Explore
 Lists  Reviews  Images  Update feed
Categories
MoviesTV ShowsMusicBooksGamesDVDs/Blu-RayPeopleArt & DesignPlacesWeb TV & PodcastsToys & CollectiblesComic Book SeriesBeautyAnimals   View more categories »
Listal logo
Avatar
Added by Kurkkuharja on 20 Sep 2010 04:00
915 Views No comments
6
vote

Bruno Mattei (top list as director)

Add header image

Choose file... or enter url:
Sort by: Showing 21 items
Decade: Rating: List Type:
People who added this item 9 Average listal rating (4 ratings) 7.8 IMDB Rating 5.7
Scalps (1987)
Pitihän sekin päivä nähdä, jolloin Mattein Bruuno on saanut aikaan ihan vakavastikin tavutettuna hyvän elokuvan.

Spagettilänkkäri Scalps on jumalattoman nihilistinen, synkkä ja jopa ajatuksellinen tarina intiaanitytöstä, joka heimonsa massamurhan jälkeen pakenee etelävaltioiden sotilaita tönössään majailevan sulkapäitä vihaajan leskimiehen luokse. Molemmat hahmot kuvottavat toisiaan, mutta joutuvat yhdistämään voimansa selvitäkseen hengissä Konfederaation tappajilta. Pian alkaa väkivaltainen kostoretki, jonka aikana ei verta säästellä ja hymyä huulille väännellä.

Äärimmäisen karuun selviytymistaisteluun on yhdistetty rasisminvastaista sanomaa, kankeaa romanssia ja omasta mielestäni hauskahkoa intiaanimytologiaa. Hahmot muovautuvat puolentoistatunnin aikana sympaattisiksi, toiminta on näyttävää, eikä musiikkikaan jää jälkeen genren parempien teosten tasosta. Mitään jättimäisiä eksploitaationjyviäkään ei Scalpsiin ole kylvetty, vaikka pari raakaa (mutta halvalla toteutettua) gore-efektiä mukana onkin.

Suosittelen ehdottomasti western-faneille ja jopa niille, joille Mattei on tähän asti ollut lähinnä korvaan särähtävä ruma sana.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
Juuri kun toivo Bruno Matteita kohtaan oli jo lentämässä ojaan kaarena kultaisen komeana, läiskäyttää Island of the Living Dead likaisella raajallaan vähäuskoista epäilijää poskelle ja muistuttaa sormeaan heristellen Brunon kuitenkin kulttistatuksensa ansainneen.

Yhdeksi jätkän viimeisistä leffoista jäänyt, avoimesti niin Lucio Fulcin Zombie Flesh-Eatersista (jee!) kuin Steve Beckin Aavelaivaa (äääh!) lainaileva ja mm. suoraa Romeron Night of the Living Deadin dialogia hyödyntävän zombisirkuksen juonivyyhtiä voisi toki yrittää epätoivoisesti purkaa jotenkuten selvältä näyttäväksi naruksi, mutta ilman psykologian ammattilaisen apua tämän sekametelisopan analysoiminen kannattaa jättää pienimuotoiseen tiivistelmään. Kourallinen aarteenetsijöitä haaksirikkoutuu kartasta löytymättömälle trooppiselle saarelle, joka vilisee verta janoavia eläviäkuolleita, sekä erään nopeasti matopäitä pahemmaksi uhkaksi ryhmälle muodostuvan kuolettavan houkutuksen...

Vaikka perusidea L'isola dei morti viventissä on toivoton, omia ideoita ohjaajalla ei liiemmin taaskaan ole ollut, tyhmiä kohtauksia riittää ja elokuvahistoriaa kamaluudessaan tekevä ylinäyttelykin hyppii silmille kuin rähinäviinaa napannut pallinaama kuppilan ovella, on tässä filmissä runsaanlaisten kalkkuna-arvojensa (erityisesti aarrearkusta löytyvä riehuva irtopää oli saada repeämään naurusta keskellä puolitäyttä linjuria) lisäksi jopa pari siitä oikeasti nautinnollisen katselukokemuksen tekevää seikkaa.

Ensimmäinen on tekninen toteutus. Erityisesti 1600-luvulle sijoittuvat kohtaukset (mistä lie Buno sitten leikannutkaan jylhät kaljuunansa) ovat uskottavia ja jengin niskassa roikkuvat konkistadorivetimetkin näyttävät asiaan kuuluvilta. Lavastus ja kuvauspaikat lähinnä saarelta löytyvine linnoituksineen ovat kolkkoja ja onnistuneesti valittuja ja äänityökin skulaa yllättävän hyvin. Musiikki on edustavaa (lieneekö sekään tosin tätä varten sävelletty?) ja ääniefektit ovien narahteluineen ainakin kuulokkeiden läpi siivilöitynä pariin otteeseen peräti säpsäyttävääkin tasoa. Pääkallonaamareihin ja luurukkasiin sonnustautuneiden munkkien maskeeraukseen olisi sen sijaan voinut panostaa paremmin.

Toinen vankka puoli Eläväinkuollein saaressa on sen aikamatkana menneisyyteen toimiva kova old school -meininki. Sliipattuja hollylaisteinejä ei ruudulla keikaile, pop-hitit eivät kaiu ilmojen halki, eikä huippubudjetilla väsäiltyjä tietokone-efektejä turhaan ruudulla rullaa. Vaikken itse splatterista enää liiemmälti välitäkään, on gorekin saatu näyttäväksi ja päitä posahtaa veriefektejä palvoville haulikon haukkuessa useampi kuin yksi.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
(spoilerivaroitus!)

Rats - Nights of Terror on ohjaajantaitojensa vuoksi syystäkin huonomaineisen Bruno Mattein paras tähän asti näkemäni leffa.

