Books Read in 2011
Bukowskin toinen runokokoelma. Ei mitään tajuttoman nerokasta tai mieleenpainuvaa runoutta, mutta muutama runo oli sen verran hyvä, että yllätin itseni lukemasta niitä useampaan kertaan. Sitä perus häröyttä, jota tekijältään osaa jo odottaa.
ToniJJJ's rating:
Bukowskin ensimmäinen romaani ja myös miehen teoksista ensimmäinen, jonka luin alkuperäiskielellä. Sitä tuttua bukowskimaista menoa, tietysti.
ToniJJJ's rating:
Ihan liian vähän on tullut luettua, lähinnä yo-kirjoitusten takia. Nyt kuitenkin yritän korjata asian, vaikka tällä hetkellä kesätyöt vievät puolestaan suuren osan ajasta.
Kazuo Ishiguroon lähdin tutustumaan tämän teoksen kautta ja täytyy sanoa, että pidin, vaikka jättikin hieman ristiriitaiset fiilikset. Loppu on kuitenkin aika hieno ja pelastaa paljon, joten suositeltava kirja on kyseessä. Mut ei tästä enempää, sillä odotan paljon enemmän Never Let Me Go:lta, jonka ehdinkin tuossa jo aloittaa. ToniJJJ's rating:
Juuri niin mahtava kuin puhutaankin. Henkilöt ovat kaikki jollain tapaa mielenkiintoisia ja miljöönä toimivan Pietarin kuvailu ja tekstin synnyttämät mielikuvat saivat heti haluamaan sinne. Enempiä paljastamatta sanon vain, että loppu oli aivan loistava, yllättävä ja varmasti paras tapa lopettaa kirjan tarina.
ToniJJJ's rating:
|
People who voted for this also voted for
Explore
Forums
Join Listal
Movies
TV Shows
DVDs
Music
Books
Games
Lists
Reviews
Images




























