Films watched - Katselut 2010
Enimmäkseen todella typerää ja ennalta-arvattavaa peuhaamista.
Cuomi's rating:
Ehkä hivenen ylipitkä ja ajoittain sekava mutta muutoin erittäin nautittava kostofilmi. Tähän on saatu ympättyä kaikkea: mustia ninjoja, puissa kiipeileviä hämähäkkininjoja, ninja-ansoja, yrmyilevä Sonny Chiba sekä helvetin epätyypillistä mutta pätevää 70's-henkistä musiikkia. Koreografiat on aika lentämistä mutta oikein komeaa sellaista. Väkivaltakin on välillä suhteellisen tylyä.
Cuomi's rating:
Chiban elokuvaksi yllättävän tarinapainotteinen ja mies pääsekin tässä yrmyilyn ja yberkovien nyrkkiensä ohella osoittamaan olevansa pätevä mies myös näin vakavanakin näyttelijänä. Tarina itsessään on hyvin melodramaattinen mutta Chiba kantaa sitä oikein hyvin ja pari hienoa tylytystäkin on saatu mukaan.
Cuomi's rating:
Tämä on jo pienoista parannusta kakkososasta mutta tästäkin löytyy valitettavasti kokonaisuuden kannalta aivan täysin turha sivujuoni jolla ei ole mitään virkaa tässä elokuvassa. Jo Loppukähy on jo huomattavaa parannusta edellisestä.
Cuomi's rating:
Pienoinen pettymys. Elokuva sisältää nimittäin erään twistin jota en tässä paljasta mutta elokuvan nähneet sen tietänevät ja allekirjoittanevat että se on ihan vitun älytön. Muutamassa kohtauksessa Chiba pääsee kyllä kouluttamaan jengiä ihan kiitettävästi mutta lopetus on melkoinen antikliimaksi ja ensimmäiselle osalle hävitään muutenkin ihan jokaisella osa-alueella.
Cuomi's rating:
Bruno yhdistelee tässä aika selvästi sekä Dawn Of The Deadia että Fulcin Zombie Flesh-eatersia. Sisältää Goblinin musiikkia ties kuinka monesta elokuvasta ja ison määrän ihan helvetin hämärää stock footagea, etunenässä alkuasukaskylässä tapahtuvat mondoilut. Kaikkine vikoineen kyseessä on kuitenkin suht. viihdyttävä ja melkoisen tylykin zombeilu.
Cuomi's rating:
Melkoisen tylsää nunsploitaatiota josta löytyy kuitenkin sekä alku että loppupuolelta niin visuaalista karkkia että yleisen herkullista sekopäisyyttä. Goblinin soundtrack sekä punaisten sävyjen reipas hyödyntäminen tuovat välillä mieleen Suspirian.
Cuomi's rating:
Ihan järkyttävän tylsää paskaa joka yrittää olla oikein kauhean post-apoa mutta epäonnistuu siinä ihan joka suhteessa.
Cuomi's rating:
Alkaa vähän hitaanpuoleisesti mutta loppupuolen Rotterdam-perseilyistä löytyy paljon helvetin hienoja juttuja.
Cuomi's rating:
Ensimmäiset puolisen tuntia antavat odottaa oikein karua meininkiä mutta olisin kyllä kaivannut Bronsonilta vähän lisää tylytystä. Pääosin toimivaa vigilantea joskin lopetus on aika mitäänsanomaton.
Cuomi's rating:
Helvetin karua vigilante-meininkiä räkäisessä New York-miljöössä joka melkein huutamalla muistuttaa Death Wishistä, ja tämä on siis kehu. Zoe Lûnd on vähäeleisessä roolissaan ihan helvetin vakuuttava ja elokuvan äärimmäisen mustavalkoinen maailmankuva sopii tämän lajityypin tekeleeseen niin pirun hyvin. Todella mukava yllättäjä.
Cuomi's rating:
Leffan casting on Chuckin filmiin jopa mielenkiintoinen mutta siitä ei oteta mitään irti. Roundtree on da polisiipäällikkö, Christopher Lee tylsä tusinapahis ja Mako älyvapaita viisauksia jakeleva sidekick. Oli tässä sentään enemmän hidastettuja kiertareita kuin koko Missing In Action-trilogiassa.
Cuomi's rating:
Ihan käsittämättömän rumasti kuvattu halppisdolppa mistä ei löydy niin yhtään mitään tarttumapintaa.
Cuomi's rating:
|
People who voted for this also voted for
Explore
Forums
Join Listal
Movies
TV Shows
DVDs
Music
Books
Games
Lists
Reviews
Images




































