Ydinsota on pistänyt maapallon paskaksi, mutta vuosisatojen kuluessa osalla ihmiskuntaa on tarpeeksi lenkkiä nousta maanalaisista pommisuojista elelemään erämaaksi muuttuneelle kamaralle. Rats keskittyy kuvaamaan pitkin hiekkakenttiä päristelevää motskarijengiä, joka pysähtyy pahaksi onnekseen lepäilemään aavekaupungissa nököttävään ja rottien valtaamaan talonrähjään. Porukka alkaa yön kuluessa harventua yksitellen ja (toistaiseksi) henkiinjääneille selviää pikkuhiljaa heidän tarkoituksensa toimia säteilystä mutantisoituneiden sekä superälykkäiden jyrsijöiden iltapalana.

Rats on keskitason campia miltein koko kestonsa ajan. Näyttely on kauhiaa ja hahmot kaluunoin sekä mitalein varustettuine sotapukuineen sun muine asuineen naurettavia. Lisää vitsiä saadaan esimerkiksi rottien jyrsittyä fillaristien pyöränkumit puhki (minkä jälkeen pakeneminen varmalta kuolemalta on tietysti mahdotonta), sekä tuholaisten kävelyttäessä kuolleita uhrejaan pitkin taloa näiden sisälle menemällä. Unohtaa ei sovi myöskään kohtausta, jossa siimahännät kaatavat painollaan kokonaisen panssarioven nurin kameran kuvatessa tilanteessa vuoroin mielipuolisesti saranoillaan ryskyvää ovea, vuoroin sen toisella puolella itseään sukivaa muutamaa takkuturkkia. Viimeistään ennalta-arvattavahko, mutta sitäkin hupaisampi rottaihmisten väliinastuminen tuo pisteet lopultakin Matteille.

Tehosteet ovat tökeröitä ja kameran uhkaava ikkunoiden kuvaaminen pistää vain miettimään, mitä hemmettiä tässä nyt pitäisi tajuta. Jännä musiikki sentään on hyvää. Rottien huonoa kohteluakaan ei kannata purematta niellä, jokaisessa näiden nopeatempoisessa nirtsaamiskotauksessa kun kohde on kumman paikoilleenjähmettynyt ja ulkonäöltäänkin kovasti esinettä muistuttava ilmestys.

Rats ei ole missään nimessä hyvä elokuva tai edes kovin katsottavakaan, vaan sen "voimavarat" piilevätkin ainoastaan sen kaikenpuoleisessa typeryydessä. Kun leffan kulku ei myöskään ole Matteille tyypillistä laahaavaa tervanjuontia ja tapahtumat vieläpä sijoittuvat liekinheitinten ja aavikoiden hallitsemaan post-apocalyptiseen maailmaan, on tällä huomattavasti muita ohjaajan töiten enemmän tarjottavanaan joka suhteessa.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 29 Average listal rating (17 ratings) 5.5 IMDB Rating 4.2
Robowar (1988)
Eihän tässä ole mitään järkeä! Big Ass Motherfuckers säntää viidakkoon, jossa tulitetaan karjuen kaikkea mahdollista, milloin hidastettuna, milloin ei. Energinen poppi laittaa adrenaliinin kiertämään, joka kolmas kohtaus on kähvelletty vailla omantunnon tuskia sellaisenaan Predatorista ja pyöriipä kuvioissa vielä kaiken terminoiva tappajarobottikin, joka tosin näyttää lähinnä nahkarotsiin ja moottoripyöräkypärään peitetyltä linnunpelättimeltä. Kaikenlaista idiologiaa on tietysti mukana pilvin pimein, lopetuskohtaus on jo lähes liikuttava, eikä Reb Brownin sähkönsinistä napapaitaa tosiaan voi sanoin kuvailla.

Camp-klassikkohan Robowar ehdottomasti on, mutta myös samalla aivan törkyisen tasoista roskaa, joka viimeistään on merkki siitä, ettei yhtälöstä Bruno Mattei ja videokamera voi saada aikaiseksi mitään kyynelten kestäväksi yltävää.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
Ei voi kuin sanoa, että Strike Commando - iskuryhmä on camppiudessaan törkeän kova leffa Rambo-kloonien joukossa ja yksi viihdyttävimmistä tekeleistä omassa sarjassaan.

Reb Brown tulkitsee ylitökerösti Vietnam-kommando Michael Ransomia, jonka häröilyjä kaukoidän viidakoissa elokuva keskittyy selvittelemään. Mukana on amerikkalaista yltiöisänmaallisuutta (italialaisten esittämänä), absoluuttisen pahoja ja kaapinkokoisia kaljupääneukkuja, sekä tietysti umpimähkäistä räiskintää ja räjäyttelyä vaikka pienen planeetan tuhoamiseen asti. Esikuvana toimineesta Syltyn toimintapläjäyksestä on varastettu mukaan mm. päähenkilön kidutuskohtaus. Musana popittaa lukemattoman monesta italoleffasta tuttu jumputus, joka ei tämän kasariperseilyn taustalla todellakaan tuota pettymystä.

Riehumisen ja ammuskelun lisäksi Strike Commando tarjoaa myös varsin pätevän tilaisuuden naurupaineiden purkamiseen. Reb Brownin örinän ja yhden käden konaritulituksen ohella herkullisin huumori revitään neuvostoliittolaisesta superpahiksesta, jonka kanssa Ransom ehtiikin ottaa yhteen kerran jos useammankin filmin aikana, mm. äijien rynnätessä karjuen toisiaan päin pääpuskulla kahden pässin lailla jykevän kumahduksen saattelemana. Unohtaa ei sovi myöskään eeppistä lopputappelua, jossa (spoil, spoil) Ransom tunkee käsikranaatin vihollisensa rautahampaiden väliin ja antaa paukkua.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
Näyttely on aivan käsittämätöntä, sotilaat pitävät aseita käsissään innottoman laiskasti hällä väliä -ilme naamallaan ja ne harvat, jotka edes yrittävät suoriutua roolistaan jotenkin, vetävät niin paksua ylinäyttelyä että kristus paratkoon.

