kuitenkin Bavan perinteisestä poikkeavan tarinankerrontatyylin. Hyvänä esimerkkinä (mahdollinen spoilerivaroitus tähän rakoon?) kun peruspätkässä murhaajan soittaessa sankarittarelle ja kutsuessa tämän kanssaan tapaamiseen, kohtaus toteutettaisiin epäilemättä kameran kuvatessa naisen astuvan taloon, vastaavan puhelimeen ja rynnäten paikkaan b, jossa lopulta säikähtää (katsojan kanssa) häntä salaa seuranneen miesystävän äkillistä ilmaantumista permannolle. The Girl Who Knew Too Much sen sijaan ei sorru näin yksinkertaisiin ratkaisuihin, vaan vastaavassa kohdassa seurataankin tuota miesystävää, joka hyvästeltyään tytön kotiovelle (telefoonin piristessä taustalla) pysähtyy lähistölle savuketta tupruttelemaan, mutta huomaa pian neidin ryntäävän ovesta ulos ja kiesiin pää kolmantena jalkana. Mies tietenkin seuraa naikkosta ja lopulta näiden kohdatessa tyttö sitten selventää puhelun äijälle. Vastaavanlaisten kikkailuiden lisäksi juonenkuljetuksesta on myös mainittava tapahtumia aika ajoin selventävä ja elokuvaan loistavaa jännityspokkaritunnelmaa luova kertojanääni, jonka rooliin valittu leppoisa setä sopii vieläpä osaansa paremmin kuin silmukka kaulaan. Kun koko komeus on vielä kuorrutettu loistavilla kamerakulmavalinnoilla (esimerkiksi tapahtumien toljotusta hahmojen silmien kautta viljellään enemmän kuin perunaa nousukautena), on The Girl Who Knew Too Much vaatimattomasti ilmaistuna melkoisen antoisaa katseltavaa.

Kaiken kaikkiaan Tytön, Joka Tiesi Vähän Turhankin Lailla puitteet kantaa ensimmäisen giallon laakeriseppelettä hyvällä omalla tunnolla ovat pienistä puutteista huolimatta enemmän kuin ansaitut. Vaikkei käsikirjoitus missään vaiheessa pelottavaa etäisestikään muistuta ja sisältää vieläpä aimo annoksen tässä talossa mauttomaksikin luokiteltavaa (mutta kieltämättä kokonaisuuteen jollain perverssillä tavalla sopivaa) komiikkaa, on sillä kuitenkin tarjottavanaan muutama, pitkälti musiikkivalintojen ja uhkaavan tummina ikkunoihin piirtyvien murhamiehen varjojen myötä aidosti jännittäväkin kohtaus. Ja onhan juoni loppujen lopuksi kuitenkin painajaistunteen uupumisesta sekä pienistä harhateille lipsumisistaan huolimatta sen verran mukaansa tempaavaa menoa, että plussattua sen rainan muuten niin hienoon toteutukseen, voikin Bavan viimeiselle mustavalkoelokuvalle kokonaisuutena iskeä kirkkaan talvi-illan tähtitaivaan ja suositella sitä jokaisen giallosta lämpeävän pakolliseen yleissivistykseen.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 161 Average listal rating (96 ratings) 6.7 IMDB Rating 6.7
Vaikka tarina ei tajuntaa räjäytäkään, ovat Argenton mestarillinen visuaalisuus ja ohjaajan lahjat jälleen parhaimmillaan. Myöskin hahmoista löytyy muutama hupaisan persoonallinen tapaus, ja kun elokuva vielä on kruunattu todella kauniilla musiikeilla, ei katselukokemuksen nautittavuutta pysty pilaamaan edes tapittamani bootleg-dvd:n aikamoinen "laatu" (lue: rätisevät ja pätkivät äänet, rakeinen kuva, mielenkiintoisesti hahmojen suuhun leikattu ääniraita..). Maestron kulta-ajan helmiä.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 83 Average listal rating (36 ratings) 7.2 IMDB Rating 6.8
Visuaalisesti upea giallo hienoilla musiikeilla ja vahvalla tunnelmalla, mikä onkin elokuvan hienoin puoli. Ilmapiiri on parhaimmillaan erittäin unenomainen ja psykedeelinen, näyttelijöiden koulutus hommaansa sen sijaan mietityttää.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 146 Average listal rating (66 ratings) 7.1 IMDB Rating 7.2
Pikkuisen Italian pohjoisosissa sijaitsevan kyläpahasen kirkon freskoa pitäisi kunnostaa, joten alan hommien kimpussa hääräävä Stefano pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja saapuu tarvikkeineen paikan päälle tilannetta ällistelemään. Ystävällisen kirkonmiehen johdatuksella Stefano käy sidotun miehen puukotusta esittävän puistattavan marttyyrikuvaelman kimppuun ja tapaileepa siinä sivussa sisäsiittoisen pitäjän väkeäkin vapaa-ajallaan. Äijäpahan työrauha saa kuitenkin äkisti kolauksen puhelimen soidessa ja aavemaisen äänen käskiessä häntä jättämään freskon rauhaan. Uusien kaverien innostuessa pian löytymään milloin mistäkin pumppu stopilla ja hengissä pysyvien tuntuessa salailevan raskaasti jotakin, alkaa varoituksista viis veisaavalle Stefanolle pala palalta paljastua kuvatuksen luoneen mielenvikaisen taiteilijan synkkä historia ja alkuperäinen remppaoperaatio jäädä hopeasijalle miehen syventyessä kahlaamaan yhä syvemmälle ja syvemmälle kohti Nauravien ikkunoiden talon kuolettavaa mysteeriä.

Pupi Avati ei päästä katsojaansa helpolla. Jo tummapilvisinä starttaavat alkutekstit, joissa Amedeo Tommasin hyytävät musiikit yhdistetään tapahtumien myrskynsilmänä keimailevaan seinämaalaukseen sekopäisen itseääntoistavan tappamismuminan jankatessa taustalla, varoittavat teatteriyleisön herkkähermoisimpia poistumaan salista tyynen sään aikaan. Vaikka elokuva tästä etiäpäin rullaakin valtaosan ajastaan leppoisen arkisissa maalaistunnelmissa, osaa Avati aina välistä palauttaa työnsä arvioijan takaisin pimeään maailmaansa hyvinkin yksinkertaisilla metodeilla, kuten vaikkapa vain äkisti hyytäväksi vaihtuvalla tunnusmusalla miksattuna jossain kaukaisuudessa päähenkilöä kohti levottomasti heiluvaan kameraan. Miltein läpi leffan onkin jostain syystä voimakas tunne, että tekisi mieli niin ikään vain varmuuden vuoksi vilkaista olkapäänsä yli.

Vaikeaselkoinen ja useita eriskummallisia henkilöitä aina kääpiöstä juoppoon autokuskiin ja nymfomaaniopettajattaresta vanhuuden sänkyynsä kahlitsemaan mummoon sisuksiinsa kätkevä juoni pysyy kaikessa monimutkaisuudessaan kasassa kiitettävissä määrin skitsoon päätökseensä asti, vaikka muutaman kohtauksen tarpeellisuuden taso saattaakin ärsyttää jotakuta. Parin hivenen laahaavahkon (mutta kuitenkin kuin jokapäiväisestä elämästä muistuttavan) kohdan antaa silti kepeästi anteeksi loppupuolella kerän ollessa jo miltein auennut ja todellisen painajaisen alkaessa. Tällöin hermoja riipivä tunnelma kiristetään niin karmivaksi, että voin vain olla kiitollinen säästyttyäni näiden tapahtumien visiitiltä viime yön uniini. Vaikka loppupään puukotuksessa tomaattisoossi hilpeästi roiskuukin, täytyy antaa Avatille myös arvostusta mässäilymurhien ja turhan täyteväkivallan tehokeinoista jättämisestä ja tämän keskittymisestä täysin erilaisiin itseisarvoihin hiusten pystyyn nostattamisessa.

Yksi suuri syy filmin viriilille toimintakunnolle löytyy myös sen ensiluokkaisesta toteutuksesta. Näyttelijät pärjäävät hommissaan tekemättä itseään naurunalaisiksi, ajoittain hysteerinen kamerankäyttö jaksaa riivata halki rainan ja jo edellä esille nostamani Tommasin luihin ja ytimiin pureutuvat sävellykset luovat valehtelematta vähintään 50 prosenttia elokuvan tunnemaailmasta. Miljöö leppoisine pikkukylineen, katolilaisine kivikirkkoineen ja valtavan kolkkoine kartanoineen on valittu filmauspaikaksi liki täydellisesti, eikä itse nimikkoröttelönkään julkisivun taiteilua käy moittiminen.

