Books Read in 2010
Aloitin siis tämän sarjan ja pari ensimmäistä volyymia oli varsin viihdyttävää ninjailua.
Päätin olla lisäämättä enää mangakirjoja tähän listaan, koska en kuitenkaan jaksa jokaista kommentoida ja esim. 30 mangaa peräkkäin listassa tekee siitä vain tylsemmän 'lukea'. ToniJJJ's rating:
Bukowskia taas pikästä aikaa ja yhtä hienoa - ja hullua - tekstiä on tämäkin kuin tuo aiemmin lukemani Vanhan likaisen miehen juttuja -kokoelma. Eli suurin osa jutuista pyörii juomisen ja naimisen ympärillä, mutta myös laukkaradalla käydään ja ihmetellään omaa ja ympäröivää hulluutta. Onneksi näitä on vielä monta lukematta.
ToniJJJ's rating:
Pienen tauon jälkeen nousi taas innostus näihin ja ilokseni sain huomata, että tarina muuttuu kokoajan mielenkiintoisemmaksi ja samalla myös piirrosjälki on kokoajan selvempää ja hienompaa.
ToniJJJ's rating:
Joskus viime vuonna tuli tämä ykkösosa luettua ensimmäisen kerran, mutta en sitten jostain syystä lukenut sarjaa eteenpäin, joten piti nyt aloittaa uudelleen alusta(lainasin kaikki seitsemän osaa kirjastosta). Leffa odottaa hyllyssä katsomista, joten pitää lukea nää nopeasti, että ehtii leffan katsoa ennen listausprojektin loppua.
ToniJJJ's rating:
Elokuvia koskevaa kirjallisuutta pitäis myös alkaa enemmän lukea ja tää osoittautui varsin hyväksi aloitukseksi. Lumet käy koko elokuvantekoprosessin läpi alkuvalmisteluista kameratekniikan kautta ennakkonäytöksiin melko yksinkertaisella, mutta samalla ihan mielenkiintoisella tavalla. Ohjaaja kirjoittaa myös omista kokemuksista erilaisten ihmisten(näyttelijöiden, säveltäjien jne..) kanssa työskentelystä ja usein näihin kokemuksiin liittyy mielenkiintoisia tarinoita.
ToniJJJ's rating:
Ihan älyttömän hieno kuvaus huumeriippuvuudesta ja aikansa kamakulttuurista. Nopeasti luettavaa, hemmetin koukuttavaa, välillä hauskaa ja välillä ihan armottoman karua tekstiä riippuvuuden ylä- ja alamäistä. Iski kovaa, joten Burroughsiakin pitää lukea lisää.
ToniJJJ's rating:
Vihdoin tuli beatkirjallisuuskin korkattua ja sopivasti tällasella klassikolla, joka määrittelee koko Beat Generation -termin. Kerouacin teksti jatkuu ja jatkuu ilman kappalejakoa alusta loppuun(paitsi siinä kohdassa jossa kerrotaan koiran syöneen lopun kääröstä..) ja imaisi ainakin mut onnistuneesti 40- ja 50-lukujen vaihteen muutosten aikaan ja Kerouacin ja muiden lukuisten hahmojen seikkailuihin. Villi jazzin, huumeiden ja erilaisten tapahtumien värittämä matkamieselämä saa aikaan tunnetiloja äärimmäisestä innostuneisuudesta haikeuteen ja surullisuuteen. Täydellisyyttä.
Kävi muuten aikamoinen tuuri, kun äidinkielen kurssilla tuli mahdollisuus suorittaa tämän lukeminen kouluun liittyvänä tehtävänä. Ja hyvä esitelmä saatiin kavereiden kanssa aikaan(=pääsi taas selittämään jostain innostuneena yleisölle, jota ei voisi vähempää kiinnostaa). ToniJJJ's rating:
Jonkinlaista mangaa oli kirjastovisiitillä saatava ja tämä sitten osui silmään. Kehuttu ja takakansitekstin mukaan arvostetuimpia japanilaisia sarjakuvia. Kuten mangat yleensä, oli tämäkin nopeasti luettu ja sen verran mielenkiintoinen juoneltaan, että voishan tän sarjan vaikka loppuunkin asti lukaista.
ToniJJJ's rating:
Japani on varsinkin leffapuolella alkanut kiinnostamaan ihan älyttömästi, joten ajattelin tehdä pientä uppoutumista myös maan kirjallisuuteen. Ja Kawabataa valitsin näin alkuun, onhan äijä kuitenkin kirjallisuusnobelin saanut. Ja olihan tää varsin nautittava teos ja nopealukuinen myös(jos siis yleensäkään on aikaa lukemiseen, mulla kun sitä sais olla vähän enemmän). Tarkempi Japanin kulttuuriin perehtyminen helpottaisi lukukokemusta, mutta meni tää näinkin ja tykkäsin varsinkin Kawabatan Japanin kauniin luonnon kuvailusta jne. Joten Kawabataa tulen kyllä lukemaan lisää ehkä jo tänä vuonna, mutta sitä ennen vihdoin ja viimein sitä beat-kirjallisuutta ja ihan ensin Kerouacin On the Road.
ToniJJJ's rating:
Vuoden lueskelut alkoivat Bukowskin korkkaamisella ja korkkaaminen onkin mitä sopivin termi, kun Bukowskista puhutaan. Mutta asiaan, eli tykkäsin ja kovasti. Kirjahan koostuu (en nyt muista tarkkaan kuinka monesta) Bukowskin losangeleslaiseen Open City -lehteen 60-luvun lopulla rustailemista kolumnintapaisista, joista suurin osa on kirjailijan itsensä kokemia hauskoja, karuja ja välillä hiukan surrealistisiakin tarinoita. Loput ovat sitten kaikenlaisia random tarinoita tai Bukon omia puheenvuoroja. Mutta tämän kun sai luettua niin heti ajatteli, että miten sitä osasikin valita juuri tämän kirjan ensimmäiseksi Bukowskiksi? Tämähän siis valottaa paljon miehen elämää ja elämänkatsomusta ja mun mielestä tästä on hyvä jatkaa Bukowskin lukuisiin muihin mielenkiintoisiin teoksiin.
ToniJJJ's rating:
|
People who voted for this also voted for
Explore
Forums
Join Listal
Movies
TV Shows
DVDs
Music
Books
Games
Lists
Reviews
Images








