Splatteria on mukana vino pino, ja vaikka efektit kieltämättä ovatkin sieltä ruskeammasta päästä, ne kuitenkin tekevät elokuvaan juuri oikeaa b-tunnelmaa. Alastomuuttakin on ängetty mukaan niin väkisin vääntämällä kuin mahdollista paljasta antropologiaa harrastavan tiedenaisen muodossa, ja Mattein vision täytteeksi leikatut luonto- ja alkuasukasdokkaripätkät eivät paitsi voisi vähempää sopia kokonaisuuteen jo pelkän radikaalisti muuttuvan kuvanlaatunsa ja koko rainan kannalta täydellisen merkityksettömyytensä puolesta, jättävät vieläpä katsojalle kummasteltavaksi aitojen afrikannorsujen käyskentelyn Papua-Uuden-Guinean rajojen sisällä sijaitsevilla savanneilla...

Mikään yllätys tuskin lienee Elävienkuolleiden helvetin zombien maskeerauksenkin olevan hämmentävän säälittävää tasoa, vaikka ohittavatkin sentään niukasti sukulaisfilmatisointeja edustavien After Deathin, Killing Birdsin sekä Zombi Holocaustin savinaamat ja huppupäät, mihin urotyöhön ei tosin kummempia muskeleita vaaditakaan.

Selvisin Hell of the Living Deadista peräti melko positiivisilla fiiliksillä juuri noiden jo alusta asti absoluuttisen nollapisteen tuntumissa olleiden odotusteni ja eräänlaisen kulttifilmiasenteen turvin, vaikka myönnänkin seuranneeni sitä lähinnä toisella silmällä ja perkeleen paljon paremman seuran kanssa tämän kalkkunan camp-arvoille naureskellen. Muussa tapauksessa olisin varmasti itsekin tiivistänyt elokuvan Anchor Bay -painoksen kansiliitteestä löytyvään toteamukseen "Hell... is this movie!".
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 19 Average listal rating (12 ratings) 5.2 IMDB Rating 0
James Cameron on selvästi yksi omia ideoita omaamaton apina, ja sen todistaa jo pelkästään se seikka, että mies ohjasi mielikuvituksettoman re-makensa peräti samalla nimellä vaivainen vuosi Bruno Mattein aidon ja orginellin Terminator II:n ilmestymisen jälkeen.

Mattei kavereineen näyttää tällä kertaa kantaneensa kameransa ensitöikseen paikallisen koulun pukkariin ja sieltä mitä pikimmiten punaisten kameralinssien, savukoneen ja strobovalojen kera alakerran kellariin (lue: tulevaisuuden Venetsiaan), jossa suurin osa leffasta lienee kuvattu. Tylsää juoksentelua pimeillä käytävillä on luvassa, kuin myöskin suoraan Aliensista (mitä helv... Terminator 2???) ammennettua plagiaattia vaikka sioille syötäväksi jakaa. Mukana on niin putkistossa elelevä arka pikkutyttö, jumiutumista isolla ikkunalla varustettuun huoneeseen muukalaishirviöiden kera, sekä tietenkin koteloituja ihmisiä, kunnes äkisti eräs elokuvan hahmoista paljastuukin terminaattoriksi ja alkaa lahdata porukkaa. Loppufilmi mennäänkin sitten hyvin em. Cameron-ukon Tuhoajan merkeissä, jopa niinkin siistiä lipsuketta kuin aikamatkailua on mukana.

Brunon tuntien tietääkin jo mitä on luvassa: huonosti ohjattua toimintaa, yrittämättä luovutuksen tasolle jätettyä näyttelyä ja xtremehupaisia erikoistehosteita. Leffa on pääosin avuttoman tylsää vaihtelua unilääkitykselle, mistään vähäiseenkään omaperäisyyteen viittaavasta ei tarvitse murehtia ja oikeasti hauskoja seikkoja löytyy Shocking Darkista aivan liian vähän. Kaiken kukkuraksi pätkästä tsekkaamani versiokin sattui olemaan joku peräreiästä puserrettu italialainen vhs-rippi, josta englanninkielisiä tekstejä oli turha odottaakaan löytävänsä, mikä myös osaltaan joko latisti katselufiiliksiäni, tai ehkäpä toisaalta säästikin allerustanneen monelta pahalta.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 2 Average listal rating (2 ratings) 7 IMDB Rating 5.3
Bianco Apache (1987)
Nippa nappa siedettävän rajoilla oleva spagun irvikuva. Konsepti tuntuu makaronieksploitaatiota ennemmin joltain Disneyn piirrosfantasialta aina kertojana toimivasta "hauskan" Crazy Bullin hahmosta lähtien. Mitään fiilistä ei tunnu löytyvän ja kaikki on kertaalleen nähtyä, tarpeetonta ja tylsää. Musakaan ei potki munille, mikä tosin valmistusvuoden muistaen on ymmärrettävää. Lopussa saadaan kuitenki aikaiseksi kiinnostavampaa ja jopa tunteisiin vetoavaa draamaa, mikä pelastaa Mattein länkkärin siltä perinteiseltä yhdeltä tähdeltä.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 58 Average listal rating (40 ratings) 4.5 IMDB Rating 4.9
Joukko terroristeja varastaa trooppisella saarella armeijalta salaisen biologisen aseen. Terroristien pakomatkan tuloksena eräs heistä saa aseesta eräänlaisen tartunnan ja alkaa muuttua verta himoitsevaksi zombiksi. Hänet kuitenkin löydetään ja saastunut ruumis poltetaan, mikä on paha virhe, sillä sivutuotteena syntyvä savu alkaa levittämään zombi-epidemiaa ympäri saarta, ja pian alkaakin saaren asukkaiden verinen eloonjäämiskamppailu, sillä kukapa sitä haluaisi päätyä elävien kuolleiden ruokalistan lajiksi numero yksi?