Kokonaiskuvani Nauravien ikkunoiden talosta on yksi giallotietämykseni positiivisimmista, eikä Pupi Avatilla ei ole sen valossa mitään hävettävää genren kuninkaiden, kuten Dario Argenton ja Sergio Martinon vieressä italialaisen murhamysteerin valtaistuimella. Elokuvan hienous ei niinkään ole äärimmäisyyksiin viedyissä visuaalisissa kikkailuissa tai kympin arvoisesti mysteeriä mysteerin sisään kätkevissä tarinankiemuroissa, vaan yksinkertaisesti siinä, että se on pelottava. Hyväntuulinen arkipäivä muuttuu leffan edetessä pikkuhiljaa surrealistiseksi helvetiksi ja katsoja ikään kuin siirtyy Stefanon kintereillä juoksevaksi apupojaksi, joka yrittää huutaa "unohda nyt asiat, joista sinun ei pitäisi tietää, hyppää jumalauta siihen junaan ja lähde elävänä kotiin!". Enpä viimeistään tämän jälkeen enää usko etsiskeleväni pedistään kadonnutta halvaantunutta mummoa vintin pimennoista.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
Carol Hammond (Florinda Bolkan) kärsii oudoista, seksuaalisista painajaisista, joissa tällä on lesbo-suhde hippinaapuriinsa Deborahiin (Silvia Monti). Eräänä yönä nukkuessaan Carol listii Deborahin brutaalisti kirjeveitsellä kahden tapahtumaa hymyssäsuin seuraavan hipin silmien alla. Mutta ei hätää, kaikkihan on onneksi vain unta, onhan? Ovella pian koputteleva poliisi ei kuitenkaan ole aivan samaa mieltä ja Carol päätyykin pääepäillyksi samaisena yönä naapurissa tapahtuneeseen ja rouva Hammondin silmissä kovin tutun oloiseen henkirikokseen. Ainoa keino pelastaa nainen tyrmältä on selvittää, mitä Deborahin asunnossa tuona myrskyisenä yönä oikein tapahtui, ja mieluiten niin kauan kuin Carolissa vielä henki pihisee, tästä kun tulee pian myös itsestään salaperäisen veitsenheiluttelijan kiinnostuksen ykköskohde.

Lizard in a Woman's Skin on siis monessa sopassa (aina komediasta länkkäreihin ja barbaarielokuvasta kauhuun) lusikkansa uittaneen Lucio Fulcin vastaus giallo-genreen, eli saapasmaasta kotoisin olevaan veriseen murhamysteerielokuvaan. Kuten monissa muissakin lajityypin leffoissa, on myös Lizard in a Woman's Skinissä visuaalisella puolella hyvin tärkeä rooli, ja tuon asian Fulci on onnistunut kaappaamaan rainaansa paremmin kuin hyvin. Carolin uni- ja hourailukohtaukset ovat aivan oikeasti pahimmasta painajaisesta repäistyjä ja luovat yhdessä upean värien käytön kanssa elokuvaan hyvin psykedeelistä ja painostavaa ilmapiiriä. Tunnelman kruunaa (mm. Leonen spaghetti westerneistä tunnetun) säveltäjäneron Ennio Morriconen musiikki, joka kohoaa parhaimmillaan unenomaisuudellaan lähes tasolle "unohtumaton".

Teoksen ahdistava ilmapiiri ei jää pelkkien unikohtausten varaan, vaan myös muutamaan leffan takaa-ajokohtaukseen on saatu kierreportaineen, ahtaan pimeine käytävineen ja loukkoineen sekä suurine, kolkkoine ja mikä pahinta, täysin autioine tiloineen aikaiseksi todella tiivis ja käsinkosketeltava ilmapiiri. Myös Carlo Rambaldinin goretehosteet ovat henkeäsalpaavan aitoa katseltavaa. Puukotukset näyttävät verta pulppuavine pistohaavoineen todella realistisilta, puhumattakaan pahamaineisesta ja omissakin papereissani lähes shokeeraavaksi lukeutuvasta koira-skenestä, jossa mustit roikkuvat tapeteilla mahat auki, sydämet tietysti iloisesti sykkien. Ei liene siis ihme, että perinteeksi muodostuneeseen tapaansa Fulcilla oli tämänkin filminsä kanssa vakavia sensuuri-ongelmia, ja Lisko Naisen Nahassa onkin ehtinyt kiertää maailmalla luoja ties kuinka monena eri leikkeleenä. Ohjaaja oli myös vähällä saada tuon edellä mainitun koirakohdan ansiosta peräti vankeustuomionkin eläinrääkkäyksestä, mutta säästyi tiilenpäiden lukemiselta Rambaldinin todistettua leivättömän pöydän ääressä kyseessä olevan vain erikoistehoste, eikä ihmisen parhaita ystäviä oikeasti vahingoitettu. Näin siis ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa, kunniaa vain kavereille täältäkin suunnalta.

Vaikka Lizard in a Woman's Skin on siis ennen kaikkea visuaaliselta puoleltaan ja tunnelmaltaan huippuluokkaa, ei se kuitenkaan ole täydellinen elokuva. Jännityskohtausten väliin ängetyt jutustelut ovat pääosin tylsää kuunneltavaa, ja jännitteen kasvattamisen sijaan saavat lähinnä vain katsojan tylsistymään ja odottamaan, että milloin se meno nyt sitten seuraavan kerran jatkuu. Valitusta jatkaakseni myös kameran heiluminen ja hätäinen poukkoilu puhekohtauksissa suunpieksijästä toiseen jakaa varmasti mielipiteet kahtia, eikä ainakaan omalla kohdallani kallistu sinne positiivisemmalle saralle. Tämä pieni ärsyke ei kuitenkaan ole mikään maailman loppua merkitsevä asia, ja muutoin kameratyö kaikeksi onneksi onkin aivan jumalaisen kaunista katseltavaa kuvakulmineen, eikä niitä paljon hehkuttamiani unikohtauksia voi tietenkään tälläkään osa-alueella tarpeeksi kiitellä. Fulcin itse rustaama käsikirjoitus toimii alussa erinomaisesti, mutta alkaa pahasti rakoilla mitä vähemmän minuutteja tekijöiden esittelyyn on jäljellä. Myös loppuratkaisu ja murhaajan paljastuminen ovat suuri pettymys ja jättävät näin ollen elokuvasta jälkeensä hyvin ristiriitaisen tunteen.

Näyttely on pääosin hyvää ja etenkin LSD:ssä hourailevat pitkätukat onnistuvat roolissaan niin elävästi, että alkaahan tässä väistämättä pohdiskella, lieneekö kavereille oikeasti happoa ennen kohtauksen ottoa annettu. Sen sijaan Florinda Bolkan ei onnistu toteuttamaan roolihahmoaan todellakaan parhaalla mahdollisella tavalla, ja esimerkiksi tunteet ahdistus, pelko ja viha tuntuvat olevan naisen korvissa todella vieraita käsitteitä. Myös Carolin politiikkoisää esittävä Jean Sorel vetää osaansa turhan viileästi, eikä tämän reagointi mm. vävyn aviorikoksesta kuulemiseen vaikuta erityisen luonnolliselta.

