Films watched - Katselut 2012
Alkaa jopa ihan pätevänä trekkailuna ja sisältää jopa yhden todella asiallisen avaruustaistelun. Mutta sitten kun mennään aikaperseilyyn ja Shatner tulee muistuttamaan että on Kirk niin plööh.
Cuomi's rating:
Vanhan Trek-kaartin viimeisessä täyspitkässä elokuvassa Kirk ja McCoy joutuvat vastaamaan erään korkea-arvoisen Klingonin murhasta, federaatiossa vaanii petturi ja Sulu on tässä vaiheessa todennut että pitäkää tunkkinne ja päässyt oman tähtilaivansa kapteeniksi. Sivuosista löytyy varsin herkullisia suorituksia, esimerkikri Christopher Plummer ja Kurtwood Smith klingoneina. Myös Next Generationin Michael Dorn esittää tssä elokuvassa klingonia, ilmeisesti jotain TNG:n Worfin kaukaista sukulaista. Porukan ikääntyminen ja osittainen leipääntyminenkin paistaa ajoittain aika vahvastikin läpi mutta ei tämä kuitenkaan ole paskempi päätös vanhan kaartin seikkailuille.
Cuomi's rating:
Shatnerkin halusi päästä ohjaaman oman Trekkinsä ja lopputulos onkin lopulta niin syvällä ohjaajan omassa perseessä että hohhoi. Tässä ilmeisesti etsitään jumalaa ja ketään ei kiinnosta. Harmillista että Shatnerin suunnittelema loppu kaatui budjettisyistä. Siinä silmistään salamoita ampuvan jumalan lisäksi häntä olisivat jahdanneet kumipukuiset ja savuavat kivihirviöt. Harmillista.
Cuomi's rating:
Mitä paskaa minä juuri katsoin?
Cuomi's rating:
Tylsää tanssimista ja tissejä. Niin paskat orgiat että tisseihinkin kyllästyy.
Cuomi's rating:
Tylsää ja keskinkertaista hirviöjahtia Abyss ja Alien-hengessä.
Cuomi's rating:
Herätti syviä mielihaluja tappaa kaikki 15-16-vuotiaat helsinkiläistytöt.
Cuomi's rating:
Täysin turhanpäiväinen biopic hemmosta joka osaa heittää palloa kovaa. Sitten häntä ammutaan ja parannuttuaan hän osaa lyödä palloa kovaa ihmemailallaan, jonka hän on vuollut puusta johon on aikoinaan iskenyt salama ja mitä paskaa?
Kyseessä on erittäin tylsä filmi, jonka kohokohta on kun Michael Madsen kuolee juostessaan täysiä päin seinää. Valitettavasti tämän aikana satuin juuri vilkaisemaan ruudusta toisaalle ja onnistuin missaaman tämän kyseisen huippukohdan. Perkele. Cuomi's rating:
Joe Pesci yrittää pelastaa karate kidin ja tämän kaverin kuolemansellistä. Etelän juntit eivät ymmärrä Brooklynin pojan katu-uskottavaa olemusta mutta onneksi Pesci hassuttelee itsensä näiden suosioon ja Marisa Tomei on uh ah.
Cuomi's rating:
Taattua alkuaikojen Dariota, jossa on upeita kamera-ajoja ja tyylikästä musiikkia, sekä aivan vitun sekopäinen lopetus kuten asiaan kuuluukin. Ja sivuroolissa Bud Spencer, jonka roolihahmon nimi on Jumala!
Cuomi's rating:
Miten näitä found-footage-manausfilmejä tuntuu nyt sikiävän ihan joka tuutista? The Devil Inside ei tuo joukkoon oikein mitään muuta ja luottaakin vahvasti muka-dokumentaarisen otteen tarjoamaan illuusioon että tämä kaikki on oikeasti tapahtunut ja huu. Mukana on tietysti pakolliset kamerakikkailut, hassut äänet ja nivelten paukuttelut. Hohhoih.
Cuomi's rating:
Oikein päräyttävä kuvaus lehdistön vaikutuksesta, ja siitä miten se voi sotkea ihmisen normaalin elämän aivan totaalisesti. Pääosan naisihminen on jollain tapaa erittäin sympaattinen ilmestys ja huomasin kovasti tsemppaavani tämän puolesta.