Zombi 3 on aidosti täyttä roskaa. Näyttelijät eivät pelkästään ole huonoja, vaan vieläpä ANTEEKSI ANTAMATTOMAN surkeita! Vaikkei moniltakaan kauhuleffoilta mitään maata järisyttävää suoritusta odotettaisikaan, niin kyllä tuollaisesta olisi tullut huutia jo ala-asteen näytelmäkerhon ensiharjoituksissa. Porukka kun tuntuu lukevan vuorosanat paperilta ja vieläpä naama puusta veistettynä yhdellä ainoalla tympääntyneellä ilmeellä! Myös juoni on jopa zombi-leffan tarinaksi aikamoista skeidaa, ja kun tunnelma ei edes yllä hilpeään splatter-meininkiin - kauhusta puhumattakaan- , niin ei tätä katsoessa voi kun itkeä. Leffaan on myös ängetty mukaan kivaksi pikku täytteeksi miljoona epäloogisuutta ja typeryyttä. Hyvänä esimerkkinä mm. kuinka avuttomia armeijan erikoisjoukot ovatkaan parin nyrkeillä aseistautuneen soltun edessä tai vaikkapa terroristi, jota ammutaan helikopterista konekiväärillä, mutta kuitenkin jätkä jaksaa juosta pakoon ja eksyttää kopterin vielä samalla, eikä edes tee tiukkaa...

Ostin Zombi kolmosen (joka myös tunnetaan Briteissä legendaariselle kalskahtavalla nimellä Zombie Flesh Eaters 2) kannessa komeilevan Lucio Fulcin nimen vuoksi. Ikävä kyllä myöhempää tietoa kerättyäni kävikin ilmi, ettei Fulci ohjannut kuin osan pätkästä jonkin sortin kesätyöntekijän Bruno Mattein hoitaessa lopun homman kotiin. Enpä kyllä ihmettele. Vaikea olisikin kuvitella Fulcia laittamassa sotilaita hakkaamaan ja potkimaan zombeja hengiltä kuin missäkin kung fu -leffassa ikään.

Löytyyhän tästä toki jotain ihan hyvääkin sanottavaa. Musiikki on ihan kivaa kuunneltavaa, vaikkakin se voisi hiukan tiuhempaan tahtiin vaihtua. Veriefektitkin on toteutettu päällisin puolin ihan mainiosti, ja kai tätä sitten joku voisi erään sortin exploitaatio-klassikkonakin pitää, kun sen verran vahvasti tuli jälleen kerran Robert Rodiriguezin pätkä Grindhouse: Planet Terror mieleen. Tosin vain paljon surkeammin toteutettuna ja ilman sitä pilkettä silmäkulmassa.

Zombi 3 on oikeastaan niin huono, että sitä voisi jo melkein pitää hyvänä. Kun tämä ei edes toiminut krapulaviihteenä, niin mieli kyllä tekisi nakittaa huonoimmat mahdolliset pisteet, mutta toisaalta annettakoon nyt armon tällä kertaa käydä oikeudessa. Harva leffa kun kuitenkaan esittelee vakavalla naamalla kohtauksia lentävästä ja ihmisiä purevasta zombin päästä, raskaana olevan naisen mahan läpi syntyvästä miehen kädestä, saati sitten radioasemalla biisiä kaikille eläville kuolleille omistavasta zombi-DJ:stä... Että sillä lailla...
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 9 Average listal rating (6 ratings) 3.7 IMDB Rating 3.6
Mikäli Mattein Ruuno olisi vielä tässä maailmassa, olisi jäbän viimeistään tässä välissä syytä vetää syvään henkeä ja katsoa itseään peilistä. Mikäköhän järki on ottaa eksploitaatioteurastamon pölkylle hardcoreudessaan täysin omassa tarkkailuluokassaan viittaileva (ja ainakin tältä opettajalta kiinnostavuutensa puolesta juuri ja juuri välttävän arvosanan ansaitseva) Caligula ja tehdä siitä selvästi valjumpi softailuversio muutamilla muista leffoista leikellyillä kohtauksilla, esikuvan uudelleenfilmatuilla "tähtihetkillä", sekä antiikin Rooman b-tasoisella ulkonäöllä?

Mattein ja kaverien Caligulaa esittävää torvea tuskin kukaan täyspäinen käy vertaamaan Malcolm McDowellin suoritukseen, taustalla vinkuva hempeä laulu on kauheaa plus asianyhteyteen sopimatonta ja harvempi ihminen todennäköisesti löytää kicksinsä lähikuvatusta eläinten yhtymisestä, jota ikävä kyllä sitäkin on tarjolla parissa kohtauksessa. Kaiken kukkuraksi näkemämme Varagula vieläpä nakkaa lusikkansa nurkkaan täysin kesken leffaa, jonka jälkeen ruudulla pyörii Messalina syöttämässä jengiä leijonalle ja tarjoamassa pakoputkeaan kääpiölle.