Ruikutusta tai ei, niin eipä tässä loppujen lopuksi voi kuin todeta, että kyllä Fulci teki sen taas. Vaikkei aivan mestariteos olekaan, lukeutuu Lizard in a Woman's Skin kuitenkin järisyttävän tunnelmansa ansiosta ehdottomasti Goren Kummisedän epätasaisen ohjaajan uran parempaan päähän, ja onhan toisaalta myös syytä muistaa kyseessä olevan kuitenkin Fulcin ensimmäinen kokeilu giallon parissa. Mikäli mies on siis ottanut tekemistään virheistä oppia ja hionut seuraavan genreä edustavan rainansa viimeistä piirtoa myöten täydelliseksi, en voi kuin kuola valuen odottaa tuon edellä mainitsevani elokuvan, eli Don't Torture a Ducklingin näkemistä. Yhteenvetona suosittelen siis Lizard in a Woman's Skiniä ehdottomasti jokaiselle giallo-fanille, ja kyllä lajityyppiin ensi kertaa tutustuvakin saa tämän pätkän myötä varmasti oikein hyvän käsityksen siitä, missä oikein mennään.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 86 Average listal rating (40 ratings) 7.3 IMDB Rating 7.1
Taitavasti tehty giallo, jossa Dallamano ammentaa aiheensa tiukan tekopyhästä katolilaisesta maailmasta. Lontoo sopii Solangen tapahtumapaikaksi yllättävän hyvin ja kameran takana yllättäen puurtanyt Joe D'Amato on saanut etenkin sumuisesta Thames-joesta muutaman todella kauniin kuvan jälkipolvien ihailtavaksi. Ennio Morriconen musiikki ja punasävyiset pyöräilykohdat ovat unohtumattomia, juoni pysyy jännittävänä, muttei mässäile turhalla väkivallalla ja makaabereihin murhiin löytyy lopulta pelottavan looginen selitys. Kelvoton dubbaus narskuttaa hermojen lisäksi mielialaa, mutta muuten näyttävästä mysteeristä on etenkin näinä muovielokuvan aikoina vaikea löytää nokan koputtamista.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 43 Average listal rating (14 ratings) 6.9 IMDB Rating 6.8
Perversion Storyn kiristäessä hiljalleen kelaansa alkoi omakin intoni - viimeaikoina heränneestä pienestä elokuviin kohdistuvasta mielenkiinnonpuutteestani huolimatta - kasvaa tarinaan paneutumista kohtaan. Filmi on täynnä hämmentäviä twistejä ja kuolemaantuomitun selviäminen salataan kekseliäällä kerronnalla aina viime hetkeen saakka. Audiovisuaalisesti filmi on ok, joskaan ei millään verrattavissa genrensä - tai edes ohjaajansa tuotannon - kauneimpaan antiin.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
Että mitä? Tv-elokuva? Ette kyllä nyt ole tosissanne...

The House of the Yellow Carpet on periaatteessa yhteen huoneistoon sijoittuva giallo. Pariskunta on kauppaamassa omistamaansa keltaista persialaismattoa lehti-ilmoituksella. Aviomiehen lähdettyä sattumalta käymään pihalla osuu mahdollinen ostaja ihastelemaan myyntikohdetta asuntoon. Tästä eteenpäin harmittomana alkanut tilanne alkaa mennä aina vain ahdistavampaan ja absurdimpaan suuntaan.

Elokuvan ensimmäinen tunti on alati kiristyessään jännittävä kuin mikä, ja ilmasta voikin tänä aikana leikellä vaikka stiletillä viipaleita leivän päällisiksi. Erland Josephson on inhottava kuin mikä ja oikeisiin kohtiin tupattu pianomusiikki täydellinen tunnelman nostattaja.

Yllättävän käänteen jälkeen Keltamattotalo tekee harmittavat pannarit, mutta lopussa twistien paukkuessa narut saadaan jälleen lapaseen. Lopulta leffa toimii sekä hyytävyytensä että mysteerisyytensä ansiosta pakettina mainiosti. Mustasukkaisuutta käsitellään reippaasti, kuin myös tunteen seurauksia äärimmillään.

Ai niin, elokuva perustuu muuten hra Sellerin näytelmään.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 42 Average listal rating (15 ratings) 7.7 IMDB Rating 6.6
Giallo, joka herättää rikoksellaan tunteita kaikissa muissa, paitsi George Lazenbyssa. Morriconen musa on periaatteessa hyvää, mutta liikaveivattuna se alkaa käymään korvien päälle. Venetsian harmaat sokkelot sopivat murhamysteerin labyrintiksi mainiosti, mutta tarina jättää tylsine hetkineen ja vähän tosta-noin-vaan tapahtuvine murhineen toivomisen varaa. Visuaalisuutensa sekä parhaimpien hetkien tunnelmansa puolesta kuitenkin pidin Who Saw Her Diesta. Pitäisi kai kastella kukat.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 154 Average listal rating (98 ratings) 6.5 IMDB Rating 6.4
Synkkä ja ahdistava giallo.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 22 Average listal rating (12 ratings) 5.8 IMDB Rating 6.2
Spasmo (1974)
Tyylikäs giallo Lenziltä. Ivan Rassimovilla on tässä jostain syystä ruskeat silmät.

Oli tästä enemmänkin sanoja ulostettavina, mutta unohdin ne jo.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 116 Average listal rating (57 ratings) 7.5 IMDB Rating 6.8
Stage Fright (1987)
Mielestäni pikemminkin slasher kuin giallo, mutta antaa mennä...

Michele Soavi osoittaa tällä debyyttiohjauksellaan tosiaankin, ettei kyseessä ole mikään turha miekkonen. Verta lentää paljon, asetta on moottorisahasta kirveeseen, ohjaus on todella ensiluokkaisen laadukasta ja pakko myöntää tuon kyseisen pöllönaamion olevan jotain niin mahtavaa katseltavaa. Ainoa valituksen aihe lieneekin vain turhaan pitkitetty ja mauton loppu, ja pituudesta puheenollen en muuten tajua, miten on mahdollista että katsomani EC Entertainmentin painoksen takakannessa elokuvan kestoksi mainitaan 87 minuuttia ja samalla kirjoitetaan leffan olevan täysin leikkaamaton..?
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 102 Average listal rating (63 ratings) 5.9 IMDB Rating 6.3
Sleepless (2001)
Todellakin paras näkemäni Argenton leffa vuosikymmeniin. Ohjaajanero osaa edelleen rakentaa pirullisen tyylikkäitä ja jännittäviä kohtauksia (joista eritoten painostava junaosio imeytyy syvälle mieleen) ja napata upeita kuvia mm. patsaista, oopperaesityksistä ja ylväistä iäkkäistä rakennuksista. Sadetta, myrskyä ja askartelukerhon taidetta käytetään niitäkin oivina tehokeinoina. Darion itsensä kirjoittama kässäri on sopivan synkkä ja mystinen kääpiöineen, kummitteluineen ja eläinrunoineen, eivätkä Goblininkaan taidot ole ruostuneet bändin ikääntymisen myötä. Niin, ja mahtuupa juonen kiemuroihin juoppo nimeltä Leonekin.

Huonoimmaksi puoleksi Non Ho Sonnossa jää totaalisesta yrityksenpuutteesta kärsivä näyttely (vaikka Max von Sydow tiimissä onkin), muutamat turhanoloiset ja toimimattomat kohtaukset, sekä murhaajan lopullinen selviäminen, joka ei tuo toivottua tyydytyksen tunnetta kahden tunnin katselun päätteeksi. Verta, sormenpätkiä ja hampaita lentää leffassa myös aika reippaasti ja vähemmälläkin mässäilyllä olisi pärjätty.

Haukuistaan huolimatta sen verran positiivinen yllätys kuolleen giallon ja eritoten ohjaajansa filmografian parissa, että pakko tälle on puolikas lisätähti periaatteen vuoksi heittää.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 170 Average listal rating (98 ratings) 7.4 IMDB Rating 7.2
Juoni ei ole vahvin alue tässä Lucio Fulcin italialaiseen maalaiskylään sijoittuvassa ja nuorten poikien murhasarjan selvittelystä kertovassa giallossa, joka häviää muutenkin ikävästi muille näkemilleni ohjaajan genreä edustaville elokuville A Lizard in a Woman's Skinille ja New York Ripperille.

Tästä ei tietenkään sovi syyttää vahvaa musiikilla, kuvauksella ja maisemilla tehtyä tunnelmaa, joka hakee perinteiseen tusinatrilleriin nähden jälleen vertaistaan milloin tahansa. Näyttely, hahmot, sekä käsikirjoitus vain eivät yksinkertaisesti onnistu vakuuttamaan tarpeeksi, mutta toisaalta viimeisen kohdalla mielipiteeseeni lienee parasta suhtautua varauksella, isoimman osan elokuvan viehätystä kun saattoi pilata murhaajan spoilaantuminen pienellä päätelmällä jo rainan alkumetreillä.

Veriset erikoistehosteet voi taas jakaa kahteen osaan, joista toinen pursuaa tökerön näköisiä ja epäuskottavia (vesialtaan pohjalta löytyviä???) nukkeja, kun taas vajaaseen vuosikymmen myöhemmin ilmestyneeseen Beyondiin päätynyt ketjuruoskintakohtaus on jo paljon vakuuttavampaa jälkeä, ja jättääkin jälkeensä jopa pahan ja ahdistavan olon.