Cuomi's rating:
Erittäin lähelle tuleva elokuva, joka seuraa Leonard Cohenia ja tämän taustajoukkoja yhdellä miehen ensimmäisistä isommista kiertueista. Konserttipätkien ohella paljon tilaa annetaan backstagella tapahtuvalle filosofiselle pohdiskelulle, Cohenin punnitessa omaa merkitystään laulajana sekä ristiriitaista suhtautumistaan julkisuuteen. Ajoittain tapahtumat menevät lähes kiusallisen intensiiviseksi, kun Saksassa ääniongelmista valittavat "fanit" änkeävät takahuoneeseen vaatimaan rahojaan takaisin, tai kun eräs tuhansista näteistä fanitytöistä saa Cohenilta kohteliaasti pakit. Myös kiertueen viimeisen konsertin loppupäätös on vaikuttavaa katsottavaa, kun yleisö jatkaa kappaleen laulamista Cohenin jo poistuttua lavalta kyyneleitään peitellen.
Cuomi's rating:
Varsinaisiksi älyn jättiläisiksi osoittautuva pariskunta päättää lähteä helvetin pienellä paatillaan seilaamaan johonkin Australian merille epävakaassa säässä ja vailla juurikaan tarvittavia varusteita. Sankarit sitten eksyvät myrskyssä johonkin saareen jossa australialaiset hillbillyt sitten alkavat ahdistelemaan. Täysin pöljää ja yhdentekevää perämetsäkauhua jossa juntit ovat ihan vitun juntteja ja kostona pienestä ahdistelusta on peniksen mutilointi piikikkäällä pillurenkaalla. Jeah.
Cuomi's rating:
Väsytti ihan vitusti keskinkertaisen korealaisen jälkeen, ja kaveri ehdotti siihen perään jotain randomia australailaista rikosjännäriä. Sounds like a plan. Elokuvan pääosassa nähtävän pallinaaman stoalainen järkähtämättömyys on jotain ihan käsittämätöntä ja tarina poukkoilee sinne tänne erilaisten henkilöiden kautta jotka eivät ole missään mielessä kiinnostavia tai persoonallisia. Taisin myös nukahdella tasaisin väliajoin joten kokonaiskuva on muutenkin vähän hämärän peitossa.
Cuomi's rating:
Oldboyn Choi-Min Sik esittää sarjamurhaajaa joka riehuu, raiskaa ja tappaa ja on muutenkin varsin ikävä ihminen. Päivätöikseen tämä arjen sankari ajaa koulubussia. Eräänä päivänä sankarimme sitten listiikin kovaotteisen poliisimiehen raskaana olevan naisystävän ja sitten alkaakin vigilantismi. Suuri osa elokuvan kestosta onkin omistettu mitä mielikuvituksellisimmille tavoille piestä ja kiduttaa ja olla muutenkin ikävä ihminen. Goreilu tuntuu välillä menevänkin itsetarkoitukselliseen shokeeramiseen ja kostoretkellä oleva sankari on täydellisen karismaton pallinaama joka kostaa koska kosto. Choi-Min Sik pääsee kuitenkin irroittelemaan pahiksen roolissaan varsin kiitettävästi ja visuaalisesti elokuva on ihan silmäkarkkia.
Cuomi's rating:
Fassbinder seilailee jälleen varsin tutuilla vesillä tarkastellessaan porvarillisen elämäntavan pohjimmaista mädäntyneisyyttä ja sisäistä kylmyyttä. Ponnahti melkoisen korkealle miehen elokuvien arvostusasteikossa kertaheittämällä.
Cuomi's rating:
Keanu Reeves naurattaa ja Dennis Hopper riehuu ysärirooleistaan tuttuun tapaan maanisesti, aiheuttaen myös hilpeyttä. Elokuvassa on koko kestonsa ajan ihan järkyttävä vauhti päällä ja se soljuu oikein viihdyttävästi alusta loppuun. Oikein kivaa ysäritoimintaa vaikka tissejä ei olekaan eikä porukkaa ammuskella palasiksi.
Cuomi's rating:
|
People who voted for this also voted for
Explore
Forums
Join Listal
Movies
TV Shows
DVDs
Music
Books
Games
Lists
Reviews
Images




































