Puoli tähteä täytyy kai kuitenkin antaa sille, että mikäli Caligula ja Messalinasta puoletkin olisi totta, oli kaikkien teiden keskipiste todellakin sen verran paskainen paikka, että mielihyvin antaisin allekirjoitukseni Colosseumien ja muiden muistomerkkien jyräämisestä bulldozerilla maan tasalle tarjoustalon ja tavernan tieltä.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 13 Average listal rating (6 ratings) 6 IMDB Rating 5.2
Kuoleman kommando sai tekstiä romahtaneista pilvilinnoista rustanneen taas ymmärtämään, miksi Bruno Mattei on niin alakanttiin arvostettu ohjaaja. Ei minulla niin ikään ole mitään rip-offeja vastaan, mutta herran jumala, kohtuus kuitenkin kaikessa! Strike Commandon unettavan tylsässä jatko-osassa miltein jokainen vähänkin kiinnostavampi kohtaus on siirretty leffaan lähes sellaisenaan Kadonneen aarteen metsästäjistä, joka ei sekään kuulu lempielokuviini. Reb Brownin saappaisiin astunut Brent Huff ei omaa samaa karismanpuutetta kuin edeltäjänsä, dialogi kuulostaa suurimmalti osin jo aiemmin "jossain" kuullulta, eikä filmi missään vaiheessa tunnu etenevän suuntaan taikka toiseen. Parista nasevasta räiskintäkohtauksesta sekä käsikirjoitukseen lisätyistä (itse sisältöön nähden täysin käsittämättömistä) ninjoista tekisi mieli nostaa pisteitä puolella, mutta sen verran peen maku tästä suuhun jäi, että ajatuksen tasolle tuonkin suonee unohtaa.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 8 Average listal rating (5 ratings) 2.4 IMDB Rating 0
Italian mahdollisesti huonomaineisin elokuvaohjaaja Bruno Mattei ei turhia kehuja mäkeen menneestä urastaan ehtinyt elämänsä aikana niittämään, mutta se ei estänyt miestä terrorisoimasta genreä jos toistakin miltein neljän vuosikymmenen ajan. Hell of the Living Dead oli Mattein vastaus zombie-elokuvalle, Rats post-apocalypselle ja Scalps spaghetti westernille, näin muutamia esimerkkejä mainitakseni. Hait olivat kuitenkin vielä ysärin puoliväliin mennessä kokeilematta, joten täytyihän näistäkin säheltää kokoon jonkinlainen tv-leffa, joka ristittiinkin arvoisan isoisänsä Tappajahain muistoa kunnioittaen omaperäisesti Cruel Jawsiksi.

Heti ensimmäiseksi voikin vain ihmetellä, millä pirun konstilla Mattei on saanut höllättyä isompien pamppujen kukkaronnyörejä filmiään varten. Paitsi, että tappajakalojen kulta-aika oli jäänyt taakse jo vuosikaudet takaperin, on hyvin vaikea uskoa kenenkään aivoja omaavan päästävän läpi Cruel Jawsin ideaa edes pähkinänkuoressa. Jo edellämainitun Tappajahain kynäilleen Peter Benchleyn novellista väännetty käsis ei pelkästään jätä tarjoamatta katsojalle mitään ennennäkemätöntä, vaan ennemminkin luuttuaa kokoon kaikki haielokuvan suurimmat kliseet. Ruudulla nähdään paitsi rantaan ajautunutta ruumista, kohtalokkaasti päättyvää yöuintia, porsahtavan pormestarin avaamaa surffi-kisaa, kodinturvajoukkojen vedestä naaraamaa "väärää" haikalaa, sekä loputonta helikopterilla lentelyä, mutta, mikä pahinta, vieläpä tyrmistyttävät määrät muista sukulaisteoksistaan häikäilemättömästi varastettua kuvamateriaalia aina kahdesta ensimmäisestä Tappajahaista Enzo G. Castellarin Last Jawsiin sekä Joe D'Amaton Deep Bloodiin. Ilmankos monet kohtauksista saivatkin aikaan niin perhanan voimakkaan deja vu -tunteen. Taustamusiikkina pumppaa starwarsihtavan tunnarin tukena jo ajat sitten kuopattu disco, valinta eksploitaatio-ryskeeseenhän tuokin.

Vaikka muiden ohjaamat skenet kaikessa härskiydessään piristävätkin menoa huimasti ja loppupuoliskolla runsaasti esitetystä umpimuovisesta tiikerihaistakin lähtee Roomaan ylimääräinen pisteenpuolikas, onkin sitten se kaikki ylijäävä kesto yhtä piinaa. Maalla kamera keskittyy kuvaamaan baywatch-tyyliin lähinnä puolialastomien tyttösten ahtereita ja pompputissejä, virnuilevista aikamiehistä koostuvan "poikajengin" turpaanvetokekkereitä, plus tarinan kannalta täysin epäolennaisten mafiaheppujen paskanjauhantaa. Kaikenkaikkiaan nämä kohdat ovat absoluuttista tylsyyden tiivistymistä, mikä ei vielä sinäänsä olisi kohtalokasta, mutta kun Mattei ei onnistu rakentamaan pienintäkään jännitettä edes siihen elokuvan suolaan, itse syöminkien odotteluun. Onneksi kaverin logiikan puute elvyyttää toimintaa urpoudellaan parikin kertaa, kuten vaikkapa eräässä ahmimiskohtauksessa hysteerisen naisen läikyttäessä bensaa ympäri veneen kantta, vieressä seisovan miehen tottakai laukaistessa samalla hetkellä valopistoolin kohti kuolettavaa selkäevää.

Mielenkiintoisinta on kuitenkin elokuvan lopetus. Kesken vimmaisen taistelun silmien auki pitämiseksi näkyy ruudulla ilman suurempia varoituksia jotain dynamiittia muistuttavaa, kuuluu jämäkkä "kaboom!" ja hai hajoaa kalakeittopaloiksi sankariteon tehneen paatin miehistön tanssiessa riemuissaan merten kauhun muistolle. Tuota noin... tähänkö tämä nyt sitten päättyi? Niin kai sitten, mutta jäipähän Cruel Jawsista kurkkuun ainakin muutama ruoto - elokuvahistorian surkeimpiin kuuluville näyttelysuorituksille nauramisesta aina sympaattisten delfiinien ja hylkeiden temppuiluiden ihasteluun - törröttämään.

Ilmeisesti elokuvan nykyinen lopputulos oli liikaa Matteille itselleenkin, joka julkaisi pläjäyksensä William Snyder -salanimen taakse kätkeytyneenä. Parasta kuitenkin säästää pahat sanat tuonemmaksi, antaa kuolleen levätä rauhassa ja keskittyä mieluummin tutustumaan Brunon muuhun jälkeensä jättämään filmografiaan. Ties vaikka Cruel Jawskin paljastuisi vielä näkemättömän todistusaineiston rinnalla vaikka miten hyväksi leffaksi.