Vaikkakin Don't Torture a Duckling pieneksi pettymykseksi valtaisten ennakko-odotusteni takia siis jäi, ei se kuitenkaan missään nimessä ole huono teos millään asteella, eikä sen myrskyisten metsien ja auringon porottamien tasankojen kertomalle tunnelmalle hevillä monikaan filmi pysty pullistelemaan, ja löytyyhän elokuvasta myös vuosien aikana Fulcin tyylille niin tutuksi tulleet nopeat zoomauksetkin, sekä (spoilerivaroitus) myös "pientä" teologistakin sanomaa, että mikäpä tätä giallosta pitävän on katsellessa.

Erikoishuomautus vielä normaalista laadusta hämmästyttävästi poikkeavalle Blue Underground -julkaisulle, josta ei elokuvan lisäksi löydy sisältöä yhtä ainoaa Lucio Fulci -tiivistelmää enempää!
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 378 Average listal rating (208 ratings) 7.5 IMDB Rating 7.2
Tenebre (1982)
Ensimmäisellä katsauskerralla oikein hieno elokuva, muttei oikein jaksanut kolahtaa samalla tavalla enää toisella tarkastuksella, olisiko syynä hiukan ohut juoni, joka ei murhaajan henkilöllisyyden tietävälle enää liiempiä anna?

Visuaalinen osio on toki Argenton perinteiseen tapaan enemmän kuin kunnossa, erikoistehosteet ovat komeita, eikä (ihme ja kumma) discohtava musiikkikaan elokuvalle hallaa tee. Myös lopun splattaus nostattaa valkeille pinnoille suihkuna roiskuvine hurmeineen väistämättä hymyn suupielille.

Pisteytykseni on keskiarvio, parin vuoden takainen ensikatsomiseni kun oli muistaakseni neljän tähden veroinen, mutta tylsähkölle uusinnalle en menisi kolmea enempää luovuttamaan.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 418 Average listal rating (251 ratings) 7 IMDB Rating 6.9
Phenomena (1985)
Toinen katselu. Phenomena oli edelleen yhtä hyvä, kuin mitä arviolta kahdeksan vuoden takaisesta ensikerrasta muistelinkin. Eihän tässä Argenton monen muun filmin tavoin ole mitään järkeä, vaan fantastisen satumaailman puitteissa mennään. 14-vuotias tyttö kommunikoi hyönteisten kanssa ja pyörätuolissa nököttävä Donald Pleasance lähettää tämän kärpänen oppaanaan etsimään supervaarallisen murhaajan taloa. Sitten nähdään uima-altaallinen toukkia, Hooperin Kummitusjunan etäisesti mieleen tuova hirviölapsi (joka tapetaan brutaalisti ötököiden toimesta), äkkiarvaamatta hartioilta putoava pää sekä partaveistä heiluttava simpanssi. Taustalla soiva rockhenkinen soundtrack on parhaimmillaan Goblinin osalta. Dubbaus on pahempaa kuin ehkä koskaan ennen.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 10 Average listal rating (4 ratings) 5.8 IMDB Rating 6.1
Niin makia... niin perverssi...

Juoneltaan ovela giallo - etenkin erään päähenkilön murha, jonka hätkähtävyyttä terästetään johtamalla katsoja vaatekappaleen värin perusteella hakoteille, sekoittaa pakkaa. Riz Ortolanin musiikki on haikean kaunista, kuvaus parhaimmillaan tehokasta. Unikohtaus on sekin erittäin voimakas ja välistä vain ihailin elokuvaa periodikuvauksena. Silti mestariluokkaan päästäkseen jotain jää puuttumaan.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
Sergio Martino sekoittaa erikoisella tavalla gialloa italialaisten ohjaajien mitä ilmeisimmin suuresti palvomaan Edgar Allan Poen tarinaan Black Cat. Puolet leffasta mietitään vesuria viuhuttavan mielipuolen henkilöllisyyttä, jonka paljastumisen jälkeen omien huoliensa riivaamat eloonjääneet aloittavat henkilökohtaisen murhaleikkinsä valtavassa kartanossa, johon suurin osa elokuvan tarinasta sijoittuu. Sankareita ei ole, vaan jokainen hahmo on omalla tavallaan vastenmielinen vaimoaan hakkaavasta juoposta aina tämän järkensä hiljalleen menettävään ja pian yhtä väkivaltaisesti käyttäytyvään aviopuolisoon.

Your Vice is Locked Door and Only I Have the Key on hieman liian laahustavasti etenevä, mutta parhaina hetkinään tehokkaasti pihdeissään pitelevä giallo, jonka komea musiikki ja tietyt tehokeinot, kuten ruudulla vähän väliä kolkon naukumisen säestämänä pahaaenteilevästi välähtelevät kissimirrin silmät, jäävät mieleen varmasti pidemmäksikin aikaa. Täysillä en silti taaskaan Martinon ohjaajanlahjoja kehuisi, sillä filmin heikoimmaksi lenkiksi muodostuu paikoitellen aikamoisen karsea näyttely, epäuskottavat kuolinkohtaukset, sekä liiankin amatöörimäiseltä näyttävä verellä leikittely.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 177 Average listal rating (95 ratings) 7.7 IMDB Rating 7.3
Murhat ovat melko synkkiä ja musiikki tyylikästä, mutta silti tästä Bavan giallosta jää puuttumaan se jokin.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 193 Average listal rating (118 ratings) 6.7 IMDB Rating 6.7
Toinen katselu. Visuaalisuus sujuu Hiipivässä kauhussa ja morriconelaiset taustat ovat jumalaisia, mutta tarina ei ole ohjaajan tuotannon kärkipäätä. Tiettyyn lapsellisuuteen sorrutaan varsinkin hahmoissa, joista sokean ex-toimittajan kaitsima tyttö on jo puhtaasti ärsyttävä. Fiilistelynä elokuva kuitenkin toimii. Pisteytys horjuu kiikun kaakun kolmen ja ylimääräisen puolikkaan rajalla.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 9 Average listal rating (5 ratings) 6.4 IMDB Rating 6.1
Oasis of Fear (1971)
Umberto Lenzin giallossa pornokuvain vuoksi pollaria paossa oleva pariskunta kurvaa kypsemmän rouvan kartanolle. Seuraa kekseliästä pehmoerotiikkaa (suihkuttelevan naisen rinnat heijastuvat kaakeleista), juonittelua ja sangen viehättävä suihinottokohtaus. Hymy hyytyy viimeistään siinä vaiheessa, kun nuorta paria aletaan lavastaa syylliseksi murhaan. Nämä näkevät parhaakseen pistää pystyyn panttivankitilanteen.

Oasis of Fear ei ole käy missään vaiheessa painostavaksi, eikä sitä kannata väkivaltaa nähdäkseen katsoa - eipä oikeastaan paljaan pinnankaan puolesta, sen verran kevyillä linjoilla jokusista tisseistä ja peräpeileistä huolimatta mennään. Allekirjoittaneeseen pätkä upposikin aikaansa ja genreään henkivän tunnelmansa, hyvien musiikkiensa sekä kamerankäyttönsä, kuin myöskin raadollisuutensa myötä.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 7 Average listal rating (2 ratings) 6.5 IMDB Rating 5.9
Varhaisehko giallofilmi tunnelmalla ja juonittelulla, tunnettu Suomessa nimellä Kaunis ja kavala. Musat hyvät, erotiikka varsin pehmeätasoista. George Hiltonilla taisi olla tässä leffassa parta.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 35 Average listal rating (16 ratings) 5.9 IMDB Rating 5.9
Eyeball (1975)
Punaiseen sadetakkiin kätkeytynyt murhaaja keräilee jenkkituristijoukossa matkaavien naisten silmämunia Barcelonassa. Bruno Nicolain loistavilla musiikeilla tehdään paljon ja yksinäisyyttä korostavia laajoja tiloja (monesti niihin istutetuilla ahtaamman puoleisilla huoneilla ja käytävillä maustettuna) käytetään sumeilematta hyödyksi. Myös tappajan isku keskellä huvipuiston kummitusjunaa, jossa matkustava yrittää hermonsa pitääkseen muistuttaa itselleen kaiken olevan vain leikkiä, on nokkela psykologinen kikka. Lähikuvia nimikkoruuminosista ja runsaita zoomauksia esiintyy kuvauksessa.

En ole varma, oliko näkemäni versio leikelty, mutta mitään ylitseampuvaa splatteria en itse tullut todistaneeksi. Tissejä ja sleazea sen sijaan on tarjolla aika runsaasti. Jossain määrin koomiseksi muodostuu musta pimu, jonka onnistuu päätyä yläosattomaksi yhä uudestaan pupillinkeräilijän saapuessa paikalle. Omaa hölmöyttää tuodaan myös peliin mm. murhaajan yrityksellä korvata menettämäänsä silmää uhrien päästä kaivamillaan yksilöillä. Eyeballia voikin pitää samassa mielessä kornina, kuin Phenomenaa telepaattisten hyönteistensä, partaveitsiapinansa ja mutanttipoikansa tai Four Flies On Grey Velvetia kuolleen verkkokalvoilta kelailtavien viimeisten hetkien puolesta.

Francon kuolinvuonna valmistuneen filmin piilojutuistakin voisi aloittaa höpön löpinöinnin: jo pelkästään siitä syystä, että murhanainen on silmäpuoli, joka repii muijien vasemmat öögat oman näkönsä palauttaakseen, minkä lisäksi viimeisen tytön hipiäkin on sitä tummempaa sorttia. Lopussa hänen selvitessä hengissä ja psykon kuollessa pelastajien kättä pidempiin, voi näkökantaa puoltava helposti puhua vaikkapa symbolisesta fasistihallinnon kaatumisesta.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 25 Average listal rating (11 ratings) 6 IMDB Rating 6.4
Ei omaperäisin elokuva, vaikutteita on otettu sieltä sun täältä, mm. Fulcilta ja Argentolta. Kauhukohtia on kuitenkin runsaasti, vaikka jännitystä nostetaan välistä turhan kanssa väärien hälytysten avulla. Tapahtumapaikaksi valittu Venetsia on aina yhtä kiehtova ja hienoja otoksia riittää esimerkiksi kauniin usvan peittämän hautausmaan myötä. Totuttuun giallo-tyyliin lukuisia kuvia nähdään myös murhaajan jaloista, sekä tietenkin tämän vinkkelistä katsottuna.

Musa on pätevää ja ahdistavan pieneen häkkiin tungettu hamsteri sekä kolkon näköiset nuket saavat aikaiseksi irvokkaan olon. Murhia piisaa, näistä brutaaleimmassa mummo tungetaan takkaan. Hakkeluksen valmistuksen ohella kaikkea muutakin jännää tapahtuu spiritismistä kesken messun löytyvään nyljettyyn lampaanpäähän sekä kaatuvan krusifiksin alta donkkaavaan pappiin.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 62 Average listal rating (34 ratings) 6.7 IMDB Rating 6.4
Bava seniorin ohjaukset jakavat selvästi mielipiteitä kahtia rujolla kädellä. Vaikka myönnänkin arvostelijoiden olevan oikeassa, että Marion filmografiaan mahtuu todella tylsiä ja yliarvostettuja pätkiä ja pientä pitkäpiimäisyyttä on havaittavissa monissa tämän hyvissäkin elokuvissa, henkilökohtaisesti lukeudun silti tähän toiseen ryhmään, jotka pitävät häntä - jos eivät nyt aivan mestarina - kuitenkin tietyllä tavalla aikaansa edellä olleena ja kaikkea muuta kuin huonona ohjaajana.

Kalman hääyö ei oikeastaan lukeudu äijän persoonallisimpiin töihin, mutta onpahan vain goottilaisella tunnelmallaan ja hienolla audiovisuaalisuudellaan mainio ja viihdearvot kohdallaan pitävä kummitustarina lihakirveen heiluttelulla vahvistettuna, joka täytyy ehdottomasti tulevaisuudessa katsoa uudestaan yksin ja paremmin keskittyneenä. Vannoutuneen Bava-vihaajan sen sijaan on syytä kiertää tämäkin trilleri erittäin todennäköisen "pettymyksen" vuoksi kaukaa.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 40 Average listal rating (17 ratings) 6.8 IMDB Rating 6.6
Tyylikäs ja ajan hengelle uskollinen giallo, jossa keltahanskainen psyko lahtaa ihmisiä. Surrealismi ja sivujuonet ovat surkuteltavaa töhnää ja murhaajan paljastuminen aika jaa-a-hetki. Silti diggailin tästä sleaze-pommista silmät puoliummessakin aika lailla koko rahan edestä. Mitään järkeä The Case of Bloody Irisistä nyt on turha odottaa löytävänsä. Vaikea sitä italialaiseen sekoiluthrilleriin vasta tutustuvalle myöskään on suositella. Genreä täysillä fanittavan kyllä luulisi viihtyvän, Edwige Fenech ainakin on yhtä nätti kuin aina ennenkin.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 279 Average listal rating (154 ratings) 6.9 IMDB Rating 7.1
Opera (1987)
Kun Verdin Macbeth-oopperan päälaulaja juoksee harjoituksista raivoissaan suoraan auton alle, tarjoutuu nuorelle Bettylle (Cristina Marsillach) elämänsä tilaisuus kyseisen roolin muodossa. Yleisö villiintyykin Bettyn suorituksesta, mutta tuoreella tähtösellä on tunne kuin kaikki ei olisi kohdallaan... ja mitenpä voisikaan, kun eräs oopperan työntekijä tulee murhatuksi brutaalisti kesken ensi-illan. Pian sadistinen, mustan naamion taakse piiloutunut murhaaja alkaa riivaamaan Bettyä sitomalla tämän, pakottamalla häntä pitämään silmänsä auki näköelinten alle teippaamien neulojen avulla (jotka ohjaaja Argento keksi alunperin kiinnittämällä moisia vitsillä elokuviensa katsojille, etteivät nämä voisi pelottavan kohdan yllättäessä luistaa lopputuloksen seuraamisesta) ja lopuksi murhaamalla raa´asti neidon ystäviä tämän joutuessa katselemaan. Sokerina pohjalla Betty alkaa kärsiä omituisista unista ja takautumista, ihan kuin hän olisi tavannut murhaajan jossain ennenkin, ja pian alkaa matka painajaiseen, jossa todellisuuden ja kuvitelman raja on häilyvä kuin veteen piirretty viiva.

Kuten monissa muissakin Dario Argenton elokuvissa, myös Operassa visuaalinen toteutus on kaukana tarinan edellä, ja sen kyllä huomaa. Aluksi kohtalaisen toimiva juoni kun lässähtää puolivälin jälkeen todella pahasti, alkaa juoksemaan kiireellä kohti päätöstä kuin maratooniin olisi osallistunut, ja muuttuu aivan lopussa Sveitsin niityille päästessä aivan sanoinkuvaamattoman kammottavaksi sotkuksi. Se onkin seikka, mikä jättää leffasta jälkeensä tunteen paljon huonommista pisteistä, kuin mitä parin päivän tarkemman miettimisen jälkeen raina oikeasti ansaitseekaan. Oli miten oli, loppuratkaisu on kuitenkin sen verran onneton mahalasku, että uskoisinkin IMDb:ssä kerrotun vaihtoehtoisen päätöksen sopineen Operaan lopetukseksi kuin Pingviinit napa-alueelle tähän nykyiseen roskaan verrattuna.

Juonen onttoutta paikkaavat kiitettävästi elokuvan muut osa-alueet. Dario Argenton ohjaus on uskomatonta katseltavaa, kuvakulmaa otetaan mm. kameran kuvaamisesta lavuaarista käsin, ja usein kohtauksia seurataan asianomaisen henkilön silmien kautta, joka saattaa olla kuka vain murhaajasta aina korppiin. Muutama väriefektikin on leffaan mukaan saatu, ja hienostihan nämä pari kappaletta omaa tunnelmaansa luovat. Myös musiikki on erittäin tunnelmallista (vaikkei Goblinia tässä tullakaan kuulemaan) ja koostuu paljolti erilaisista hienoista ooppera-sävellyksistä, kuitenkin - valituksen aiheena -mukaan on jostain käsittämättömästä syystä tungettu muutamaan murhakohtaukseen aivan järkyttävän hirveää ja näihin edellämainittuihin kohtiin todella kyseenalaisesti sopivaa rock-renkutusta, joka saakin aikaan lähinnä epävarman tunteen siitä, eikö näillä kavereilla ole korvia päässään, miten tällaista on kokonaisuutta tuhoamaan leikkauspöydältä voitukaan päästää?