"We're gonna need a bigger helicopter!"
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
Jos joku väittää Joe D'Amatoa huonoksi ohjaajaksi, suosittelen vertaamaan tämän räpyläräpellyksiä Bruno Mattein tuotantoon. Women's Prison Massacrea hallitsee herransa uniikki paskanjälki, jonka lähin vertailukohta löytynee jostain kotimaisista Ihmemaahan sijoittuvista absurdeista paskakomedioista, joissa kukaan ei osaa näytellä, ota osaansa projektissa vakavasti tai tiedä / halua tietää miten kokonaisuuden saisi jotensakin pysymään koossa keikkuvana. Poissa on D'Amaton Emanuellien hohto, tilalla jopa musiikinkin osalta verta vuodattava renkutus.

Ainut pelastava puoli (Laura Gemserin ohella) on loppuhuipentuma, joka on spurgumaisesti laahustavine tonttu-ukkoineen jo niin uskomatonta campia, että melkein huijaannuin arvostamaan elokuvaa. Kun tähän väliin tungetaan vielä minikooste, joka sisältää suunnilleen kaiken pätkässä roiskutetun ketsupin ja tomaattisoossin, alkaa pahan mielen sekaan nousta aate, katsoinkohan tämän sittenkin liian huolimattomasti?

Ja kattia kanssa. Women's Prison Massacre on surullinen päätös mustan Emanuellan viralliselle tarinalle ja se häviää pisteytyksistä huolimatta jokaiselle D'Amaton kuonanuitolle mennen tullen. Kiitos taas aivan vitusti, Bruno.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 13 Average listal rating (10 ratings) 6.1 IMDB Rating 4.5
SS Girls (1977)
Mitäpä Bruno Mattein ura olisikaan ilman törkyisesti Jesus Francon, Joe D'Amaton ja muun seurueen jalanjälkiä tepsuttelevaa natsploitaatiota. Lähes koko filmin sisältö on halvassa, kaiketi joidenkuiden pimeämpään puoleen vetoavassa seksploitaatiossa, eli orgioita ja vaikka mitä saastaista on kuvattu (huonosti) vaikka kuinka.

Näyttely, dubbaus sekä näkemäni version ääniraita ovat kauheita, eikä Natsinukkien katsominen masentuneena ole mikään paras vaihtoehto noin niinkuin mielialan kohennuksen kannalta.

Kammottavintahan kuitenkin on, ettei tämä edes ole Matteita huonoimmillaan. Muutamat superrandomit perseilyt, kuten hakaristillä koristettu paavin hattu, ansaitsevat pientä hymähtelyä. Lähes yhtä huvittavaa on äärimmäisen päälle liimattu ja tekopyhä loppupohdiskelu, joka taitaa olla mukana ainoastaan tämän rahoituksesta vastanneiden tervauksen ja höyhennyksen pelossa.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
Karvas pettymys. Ei edes perinteiseen Mattei-tapaan niin huono että olisi hauska. Ainoastaan puuduttavaa tylsyyttä, joka ei herätä ajatuksia tai tunteita, mitä nyt sen vaivoin loppuun ponnistelee.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
On olevinaan jonkinlainen jatko-osa Island of the Living Deadille. Outoa vaan että noiden trooppisen saaren raunioiden sijaan nyt palataankin painajaisiin jollekin ihme avaruusmaiselle tutkimuskeskukselle. Käsis on pari viilausta unohtaen kokonaisine kohtauksineen sama kuin Aliensissa, zombit ovat rumia ja alussa samaa (piiiitkääää) painajaista näytetään joku kolme kertaa.

Ulkonäöllisesti kama on niin suoraan videolle -paskaa kuin olla ja voi. Splatteria ainakin on paljon, eikä edes mitenkään onnettomasti toteutettunakaan. Silti nämä päiden posahdukset on nähty jo tarpeeksi monta kertaa.

Loppujen lopuksi Zombies: The Beginning on kaikessa surkeudessaan oiva piste Mattein uralle: Hollywood-klassikoita surutta plagioivaa veristä eksploitaatiosontaa kamalalla näyttelyllä ja minimiin jätetyllä omaperäisyydellä, joka kuitenkin - ikävä kyllä - väsyttää enemmän kuin huvittaa.

Katsoin pätkän muutes kolmen mäntypistiäisen ja yhden kärpäsen kanssa ja näillä pimeässä ruudun valoon hakeutuneilla pikkuhyönteisillä näytti siinä hehkun päällä tepastellessaan olleen paljon hauskempaa kuin minulla, elokuvanautinnon parissa perjantai-illasta kaiken irti ottavalla ravintoketjun savupiipulla.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
WIP-skeidan kliseitä hyödyntävä Violence in Women's Prison on kaikkea sitä, mitä esimerkiksi Jesus Franconkin ohjaamat genren tuotokset, mutta ilman em. vapahtajan filkkojen runsasta tahatonta komiikkaa, kuten sähköistettyjä telttasänkyjä, 99,69% leffan naishenkilöstöä käppäilemässä alasti pitkin taivaalta vaikuttavaa vankilaa ja joka ainoan tilaisuuden tullen astetta alemmas hamuavia käsiä. Pampuilla Mattein versiossa kyllä mätkitään mätkimästä päästyä ja onhan mukana laitoksen pakollinen ilkeä lesbojohtajakin. Musiikit ovat paikoitellen nättejä, mutta muuten on pakko todeta, että hirveää skeidaahan tämä erityisesti aihepiiriä inhoavalle ja jopa Mattei-fanillekin on.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 19 Average listal rating (13 ratings) 4.9 IMDB Rating 4.8
Ei, ei ja ei... miksi, oi Bruno, miksi? Oliko sinulla pisaraakaan intoa tätä elokuvaa tehdessäsi, sykkikö sydämesi pieleen menneitä ideoita, ajattelitko tästä peittosi alla yön hiljaisina hetkinä todellista yllätysmenestystä, vai oliko The Other Hell, kuten pahoin pelkään, ainoastaan yksi paskamainen ja itseäsikin vituttanut urakkatyö ketsupin saamiseksi spaghettisi päälle?