Näyttelijät ovat ihan kelvollisia, onnistuen välttämään työllään katsojassa pahimpien ärsytyksen tunteiden pinnalle kaivamisen (kiitettävä lopputulos, kun Argento on kerran todennut Bettyä esittävän Cristina Marsillachin olleen vaikein näyttelijä, jonka kanssa on joutunut työskentelemään). Myös dubbauskin on kerrankin ihan korviin menevää, vaikkei se millään onnistuisikaan puuttuvaa alkuperäisraitaa tekstitysten kera korvaamaan. Takakannessa paljolti hehkutetut veriefektit sen sijaan saavat ajatuksiin lähinnä lauseen paljon-melua-tyhjästä, kun ei vatsan auki leikkaamisestakaan päästä jenkkityyliin näkemään käytännössä vilaustakaan. Toisaalta korpin suorittama silmän päästä nokkaisu onnistui ihan hupaisaan (ja leffan raaimpaan) kastiin nousemaan, mitään verijuhlia siis on turha alkaa tätä katsoessa odottamaan.

Operasta huomaa selvästi sen olevan Argenton 1980-luvun loppua lähestyttäessä väsäämä elokuva, seuraavalle vuosikymmenelle päästäessä kun en ole mieheltä enää yhtään oikeasti hyvää pätkää (kaiken maailman Stendhallin Syndroomien joukosta) onnistunut löytämäänkään, ja vaikka tämä vielä ihan mukiinmenevää tavaraa olisikin, niin kaukana ollaan vaikkapa Suspirian taikka Bird With The Crystal Plumagen hienouksista. Valituksista huolimatta Operalla on omat astetta taiteellisemmassa mielessä juuri visuaalisuuden kautta koettavat hetkensä, ja se ansaitsee sekä nahka- että kumihanskat käsissään riehuvan murhaajansa kera uusintakatselun ohella paikkansa giallojen joukossa mielestäni enemmän kuin kelvollisesti.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
Skriivaan tästä toisaalle.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 32 Average listal rating (13 ratings) 7.4 IMDB Rating 6.9
En sanoisi gialloksi, mutta lisätään listalle, koska kovin moni on kanssani asiasta eri mieltä.

Hämmentävä elokuva. On melko ikävää kuvitella katsovansa italialaista peruseksploitaatiota kultaiselta seiskytäluvulta Kinski kipparinaan ja jossain puolen välin jo jäätyä historiaan havahtuakin spekuloineensa totaalisen väärin. Johtui sitten huonosta keskittymisestäni tai ei, noin tunti Painajaista on aika puuduttavaa tylsyyttä, jonka ainoaksi pelastavaksi enkeliksi voi laskea kauniit kuvat ja hienon musiikin. Onneksi lopun käynnistyessä alkavat sitten lupaukset lunastua ja niin astronautit, sekopäinen kuvaus kuin värimaailman luomiseen käytetty sininen linssi luovat niin skitson fiiliksen, että pakko tästä on kuitenkin pitää. Gialloa tosin ei ole nähnytkään ja mikä ihme se brittiläinen 18-leima DVD:n kyljessä oli olevinaan?
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 14 Average listal rating (7 ratings) 6.1 IMDB Rating 6.1
Paranoia (1969)
Lomailin viikonlopun verran Torinossa, josta käteen jäivät -muutaman asian mainitakseni - niin John Carpenterin jumalainen konsertti, retki kaupungin massiiviseen elokuvamuseoon kuin tuliaisina itselleni roudattu pullo suosikkifilmeissäni non-stop -kummittelun kautta lähes kymmenvuotisen mysteerin tarjonnutta J&B-viskiä. Näissä puitteissa olikin luonnollista jatkaa meininkiä vielä Espoon päässä Lenzin narkkigiallolla. Rikkaan naisen inkkarit kaadetaan kanootista päihdevuorella, muutamien hallusinaatioiden ollessa melkoisen psykedeelisiä. Diggailin elokuvaa ulkoannin tai tarinan sijaan ennen kaikkea ajankuvana, vaikka tyly meininki ja musan puolesta punertaville lopputeksteille sielun suova laulu nekin jälkikäteen mieleen nousevat.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 12 Average listal rating (5 ratings) 6.4 IMDB Rating 6.3
Paremmilla hetkillään Roberto Nicolosin rauhallisten musiikkien sävyttämä tunnelma on todella vangitseva outoine tapahtumineen, jääkaapista löytyvine irtopäineen ja miehiksi paljastuvine naisineen. Toisinaan kaikki tuntuu taasen turhalle tyhjäkäynnille vailla mitään oikeasti kiinnostavaa tapahtumaa. Dario Argenton Kuoleman linnun lainailukin on aika läpinäkyvää. Tunnelmaa saadaan kuitenkin tiivistettyä riittämiin ja lopputwististä sopivan skitso, jotta loppuvaikutelma jää hyvän puolelle. Kieppuva portaikko vai mikä-lie-olikaan on näppärä näky.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 106 Average listal rating (57 ratings) 6.7 IMDB Rating 6.6
Torso (1973)
Monen giallon rinnalla kankea esitys, sillä ohuet hahmot linkkaavat pahasti, mysteeri ei missään välissä pääse kunnolla käyntiin ja murhaajan henkilöllisyydenkin ratkeaminen kahdesta vaihtoehdosta on aivan liian nahjistunut porkkana katselun mielenkiinnolla loppuun saattamiselle. Lukittuun taloon sijoittuvat kohtaukset ovat toki jänniä, pikkupervoille riittää alastonta naisvartaloa ja gorehoundeille sontaisesti toteutettuja veritehosteita, mutta viimeistään touhun jotenkin seinään päättävä ratkaisu jättää vaisuksi. Pienen pienet keinot painostavan loppuasetelman hiomiseen sekä hieno musiikki tuovat omaa sädettään Martinon luimuilulle.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 9 Average listal rating (4 ratings) 4.8 IMDB Rating 6.5
Pitkälti oikeussalissa tapahtuva giallo, joka hieman menettää juonellista teräänsä tappiin edetessään. Näin Torinossa samanlaisen sirppi ja vasara -symbolin, mikä vilahtaa nopeasti seinämaalauksena erään kohtauksen taustalla. Muutenkin lievää vasemmistosympatiaa olin havaitsevinani. En sitten tiedä Tessarin todellisia taustoja... Musa toimii etenkin aggressiivisessa panokohdassa.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
Juoni ei ole kummoinen, skorpioni-teema kovin päälle liimattua, eikä harhaanjohtavista langoista huolimatta murhaajankaan paljastuminen loppupeleissä yllätä, mutta toimiva musiikki ja hauskan vaihtelevaa miljöötä edustava Kreikka tekevät Martinon välistä lähes naurettavaksikin kiemurtelevasta giallosta ainakin kerran nähtäväksi suositeltavan filmin.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 45 Average listal rating (23 ratings) 6.7 IMDB Rating 6.5
Dario Argento uursi italialaisen elokuvan uraa julkaisemalla vuonna 1970 yhdeksi giallo-elokuvan maamerkiksi nostetun The Bird With the Crystal Plumage -murhamysteerinsä. Leffa aloitti maassa todellisen giallo-buumin, ja moni ohjaaja pyhittikin vuosikymmenen alun omalle vastaukselleen genreä kohtaan. Yksi näistä teoksista on parhaiten Mondo Cane -shokumentistaan tunnetun Paolo Cavaran La Tarantola dal ventre nero, joka tosin tunnetaan astetta paremmin kansainvälisellä nimellään Black Belly of the Tarantula.

Elokuvan juonesta voisi paljastaa enempiä spoilailematta sen verran, että Italian sarjamurhaajatilastojen mataluuteen kyllästynyt ja irvokkaisiin kumihanskoihin verhoutuva heppu keksii eräänä päivänä tehdä lähikulmien hameväen elämästä helvettiä, ja aseen virkaa hoitaa viimeistelystä vastaavan puukon introna toimiva, uhrin niskaan tökättävä lamaannuttava ampiaismyrkky. Murhasarjaa alkaa tutkimaan etsivä Tellini (Giannini), jonka oma yksityiselämä tuntuu menevän päin mäntyä virkauran jatkuvasti noustessa vaimon yläpuolelle. Juttu alkaa myös muuttua hetki hetkeltä yhä henkilökohtaisemmaksi salaperäisen tappajan iskiessä yhä uudelleen ja läheistenkin ihmisten uhatessa pian päätyä tämän listalle...

Tarina on kaiken kaikkiaan perusrakenteeltaan giallolle hyvinkin tyypillinen, ja jääkin tuttuudessaan ja ylläteksettömyydessään kieltämättä melkoiseksi pettymykseksi. Tätä ei ainakaan paranna täysin hatusta heitetty murhaajan paljastuminen, joka tuo hatarine motiiveineen "totta kai, miksen tuota heti tajunnut!" -ajatuksen sijasta ennemmin mieleen käsikirjoituksen viimeiset sivut vain tuntia ennen loppukohtauksen kuvaamista suihinsa mutustaneen kissan, ja tätä seuranneen, hyvin mahdollisessa krapulatilassa nopeasti improvisoidun uuden lopetuksen hätäisen sutaisemisen. Vaikkei Tarantellan stoori siis nerokkuuksilla tai mykäksi jättävillä juonenkäänteillä juhlikaan, onnistuu se kuitenkin kaikeksi onneksi kantamaan ihan mielenkiinnolla päätökseensä asti, eikä elokuvaa missään välissä tylsäksikään pysty haukkumaan.

Kun elokuvan käsis ei ole mitään maailmaa mullistavaa ilotulitusta, kääntyykin toivo sen mahdollisiin muihin arvoihin jännityksen, piinan tai taiteellisten saavutusten saralla. Cavara ei kuitenkaan kiivaasta yrityksestään huolimatta onnistu kohtauksiinsa kummoistakaan jännitettä taikka erityisen tiivistä tunnelmaa rakentamaan, ja elokuvan silpomisskenet jäävätkin melkeinpä turhaksi, ok-kiinnostavan poliisitarinan sivuseikkana esiintyväksi verenheitoksi. Mistään mässäilystä ei ruumiskasan suht' korkeasta karttumisesta huolimatta kuitenkaan ole kyse, ja veitsi nähdäänkin uppoavan uhrin ihoon "vain" pari kertaa koko rainan aikana, suurimman osan väkivallasta tapahtuessa astetta paremmalla maulla toteutettuna ruudun ulkopuolella. Moinen tuskin johtuu erikoistehosteiden tason puolesta, sillä nuo muutamat viipaloinnit on kuitenkin saatu toteutettua hyvinkin raa'an ja puistattavan näköisesti. Muutenkin filmin efektien takia on turha alkaa mankumaan, ja hyvän kuvauksen ansiosta edes eräässä kohtauksesta selvä nuken tipahtaminen kerrostalon katolta ei pistä surkeudellaan silmään.

Vaikkei tunnelma siis onnistukaan pitämään katsojaa otteessaan kuin rotanloukku juustolle persoa jyrsijää, ei tästä ainakaan sovi syyttää leffan sävellyksistä vastannutta maestro Ennio Morriconea, jonka upeasti korvaan särähtelevät musiikit nousevat elokuvan ylivoimaisesti parhaaksi anniksi, vaikka pariin otteeseen sisältämällään runsaalla ähkinnällä ja huokailulla ärsyttävät hetkellisesti kuin huomista ei tulisi. Myös näyttelijät ovat mielestäni onnistuneet työssään (pienoisen tahattoman komiikan ja varsinkin Tellinin vaimoa leimaavan kankeuden anteeksi antaen) hyvin, ja etenkin silmäpusseineen todella lohduttoman näköiseksi maskeerattu Giancarlo Giannini on aika mörkö roolissaan etsivä Tennininä.

Black Belly of the Tarantula ei missään nimessä lunasta Blue Undergroundin dvd:n kotelossa kovalla metelillä mainostettua "the best giallo ever made!" -suitsutusta. Siihen se on aivan liian yksinkertainen ja perinteinen elokuva, joka ei tunnu tarjoavan käytännössä mitään uutta genrelleen. Myös Argenton suosimat runsaat visuaaliset kikkailut loistavat Cavaran työstä poissaolollaan pientä leffan loppuun panostamista lukuunottamatta melkoisen negatiivisessä mielessä. Viimeisen kielekkeestä roikkuvan sormen talloo julmasti irti se tosiseikka, entä kannen massiivisia hämähäkkejä esiintyy koko sadan minuutin keston aikana graafisesti yhdessä ainoassa kohtauksessa, jolloin näidenkin rainaa kohtaan nostamat toiveet ja hämppisten mahdollinen mukanaan tuoma omaleimaisuus poljetaan käsikirjoittajan toimesta Rooman alimpaan onkaloon sellaisella voimalla, että selvisihän se syy sille Pisan torninkin kaltevuudelle. Ei leffa kuitenkaan missään nimessä huonostikaan tehty ole, ja gialloa aiemmin näkemättömälle kyseessä voi mitä varmimmin olla jopa pienimuotoinen mestariteoskin. Itselleni se ei onnistunut kuitenkaan esittämään kuin turhaa paljaan pinnan voimalla pelailua, kauheita tauluja, pukuja ja karvapeittoja, sekä runsaan kasan giallon kliseitä tuolta kaukaiselta ajalta, jolloin puhelut vielä soitettiin kioskeista ja Italian poliisiautokin käänsi katseen useamman kuin yhden kerran.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 13 Average listal rating (4 ratings) 6.5 IMDB Rating 5.7
A Double Face (1969)
Tuplanaaman kiinnostavin puoli on, ettei Kinski jotain ekaa kertaa elämässään ole pahis tai varsinainen kusipussikaan. Kutkuttavia asioita ovat myös Fulcin huseeraaminen käsikirjoittajien joukossa sekä filmistä olemassa oleva ranskalainen pokeversio. Pariin otteeseen nähdään hellyyttävä lelujunan romutus, mutta kovin suuria propseja en Riccardo Fredalle viitsi antaa - oli eksploitaatio sitten miten kaupallista tahansa, kyllä tämän jätkän asenne "halusin vain rahaa ja jollen olisi saanut sitä elokuvilla, olisin tehnyt jotain muuta" kielii totaalisesta intohimon puutteesta hommaansa kohtaan.

Sanotaan nyt sitten kiertelemättä, etten tiedä miten toimivaksi filkka olisi muodostunut, jollen olisi joutunut katsomaan sitä aivan järkyttävän epämukavassa asennossa, minkä tiimoilta niin selkäni kuin niskanikin olivat niin muhennoksena, etten enää pystynyt nukkumaan. Näine hyvine huusin mielessäni hoosiannaa ja ainoastaan odotin kornista irtokasvotwististä huolimatta kömpelöä ratkaisua innolla, jonka vastakohdaksi kelpanisi maanantain aamuauringon nousu.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 10 Average listal rating (4 ratings) 6.3 IMDB Rating 6.3
Jaaha, eli joo. Lenzi on siis ohjannut kaksi Paranoia-nimellä kulkevaa elokuvaa ja näemmä näin tämän jo vuosi-pari sitten luullessani katsovani tätä toista, Orgasmoa. Eli aika yhdentekevä giallo. Pariskunta murhaa miehen vaimon ja nakkaa ruumiin mereen, minkä paljastumista sitten loppuleffan verran stressataan.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 36 Average listal rating (20 ratings) 6 IMDB Rating 6.5
Vaikea Lenzin giallosta on puolueetonta tuomiota jakaa, sen verran näkemäni version lättänä puurokuva ja ties kuinka epäsynkassa ollut ääni onnistuivat terrorisoimaan katselun yhdeksi tuskien taivallukseksi. Joka tapauksessa tarina ei säväytä, tapot ovat porailua lukuunottamatta laimeita ja murhaajan paljastuminenkin jotenkin hoh-hoijaa, mutta vahva musiikki dominoi leffaa näidenkin edestä.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 57 Average listal rating (30 ratings) 5.9 IMDB Rating 6
Alun perin neliosaiseksi tv-sarjaksi tarkoitettu elokuva kertoo leffasäveltäjästä, joka siirtyy kartanoon duunaamaan musiikkia valmisteilla olevaan kauhufilmiin. Pian alkaa kuitenkin veitsi viuhua oikeasti pimeässä, eikä kaverin auta kuin alkaa setviä mysteeri, ennen kuin on liian myöhäistä..