Miten päädyit ajatukseen demonin riivaamista nunnista, köyhyyslupauksen tehnyttä miekkostakin varattomammasta manailusta sekä parista zombista tajuntaan uppoamattomalla ja unten maille uuvuttavalla juonelle yhteen kiinnitettynä? Eikö firmallanne ollut varaa tätä parempiin näyttelijöihin, vai puuttuiko vain itseltäsi puhti näiden ohjaamiseen?

Entä erikoistehosteet? Verta olette selvästi halunneet näyttää, mutta miksi näin heikko, muovinen ja mitäänsanomaton esitystapa? Ja miten olet onnistunut tällaisella puhkipauhattamisella saamaan niinkin hienon orkesterin, kuin Goblinin, laatiman sävelmän lopulta vihlomaan korvia näin sydäntäsärkevästi?

En kuitenkaan tuomitse sinua, ystäväiseni. En voi väittää joutuneeni katalan ja rahanahneen juonittelusi uhriksi, olithan painanut elokuvasi kanteen kissankokoisilla kirjaimilla varoituksenomaisen iskulauseen "some things are better left unknown". Voi Bruno, olisinpa tuon luettuani heti uskonut sinua, paljoltapa olisin säästynyt.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 6 Average listal rating (5 ratings) 4.4 IMDB Rating 3.9
Helikopteri tipauttaa kommandoryhmän jonnekin epämääräisesti määritellylle eteläamerikkalaiselle viidakkoalueelle kameran linssin ollessa samoihin aikoihin sankkojen pisaroiden peitossa. Solttupojista yksi on kalju ja musta kuin Etiopian yö, toisen iljettävä tapa on jauhaa mälliä, kolmas pitää alati hampaissaan palamatonta piippua ja mahtuupa mukaan yksi kovaksikeitetty latinotaistelijatarkin. Vangiksi ottamansa alkuasukasoppaan johdolla tehotiimi suuntaa yhä syvemmälle kannibaaliterritoriin ratkaistakseen jonkun sinne kadonneen tyttösen kohtalon. Tripin varrella säpsähdetään jaguaaria ja puista roikkuvia nyljettyjä kalmoja, syödään sydäntä ylipainoisen inkkaripäällikön kanssa, amputoidaan käärmeenpureman saaneen jammun jalka sekä syljetään pahanmakuista olutta pitkin pientaretta. Muutenpa ihan metkaa...

...mutta kuvittelenko vain nähneeni tämän kaiken joskus aiemmin? Kun kyseessä on Italian eksploitaatioteollisuuden huonomaineisimpiin nimimerkkeihin lukeutuvan Bruno Mattein viimeisiä yrityksiä pitää maansa kuollutta törkyleffateollisuutta (ja sitä myöten omaa uraansa) elossa jonkinlaisena zombikalkkunana, on omaperäisyyden hakeminen Land of Deathista naurettavampaa kuin hepopiikin etsiskely jehovan todistajain valtakunnansalista. Kohtauksista ja repliikeistä jok' ainut on kopioitu niin viivasuorasti McTiernanin Predatorista ja Deodaton Cannibal Holocaustista, että Kuoleman maasta vedettyä juomapeliä - shotti aina deja vun iskiessä - ei enää voisi kutsua vain julmaksi: se olisi silkka itsemurha.

Filmin sisältö on kaikkine rip-offauksineen aika simppeli: varastettu materiaali yrittää linkittää jonkinlaiseksi jatkumoksi kasan shokkimateriaalia raiskauksista extremegoreen ja tisseistä siihen aivan pakolliseen eläintappoon, jonka vuoksi viidakon kätköistä iltapalaksi "löytynyt" pieni porsas ja maassa luikerteleva käärme menettävät kameran pauhatessa henkensä. Tälläisen materiaalin katselun innostavuudesta ei edes jaksa puhua ja elokuvan ainoa valopilkku koetaankin jossain tunnin kohdilla kommandojen viimein törmätessä metässä kehenpä muuhun, kuin alkuasukasheimon maskotiksi päätyneeseen pornomallin näköiseen ja pelastusmahdollisuuksille kintaalla viittaavaan botoxblondiin. Hei, Bruno, ei siinä mitään, hiffaan kyllä, että Ruggeron ja Johnin filmit ovat jokseenkin maailmankuuluja ja voit tehdä niillä rahaa saastaisiin taskuihisi. Se on ymmärrettävää, enkä tuomitse sinua siitä... mutta kuinka alas ihminen voi vajota, että alkaa monistamaan espanjalaistaiteilija Jesus Francon elokuvaksikin kutsuttua ulostekasaa White Cannibal Queenia? Toisaalta positiivista ajatusmallia käyttäessämme tällaisiin mutiin möngittyään ainoa mahdollinen suunta voi kaikeksi onneksi olla vain ylöspäin.

Tälläinen mahdollisuus ei Mattein kanssa tietenkään käy kysymykseenkään, vaan alas on päästävä, odottivat siellä sitten helvetin liekit tai eivät. Tästä eteenpäin liki loppumattomilla panoksilla varustetut aseet syytävät huippukoulutettujen käpykaartilaisten kätösissä lyijyä lonkalta pitkin viidakkoa hervottoman huudon säestyksellä sellaiset puoli tuntia ja hommelin lopetus... laittoikohan rahoittaja äkisti hanat kiinni vai mitä tässä tapahtui häh? Kuten arvata saattaa, castingin länsimaista sivistystä edustava katras näyttää verta janoavaa sotilasosastoa enemmän mallipuljun kansikuvaposeeraajilta, eikä näyttelijäin parissa ole muistettavaa Strike Commandosta ja Bronxin teurastajista tuttua Alex Vitalea lukuunottamatta, jonka pallinaama vilahtaa nopeasti jossain päin filkkaa. Huvittavaa on myös iskuryhmän aseistus: siinä missä yksi kantaa sylissään hervotonta tykkiä, on toisen tyytyminen parin latin lippaalla varustettuun hernepyssyyn.

Jos kommandojen jäätävät käskyt ja tapa sekoittaa tikari ja tikkari keskenään saavat hampaat kalisemaan tukalan kuumassa lähiökaksiossakin, kannattaa "alkuasukasnäyttelijöihin" tutustuttaessa varata olkkariin toppatakki sekä lumikola. Isoilla värikkäillä ympyröillä vartalonsa koristaneet ja hammastahnaa naamaansa hieroneet kannibaalit tyytyvät ainoastaan vääntämään pärstäänsä ja huutamaan kuin vähämieliset. Aluksi homman hauraus vielä naurattaa, mutta siinä vaiheessa kun tätä karnevaalia on seurannut sen viisi minuuttia, huomaa äkisti maailman sumenevan silmissään ja kuulee pihalle kurvanneen piipaa-auton sireenin, tajuaa handussa olevan tilanteen todellisen vakavuuden.

Teknisesti Land of Death ansaitsee paikkansa suoraan videolle -kamana ja ö-luokan roskaleffana ansiokkaasti kuin Mattei Kultaisen vadelman. Paitsi että "elokuva" näyttää kuvanlaadultaan kaveriporukan gepardipäissään halppiskameralla kotivideolle kuvaamalta vitsiltä, puuttuvat siitä myöskin täysin sellaiset pienet vähäpätöisyydet kuin värimäärittely tai minkäänlainen kuvien rajaus. Dramaattiset lähärit Bruno ainakin handlaa ja niitähän siis myös nähdään. Kun leffan välillä vihreä, välillä harmaa Amazonin helvettikin sijaitsee todellisuudessa Filippiineillä... mmm...

Niin se siis vain on, että Nella terra dei vitun cannibalin oikeus olla olemassa on hyvinkin kyseenalainen. Tylsän turhaa rip-offailua, kyrpiinnyttäviä vastenmielisyyksiä ja lähinnä tökeröä splatteria pussistaan paljastava lötkö ei ehkä ole ihan yhtä hirveä kuin ohjaajan aiempi kannibaalielokuva Mondo Cannibale, mutta se ei ole kummoinen saavutus, jos tämä toinen kuvatus on mahdollisesti huonoin koskaan näkemäni videotaltiointi. Land of Deathia pitäisi vainota, ihmisten leffakokoelmat ratsata salaisen poliisin voimin vaikka keskellä yötä ja viimeinenkin kopio siitä polttaa torilla roviolla elokuvakansan vihahuutojen säestämänä. Auteurimme Bruno Mattei tuskin moisesta tuon tulimmaista olisi välittänyt, vaan elokuvansa dialogia lainaten ainoastaan kekseliäästi tuumannut "ain't got time to bleed".
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 9 Average listal rating (7 ratings) 4.9 IMDB Rating 4.7
Jos Bruno Mattei ei osaa ohjata, niin Bruno Mattei ei osaa ohjata.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom
People who added this item 10 Average listal rating (5 ratings) 2.4 IMDB Rating 3.8
Nyt loppui kyllä Bruno Mattein arvostus kuin seinään. Miten edes Italian Ed Wood on voinut ohjata tälläistä paksaa? Kannibaalielokuvat ovat toisaalta jo itsessään genre, jota kohtaan sympatiani eivät heru, mutta jopa lajityypin pohjaa edustava Eaten Alive! on tämän vierellä katsottava. Cannibal World on paitsi kuvattu päin persettä peruskotivideotasoakin heikommin, lähes kaikki juonen kannalta olennainen on pöllitty (sata kertaa heikompana) Cannibal Holocaustista, kehitysvammaisten päiväkodin teatteriryhmän heikoimpien suorittajien taidonnäytteille kalpeneva ylinäyttely on ehkä hirveintä telkkarissa koskaan nähtyä shittiä ja koko touhu on tietysti muutenkin arveluttavuudessaan sitä omaa tasoaan. Eläintappoja on sentään "onneksi" mukana "vain" yksi, mutta moisen ei pitäisi kyllä senkään olla mikään ihailtava homma. Ei vittu, Mondo Cannibale on vain rohkeasti sanottuna paskin tähän asti näkemäni leffa, jonka vierellä niin Pi...Pil..Pillerit, Zombie 4:t, kuin sun muutkin Flesh of Feastit ovat jotain aivan uudelta kantilta lähestyttävää.
Kurkkuharja's rating:
Rate:
Watched Wanted Custom

In Finnish.

Added to




Related lists

Bruno Mattei: Movies i have seen.
21 item list by Aprakadabra
10 votes 4 comments
Lamberto Bava (top list as director)
10 item list by Kurkkuharja
10 votes 2 comments
Joe D'Amato (top list as director)
22 item list by Kurkkuharja
11 votes
Top director's films (France)
117 item list by Replicant
3 votes
ChihuahuaDaddy's Top Torture Scenes List!
10 item list by ChihuahuaDaddy
4 votes
A Complete Review of Clint Eastwood's work
36 item list by johanlefourbe
19 votes
Most Successful Movies of... Joel Coen
16 item list by schwarzerabt
3 votes
My Top 50 Crime Stories of All Time
50 item list by Veed
11 votes 2 comments
Top 10 anime series
10 item list by RedAppl3
13 votes 6 comments
Director Schnepp's Top 42 Searches
42 item list by SleepyHollowFan2
1 votes

View more top voted lists

People who voted for this also voted for


More lists from Kurkkuharja




Post comment


Insert image

drop image here
(or click)
or enter URL:
 link image?  square?

Insert video

Format block