Ilmapiiri on läpi elokuvan synkkä sekä vastenmielinen, ja pahoinvointia aiheuttavia veritekoja väsäävä murhaaja on saatu itku- ja kikatuskohtauksineen melkeinpä pelottavaksikin hahmoksi. Pimeän pelkoa hyödynnetään ihan hyvin ja visuaalisestikin A Blade in the Dark on oivaa jälkeä, kamerakuljetukset ovat kauniita ja kanaverkkoaidan takaa sykkivät silmät karmivia. Suurimmaksi tunnelman luojaksi yltää kuitenkin Guildo ja Maurizio De Angelisin musiikit, jotka tekevät pätkään todella häiriintyneen tunnelman.

Moitettakin löytyy. Elokuvan enkku-dubbaus on naurettavaa, mielenkiinto ei onnistu täysin herpaantumatta pysymään ruudussa koko sadan minuutin kestoa, selvää Psykon kopiointia leijuu sankkoina pilvinä ilmassa, ja voisipahan myös mainita Lamberton mahdollisesta naisasenteestakin, hameväki kun kirkuu ärsyttävän avuttomana miesten sylissä pientä hämähäkkiäkin.

Kelpo giallo kuitenkin kaikesta huolimatta.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 22 Average listal rating (11 ratings) 6.6 IMDB Rating 5.9
Hieman alkaa tuntua siltä, että eräs vaihe elokuvaharrastukseni suhteen on hiljalleen hiipunut pois. Siinä missä aiemmin jaksoin ahmia gialloja ja vastaavia italokauhupläjäyksiä mielin määrin, nyttemmin näiden uusien nimikkeiden kahlaaminen tuntuu todella väkinäiseltä, jopa tylsältä. Kauhujen kappeliinkin jaksoin keskittyä ainoastaan toisella kissansilmälläni, selaillen vähän väliä nettiä.

Tällainen goottimeininki, jossa hengataan liki koko filmi jossain verhojen ja pylvässänkyjen täyttämässä kivilinnassa sekä sen katakombeissa, ei ole koskaan ollut mikään ykkösjuttu meikäläiselle. Ortolanin musiikit tuovat sentään jotain ytyä meininkiin, jossa on mukana gorillapukuinen mies ja murhanhimoinen kissa. Tai en tiedä, ainakin se yhdessä kohtauksessa jonkun kurkkuun pomppasi. Oli tässä myös partaveitsitappaja ja painajaisia. Ja lepakoita. Ja kirkumista.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 13 Average listal rating (5 ratings) 6.6 IMDB Rating 6.4
The Third Eye (1966)
Viiksetön Franco Nero flippaa morsiamensa kuolemasta ja korjailee oloaan kuristamalla naisia pytingissään. Veitsetkin alkavat heilua ja ruumiita tulee sen verran, että pianhan tämä Suomessa bannittiin. Yhteläisyyksiä Psykoon löytyy skitsosta päähenkilöstä, isosta talosta, täytetyistä linnuista ja tyrannimaisesta äidistä. The Third Eyea on myös pidetty D'Amaton Buio Omegan alkuperäisversiona, mihin itse sano en juuta tai jaata, kun Joe-sedän pätkästä mieleen jäivät lähinnä kartano ja sankoon tungetut sisäelimet. Musta-F:n yliteatraalinen sekoilu filmin loppupuolella alkaa ärsyttämään.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 39 Average listal rating (15 ratings) 6.5 IMDB Rating 6.8
Kaunis katsella ja kuunnella, mistä Morriconen musat, tekijöiden visuaalinen silmä sekä Venetsian omalla tavallaan nastat maisemat pitävät huolen. Psykedeliaan vetoavat silmäkuvat eivät tosin oikein toimi fiiliksen nostattajina ja pakkohan sitä on myöntää leffan olevan välistä ylipäätään tahattoman typerä. Tämä näkyy parhaiten pöhkössä, hetkauttamattomassa ja yliampuvassa juonessa, jonka ainoassakaan langassa ei sunnuntaiväsymyksen alla pysty mitenkään roikkumaan. Silti ajatus omaa murhaansa selvittävästä basilikapäästä kihelmöi ja Aldo Ladon esikoisessa on sitä jotain 70-lukulaista giallohehkua, josta genrefanin on vaikea kaiken huteruuden keskelläkään olla nauttimatta.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
Loppupuolella tarinaan alkaa päästä sisemmälle, mutta tähän asti aika puunmakuista ja vaikeasti lähestyttävää settiä käsikseen on raapustettu. Oman haittansa juoneen uppoutumiselle koin oudoista kirjoituksellisista ratkaisuista sekä leffan identiteettikriisistä, kun jokseenkin vakavaan gialloon istutetaan tyhmää perseilyhuumoria ja välistä päätyy jopa funtsimaan katselevansa sittenkin poliziottescoa.

Kuvaus - etenkin huvipuisto-osiossa - ja Luciano Michelininin musiikit ovat parasta sisältöä, vaikka jälkimmäisen leikkaukseen olisi sopinut nähdä enemmän vaivaa. Väitän silti keskinkertaisemmillaankin giallojen olevan se tärkein asia, mitä Huopikaslandiasta ja sen elokuvatuotannosta itse ensimmäisenä alkaisin mainostamaan.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 12 Average listal rating (7 ratings) 6.1 IMDB Rating 4.3
Tyhjäkäyntiä ja välistä poukkoilua liiankin kanssa. Loistavat musat ja pariin otteeseen kivaa tunnelmaakin löytyy. Itse elokuva poukkoilee jonkun etruski-aiheista ammentavan kauhumysteerin ja perinteisemmän giallon väliä. Lopulta edellinen nousee hallitsevaksi puoleksi tässä Martinon uraan nähden melko merkityksettömässä välifilmissä, joka saattaa kääntää herkemmän katsojan pään 180 astetta ympäri.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 9 Average listal rating (4 ratings) 5.5 IMDB Rating 5.4
Giallo a Venezia on niin sleazea kuin sleaze vain voi olla. Sen epäsovinnainen sisältö on kuvottavaa, täynnä perversioita ja raakaa väkivaltaa, joista erityisenä mainittakoon hyvin hidas jalan irti sahaaminen. Efektit eivät titenkään ole kummoisia ja katsomani ripin räkäinen kuvanlaatu korostaa tunkkaisuutta.

Henkilökohtaisella listallani elokuva on pysynyt vuosia pahamaineisuutensa osalta "kiinnostavimpana" giallona, enkä sen katselua turhaan ole tulevaisuuteen kerta toisensa jälkeen lykännyt. Teoreettisesti filmiä voisikin pitää eräänlaisena lämmittelynä Fulcin The New York Ripperille, joka pari vuotta myöhemmin väänsi vaihteensa äärimmilleen. Tiettyä nihilististä paniikkia on kieltämättä ilmassa huonoa vointia aiheuttavan kuvaston yhdistyessä piinaaviin musiikkeihin.

Roskaista ja itsetietoista pimeällä puolella mässäilyä, joka ei ole kevyimmästä päästä niin kuvastonsa kuin laatunsakaan puolesta. Pisteitä nostavat inhottava fiilis ja Venetsian maisemat, mitä niistä nyt suttuisuuden puolesta selvää saa.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
Load more items (15 more in this list)

In Finnish.

Added to




Related lists

Top 10 Giallos by Tumppimies
10 item list by Tumppi
47 votes 4 comments
Giallos in Finnish
17 item list by Tumppi
14 votes 6 comments
Top 10... Music
4 item list by Happy Vader
15 votes 4 comments
Top 10 Jennifer
10 item list by mojack
42 votes 8 comments
ChihuahuaDaddy's Top Torture Scenes List!
10 item list by ChihuahuaDaddy
4 votes
Top 10....
17 item list by Happy Vader
53 votes 16 comments
FilmTotaal top 250
250 item list by C!pH3r
11 votes
yord's Top 100 Favorite Movies
100 item list by yord
21 votes 2 comments
Eurocrime top list
44 item list by Kurkkuharja
20 votes 3 comments
The Top Hits V
500 item list by TrekMedic
14 votes

View more top voted lists

Comments

Posted: 3 years, 4 months ago at Apr 3 7:52
I don't understand nothing but it seems very funny. The female protagonista of Opera (Cristina Marsillach, prettiest woman has not been!) was my "muse" for many years...
Posted: 2 years, 5 months ago at Mar 12 14:07
Mulla on näistä monta näkemättä. Kai sitä pitää sitten vaivautua elokuvakauppaan...
Posted: 2 years, 5 months ago at Mar 12 15:04
Suositeltavaa, giallot ovat parempaa kesäelokuvaa.

Post comment


Insert image

drop image here
(or click)
or enter URL:
 link image?  square?

Insert video

Format block